»Vanha, hyvä Helsinki, sitähän se oli ja monesti sitä muistelee kaiken kasvaessa ja laajentuessa ympärillä, mutta en minä silti oikein ymmärrä sitä, että toiset ihmiset pitävät entisiä aikoja parempina», arveli kauppaneuvos puolestaan. »Onhan nykyään elintaso monin verroin korkeampi kuin ennen kaikissa piireissä. Eihän ennen esimerkiksi hedelmiä pidetty jokapäiväisenä kulutustarvikkeena niinkuin nykyään.
Isän puodista muistan, miten puoti avattiin aamulla jo kello 7 ja pidettiin auki 10:een asti iltaisin. Rukouspäivän aattona vain suljettiin jo kuudelta, mutta silloinkin oli lupa ottaa asiakkaita vastaan taka-ovesta. Ja puotimiehet saivat tehdä tavattomasti työtä, olihan heidän hoidettava siivouskin. Varhaisesta aamusta myöhään yöhön oli työtä. [Ks. Kauppojen aukioloajoista 1890-luvulla sanottua]
Puotiapulaisina oli vain miehiä, ja he asuivat kortteerissa kauppiaan luona ja kauppias piti heitä kurissa ja vastasi myös heidän käytöksestään, piti huolen, että he olivat iltaisin ajoissa kotona ju muutenkin valvoi heitä. Tästä aiheutui tietysti joskus hullunkurisiakin kohtauksia. Kauppiaalla he saivat myös ruoan eikä siis mitään ruokatunteja ollut. Voi uskoa, että kauppiaan emännällä niinä aikoina riitti puuhaa. Mahtaisikohan nykyajan kauppiaan rouva suostua ottamaan niin paljon velvollisuuksia haltioilleen. Lapset ja niiden lisäksi puotiapulaiset ja ruoat ja suuren talouden hoitaminen.
Siihen aikaan emännät ja rouvat ostivat yleensä kuukaudeksi kerrallaan kulutustarvikkeensa. Saattoi isän puotiin tulla Katajanokalta asti ostajia. Siihen aikaan oli vähän kauppoja. Nykyäänhän kukin perhe ostaa joka päivä tarvikkeensa sitä mukan kuin ne kuluvat.
Maalaisisäntiä tuli runsaasti Helsinkiin kauppaa tekemään tuoden omia maantuotteitaan. He olivat kauppiaan luona kortteerissa ja oli siinä huisketta, kun välistä neljäkymmentäkin hevosta oli kauppiaan pihassa. Ne olivat kaikki arvokkaita isäntämiehiä, jotka kaupunkiin tulivat. Heitä tuli kahdenkintoista penikulman matkan päästä ja matkaan meni viikko. Heillä oli omat eväänsä. Ei siihen aikaan olisi maalaismiehen mieleen juolahtanutkaan mennä esimerkiksi ravintolaan aterioimaan: — Ja kun puodissa alettiin kauppoja hieroa, silloin piti isännän aina saada sikari suuhun. Sellainen oli tapana ja välistä oli savua puodissa, niin ettei eteensä tahtonut nähdä. Jos oli suuria kauppoja tehty, piti isännän suulla myös kotimatkaa varten sikareja — sikari kutakin matkapenikulmaa varten. Nykyäänhän on tupakoiminen kaupoissa kielletty. Eikä tosiaankaan kaipaa sitä entistä paksua tupakanpöllytystä ja paloöljyn hajua. Paloöljyhän oli kauppiaan tärkeimpiä myyntitavaroita noina aikoina, mutta siitä jäi ilkeä haju. Se kaadettiin peltikannusta astioihin ja kaataessa pakosta aina läikkyi maahankin.
Lukusia varten maalaiset tekivät suuria ostoksia. Maaseudulla oli vain harvoja kauppaliikkeitä, siksi oli pakko tulla Helsinkiin. Kahvi oli hyvä kauppatavara, myytiin karamellejakin, mutta niitä oli vain harvoja lajeja ja ne olivat paljon yksinkertaisempia ja alkeellisempia kuin nykyiset. [Ks. Karamellituliaisia] Nykyäänkin käy maalaisia kaupungissa kaupanteossa, mutta ne, jotka tulevat, ajavat omissa autoissaan ja käyvät kädenkäänteessä täällä silloin, kun tarve vaatii. Hauskana pikkuseikkana voi mainita, että munat — vähänhän niitä oli — pakattiin tavallisesti koriin kaurojen sekaan ja kaurat syötettiin sitten hevoselle, kun munat oli myyty.
Ilmoituksia ei siihen aikaan juuri lainkaan käytetty. Ikkunamainostus puuttui kokonaan. Ikkunat olivat kaupoissa aivan pienet. Syksyllä joskus nostettiin ikkunaan sokeritoppa ja pari pakettia ja siinä he saivat olla koko talven. Nykyäänhän myymäläin ikkunat tuovat aivan uuden sävyn kaupungin katukuvaan.
Hiljaista ja rauhallista oli näillä tienoin siihen aikaan. Albertinkatua pitkin tosin kulki hevosten vetämä raitiovaunu, mutta muuten tämä puoli kaupungista muodosti oman maailmansa. Kotielämä oli kokonaan toisenlaista kuin ennen. Eihän ollut nykyajan monenlaisia huvituksia eikä edes ajateltu 'lähteä ulos' iltaisin. Kutsuja pidettiin ja nimi- ja syntymäpäiviä vietettiin. Ne muodostivat seuraelämän ja silloin leikittiin panttileikkejä. Ne olivat hyvin hauskoja ...
Siihen aikaan, jos kutsui johonkin baaliin neitiä, piti aina kutsua myös 'förkkeli' eli esiliina. Kahden ei nuorten sopinut esiintyä. Sellainen ei voinut tulla kysymykseenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti