Kurkistus ruotsalaiseen linnaan

Perjantaista Länna-ylläriä en aio jättää sikseen vaan palaan huomenna arkistoon tarkistamaan lukemaani ja SVARista (kumminkin!) löytyviä tilejä. Pohjustukseksi keräsin verkosta tietoja Lännan merkittävimmästä kartanosta Penningby. Sen ala kattoi 1800-luvulla vain 4% pitäjän pinta-alasta, mikä kuullostaa yhtä älyttömältä kuin 1540-luvun tilamäärät.

Jan Norrman, RAÄ. CC-BY

Penningbyn ruotsinkielisen Wikipedia-sivun mukaan tila on tunnettu vuodesta 1339. Painettuun kirjaan vedoten ensimmäiseksi asukkaaksi ja omistajaksi tarjotaan Nils Kettilssonia (Vasa-suku), mutta SDHK- ja Google-haut eivät tarjoa tiedolle vahvistusta. Jossain vaiheessa on tulkittu, että Erik Pommerilainen lahjoitti tilan Fleming-suvun kantaisälle (eli esi-isälleni), mutta tämä oli kumottu jo 1800-luvulla.

Uskottavin alku omistajalinjalle on Tord Röriksson Bonde, josta kertoo SBL. Vaimonsa oli edellä mainitun Nilsin tytär. Penningby jäi heiltä pojalleen Karl Bondelle ja sitten tämän Birgitta-tyttärelle, jonka aviomies oli Nils Bosson Sture.

Heiltä Penningby jäi pojalleen valtakunnanmarski Svante Nilsson Sturelle. Louise Stjernströmin kirjassa Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa II: Lapsiuhri

joulupöytä sananmukaisesti notkui ruokalajien painosta. Kun nämä suurimmaksi osaksi olivat kylmiä saatettiin ne etukäteen kasata pöytään. Keskellä oli tavallisesti torttu, mutta Märta rouvalla oli vanha taulu, joka esitti Penningbytä, kartanoa, jossa hänen herransa oli syntynyt ja josta tämä aina puhui suurella rakkaudella. Hän oli teettänyt siitä sokerileivosjäljennöksen, ja se rehenteli keskellä pöytää. 

Edellisessä kirjassa Svante Niilonpoika Sture ja hänen aikalaisensa I: Kuolon enkeli Penningby ei esiinny, eikä myöskään Stjernströmin kirjoissa Sten Sture nuorempi ja Kristiina Gyllenstjerna I: Ruotsin Valkyria tai Sten Sture nuorempi ja Kristiina Gyllenstjerna II: Tuomio vaikka tilan seuraava omistaja oli
valtionhoitaja Sten Sture. Hänen leskeksi jääneen vaimonsa Kristiina Gyllenstiernan kautta tila siirtyi uudelle aviomiehelleen Johan Turesson (Tre rosor).

Digitoidun kirjallisuuden perusteella Johan teki vaihtokaupan tilasta Lars-veljensä kanssa vuonna 1543. Larsilta Penningby siirtyi Birgitta-tyttärelleen ja tämän aviomiehelle Lars Flemingille, jonka päätilat olivat Suomessa. Anu Lahtinen on väitöskirjassan Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset Flemingin sukupiirissä 1470-1620 huomauttanut (s. 43), että vaikka maaomaisuus oli aviomiehen "vallassa ja varjeluksessa", Birgitta oli ilman tätä saanut vuonna 1560 jaettua sisarpuoltensa kanssa Penningbyssä koruja ja arvoesineitä.

Lahtisen sukutaulu vahvistaa Anrepin tiedon siitä, että Penningby siirtyi Larsin ja Birgitan Elin-tyttärelle ja tämän miehelle Klas Bielkelle. Heidän tyttärensä Margaretha oli tilan seuraava omistaja ja hänet haudattiin ensimmäisen miehensä Axel Nilsson Ryningin kanssa Lännan kirkkoon. Vaakunoin koristellusta monumentistaan on hyvät valokuvat täällä. Käyttöluvallisen otoksen tarjosi RAÄ

Tätä on siis ihmetellyt lapsena Petter Sundini.

Melko suoraviivaisena kulkenut omistus katkeaa tähän. Digitoidun kirjallisuuden perusteella joku panttasi tilan 1636 Mårten Rosenstjernalle, jonka perilliset myivät Penningbyn kreivitär Helena Bjelkelle. Tämä siirsi sen vaihtokaupalla Louhisaaresta tutulle Herman Flemingille. Häneltä Penningbyn osti syksyllä 1657 Per Brahen rouva Beata de la Gardie edellisestä avioliitosta syntyneelle alaikäiselle pojalleen Anders Torstenssonille. Tämä sitoutui Lännaan alttaritaulun lahjoituksen verran, mutta myi sitten vuonna 1678 Penningbyn kreivi Johan Gabriel Stenbockille, joka piti tilan talousvaikeuksistaan huolimatta ilmeisesti kuolemaansa eli vuoteen 1705 asti. Stenbock lahjoitti Lännan kirkkoon saarnastuolin.

Anrepin sukutauluihin nojautuen Johan Gabrielilta Penningby jäi tyttärelleen Maria Elisabetille ja tämän miehelle Axel Lilljelle. Heiltä tyttärelleen Christina Beatelle ja tämän miehelle Carl Philip Sackille ja heiltä pojalleen Johan Gabriel Sackille. Ilmeisesti Penningby jäi heiltä tyttärelleen Eva Christinalle, sillä tämän aviomies oli Erik Brahe ja joku Brahe myi tilan 1767 vapaaherra Fabian Casimir Wredelle, jonka poika Kasper myi Penningbyn 1803 maaherra Gustaf Fredrik von Rosenille, jolla se oli vielä vuonna 1822.

Monien omistajavaihdosten yhteydessä tila on voinut pilkkoontua? Lopetan siihen, että Penningby joutui "raakoihin, vandalisoiviin talonpoikaiskäsiin", joista kertoo U. L. vuonna 1902 seuraavasti