Töiden sukupuolittuneisuus niin nykypäivässä on lähes jatkuvasti esillä, puhutaan sitten palkka- tai kotitöistä. Useimmiten kyse ei ole fyysisestä voimasta tai muusta biologiasta vaan muodostuneista tavoista ja käsityksistä. Alkuviikosta näin somessa videon, jossa amerikkalainen mediapersoona ilkkui miestä, joka oli vaimonsa (tai jonkun naisen) kanssa ruokakaupassa. Ikään kuin tämä olisi sopimatonta.
Menneisyydessä ei ollut ruokakauppoja, mutta rajoja vedettiin silti. Mummoni isä lähti tarinan mukaan maatalousoppilaitoksesta, kun siellä olisi pitänyt lypsää.
Ilmajoella miehillä oli omat käsityksensä heille kuuluvista töistä. Tämä käy hienosti ilmi Kangasalla kasvaneen ja Helsingissä käsityönopettajaksi kouluttautuneen Katri Virkkusen kirjoituksesta. Vuonna 1918 hänestä tuli papin rouva Ilmajoella. (Laajemmin: Katri ja Paavo Virkkunen). Seitsemän vuotta myöhemmin hän kirjoitti:
Kun on talous, joka käsittää parikymmentä henkeä, huoneusto, jossa on huoneita, niinkuin vanhanaikaisessa pappilassa niitä on, maa- ja karjatalous, ovat todella ruuanlaittaja ja muut kotiapulaiset sangen lujalla. Aamusta iltaan he saavat olla jalkeilla. Kun miehet nousevat, pitää heille jo olla kahvi valmiina ja viimeisenä, kun miehet ovat töistään vapaina, täytyy naisten vielä hommata askareissa. Samaa mieltä eivät olleet meidän etelä-pohjaiaiset renkimme. Heitä nimittäin sanomattomasti harmitti, että työt olivat meillä niin asetetut, että heidän piti tuoda halot asuinrakennukseen. Se oli sellaista naisten »passausta», jota he eivät mitenkään olisi halunneet tehdä.
Sattui menemään vesijohto epäkuntoon. Nuorista rengeistä olisi ollut aivan niinkuin olla pitikin, että naiset kantoivat veden jokitöyrän alta, liejuisesta jokirannasta koko suurelle perheelle. Kun sitten määrättiinkin, että vettä piti tynnörillä ajattaman keittiön eteen hevosella, herätti tämä taas suurta pahennusta miehissä. Kuulin heidän mutisevan, että sellainen naisten »passaus» ei voisi tulla kysymykseen missään muualla kuin meillä.
Tuli luminen talvi, Pohjanmaalla harvinaisen luminen. Minä »vedentuoma» en ymmärtänyt ollenkaan, että teiden aukipitokin olisi kuulunut naisväelle. Ihmettelin, kun miehet niin äärettömällä voimalla viskelivät lunta, aivan kun kilvalla. Vasta jälestäpäin sain kuulla, että he olivat niin läpeensä suuttuneita, kun heidät pantiin tämäkin »akkaväen» työ tekemään. Rengeistä oli kaksi veljiä, reippaita ja ahkeria miehiä, suuren perheen poikia. Heidän perheessään oli ainakin 7 veljestä.
Kun miehet tulivat työstään, eivät he enää voineet pidättää itseään, vaan tahtoivat lausua halveksumisensa meidän talon naisväelle ja kehua omaa äitiään. Toinen heistä sanoi: »Me olemmekin sellaisen äidin poikia, jota ei ole tarvinnut passata.» (Vaasa 4.4.1925)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti