Oskar Ferdinand Ingelius oli syntynyt Turussa 5.4.1812. Hänen isästään tuli Merikarvian kirkkoherra Merikarvialle, josta käsin Oskar kävi koulua Turussa viimeistään vuodesta 1823. Vartijassa 3/1892 julkaistun muistokirjoituksensa mukaan:
Kouluaika kului erinomaisemmitta tapauksitta. Kuitenki oli vanhuksella siltäkin ajalta yhtä ja toista muistossa. Pitkät merimatkat Merikarvialta Turkuun kasvattivat rohkeutta ja herättivät viehätystä merellä liikkumiseen, jos toisin paljon kärsimyksiäkin oli näihin matkoihin yhdistettynä. Vanhus kertoi, mitenkä kerran rajuilman tultua oli pakko eräällä luodolla rankassa ilmassa viettää pari kolme päivää, ennenkuin ilma tyyntyi ja taas rohjettiin lähteä matkaa pitkittämään.[...]
Paljon aikaa käytettiin koulun aikana ulkona liikkumiseen ja urheiluun. Ja nuot siihen aikaan tavalliset katumelskeet koulunuorison ja katupoikain välillä eivät lainkaan näyttäneet olleen tuntemattomat vanhukselle. Tällaisissa historioissa usein mainittiin tuon sittemmin niin kuuluisaksi tulleen, Itämailla matkustelijan, professori Yrjö Aukusti Wallininkin nimeä.
Niin tapahtui eräänäkin iltana, että Wallin ilmestyy Ingeliuksen luo, ja esittelee, että lähdettäisiin mäkeä laskemaan. Sanottu ja tehty. Kelkat otetaan mukaan, mennään eräälle kaupungin syrjäkadulle, jossa oli hyvä mäki. Kuin oli jokin matka astuttu, välkähtää valkea erään asunnon nurkan takaa — tämä oli tavallinen sodan merkki. Tästä huolimatta kiivetään mäelle ja lasketaan tulemaan huimaavaa vauhtia mäkeä alas, mutta kuin oli tultu noin keskivaiheille, silloin yhtäkkiä viskataan jotain kelkkain eteen, niin että nämät seisahtuvat, ja samassa ympäröitsee urheilijoitamme suuri joukko katupoikia.
Wallin, joka ei ollut pelkuri koskaan, etsi aseen ja nyt alkaa tulinen taistelu. Sillä kerralla kuitenkaan ei toista kumppania huvittanut ryhtyä vastarintaan noin suuren ylivoiman kanssa, vaan katsoi viisaammaksi pötkiä ajoissa tiehensä, niin että Wallin yksin sai puolustaa itseänsä miten paraiten taisi. Useain päiväin poissaolo koulusta ja verinaarmut kasvoissa, kun vihdoinkin tuli, olivat ne merkit, jotka todistivat, mitä kahakassa muutamia päiviä ennen oli tapahtunut.
Mutta sitten sai tuo vaaran hetkenä ystävänsä hyljännyt toveri kokea, ettei ole leikintekoa jättää toinen auttamatta. Kuin Wallin oli kouluun tullut, käy hän suoraan sen pöydän tykö, jonka takana kumppaninsa kahakassa istuu, ja sanaakaan sanomatta antaa hän aika läimäyksen korvalle, niin että tämä pyllähtää pöydän alle. Tämä teko ei kuitenkaan synnyttänyt sen pidempää vihamielisyyttä toverien kesken, kuin että entinen ystävyys taas palasi sijaan, kun vastaisissa koetuksissa oli havaittu, että kurituksella oli ollut tarkoitettu hyötynsä mukanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti