Varjokuvien Frimanit

Hämäläinen 28.9.1887

Satakunta 7.11.1891

Viimeistään vuonna 1887 Suomessa liikkui varjokuvia näyttänyt K. Fr. Friman, Marraskuun 1891 alussa hän oli Porissa, kuten oheinen ilmoitus todistaa ja pari viikkoa ilman etukirjaimia Haminassa (Fredrikshamns Tidning 19.12.1891). Kaksi vuotta myöhemmin hän sai Sortavalassa tekstimainoksen:

Varjokuva-näytäntöjä (Laterna Magica) antaa täällä Kaupungintalossa huomenna hra K. F. Friman. Ohjelma on erittäin runsas, sisältäen maisemakuvia Wenäjältä, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Itävallasta, Englannista, Ranskasta, Sveitsistä, Italiasta, Etelä-Euroopasta sekä muista maan-osista. Sitä paitsi kuuluu ohjelmaan kuvauksia Robinson Crusoen historiasta ja lopuksi sarja leikillisiä vaihtokuvia. Kaikkiaan on ohjelmassa lähes 100 kaunista ja opettavaista kuvaa, jonka vuoksi varsinkin nuorison sopisi käyttää tilaisuutta hyväkseen. Ja sopiipa vanhainkin pistääntyä tuohon tilaisuuteen. Onhan siitä iloa heillekin. — Viime torstaina näytteli hra Friman varjokuviansa seminaarin nuorisolle. (Laatokka 9.12.1893)

Sortavalasta matka jatkui Käkisalmeen (Wuoksi 13.1.1894). Vuoden lopussa Poriin saapui J. Friman, jonka esityksessä

Uuden kansakoulun juhlasalissa lukuisalle yleisölle. Pimeän salin keskelle oli asetettu kehyksien varaan valkonen palttina-kangas pingotukseen; ja siihen ohjattiin valoa pienestä koneesta salin perällä. Kun sitten koneesen pantiin läpinäkyviä kuvia, niin muodostuivat nämätkin, samoin kuin valokin, palttinakankaalle ja esiytyivät hyvin kirkkaina ja monin kerroin suurennettuina. — Maisemakuvat ovat hyvin sieviä ja hullunkuriset kuvat naurattivat yleisöä kelpolailla. (Satakunta 2.10.1894)

Vaasassa kolme vuotta myöhemmin esiintyi Friman ilman etukirjaimia (Wasa Nyheter 6.2.1897). Samoihin aikoihin Hämeenlinnassa vierailleen ulkomaisen taikurin esityksen arviossa todettiin, että loistonumeroiksi mainostetut elementit "on täällä ukko Friman yhtä suurella menestyksellä näytellyt monta monituista kertaa 15 pennin sisäänpääsymaksusta" (Hämeen Sanomat 4.3.1897) Samana vuonna Tampereella "Varjokuvia näytteli P. Friman viime sunnuntaina täkäläisen kansakoulun voimistelusalissa kahteen otteeseen tai klo 5—7 ja 8—10 j. pp. Katsojia oli hänellä riittämään asti, varsinkin lapsukaisia, joita etenkin pilakuvat näyttivät suuresti huvittavan. Nähtävää siellä oli aikaisillekin, sillä näytellyt maisemakuvat olivat hyvin onnistuneita" (Tampereen Uutiset 16.11.1897) P. Friman esitti varjokuvia myös Pellavatehtaan uudessa juhlasalissa (TU 20.11.1897).

Vuotta myöhemmin Lappeenrannassa esiintyi K. Fr. Friman ja seuraavana vuonna Heinolassa K. Friman (Lappeenrannan uutiset 4.5.1898, Jyränkö 19.12.1899). Vuonna 1907 "Hra K. O. Frimanille annettiin lupa näytellä kansakouluoppilaille eriaiheisia varjokuvia samoin kuin ennenkin"(Aamulehti 24.10.1907). "Kuin ennenkin" sopii muistelmaan, jonka olen arvioinut käsittelevän 1880-luvun loppupuoliskoa tai 1890-luvun alkua. 

Samoihin aikoihin näytteli Friimanni varjokuvia kaupungin kansakouluissa. Ne olivat hyviä kuviä, ja pääsymaksu oli sen mukainen - kymmenen penniä. Mielenkiintoisin oli räätälikuva. Siinä iloinen räätäli nähtiin pukilla ajamassa. Kun yleisö oli sitä tarpeekseen katsellut, sanoi Friimanni: "Nyt herrasväki saa nähdä, miksi kuva muuttuu". Ja silloin tapahtui ihme. Räätälille ilmestyi äkkiä pukin pää, ja hän oli hyvin hullunkurisen näköinen prässirauta kädessänsä. Pukki sai vuorostaan kraatarin pään, ja se katsoi hyvin ihmeissään taaksensa muuttunutta isäntäänsä. (M —i L—a: Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa. Aamulehti 10.5.1936) 

Tämä oli siis yksi leikillisistä vaihtokuvista, jotka Sortavalassa mainittiin. Sanomalehti-ilmoituksiin tehdyt sanahaur eivät kuitenkaan paljastaneet kaikkia esityksiä. Frimanin tai Frimanien kierrokset ulttuivat myös Hankoon, jossa haastateltiin 80 vuotta elokuussa 1944 täyttänyttä Mia Koslowia.

- Sen fanns det också en fin herre, som hette Friman. Han var från Tammerfors, och hade varit så rik men nu var han fattig. Och han förevisade någonting som kallades "Lanternana manika".

- Var det inte laterna magica?

- Nej, nog hette det så minns jag. Det var skuggbilder på en vit duk. Alldeles som på bio nuförtiden. (Då Hangö växte upp till stad. Intervju med en som upplevat det. Hangö 19.8.1944)

Muisto ei valitettavasti auta erottelemaan Frimaneja toisistaan tai edes löytämään lisätietoa eniten mainitusta K. Fr. Frimanista. Juuri ennen ensimmäisiä ilmoituksia sanomalehdissä tosin esiintyy kihlakunnan konttoristi Karl Fredrik Friman, jonka esteettömyyttä avioliittoon kuulutettiin Kalvolasta (FAT 21.8.1871), joka oli kesällä 1879 jonain virkamiehenä Kuhmoisissa (Keski-Suomi 30.8.1879),  Kuhmoisten nimismiehen sijaisena pari kuukautta (Hämäläinen 26.8.1879), Janakkalan nimismiehen sijaisena kolme kuukautta (Hämäläinen 27.9.1884), Lopen nimismiehen sijaisena (Tampereen Sanomat 12.7.1886, Hämeen Sanomat 15.10.1886) ja Hämeen linnan päällikön sijaisena runsaan kuukauden (Hämäläinen 2.8.1886). Koko nimellä löytyi hänen muistokirjoituksensa, joka yhdistää mieheen myös P. Frimanin. "K. O." lienee painovirhe ja "J." jää epäselväksi.

Kuolleita. Marian sairaalassa Helsingissä on ummistanut silmänsä viimeiseen lepoon ent. kihlakunnankonttoristi Karl Fredrik Friman 81 vuoden ikäisenä. Vanhuksen varsinainen olinpaikka oli Hämeenlinna, missä hän — omituista kyllä — oli tunnettu "Paavo" Frimanina, mutta hyvin muistettanee hänet kaikissakin maamme kaupungeissa.

Friman oli syntynyt kaartinkasarmissa Helsingissä; äiti kuoli v:n 1831 kuuluisaan kolerakulkutautiin lapsen ollessa 10-viikkoisen, isä taasen läksi aliupseerina jo ennen tämän syntymää n. s. Puolan sotaan ja hävisi sille tielle. Frimanin otti hoitoonsa eno, kauppamies K. G. Hultman Tampereelta, ja täällä F. kävi al. alkeiskoulun. Seitsentoistavuotiaana lähdettyään maailmalle hän vaihtelevien vaiheiden jälkeen rupesi kihlakunnankonttorin toimiin ja avitteli 40 vuoden ajan kruununvouteja, henkikirjureita ja nimismiehiä, usein myös hoidellen heidän viransijaisuuksiaan. 

Muuttuneet olosuhtet pakottivat F:n sitte toiselle elämänladulle; hän alkoi esittää taikalyhtykuvia, saaden siitä ammatista elantonsa 20 vuodeksi, kierrellessään Suomen ristiin rastiin ja käydessään moneenkin kertaan sen kaikissa kaupungeissa. "Elävät kuvat" tekivät kilpailun vanhukselle mahdottomaksi, ja viime vuodet hän vaatimattomana ja aina hyväntuulisena eleli varattomana ja yksinäisenä, viimeisetkin ystävänsä manan majoille menettäneenä, odotellen pääsyä rakenteilla olevaan Helsingin ukkokotiin, mutta sitä kesää ei koskaan tullut. (Aamulehti 15.9.1912)