Omahyväisesti selostin taannoin kaupunkikartan ja todellisuuden eroja. Viime syksyn Tukholman reissun raportoinnissakin kiinnitin asiaan huomiota. Mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Selaillessani E. G. Palménin kirjaa Helsinki 1800-1900. Rakennustoiminta ja tonttiarvo (1907) huomasin mieltäneen Aleksanterinkadun 1800-luvulla samanlaiseksi kuin se on nyt. Olihan se kartalle piirretty samaan kohtaan ja saman mittaisena.
Todennäköisesti vuonna 1849 syntynyt Palmén jakoi omia muistojaan sivuilla 140-141.
Vielä 1860-luvun alussa ne koulupojat, jotka kirjat kainalossa Vanhan kirkon seutuvilta pyrkivät Helsingin siihen aikaan ainoaan yliopistoon asti johtavaan kouluun, - ruotsinkieliseen yksityislukioon, joka sijaitsi Mikonkadun päässä, Kaisaniemen vieressä - saivat kulkea "Nordenstamin kulman" ohi, s.o. pitkin Esplanaadin- ja Mikonkatuja. Aleksanterinkadun länsiosa oli silloin varsinkin syksyllä liian märkä, vielä pahempi oli Hakasalmenkatu ja sen viereinen suo, nykyinen Rautatietori. Jälkimäisen yli ei voitu päästä ennenkuin talvi oli lopulliset sillat rakentanut. [...]
Ja kun se isäntä, joka omisti tontin 17 Mikonkadun varrella (vai oliko kenties n:o 19?) uskalsi rakentaa kapean kivitalon portin viereen, pitkin tontin pohjoisrajaa, oli meillä koulupojilla paljon hauskaa nähtävänä: ensiksi kuinka perusta, niin pian kun tultiin pintaa alemmaksi, oli mustaa ja haisevaa vettä täynnä; sitten kuinka kuoppaan työnnettiin suuri määrä kiviä täytteeksi, ja vihdoin miten tälle perustalle rakennettu talo, jolla oli pääty kadulle päin, muutaman vuoden kuluessa rupesi kallistumaan naapuritontin puolelle, - kaikki hauskoja havaintoja, kunnes omistajat täytyi purkaa kivimuurit ja rakentaa uudestaan.
Sekä 17 että 19 ovat keskellä korttelia, joka edelleen reunustaa rautatientoria. Mikonkatu 17:n (korttelin 28 tontti 4) osti kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan vuonna 1867 teurastaja Kusma Kuratoffin pakkohuutokaupasta laivurin tytär Fredrika Ginman, jolta tontin osti vuonna 1875 kauppaneuvos P. Sinebrychoff. Mikonkatu 19:n (tontti 5) omisti vuodesta 1858 mestariseppä Gustaf Boström ja tämän kuoltua tyttärensä Hilda ja Hulda vuoteen 1885. Boströmien perukirjoissa ei valitettavasti paljastettu rakennuskantaa ja Ginman kuoli kiinteistökaupan jälkeen.
Palmenista aiemmin: Professorin pojasta professoriksi ja Kun historioitsijat olivat pilapiirroksen arvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti