Kenkävoiteesta kuuluisa optikko 1800-luvun Helsingissä

Wanold Wrydon Wilkman 1934, HKM

Helsingin kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan optikko Johan Wallman sai ensimmäisen lainhuudon Sokoksen pohjoisnurkan paikalla sijainneeseen tonttiin rakennuksineen kesäkuun alussa 1861. Kauppasumma oli 13600 hopearuplaa.

Johan Wallman oli muistokirjoituksensa perusteella syntynyt vuoden 1805 tienoilla ja tullut Helsinkiin vuoden 1830 tienoilla Tallinnasta (SWL 17.9.1890). Ajoitukselle ei löydy varsinaista vahvistusta. Varhaisin todennäköinen sanomalehtiosuma on Helsingin postikonttorille jäänestä kirjeestä (HT 15.2.1834). Seuraavan vuoden puolella julkaistussa ilmoituksessa oleskelunsa Helsingissä on tilapäistä (FAT 7.10.1835).

Kyseisellä ilmoituksella ei ole mitään tekemistä optiikan kanssa vaan se mainostaa Wallmanin kehittämää kenkäplankkia. Viimeistään vuonna 1840 plankilla oli jälleenmyyjä Porvoossa (BT 22.8.1840). Vuonna 1842 aitouden vahvistamiseksi plankkirasioihin tuli Wallmanin nimileima (HT 4.5.1842). Wallman ainakin väitti liikkeellä olevan nimeään väärinkäyttäviä myyjiä (FAT 1.12.1842). "Vallmans blanksmörja" oli jo käsite (Saima 25.1.1844; HT 31.8.1844). 1840-luvulla plankkia myytiin ainakin Turussa ja Vaasassa (ÅT 14.2.1846; WT 27.3.1847 )

Syksyyn 1838 mennessä Wallman oli asettunut Helsinkiin ja asui kauppias Uschanoffin talossa Hämeenkadulla (FAT 2.10.1838). Vuotta myöhemmin osoitteensa oli hattumaakari Fagerströmin talossa samalla kadulla (HT 12.10.1839). Syksyllä 1841 hän muutti Pohjois-Espalle kauppias Byströmin taloon (HT 6.10.1841; HT 7.5.1845). Samaan aikaan hän haki porvarisoikeuksia ja vuonna 1843 oikeutta tuottaa ja myydä parfyymeja ja nahkarasvaansa.

Edelleen samasta osoitteesta Wallman alkoi loppuvuodesta 1845 myydä silmälaseja pokineen (HT 13.12.1845). Vuoden 1846 lopussa hän ilmoitti tuovansa Hämeenlinnan ja Kuopion markkinoille vanhan valikoimansa parfyymien, partaveitsien teroittimien ja kenkäplankin ohessa optisia ja metereologisia laitteita (FAT 31.12.1846). Tämän jälkeen kenkäplankki häviää Wallmanin ilmoituksista. Tämä ei tarkoita välttämättä tuotannon loppumista. Tuote ainakin muistettiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin (Wiborg 27.8.1861; US 8.2.1869; Björneborgs tidning 12.4.1876).

Wallmania ei ole löytynyt Helsingin luterilaisista kirkonkirjoista. Hän on 1840-luvun lopussa tai 1850-luvun alussa mennyt naimisiin Theophile Therese Behrin kanssa. Avioliitossa syntyivät ainakin pojat Alexander, Nikolai s. 14.5.1853, Emil s. 16.7.1854 ja Voldemar s. 24.2.1860. Perheen muutettua Heikinkadulle henkikirjassa 1862 on viideskin poika, joka on kuollut ennen vanhempiaan (U54:758).

Yrittämisen suunnanmuutos vaikuttaa aika äkilliseltä. Myös optiikan kanssa Wallman kiersi Suomea: Hämeenlinnassa (FAT 3.1.1859), Turussa  (ÅT 28.1.1859), (Wiborg 2.3.1859). Turun sanomalehteen maksetun mainoksen tuotelista on hengästyttävä.

Kansallisarkisto 

Vakuutuskirja 4726. 

Keskinäinen vakuutusyhtiö Tarmon lakkautettujen ainaispalovakuutusten arkisto

Ostettuaan kiinteistön Heikinkadulta Wallman ei heti siirtänyt myyntipistettään keskustasta kaupungin laitamille. Se ei pyörinyt pelkien instrumenntien varassa vaan joulun edellä 1861 Wallman ilmoitti ottaneensa myyntiin leikkikaluja ja toilettitavaraa (HT 21.12.1861). Keväällä 1863 liikkeensä oli Unioninkadulla ja vuotta myöhemmin Uschanoffin talossa Pohjois-Espalla (HD 20.5.1863; HD 21.6.1864). 

Edelleen Wallman kulki pitkin maata: Viipurissa (Wiborgs Tidning 28.2.1866), Vaasassa (Vasabladet 17.11.1866) ja tuli Hämeenlinnaan Oulusta (Hämäläinen 7.12.1866). Tuotevalikoimassaan oli jatkuvasti uutuuksia, esimerkiksi elektromagneettisia laitteita (Hbl 7.10.1868), höyrylaivalyhtyjä (HD 20.10.1868), tinaruiskuja (Hbl 16.11.1868) ja biljardipalloja (HD 9.3.1869). 

Suhteessa muihin helsinkilöisiin Wallman oli hyvin toimeen tuleva. Hänelle määrättiin 20 veroäyriä vuodelta 1871 (Hbl 6.6.1872) ja suuruusluokka oli sama seuraavina vuosina (20 veroäyriä (MB 12.6.1873), 15 veroäyriä (Hbl 27.6.1874), 28 veroäyriä (HD 8.3.1876))

Pohjois-Esplanadi 19:stä hän muutti omaan kiinteistöönsä vasta kesällä 1876, jolloin oli jo yli 70-vuotias (HD 26.7.1872; Hbl 1.4.1875; Hbl 6.6.1876). Hän ilmoitti sekä ennen että jälkeen joulun 1875 lopettavansa lelujen myynnin, mutta oli jälleen joulumarkkinoilla 1876 (HD 11.12.1875, Hbl 11.4.1876, Hbl 5.12.1876). Jouluksi 1879 Wallmanilla oli kaupan fonografeja, joiden hinta oli pudonnut aiemmista useista sadoista markoista sataan markkaan tai jopa sen alle (Hbl 18.12.1879). Kahden vuoden kuluttua oli taas käynnissä lelujen loppuunmyynti (Hbl 4.12.1881).

Wallman muutti Heikinkadulta pois vasta kesällä 1883, vaikka hän oli myynyt tontin ja rakennukset jo kolme vuotta aiemmin Nääs Spiritfabrikille 85000 markasta (Hbl 13.6.1883; MB 25.6.1880). Perukirjastaan käy ilmi, että välit vaimoon olivat rikkoutuneet jo ennen Johan Wallmanin kuolemaa syyskuussa 1890 (KA. HRA 9456). Pojista Nikolai päätyi rautateiden palvelukseen, Emilistä tuli optikko ja Voldemarista apteekkari. Geni-puusta tätä kirjoittaessa puuttuvasta Aleksanderista kertoo Hämäläinen 25.8.1883:

Väärän vekselin, 6,700 markan arvoisen, myi Helsingissä viime lauvantaina Suomen pankille erään sikäläisen asioitsian poika, joka seuraavana päivänä „Constantin"nimisellä laivalla lähti ulkomaille, vieden muassaan erään venäläisen kauppiaan nuoren tyttären ja jättäen Venäjälle oman vaimonsa ja lapsensa. Polisin toimesta on sähkösanomia lähetetty useihin paikkoihin, jotta tuo veijari kiini saataisiin. Näin kertoo U. S. johon lisäämme ojennukseksi, että veijarin nimi on Alexander Wallman kotoisin Helsingistä, vaan Venäjällä insinörinä palveleva, josta hän on ollut matkalla kotonansa Helsingissä. Hänen isänsä on yliopiston optikus Johan Wallman. Väärentämällä mainitun isänsä nimen sai hän pankista yllä sanotun summan. Mutta sittemmin kuuluu ilmaantuneen vielä toinenkin hänen tekemänsä väärennetty vekseli, 15,000 markan arvoinen.