keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Ulkomaalaisia joukkoja Hangossa


Sunnuntaina 17. kesäkuuta kesäretkeni pääkohteena oli Hangon museo, jossa näyttelynä ensi maaliskuuhun on Durchgangslager Hanko – Hangon saksalainen kauttakulkuleiri 1942–1944. Se perustuu Jan Fastin tutkimukseen, jota minulla on ollut ilo seurata sen FB-ryhmässä. Päivityksistä syntynyt kuva on tietenkin ollut sirpalainen, joten kaipasin kokonaiskuvaa.

Mutta kun näyttely sen tarjosi, änkyränä halusinkin lisää tietoa FB-päivityksissä osin näkyneestä tutkimusprosessista. Näyttelyn arkeologiset löydöt olivat Tulliniemen kaivauksista, mutta mistä olivat peräisin asiakirjat ja muut esineet?

Matkalla Hankoon olin ohittanut Hangon rintamamuseon, jota en ollut joko huomannut tai huomioinut retken kohteita kartoittaessani.
Nimi ei houkutellut, mutta pysähdyin kuitenkin ja yllätyin iloisesti. Museo avattiin viime vuonna uusittuna ja näyttely oli hyvin tehty. Sen ja museon nimen rintama oli talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle vuokratun Hankoniemen ja muun Suomen välinen. Kuljettuani vuonna 2010 katselemassa puolustuslinjan rakenteita en voi väittää olevani aiheesta tietämätön, mutta ehkä sen voi sanoa jossain määrin unohtuneen. Ruotsalaiset vapaaehtoiset rajan puolustajina tuntui ainakin uudelta tiedolta.

Ilahduttavasti lippukassalla ollut työntekijä piti proaktiivisesti minulle briiffin museon taustasta ja selitti näyttelyn rakenteen, johon kuului myös kalustoa. Myöhemmin päivällä kohtasin päinvastaista vastaanottoa...
Museon ympäristössä eli välirauhan rajalinjalla on noin kilometrin mittainen polku, jolla näkee tapahtumien erilaisia jälkiä. Näin selitteet saa museolta paperinippuna, joka sinne palautetaan.
Suosittelen museota niillekin, joita sota ei varsinaisesti kiinnosta.

1 kommentti:

Jan Fast kirjoitti...

Hei, ihana huomata että olit käynyt Hangossa. DLH näyttelyn muut esineet (kaikki liittyvät saksalaissotilaisiin Suomessa ja Hangossa) on kerätty ympäri maailmaa netin kautta (vuodesta 2014-2018). Ne ovat kaikki yksityiskokoelmista, kuolinpesistä yms. ja useat myös saksan Ebayn kautta hankittuja.

Gerdin asepuku ja muu hänelle kuulunut esineistö on lainassa Gerda Smorran perheeltä Bremenistä.

Terkuin Jan :)