perjantai 4. lokakuuta 2024

Kuinka länsisuomalainen olen?

Äskettäin yhdessä FB-ryhmässä kommentoitiin, että "kyllähän jokaisella nykysuomalaisella on juuria Karjalassa". Esitin vastalauseeni, sillä lähes 30 vuoden sukututkimuksen jälkeen ainoat itärajan juureni liittyvät 1500- ja 1600-lukujen viipurilaisiin, joista suurin osa oli kotoisin nykyisen Saksan alueelta. Mutta olenko ihan oikeasti länsisuomalainen?

Eilen poikkesin Oodissa vilaisemassa lokakuun ajan esillä olevaa mininäyttelyä Sukupolvien ketjut. Tiedon visualisointi geenitutkimuksessa. Sen pääanti oli vihkonen, jossa oli verkko-osoitteet tilassa pyörineeseen animaatioon ja FinnGen-tutkimukseen perustuvaan visualisaatioon Suomen sisäisistä geneettisistä ryhmistä, joita on tarkkuustasosta riippuen 2, 6 tai 10. 

Visualisoinnissa voi yhden kunnan valitsemalla nähdä, miten kyseinen väestö suhtautuu ryhmiin. Pienellä askartelulla ja vähemmän tieteellisesti voin siis tarkistaa "geneettisen jakaumani". 

Äidinisäni syntyi Asikkalassa 1920-luvun alussa ja  kaikki esivanhempansa ovat sieltä tai naapuripitäjistä . Tämän päivän asikkalalaisissa ("Sukutausta kunnassa") on sekoittunut lähes kaikki värit. Isoimmat klimpit ovat punainen (25 %) ja vaalea lila (23%), jotka olivat 1900-luvun alussa Hämeessä ("Muutokset alueella") vallitsevia: punainen 60 % ja vaalea lila 20 % . 

Heinolan nykyväestö muistutti Asikkalaa, mutta jännittävästi jakaumat ovat aivan eri näköisiä pari pitäjää itään ja maakuntarajan ylityksen jälkeen (esim. Jaala). Ja Pertunmaa Savon puolella on puolestaan erilainen kuin kuin molemmat. 

Äidinäitini syntyi Vetelissä ja suurin osa juuristaan on sieltä ja Kaustiselta, (vaikka sukulaiseni eivät halua puhua muista kuin Hohenthaleista). Tämän päivän veteliläisissä isoimmat klimpit ovat 38 % tummaa oranssia ja 19 % sinistä, Kaustisten puolella 50 % tummaa oranssia ja 15 % sinistä. Profiili on aivan muuta kuin Etelä-Pohjanmaalla, jossa esimerkiksi Nurmossa on 56 % keltaoranssia. Molemmat ovat yhdessä Pohjanmaan trendikaaviossa, jota hallitsee keltaoranssi, eli tarkennus 1900-luvun alkuun  ei onnistu.

Isänäitini juurista valtaosa on nykyisen Kokemäen alueelta. Kokemäellä nykytila on 65 % punaista, jota oli 1900-luvun alussa 70 % "lounaisessa Suomessa", joka on rajattu suunnilleen edesmenneen Turun ja Porin läänin muotoiseksi. Isänisäni juuret ovat muita isovanhempia sekavammat, mutta pitäytyvät lounaiseen Suomeen.

Eli luovalla matematiikalla koostumuksessani on "punaista" kolmen isovanhemman klimpeistä kertyneenä ainakin 50 %. Lisäksi tummaa oranssia (keskipohjalaista) 10 % , vaaleaa lilaa (keskisuomalaista) 5 % ja muutama prosentti sinistä (savolaista).

Tämä siis tarkimmalla jaottelulla. Kahteen ryhmään vaihtaen Asikkala on tänä päivänä 61 % länttä ja 39 % itää. Veteli 47 % länttä ja 53 % itää, mikä suoraan sanoen yllätti. Ehkä mummon puheliaisuus ja seurallisuus ei ollutkaan keskieurooppalaista perimää vaan savolaisuutta? Kokemäen nykyasutus on 85 % länttä ja 15 % itää. Eli suunnilleen puoliksi satakuntalaisena olen (tietenkin) länsisuomalainen.  

Ei kommentteja: