Rikkeistä Kurikassa

Lönnrotin Kanteleessa (1829-31) julkaistu runo, jonka hän oli kuullut Kiteellä. En rehellisesti sanottuna saa enempää tolkkua kuin, että tapahtumat ajoittuvat tapaninpäivään.

Kurikass' ol' kuullut vaimo, 

Kaisa kaikista parahin, 

Jok' on virren veisannunna. 

Käypi laulaen kylällä, 

Käypi vielä toisessain. 

Kurikassa kuulu kummat, 

Alko riita rikkehistä, 

Kalmajauhoista kapina; 

Alko Antti Koljosesta. 

Antti pisti pienen tuuman, 

Teki liiton Tenhuselle 

Joulun pitkiksi pyhiksi, 

Tarkotteli tahvanaksi. 

Kuin tuli tupahan Matti, 

Koljonen sano samassa: 

"Ei nyt Matti maata joua,

Eikä Tenhunen levätä, 

Ei kumohon kuutumella; 

Jouvu Matti jousinesi, 

Pyrittäy pyssynesi, 

Jouvu jousesi keralla! 

Vieköön pelko Pennasehen, 

Kanna tuonne kalmajauhot 

Kuretsuussa kukkarossa, 

Pienen pihlajan nenässä, 

Kahen kannon haarukassa!" 

Läksi miehet marsimahan, 

Kulkemaan kujan sisälle; 

Koljonen astu eellä, 

Matti matkusti jälestä.

Kati kahto rappusilta, 

Kysy kohta Koljoselta: 

"Minne miehet matkustavat, 

Kunne kuletta urohot?"

Koljonen sano kovasti: 

"Tallihin hevosten luoksi, 

Luoksi luontokappaleihen."'

Kati kaipasi tuvassa; 

Liisa istu ikkunassa, 

Allapäin pahoilla mielin, 

Sano sievillä sanoilla: 

"Joko nyt juutas lienee 

Yhet miehet yllyttänyt 

Syömään uuelta lihoa,

Keuhkot, maksat keittämähän, 

Kuin kuuluu kumu tuvassa, 

Häly härkähuonehessa, 

Outo suhki orren alla."

Heikki hermoton makasi 

Lasten kanssa lattialla, 

Penkin vieressä pehuilla; 

Kati Heikin heilahutti, 

Ylös nosti yksinänsä: 

"Jouvu kultanen kujahan!

Jo nyt on kujassa kummat, 

Tapahtunna tanhuassa; 

Ota pesmeli perästä, 

Mittaporkka porstuasta, 

Puristele puntariisi, 

Terju eessä Tenhuselle; 

Anna kumposet kujassa, 

Isot lätkyt läävän eessä; 

Jot' ei liiaksi lihoa, 

Tapettaisi tahvanaksi."

Kuin kuuluu kumu kujasta, 

Häly härkähuonehesta, 

Tomu toisehen talohon; 

Mari mankasi tuvassa, 

Rutosti rukoeleepi: 

"Nouse Lassi lattialta, 

Riski renkini rehuilta, 

Pötrynen ylös pölätä! 

Määr' on päästä Päiväläistä, 

Ota pois oma isäntä, 

Jussi koprista kovista, 

Kamaloista kauheista! 

Kaks' on miestä Mielosia, 

Kolmas on kotonen Jussi, 

Jotka lyövät lyytykällä, 

Mittaporkalla porivat, 

Tallissa tavattomasti."

Läksi Koljonen kotiinsa, 

Antti astu ahkerasti, 

Kirves kiilu kainalossa; 

Jussi julmasti puristi, 

Ja ahisti ahkerasti; 

Punasta putosi maahan. 

Matti sano mahtavasti, 

Osavasti Ollin poika, 

Kovan äänen Koljoselle: 

"Hiis huoli hevosistasi, 

Lempo lehmän kuolioista; 

Määppäs juo jouluna olutta, 

Pajarista palkastani!"

Tämän tuhman turvan kanssa, 

Koljonen suree kovasti, 

Katuu Antti katkerasti: 

"Meni entiset eloni, 

Meni kuin lietoon mereen, 

Kuin tuo juutas julki saatto, 

Piru pihlajat yhytti, 

Lempo löysi lätkät läävän eestä."

Matti sano mahtavasti, 

Osavasti ollin poika, 

Kovau äänen Koljoselle: 

"Kuin et panne palkastani, 

Runtanne rukihitasi, 

Kyllä mä kostan Lemmon koiran, 

Ja panen omat pahasi: 

Turvin siltahan tuperot, 

Koprin tartut tanterehen."

Mari Mattia likisti: 

"Mattiseni, marjaseni, 

Älä suutu suotenkahan!

Mä sulle paraiten palkan maksan; 

Minä runttahan rukiita, 

Nyt jo pistä piirohota, 

Lihavan sian lihoa." 

Mari Mattia opetti 

Tavan vuoksi taitavasti: 

"Vie on kontissa kotiisi, 

Emollesi ensin anna 

Vanhoistansa vaivoistansa, 

Vanhan vaivansa perästä; 

Osan niistä Olli saapi 

Loihtimistansa lihoista, 

Pyytämistään piirohista; 

Anna siitä Annillenkin, 

Pistä kanssa Katrillenkin." 

Koljonen suree kovasti, 

Katuu Antti ahkerasti: 

"Meni entiset eloni, 

Meni kuin lietoon merehen, 

Kuin tuo juutas julki saatto, 

Piru pihlajat yhytti, 

Lempo löysi lätkät läävän eestä."

Matti sano mahtavasti, 

Osavasti Ollin poika; 

"Äl' itke isäntä rukka!

Ei sinun elosi joua 

Tiellen tietämättömälle; 

Suru on Suomessa elosta, 

Katovuos' on Karjalassa. 

Jos ei minussa miestä liene, 

Ota Sairasen hevonen, 

Aja uutehen kylähän! 

Mä porautan Pohjan maalle, 

Tuoaan piru Pielisestä, 

Mustatukka muilta mailta, 

Poromekko Pohjolasta, 

Jotka toisin toimittaapi, 

Ajavat tämän asian; 

Jotka tuovat tuiman pussin, 

Kerallansa Keiulaiset; 

Jotka jousen jännittääpi, 

Kiinteheksi kiinnittääpi, 

Jotka antaa aika paukun 

Koko Pennasen pereelle, 

Ihollen imeisien,

Ruumillen on raavaihen."

Jumalaansa Jussi luotti: 

"Viel' on luoja taivahassa, 

Entisellänsä elossa, 

Jok' on vahva varjelia 

Lapsilaumansa keolla; 

Jot' ei pysty Pohjan piilit, 

Eikä ampujan asehet.

Täys' on noiat nuolianne, 

Ampujat aseitanne, 

Jos tapatte lehmät tanhuassa, 

Läävähän läpäkkökielet, 

Ei pysty imeisihin.

Jo nyt on jouset katkennunna, 

Leppäpölkyt pötkähtännä, 

Rieputullot töllynnynnä, 

Lankasolmut lauennunna, 

Pienet pihlajat palanna 

Omassasi uunissasi, 

Palavassa pätsissäsi, 

Joulun pitkinä pyhinä, 

Lasten päivänä paraassa."

Mahistaan on Matti puisti, 

Työnsä eestä Tykkyläinen; 

"Mitäs panet palkastani, 

Pistätkö pikarin mulle, 

Jutkohotko juomapullon, 

Paatko Partasen rahoja , 

Vaan paat ainoat elosi, 

Pitkän matkan käytyäni, 

Salon suuren samottuuni?"