Surullisimpiin karamellipaperiosumiin kuuluivat mahdollisesti fiktiivisetkin tekstit, joissa kuvataan yhteisöstä erottuvia henkilöitä. Ilmiselvästi heille karamellipaperit ovat olleet erityisen merkityksellisiä ja ehkä tuoneet myös onnellisia hetkiä.
Harmaan talon takkakivellä istuu vanha ja raihnainen mies. [...] Kainalossaan hän hellävaroen kantoi pientä kovakantista kirjaa ja vanhaa, hyvää ystäväänsä soittokonetta, johon kuului kaksi rautaa, toinen pyöreä, rengasmainen ja toinen lyhyt teräksen pala. Illallista saatuaan hän soitti, näytteli "paloraamaa", kuten hän nimitti kainalossaan kantamaa kirjaa, johon oli ommeltu lehdiksi joukko värillisiä konvehtipapereita, pörröinen koiran kuva ja vanha, ijänikuinen venäläinen kuvajäljennös "Porkin" kuuluisaksi tulleesta onnettomuuspaikasta. Se oli hänen kallis aarteensa, tarkoin muisti hän, mistä kukin kuva oli saatu, kuka kunkin oli hänelle lahjottanut. Kauvan hän oli jo tuota "teostaan" näytellyt; monet nokiset sormen jäljet sitä todistivat. (E. M.: Elon polulla. Tampereen Sanomat 12.12.1909)
Hänellä on ollut joitakin aikoja sitten oma tönö, lahoista laudoista kyhätty, vinokattoinen köpötys. Ja omaisuuttakin on ollut, kaupunkimatkalla kerättyjä karamellipapereita kokonainen kirstullinen, ja niin on Neula-Pietran järki kulta toikkaillut, että rahasta ne käyvät ja että varmaan ne ovatkin jonkun ulkolaisen maan kalleutta. Sellainen on mieskuvan komea ja korea elämä ollut. (Antero Kajanto: Neula-Pietarin viimeinen päivä. Suomen Kuvalehti 5.11.1927)
Väitetään, että Ruotsissa tittelikipeet matkalla voivat nimittää paremman puutteessa toisiaan »herr ångbåtspassagerare», ja tämä tekaistu titteli tavallaan vastaisi tuollaista havunoksakruunua. Se on ajatusjuureltaan samaa perua kuin kesäpaikkani hieman höperön »herraksi» kylässä kutsutun postinkantajan tapa koristaa kunniamerkkien puutteessa rintapieluksensa knltakimalteisilla, kirjavilla karamellipapereilla. Nehän olivat kyllä prameita ja hohtivat ja kiilsivät, mutta minkään ritarikunnan jäsentä ei hänestä näin yksinkertaisella tempulla tullut. (Arttu Brummer. Suomen vaakunasta. Suomen Kuvalehti 37/1928)
Tuli sitten pitäjään vanha, mielipuoli, karamellipaperein koristettu olento risoissaan. Vaelsi talosta taloon, pihasta pihaan ihmisten ilona ja saapui myöskin Mustilan tupaan. (T. Hki.: Vanha tarina. Ilkka 8.8.1930
Kuvauksesta ja kuvasta on selvää, että kyseessä on Siina Rinne (1859-1940) eli Momman Siina, jonka maailma sai kokonaisen huoneen Kansallismuseon Toisessa maassa -näyttelyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti