 |
| HKM |
Joko tapaus ei jäänyt ainokaiseksi tai sitten se jäi jollekin tiukasti mieleen, sillä vuosikymmen myöhemmin uuden juhlan edellä kirjoitettiin
Niinikään ei sinne tarvita eikä siellä suvaita sellaisia pettureita, jotka joko pääsyliputta tai väärennetyillä pääsylipuilla, karamellipapereilla ja muilla sellaisilla koettavat sinne salavihkaa tunkeutua. Siinä suhteessa on juhlatoimikunta kuuleman mukaan tällä kertaa päättänyt ruveta entistään ankarammaksi. Ja se onkin aivan oikein. (Jaakkiman sanomat 27.7.1906)
Rehellisyyttä puuttui myös Joutsassa.
Kekseliäs petkuttaja. T. k. 7 p. poikkesi Joutsan pitäjän Mieskonmäen kylässä sijaitsevaan Kälän kauppapuotiin muuan saman pitäjän kirkonkylästä kotoisin oleva torppari sekä esitti kaupanhoitajalle "uuden satamarkkasen" vaihdettavaksi, sanoen samalla aikovansa puodissa tehdä ostoksia. Kaupanhoitaja aluksi hieman epäili tuota mielestään perin uudenaikaista seteliä, mutta kun mies, joka parhaallaan oli erään kirkonkylän kauppiaan rahdissa, vakuutti sen saaneensa molemmille tunnetulta meijerinomistajalta sekä että kirkonkylässä se kyllä olisi täydestä vastaanotettu, jos vaan olisi sattunut olemaan yhdessä paikassa niin paljon pientä rahaa, haihtuivat kaikki epäilykset ja "satamarkkanen“ kelpasi kelvolleen. Ostokset suoritettiin ja loppusumma annettiin rahassa takaisin. — Suurestipa kumminkin kaupanhoitajamme ällistyi, kun tuo uuden uutukainen seteli ei ottanutkaan sen pitemmälle kauppoja tehdäksensä. Tarkastettaessa, näet, huomattiin setelin olevankin vain K. Fazerin suklaatikonvehteissa käytetty käärepaperi. — (Mikkelin Sanomat 14.7.1898)
Olisi luullut kaupanpitäjän ymmärtävän mitä elementtejä setelissä pitää olla, oli se sitten kuinka uudenaikainen tahansa. Erehdystä selittänee se, että Wikipedian mukaan osin Englannissa painetut setelit poikkesivat olennaisesti entisistä. Satamarkkanen näytti tältä:
Helpompi on ymmärtää yritykset hämätä kiireisiä ihmisiä.
20 mk. seteli karamellipaperiksi. Eilen unehutti eräs vaimo muutamaan puotiin tiskille Kastreninkadulla 20 mk. setelin. Huomattuaan vahingon ja mennessään rahaansa hakemaan, löysi hän paikalta karamellipaperin! Kuikka Koposen aikoja, vai? (Työmies 13.8.1907)
Lurjuksen tapoja käyttämällä koetti muuan noin kaksitoistavuotias poikanen hankkia rahoja viime torstaina. Tuli erääseen ruokatavaran kauppaan Uudenkadun varrella ja pyysi vaihtaa viidenmarkan setelin hopeaksi. Emäntä antoikin pojalle rahat ja poika samalla tuppasi "setelinsä" hänelle kouraan ja lähti juoksemaan pois. "Setelin" huomasi kuitenkin emäntä heti — makeispaperiksi, joka väriltään muistutti viisimarkkasta. Kiiruhtaessaan pojan perään näki hän tämän juoksevan erääseen kartanoon Heikinkadulla, jonne katosi. Kumma kyllä, eivät talon asukkaat sanoneet poikaa nähneensä, nauroivat vaan ja ilkamoivat "kepposelle". Vähän myöhemmin näki se, jota oli yritetty pettää, kuitenkin pojan tulevan samasta kartanosta aidan yli kiiveten ja huusi miehensä ottamaan lurjusta kiinni. Kun tämä näki itseänsä takaa ajettavan ja luuli joutuvansa kiinni - lähellä oli myös poliisi - niin heitti hän rahat maahan ja pääsi juoksemaan pakoon. Kaupan omistaja, vaikkakin tuntee pojan, ei vaatine hänelle edesvastausta rumasta petkutusyrityksestä. (Kansan Tahto 15.10.1908)
Karamellipapereita markkojen asemesta. Kun muuan henkilö lauvantai-iltana vallinneen ukkossateen aikana häätyi käyttämään ajuria, maksoi hän kyydin viisimarkkasella sopivamman rahan puutteessa. Pimeässä antoi ajuri takaisin 25-pennisen ja, kuten kertojamme otaksui, neljä kokoon taitettua markan seteliä, mitkä hän kaivoi nuttunsa taskusta. Silloin ei kyyditty huomannut mitään petosta tapahtuneen, mutta jälestäpäin huomasi hän kukkarossaan neljä kokoonkäärittyä — karamellipaperia, jotka nelitaitteisina kokonsa ja paperin laadun puolesta hyvin muistuttiwat markan seteleitä. Oliko ajuri epärehellinen, vai oliko häntäkin petetty, on tietysti mahdoton sanoa. Joka tapauksessa tuli lyhyt kyyti kalliiksi. (Tampereen Sanomat 4.7.1916)
Karamelli- ja setelipaperin samankaltaisuus tuntuu erikoiselta, mutta se oli joidenkin mielestä ilmeinen vuonna 1915 käyttöön otetun markan setelin kohdalla.
... nyt, kun se ihan uutukaisena lepää edessäni pöydällä, niin muistuttaa se, kaikella kunnioituksella sanoen, kiusoittawan paljon karamellipaperia, nimittäin huononpuoleista karamellipaperia. Fazerin kohopainoinen "Lex", Blomqwistin "National" vaakunoineen tai "Turs" hopeisine hevosenkenkineen ja punaisine hevosenpäineen ovat kukin ehdottomasti enemmän maksavia painotuotteina ja sitten niissä on vielä sekin etuus, että niissä kussakin on maukas karamielli sisällä ja silti ne maksawat vain noin viisi penniä kappale. Mutta uudesta Suomen Pankin setelistä pitää maksaa kokonainen markka, vaikkei sen sisään ole kääritty minkäänlaista karamellia eikä edes raskittu sen toista puolta painattaakaan. (Etelä-Suomen sanomat 14.9.1915)
Markan setelit ovat lyhyestä ajastaan huolimatta ehtineet saada niin suurta tuntemusta osakseen meidän "kuluttajien" taholta, että tuskin kukaan enää epäilee tällaista seteliä karamellipaperiksi tai pullon kylestä jossakin vississä tarkoituksessa irroitetuksi etiketiksi. Kajaanissakin otetaan markan seteleitä jo vastaan aivan täydestä rahasta, vaikka ensimäisten suhteen oltiin Kajaanin kauppaliikkeissä sillä kannalla, että "ollakko toi nyt oikeeta rahaa tai muuta moskaa". Markan setelien ilmestyminen on jo muuten vanha, päiväjärjestyksestä pois siirtynyt juttu ja nyt tuntee tuon pienimmän setelin jokainen, joka vain on jaksanut markan omistajaksi kohota. (Uusi Heinolan Sanomat 25.9.1915)
Omituiselta kuitenkin tuntuu se, että jollain "Lompakossa oli m. m. tuhannen markan seteliä muistuttava karamellipaperi"(Työmies 6.9.1917)
Yllättävää on myös se, etteivät karamellipaperien ja seteleiden yhteydet rajoitu 1900-luvun alkuun. Pankin automaattisesta säästökellosta kirjoittaessa tulee mieleen, että "Kellon käyttäjä voi tietysti "vetää sitä nenästä" panemalla siihen esim. sopivankokoisen karamellipaperin setelin asemasta" (Uusi Aura 15.5.1921). Yhteys tulee esiin myös Urpo Sankilan tarinassa Seteli (Kurikka 50-51/1923)
Eivätkä huijaus- tai väärennösyrityksistäkään luovuttu. Eräs mies oli "Parkkilan Osuuskaupan myymälän hoitajattarelle kaupannut oikeana 100-markkasena suklaakäärenä olleen 100 markan näköisen paperin, jota hän oli hiukan muovaillut" (Salmetar 20.10.1927). Poika yritti vaihtaa Lahden kadulla oikeaksi rahaksi väärän satamarkkasen, joka "oli muodostettu kahdesta toisiinsa liimatusta karamellipaperista" (Etelä-Suomen sanomat 25.8.1928).
Hyvinkään aseman lippuluukulla naishenkilö tarjosi maksuksi "Fazerin karamellitehtaan maitosuklaalevyn käärepaperia, mikä tosin jossain määrin muistuttaa tuhatmarkkasta, ei kuitenkaan erehdyttävästi" (Riihimäen sanomat 24.8.1929) Jaalassa oli vastaavasti yritetty ostaa lehmää "suklaalevyjen päältä otetuista kääreistä liimatulla "tuhatmarkkasella"" (Nurmeksen sanomat 14.10.1932). Pankkiin Kokkolassa tuotu 100 kruunun seteli oli valmistettu karamellipapereista (Helsinginsanomat 29.9.1936)
Mutta ainakin joulutarinassa yhtäläisyys saattoi kääntyä toisinpäin.
Eräs vanha mummo, jonka poika oli Amerikassa, valitti usein, ettei poika lähetä hänelle rahaa, vaikka lähtiessään lupasi ja vaikka hän muuten aina kirjoittaa niin rakkaita kirjeitä. »Eikö hän sitte ole koskaan mitään lähettänyt?» kysyttiin. »Ei ole», vastasi mummo. »On tosin joka kirjeessä ollut kauniita pitkulaisia papereita, mutta mitä minä sellaisilla karamellipapereilla teen. Tuonne piironginlaatikkoon olen ne kuitenkin pannut kirjeiden kanssa.»
Katsottiin sinne piirongin laatikkoon. Eivät ne olleet mitään karamellipapefeita. Ne olivat Amerikan dollareita. Siellä oli paljon rahaa. Mummu ei vain ollut tiennyt, mitä oli saanut, saadessaan noita värillisiä papereita. (Joululyhde 1927)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti