 |
| HKM |
Karl Fazerin karamellitehdas on kauan ollut ihmeissään.
Sille on näet maaseudulta ja eritoten Tampereen puolesta saapunut kymmenittäin lähetyksiä, joissa on karamellipapereita. Ja jokainen lähettäjä huomauttaa, että he nyt odottavat "sitä potkupalloa, jonka tehdas on luvannut".
Tehtailija on tuimistunut konttoripäällikölle ja konttoripäällikkö Suomen kansan lapsille. Sitten lähettää vielä muuan täkäläinen kansakoulunopettajakin pussillisen rypistyneitä karamellipapereita ja äkäisesti kysyy, eikö sitä palloa ala kuulua.
Mistä ihmeestä ovat tällaista aivoihinsa lainanneet! Kysytään meilltäkin, että "onko teidän lehdessänne kerrottu tällaisesta." Reportteri juoksee jotta nuppu tutisee kaupungille ja saa asiasta senverran selville, että täällä todella jotkut ovat keksineet sellaista, että Fazer lähettää potkupallon karamellipaperiensa lunnaiksi. Joku väittää siitä lukeneensa helsinkiläisistä lehdistä, niin että itse vastatkoot he puolestansa. Ja edelleen: että muuan neiti oli ostanut Nizza-karamelleja 500 kpl, jotta niistä höltiävillä papereilla muka saisi 12 mkan pallon. Terve!
Jos tällaisesta asiasta puhuttaisiin Itämaisen paperossitehtaan yhteydessä, niin asia olisi selvä, mutta nyt on huhu keksittyä.
Niin että karamellipaperien keruun saa jo lopettaa.
Mysteeri ei ilmeisesti herättänyt suurempaa kiinnostusta, mutta siihen palattiin toisessa tamperelaisessa lehdessä.
Monien huomiota kiinnitti varmaankin viime keväänä pienten poikasten ja tyttösten into karamellipapereiden kokoamisessa. Mutta kun tarkemmin tuota kokoamista tarkkasi, niin huomasi, että kaikki paperit eivät noille pienille kerääjille kelvanneetkaan. Heillä oli siis jokin erikoinen tarkoitus tuossa meidän mielestämme mitättömässä työssä.
Satuinpa kerran ja toisenkin kuulemaan poikasten tuumia. He olivat saaneet tietää, että eräs helsinkiläinen kanamellitehdas (nimi jääköön mainitsematta) lähettää potkupallon sille, joka lähettää karamellipapereita 500 kpl. Tiesivätpä toiset, että tehdas tai tehtaanomistaja lähettää sandaalit sille, joka kolmisen sataa paperia lähettää. Kysymyksessä tietysti olivat vain tehtaan omat karamellipaperit. Tämäkös poikia ja tyttöjä innosti. Kaduilta ja kujilta papereita visusti etsittiin. Ja kun niitä ei kyllin saatu, niin pyydettiin isältä sekä äidiltä karamellirahaa, jotta papereiden lukumäärä kasvaisi. Intoa oli. Tapahtuipa kerrankin, että koulussa eräältä pojalta tuollainen aarteisto aiottiin ottaa pois, koska hän oli sen kanssa vehkeillyt, mutta poika selitti asian ja sai kun saikin paperinsa pitää.
Mutta se oli vasta riemun hetki, jolloin saatiin postikonttoriin kiikuttaa paperikääröä Helsinkiin meneväksi.
Pakettimaksua meni 40 p. Monen kerääjän varat eivät tainneet tuohon summaan noustakaan. Silloin tietysti saatiin vanhemmilta tai lainattiin.
Kului muutamia päiviä. Lähettäjät odottavat joka päivä potkupalloa ja sandaaleita. Odottaessaan he ovat rakentaneet jos jonkinmoisia onnen aikoja tulevan aarteensa kanssa. Mutta lähetystä ei vain kuulu. Viikot ja kuukaudet kuluvat, mutta aina vain turhaan he odottavat.
Nyt eivät enää lapset kokoile kaduilta noita papereita. He huomaavat tulleensa petetyiksi. Heitä ei lohduta sekään, että joku sai. Heitä vaivaa kysymys, miksi eivät kaikki saaneet. Sehän meitä vanhempiakin vaivaa, mutta toisaalta liittyy siihen toinen kysymys, kuka on tuon kiihkon herättänyt, jos se ei ole tehtailijan puolelta alkanut. Se on monelta pienoiselta riistänyt pennoset välillisesti ja luoton vanhempien ja tovereiden puheisiin. Tekisipä mieli sanoa tuolle pettäjälle kova sana noiden monien kokoojatyttöjen ja poikien puolesta. Mutta eipä asia sanoista taitane parantua. Muistakoon jokainen vain, että lasten harhaan johtaminen kuuluu suurimpiin rikoksiin, joita siveellinen laki ei hyväksy.
Noille poikasille ja tyttösille minun surulla täytyy sanoa: Maailmassa ei ole kaikki niin kaunista ja luotettavaa kuin luulette. Älkää siis tarttuko kaikkeen teille tarjottavaan ennenkuin vanhempienne ja opettajienne kautta saatte siitä selvyyden. He teille sittekin parhatta oppaita ovat. Pilke. (Aamulehti 23.7.1915)
Markkinointikeinona paperien keruu kuullostaa 1900-äluvun lopulla syntyneelle aivan järkeenkäyvältä. Se käytöstä ei kuitenkaan karamellipaperihakuihin tarttunut muita jälkiä kuin pohjoiseen keskittyvät ilmoitukset 1930-luvun lopulla.
 |
| Kaiku 16.5.1937 |
 |
| Pohjolan Sanomat 21.11.1937 |
 |
| Pohjolan Sanomat 19.12.1937 |
 |
| Pohjois-Pohja 21.5.1939 |
 |
| Pohjolan Sanomat 11.6.1939 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti