Karamellituliaisia

Olin viime viikon lomamatkalla, jossa en päässyt juoksemaan museoissa, sillä kyseessö oli kaupallinen bussikiertomatka. Ekassa pysähdyspaikassa Vadstenan luostarimuseossa kärvistelin tunnin englannista suomeen tulkkausta, joka jälkeen museoon tutustumiseen jäi 10 minuuttia. Seuraavaan paikkaan eli Grennaan olin jo onneksi anonut vapautuksen polkagris-pajasta kadun toisen puolen museoihin. Toinen oli omistettu kaupungin oman pojan epäonnistuneelle yritykselle käydä pohjoisnavalla kaasupallolla. Se oli iso ja ammattimaisesti tehty. Aihe vain surullinen.

Toinen museo oli perinteisempi paikallismuseo. Puutarhamuistojen ja järvestä löytyneen keskiaikaisen miekan ohella kokonaisen huoneen oli saanut piparminttusauvojen tekijä Amalia Eriksson. En tiedä, mitä kaupallisella puolella kerrottiin, mutta täällä seinätekstit eivät väittäneet Erikssonia innovaattoriksi. Eivät kyllä myöskään selittäneet, mistä hän oli saanut karamellireseptin, jonka terminus ante quem -ajoitus on 10.1.1859, jolloin maistraatti antoi luvan liiketioimintaan mainiten "s. k. polka grisar".

Tuli mieleen lapsuuden kielimatkojen paksummat sokerisauvat, joiden Wikipedia-sivu ei sano historiasta mitään. Linkittää kylläkin yleisemmälle sivulle, jossa varhaisin varma tieto on syksyltä 1837 Yhdysvaltojen itärannikolta. Saksan ja ranskankieliset Wikipedia-sivut eivät puolusta mitään paikallista varianttia.

Mites Suomessa? Piparminttu ei esiinny SLS:n julkaisemissa resepteissä. Varhaisin elintarvikelöytö sanomalehdissä on piparminttu paloviinamausteena Viipurissa (Tillkännagifvanden ifrån embets-myndigheterne i Wiborgs stad 11.09.1850). Piparminttupastilleja myytiin Helsingissä siirtomaakaupassa (Helsingfors Dagblad 9.5.1864). Piparminttuteetä suositeltiin koleeraan (Hbl 15.1.1866). Ainoa selvä viite kotimaiseen tuotantoon on vuoden 1875 käsityönäyttelyn palkintolistassa helsinkiläinen Mimmi Rosenqwist, jonka tuote oli "pepparmynts pastiller" (Morgonbladet 15.9.1875). 

ÅU 20.7.1871

Piparminttukaramelleja hakiessa vasta tajusin, kuinka köyhä karkkivalikoima oli vielä 1870-luvulla. Esimerkiksi turkulainen Sairanen myi rintakaramelleja, jotka toisen mainoksen mukaan olivat "terveellisiä, auttavat yskästä" (Ilmarinen 11.4.1885). Myös "Rocks" ja Monpensier olivat kovia sokerikaramelleja.