Hietalahden ranta. Ympäristöhistoriallinen selvitys (2020, pdf) noteeraa, että Hietalahdessa oli 1770-luvun kartassa peltoja, mutta seuraa sitten asemakaavoitusta ikään kuin se kertoisi todellisuudesta. Bulevardi. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämissuositukset. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2019:10 (pdf) jaksaa todeta, että "Joitakin peltoja viljeltiin vielä 1830-luvulla" lähtenään sanomalehtien vuokrausilmoitukset.
Patenttia edelleen odottavalla PowerPoint-kohdennusmenetelmälläni toin 1776 karttaan myöhemmän Bulevardin sekä korttelit 84 ja 90, joilla Nikifor Sinebrychoffin viljelmät olivat käynnissä vielä vuonna 1840. Läntisempi alue oli tuolloin nimeltään Wetterska plantagen ja itäisempi Byströmska åkern/uppodlingskärret. Ottaen huomioon, että korttelit ovat peltoalueille epätarkka paikannus ja Bulevardini todennäköisesti hieman viturallaan, Byströmska kärret lienee sama kuin vuoden 1776 kartan alue 59 eli "Handelsman Byströms Fatique vid Sandviken", joka oli vuonna 1782 "Handelsman Byströms Tobacks Plantage".
Vaikka tyypillisesti maapaloihin liimautui edellisten vuokraajien nimet vuosikymmeniksi, puutarhurimestari Eric Lampenius pyysi kaupungilta vuokralle aluetta "s. k. Sandvikskärret" eli niin kutsuttua Hietalahdensuota (Mpk 1.5.1811 §5). Vuokrauksesta päätettiin järjestää huutokauppa, jonka voitti kellotehtailija Abraham Dreijer (Mpk 12.10.1811). Vasta 50 vuoden vuokrasopimuksen teon jälkeen alueesta tehtiin kartta ja rajoista syntyi kiistaa (Mpk 3.4.1813 §7). Valitettavasti kyseinen kartta ei ole tullut hauissani esille ja pitkän vuokra-ajan takia alue häviää maistraatin pöytäkirjoista. Dreijer teki konkurssin 1838 (HKA 16/1838), joten viimeistään silloin vuokraaja on vaihtunut. Tästä huolimatta seuraavaa vuokrasopimusta tehdessä alue oli Dreijerin pelto, kuten jo aiemmassa tekstissä tuli todettua.
Hietalahdessa oli edelleen useampia vuokra-alueita, sillä raatimies Etholénilla ja leskirouva Christina Odengrenilla (o.s. Neukirck) oli omansa vuoden 1812 loppuun (Mpk 6.5.1812 §5). Etholénilla vuokralla ollut alue tunnettiin Holmbergin peltona ja hän sai sen vuokralle myös vuodeksi 1813 (Mpk 3.2.1813 §2). Vuokrakautensa oli voimassa vielä keväällä 1815 (Mpk 19.4.1815 §1). Kyseessä lienee vuoden 1776 karttaan numerolla 55 merkitty teurastaja Fredrik Holmbergin pelto, vaikka sen tuolloin ymmärrettiin olevan Kampissa.
Kyseinen Holmbergin pelto sijaitsi suunnilleen nykyisessä korttelissa 86, josta kiinteistökortiston mukaan kaupunki myi tontteja 1820-luvun puolivälistä alkaen. Yksi näistä oli Engelin vuonna 1825 ostama Bulevardi 18, jossa edellä linkitetyn selvityksen mukaan "oli siihen saakka ollut perunamaa, ja Engelillä oli tästä harmia, sillä sen vuokraaja viivytteli viimeiseen saakka perunoidensa nostamista."
Porvari Sven Lindqvistin pellon olemassaolo Hietalahdessa selviää siitä, että hän valitti hiekanotossa vaurioituneesta aidastaan (Mpk 6.7.1812 § 10). Kuolemansa jälkeen perilliset huutokauppasivat peltoa, (FAT 18.2.1826). He eivät kuitenkaan omistaneet aluetta, jonka sittemin vuokrasi kaupungilta puutarhuri Lampenius, jonka lesken kuoltua jäljellä ollutta vuokra-aikaa kaupattiin julkisesti. Tässä yhteydessä mainittiin, että Lindqvistin pelto oli suuruudeltaan 2 tynnyrin- ja 11.5 kapanalaa. (FAT 15.11.1837).
Lampeniuksilla oli ollut Hietalahdessa vuokralla myös yhden tynnyrinalan ja neljän kapanalan "Gardbergska åkern" (FAT 15.11.1837).
Vuonna 1834 kaupunki huutokauppasi viiden vuoden vuokrasopimusta Hietalahdessa sijaitsevaa Grönbergin peltoon. Huutokaupan voitti elintarvikekauppias Trofim Duldin (HT 26.11.1834; Mpk 1.12.1834 §8). Seuraavan huutokaupan yhteydessä pellon suuruus oli 17500 neliökyynärää ja sen sanottiin sijaitsevan Bulevardin varrella, lähellä Hietalahtea. Uudeksi vuokralaiseksi tuli Roget Bandly, jolle luvattiin vuokranalennusta, jos maita vaadittiin rakennettavaksi. (Mpk 11.1.1840 §10) Bandlyn konkurssin takia vuokrakauden kaksi viimeistä vuotta huutokaupattiin kolme vuotta myöhemmin. (FAT 18.3.1843).
Tietoihin jää aukkoja ja lisäksi pitää muistaa, etteivät vuokraajat (aina) itse viljelleet maa-aluettaan. Alivuokrajien joukossa lienee ollut venäläinen puutarhamestari Mikita Seminioff (Mpk 9.12.1811 §3).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti