tiistai 22. lokakuuta 2024

Ovien avautumissuunta

Grännasta lähtiessä bussimatkan opas viihdytti meitä "paljastamalla" syyn suomalaisten ulko-ovien avautumissuunnalle: kirkkorymylit ja 1880-luvun palomääräys. Kokemäkeläisenä kirkkorymylit ovat selityksenä tuttuja, mutta en ollut aiemmin kuullut määräyksestä ajoituksineen. 

Ylen jutussa vuodelta 2015 on jo otsikossa esillä yhteys "Joulukirkkojen tuhoisien pakokauhujen vuoksi ovet aukeavat Suomessa ulospäin". Kirkkorymylien esittelyn jälkeen kerrotaan, että "Joulupaniikit saivat esivallan antamaan 1800-luvulla määräyksen kirkonovien avautumissuunnan muuttamisesta, ja tapa vakiintui vähitellen myös muualla yhteiskunnassa." Sata vuotta on aika pitkä aika...

Sanomia Turusta antoi 15.3.1853 olennaista tietoa otsikolla "Kuinka Ovet ovat asetettavat"

Noin neljäkymmentä vuotta sitten erinomaisen lumisena talvena surkuteltiin Turussa vanhallaista vaimoa lapsenensa, jonka kinos oli niin sulkenut tupaansa, että hän ei millään tavallasaanut ovea eikä akkunaa aukenemaan, eikä niinmuodoin päässyt tärkeimpiä tarpeitansa noutamaan. Ovi ja akkunat aukenivat ulospäin, ja kinos oli niin kova, etteivät voiman perästä ponnistamalla vähääkään myöden antaneet. vasta usiamman päivän perästä naapurit rupesivat heitä kaipaamaan, kuin ei äitiä eikä lasta kuulunut eikä näkynyt; sitten mentiin hakemaan ja löyttiin tupa aivan kinoksen sisällä, ihmiset kuolleina viluun ja nälkään. Asun-huonetten ulko-ovea ei koskaan pitäisi pantaman ulospäin aukenemaan.

Mutta siihen siaan kuin yksinäisten ihmisten asun-huonetten ulko-ovi on sisällepäin avastava, pitää kirkkojen ja muiden suurempain huonetten ovet aukeneman ulospäin. Sen näytti surkia tapaus Juvan kirkossa joulu-aamuna noin parikymmentä vuotta sitten. Saarnan aikana huusi joku tietämättömästä syystä: tuli! Siitä muut luulemaan, tulen valloillansa olevan, eli tulipalon kirkossa taikka aivan likeellä syttyneen. Ensin ruvettiin huutamalla tulta hokemaan, sitten koko kirkon täysi väkeä oviin tunkeumaan, ja niiden sisällepäin avastavina ollessa, sulloivat ihmisparat toinen toisensa niin piukkaan, että useammat nääntyivät tukehtumalla, toiset poljettiin jaloissa kuolluksiin. Ei mikään voima olisi voinut ovia avata, eikä mikään ääni koko hirmuissansa olevan joukon äänen yli kuulua. Tästä syystä käskikin senaikainen General Guvernööri Greivi Sakrevsky kaikki kirkon ovet tehtämään ulospäin avattavaksi. 

Juvan jyryjoulu oli 1829 ja Arseni Zakrevski Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1823–1831. Maaseudun Tulevaisuuden jutun mukaan määräys annettiin vuonna 1829, mikä olisi ollut joulun jälkeen varsin vaudikasta säätöä. Vaikutus oli kuitenkin hidas, joten säädös lienee koskenut uudisrakennuksia.

Ei kommentteja: