VII. Kyllä syitä aina löytyy.
Hoiperrellen juoksi lunttusi akka kaupunnista, jossa hän kapakassa liian paljon viron-jussia oli suutellut, kotiinpäin. Vastuksitta erinomaisitta pääsi hän jo virstaa kolme eteenpäin ja hänellä oli vielä vaan puoli virstaa lunttumista, kun hän yhtäkkiä kaatui ojaan ja jäi siihen. Suuri sika tuli ojan reunaa myöten juosten, hoksasi akan ja seisahtui. Rököttäen niinkuin vanhalle tuttavalle astui sika ojaan ja rupesi tonkimaan akkaa. — »No, no ukkoseni!» rukoili akka: »älä pahaksi pane, jos vähä olen maistellut, mutta tämä meni jalkoihin vaikka aivoin sen vatsani lääkkeeksi.»
VIII. Kattila pataa soimaa.
Linnansaarnaaja Ch. oli niskaansa ja kasvoinsa saanut veto-taudin, niin että hänen suu oli käynyt väärään. Ystävät tulivat häntä hänen sairasna ollessaan katsomaan ja niistä oli eräs vanha majuri F., jolla myöskin oli suu viistossa. Tultuaan huoneesen, jossa saarnaja vuoteella lepäsi, huusi hän: »Voi, voi, veikkosen, kun olet ruman-näköinen.» — »Kattila pataa soimaa» vastaei saarnaaja.
IX. Liiallinen kunnioitus.
Varas, joka oli ollut kirkossa mustaa penkkiä istumassa, palasi vihastuneena vanki-huoneesen. Toinen vanki, joka asui varkaan kanssa, samassa huoneessa, kysyi, miksi kän oli niin suuttunut. — »Oh,» sanoi varas, »se minua suututti, että pappi rohkesi sinutella minua. Emme milloinkaan ole juoneet veljen-maljaa» — »Vai niin. Se oli kuitenki sinulle, semmoiselle rakkarille, liika suuri kunnia, että pappi julkisesti sinutteli sinua», mietti toinen.
Nimimerkin K. W. W-n lähettämiä kaskuja, Otava 19.9.1862 NO 33
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti