perjantai 26. heinäkuuta 2024

Polkupyörämatkailua kesän 1896 Suomessa

Anni Collan
Kisakenttä 1/1926
Anni Collan (1876-1962) valmistui keväällä 1896 yliopiston voimistelulaitoksen kahden vuoden kurssilta voimistelunopettajaksi (Päivälehti 24.5.1896). Paljon myöhemmin hän kirjoitti nimimerkillä Tuikku kesän kokemuksistaan partiolaislehti Suomen tyttöön 5/1934:

Eräs naisvoimistelija Kiila oli vasta oppinut pyörällä ajamaan ja rupesi suunnittelemaan retkeä Itä-Suomeen, ehkä Kajaaniin asti, "sieltä lasken sitten Oulujoen kosket ja Oulusta on alamäkeä Helsinkiin asti. Tule mukaan sinä!"

Mielessä välähti heti paikalla, että olisi huiman hauskaa tehdä tuollainen retki, mutta — mutta — mutta? ?

Miten ollakaan: Äiti oli myöntyväisempi kuin oli voinut odottaa, matkaraha-kysymys järjestyi muutamien viikkojen yötyöllä, eikä siihen aikaan kukaan pitänyt lukukaudenlopun alapainoisuutta esteenä ruumiinharjoituksille. (Järkevätä kylläkin, sillä 1700 kilom. retkellä paino lisääntyi 8:lla kilolla).

Kiila oli myöhemmin kertomuksessa sukunimi, mutta ei välttämättä oikea sellainen. Yksityiskohdat ja valokuva eivät riittäneet tunnistamiseen.

Anni Collan
Naiset lähtivät Helsingistä "Sörnäisten tullin" kautta Nastolaan, Taipalsaareen, Lappeenrannan kautta Imatralle, jossa Sortavalan laulujuhlille, "jossa toisen pyöräilijän käyttämät voimisteluhousut herättivät ansaittua huomiota, luultavasti paljon suurempaa kuin muutamien laulajien kansallispuvut". 

Sortavalasta matka jatkui Punkaharjun kautta Savonlinnaan ja sieltä Kuopioon, josta laivalla Karjalankoskelle ja sitten polkien Nurmekseen, Vuokatille, Sotkamoon.

Tämän matkan ravintopuoli oli kaikista heikoin ja aiheutti kerran seuraavan keskustelun:
— Saisko ruokaa?
— Mitäs Teille pitäisi olla?
— Leipää, voita, perunoita.
— Perunat on loppuneet ja leipä on vanhaa.
— No totta sitä maitoa saa?
— Maito vietiin meijeriin.
— Onko kananmunia? Niitä voisi vaikka paistaa.
— Olihan meillä kana, mutt' se kuoli ja oli meillä pannukin, mutt' se halkesi.

 

"Kiila"?

Sotkamossa hypättiin pieneen laivaan, Kajaanissa saatiin opastusta Herman Renforsilta ja Vaalaan tultua "pyörät nostettiin tervavenheeseen, ja niin lähdettiin kuohujen keskelle tiukkasilmäinen, varmakätinen mies peränpitäjänä". Veneellä tultiin Muhokseen, josta jatkettiin laivalla Ouluun. Sieltä alkoi aiempaa tasaisempi reitti etelään. 

Collan on tallentanut muutamia reaktioita polkeviin naisiin, joita omalta osaltaan sekoitti se, että Collanin lempinimi oli Calle.

Huvittava tapaus sekin kun eräs tupakoitseva majatalonemäntä kyseli voimisteluhousuihin puetulta retkeilijältä: "Käyvätkö kaikki Helsingin herrat niin puettuna kuin Te?" — Ensin hän oli tiedustellut ristimänimiämme, jolloin toisen nimeksi mainittiin Edit ja toisen Kalle. Ja kun tuli lähtö tuosta majatalosta, niin huusi tytär jälkeemme: "Emme vieläkään saaneet tietää, mitä sukupuolta oikein olette."

Viisaampi oli toinen emäntä, joka julisti: "Kyllähän sen heti kuulee, että Teillä on piikaääni."

Eräässä torpassa kysyttiin: "Oletteko naimisissa, vai muutoinko kulette noin yhdessä?" Siihen toinen vastasi: "muutoinhan me vain", mutta toinen oli senverran arka maineestaan, että hän julisti: "tyttöhän se on tuokin."

Ei kommentteja: