Nimimerkki J. A. B. tarjoaa jatkokertomuksessaan Setä Samulin kertomuksia (*) todenoloisen, vaikkakin nostalgisen kuvauksen sunnuntai-illasta 1850-luvulla.
Noin toista vuosikymmentä ta'appäin, jolloin tämä kertomus tapahtuu, oli kansalla Muhoksen pitäjässä tapana sunnuntai-iltoina kokoontua padolle, niinkuin nytkin, mutta silloin paljoa lukuisemmassa määrässä. Lohensaalista katsominen oli tietysti yksi vaikuttava syy tähän kokoontumiseen, mutta syitä löytyi muitaki. Siellä olivat vanhemmat tilaisuudessa purkaa viikkokautiset uutisensa kiitollisille kuulioille ja näiltä myös saada kuulla jotakin "tärkeätä". Siellä myös nuoriso sai kilpailla kaikenlaisissa leikeissä vähän samaan laatuun kuin muinoin Kreikkalaiset. Voittoseppeleitä täällä kyllä ei näkynyt; palkinto oli ainoastaan vanhusten kuivan iskoinen hyväksyminen ja nuorempain usein ylimääräinen kiitos.
Me astumme tuonne joki-törmälle, jossa lohipuodit seisovat. Tuossa heittävät muutamat patovaajoja ympäri; yhdellä ei onnistu saada vaajaa ympäri tyven maahan koskematta; toisella onnistuu. Tuossa nostetaan tervatynnyreitä, jossa taidossa Koppa Hannu on etevin. Hän "nakkaa" tynnyrin yli päänsä selkään. Vähän syrjässä lyödään pallia. Sieltä kaikuu ankara intos "makuleerauksista", "munimisista", "freecony"n munista" j. n. e.
Aivan erillään näistä voimisteluseuroista istuu muutamia ihmisiä ladossa, tuolla lehtimetsän liepeessä, jotka korttikädessä ratkaisevat muutaman kuori-kellon kohtaloa. Kello on laudalla heidän välissä ja korttia lyödään samalla laudalla. Pelaajat osittain puoleksi makaavat, osittain ovat polvillaan. Sen, joka voittaa pitää, näet, jotenkuten viettää voitto-juhlaa. Hopea pislainen piippu ja vaskihulkkinen puukko tuppineen ovat jo nielettäneet hallin viinaa.
(*)POHJOIS-SUOMI1 20.01.1877 NO 5, 24.01.1877 NO 6, 27.01.1877 NO 7, 31.01.1877 NO 8, 03.02.1877 NO 9, 07.02.1877 NO 10, 10.02.1877 NO 11, 14.02.1877 NO 12
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti