sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

1860: nelinkertainen lapsenmurha

Sanomia Turusta 3.8.1860:

Kolmenkertanen lapsenmurha. Vaunumaakarin Helianderin talossa Turussa löyttiin viimis sunnuntaina puuvajasta kuivettunut ja osiksi madoilta syöty ihmisen lapsi, joka ilmoitettiin polisille, joka toimitti sen leikkaushuoneesen. Tästä ruvettiin tarkemmin tutkimaan asiaa ja löyttiin maanantaina samasta paikasta vielä toisen lapsen jäänöksiä. Tämä oli kauhistavaa; mutta polisimestari käski vielä tarkemmin tutkia, jos siellä vielä kukatiesi löytyisi jotakin. Ja kuule kauhiata, tiistaina löyttiin kolmas lapsen ruumis. Ruumiit oli pantu koriin ja loodaan ja käärittynä verisillä liinavaatteilla ja muilla verhoilla, joista muutamat oli merkityt nimellä: J. E. Bergenvall. 

Paitsi muuta löyttiin myöski rakkauden-kirjeitä samalla alakirjoituksella, kirjoitetut kiristuvassa vaimoihmiselle Henrika Vilhelmina Calleniukselle, joka on asunut ruokakauppias Bergenvallin kanssa yhdessä. Loodassa oli myös vanha ruotsinkielinen kirja kristillisestä avioliitosta, jonka kannessa oli kirjoitettu että sen omistaja on "Maria vilhelmina Bergenvall." Lääkäri on tutkinut sikiöt ja sanonut ne olleen täysisyntyneitä. Vaimoihminen Callenius, johonka kova epäluulo lankee, on kiini pantu, koska myöski taittaan toteen näyttää että hän joku aika sitte on ollut raskas, vaikkei mitään sikiötä ole ilmiin tullut.

Suometar 10.8.1860:

... Pari päivää myöhemmin löytyi toisessa talossa, missä entinen kauppias Bergenwall ja vaimo Callenius asuvat, vielä neljäs lapsem ruumis lukitusta arkusta.

Blogitekstissä Karmea löytö puuvajasta Turussa Juha Vuorela on kertonut syytettyjen vaiheista tästä eteenpäin.

Lukemisia lapsille 3/1860
Muuta vuodelta 1860:

Ei kommentteja: