L. Vanha lasimestari Lasinen oli sangen sukkela mies ja ehkä kuuro molemmin korvin, oli hän eläissänsä paljon kuullut tietääksensä joka paikassa katsoa hyvin suuhunsa saadaksensa. Yhtenä päivänä viskasi hän lasi-arkkunsa selkään ja matkusti maanpintaan, siellä rikkoneita ruutuja parantelemaan. Kuljeskellessansa kutsuttiin hän yhteen herras-taloon, jossa herrasväki juuri oli puolipäiväsellä. Likokalat olivat pöydällä ja katsellessansa tuokion näitä, rupesi sylki oikein kuohumaan suussansa. Ei hän nyt muuta niin kokottanut kuin lausumusta: "No, äijäseni, etkös tahdo vähä maistaa likokalojamme?"
Turhaan kokotteli hän tätä ystävällistä kutsumusta, hän näki heidän vaan nieleskelevän yhden lautasen toisen perään tästä sanaakaan hiiskumatta.
Emäntä suuttunut vaihti-olemiseen lausui viimein hänelle: "Onkos kylmä tänäpänä Jouhtuipa äijän mieleen nyt jotakin, arvaappas mitä hän vastasi:
"Ei, suuri kiitosta", vastasihän työtänsä lopettamatta.
"Mitä hän sanoo?" kysyi emäntä naurain — "tuleepahan kuurommaksi päivä päivältä! Ettekö kuule, minä kummonen ilma on ulkona? huuti hän nyt.
"Ei, kiitoksia paljon vaan, minä olen syönyt puolipäiväistä."
Nyt puhkesivat kaikki nauruun ja emäntä läheni häntä korvaan huutamaan: "Oletteko nyt ihan kuuro! Onko kylmä, minä kysyn.
"No, koska emäntä väkisin tahtoo", vastasi hän ja istui pöydän ääreen, ottain lautasellensa likokaloja niin paljon kun se veti, huomaitsematta muitten tästä hämmästyksiin lankenneen.
LI. Yksi ostaja moitti kauppamiestä valitellen hänellä huonoja viinejä löytyvän. "Tässäkin viinissä on taas liiaksi vettä", sanoi hän. "Eipä", vastasi kumppaninsa maistain kanssa tätä — tässä vedessä on liian vähä viiniä!"(19.10.1860)
LII. Sotamies seisoin vahtissa yhden kanunan vieressä, jätti tämän ja pötkäsi kapakkaan. — "Miksis sinä riivattu olet virastas luopunut?" tiuskasi kapteini kohdattuansa hänen. Herra kapteini — vastasi sotamies — minä koitin nostaa kanunaa, mutta ei sitä kaksikaan miestä jaksa poijes kantaa, ja jos heitiä tulee usiampi sinne, niin en minä suinkaan olisi voinut häntä suojella.”
LIII. Yksi mies kysyi hevosen myyjältä, jos hänen hevosensa oli pelkuri. "Ei", vastasi tämä, "hän on usiat yöt ollut vallan yksinänsä tallissa!"
LIV. New-Yorkin kaupungissa Pohjais-Amerikaa sanotaan löytyneen miehen, joka niin hyvin osasi osotella kukonlaulua, että aurinkokin pettyi hänen sävelestänsä ja nousi pari tuntia ennen aikaansa.
LV. Eräs herrasmies kysyi piikaltansa, joka talvi-aamuna tuli ulkoa sisälle: "minkälainen ilma siellä on?” Tähän piika vastasi: ”en minä nähnyt kun oli pimiä.”
LVI. Eräässä paikassa oli tapana koota syksyllä "kapsakoja" (konnia), joita paistettiin ja suolattiin ja sitte talvella syötiin suolaisen siassa. Niin osasi tulla kerjäläinen taloon ja pyysi ruan apua, niin emäntä antaa leivän palan ja kapsakan päälle. Äijä katsoo tätä vähän aikaa ja paiskaa kapsakan loukkaan, — emäntä torumaan sanoen: "ilmanki oli huono kapsakka-vuosi tänä vuonna, ja sinä paiskaat sitte vielä loukkaan.” (2.11.1860)
LVII. Muinan mies oli ritaan joutunut. Tuntematon akka kulki siitä sivutte ja mies huusi häntä auttamaan. Akka tiuskasi: ”et sinäkän minua ole koskaan auttanut, ei minun ole mitään tekemistä sinun kanssas." Mies huusi "hyvä ystävä, sanokaa muillekin ihmisille!" Akka tiuskasi: ”en minä ole ennenkään kieliä kantanut."
LVIII. Kerran rikas ukko lopulla ikää aikoi rahansa kätkeä permannon alle ja teki liiton ettei kenenkään pitänyt rahaa ylös saamaan ilman jollei yhdeksän ihmisen verta vuodateta. Toinen mies kuulteli välikatosta eli vintistä ja huusi: "eikö yhdeksän kukon veri piisaa?” Ukko katsoi ylös päin ja vastasi: "piisaa kyllä hyvä ylhäinen Jumala!" (23.11.1860)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti