Täydennysosia

1) Velikulta 4/1902 kansikuvassa kadulla kohtaavat kaksi pienyrittäjää: tupakanmyyjä ja veitsenteroittaja. Tupakanmyyjän elämästä olen löytänyt fiktion, veitsenteroittajasta en sitäkään.

2) Vuonna 2021 "tutustuin" karteesiin, jonka olinpaikkaa Uudenkaupungin museon johtaja ei tuolloin tuntenut. Tilanne on sittemmin muuttunut, sillä marraskuussa esimerkkikappaleesta oli valokuva museon FB-päivityksessä. Kerrottiin, että "Nyt tämä puurunkoinen, pieniä metallikuulia purjekankaan sisällä sisältävä tykinammus on saatu konservoinnin jälkeen esille Wahlbergin talon yläkerran perusnäyttelyyn. Museolle kartessi lahjoitettiin Ugin yhtenäiskoululta, minne ammus on aikanaan kulkeutunut yhteislyseon kokoelmista."

Hbl 5.6.1885

3) Tehdessäni katsauksia Helsingin kunnallisverokalenterit 1859, 1863 ja 1864 sekä Helsingin kunnallisverokalenterit 1871-1882 ajattelin lapsuuteni pikkukaupungin erillispainatetta, mutta mieleen ei tullut, että 1800-luvun Helsingissäkin olisi voinut olla muita julkaisumahdollisuuksia kuin sanomalehtisivut. Yllätyksenä tuli siis eteen mainos erillisestä verokalenterista vuonna 1885.

Kysyin Kansalliskirjastosta tämän tai muiden kappaleita ja sain vastauksen: "Tuo kyseinen puuttuu kansalliskokoelmasta. Aikaisin Helsingin verokalenteri on vuodelta 1898 (Kunnallistaksoitus) ja se on todellakin pienpainatekokoelmassa. Se on Uuden Suomettaren lisälehti, mutta valitettavasti sitä ei digistä löydy. Se onkin kovin yksinäinen - seuraava kokoelmassa oleva on vuodelta 1929. Muutamasta muustakin kaupungista on verokalentereita 19./20. vuosisadan vaihteesta." Eli olemisen tai olemattomuuden paljastaa ainoastaan myynti-ilmoitukset.

4) Tiistaina raportoimassani kirjallisuusatlaseksploraatiossa tuli vastaan Eino Leinon Mesikämmen. Joulutarina vanhoille ja nuorille (1914), jossa kuvataan juuri sellaista karhua, joista viime vuonna kerroin artikkeleissa Karhut lemmikkieläiminä ja Tanssivat karhut suomalaisten viihdyttäjinä 1800-luvulla.

5) Marraskuiseen "miesmäisten" naisten kuvausten listaan löytyi täydennystä Työmiehestä 5.9.1900:

Semmoisen akan jos saisi. Kätevä nainen on muuan eukko eräässä kunnassa Raahen tienoilla. Hän kyllä kutoo kangasta, ompelee, pesee vaatteita, ja mitä kaikkia naisen tehtäviin kuuluukin, mutta vasta oikealla alallaan on hän höyläpenkkinsä ääressä tehdessään puusepän työtä. Sänkyjä, piironkia, tuolia, pöytiä tekee hän, ja mitä milloinkin tehtäväksi sattuu, sillä minkään esineen tekoon ei häneltä puutu taitoa, eikä kukaan mies kykene moittimaan eli vikoja löytämään hänen teoksissansa. 

Hän maalaakin kuin mestari ikään, onpa joskus tehnyt kiilloitettujakin huonekaluja. Sepän työtäkin kykenee tuo miehevä nainen tekemään, sillä on hän kerran raudoittanut rattaatkin. Ja astiantekoon, jota hän kernaammin harjoittaa, on hän koko mainio. Yksin puisia pyttyjä, kiuluja, ämpärejä y. m. lähtee hänen käsistään paljon sekä siistejä. Leikikalujakin tekee usein oikein erinomaisen konstikkaita. 

Merkillisintä tässä on se, ettei hän ole ollut milloinkaan tilaisuudessa saamaan minkäänlaista oppia tuollaisessa käsiteollisuudessa. Mieskin hänellä oli, jolla oli peukalo kerrassaan keskellä kämmentä, ei osannut edes vartta kirveesensä saada. 

On oikein omituista nähdä eukkoa, joka jo on lähes viidenkymmenen ijässä, työnsä kimpussa piippukäyrä hampaissa, josta lemahtelee "nurkantakaisten" tukahuttavan katkera savu. Paljon saisi, eli oikeastaan olisi saanut aikuiseksi tämä nainen, mutta on ollut myöskin viinoihin menevä, joten siihen ovat kuluneet kaikki ansionsa niin hyvät kuin ne ovat olleekin. Monesti on hän joutunut sentähden poliisinkin kanssa tekemisen sekä saanut useita sakkoja, jotka on suorittanut "yhdessä setelissä".