sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Metsästettyä


Jukka Kemppinen totesi oleellisen (ja jatkoi myöhemmin aiheen tiimoilta):
Koska ruotsalaisuus-ohjelmassa on hyviä asiantuntijoita, sekin tulee varmaan tuonnempana esiin, että kun mitään sen erikoisempaa suomalaisuutta ei ollut pari sataa vuotta sitten olemassa (kieltä lukuun ottamatta), niin ei ollut ruotsalaisuuttakaan.
Saara Reiman kirjoitti kansalaistieteestä. Magdalena Hai selittää steampunkin, osa kerrallaan.

Laura Gustafsson ja Terike Haapoja tutustuivat Heurekan Body Worlds -näyttelyyn: "halusimme myös tutkia miten tällainen ihmisnäyttely vertautuu esimerkiksi Eläinmuseon kokoelmaan."

Ennen ja nyt julkaisi Maare Paloheimon lectio praecursorian. Ville Impiö suunnittelee graduaaan ja miettii sen aineistoa.

Helsingin yliopiston kirjaston Verkkari-lehdessä Matti Myllykoski kertoi Gallicasta.

Kiikalan Sanomissa vangitusta kirkkorosvosta. Marita Lönnrot jakoi tietoja postineiti Isa Tolposta.

Susanna tutustui vanhoihin päiväkirjoihinsa. Pekka Tikka kävi katsomassa elokuvan Lincoln.

Artefacta luetteloi museoiden helmikuun esineet.

Aapo Jumppanen mietti kysymystä Hyvinvointia kulttuurista?

Kalmistopiirissä Kati Salo kertoi Senaatintorin kaivauksien luuanalyyseistä Aihetta käsiteltiin myös Helsinki info -lehdessä 1/2013. Elämäntapojen näkymisestä luurangossa på svenska UR:n videosta Förbenat! - vanors och ovanors spår i skelettet.

Katri pettyi Jyrki Heinon Kellariin, mutta piti Kirsi Vainio-Korhosen kirjasta Suomen herttuattaren arvoitus. Suketus luki Jyrki Siukosen kirjan Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa.

UR:n sarjassa En bok en författare: Nils Erik Villstrand: Furstar och folk i Åbo 1812 / Michael H. Lindgren: Christopher Polhems testamente / Hans Furuhagen: Bibeln och arkeologerna / Henrik Ekman: Vargen - den jagade jägaren / Kristina Ekero Eriksson: Årstafruns dolda dagböcker / Margareta Beckman: Axel von Fersen och drottning Marie-Antoinette / Henrik Meinander: Finland 1944 / Fredrik Charpentier Ljungqvist: Global nedkylning / Jonathan Lindström: Bronsåldersmordet / Merete Mazzarella: Resa med rabatt / Tommy Hammarström: Vargen kommer! / Krister Wahlbäck: Jättens andedräkt - Finlandsfrågan i svensk politik 1809-2009 / Marcus Hjulhammar: Stockholm från sjösidan / Bo Eriksson: Svenska adelns historia / Karin Tegenborg Falkdalen: Vasadöttrarna / Ernst Brunner: Anckarström och kungamordet / Göran Norrby: Ordnade eliter / Maja Hagerman: Försvunnen värld / Martin Hansson: Medeltida borgar: maktens hus i Norden / Alf W. Johansson: Svenska historiker / Stefan Brink: Vikingarnas slavar / Anders Wahlgren: Vasa 1628 / Sofia Häggman: Alldeles hemlikt

1 kommentti:

Marita Lönnrot kirjoitti...

Minut on siis havaittu, kiva! Muitakin minun juttuja saa lainata vapaasti. Olen joidenkin omien lainauksieni kanssa ollut kahden vaiheilla, uskaltaako julkaista. Ei ainakaan vielä ole tullut mistään nyrkkipostia.
SKS:n kaikkea tuotantoa saa käyttää, siitä olen ottanut selvää.
Kivoja juttuja sinulla!