Ote Kuopion kauppakoulun "Merkurio"-seuran iltamassa pidetystä esitelmästä (Savo 13.&15.&18.2.1890)
Mutta kohtapa sain tilaisuuden omin silmini nähdä, kuinka todella on laita. Jouduin kesäksi työskentelemään erääsen täkäläiseen suurimpaan kauppakonttoriin. Siellä todellisessa liike-elämässä vasta oikein silmät aukenivat. Nyt vasta oikein verissäänkin tunsi, että järjestys ja tarkkuus ovat sangen suuriarvoiset asiat kauppa-alalla, jolle meillä on julkinen aikomus antautua.
Ensimäiset päivät olivat koetus-aikoja. Minua tahdottiin tunnustella, ja sen kautta ajatteli kai kauppias tutustuvansa myös Kuopion kauppakouluun. Sillä hedelmistään puu tunnetaan. Vaan enhän minä vielä ollut täysi-kypsynyt hedelmä.
Nyt vasta näin ja tunsin, mitä järjestys on. Ja nyt selvimmin tunsin heikkouteni siinä. Enhän ollut tottunut kaikkea niin täsmällisesti ja tarkasti toimittamaan ja nyt päivittelin, miksi ei sopinut koulussa totuttautua noudattamaan tarkempaa järjestystä. Oliko nyt parempi vieraassa kauppakonttorissa opetella sitä samaa, mitä olisi voinut koulussa oppia? Siellä tuli esiin samallaisia järjestysasioita kuin koulussakin, vaan siellä oli niitä suurempi pakko noudattaa, sillä nyt oltiin tekemisissä todellisten kauppa-asiain kanssa. Siellä saarnasivat elävät asiat järjestystä ja tarkkuutta.
Pienimmäsäkin kohdassa piti noudattaa tarkkaa järjestystä. Ani harvoin tai ei milloinkaan saa esim. syyttää muistiaan. Hyvästi järjestetyssä konttorissa on asiat laitettavat niin, että pitää muistaa. Sillä liikealalla, jos missään, asiain menestys ja työn siunaus suureksi osaksi riippuu juuri niiden säntillisestä ja visusta toimittamisesta. Tärkeä kirje esim. on toimitettava juuri siihen määrättyyn postiin, ja tämän laiminlyöminen voi tuottaa ikäviäkin seurauksia. Niin riippuu liike- (samoin kuin muunkin) miehen nimen puhtaana pysyminen ja luotettavaisuus tarkasta järjestyksestä, että hän säntilleen lankeamispäivänä suorittaa maksunsa. J. n. e.
Esimerkkinä usein mainitusta järjestyksestä kerron kauppakirjeen kirjoittamisesta. Jo muodon puolesta pitää sen olla soma ja sievän näköinen, puhumattakaan sen sisällöllisestä miellyttäväisyydestä. Kun minä kaikessa yksinkertaisuudessaani rohkenin epäillä kirjeen ulkomuodon arvoa, kantoi principaalini eteeni suuren pakan suomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä kauppakirjeitä ja hän osoitti, kuinka kaikki suuremmat ja parhaimmat firmat panevat suuren arvon myös kaikelle muodollisuudelle. — Sitte tuli kirjeen kuoreen pano. Esimieheni näki heti, etten minä osaa sitä oikein affärimäisesti tehdä. Kirje oli taitettava mukavaan suunnikkaan muotoon ja tarkasti kuoren suuruiseksi. Kun sen olin oppinut, suljin kirjeen ja kastoin kynää aikomuksessa kirjoittaa päällekirjoituksen.
Vaan principaalini istui vierelläni ja hymyili.
— Kirjoittakaa vaan päällekirjoitus! sanoi hän.
Minä ihmettelin, mitä hän mahtoi nauraa. Vaan yht'äkkiä tunsin punastuvani ja heti käsitin koko asian. En muistanutkaan tuota osoitetta monine saksalaisine kadun ja torin nimineen ja numeroineen, ja kirje oli jo suljettu.
— Jouduittepas satimeen! nauroi esimieheni. Tuo kepponen tavallisesti aina sattuu aloittelijoille.
Ja sitte hän neuvoi, että pitää totuttaa itsensä kirjoittamaan päällekirjoitus ennen kirjeen sulkemista, sillä kun sattuu outoja, kummallisia nimiä ja useita kirjeitä, voi piankin erehtyä ja kirjoittaa väärät osoitteet, joka olisi anteeksi antamaton „pukki“. Ainoastaan isälle ja äidille, veljille ja sisarille sekä sille yhdelle, jonka nimi ei koskaan mielestä unohdu eikä kuva sydämestä katoa, ainoastaan heille kirjoittaissa lupasi tuo hyvä principaalini kirjoittaa osoitteen jälkeen kirjeen sulkemisen.
Mitä tulee kauppakirjeen siisteyteen ja kokoon panoon, kertoi hän aivan ensiksi tutustelevansa kauppiaihin ja heidän konttoristeihinsa heidän kirjeistään. Kun hän on jonkun aikaa ollut kirjevaihdossa heidän kanssaan, voi hän, heihin persoonallisesti tutustumatta, suunnilleen päättää, minkä laisia miehiä he ovat. [...]
Niin kuin mainitsin, tuntui ensimältä vähän vaikealta tuo ankara kuri, joksi tarkkaa järjestystä myöskin voi nimittää. Tuntui siltä kuin olisi joutunut omituiseen puristukseen, tarkoin rajoitettuun olotilaan. Jokaisella kappaleella konttorissa oli määrättv paikkansa, joutavat paperipalasetkin olivat pantavat mikä mihinkin lootaan ja koriin, puhumattakaan tärkeistä papereista, joille oli milt'ei lukemattomia kaappeja ja piikkejä ja kirjoja. Yksin suuri kellokin seinällä näytti tuntevan tämän ankaran järjestyksen painon, sillä se asteli sangen vakavana ja maltillisena.
Tämän kellon vetäminen annettiin minun toimekseni, ja peloittavaksi varoitukseksi kertoi esimieheni seuraavan jutun:
Eräs nuori asianajaja ei ollut vielä tottunut noudattamaan tarkkaa järjestystä toimissaan. Hän esim. ei vetänvt kelloaan yksin ajoin. Seurauksena siitä oli että kerran kello unohtui ajallaan vetämättä. Asianajajalla oli silloin 10 tuhannen valvonta oikeudessa. Mutta kello petti häntä 1/2 tuntia ja hän menetti tuon suuren summan.
Konttorissa ollessani sain m. m. käydä pankeissa ja toimittaa muitakin rahallisia asioita. Kävin diskonteeraamassa vekseleitä ja perimässä laskuilla rahaa. Toin sitte rahat isännälleni.
— Lajitelkaa rahat järjestykseen ja tehkää nota, sain käskyn.
Täytin käskyn ymmärrykseni mukaan. Vaan ei ollutkaan sillä hyvä että panin satamarkkaset eri nippuun ja kymmenmarkkaset eri. Piti vielä asettaa setelit kaikki yhdänne päin.
— Mitä varten?
— Katsokaapas näitä pankista tuomianne rahoja: setelit ovat kaikki yhdänne päin. Se on järjestystä, jolla on arvonsa. Kun asettaa esim. satamarkkaset niin, että tuo 100:n numero on joka setelissä tässä laidassa, niin lukiessa heti huomaa petoksen, jos seteli on kaksinkerroin.
Kun ensi kerran näin konttorin suuren nahkakantisen pääkirjan leväytettävän auki, hämmästyin sen puhtautta ja siisteyttä, ja kun sen kannesta tavailin saksankielisen lauseen "Mit Gott!" (Jumalan avulla!), katselin suurella kunnioituksella tuota paksua, komeata kirjaa — olihan se kuin mikä kauppiaan raamattu. (Ainakin sen raamatun sisältö on kauppiaalla selvillä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti