perjantai 29. maaliskuuta 2024

Kisällitanssit

Kisällitanssit olivat itselleni uusi käsite, eikä niistä verkossa ole paljoa tietoa. Aamulehdessä 6.1.1927 nimimerkki K. R. kertoo otsikon Entisajan huveista alla, että kyseessä olivat saman ammatin harjoittajien yhteinen tilaisuus. 

Niitä pitivät yhtenä lauvantai-iltana esim. räätälin, toisena suutarin, kolmantena vaskisepän j.n.e., sällit. He kutsuivat näihin tanssiaisiin tuttaviaan neitosia, jokunen Don Juan saattoi kutsua pari kolmekin kappaletta, vaikka siitä silloin saattoi koitua ikäviäkin seurauksia. Kun näet tanssi oli lämmittänyt veret, saattoi noiden saman pojan kutsumien tyttösten kesken syntyä tuima kiista siitä, kenen oma tuo kutsunut poika oikeastaan oli, ja tämä kiista taasen usein johti käsikähmään, johon taasen sekaantuivat syrjäisetkin sekä miehet että naiset. 

Kiistan kiihoittajana oli myöskin tilaisuudessa tarjottu vieraanvaraisuus. Tanssien isännät olivat pitäneet huolen siitäkin, että tarjottavana oli jotain suunavausta ja kun siihen aikaan ei tiedetty mitään limonaadeista, eikä muista virvoitusjuomista, niin oli kahvin lisäksi hankittu miestä väkevämpää niin. viinaa ja olutta, olipa jollakulla arvostaan erittäin pitävällä sällillä viinipullokin mukanaan naiselleen tarjottavaksi. 

Liekö kirjoittajan käsissä käynyt Hämäläinen 1.8.1862, jossa kerrottiin Hämeenlinnasta

... kisällien eripuraisuudesta. Tapahtui viimes sunnuntaina 27 p. Heinäkuuta nimittäin, että he pitivät tanssihuvin, niin kutsutun kisälli tanssin, johonka ei pidetty päästettämän osamiehiksi oppipoikia eikä suutarin ja kraatarin kisälliä, joita viimeksi mainituita ei otettukaan, mutta otettiinkin sentään oppipoikia ei ainoastaan vanhempia vaan myös semmoisiakin, jotka olivat ainoastaan puolen vuotta opissa olleet; heillä oli myös käskettynä yksi ja kaksi kamari neitsyttä kullakin, jotka olivat puetetut kauniisiin musliini hameisiin ja muihin kauniisiin koreuksiin; oli myös yhdellä olevanaan kellokin, vaan oli ainoastaan hiuksiset käädyt, jotka roikkuivat kaulasta suolivyölle, ja kaikeksi onnettomuudeksi tuli se rikki revityksi.

Tähän uutiseen liittyi kai myöhempi (8.8.1862) kommentti

... eräs puusepän kisälli käski tansiin 5 tyttöä, josta tuli se mainittu eripuraisuus hänen ja toisten välillä. Kun käskiöitä oli vähintäkin 17, niin 17 kertaa 5 olisi tehnyt 85, jos jokainen olisi käskenyt yhtä monta.

Ei kommentteja: