tiistai 13. helmikuuta 2024

Mitä meillä oli ennen räsymattoja?

 Yli kymmenen vuotta sitten tekemäni harjoituksen mukaan räsymatot tunnettiin viimeistään vuonna 1863. Räsyt vilahtavat myös, kun Suomen julkisia sanomia käsitteli 29.9.1864 aihetta, mutta käytössä oli monia muitakin raaka-aineita.

Mattojen teko on myös paljo tärkeempi ja laveampi vaimoväen askare ja elatushanke kuin ensi katsannolta luulisi ja kuin nyt tapana on meillä. Mattoja tehdään meilläkin nykyjään, vaikka ei niin yleiseen, niin tavallisesti ja ahkerasti kuin monessa kohdin muualla, monenlaisista aineista, ei vaan lehmänkarvoista, joita saapi sekä sukimalla että nahkurilta, ja vanhoista kuluneista vaatteista, jotka eivät enään muuksi kelpaa. 

Katinlieko
John Knouse,Wikimedia

Kauniita, kauvan viheriöinä pysyviä mattoja tehdään ja palmikoidaan eräästä kasvista, jota löytyy kosolta joka haaralla ja jolla on eri nimi eri maakunnissa; sen tieteellinen nimi on "Lycopodium clavatum", vaan suomeksi on sillä muun muassa seuraavat nimet: Harakan-varvas, Sihviläheinä, Nihti-ruoho, Kärpäsen-ruuti. Tätä ainetta ei tarvitse ostaa eikä lainata, sen kuin hakee ja hyvänä pitää naapurista — Tapiolasta. Sen lapsetkin noutavat sekä helposti tottuvat palmikoimaan ja sitte pitkiä palmikoita ompelemaan yhteen matoiksi. 

Mattoja tehdään samaten myös kaisloista. Mutta olistakin kudotaan aivan siistejä mattoja lanka-loimilla. Vaikka meillä on olkia kyllä ja talvenaikana satatuhansia käsiä, joille ei tiedetä mitä työksi, tuodaan meille joka vuosi lukemattomat tukut olkimattoja — tuolta ahkeralta Saksanmaalta, josta ruotsalainen sananlasku sanoo; mitä ikään eikö saksalainen tee rahaa saadakseen! 

Niin myös sieltä tuodaan meille yhtä vahvasti höylälastuista tehtyjä matto-tukkuja. Omituisella höylällä höylätään aivan kapeita ja tarpeeksi paksuja lastuja, jotka sitte lankaloimilla kudotaan matoiksi ja painetaan erikarvaisiksi, että näyttävät nekin aivan siistiltä. — Raskaalta tuntuu se kokemus että köyhä maamme on näin yksinkertaisestakin taidosta niin köyhä ja typerä, niin huoletoin, ettei edes omaksi tarpeeksi jaksa tehdä lastu- ja olkimattojakaan. Tuodaanhan sille monenlaisia muitakin lastu- ja olki-teoksia, niinkuin rouvasväen hattuja, rasioita y. m.; jotka kotona jäävät tekemättä tahi aivan vähän tehdään. 

Ei kommentteja: