maanantai 17. tammikuuta 2022

Kädetön Herman

Naimaton Henrika Eriksdotter Kettula synnytti Jyvänkylän maaseurakunnan puolella Vesangan kylässä 3.4.1868 pojan, joka sai nimen Herman. Nimen ja aviottomuuden ohella kastekirjaan merkittiin tieto pojan käsien erikoisuudesta. Sama ilmaistiin Jyväskylässä ilmestyneessä Kansan lehdessä 11.7.1868 näin: 

Ihminen ilman käsitä. Viime huhtikuun 3 p:nä synnytti eräs nainen Henrika Kettula Vesangan kylässä poika lapsen, joka kasteessa nimitettiin Herman; tällä lapsella ei ole kumpaakaan kättä, vaan ainoastaan pienet rustot olkapäissä. Lapsi on muuten terve, - surullinen on tämänkin tulevaisuus, mutta Herra hänellenkin neuvon tietää.

Piian aviottoman lapsen seuraaminen kirkonkirjoissa oli minulle liian suuri haaste, mutta todennäköisesti sama Herman ilmestyi hetkellisesti sanomalehtiin vuoden 1888 lopulla. Turkulainen Aura kertoi 22.11.1888, että

Kädetön poika, syntynyt ja kasvanut Suomessa, on eilen illalla saapunut kaupunkiimme. Hän kuuluu osaavan jaloillaan toimitella kaikenlaista pientä työtä ja lienee hänellä olevan aikomus täällä esiintyä yleisölle taitoaan näyttämään.

Seuraavan päivän Sanomia Turusta ilmoitti, että kädetön poika jaloillaan

  1. Syö, juo, polttaa tupakkaa, ottaen itse tulen.
  2. Ampuu, pelaa korttia
  3. Korjaa kenkiänsä, ompelee vaatteittansa, pannen langan neulan silmään, olkoonpa neula suuri tahi tai pieni, ja tekee pikilangan.
  4. Heittää painia kokoistensa kanssa y. m.
  5. Voimistelee lattialla.
  6. Kirjoittaa jaloillaan ja suullaan.

Aamulehti 11.12.1888

Turusta kädetön poika on siirtynyt joulukuun alkuun mennessä Tampereelle, jossa runsaan viikon jälkeen ilmestyi Aamulehdessä ilmoitus, jossa on nimi Herman. Mikään pätevä todiste yhdistämiselle Jyväskylässä syntyneeseen tämä ei ole, mutta ikä sopii hyvin.

Hakusanalla kädetön ei ole enempää ilmoituksia, joten joko Herman ei ansainnut esiintymisellä toivomaansa summaa tai teki mielummin jotain muuta.


2 kommenttia:

Kari K kirjoitti...

Henrika meni naimisiin Juho Lehtosen kanssa ja hakusanalla "Herman Lehtonen" löytyy vuosien 1888-1889 sanomalehdistä uutisia kädettömän pojan esiintymisistä. Valitettavasti Herman kuoli keuhkotautiin jo 24-vuotiaana 19.1.1893:

Jyväskylä maaseurakunta - kuolleet, 1884-1907 (MKO4-11) > 48: Sivu 51-52 : - tammikuu; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=4121&pnum=48 / Viitattu 17.1.2022

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Taas kerran osoitit erinomaisuutesi, kiitos!