tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kappaleita Kokemäen historiasta

Luulisin törmänneeni digitoiduissa sanomalehdissä jo vuosia sitten kirjoitussarjaan Kappaleita Kokemäen historiasta. Ja jos, niin tulkinnut sen melko suoraksi käännökseksi Lindströmin pitäjänkertomuksesta, tarkistamatta asiaa.

Yritin nyt saada kaikki saatavilla olevat osat yhteen listaan, mutta se ei välttämättä ole täydellinen.
Ensimmäisessä osassa tosiaan viitataan Lindströmiin, jonka teksti lienee ollut ainoa lähde. Tämähän olisi vertailulla varmistettavissa, mutta jää nytkin tekemättä. Kiinnostuin nimittäin enemmän viimeisen osan (joka ilmoittaa olevansa loppu) alle kirjoitetusta nimestä.

Rudolf Rannikko. Aivan outo nimi tällä menneisyyteni kolleegalla. Verkkohaku toi esiin vuoden 1934 aikalaiskirjan, jonka Rudolf Rannikolla ei ollut ilmeistä yhteyttä Kokemäkeen. Aioin ryhtyä selvittämään vanhempiensa taustoja, mutta onneksi sen sijaan palasin sanomalehtiin.

Sieltä löytyi uskottava yhdistelmä Kokemäelle pariksi vuodeksi asettunutta toimijaa

  • Ylioppilas August Rudolf Rannikko Turun kaupungista kuulutettiin Humppilassa talollisen tytär nuori neito Anna Matilda Syyrin kanssa (Forssan Sanomat 14.11.1905). Heidät vihittiin avioliittoon (Uusi Aura 19.12.1905).
  • Satakunnan sanomien asiamiehenä Kokemäellä "raut. virkam. R. Rannikko" (Satakunnan Sanomat 1.1.1908)
  • Kokemäellä rautatienkirjuri Rudolf Rannikko järjestämässä arpajaisia (Länsi-Suomi 8.2.1908)
  • Kokemäen nuorsuomalaisten kokouksessa valittiin piirineuvostoon sähköttäjä Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
  • Kokemäen nuorisoseuran hiihtokilpailussa IV palkinto R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
  • Suomi-yhtiön ystävä Kokemäellä raut. virkamies Rannikko (Satakunnan Sanomat 17.4.1908)
  • Henkivakuutusyhtiö Fennian edustajana Kokemäellä Rudol Rannikko (Satakunnan Sanomat 7.6.1908)
  • Satakunnan sanomien avustajana rautatienvirkamies R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 2.12.1908)
  • Rudolf Rannikko Krootilasta Kokemäen taksoituslautakunnan lisäjäseneksi (Satakunta 9.1.1909)
  • (Satakunnan Sanomat 3.3.1909)
  • Onnea ja menestystä vuodelle 1910 toivottavat Kokemäeltä Anna ja Rudolf Rannikko  (Satakunnan Sanomat 31.12.1909)
  • Kokemäen kalevalajuhlassa herra R. Rannikko piti "puheen, jossa hän selosti Kalevalan vaikutusta maamme kansallistunnon ensimmäisenä herättäjänä". (Satakunnan Sanomat 4.3.1910)
  • Porin radan henkilöstöstä Kokemäen telegrafisti R. Rannikko Ojajärven asemalle (Satakunnan Sanomat 19.8.1910)
  • "Hra Rannikon rouvineen olivat heidän täkäläiset tuttavansa kutsuneet läksiäisillanviettoon, jotka olivat viime perjantaina kunnantalolla. Lähteviä saattamaan oli sunnuntain päiväjunalle kokoontunut runsaasti pitäjäläisiä." (Satakunnan Sanomat 2.9.1910)
Pari kuukautta tämän jälkeen ilmestyi viimeinen kappale Kokemäen historiasta. Ilman rautateiden henkilöstönhallintaa sarja olisi voinut jatkua lehden täytteenä kauemmankin.

Sanomalehti-Rannikolla on samat etunimet kuin Aikalaiskirja-Rannikolla ja Katihasta näkyy, että 28.5.1911 virallisesti Kaukolan Ojajärvelle muuttaneella rautatievirkamies-Rannikolla on sama syntymäpäivä kuin Aikalaiskirja-Rannikolla.

Kyseessä on siis yksi ja sama mies, joka varatuomarina kuittasi työhistoriansa "Rautat. palv:ssa v:sta 03" (eli heti ylioppilaaksi päästyään!). Ensimmäinen vaimokin on siivottu matrikkelista pois, mihin voi olla monta mahdollista syytä. Hyvä muistutus siitä, että itse annetut tiedot eivät aina ole täydellisiä. Kuten eivät muutkaan.

Ei kommentteja: