keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Arkistolaitoksen virtuaalisia asiakaskokemuksia

Kauankohan siitä oli kun Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston palautelomake saatiin toimintakuntoon? Jonkin aikaa sinne lähetettyihin marmatuksiin sai vastauksen, mutta ei ilmeisesti enää. Mistä herää kysymys, että menevätkö tekstit perille. Ja kun sitä alkaa miettiä, niin ei enää huvita lomakkeeseen mitään runoilla.

Toimisi edes niinkuin Ylioppilasmatrikkelissa, joka lähettää omaan spostiosoitteeseen kopion tekstistä. Silloin olisi helppo muistaa mitä on jo raportoinut ja tarkistaa onko muutosta tapahtunut.

Onneksi muistini ei ole täysin hatara, joten 24 tunnin miettimisellä tiedän viimeksi valittaneeni 9.5.2011 Paimion SAY:stä 1560 - 1579. Sen linkkien havaitsin menevän Paraisille, mikä ei ihan aja asiaa. Tällä kertaa kyse ei ainakaan ollut originaalin ongelmasta, sillä kävin katsomassa kirjan mikrofilmiltä Kansallisarkistossa. Ja joku on luonut kylähakemiston linkit huomaamatta, että kuvissa näkyvät otsikot eivät vastaa luetteloa?

Mitään vastausta ei ole kuulunut ja saman oli kokenut SatakuntalaisSuvut-listan sukututkija (jonka tulkitsin haluavan julkisuutta asialleen) joka kirjoitti runsas viikko sitten
Narcin Ahlaisten kuolleet&haudatut on vähän omituisesti.
I F:1 väittää otsikossa sisältävänsä kuolleet 1722-59, mutta tosiasiassa siitä löytyvät kuolleet 1786-1830.
Olen laittanut sinne palautteen, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Vastasin
historiakirjojen otsikoinnit ovat pääsääntöisesti metsässä Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa. Otsikko väittää sisällön olevan vain yhtä luettelolaatua, mutta todellisuudessa sisältää kaikkea kolmea eri rajavuosilla jne. "Selitys" on, että otsikkotiedot tulevat Vakasta ja korjataan joskus myöhemmin.
Jos tämä oli tosiaankin selitys, miksi sitä ei voitu kysyjälle välittää? Tai laittaa UKK-osioon ja sitten silmät kirkkaina osoittaa tekstiin "Ennen palautteen lähettämistä pyydämme tutustumaan Digitaaliarkiston ohjeisiin sekä usein kysyttyihin kysymyksiin."

Tietenkin saavat tehdä niin kuin tykkäävät ja priorisoida tehtäviään parhaaksi katsomallaan tavalla. Eihän "Anna palautetta lähettämällä lomake. " lupaa, että palautteeseen reagoidaan millään tavalla. Odotuksien manageeraamisen nimissä siihen voisi ehkä kuitenkin lisätä lauseet "Emme pääsääntöisesti vastaa palautteen antajille emmekä tee parannuksia kuin jouluna ja juhannuksena."

Mutta jos Arkistolaitosta kiinnostaa tietää mihin settiin asiakirjoja on tullut väärät rajavuodet, niin että kuvat ovat kaikille näkyvissä, vaikka ei pitäisi, niin sopii ottaa yhteyttä vasta sitten kun Paimion SAY-linkit vievät Paimioon.

Ei kommentteja: