torstai 5. tammikuuta 2017

Lodelius ja digitaalisen aineiston mahdollisuudet

Magnus Julius Belinin perhe on kirjattuna rippikirjoihin paremmin kuin mahdollisen veljensä Thuren. Yksi omistuisuus kyllä löytyy. Margaretha vaimollaan (s. 10.7.1698) on varhaisimmassa rippikirjassa sukunimi Hedman, seuraavassa rippikirjassa samoin, mutta sitten, miehensä jo kuoltua, "Hedman eller Loddin" ja hautausmerkinnässä hän on "encka mad. Margaretha Lodelia".

Katsomalla näitä rippikirjojen svuja kokonaisuuksina, kuten asiantuntijat neuvovat, huomaa rippikirjassa 1735-1748 vuonna 1709 syntyneen henkilön "student Carl Lodelius". Ylioppilasmatrikkelista häntä ei löydy, joten joko opiskelijakäsite viittaa muualle kuin Turun Akatemiaan.

Asiantuntijat ja sellaisina esiintyvät tapaavat sanoa, että ilman HisKiä selviää ihan hyvin, mutta minusta se on tehokkaan tutkimuksen edellytys. Kalannin kastetuista sinne tallennettuihin tietoihin selviää, että opinnot ovat jääneet ja vaimo Maria Mattsdotter löytynyt vuoden 1735 alkuun mennessä.

"Drg. Carl Stephanss. Lodelius" vaikutti vuoden lopulla, lapsensa syntyessä 20.11.1735, Villilässä. Sitä emännöivät esiäitini, joten rippikirjan sivu oli ennestään tuttu, mutta ei olennaisesti selvempi kuin viimeksi sitä katsoessani. Kolme vuotta myöhemmin asutaan Sundholmissa ja Carlin titteli lapsen syntyessä 6.9.1738 on laivuri. Rippikirjan tyyli on jälleen paperia säästävä, enkä Carlia perheineen löydä.

Kiitos Digihakemiston huolellisten täyttäjien Carl löytyy seuraavaksi Uudenkaupungin rippikirjasta, jossa ehtollismerkintöjä on vuosina 1739-41.

Kesällä 1742 Carl on jälleen Villilässä ja nyt lampuotina lapsensa syntyessä 24.6.1742. Edelleen käytetään samaa rippikirjaa enkä onnistu erottamaan perhettä sivulta. Kolme vuotta myöhemmin Carl on tehnyt täyskierroksen ja on takaisin Tuorlahdessa, josta hänet alun perin löysin. Täällä hän on vihdoin niin merkittävä, etä merkitään uudelleen rippikirjan sivulle vaimoineen, jonka syntymäpäivä on 2.3.1707. Kalannissa kastettujen luettelo ylettyy näin aikaiseen aikaan ja kyseessä lienee 3.3.1707 Inhamosta kastettu Maria.

Carlin alla on hämärähkö merkintä vuodesta 1746. Tästä huolimatta perhe on lapsiaan myöten seuraavassa rippikirjassa Tuorlahdessa. Ilman Hiskiä olisi jäänyt huomaamatta Belin-tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen muutto seurakunnan ulkopuolelle,

Nimittäin Kokemäen Forsbyssä, jossa edellä mainittu Thure oli pehtorina, syntyi 2.4.1749 tyttölapsi, jonka isäksi merkittiin "Utkrid. Carl Lodelius". Yhteys Belineihin ei jää epäselväksi, sillä tytön kummeina ovat Thure Belin, vaimonsa ja Christina Belin. Jostain syystä Carlin lapset on lueteltu Forsbyn rippikirjan sivulla kun taas Thuren ei.

Oliko Carl Margarethan pikkuveli ja yhteinen isänsä Stephan Lodelius? Jää selvittämättä samoin kuin perheen myöhempi kohtalo. Carl katoaa Tuorlahdesta palattuaan sinne Kokemäeltä.

Ei kommentteja: