Porvoossa kesäkuussa 1885

Nimimerkin K. F. pitkähkö matkakertomus Muistelmia kesämatkalta (*) käynnistyy Porvoosta.

Ensi vaikute, minkä muukalainen mielessään tuntee tuohon kaupunkiin astuessa, on epäilemättä sen vanhuus. Muinaisuutta puhuu meille tuo kunnian-arvoisa Keski-aikainen tuomiokirkko, joka kukkulan huipulta kohottaa valkeat holvi-muurinsa ja korkean teräväharjaisen kattonsa korkealle ihmisten matalain majain ylitse; muinaisuutta nuo kapeat, epäsäännölliset, ehkä satoja vuosia sitten kivitetyt kadut jotka oikullisissa mutkissa huonerivineen kiipeevät mäkiä ylös ja alas. 

Näillä kaduilla on elämä varsin hiljaista. Harvoin rattaiden kolina häiritsee asujamia; siellä täällä vaan joku hyvä eukko nähdään rientävän rukoushetkeen tai ehkä kahvisiukkujen pakinoille. Kauppapuoteja on, mutta ostajia ei paljo näkynyt. Kaupungin hiljainen, milt' ei hurskas luonne tekee hyvän, viihdyttävän vaikutuksen mieleen; mutta vielä hauskemmalta tuntuu tuo vilpitön, sydämellinen ystävällisyys ja hyväntahtoisuus, jonka täällä yleensä tapaa, mutta joka, Jumala nähköön, monessa paikkaa rakasta maatamme jo näyttää käyvän vanhan-aikuiseksi. 

— Mutta onpa kaupungilla myös uusi osansa ja siinä leveät säännölliset kadut, puistokujat, somilla istutuksilla kaunistetut esplanaadit. Rantakadulla on vilkas liike, varsinkin kun kalavenheet aamusin rikkaine lastineen laskevat joen rantaan (muhkeita tuoreita ahvenia tarjottiin minulle kaupaksi 5:stä pennistä naula!) ja höyrylaivat, joita näytti olevan useita, liukuivat jokea ylös ja alas. 

— Vanhoilleen on kaupunki myös jäänyt kieli-asiassa, joka onkin luonnollista, kun suurin osa sen asukkaita haastaa vaan ruotsia. Kuitenkin osataan suomeakin, ehkä enemmän kuin ensiltään saattaisi luulla. Niiden parin päivän kuluessa, mitä täällä viivyin, tapasin henkilöitä, joiden murteellisesta ruotsin puheesta suomalainen syntyperä selvästi kuului. Käänsin yht'äkkiä haastelun suomeksi — ja silloinkos oli hauska nähdä ilon loistavan noiden ihmisraukkain silmistä, kun saivat vapaasti puhua, jopa herrasmiehen suusta kuulla omaa rakasta äidinkieltään, rakkaaksi käynyttä oltuaan sorron alaisena. He kertoivat, että noin 10-20 vuotta sitten, jolloin ensin paikkaan muuttivat, oli ylenkatse ja kiukku suomalaisia vastaan niin yleinen, ettei käynyt laatuun suomea juuri ensinkään haastella; nyt on kuitenkin muutos parempaan päin nähtävissä, kun suomalainen väestö vuosi vuodelta sisäänmuuttojen kautta yhä enenee, niin että sitä varten on ollut-tarpeen rakentaa erityinen kirkkonenkin ruotsalaisen liepeelle. Jopa suomenkielen osaamista tunnustetaan melkein välttämättömäksi, ja moni sitä jo joinkin määrin osaakin haastella, vielä useammat ymmärtävät sitä. [...]

Pari päivää ennen meidän käymistämme kaupungissa oli siellä pystytetty Runebergin kuvapatsas kauniilla paikalla uudessa kaupungissa. Se on nyt Porvoon ylpeys ja kaunistus; omituista ja osittain oikein on kuitenkin, mitä eräs hurskas vanha rouva siellä tapauksen johdosta arveli minulle: „joku Jumala ihmisellä aina täytyy olla; jos hän ei palvele ainoata totista Jumalaa, niin palvelee hän epäjumalia ja — ihmisiä!"

(*) Hämeen Sanomat 07.08.1885 no 63, 11.08.1885 no 64, 21.08.1885 no 67, 25.08.1885 no 68, 01.09.1885 no 70, 04.09.1885 no 71

Johanna Elisabet Beckmanin elämästä (2/3)

Edellisessä osassa solmittu Johanna Elisabet Beckmanin avioliitto ei kariutunut väitettyyn rakkaussuhteeseen Porvoossa asuessa. Kun aviomiehensä Jonas Kiellgren sai kirkkoherran viran, jonka mahdollisesti appensa hänelle "osti", niin Johanna Elisabet muutti kanssaan Myrskylään. Sovun merkkinä pariskunta kävi yhdessä ehtoollisellakin tapaninpäivänä 1740. Kuitenkin jo kaksi viikkoa myöhemmin Jonas Kiellgren kävi selostamassa vaimonsa aviorikoksia Porvoon tuomiokapitulissa ja raastuvanoikeudessa mukanaan kirje, joka todisti salaisista tapaamisista.[1]

Ilmeisesti tämän jälkeen  Johanna Elisabet Beckman lähti ja pääsi vanhempiensa luo Biurböleen. Isä Petter Beckman lähti Bjurbölestä hakemaan Myrskylään jäänyttä omaisuutta. Keskellä yöllä pappilassa pakattiin rekeen myötäjäiset: hopeaa, vaatteita ja kangasta. Jonas Kiellgren hätyytti apua naapurista ja ylioppilas Jakob Hakelin tuli portille, mutta Petter Beckman veti miekkansa esiin ja uhkasi sekä nuorta miestä että vävyään. Jonas Kiellgren kiljui suomeksi "ottakaa kiinni ryöväri, ottakaa kiinni murhaaja". Reen perään lähdettiin ja se saatiin kiinni. Tässä yhteydessä Jakob Hakelin löi Petter Beckmania takaraivoon, minkä seurauksena hän kuoli pappilassa seuraavana iltana.[1] Porvoon hautauslistan mukaan Petter Beckman kuoli 27.1.1741, mutta hänet haudattiin vasta 12.11.1741. 

Viranomaiset tulivat 31.1.1741 vangitsemaan Jonas Kiellgrenin, jonka vankeus kesti lähes vuoden. Hovioikeus antoi tuomionsa Petter Beckmanin kuolemaan liittyen 5.11.1741 ja vapautti Jonas Kiellgrenin. Hän kuitenkin sai sakot varomattomuudestaan tilanteessa. Kiellgrenin vaimoaan vastaan esittämät syytökset olivat edenneet myös hovioikeuteen, jossa 15.11.1741 päätettiin, ettei mitään olennaista oltu saatu todistettua.[1]

Kun Johanna Elisabet Beckman 12.1.1742 synnytti tyttölapsen, Kiellgrenillä oli pitävä todiste. Hän oli ollut vangittuna, joten hän ei voinut olla pian syntymänsä jälkeen kuolleen lapsen isä. Talvikäräjillä Johanna Elisabet Beckman selitti lapsen isäksi metsässä kohtaamansa koiran ja pyssyn kanssa liikkuneen täysin tuntemattoman miehen, joka epäilemättä kuitenkin oli ollut ruotsalainen upseeri.[1] 

Asioiden käsittelyä hidasti ainakin hattujen sota ja pikkuviha. Johanna Elisabet Beckman pyysi myös omasta puolestaan avioeroa, josta annettiin tuomio Myrskylän ylimääräisillä käräjillä 25.8.1743, minkä jälkeen tuomiokapituli antoi varsinaisen erokirjeen 26.11.1743. Keskenään aviopari oli sopinut, että 4-vuotias tytär Kristina Dorotea jäisi isälle. Lapsen elättämiseksi Johanna Elisabet Beckman luovutti isältään saamansa perinnön Jonas Kiellgrenille ja tälle oli luvassa myös äidin isäpuolen Jacob Moldenin lahjakirjeestä juontuva etu.[1]

Jonas Kiellgrenin ura eteni vuonna 1746 Skaran hiippakunnan Flobyyn, jonne Johanna Elisabetin tytär siis muutti myös.[1] Myös Johanna Elisabet jätti Uudenmaan taakseen, mutta siitä lisää sarjan viimeisessä osassa.

Petter Beckmanin leski Dorotea Bode meni Porvoossa 12.9.1745 naimisiin kuninkaallisen amiraliteetin kapteeniluutnantin Erik Magnus Paulinin kanssa. Ehkä he olivat kohdanneet hattujen sodan vaiheissa? Erik Magnus Paulin muutti Karlskronasta Biurböleen ja pariskunta asui siellä lopun elämänsä. Dorotea Bode kuoli vuonna 1775 ja Eric Magnus Paulin 8.5.1779. [2] Perinnönjaosta maailmalle kadonneille lapsille tuli paikalliselle hallinnolle ongelma, jota helpotettiin muuttamalla irtain omaisuus käteiseksi.

Posttidningar 4.10.1779

Dorotea Boden tyttäristä oli Johanna Elisabetin jälkeen todennäköisesti vanhin oli Anna Dorothea Beckman (s. 1727), joka vietti häänsä reviisori Anders Lembergin kanssa Tukholmassa marraskuussa 1756. Anders Lemberg oli ilmoitettu isäksi jo kun 10.5.1752 Tukholmassa syntynyt Carl Gustaf vietiin kasteelle. Samoin kun kastettavana oli 24.6.1752 syntynyt Fredrika Ulrica, joka sai kummeikseen sekä äidin äidin että Sabina-tädin. Äiti ja tytär tulivat Bjurböleen, josta käsin tytär meni naimisiin 4.10.1774.[2, 3, 7]  

Posttidningar 3.8.1799

Sabina Beckman (s. ~1734) vihittiin Porvoossa 30.7.1758 avioliittoon Skaran rykmentin vääpelin Anders Kiellbergin kanssa. Heidän poikansa Gabriel syntyi Skaraborgin läänin Väringin seurakunnan Törestorpissa 28.5.1759. Pidempiaikaiseksi asuinpaikaksi seurakunnassa tuli Dammsängen, jossa syntyi Karl Gustaf 22.9.1761, Ulrika 10.1.1764, Maja Stina 18.4.1769 ja Anders 5.12.1770.[5] Sabina ei kuitenkaan ollut täysin aloillaan, sillä kaksoset Fredric ja Carl Magnus syntyivät Bjurbölessä 27.11.1765.[2] Anders Kiellberg kuoli Väringissä syksyllä 1792.[6]

Charlottan (s. 1735) Sara-tyttären syntyessä 12.1.1755 Bjurbölessä, tämän isä Theodor Morin oli vääpeli. Runsasta vuotta myöhemmin mies oli kersantti, kun tytär Friderica Charlotta syntyi 1.9.1756. Tämän jälkeen Theodor Morin lähti Porvoosta Pommeriin ja Charlotta Beckman otti 18.7.1761 muuttokirjan Tukholmaan.[2] Siellä Theodor Morinin ura eteni ylisotakomissaariksi ja perheellä oli varaa m.m. kattaa pöytä Itä-Intiasta tuodulla posliinilla. Sekä omistaa maatila, jossa Charlotta Beckman kuoli vuonna 1773. Aviomiehensä eli vielä 4 vuotta. Molempien surijoina olivat Saran ja Fredrika Eleonoran lisäksi veljensä Erland Magnus, Carl Theodor ja Adolph Reinhold. [4]

Nuorin sisaruksista oli vuonna 1766 upseerin vaimo Venäjällä. [3]

Lähteet:

[1] Wilhelm Lagus: Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884), 9-15

[2] Porvoon vihityt&kastetut, rippikirjat 1749-1759, 259; 1754-1770, 81; 1771-1776, 43

[3] Anbytarforumilla Kurt Hultgrenin tammikuussa 2001 jakama perukirjatieto, jota en saanut vahvistettua. 

[4] Toresund (D) C:2 (1761-1824) Bild 188 (AID: v62338.b188, NAD: SE/ULA/11558); Hedvig Eleonora (A, AB) FI:4 (1766-1785) Bild 136 / sid 265 (AID: v85669a.b136.s265, NAD: SE/SSA/0006); Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:245 (1777) Bild 1750 / sid 159 (AID: v222860a.b1750.s159, NAD: SE/SSA/0145a); Selebo häradsrätt (AB, D) FII:3 (1771-1783) Bild 340 / sid 338 (AID: v147835.b340.s338, NAD: SE/ULA/11314)

[5] Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 114 / sid 249 (AID: v56668.b114.s249, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 117 / sid 255 (AID: v56668.b117.s255, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 120 / sid 261 (AID: v56668.b120.s261, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 170 / sid 347 (AID: v56668.b170.s347, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 172 / sid 355 (AID: v56668.b172.s355, NAD: SE/GLA/13637); Olof Parkin sukutaulu

[6] Väring (R) C:2 (1774-1849) Bild 185 / sid 35 (AID: v56669b.b185.s35, NAD: SE/GLA/13637)

[7] Hedvig Eleonora (A, AB) EII:4 (1756-1774) Bild 12 (AID: v85658.b12, NAD: SE/SSA/0006); Jakob och Johannes (A, AB) CIa:15 (1751-1759) Bild 325 / sid 359 (AID: v86368.b325.s359, NAD: SE/SSA/0008); Hedvig Eleonora (A, AB) CI:10 (1755-1757) Bild 21 (AID: v85578.b21, NAD: SE/SSA/0006)

Johanna Elisabet Beckmanin elämästä (1/3)

Johanna Elisabetin isää kutsutaan hautausmerkinnässään amiraliteetin kapteeniksi Petter Beckman. Todennäköisesti sama mies oli jäänyt venäläisten vangiksi Hangonniemellä 14.7.1714 ja päässyt palaamaan Ruotsiin ennen rauhaa eli jo vuonna 1719.[0]

Yhden tyttärensä perukirja [1] paljastaa, että Petter oli ollut ainakin kahdesti naimisissa. Ensimmäisessä avioliitossa syntyi vuodenvaihteessa 1709/1710 Dorothea sekä myös aikuisiksi eläneet Margareta Catharina ja Maria. Ainakin Dorothea oli vielä lapsi, kun isä solmi 8.3.1720 uuden avioliiton Tukholman Jakob & Johannes -seurakunnassa naulantekijäoltermanni Hans Jakob Boden tyttären (s. 1705) kanssa. Tämänkin nimi oli Dorothea. [2, 10] Appi kuoli vain pari kuukautta myöhemmin ja jätti leskelleen ja kahdelle lapselleen talon Norrmalmilla ja käteistä niin paljon, että sillä olisi voinut ostaa kymmenen samanlaista taloa.[3] 

Lanko Henrik Hartwich Bode kuoli rintaperillisittä huhtikuussa 1726. Äitinsä eli Petter Beckmanin anoppi Maria Wulf oli tuolloin uudessa avioliitossa purjeentekijä Jakob Möldenin kanssa.[4] Liitto päättyi Maria Wulfin kuolemaan huhtikuussa 1733. Perukirjaan merkittiin, että tyttärensä Dorothea Bode asui Petter Beckmanin kanssa Uudellamaalla ja Porvoon pitäjässä Bjurbölen rusthollissa, joka kuului appivanhemmille. Kuolinpesässä oli runsaasti muutakin varallisuutta.[5]

Nykyään meteroriitin laskeutumispaikkana tunnettu Bjurböle sijaitsee noin kahdeksan kilometriä etelään Porvoon keskustasta. Mitään ilmeistä selitystä Bjurbölen omistukselle ei näy Tukholman perukirjoituksissa. Vielä ennen isoavihaa tila kuului Jöran Flemingille.[6] Jakob Mölden (tai Möller) oli asunut kaupungissa aiemman vaimonsa kuollessa vuonna 1720, eikä tämä pariskunta tuolloin omistanut tilaa.[7] Rauhan tultua tilalla oli vuokralaisia tai pehtoori.[8]

Viimeistään vuonna 1731 Bjurböleen olivat asettuneet Dorothea Bode ja Petter Beckman  tyttäriensä kanssa.[9] Tilalla kasvoivat Petter Beckmanin kakkosavioliiton tyttäret: Johanna Elisabet, Anna Dorotea, Sabina (s. ~1734), Charlotta (s. 1735) sekä edellä mainitussa perukirjassa nimettömäksi jätetty tytär.[10]

Johanna Elisabet Beckman oli syntynyt ennen Bjurböleen muuttoa ja todennäköisesti pian vanhempiensa avioliiton jälkeen. Siinäkin tapauksessa hän oli hyvin nuori solmiessaan avioliittoa vuoden 1737 paikkeilla Porvoon tuomiokirkon taloudenhoitajan Jonas Kiellgrenin kanssa. Mies oli häntä 20 vuotta vanhempi. Vihkimerkintä ei ole säilynyt, mutta helluntaina 1739 parilla oli vuoden ikäinen tytär. Tämä pantiin muistiin, sillä tuolloin Johanna Elisabet Beckmanilla oli käynnissä rakkaussuhde tuomiokapitulin konsistorin notaarin Matias Martiniuksen kanssa. Tai näin ainakin väitettiin.[11]

Lähteet:

[0] Adam Lewenhaupt: Karl XII:s officerare. Biografiska anteckningar (1920)

[1] Tiedon perukirjasta jakoi Anbytarforumilla Kurt Hultgren tammikuussa 2001. Hän antaa ymmärtää, että perukirja tehtiin Tukholmassa vuonna 1766, mutta sitä en löytänyt Tukholman perukirjahakemistosta eikä ArkivDigitalin hakemistosta. Aiemmin Hultgren kertoi, että hautauskirjauksen perusteella Dorotea oli syntynyt vuodenvaihteessa 1709/1710.

[2] Jakob och Johannes (A, AB) CIa:12 (1709-1725) Bild 235 / sid 459 (AID: v86365.b235.s459, NAD: SE/SSA/0008)

[3] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:88 (1720) Bild 4310 / sid 419 (AID: v222393.b4310.s419, NAD: SE/SSA/0145a)

[4] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:96 (1727) Bild 1150 / sid 100 (AID: v222405.b1150.s100, NAD: SE/SSA/0145a)

[5] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:108 (1733) Bild 8180 / sid 788 (AID: v222423.b8180.s788, NAD: SE/SSA/0145a) & Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:108 (1733) Bild 10490 / sid 1018 (AID: v222423.b10490.s1018, NAD: SE/SSA/0145a)

[6] Suomen asutuksen yleisluettelo -arkisto  - Porvoo, jakso 116: Bjurböle Säteri. Lisäksi Wilhelm Lagus toteaa kirjansa Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884) alaviitteessä sivulla 11:"i Finska Adelns Gods och Ätter sid. 245: "Sedermera (efter Jak. Fleming, kring 1725) innehades Bjurböle af segelsömmaren Jakob Mölden""

[7] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:89 (1721) Bild 7030 / sid 691 (AID: v222394.b7030.s691, NAD: SE/SSA/0145a)

[8] Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8162 Tositekirja, f. 1–727 1724-1724, jakso 31, sivu 22; Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8184 Tositekirja 1728-1728, jakso 22, sivu 17

[9] Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8200 Tositekirja, f. 1–1530 1731-1731, jakso 167, sivu 287

[10] Syntymäajat Porvoon rippikirjoista 1749-1759, 259; 1754-1770, 81; 1771-1776, 43

[11] Wilhelm Lagus: Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884), 9

1836: lavantautia Porvoossa

Sanan saattaja Viipurista 11.6.1836:

Borgossa kuuluu liikkuvan kova lavan tauti, joka poettaa paljo ihmisiä. Se ilmoittaa itsiänsä seuravaisella tavalla: pää on kipea ja tunduu raskaalle, koko ruumista erinomattain jalkoja ja käsiä vaivaa kipu ja väsymys, ja sairaalla on vuoroitain vilu ja vari; suussa on paha maku ja ruokahalu puuttuu, mutta valdasuonen tykyntä on tuskin endistä pikaisembi. Jos tautia jo alussa parandaa, niin se herkeää kolmessa eli neljässä päivässä. Sairaan pitää käymän vuoteeseen ja ensin ottaman oksendopulveria eli senlaista ainetta, josta hän hyvin oksendaa. Koska hän on oksendanut, niin pitää hänen runsaasti juoman lämmindä vettä, sillä se huojendaa ja enendää oksentamisen, niin että hiki ulospuhkee, jonga jälkeen tulee helpotus. Hikoilemista pitää kaikella tavalla edesauttaman, niin että sairas hyvin peitetään lämpösillä vaatteilla, ja hänelle annetaan juoda lämbymää kauraliendä, taikka teevettä, joka on keitetty päiväkakkara- eli sauna kukkaisista (kamiller). Sairas ei saa nautita kuin vähäisen ruokaa, eikä käydä vilussa, vaan hänen pitää oleman lämbymässä suojassa. — Jos tauti pääsee vallan päälle, niin se on työläämbi parandaa, ja kestää kauvemmin. Tämä tauti liikkuu myös Koiviston ja Kakin puolella.

Muuta vuodelta 1836:

• Keisari jakoi mitaleita
• Muotokuvaajia 1800-luvun alkupuolella
• Pietariin valituskirjan vienyt nälkäisten sankari
• Ensimmäinen höyrylaiva Helsingissä
• "The posting arrangements in Finland are very simple"
• "Complaints about this Abo route are so great"
• Hesperian puistossa 1835-1843
• Suomalainen talonpoika esiteltiin oheisella kuvalla kirjassa The Universal Traveller: Designed to Introduce Readers at Home to an Acquaintance with the Arts, Customs, and Manners, of the Principal Modern Nations on the Globe (1836)
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1836 oli Joulun aikana niin kova pakkainen, että elävähopia Termometerissä (lämpömittarissa) jäätyi. Sitte kohta Loppiaisen jälkeen tuli niin hyvä ilma ja kesti kevääsen asti. Huhtikuussa läksi jäät järvistä ja kauraa kynnettiin myös samassa kuussa. Kahden edellisen katovuoden suhteen oli nyt suuri nälkä maassa niin että ruis-tynnyri maksoi yli 20 paperi-ruplaa ja vaivaisille keitettiin soppaa ja rokkaa (papu-ruokaa) sekä myös muuta neuvoa köyhäin elättämisestä piti armollinen Esivalta. "

Kurkistus Porvoon lukion kirjastoon

Perjantaina pääsin 1700-luvun tutkimuksen seuran kanssa retkelle Porvooseen, jossa pääkohteemme oli lukion kirjasto. Kyseinen museoitu kirjasto, joka nykyään kuuluu Porvoon kaupungille, tuntui olevan kokeneillekin tutkijoille vieras paikka ja käsitystä vahvisti esittelijältä saatu tieto, että tutkijakäyntejä on keskimäärin yksi vuodessa. Koronavuosina oli ollut hieman vilkkaampaa, kun muut paikat olivat kiinni. 

Sekä itselleni että monille muille ryhmässämme oli uutta tietoa jopa se, että kirjaston perusluettelo on julkaistu kirjana (Borgå lycei bibliotekskatalog. Toim. Ernst Lönnberg. 1906). Luettelon tekijänoikeudet ovat turvallisesti rauenneet, mutta se ei ole tarttunut ulkomaisiin digitointeihin eikä myöskään taannoin Kansalliskirjastossa tehtyyn kirjahistorialliseen rykäisyyn. Finnan perusteella fyysisiä kappaleita on toki tavoitettavissasa, mutta ei aivan joka nurkan takana.

Luettelo ei kata karttoja ja vaatisi muutenkin täydentämistä. Suht. äskettäin uudelleenluettelointia oli yksi ihminen saanut tehtyä 2000 nimekkeen verran - puolessatoista vuodessa. Kaikkiaan kirjastossa on arviolta 20-30 tuhatta nidettä ja kun osaan on sidottu useampia kirjoja, nimekkeitä lienee noin 40000.

En uskaltanut kysyä onko kirjaston käsikirjoituksia luetteloitu. Meille esiteltiin vuodesta 1786 luetteloituja lahjoituksia

ja lainakuitteja, joista molemmista voisi hyvin tehdä kirjahistoriallista tutkimusta. Kirjaston arvokkaimmat ja tunnetuimmat käsikirjoitukset, kuten Stefan Löfvingin päiväkirja olivat esillä sivuhuoneen vitriinissä, mutta luulisi kokoelmiin kuuluvan jotain marginaalisempaakin.

Saadun tiedon ohella itselleni käynnissä antoisinta olivat juuri vitriinit. Eivät sisällön erikoisuuden takia, vaan siksi, että oli (taas, jälleen) herättävää nähdä painatteiden fyysinen koko. Esillä ollut tabellilaitoksen lomake oli ensimmäinen paperisena näkemäni tai ainakin olin autuaasti unohtanut paperin koon. 

Toisessa vitriinissä oli tavanomaisen kirjan kokoisen ensimmäisen "sanomalehtemme" vuosikerran vieressä puolet pienempiä Turun akatemian väitöskirjoja. Vasemman puolinen on Disputatio physica, meteorologiam breviter adumbrans vuodelta 1686. Sen digitoidun muodon kuvailutiedossa on toki merkit "8:o" kertomassa oktavokoosta, mutta fyysinen todellisuus on vaikeasti tavoitettavissa.

Apropoo digitointi. Sitä oli kuulemma tehty parille sadalle nimikkeelle vuonna 2009, mutta vielä ei ole keksitty minne tiedostot saataisiin esille. Digitointi kun ei ole pelkkien kuvien tuottamista. 

P. S. Antiikkiselta vaikuttanut kirjastoympäristö oli vuonna 1850 valmistuneeseen koulutaloon rakennettu 70 vuotta sitten. Alunperin useat kirjat olivat olleet vanhassa lukiotalossa, joten kävin ennen kotiin lähtöä katsastamassa senkin.

Lukioiden paremmuusjärjestys 1860- ja 1870-luvulla

Kevään perinteinen uutisointiaihe on ylioppilaskirjoitusten tulosten erot lukioittain. En lähde selvittämään tavan alkuhetkeä, mutta muuta hakiessa huomasin, että Helsingin yliopiston kolmivuotiskertomuksissa 1800-luvulla oli vastaavaa. (Nämä ovat Kansalliskirjaston digitoinneissa kokoelmassa Keisarillisen Aleksanterin yliopiston julkaisut.)

Vaatimattomana alkuna vuonna 1866 julkaistiin taulukko, joka jätti järjestykseen asettamisen lukijalle.

Kahdeksasta oppilaitoksesta kerrottiin ylioppilastutkintojen vuosittainen määrä ja tämän jakautuminen arvosanoittain. Kolmosen eli korkeimman arvosanan kohdalle ei tullut yhtään ylioppilasta Porvoossa, Kuopiossa tai Hämeenlinnassa lukuvuonna 1864-1865. Valtakunnan ykköslukio on kiistatta Helsingin lyseo, jossa ainoana korkeimman arvosanan saajat ovat enemmistönä joka vuosi.

Seuraavassa kolmivuotiskertomuksessa vuodet on laskettu yhteen ja mukaan on saatu Oulu ja Helsingin normaalikoulu. Jälkimmäinen voitti kaupungin lyseon: yli puolet ylioppilaista saivat korkeimpaan luokkaan kuuluvan arvosanan.

Kun arvosanoista laskettiin keskiarvot valtakunnan kärkeen eli helsinkiläiskoulujen väliin pääsi Jyväskylän alkeisopisto (vuodesta 1873 lyseo).

Seuraavalla kolmivuotiskaudella Helsingin normaalilyseoon on eksynyt heikompaa ainesta, mutta ero esimerkiksi Turkuun on ilmeinen. Varsinkin keskiarvoina.

Milloin Porvoo perustettiin?

Kiistely ja keskustelu Turun alkuajasta on käynyt niin voimakkaana, että minulta on mennyt täysin ohi Porvoon perustamisvuosisekoilu. Porvoolaiselle tuttavallenikin asia oli uusi hänen jakaessaan eilen kirkkohistorioitsija Simo Heinisen yleisönosastokirjoituksen "Porvoolla ei ole juhlavuosi". Heinisen mukaan samaan aikaan vuonna 1996 kuin kaupunki valmistautui 650-vuotisjuhliin oli ilmestynyt nimekkäiden tutkijoiden historianesitys, jossa vuosi 1346 tulkittiin vuodeksi 1546. Juhlia ei siirretty ja ristiriita näköjään sai julkisuutta (ainakin Hesarissa) vasta pari vuotta myöhemmin.

Muutama vuosi myöhemmin asia unohdettiin Hesarissakin ja jonkun jutun tietokulmassa kerrottiin jälleen perustamisvuodeksi 1346.

Virallisena totuuden torvena tämän tapaisessa asiassa voinee pitää Museovirastoa. Päivi Hakanpään vuonna 2008 julkaistusta Porvoon kaupunkiarkeologisesta inventoinnista (pdf) vuosilukua 1346 ei tekstihaulla löydy ja sivulla 4 perustamisvuodeksi ilmoitettaan "1380-luvun alku". Mutta Porvoon kaupunki ei ole täysin luovuttanut. Vuonna 2015 viimeksi päivitetyn Länsirannan asemakaavaselvityksen (pdf) historiaosuuden alussa lukee "Suomen toiseksi vanhimman kaupungin varsinaisena perustamisvuotena pidetään vuotta 1346.". Tulevan juhlinnan tiedotteessa selitetään, että

Ikä on laskettu vuodesta 1346, vaikka toisaalta arvioidaan, että Porvoo sai varsinaiset kaupunkioikeudet noin 1380.​ Tavaksi on muodostunut jo 1800-luvulta lähtien, että merkkivuotta juhlitaan erityisen komeasti joka 25. vuosi. Edellisen kerran juhlittiin, kun kaupunki täytti 650 vuotta vuonna 1996. ​

Kuva SimoM, Wikimedia. CC BY-SA 3.0

Vuodesta 1346 on pidetty kiinni myös kukkaistutuksissa. Minä en ole millään Porvoon käynnillä kiinnittänyt niihin huomiota, mutta jotkut ovat terävämpiä. Seikkaileva ja valokuvaava J huomautti vuonna 2016:

Porvoo sai kaupunkioikeudet 1380, mutta kukkaistutuksien ja kaikkitietävän wikin mukaan Porvoon kaupunki perustettiin 1346. Jännää, että kaupungin oma turistiopaslehti (vieressäni auki) ei kerro tästä mitään. Porvoo on Suomen toiseksi tai kolmanneksi vanhin kaupunki riippuen siitä kumpaa vuosilukua uskoo

Kaikkitietävällä wikillä tarkoitettiin kai Wikipedian Porvoo-sivua, jota on sittemmin päivitetty. Eli tänä vuonna kaupungissa ensivierailulla ollut kirjasi blogiinsa

Porvoonjoen vastarannan vuosiluku 1346 ei ihan täsmää Wikipedian mainitsemaan kaupungin perustamisajankohtaan ”noin 1380”. Porvoon pitäjä mainitaan Wikipedian mukaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1351.

Että tällaista tutkimustiedon hyödyntämistä Porvoossa harrastetaan.

Mamselli Perander

Mehiläisessä julkaistiin tammikuussa 1859 "lähetetty" tarina Rintasolki, joka oli "Martti Klaudiuksen mukaan -ia. a. lta." ja "Ilolla ilmoittaa Mehiläisen toimitus tämän suomennoksen olevan suomalaisuutta rakastavalta mamselilta. Todella on tämä ensimmäinen kirjallinen teos suomeksi suomalaiselta rouvas ihmiseltä." Mamselli vai rouva? Ja minkä niminen?

Kotuksen varhaisnykysuomen korpukseen on löytynyt Mehiläisen vuosikerran hakemisto, jonka mukaan mukaelman oli tehnyt Mamseli Sohwia Lowisa Perander. Tämä oli aloittanut elämänsä 27.12.1824 Liperissä rovasti Niklas Johan Peranderin tyttärenä. Isä kuoli helmikuussa 1831, joten ei yllätä, että Sofia Lovisa Peranderin jälkien seuraaminen rippikirjoista on työlästä.

Rintasoljen mukailun aikaan 25-vuotias Sofia Lovisa Perander asui Porvoossa, jonne hän oli muuttanut vuonna 1854 Helsingistä. Porvoossa rippikirjaa tulkiten Perander asui yhdessä veljensä lesken kanssa (Porvoo RK 1848-1857 s. 282). Porvooseen muutti myöhemmin myös äitinsä ja sisarensa Karolina Amalia. Äidin kuoleman jälkeen sisaret ottivat muuttokirjan Karjalohjalle vuonna 1861. Siellä he asettuivat rippikirjassa Pellin tilalle Härjänvatsan kylässä. Samalla tilalla asuivat myös kolmannen sisaren kaksi tytärtä, jotka olivat myös muuttaneet Porvoosta vuonna 1861. (Porvoo RK 1858-67 s. 550, Karjalohja RK 1859-65 s. 24)

Aarne Anttilan Lönnrot-elämäkerrasta selviää muuton syy:

Isä oli määrännyt tyttöjen hoitajaksi vaimovainajansa sisaren, neiti Amalia Peranderin ja holhoojaksi Elias Lönnrotin. Pesässä oli varoja runsaanlaisesti. Ingman oli lausunut toivomuksen, että osa niistä sijoitettaisiin maatilaan, jossa myös Lönnrotin tyttärillä olisi osuus. Saamiensa ohjeiden mukaan Lönnrot kuulusteli sopivaa maatilaa ja osti vihdoin kauniin Pellin talon Lohjanjärven rannalta, jonne oli noin penikulman matka Nikulta. Maanviljelyksestä huolehti vuokraaja, mutta syksyllä 1867 tämä ei katovuoden pelossa uskaltanut uudistaa sopimusta, ja Lönnrotin oli vähäksi aikaa otettava Peili omaan hoitoonsa. Holhokkien muut varat olivat sijoitettuina kymmenelle eri taholle; niistä huolehtiminen, korkojen perintä ja holhoustilit aiheuttivat paljon vaivaa. Useasti oli Lönnrotin tehtävä matkoja Peiliin, ja useasti olivat holhokit myös hänen kodissaan vieraina.

Sofia Lovisa jäi Suomeen, kun isosiskonsa Karolina Amalia vei sisarentyttäret kouluttautumaan Dresdeniin syksyllä 1870.

Ennen kuolemaansa heinäkuussa 1868 Lönnrotin vaimo toivoi, että "kodin hoitajaksi ja tyttöjen kasvattajaksi hänen kuolemansa jälkeen otettaisiin kuopiolainen neiti Sofi Louise Perander [...] Sofi Louise Perander oli monessa suhteessa rouva Lönnrotin tapainen: ahkera ja käytännöllinen talousihminen ja vakavasti uskonnollinen. Hän ei suosinut evankelista suuntaa, johon Ida Lönnrot kallistui, ja näin eivät heidän välinsä olleet parhaat. Neiti Perander hoiti Elias Lönnrotin kodin emännyttä kahdeksan vuotta, 1869-1876. Hän opetti tyttärille taloustehtäviä ja ranskan kielen alkeita.". Mutta taloudessa oli myös varsinainen kotiopettajatar.

Sofia Lovisa Perander on haudattu Sammatin kirkkomaalle samoin kuin veljensä Henrik Gottlieb Perander.

Laivauutisia kesältä 1761

Blogiluonnoksistani löysin tämän kokoelman, johon olin poiminut tetoja otsikon Sjöfarande alta. Mutta olinko käynyt kaikki lehdet järjestelmällisesti läpi vai tehnyt hakuja? Todennäköisesti jälkimmäistä. Opetus: merkkaa muistiin! (Juu, olisin voinut tarkistaa selatessani kyseisen vuosikerran noin viikko sitten, mutta oli muuta mielessä. Mahdollisimman tarkkoja muistiinpanoja tehdessäni.)

Inrikes tidningar 28.5.1761: Turkuun suolaa Portugalin Setúbalista

Inrikes tidningar 15.6.1761: Helsinkiin Tallinnasta maltaita, ruista, pellavaa ja hamppua, mutta Jurricka Jurri (laivurin nimi?) on tuonut suolanvihreää (?) lihaa. Lyypekkiin lähti yksinkertaisia lautoja.

Inrikes tidningar 13.7.1761: Helsinkiin suolaa Espanjasta

Inrikes tidningar 20.7.1761: Loviisaan suolaa kapungin omissa pitkän matkan laivoissa, joista kaksi tulossa Välimereltä ja kolmas Göteborgista.

Inrikes tidningar 27.7.1761: Turkuun hamppua ja pellavaa Pernajasta ja viiniä Bordeauxista. Helsinkiin lihaa Haminasta ja Ibizasta suolaa, rusinoita ja viiniä.

Inrikes tidningar 24.8.1761: Turusta on lähtenyt Amsterdamiin tervaa ja rautaa, Riikaan tervaa. Helsinkiin on tuotu taas Virosta suolavihreää lihaa eli joku sitä täällä osti ja söi.

Inrikes tidningar 31.8.1761: Helsinkiin Tanskasta hiekkaa painolastina.



Inrikes tidningar 5.10.1761: Tukholmaan tullut Vaasasta tervaa, traania ja elintarvikkeita, Kokkolasta tervaa ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista elintarvikkeita ja tuohta, Naantalista elintarvikkeita, Porvoosta ruista ja ruisjauhoa, Porista eläimiä ja polttopuuta. Sato oli saatu korjttua ja meri ei vielä ollut jäässä.

Inrikes tidningar 8.10.1761: Tukholmaan edelleen Porista lihaa, voita, eläimiä ja polttopuuta, Tammisaaresta eläimiä, polttopuuta ja humalaa, Oulusta lohta, voita, talia ja tervaa, Naantalista lihaa, Loviisasta viljaa, Turusta lihaa, elintarvikkeita, ruisjauhoja ja kangasta, Raahesta voita, lihaa ja tervaa, Porvoosta ruista.

Inrikes tidningar 12.10.1761: Tukholmaan Turusta kangasta, jauhoja ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista polttopuita, tuohta ja lihaa sekä Helsingistä lautoja

Porvoosta Kymijoelle 1839

Seuraamamme ranskalaistrio pysähtyi Helsingin jälkeen jo Porvoossa, josta julkaistiin aikanaan kaksi kuvaa lähes samasta kulmasta.

Museovirasto, CC BY 4.0

Museovirasto, CC BY 4.0

Tässä kaupungissa oli tehtävää myös ryhmän muotokuvaajalle Giraud, joka ikuisti J. L. Runebergin.

Museovirasto, CC BY 4.0

Porvoossa sanomalehdessä oli kansainvälisille vieraille enemmän palstatilaa kuin Helsingissä. Borgå Tidning kertoi 20.11.1839, että miehet olivat edellisenä viikkona olleet kaupungissa neljä päivää. Yhteinen kieli löydettiin latinasta ja kaikki ovat varmasti ymmärtäneet kuvat, joita pääsivät katsomaan. Kuten arvata saattaa niitä oli enemmän kuin mitä aikanaan painettiin eli

porträter af Hällström, Runeberg, Nordenskjöld m. fl., af ett par Österbottniska och Nyländska Skönheter samt af bondfolk från flera trakter, en skön panorama af Helsingfors jemte vyer af Uleåborg, Tammerfors, Kyrö fall, Nokia fors, Halkis fors i Borgnäs, vår goda stad Borgå, sedd från särskilda sidor, och många andra orter.

Loviisasta kuva on piirretty kaukaa, joten pysähdys oli varmaankin lyhyempi.

Kansallisgalleria

Seuraava kuva kirjassa on Högfors, jonka Museovirasto on tulkinnut reittiin sopivaksi Kymijoen Korkeakoskeksi.

Museovirasto, CC BY 4.0

Reformaation muistoajat

Teologian kurssin aloitusluennolla nipotin reformaation ensimmäisen 100-vuotisjuhlan olemassaolon kyseenalaistamisesta. Ohitus oli vielä merkillisempi kuin silloin luulin, sillä ruotsalaiselta 2017-sivustolta selvisi, että aikamäärä huomioitiin Ruotsissakin.

Mutta ei teesien kunniaksi 1617 vaan vuonna 1621, jolloin Kustaa II Adolf määräsi, että Ruotsin reformaatiota pitäisi muistaa 21.1., 21.2. ja 21.3. Vuodella ja päivämäärällä ei ollut mitään tekemistä Lutherin kanssa vaan ne muistuttivat Kustaa Vaasan valinnasta Taalainmaan kapinallisten päälliköksi. Tämä kun oli reformaation alkuhetki Ruotsissa. Juhlateksteissä ei suuremmalti edes mainittu Lutheria tai paikallista oppi-isää Olaus Petriä.

Ruotsia yritettiin vuonna 1717 painostaa saksalaiseen juhla-aikatauluun, mutta ymmärrettävistä syistä tämä ei kiinnostanut ja vuonna 1721 reformaation muistaminen keskittyi yliopistokaupunkeihin Uppsala ja Lund. Niissä muistojuhlaa vietettiin maaliskuussa kuusi päivää ja Luther tuli mainituksi useammin kuin Kustaa Vaasa.

Verkkosivun mukaan Ruotsissa siirryttiin muiden evankelisten maiden malliin vuonna 1817. Entä Suomessa?

Sanomalehtiin tukeutuen keisari antoi 8.7.1817 plakaatin muistojuhlasta 31.10-2.11. (Åbo Allmänna Tidning 21.8.1817). Se kenen aloitteesta asiaa oli esitetty, on toivottavasti jossain jo tutkittu.

Koko vuoden juhlasta kyse ei tosiaankaan ollut. Vasta pari viikkoa etukäteen tuli turkulaiseen kirjakauppaan myyntiin Friedrich Delbrückin ruotsiksi käännetty Om jubelfesten i anledning af Reformationen, till densammas firande för tredje gången (Åbo Allmänna Tidning 21.10.1817).

Åbo Allmänna Tidning taustoitti 25.10.1817 juhlintaa parin sivun tekstillä, jossa Kustaa Vaasa toi oikean uskon Lyypekistä. Sivumennen huomautetaan, ettei ole löytynyt jälkiä juhlinnasta Ruotsissa 1617 tai 1717. Eipä niin.

Mutta ainakin Turussa otettiin juhlinta nyt niin tosissaan, että sitä pidennettiin molemmista päistä. Varsinaisen muistopäivän aattona nimittäin vihittiin uusi akatemiatalo ja keisarin määräämien päivien jälkeen pidettiin tohtoripromootio. Nämä ja enimmäkseen kirkolliset tilaisuudet muistojuhlapäivinä selostettiin tietenkin paikallisessa lehdessä (Åbo Allmänna Tidning 11. ja 13.11.1817). Se julkaisi myös raportin Porvoosta, jossa oli juhlavalaistusta ja assemblee (Åbo Allmänna Tidning 2.12.1817). Keisarin määräyksestä juhlavia jumalanpalveluksia oli koko suuriruhtinaskunnassa eikä vain hiippakuntien pääkaupungeissa, vaikka vain niistä tietoja vaivattomasti löytyi.

Juhlan tuotteistus oli heikoissa kantimissa, sillä vasta joulukuun alussa saatiin myyntiin ruotsiksi käännetty Lutherin elämäkerta "i anledning af Reformations-Festen 1817" (Åbo Allmänna Tidning 6.12.1817). Toista oli Saksassa, jonka vuoden 1817 juhlintaan liittynee n.s. Lutherin vihkisormusten tuotanto, jota selvittelin teksteissä "Lutherin sormuksen" kopioista ja museotietokannoista sekä Lutherin sormus vuonna 1920.

Kuvat Lasten Suometar 4/1856 ja Lasten ystävä 5/1896

Porvoon museoissa

Kesäkuun 13. päivä minulla oli iltapäiväohjelmaa Porvoossa, joten tietenkin saavuin kaupunkiin museoiden avautuessa ja katsastin ne ensin. Porvoon museosta oli muistijälki "ei saanut valokuvata ja ylimmässä kerroksessa vitriinit täynnä tavaraa". Nyt sai valokuvata (enkä erehtynyt kysymään oliko kuvien käytöllä rajoituksia) ja ylimmässä kerroksessa oli edelleen sama näyttely.

Tällä kertaa kiinnitin huomiota sen nimeen Porvoo-"aatelia" - "Borgåadel", josta tuli mieleen henkilöhistoriallinen juttu. Mutta ei, eliitin ja keskiluokan tavarat on järjestetty elämän teemoittain. Palvelusväki ja köyhemmät ihmiset loistavat poissaolollaan. Paitsi, että (poikien) koulutuksesta kertovan vitriinin taustalle oli sijoitettu renkipoika työhön.

Kakkoskerroksessa odotti hyvin erikoinen museokokemus: lähes tyhjä huone. Ylläolevassa kuvassa näkyy melkein kaikki elementit. Täytetty leijona, takanurkassa nukkepari, jonka sai tanssimaan napista painamalla ja komea tuoli. Nukkeparista arvasin mistä on kyse, mutta useimpien kävijöiden oletetaan selaavan ja lukevan noin 30 ruutua tekstiä kosketusnäytöltä, jonka komea pömpeli jäi kuvan ulkopuolelle. Näin saisivat tietää, että huone käsittelee Porvoon valtiopäiviä ja Ulla Möllersvärdiä.

Kakkoskerroksen toinen huone oli taidetta ja kun nyt kerran sai kuvata, niin kännykkäotos Johan Knutssonin maalauksesta Hevosmarkkinat Porvoossa vuodelta 1845.

Maalaustaiteen vieressä oli muistiinpanojeni mukaan pyttyhuone, joka tarkemmin tutkimatta liittyi jotenkin Ville Vallgreniin, joka ilmeisesti liittyy jotenkin Porvooseen? Vielä mystisempi oli salonki-interiööri, jonka viesti ei avautunut ollenkaan.

Alakerrassa oli näiden jatkoksi Edelfeltin taidetta ja taideteollisuutta edustavaa lasia. Yksi huone oli sisustettu ilmeisesti lasten leikkejä varten ja isossa tilassa saattoi katsella valokuvia ja kuunnella kertomuksia. Toisella puolella kerrosta oli museon ulkopuolella uutena perusnäyttelynä mainostettu aikajana jääkaudelta 1700-luvulle. Tämän olemassaoloa en muistanut/tiennyt ja siksi äskeisessä raportissa Lohjan museosta pidin heidän kronologista esitystään ainutlaatuisena. (Näköjään olen käynyt museossa viimeksi vuonna 2011, jolloin näyttelyt olivat juuri avautuneet.)

Porvoossa tekstiä oli paljon ja monenlaista, mutta en jaksanut lukea mitään sellaista kohtaa, mistä olisin saanut jotain uutta irti. Käytössä oli suhteellisen pieni tila, jota oli jaettu melko lineaarisesti eli esihistoria oli puolet ja historiallinen aika puristettu viimeiseen nurkkaan.

Aikajana loppui 1700-luvun alkuun. Museota tunteva voi avatella sen jatkuvan 1700-luvun lopun osalta viereisessä Holmin talossa ja 1800-luvun löytyvän yläkerran eliittinäyttelystä. Tila ei ole riittänyt 1900-luvulle tai siitä ei ole haluttu kertoa?

Holmin talon interiöörissä huomasin sokerileikkurin, joka oli Johannes Lohilammen museossa mukamas uutuus. Seinän tapetti taas toi mieleen Puotilan oppaan, joka kertoi päärakennuksen remontissa löytyneistä tapettikerroksista. Niiden pohjimmainen oli juuri tätä roisketyyppiä ja oli ollut pettymys oppaalle, joka oli odottanut jotain loistavampaa.

Nainen, jonka mies hoiti Runebergiä

Petter Sundin jälkeläisistä merkkipäivän johdosta tänään esittelyssä Beata Carolina Sunn. Kuten otsikko jo kertoikin, "mielenkiintoisin" yksityiskohta kohdallaan sukutaulussa on J. E. Strömborgin Runebergin biografisten merkintöjen (SSLS 202) joukosta (jollain metodilla, joskus) löytämäni tieto, että aviomiehensä Carl Grönlund oli Runebergien esikoisen kastetodistajana helmikuussa 1835 ja hoiti Runebergiä keväällä 1835. (Kuva Fyren 52B/1901)

Grönlund oli tuolloin Helsingin kaupunginlääkäri. Hän kuoli jo 10.1.1841, jolloin pariskunnan poika Carl Eugene oli 10-vuotias ja siskonsa Augusta Berenice pari vuotta nuorempi. Leskeksi jääneen Beata Carolinan äiti oli kuollut 1833 ja perukirjaa tehdessä todettiin ainoan lapsuudesta hengissä selvinneen veljen lähteneen merille 1820. Samana vuonna kuin perheen isä oli kuollut.

Sukulaisten tukiverkosto vaikuttaa siis olemattomalta. Mutta silmäiltyäni taulustoani hetken, koin vastustamatonta halua piirtää kuva.

Valitettavasti Beata Carolinan serkku ja kälypuoli Eleonora (joka geneettisesti oli vielä läheisempää sukua) oli myös menettänyt ainoan veljensä ja aviomiehensä ennen vuotta 1841. Eleonoran kohdalle sukutaulustoon olen kirjoittanut pitkän pätkän muistiinpanoa 2-näytöksisestä komediasta, jonka hän kirjoitti tyttärensä kanssa. Se esitettiin kahdesti Helsingissä ja kerran Turussa. Arvostelut olivat melko murskaavat.

Tylsemmältä vaikuttava Beata Carolina sai poikansa koulutettua. Tämän saatua työpaikan Porvoon lukiosta 1862, muuttokuormassa tulivat mukana äiti ja naimattomaksi jäänyt pikkusisko. He kaikki kuolivat Porvoossa. Niinkuin Runebergkin.

Kustaa IV Adolf itärajalla 3.7.1802

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.

Porvoo kirjassa Finland framstäldt i teckningar

Posttidningarin  12.7.1802 julkaisema kirje kertoo Helsingistä lähdön jälkeen pysähdyksestä Porvoossa, josta jatkettiin matkaa 2.7. Loviisaan, jossa tietenkin katsastettiin Svartholman linnoitus. Finnasta löytyy tieto SLS:n arkistoimasta runosta, jonka on ajateltu tulleen Loviisassa kirjoitetuksi kuninkaan vierailun muistoksi.

Loviisasta käsin käytiin 3.7.1802 rajanylityspaikalla Ahvenkoskella. Sanomalehden "några ögnablick" sisälsi Ilkka Mäntylän artikkelin mukaan uhkaavalta näyttäneen välikohtauksen

kun kuningas määräsi koko rajasillan maalattavaksi Ruotsin sinikeltaisin värein. Venäläiset värittivät sen välittömästi jälleen mustavalkeaksi. Arvovaltakiista meni niin pitkälle, että annettiin jo käsky ampua naapurin maalareita, mutta lopulta kuningas perääntyi.

Tämän jälkeen sopikin seuraavasta majapaikasta Peippolan kartanossa (Elimäki) tehdä sotahistoriallisia retkiä m.m Anjalaan, jossa olen käynyt minäkin.