Kun päädyin tietämykseni rajoille

Viime viikolla Youtube heitti eteeni virolaisen tekijän videon Where did the Finno-Ugric people come from?, jossa yhdeksässä minuutissa kiidetään tuhansien vuosien historia suhteellisen vakuuttavasti. Siis jos katsojalla on yhtä heikot lähtötiedot kuin minulla. Viitattiin tuoreeseen tutkimukseen, joka oli tarjonnut uusia ratkaisuja. Aloitettiin täysin vieraista kulttuureista, mutta esineet näyttivät tutuilta. Narratiivi kulki, eikä luotu mahtavaa menneisyyttä hälyyttävällä tavalla.

Minulla ei ollut videon tekijästä aiempaa havaintoa eikä kanavansa sisältö tai kuvaustekstit luoneet kuvaa asiantuntevasta harrastajasta tai akateemisesta taustasta. Joten kaipasin jonkun tuntemani ja asiaa ymmärtävän lausunnon. Häiritsin Jaakko Häkkistä, joka ystävällisesti ja lyhyin perusteluin teilasi videon esityksen. Koska luotan Häkkisen osaamiseen, video muuttui silmissäni epäluotettavaksi.

Häkkinen myös totesi jättäneensä videoon kriittisen kommentin, joka oli jo tullut poistetuksi. Olin itsekin alkuperäisessä kontaktissa nähnyt pari kriittistä kommenttia, mutta tätä kirjoittaessani kaikki päälimmäiset kommentit ovat kehuvia. Kritiikin ohittaminen on pseudotieteen merkki, vaikka en siis tunnistanut videossa selvää agendaa.

Olisin siis voinut mennä halpaan, jos virolaisen kanava olisi tehnyt asiantuntevamman vaikutuksen. Toisaalta luotin Häkkisen lausuntoon, vaikka käsitykseni osaamisestaan perustuu verkkopresenssiinsä sekä siihen, että olemme olleet joissain keskusteluissa samaa mieltä...

Teema tuli uudelleen mieleen eilen, kun kuuntelin Jackson Crawfordin YouTube-kanavalta videon Germanic Loanwords in Finnic Languages (with Dr. Johan Schalin). Kun vuosia sitten löysin Crawfordin, tarkistin hänen kredibiliteettinsä suomalaiselta saagatutkijalta Sirpa Aallolta. Schalin puolestaan on jälleen verkosta "tuttu" ja onnistunut vakuuttamaan asiantuntemuksestaan, vaikka ymmärrän kielten kehityksen tutkimuksesta hyvin vähän.

Heikolla pohjallakin sain yli tunnin videosta kuitenkin kiinni epävarmuudet, joita virolaisessa lyhärissä ei ollut ollenkaan. Eikä siinä selitetty, miten asioita mukamas tiedettiin, vaan kerrottiin vaan. Jälkikäteen hävettää, että tuli ajateltua, että sisällössä voisi olla oikeaa asiaa.

Eli vakuuttamiseeni tarvitaan luotu mielikuva asiantuntevuudesta ja tiedon muodostuksen paljastava esitys. 

Polkupyöräntekijät 1869: Karl Stenberg & Thomas Särkelä

Polkupyörän kehitys lähti tosissaan vauhtiin 1860-luvulla, jolloin kehitetty malli muistutti tekniseltä ratkaisultaan lapsuuteni kolmipyöräisiä eli polkimet olivat kiinni etupyörässä. Näitä alettiin tuottaa  vuonna 1868 Pariisissa tehdasmaisesti ja ensimmäisiä kappaleita odotettiin Suomeen vuoden 1869 purjehduskauden alkaessa. Innostus oli niin suurta, että eri puolilla Suomea tehtiin polkupyöriä itse.

Åbo Underrättelser kertoi 27.4.1869 varsin epämääräisesti ja varovasti, että kuulupuheen mukaan edellisenä ja sitä edellisenä päivänä olisi kaupungin tullien ulkopuolella testattu kahta paikallisesti valmistettua polkupyörää.

Muutamaa päivää myöhemmin uskallettiin varmana tietona kertoa, että apteekkari K. Stenberg oli kelloseppä Thomas Särkelän avustuksella tehnyt kolmipyöräisen polkupyörään. Kovin reippaasti sitä ei oltu markkinoitu, sillä toimitus jälleen vetosi kuulopuheeseen todetessaan, että pyörää ehkä samana päivänä esiteltäisiin Kupittaan puistossa. (ÅU 1.5.1869)

Apteekkari Karl Stenberg oli syntynyt Pohjan Åminnessä 24.4.1824 kirjanpitäjä Josef Stenbergin (s. 1793 Mustio) ja Johanna Maria Tallqvistin (s. 25.3.1794 Karjaa) pojaksi. (RK Pohja 1818-1824, 226)  Hän kävi Turun triviaalikoulua ja kouluttautui apteekkariksi. Keväästä 1858 hän opett Turun teknisessä reaalikoulussa yleistä ja teknistä kemiaa ja minerologiaa. Opettajana olosta tuli päätoimensa ja vuodesta 1860 alkaen hän hoiti myäs saksan opetuksen ja vuodesta 1875 kirjanpidon opetuksen sekä oli lyhyempiä aikoja koulun johtaja. (FAT 15.10.1883)

Thomas Särkelän isä ja sisar ovat olleet aiemmin blogissa esillä. Kuuluisan Lohtajalta lähteneen kelloseppäisän poika ei ehtinyt tehdä pitkää uraa, sillä hän kuoli vain 35-vuotiaana 12.2.1874. Isältä saamansa opin jälkeen hän oli ollut vuodesta 1857 Pietarissa hovikelloseppämestari Pihlin kisällinä kunnes  muutti Turkuun vuonna 1860. (Morgonbladet 17.2.1874) 

P. S. Wiborgs Tidning tiesi hovikelloseppämestari Pihlin syntyneen Pohjassa. Kyseessä ei tietenkään ollut Alma Pihlin isä Knut Oskar Pihl (1860-1897), mutta ehkä joku tämän sedistä Bernhard Vilhelm Pihl (1817-1860), August Anton Ferdinand Pihl (1827-?), Otto Werner Pihl (1832-1861) tai Anton Viktor Pihl (1835-1883)? Sanomalehdessä Berndt Pihl oli tullut Uudeltamaalta Pietariin vuonna 1816, mutta vuosi on tainut sekoittua syntymävuoteensa, sillä kelloseppäveljensä Viktor oli elossa vuonna 1870 (FAT 28.6.1870) Miesten toiminnasta on varmasti sanomalehtiä parempia lähteitä.

Hetkiä eräästä 1700-luvun avioliitosta

Tammisaaressa vihittiin 20.4.1777 tykkijunkkari Carl Adam Åberg (s. 6.1.1756) ja neito Eva Christiana Biörnram. Carl Adam oli elänyt vanhempiensa kanssa Skällargårdissa ja sinne muutti myös vaimonsa (RK Tammisaari 1774-1779, 159). Eva Christina oli syntynyt kesäkuussa 1752 Strängnäsissä vanhempinaan luutnantti Pehr Biörnram ja Anna Margareta Amnorin. Isoveljensä Gustaf oli syntynyt Savossa  1746 ja perhe palasi Suomeen. 

Vuonna 1780 pari asui Merimaskussa (RK Merimasku 1776-1780, 67; 1781-1784).

Carl Adamin isä kuoli Skällargårdissa 62-vuotiaana 24.10.1783 ja äitinsä seuraavana vuonna (RK Tammisaari 1780-1785, 305). Carl Adam ja Eva Christiana jatkoivat elämäänsä tilalla, jossa syntyi poikansa Gustaf Adam 5.3.1786 (RK Tammisaari 1786-1791, 142).

Carl Adam oli perinyt tilan ja siirsi sen seuraavalle omistajalle 18.6.1791 (Posttidningar 17.10.1796). Vaimon reaktio tähän johti siihen, että alkuvuodesta 1792 Carl Adam haki itse itsensä holhouksen alaiseksi Pohjan ja Karjaan talvikäräjillä. Vaimonsa toimitti tästä ilmoituksen Inrikes Tidningariin, jossa se julkaistiin 25.6.1792.

Ilmoituksen lähettäminen ehkä liittyi siihen, että Carl Adam oli alkanut ajatella asioita uudelleen. Tai ehkä ajattelu alkoi ilmoituksen julkaisusta. Omaisuutensa oli vaimon käsissä kärsinyt ja nyt tuntui siltä, että vaimo oli painostanut hänet hakemaan itsensä holhoukseen. Holhoojinaan toimivat vaimon veljet, mikä ei tuntunut myöskään asialliselta. Tämän Carl Adam toi esiin kirjoituksella, joka sekä luettiin Tammisaaren raastuvanoikeudessa 11.7.1792 että toimitettiin Inrikes Tidningariin, johon se painettiin m.m. 13.8.1792. 

Holhousta ei purettu, mutta holhoojaksi vaihtui Carl Adamin isän veli Anders Åberg. Perimänsä tilan kohtalo jäi jotenkin epäselväksi, sillä Posttidningarissa 17.10.1796 kuulutetaan Eva Christinan ja poikansa perään.

Pariskunta asui tähän aikaan erillään. Carl Adam on merkitty yksinään rippikirjoihin Tammisaaressa, jossa hän kuoli (RK Tammisaari 1801-1806 s. 87; 1813-1818 s. 41).

Leskeys tuli Eva Christinan tietoon. Hän eli viimeisiä vuosiaan Porvoossa köyhäinhoidon varassa (RK Porvoo 1821-1829, 355, 208).

Tarkistustuloksia

Tutkimusmetodinihan sekä historiantutkimuksessa että sukututkimuksessa on toistuva sanahaku. Mistä tahansa ja milloin tahansa, kerta toisensa jälkeen. Kun oli muusta syystä Litteratusbanken auki, pälkähti mieleen hakea ikuisuusprojektini nimeä Belin, vaikka aivan varmasti olin saman tehnyt vähintään kerran aiemmin. Verrattuani Elgenstierna-osumia Belin-tiedostooni, en kuitenkaan löytänyt Belinin kanssa avioitunutta Catharina Sofia Rosenlewiä. Olinko löytänyt "uuden" Belinin?

Ehei. Avaamalla Rauman vihityt selvisi, että Elgenstierna oli saanut Rauman seurakunnasta virheellistä tietoa. Henrik Johan Belin (s. 1796) meni 24.12.1821 naimisiin Ulrika Charlotta Hillebrandin (s. 1775, o. s. Timen) kanssa (RK Rauma 1820-1827, N:o 171 Randuoti). Ulrika oli vaihtanut reippaasti nuorempaan malliin, sillä aiempi aviomiehensä Edward Lorentz Hillebrand kuoli 85-vuotiaana 5.2.1818.

Geni-profiileita on täytetty mallikelpoisesti ja selviää, että Ulrikan ensimmäisestä avioliitosta Raumalla 9.7.1812 syntynyt Sofia Charlotta oli toiminut sairaanhoitajana Krimin sodan aikana Turun sairaalassa ja saanut tästä mitalin 1857. Sairaanhoitoa on tutkinut Kari Vappula. 

Tarkistin vielä toisenkin Elgenstiernassa mainitun avioliiton. Catharina Sophia Rosenlew oli vihikimerkinnässä stiftsfröken ja ogift, joten ei ole mitään ilmeistä syytä Elgenstiernaan lisätylle virheelliselle ykkösavioliitolle. Mutta kaikkea sattuu ja siksi pitää välillä tarkistaa.