Lyhyt rakkaustarina Savosta

Åbo Underrättelserissä julkaistiin vuosina 1865-1866 (*) lyhyiden juttujen sarja yhteisellä otsikolla Minnen från Sawolax. Ensimmäinen osa kertoi Johan Conrad Weberin ja Anna Elisabeth Tavaststiernan tyttärestä, jonka iän perusteella tarina alkaa kesästä 1784. Tarinassa mainittu Hans Henrik Hasselblatt kuitenkin liittyi Savon jääkäreihin vasta vuonna 1789 ja eteni jääkäriksi vasta pari vuotta myöhemmin. Eli juttu voi olla enemmän puppua kuin totta.

Sata vuotta sitten asui Saksalan kartanossa, nykyisen Mikkelin kaupungin läheisyydessä, majuri Weber perheineen, johon kuului muun muassa muutamia tyttäriä. Eräänä kauniina kesäiltana perhe, joka istui puutarhassa muutamien vieraiden kanssa, kuuli tuttuja säveliä: suomalainen sotilasosasto marssi silloisen kirkonkylän läpi kohti Juvaa. 

Nuoriso oli siihen aikaan suunnilleen samanlaista kuin nytkin: se riensi läheiselle maantielle nähdäkseen osaston lähempää.

Pieni joukko koostui noin 50 Savon jääkäristä, joita johti vänrikki Hasselblatt, asuva Freudenhofissa Rantasalmen pitäjässä. Ohikulkiessaan hän tervehti kohteliaasti tyttöjoukkoa. 

Tuskin oli jääkärijoukko kulkenut ohi, kun tytöt alkoivat arvioida sitä ja sen päällikköä. Toiset arvelivat Hasselblattin osoittaneen heille kohteliaisuutta; toiset taas pitivät epäkohteliaana, että herra tervehtii aivan tuntemattomia naisia. Jotkut sanoivat, että vänrikkiraukka oli käyttäytynyt suorastaan typerästi; toiset väittivät hänen viiksiensä olevan mustatut, toiset kutsuivat häntä rumaksi, toiset kauniiksi — aivan kuten nykyäänkin.

Eräs nuori ja kaunis tyttö puolusti sankariamme eniten. “Sanokaa mitä tahdotte”, hän huudahti, “mutta hänellä oli niin kauniit huuletkin, että minä milloin tahansa suutelisin häntä, jos vain saisin.” Tämä oli Charlotte Weber, silloin 16‑vuotias.

Pian tämän jälkeen tytöt säikähtivät siksi, että eräs sotilas, joka oli jäänyt jälkeen toimittaakseen jotakin kirkonkylässä, kulki heidän ohitseen. Hämmennys oli suuri: “Ajatelkaa, jos hän kuuli mitä puhuimme.” Pian he kuitenkin rauhoittuivat ajatuksesta: ehkä hän ei ymmärtänyt ruotsia.

Pari vuotta kului. Hasselblatt, joka oli tältä mainitulta sotilaalta todellisuudessa kuullut suurimman osan tyttöjen keskustelusta, vieraili jälleen Mikkelissä. Eräänä iltana Saksalassa hän sanoi Hippolittra Mathilda Weberille, edellä mainitun Charlotten sisarelle: “Kaksi vuotta sitten vierailin Mikkelissä. Te suvaitsitte silloin useiden todistajien läsnä ollessa parjata minua. Te sanoitte, että minulla oli mustatut viikset. Tutkikaa nyt asian oikea laita, pyytäkää rikoksenne anteeksi tai kuolkaa käteni kautta.” — Hänen viiksensä tutkittiin, todettiin mustiksi ja omistaja sai iloisen anteeksipyynnön.

Mutta eniten Hasselblattia kiinnosti luonnollisesti se, joka oli luvannut suudella häntä — kaunis Charlotte. Hän oppi rakastamaan tätä, ja tämä häntä. Jälleen kului pari vuotta. Hasselblatt, nyt luutnantti, joutui mitä häpeällisimpään oikeudenkäyntiin, pidätettiin ja pakeni. Ennen lähtöään hän lähetti Charlotte Weberille tällaisen joutsenlaulun:

Niin kuin joutsen valittaa

Kun se rannalla lepää

Ja murheisen laulun saattelemana

Kiitää kohti muutostaan;

Niin myös tämä rinta

Tekee viimeisen lähtönsä.

Tahdon paljastaa tuskani —

Kaipaan sinua ja kuolen.

Rakastavaiset eivät enää koskaan nähneet toisiaan. Charlotte Weber kuoli naimattomana vuonna 1836. 

(Åbo Underrättelser 3.8.1865. Suomennos Copilot, selvimmät virheet korjattu. Rippikirjan mukaan Charlotte kuoli vuonna 1833.)

(*) Åbo Underrättelser 03.10.1865 no 115, 07.10.1865 no 117, 16.11.1865 no 134, 17.02.1866 no 20, 24.02.1866 no 23, 13.03.1866 no 30, 20.03.1866 no 33, 03.04.1866 no 38, 08.09.1866 no 105

Ilmestynyt: Perunamaasta Punanotkon kauppapuutarhaksi

 

Kolmas (ja viimeinen viljelyalueita käsittelevä) artikkelini Historia Helsinki -sivustolla on Perunamaasta Punanotkon kauppapuutarhaksi.

Vastasin Kansallisarkiston kyselyyn - taas

Instagramissa viihtyvä tuttavani tiedotti, että Kansallisarkiston tutkimuspäällikkö Miikka Voutilainen mainosti siellä kyselyä. Sen linkki on framilla Kansalliarkiston linkkipuussa, mutta mistään ei käy ilmi milloin kysely on avattu ja milloin se suljetaan. Tai miten se mukamas vaikuttaisi tulevaisuuden toimintaan. Mutta nämä puutteethan eivät estä vastaamista.

Kysyttiin: "Mitä aineistoja haluaisit digitoitavan? (Voit mainita kokonaisuuksia tai yksittäisiä aineistoja.)" Vastasin: "Kun seurakuntien arkistot, läänintilit, uudistuskartat ja 1800-luvun henkikirjat on KOKONAAN digitoitu toivoisin itsekkäästi digitoitavaksi Helsingin väestölaskenta-aineistoja."

Kysyttiin: "Millaisten aineistojen digitoinnin arvelet hyödyttävän laajasti aineistojen käyttäjiä? Vastasin: "(1) Laajojen aineistojen, joihin palataan useasti, mutta eri kohdista. Tämä pätee esim. jo digitoituihin tuomiokirjoihin, seurakuntien arkistoihin, henkikirjoihin yms. (2) Sekavien ja laajahkojen aineistojen, joiden käytettävyys joukkoistuksella tai käsialatunnistuksella kasvaa. Tämä pätee esim. voudin- ja läänintileihin. (3) Laajojen ja jossain määrin homogeenisten aineistojen, joiden sisältöön käsialatunnistus tarjoaa tieteelliselle tutkimukselle uusia tarttumapintoja."

Kysyttiin: Miten arvelet digitaalisen aineiston vaikuttavan tutkimustyöhösi?

• Helpottaa aineistojen käyttöä, miten? Yksinkertaistaa ja nopeuttaa, kun aineisto on jo digitoitu. Erityisesti, jos se on sukututkijoiden suosiossa ja Digihakemistoon on luotu uutta kuvailutietoa. 
• Vaikeuttaa aineistojen käyttöä, miten? Digitoimattoman aineiston käyttöön saanti on hidasta. Jos Digihakemistossa ei ole kuvailutietoa, tiedonetsintä voi olla hitaampaa kuin se olisi paperilta. Paperilta on myös helpompaa hahmottaa arkistoyksikön kokonaisuus.

Lopuksi pyydettiin perustelua analogisten aineistojen tarpeelle. Vastasin helpoimman kautta:  Kaikkea tarvittavaa ei ole digitoitu.

Voutilaisesta puheen ollen, hän kirjoitti äskettäin suku- ja henkilöhistorioitsijoille kiinnostavan tekstin Kohti historiallista väestörekisteriä: teknologia avaa uusia tutkimusmahdollisuuksia. Aihe oli esillä myös keskiviikona Matts Hayenin Kulturarvsdagarna-esityksessä. Hän kertoi Ruotsissa suunniteltavan historiallista henkilötunnusta 1800-luvulla eläneille.

Ilmestynyt: Kesähuvila Aleksanterinkadun länsipäässä

 

Historia Helsinki .sivusto julkaisi pari päivää sitten blogiteksteistä jalostamani tekstin Kesähuvila Aleksanterinkadun länsipäässä.

Entisajan veroilmoitukset ja niiden tarkistus

Nykyään on itsestään selvyys, että verotus tulee tarkastettavaksi ja laskun mukana on päätös, jonka ehtii lukea ennen maksua. Toista oli ennen. Veron maksaja Hämeen läänissä ihmetteli Hämäläisessä 2.9.1869:

Mikä siihen on syynä, että muutamassa kihlakunnassa Hämeen lääniä kruunun vero-kuitit annetaan maksajille vasta verojen maksaessa? Asianomaiset ovat kaiketikin velkapäät toimittamaan ne maksajain käsiin paria viikkoa ennen veron maksoa, niinkun tapa onkin Vaasan läänissä. Kun eivät maksajat saa vero-kuittia ennen veron maksoa, eivät he varmaan tiedä, mitä heiltä menee; joutuvat siis usein rahan pulaan; tapahtuupa vielä usein sekin, että saavat maksaa henkirahaa useimmista hengistä kun heillä onkaan, jota vasta maksettua saavat tietää, eivätkä siis enää ehdi saada asiaa todistusten kautta korjatuksi. 

Henkikirjoittaja Hämeen läänissä vastasi Hämäläisessä 23.9.1869 todeten m.m.

... ilmoitus siitä, mitkä henkilöt löytyvät kunkin isännän kirjassa, vähimmällä vaivalla on saatava veroinmaksopaikassa läsnäolevaiselta henkikirjoittajalta, jonka jälkeen asianomaisilla on vähimmiten kahden kuukauden aika toimittamaan itselleen tarpeellisia todistuksia verojensa vähennykseksi.

Nöyrän kysymyksen esittäjä ei noteerannut tätä ehdotusta vaan kommentoi Hämäläisessä 4.11.1869 vastauksen muita osia. 

Vihdoin koittaa vastaaja tyhjäksi tehdä ne haitat, jotka kysyjä sanoo seuraavan siitä, että vero-kuitit annetaan maksajille vasta veron maksossa. Mutta eikö se ole haitta, jos e. m. torppari, joka luulee häneltä menevän vähän päälle 3 m. saa maksaa päälle 6 m., joka tulee siitä, että hänen kuittiinsa on pantu ittellisparikunta, joka hänen tykönänsä asuu? mutta jolle olisi pitänyt tulla eri kuitti. 

Henkikirjoittaja selitti lisää Hämäläisessä 18.11.1869. Samassa Hämäläisen numerossa myös Toinen veron maksaja Hämeessä liittyi keskusteluun kannattaen kaimaansa.

Mutta kuin ennen maksua saa verokuitit käteensä, niin saa katsoa virheet ja kohta ojentaa paikalla maksaissansa. Jopa tietää kotona lukea rahansakin pennin päälle ja kohta antaa kuitin mukaan kruununvoudille. Jos häneltä puuttuisi, niin tietäisi ajoissa toimittaa mitä lisää tarvittee. 

Henkikirjoittajan näkemykset eivät edelleenkään kelvanneet alkuperäiselle kysyjälle, joka valaisi käytännön ongelmia esimerkillä Hämäläisessä 16.12.1869:

Viime talvena maksoin henki-rahat erään torpparini puolesta, joka sitä varten jätti minulle 5 hengen henkirahat. Mutta veron maksossa otettiin ainoasti 3 hengen edestä eikä kuitissakaan ollut muuta. Ilmoitettuani, että torpassa on 5 henkeä, katsoi henki-kirjoittaja manttali-kirjaan, mutta sanoi siinä olevan ainoasti 3 henkeä torpassa rahoille pantuna. Minä maksoin siis mitä vaadittiin ja sain kuitin. Kyllä tosin rästi kokouspidettiin, mutta kun ei rästillisiä täällä koskaan nimeen-omaan mainita, niin ei tietty varalla pitää. Mutta mitäs tapahtuu? Viime suvena tuli ryöstömies torppaan, toi kuitin, jossa oli kaksi henkeä, torpparin äiti tyttärinensä, joka ei koskaan ennen ollut saanut eri kuittia, ja vei ryöstö-rahat 4 m. vaivoistansa. Nythän selvästi nähdään, että koko tämä rettelö ja liika-maksu olisi vältetty, jos kuitit olisivat aikanaan tullut maksajain käsiin.

Hämäläisessä 23.12.1869 K. Wuori Kalvolasta ei asetu valittajien eikä selittäjän puolelle, mutta tukee edellisiä todeten

Josko sitten henkiherra omasta päästään lisää väkeä niin on hän siitä ihan selvästi vastauksen alainen; ja tällaisten vikojen vuoksi onkin verokuittien jakaminen edeltäpäin tarpeellinen oikasemisen vuoksi joko sovinnollisesti tai asianomaisessa virkakunnassa, joka on paljon sopivampaa kun sellainen valitus tapa, johon "veron maksaja" on ryhtynyt.

Henkikirjoittaja vastasi vielä Hämäläisessä 30.12.1869 ja ryhtyi toimituksen kanssa sanasotaan itsellisen ja löysän erosta. Toimitus vastasi

Toim. on kuulustellut asiasta tähän kuuluvia ylhäisimpiä virkamiehiä ja niiltä saanut sen vastauksen että itselliset ovat velvolliset itse puolestansa vastaamaan ja maksamaan sekä debetsetelit saamaan. — Toim. on myös nähnyt naurettavia manttaaliluetteloita, joissa henkikirjoittaja on tehnyt pitkän rivin löysiä (lösdrifvare), joista ei yksikään sitä nimeä ansaitse arm. asetuksen mukaan tammik. 23 p. 1865 § 1.

Kalvolalaisen tekstiin toimitus oli lisännyt alaviitteinä kysymyksiä, joihin K. Wuori vastasi Hämäläisessä 13.1.1870 ja keskustelu hämääisistä verokuiteista oli tällä erää ohi. Verokuittien ymmärrettävyys ja tarkistaminen olivat toki tärkeitä joka puolella maata, kuten esimerkiksi Liperiläisen paikalliskirjeestä käy ilmi

Tämä virkamies on meidän herra Henkiherra, ja se häntä niin säälittävä asia on, ettei meille kontuin haltioille tahtoisi antaa niin selviä vero=kuittia, että tultaisiin tietoon, mistä ne vuosittain lisääntyvät raha=maksut ovat meiltä lähtevät. Minulla on nyt tässä edessäni viimen-vuotinen kuittini, jossa esimerkiksi seisoo: "Penttilän hinta j. m. 1: 13, muita yhdisteityjä maksuja 3: 95, köyhän raha 7: 50, kirkon rakennusraha 3: 19, greikan köyhän raha 1: 60, palo apu 2: 82 ja palo vakuutus raha 7: 2. Tämän kaikki kyllä voipi herra Henkiherra minulle selittää, jos käyn kysymässä; mutta sitä en luule minun velvollisuudekseni aina tuosta juosta kolmen peninkulman päässä kysymässä, sillä kuin minä rahan maksan, pitäis tok minun saada tietää mistä ne on lähteneet. Niinkuin nyt kuitissa seisoo "Penttilän hinta j. m.", olis soma tietää mikä se muu on, sillä kohta sen jälkeen seisoo "muita yhdistettyjä maksuja;" eikö se j. m. olis ollut tähän kuuluva, mutta mitkä ne yhdistetyt maksut sitten ovat? näitä ei saa tietää muut kuin se, joka senkaltaisen kuitin ulosantaa, ei niistä ehk'ies ylöskantomiehetkään osaa mitään selitystä antaa. Palo=apu raha on ylösotettu kahteen eri kohtaan — minnekkä ne kuuluu? siitä ei ole puhettakaan, ehkä ne lähetetään Kiinaan. Köyhän rahan maksusta olis myös minun katsoissani tarpeellinen tietää montako mies ja vaimon puolta näitä on maksava (saattais joskus erehyskin korjattavaks). Täällä Karjalassa ei saa muut kuittia kuin konnun haltiat. Jos nyt konnun alle, (niinkuin minullakin on,) kuuluu usiampia mökkiläisiä, niin on näiltä lähtevät maksut kaikki minun kuitissani yhteen sotketut, nyt maksettiin esimerkiksi kirkon rakennus rahoista ja Penttilän konnun osto hinnasta, toinen puoli summaa henki luvun jälkeen, siis täyty minun myös maksaa mökkiläisenikin edestä — paljoko minä näiden edestä tulin maksamaan? — ei tuon enää luulis olevan aikaista, jos herra henkiherra jo tulevaan veron ylöskantoon toimittais semmoiset kuitit (joita myös piisais mökkiläisille) että minä sekä muut minun vertaiseni saatasiin selvä, mistä meiltä raha otetaan — en luule kenenkään kieltävän, jos lunastus kuitista nostettaisiin 2 kop., sillä se voitto, että saatasiin selvä sotta maksuistamme, sen hyvin palkitseisi. (Tapio 28.12.1861)

Kirkkovarkaudella laajennettu Perniön lukkarin elämäkerta

Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli:

kl. 1765 Isak Avolin 8602. * Mynämäessä 7.2.1745. Vht: Mynämäen nimismies Abraham Avolin († 1745) ja Ingrid Höök. Turun katedraalikoulun oppilas 13.2.1756 (in cl. infim., Wirmoëns. 11 ann.) – 17.6.1765 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1765 Avolin Isaac Boreal. _ 497. Boreaalisen osakunnan jäsen 21.6.1765 [1765] d: 21 Junii Isaac Avolin. — Perniön lukkari (1770–73). † 22.3.1773.

Pso: 1772 Anna Charlotta Bergholm tämän 3. avioliitossa.

Jännittävästi Isak Avolin on kuolemansa jälkeen noussut kuolleista, sillä hän ja vaimonsa istuivat tutkintovankeudessa Turun linnassa 14.5.1774 alkaen. Syytettyinä kirkkovarkaudesta. [1]

Kyseisestä kirkkovarkaudesta oli laadittu kuulutus Turun maaherran kansliassa 29.4.1774. Tuomiokapitulin välittämien tietojen mukaan 12.4.1774 vastaisena yönä Perniön kirkkoon oli murtauduttu rikkomalla ikkuna. Sakaristosta oli viety uusi kullatusta hopeasta tehty alttarikannu, joka painoi 130 luotia, pienempi ja vanhanaikaiseksi nähty hopeakalkki, joka oli kullattu sisältä ja päältä, sekä siihen kuulunut pateeni, joka sekin oli kauttaaltaan kullattu. Lisäksi varkaat olivat työkaluillaan murtautuneet raudoitettuun arkkuun, josta he olivat saaneet saaliikseen seteleitä ja rahoja.

Käräjillä kaikki kolme katsottiin syyllisiksi, mutta piian nähtiin vain auttaneen rikoksessa. Isak tuomittiin hirtettäväksi ja vaimonsa saamaan 30 piiskaparia. Tuomio alistettiin hovioikeudelle, joten he palasivat Turun linnaan. Syyskuussa hovioikeus alensi Isakin tuomioksi 40 paria ruoskia ja neljän vuoden linnoitustyön. Hän päätti anoa armoa kuninkaalta. Vaimonsa ja piikansa saivat hovioikeudelta vankeutta vedellä ja leivällä, mihin he tyytyivät ja pääsivät vapaaksi 17. lokakuuta. Saman kuun lopussa Isak karkasi Turun linnasta.[2]

Hänet saatiin takaisin vankeuteen lähes vuotta myöhemmin 7.9.1775. Hovioikeus teki päätöksensä vasta kesän 1777 alussa ja 3.7.1777 Isak Avolin lähti Turun linnasta saadakseen raipat Perniössä ja aloittaakseen linnoitustyön Viaporissa.[3] Jo 17.7.1777 hän oli Helsingissä odottamassa kuljetusta linnoitussaarille.[4]

Vuoden pakkotyön jälkeen Isak sai elokuun 1778 alussa mahdollisuuden karata. Tavoittamisekseen laadittiin Turussakin 26.8.1778 kuulutus. Vapaana olo jäi lyhyeksi, sillä 15.10.1778 Isak oli Helsingin vankilassa ja seuraavana päivänä hänet vietiin Viaporiin.[5] 

Joskus tämän jälkeen Isak Avolin arvatenkin kuoli. 

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 25 (AID: v567690.b25, NAD: SE/RA/1340101); 

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 31 (AID: v567690.b31, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 36 (AID: v567690.b36, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 57 (AID: v567690.b57, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 61 (AID: v567690.b61, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 42 (AID: v567690.b42, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 43 (AID: v567690.b43, NAD: SE/RA/1340101)

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 80 (AID: v567692.b80, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 86 (AID: v567692.b86, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 92 (AID: v567692.b92, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 96 (AID: v567692.b96, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 60 (AID: v567698.b60, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 170 (AID: v567698.b170, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 230 (AID: v567698.b230, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 280 (AID: v567698.b280, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 930 (AID: v567698.b930, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1100 (AID: v567698.b1100, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1250 (AID: v567698.b1250, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1400 (AID: v567698.b1400, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1520 (AID: v567698.b1520, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 340 (AID: v567698.b340, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 410 (AID: v567698.b410, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 450 (AID: v567698.b450, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 100 (AID: v567698.b100, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1600 (AID: v567705.b1600, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1660 (AID: v567705.b1660, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1720 (AID: v567705.b1720, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 60 (AID: v567705.b60, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 130 (AID: v567705.b130, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 190 (AID: v567705.b190, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 850 (AID: v567705.b850, NAD: SE/RA/1340101)

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 156 (AID: v567711.b156, NAD: SE/RA/1340101)

Vielä kerran Helsingin maitokaupasta

Perjantaina kävin kuuntelemassa Kansallisen sukututkimuspäivän aaton Helsinki-teemaisen tapahtuman Helsingissä. Tupa ei ollut täynnä, mutta kysymykset olivat runsaita ja hankalia. Lähimmäs omia intressejäni tuli tiedustelu oikeasta sanasta, jolla hakea toimenkuvaa. Jossa nainen kävi (kai 1900-luvun alussa) hakemassa asemalta maitoa ja kuljetti sitä viiteen-kuuteen kotiin. Kysyjä pohti, täydestä syystä, miten tällainen järjestely oli syntynyt ja kuka maksoi kenelle ja mistä.

Mieli teki sanoa, että sanomalehtihakujen sijaan olisi hyvä aloittaa kirjallisuudesta. Mutta kuten omasta kokemuksestani tiesin, Helsingin maitokaupasta sellaisen hakeminen on osoittautunut haastavaksi. Taipale-kirjaa kirjoittaessani etsin tosissani ja löysin aivan viime tingassa aiheesta Heikki Wariksen klassikkokirjasta alaluvun. 

Jäin siis käsitykseen, ettei muuta ole. Hah! Tekniikan Waiheita digitoi vanhimmat vuosikertansa ja tarjoili FB-sivullaan. helmikuun alussa poiminnan: "Maitohuollon käytänteet kuten jakelutavat ja pakkaukset muuttuivat 1900-luvulla. Sittemmin moni on valinnut ostoskoriinsa kaurapohjaisen juoman. Voit lukea lisää maitohuollosta Leena Packalénin artikkelista "Tinkikannusta tölkkimaidoksi" Tekniikan Waiheita -lehdestä 4/1987." Artikkelista selvisi, että se perustui Packalénin julkaisuun Stadin maitotinki. Vuosisata maidon kauppaa Helsingissä (1987).

Se ei ole paksu, mutta olisi sisältänyt juuri sitä tietoa, jota kolme vuotta sitten kaipasin. Ja olisi voinut auttaa myös hakusanan etsijää, sillä selviää, että "Rautatiemaito sai kuitenkin huonon maineen, kun maito lämpimässä junavaunussa pääsi pilaantumaan. Kaupungin perheenemännät karsastivat rautatiemaitoa vielä sittenkin, kun rautatie tasoltaan oli ohittanut muut kuljetusmuodot." Rautatiemaitoa ei digitoiduista lehdistä löydy merkittävää määrää, mutta kappaleen ympärillä oleva tieto maitotingistä antaa ymmärtää, että kuljettaja on todennäköisesti toiminut yhteistyössä maidontuottajan kanssa.

P- S. En osaa selittää, miten Packalénin kirjanen pakeni hakujani.