 |
Alavuden kirkko
Signe Brander, Museovirasto |
Iisakki Mikonpoika Saarijärvi syntyi 28.6.1851 Sydänmaan kylässä Alavuudella.
Poikansa kertomuksen mukaan
Hän oli pienen talon poika, A:n pitäjän, S:n kylästä. Hänen isänsä oli suuri juoppo ja omasi niitä paheita, jotka sen yhteyteen kuuluvat. Hän eli sitä elämää, että tulkoon jälkeemme vaikka veden paisumus. Talo velkaantui velkaantumistaan, mutta siitä ei hän välittänyt, juomingit saivat yhä hurjemman luonteen, sekä jalka-vaimojen luku karttui sitä mukaa kuin ajat vierivät eteenpäin.
Kirkonkirjojen mukaan Iisakin isä oli Mikko ja kertomuksessa häntä kutsuttiin pitäjällä Rumpu-Mikoksi. Tarinassa Iisak on lapsisarjan vanhin ja isä-Mikon kuolemaa seuraa tilan pakkohuutokauppa. Kuoleman ajoitus ei stemmaa kirkonkirjoihin, joissa Saarijärven osalla on kylläkin toinen omistaja vuoteen 1870 mennessä (RK 1864-1870, 909; 1871-1880, 671)
Iisakkin on merkitty kirkonkirjoihin raajarikoksi (RK Alavus 1881-1890, 106, 961; 1891-1900, 1344) ja vammautuminen on olennainen osa kertomusta, joten 1860-luvun nälkävuosien jälkeen ajoitettu jakso pitänee paikkansa.
Heti kun Vaasan rata valmistui, niin lisakki muutti Porin rataosalle, jossa hän pääsi jarrumieheksi santajunaan. Siihen aikaan ei ollut vielä ilmajarruja, joten täytyi käsin jarruttaa, ollen se useammassa tapauksessa epä-varmaa, jos saa pidättämään junaa lainkaan.
Kokemäellä oli eräs hieta-kuoppa, jonne piti laskea hieta-vaunuja miesvoimalla. Iisakki oli myös niissä jarru-miehenä. Erään kerran oli heillä laskettavana kymmenen vaunua alas kuoppaan, mutta silloin eivät jarrut pitäneetkään, vaan vaunut syöksyivät alas kuoppaan hirmuisella ryskeellä. Toiset jarru-miehet hyppivät pois, nähdessään uhkaavan vaaran, mutta Iisakki ei joutanut ajatella pois hyppäämistä, sillä hän oli tottunut tekemään työnsä aina kunnollisesti. lisakki kiertää jarruaan epätoivon vimmalla. Viimein jarru-tanko katkeaa. Iisakk putoaa vaunujen väliin, vasen jalka mennen poikki ja oikea jalka ruhjoutui niin pahoin, että luut irvisti ulos. lisakki makasi pyörtyneenä pitkän ajan, toisten työmiesten luullen hänen kuolevan.
Töysässä vihittiin 18.11.1888 itsellinen Iisakki Mikinpoika Saarijärvi ja itsellisnainen Lovisa Kustaantytär Puoliväli. Eli tätä ennen Iisakki oli suunnannut
T:n kappelia kohti, jossa, kuten hän itse sanoi, ylhäisen isän ilmoittaneen olevan hänelle varattuna vaimon, kuten ennen raamatun Iisakille. Todellisuudessa oli lisakki hänet jo ennen nähnyt ollessaan edellisellä kerralla korjailemassa rukkeja sekä myömässä käsitöitään. Silloin oli hän jo salaisesti häneen rakastunut, ja sitten oli hän nähnyt unta hänestä, että kun vaan yrität, niin kyllä sinä hänet saat. Nyt hän menikin oikeastaan kosimatarkoituksessa, osti kahden markan nisut kelkkaansa ja niin hän saapui siihen taloon, jossa hänen mieli-tiettynsä hääri askareissa. [...]
Oli jo ilta myöhä, ennen kuin lisakki sai tilaisuutta esittää asiaansa Lovisalle. Talon-väki oli jo mennyt levolle, ainoastaan Loviisa oli jäänyt lämmittelemään jalkojaan, ison hiilloksen ääreen. Hanna, Lovisan tyttö jo nukkuu sikeätä ilta-untaan suuren pirtin perä-sängyssä. Iisakki kysyi, jos Lovisaa haluttaisi syödä vehnästä, ottaen samalla vehnäs-koppansa esille. Lovisalla ei tietystikään ollut mitään sitä vastaan. Siinä vehnästä syödessään Iisakki esitti asiansa, että vaikka hän onkin näin vaivaisen näköinen mies, niin kyllä hän pystyy vaimonsa elättämään yhtä hyvin kuin joku toinenkin ja vähän paremminkin, niin, että etkö sinä Loviisa tulisi jakamaan kanssani tätä maallista vaellusta?
[...] Loviisa sanoi miettivänsä asiaa ja ilmoittaa päätöksestään Iisakille myöhemmin ja meni nukkumaan tyttönsä viereen. [...]
Mutta lisakki ei siihen tyytynyt, vaan meni nukkumaan Lovisan viereen, huolimatta Lovisan vastustuksista. Lovisa kiepsahti seinän viereen heittäen Hanna tyttärensä keskelleen, joten lisakki el päässyt kosketuksiin hänen kanssaan. Iisakki huomasi, ettei tämäkään peli vetele taivuttamaan Lovisaa. Siksi nousi hän ylös ja haki ulkoa kelkastaan jotain herkku-ruokia ja alkoi syömään, pyytäen Lovisaa tekemään samoin, johon Lovisa lopulta suostuikin. Siinä syödessään Iisakki oikein ylhäisen isänsä kautta rukoili Lovisaa vaimokseen, luvaten pitävänsä vaimoaan oikein paperoidussa kamarissa ja laittaa hänen elämänsä mahdollisimman mukavaksi. Siinä heidän syödessään ja keskustellessaan olikin jo aika kulunut aamu-tunneille, jolloin he molemmat vetäytyivät nukkumaan omille vuoteilleen.
Nukuttuaan ainoastaan jonkun tunnin, olivat Lovisan kasvot aamulla raukeat, jolloin talon väki alkoi ilkkua, että ei sillä ole väliä minkälainen mies tulee, niin kaikki ne Lovisalle kelpaa. Ja olihan siinä syytäkin, sillä talon renki, joka nukkui toisessa sängyssä, oli nähnyt lisakin menevän Lovisan viereen, mutta oli jo nukahtanut, ennen kuin lisakki tuli sieltä pois. Siinä ei siis ollut epäilystäkään, etteikö Iisakki nukkunut siellä koko yötä. Ihmiset yleensä ovat taipuvaisia alentamaan kanssa-ihmisiään, jos heistä joku hairahtuu.
Iisakki tapasi vielä ennen poislähtöään Lovisan, sanoi jäähyväisensä, luvaten pian tulla uudelleen. Ja silloin sanoi hän vievänsä Lovisan mukanaan, johon Lovisa ei vastannut mitään. Iisakki käänsi kelkkansa nokan koti-pitäjäänsä kohti ja kevein askelin hän kulki, vaikka “leiviskän” painoinen puujalkansa olikin raskas. Sitä hän ei nyt huomannut, sillä olihan hänellä kaunis morsian siellä takanaan. Saapuessaan H:n taloon, oli hän niin iloissaan, että yritti tanssia, vaikka se kävikin kovin kankeasti luonnollisista syistä. Sisarensa luuli hänen tulleen hulluksi tahi olevan juovuksissa, mutta kun Iisakki kerkesi selittämään, minkä aarteen hän oli löytänyt matkoillaan, niin ei hän enään ihmetellyt Iisakin iloa. lisakki esitti heti asiansa, mitä varten hän oli tullut: että siskonsa mies tulisi hänelle puhemieheksi, sekä, että he saisivat viettää häänsä sisarensa kotona, johon isäntä heti suostuikin. Iisakki lähetti heti tiedot siskoilleen, jotka kaikki olivat olleet naimisissa vuosia. Kaksi veljeään oli mennyt Amerikkaan, joten heitä ei ollut saapuvilla.
Tieto Iisakin naimisiin menosta nosti aika metakan kylällä. Varsinkin kunnanmiehet ilkkuivat, että kyllä pian saa vaivais-makasiini syöpäläisiä, kun “Keppijalka-Iisakkikin" menee naimisiin. Kylän vaimoväki taas supatteli, että minkähänlainen “lotuska” sekin ihminen mahtaa olla, joka sen raihnaisen miehen kanssa menee naimisiin.
Iisakilta ei kulunut monta päivää alkuvalmistuksissa, kun hän oli taas matkalla “aarteensa” luo. Tällä kertaa otti hän siskonsa miehen hevosen, ja oikein kirkkoreen, jolla hän porhalsi, laulellen Davidin psalmia. Jokainen oli kehunut Lovisalle Iisakkia sillä aikaa, kun hän oli häähuonetta valmistamassa. Lovisan aivoissa heräsi ajatus, että ehkä hän voi hyvinkin elättää perheensä. Mitään rakkautta ei Lovisa tuntenut, ainoastaan sääliä, sillä hän oli hyvin hellätunteinen. Lovisa kysyi neuvoa isännältään, joka oli vakava ja harvapuheinen mies, joka oli vastannut, että kyllä Iisakki akkansa elättää. Se oli sillä päätetty. Lovisa lupasi lähteä Iisakin matkaan, kun hän tulee häntä noutamaan, niinkuin hän lähtiessään lupasi.
Oli jo ilta, kun lisakki ajaa karautti pihaan. Lovisa riensi antamaan heiniä hevoselle, mutta isäntä lupasi panna hevosen yöksi talliin ja kehoitti Iisakkia jäämään yöksi taloon, johon lisakki lopulta suostuikin, vaikka hänellä olikin ollut aikomus heti lähteä takaisin ja mennä huomenna kuulutuksille. Emäntä laittoi illallisen nuorelle parille, ja ilta kului rattoisasti Hannan leikkiessä äitinsä ympärillä. Isäntä maksoi Lovisalle kuuluvan palkan ja lahjoitti vielä lisäksi kymmenen markkaa, joten he voivat lähteä aamulla aikaisin. Nyt pääsi Iisakki vapaasti hyväilemään Lovisaansa. Iisakki myöskin lupasi ottaa Hannan tyttärekseen, kun päästään A:n pappilaan.
Iisakki nousi aikaisin ylös, ja valjasti hevosensa, ja pian sitä oltiin tulossa kotiin päin hyvää vauhtia, sillä hevonen ikävöitsi kotiaan, siksi se juoksi yhtenään. Saavuttuaan H:n taloon, oli päivä jo puolessa. Iisakki kiirehti pappilaan vielä sinä iltana. Syötyään isäntä pisti toisen hevosen eteen, ja niin sitä oltiin taas matkalla kohti pappilaa, tällä kertaa isäntä ollen puhemiehenä mukana. A:n pappila on pitäjän suurin talo, ollen rovastilla yksinään niin iso jyvämakasiini. kuin koko suuren pitäjän lainamakasiini, sillä jokaisen velvollisuus oli tuoda jyviä ja lehmiä silloin kun talosta kuolevat vanhukset.
Rovastin kansliassa istui itse rovasti, paksu kuin tynnyri, jonka eteen Iisakki morsiamensa sekä puhemiehensä kanssa astui. Lujalle siinä otti ennenkuin lisakki sai kuuluutuskirjan. Arvattavasti rovasti pelkäsi, että kerjäläiset lisääntyvät hänen taivaallista rauhaansa häiritsemään. Mutta kuitenkin antoi hän sen lopulta, kun H:n isäntäkin vakuutti Iisakin elättävän perheensä.
Joku naapureista oli käynyt kaupungissa, josta oli tuonut viinaa, kuinkas muuten. H:n isäntäkin oli tuottanut viisi litraa, heillä oli aikomus juottaa nuori pari juovuksiin samana iltana, kun he palaavat pappilasta. Kuuliaisillaksi oli tuotu, paitsi viinaa, myöskin laatikollinen limonaatia, limonaatin sekaan oli sekotettu viinaa yhteen pulloon, joka oli laitettu tarkasti eri paikkaan nuorta paria varten. Heti kun hevonen ajoi pihaan, ja tulokkaat saapuneet tupaan, kutsuttiin nuori pari kamariin saamaan vähän virvoitusjuomaa. Iisakki oli ehdoton raitis, häntä ei olisi saanut ottamaan viinaryyppyä mistään hinnasta. Kaupungissa käynyt mies esiintyi tarjoijana, silmää iskettiin, suhistiin miehen tarjoillessa “limonaatia." Nuori pari joi lasinsa pohjaan saakka, tarjoilijan kaataen lisää. Siirryttiin sitte illalliselle. lisakille tuli ihmeellinen ruoka-halu, vaikka ei se huono ollut ennenkään, mutta nyt se vasta vaan yltyi mitä enemmän hän söi. Lovisalta sitä vastoin poistui ruokahalu kokonaan ja poistui hän mennen pata-penkille istumaan ja alkoi itkeä tihruttamaan. Mutta Iisakin saarnasuoni puhkesi ja hän alkoi saarnata paukuttaa, niin että suuren pirtin seinät tärisivät, talonväen nauraa virnistellessä.
Lovisa alkoi tuntea suurta katumusta ottamansa askeleen johdosta, mutta asiat olivat jo niin pitkällä, että oli myöhäistä enään perääntyä. Hänen päässään pyöri monenlaisia viinahöyryjen nostattamia ajatuksia ja hän alkoi etsiä nuoraa hirttääksensä itsensä ja talonväellä oli täysi työ pidättää häntä pääsemästä ulos aikeitaan toteuttamaan. Iisakki ei huomannut Lovisan aikeita, nauroi vain ja tepasteli kehuen, kuinka hänellä on komea emäntä. He asuivat H:n talossa niin kauan kun vihkiminen oli toimitettu, johon meni aikaa kolme viikkoa. Vihkimisen jälkeen läksi nuori pari kiertämään ulkoptäjiin. Iisakki jatkaen edellistä ammattiaan, tekemällä rautalangasta hiiirenpyydyksiä, leipä-pistelöimiä y.m. talouskapistuksia. Usein joutui Lovisa vetämään keikkaa, lisakin parhaansa mukaan perästä auttaessaan, ja Hanna kuorman päällisenä. Kylänväki ilkkui, että kaikkiin se akka otetaan, kun kelkan vedikkoon.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
