Hämeenlinna, Heinola, Mikkeli, Joroinen, Kuopio ja Joensuu vuonna 1860

 Nimimerkin Kalle Pamppulainen Matka-muistelmia julkaistiin Suomettaressa 4.5.1860. Ote:

Kuin matkustat Turusta Hämeenlinnaan, niin tälläkin välillä saat ihmeeksesi nähdä huonoja kestkievaria, joista et tahdo saada ruokaa etkä mitään, ja joissa on huono siivo. Se on kyllä vielä jotenkin tavallista Suomessa; mutta sitä luulisi jo niin väkirikkaissa paikkakunnissa kuin Turun lääni on, olevan toisin. 

Hämeenlinnasta ei minulla ole muuta mainittava, jos ei sen vasta rakennettavasta puistosta sen vierellä. Tässä on kyllä paraastaan jynkkää havumetsää; mutta koristelemalla, teiden ja lystihuoneiden sekä ravintolan tapaisen j. m. s. siihen rakentamalla saattaa siitä tulla Hämeenlinnan kaupungille saman arvonen paikka, kuin Kuninkaallinen Karja-tarha (Djurgård) on Tukhulmille: sillä meillä ei olla opittukaan tammimetsiä näkemään. Työtä näkyykin olevan jo tehty tämän puiston päälle. 

Ne matkalleni sattuneet kaksi pikkukaupunkia Heinola ja Mikkeli eivät näyttäneet juuri merkillisiltä: Heinolan puistot ovat kesällä kaunistavia tätä muuten peri-vanhan näköistä puukaupunkia. Juokseva Kymi-joki tuottaa myös hyvin raittiin ilman, niin että koulu=pojat tässä kaupungissa hyvin voivat. — Mikkeli on tosin uusi kaupunki ja siinä moniaita kivi-rakennuksiakin; mutta leveiden katujensa ja suurien toriensa vuoksi näyttää se hyvin harvalta, eikä ole juuri kukoistavaisen näkönen. 

Joroisissa oli kyytimiehillä ja kestkievareilla suurinna puheen-aineena se suuri liike, joka pari vuotta sitte ilmestyi varsin uudelle paikalle Huutokoski nimeltä. Siihen oli ensin eräs talonpoika Teittinen hankkinut ruukin rakentama-oikeudet ja sitte myönyt kosken sekä etu-oikeudet, niin että sen omistajana ja rakentajana on Pietarissa asuva nimi-neuvos hra Putiloff, joka tahtoo ruukkia nimittää puolisonsa nimeltä Katariinan ruukiksi. Ympärystö kutsuu sitä kuitenkin Huuto-kosken ruukiksi, huolimatta, jos se paperilla nimitetään Kaisan tahi Maijan ruukiksi. Tässä kuuluu konepajat ja kaikki käyvän hyöryllä. Toissa kesänä kuin sitä ensin perustettiin, oli siinä ollut noin 800 ja 900 työmiestä joka päivä työssä. Tämä on tuottanut kokonaan toisenlaisen elon ja liikkeen Joroisiin. "Paljo siitä on tullut turmellusta tähän pitäjään!" huokasi eräs kyytimieheni. 

Kuopiossa viivyin moniaita päiviä. Tämä on jo vanhastaan jotenkin iso näin maan sydämen kaupunkeiksi, niin että täällä jo kannattaa olla toistakymmentä isvossikkaa kasaanilaisine ajopelinensä. Kaupunki on laajaa ja enimmäkseen vanhaa. On kuitenkin joukossa moniaita uudempia ja siistiäkin puu-pytinkeitä. Ennenkin olin jo kuullut, että Kuopiossa pelataan paljo korttia. Sepä varsin toteutui mielessäni, kuin niin monessa paikassa tapasin korttia pelattavan ja puheessa kuului usein korttitieteellisiä nimityksiä, niinkuin: Preference, Grandissimo, Mariage, vhist, Knack j. m. s. Kortit kuuluu täällä talojakin saattaneen toisille omistajille. Muuten näyttää Kuopion sisällinen liike olevan jotenkin kukoistamaan päin, jota sanottiin paljo avittaneen sille äskettäin suodun merikaupungin oikeuden ja siitä seuranneen laveamman liikkeen.

Kuopiosta kääntyi matkani Joensuun kaupunkiin Karjalassa. Tällä välillä et voi olla tuskastumatta niihin huonoin kestkievariin, joita tapaat Kaavin ja Liperin pitäjäin rajoilla. Silloin varmaan toivosit aikain muuttumian, että edes matkustavaiset saisi käydä soveliaammissa majataloissa, joissa edes voisi levätä ja virvoittaa itsiänsä soveliaalla ja puhtaalla ruuvalla. 

Joensuu, tämä Karjalan kaupunki, on pieni ja hyvällä alulla oleva kauppakaupunki. Siinä sanottiin olevan jo toista kymmentä kauppamiestä ja siihen muita käsityöläisiä ja moniaita virkamiehiä. Tässä on myös suomalainen koulu. Kaupunki on tasasella paikalla suuren, leveän Pielisen joen varrella, joten se on sovelias merikululle. Tämän kaupungin moniailla kauppiailla onkin oma höyry-laivansa, entinen "Silmä", joka nyt sen korjattua ja uudesti laitettua on nimitetty "Onkkeliksi". Toinenkin höyry kuului heillä olevan vuokrattu. — Ihmetyttää, miksi tätä kaupunkia kirjoissa tahdotaan kutsua Joensuuksi, johon vielä lisäksi täytyy panna "Karjalassa" tahi taas "Pielisen Joensuu", eroitukseksi entisestä Pohjanmaan Joensuun kaupungista, jonka toki ruotsalaiset kutsuvat Uudeksi Kaarlepyyksi (Nycarleby). Paikkakunnan asukkaat kutsuvat tätä vaan lyhyesti: Joen kaupungiksi esim. lauseita: "Kävin Joella", "Joella maksaa voi niin ja niin paljo", "tulen Joelta“ j. n. e. Tämä on kyllä soma nimitys: sillä mitä se liika sana "suu" siinä tekee. On siis parasta, että jokainen suomalainen rupee sitä sekä sanomaan että kirjoittamaan Joeksi eli Joen kaupungiksi, niinkuin Karjalaiset itset sen tahtovatkin. Siitä olen varma, että siksi se vihdoinkin kääntyy.

Tampereelta kohti Ruovettä kesällä 1866

Matkustus Tampereelta Mänttään jää Tampereen Uutisissa 1866-67 valitettavasti keskeneräiseksi (*). Kertomus alkaa näin:

Tultaessa näille vähän tunnetuille, harvaan asutuille seuduille, luulisi saapuvan paikoille, joilla tavattaisiin ainoastaan mustia pirttiä ja nokisia ihmisiä, tahi yleensä kaikkia huonommassa tilassa, kuin etelämpänä Hämeessä. Ihastuksekseni havaitsin kuitenkin olevan päin vastoin; sillä mitä kauemmas ehdin Tampereelta Ruovettä päin, sitä hauskemmilta ja puhtaimmilta näyttivät talot. Yläpuolella Muroletta havaittiin jo silmiin astuva muukos. Rakennukset, tavallisesti jollakin ylevällä paikalla, olivat punasiksi maalatut ja varustetut valkoisilla akkunanpielillä. Pirtit olivat avarat, korkiat ja vapaat hämäläisestä likaisesta ja nokisesta pää-väristä. Pitohuoneet olivat tapetillakin varustetut, puhtaat ja hauskat, todistaen, että emännät ahkeroivat puhtautta. 

Myös ulkohuoneet olivat paremmassa järjestyksessä rakennetut, eikä siellä tavata eteläisen Hämeen kansalle omituista tapaa asettaa ulkohuoneensa niin, että täytyy sontatunkion yli astuaa asuinhuoneisiin. Mikä tähän erinomaiseen rakennustapaan lienee syynä, en tiedä, mutta olen sen havainnut Hämäläiselle omituiseksi. Rahvaallamme ei ole mieltä eikä halua asuntojensa ympäri istuttaa puita, kesällä saadaksensa virvoittavaa siimestä. He tahtovat lasten tavalla mieluimmin virua auringon paisteessa. Kaikkialla he hyväksyvät sananlaskun: "Ei lämmin luita säre". Puutarhan hoitoa ei harjoiteta muuta, kuin "navetan takusien" kaksivuoroista viljelystä. Sill'aikaa, jolloin toinen osa on kesantona, lannoitetaan toista vahvaan edellisen kesän luonnollisella sonnalla.

Kaipauksella erosin kahden lahden välillä kauniissa paikassa olevasta Pekkalan kartanosta sekä sen niemen-päässä olevasta ihanasta Kalliolinnasta, jonka nykyinen omistaja, ollen suuri kukkain ystävä, on hedelmättömästä kalliosta tehnyt ja tasoittanut puutarhan ja lehdon, joka aikaa voittaen on tuleva mitä kauniimpia kesähuvia, joita tavata taitaa. Sieltä tulin Ruhalan sillalle, jonka alla höyryalusväylämme menee Virtaille. Tästä kulki tie Hanhon kestkievariin Keuruuta kohden.

Kun minulle sanottiin tässä olevan kaiken suvitien loppu, luulin saapuvani tienoille, jossa olisi tavattavana huonoja pirttiä ja likaisia asujamia, mutta kohtasin sitä vastoin paremmin kaunista, hyvänsuopaa ja ystävällistä kansaa sekä korkeita ja puhtaita pirttiä, joissa ei puuttunut veistäjiä kaikilla täydellisillä työkaluilla, eikä kolme, neljä täydessä työssä olevaa kangastuolia joka tuvassa. Lisää tähän Hanhon iloinen ja hyväntahtoinen emäntä, jonka näinä kerjäläisistä rikkaina aikoina täytyy jakaa niukkaa leipäänsä noin kahdenkymmenen jokapäiväisen kerjäläisen ja oman väkensä välin, mutta joka kuitenkin taitaa näyttää, että toimeliaisuudella ja uutteruudella taidetaan valmistaa omaa aikaantuloa ja apua muillenkin. 

(*) 13.11.1866 no 46, 27.11.1866 no 48, 29.01.1867 no 4

Höyrylaivalla Viipurista Suomenlahdelle 1886

Nimimerkki Jukolan Juhani kirjoitti Kesämatkoilta Ilmariseen 3. & 5.8.1886. Pietariin ulottunut matka alkoi Viipurista.

Noustuamme viime Heinäk. 23 p:vän illalla Salama-nimiselle pulskalle höyrylaivalle Viipurin laivavalkamassa, irroitti se hetken kuluttua köytensä pidäkepylväistä, suunnaten kulkuansa Uurasta kohden, jonka ohitse kiidettiin k:lo 8 j. pp. Ilma oli lämmin ja kaunis, matkustus tuntui sangen runolliselta kesäisen ilman vilpoisessa tuulosessa. Uhkeilta näyttivät Uuraan vankat varustukset, jykevine valleineen ja järeine tykkeineen, kohouten korkealle salmen äyräillä, isäntämäisinä ja vakavina, ikäänkuin olisivat tahtoneet lausua: "kas täältä sitä sallii, jos tarvitaan!" 

Kun sitten jo keinuimme Uuraan takaisella aukeammalla ulapalla k:lo 9 aikaan illalla, laski aurinko kullankirkkaana, rusoposkisena ikäänkuin vaipueu hiljalleen aaltoihin, vaikka se todellisesti alkoi kirkkailla säteillään kaukaisen Lännen (läntisen maapallon puoliskon) asukkaille ilmoittaa päivän tuloa, aamun uuden syleilystä. Tuuli alkoi täällä aukeammalla meren selällä vähän kovemmin keinutella laivaamme, joten jotkut nais-matkustajat sanoivat tuntevansa pahoinvointia (merikipua), mutta tuuli tyyntyi taas melkein kokonaan kun laiva saapui lähemmäksi Koiviston salmea joka suojasi kulkuväyläämme, jolloiu nautimme illallisemme, kaptenin neuvosta, ett'ei laivan heiluminen tekisi häiriötä ruuansulatuselimille, koska mekin olimme vaan tavallisia "maakrapuja", joten laivan heiluminen tuntui hiipasevan mahalaukkuamme.

Juhlallisena seisoi Koiviston kirkko eräällä kauniilla niemekkeellä, verhottuna illan hämärään vaippaan, viljavan lahden perukan vieressä. K:lo ½11 j pp. pidätti laivamme Koiviston salmen laivalaiturille, johon laskettiin muutamia matkustajia; eräs kolmimastoinen suomalainen purjelaiva nimeltä "Ukko", ankkuroitsi laivasillan vieressä. Tästä jatkoimme taas matkaamme 20 min. kuluttua; nyt jouduttiin Koiviston takaiselle aukeammalle ulapalle, jossa tuulen vihuri alkoi taas vähitellen keinutella laivaamme. Hämärtävä kesäyö verhosi näköalat ettemme niitä enää voineet ihailla. Nyt alkoi kiiltää, kuin kaksi tähteä, taivaan rannalla verkkomatalan majakkalaivan ja Seivästön valotornintulet, edellinen punertavampi, jälkimmäinen vaaleampi, osoittaen pimeässä kulkeville laivoille oikean suunnan. Lempeän näköisenä nousi kuu läntiseltä taivaan syrjältä, ikäänkuin olisi tahtonut lausua: "minä olen ikuinen ihmiskunnan valo torni". K:lo ½12 yöllä kiiti laivamme verkkomatalan ja ½1 Seivästön ohitse.

Koivistolta tuli laivaamme eräs suomalainen, englantilaisessa höyrylaivassa palveleva, merimies; hän sanoi käyneensä tervehtimässä vaimoansa ja vanhaa äitiänsä. Hän kertoi monta hauskaa juttua kaukaisilta meriltä ja tuosta kuuluisasta englantilaisesta "boksaus"taidosta (nyrkkitaistelusta), johon hänkin virkkoi jo olevansa niin tottunut, että uskalsi boksata erään englantilaisen merimiehen pitkälleen laivankannelle, jolloin tuo ylpeä Albioni herkesi koko yrityksestä, nähdeu itsensä huonommaksi. Sanoipa vielä, että tuossa oudossa puskemisessa on niin erityiset tarkat säännötkin ja joiden yli, tappion uhalla, ei saa missään tapauksessa mennä.

Yksi syy mennä naimisiin

Uusi Suometar 6.11.1887

Viinaa takavarikkoon ottivat polisit Gustafsson ja Wiger toissa lauvantaina Pursimiehenkadun talossa n:o 15 eräältä viinamuijalta 7 kannua.

Tottapa eukkoa lienee harmittanut tuommoinen nenäkkäisyys, koska heti suoriusi vihille ylkämiehensä kanssa ja tuli vaatimaan viinoja takaisin sillä väitteellä että ne muka kuuluivat häävarustuksiin; mutta sinnehän ne sentään vieläkin jäivät polisin kynsiin.

Kiukaisista Jyväskylään toukokuussa 1884

Nimimerkki A:n Jyväskylästä lähettämä matkakirje julkaistiin Satakunnassa 24.5.1884.

Tämän kuun alussa läksin asiain vaatimana matkalle Kiukaisista tänne Keski Suomen pääkaupunkiin. Ilma oli kaunis ja keväinen, lunta ei merkkiäkään ollut enää Kokemäenjoen kauniilla lakeudella. Pellonviljelijät näkyivät jo monessa paikassa työskentelevän toukomaittensa valmistuksessa. Tyrvään paikoilla vasta alkoi näkyä talven jätteitä, jäätä järvissä ja lunta mäkirinteillä, josta syystä maanviljelys-työt eivät siellä olleet alulla, mutta lammaslaumoja, jopa paikoin lehmiäkin näkyi metsissä kävelevän. Karkussa maa muuttuu vaihettelevammaksi, jossa jyrkkiin mäkirinteisin on rakettu kauniita asunnoita. Niiden kirkas punaväri loistaa viehättävänä koivikko-metsien sisältä ja tyynenä kesäiltana varmaankin kuvastuvat kauniina Kuloveden pintaan. Nämä maisemat hyvin paljon muistuttavat Savon maisemia, missä vuoret ja järvet vaihetellen viehättävät matkustajain silmää ja tekevät ne seudut kuuluisan kauniiksi. 

Tämän tien varrella, varsinkin Lauttakylän seutuvilla, näkee "Olutmyymälän" tauluja vähän matkan päässä mökkien seinillä, jotta ihmetellä täytyy, miksi nämä kunnat olutkauppoja niin paljon suosivat, kun kaikkialla muualla niitä hävitetään. Näissä mietteissä tulin Mouhijärven kestikievariin, jossa samaan matkaan yhtyi eräs Unkarilainen kulkukauppias, tahi mikä lienee ollut; paljon hän vaan sanoi maailmaa matkustelleensa. Hän sanoi kiiruhtavansa Tamperelle iltajunaan ja kun siis meillä oli sama matka niin läksimme yhdellä hevosella eteenpäin. 

Mutta hyvä toivo pettikin meidät viimesessä kestikievarissa. Kun kysyimme päiväkirjaa, niin sanottiin sen olevan "toisella puolella" ja luvattiin kohta tuoda. Kun pyysimme hevoista, niin kysyttiin: "mistä herrat ovat?". Unkarilainen vastasi silloin: "kaupungista ollaan ja kaupunkiin pitäisi joutua". Noin tunnin ajan odotettua menin kysymään, eikö jo hevoista joudu, niin kummakseni isäntä vastasi "ettei ole hevoista vielä pyydettykään", ja vaati näyttämään toteen, milloin sitä on pyydetty. Silloin minä uudistin pyyntöni, johon vastattiin: "kyllä tulee kun joutuu". Taas tunnin verran odotettua kumppalini meni kiiruhtamaan, niin hänelle sanottiin, "ettei ole rattaita, kun kaikki ovat kyydissä". 

Kohta senjälkeen tulikin rattaat kotio ja nyt luulimme viimeinkin päästävän lähtemään, mutta olimmehan lähellä kuuluisaa Tamperetta, jossa asiat käyvät omituista uraansa. Niinpä tässäkin; isäntä meni joen rantaan työskentelemään ja jätti meidät odottamaan. Emäntä taas puolestaan ei sanonut antavansa hevoista, kun isäntä kerran on kotona, sanoipa vielä olevan kaksikin isäntää talossa. Kohta tulikin isäntä 3 miehen kanssa rannasta ja rupesi tutkimaan "mitä miehiä me oikeastaan olemme, onko meille lupa antaa hevosta j. n. e." Minä selitin virkani ja asiani, mutta siihen he sanoivat vaativansa todistuksia, ei heidän ole pakko uskomaan paljasta sanaa. Kun viimein annoin jommoisenkin todistuksen, niin sitten ruvettiin syyttämään siitä, että olemme ajaneet edellisellä välillä liika kovaa, ettei heillä ole lupa sellaisille hevoista antaa. Silloin oli jo edellinen kyyditsiä pois mennyt. Nyt sattui taloon tulemaan muita matkustajia ja niiden kuullen menin taas pyytämään hevoista lisämaksulla. Silloin sanottiin "kyllä te hevosen olisitte hetikin saaneet, mutta tuo toinen ei saa millään ehdolla sitä", ja niin suoriutuinkin kohta tielle, mutta Unkarilainen jäi kävelemään. 

Tämä viivytys teki sen, etten joutunutkaan senpäiväiseen junaan, vaan täytyi yöpyä Tampereella. Lukuun ottamatta pientä rahallista tappiota oli siitä kuitenkin se hyöty, että sain vähän tutustua kuuluisan Tampereen oloihin. Tuttavieni seurassa kävin katselemassa sen uljaiden tehtaiden rakennuksia, joista näin lyhyissä havaannoissa en taida mitään muuta lausua, kuin "voi, tahi kuinka suuret ne ovat". Tehtaan juhlasalissa harjoitteli joukko pieniä poikia torvisoittoa ja piljaarttipeliä. Molemmat toimet näyttivät heiltä, kokoonsa verraten, käyvän aivan näppärästi. Torvillaan he puhalsivat sangen suloisia säveleitä, josta tehtaan isännät ansaitsevat kiitoksen, koska he työväellensä ovat toimittaneet näin etevän nautinnon. Kävimme myöskin useammissa lauluharjoituksissa, mutta ei yhdessäkään niissä ollut jäseniä tarpeeksi kokoontunut, jotta laulun kuuleminen jäi sikseen. Suomalaisen seuran lukusalissa myöskin poikkesin tuttavani keralla, vaikka luullakseni siihen ei ole oikeutta päästä muilla kuin seuran jäsenillä. Vuotuinen jäsenmaksu muistaakseni siinä on 15 markkaa, jolla saa vapauden lukea sanomalehtiä niin paljon kuin haluttaa ja pelata sakkia, tammia y. m. seuran huoneissa. Myöskin seuralla on oma ravintola samassa paikassa, jossa saavat raittiit ja kohtuulliset sekä kohtuuttomat tarpeensa tyydytetyksi.

Tampereelta jatkoin matkani rautatiellä Keuruulle. Matkustajia oli III:n luokan vaunussa alusta 16, joista Keuruulle päästyä oli ainoastaan 8 jälelle; ei siis matkustajaliike sillä kerralla ollut ollenkaan vilkas. Näiden matkustajain joukossa oli eräs nuorukainen, joka sanoi tulevansa Helsingistä ja kertoi siellä olevan "uuden uskonnon" saarnaajan, joka panee koko pääkaupungin pyörälle. Helsingin sanomalehdissä onkin hänestä sittemmin ollut laveampia kertomuksia, joiden johdosta ei taida muuta kuin surkutella tätä kansaa, joka ei tahdo totuutta kuulla, vaan juoksee yhä uusien perään, sillä heidän korvansa syhyvät. Samalla matkustajalla oli myöskin Raittiuden kirjoja kaupattavana ja muutoin hän tuntui olevan harras raittiuden ystävä. 

Tällä pohjanmaan rautatiellä juna kulkee paljoa hiljempää, kuin eteläisillä rautateillä, jotta junassa on tilaisuutta tarkastella ympärillä olevia seutuja. Kaikkialla näkyi täällä vielä lunta ja jäätä. Monessa paikassa vielä jäitä myöden kulettiin ja metsäajoja reellä toimitettiin, jotta synkeältä tuntui mielelle, kun Länsisuomen sulilta lakeuksilta yhtäkkiä joutui näille Hämeen lumisille sydänmaille. Ruislaihot kaikkialla missä niitä paljaana oli näyttivät sangen surkastuneilta, jopa paikoin perätin kadonneilta, jotta huolella katsoo maamies tulevaisuuteen, huoaten: Herra varjele maatamme nälkävuosista! Näissä mietteissä matkustin Keuruun asemalta hevoiskyydillä tänne Jyväskylään, jonka pyrinnöistä ja edistymisestä tahdon seuraavassa kirjeessä kertoa.

Lammin kirkolta Evon opistolle 1880-luvulla

Hämeen sanomissa julkaistiin loppuvuodesta 1888 yläotsikolla Matkailijan Päiväkirjasta kirjoitukset Eräs matkamuistelma Hämeen erämailta (28.09.1888 no 78 & 02.10.1888 no 79) sekä Käynti Nuutajärven lasitehtaalla (30.11.1888 no 96). Näyte ensiksimainitusta:

Yleensä ei Lammin pitäjä luonnonihanuudessa voi vetää vertoja useimmille muille Hämeen pitäjille, mutta löytyy sielläkin seutuja, jotka kyllä ansaitsevat katsomista ja joihin matkailijain täydellä syyllä kannattaa pistäytyä Ainakaan se, joka haluaa tutustua Hämeen "erämaihin", ei kadu matkaa Lammin takamaille. 

Halu oppia tuntemaan vieraita seutuja ja nauttia luonnonihanuuksia pani meidätkin tuumimaan, että jos sitä lähtisi takamaille, ja eräänä kauniina elokuun aamuua kokoontuikin viisi pulskaa poikaa kirkolle, josta matka oli alettava. Eväspussit selässä, puukot vyöllä — jos karhuja nähtäisiin — ja kasvi-opit taskussa lähdettiin talsimaan edelleen. Joukkoa johti vakaa Simeooni, seurasi sitten viisas ja kaunopuheinen Salomooni, Jonatani, vilkas Taavetti ja pieni mutta kestävä Hapakukko. Ilma oli suotuisa — ensin tosin hieman sateli, mutta pian selkeni taivas ja Elokuun aurinko hymyili lempeimmillään. "Taivas näytti suosivan" retkikuntaa. 

Kirkolta lähdettiin ensin Kuurikalla, josta erästä toveria aiottiin mukaan, mutta hän ei joutanut lähtemään, mitä lie ollut kotona asioita. Kuurikalta mentiin kärritietä Myllytorpalle ja siitä polkuja myöten Must'joen Eeron torpalle. Välimatkalla oli Kaakonvuorella muuan jätinraunio nähtävissä. Kummun olivat noin 40 vuotta takaperin eräät miehet Juhannusiltana "heittäneet ylös", luullen siellä aarteita tapaavansa. Kaakonvuoren sivulla on suossa soma ympyriäinen lammikko, Kaakon silmä. 

Must'joella loppui polku, torppa oli suljettu, ihmiset ulkotöissä. Kun hetken oli mietitty, mistä opas saataisiin ja Salomoonikin vasten tavallisuutta myöntänyt, ettei hän ollut tiestä viisas, lähti Simeooni tallustamaan metsästä kuuluvaa lehmänkellon ääntä kohden, ja palasi, kun palasikin opas mukana. Merkillinen se oli, jalat molemmat sisäänpäin, vialliset, niin etkä täytyi kävellä jalkateräin syrjillä. 

Torpan vieressä on iso kallio, josta on laaja, mutta yksitoikkoinen näkö-ala: paljasta metsää ylt'ympäri, idässä sentään pilkistää puiden välistä sievä Teväntöjärvi, ja kaukana lännessä häämöittää Parikkalan kasarmit. Pian tultiin sitten Huht'mäen torpalle, josta taas kärritie alkaa. Tie kulkee rehevän lepikön kautta, joka aika ajoittain vaihtuu sieväksi koivikoksi. Huht'mäestä tultiin Siltaseen, siitä Vitiöön, Vitiöstä Helisevän kautta Ylämyllylle. Yllämainitut näyttävät olevan jotenkin varakkaita metsätorppia, väestö hyvin hyvänluontoista ja kohteliasta. Ylämyllyn mylly kuulunee jo Iso-Evon kylään. Siitä lähdimme niittypolkua myöten Evon metsä-opistolle. 

Vähitellen muuttuu maisemakin. Tähän asti oli kuljettu yksinomaan lehtimetsää, nyt lepikkö vähitellen muuttui havumetsäksi. Kohta olimmekin Evon alueella, metsä kävi enemmän ja enemmän siivotuksi ja pian väikkyi Ylisen Rautjärven rauhallinen pinta edessämme. Sen toisella rannalla häämöitti "Evon kaupungin" rakennukset. — Evon opisto on siksi tunnettu, etten turhaan vaivaa lukijoita vajavaisilla selityksilläni siitä, parempia kun on ennestään saatavissa. Hyvän vaikutuksen se vaan tekee tulijaan. Kolmelta puolen ympäröivät järvet, siellä täällä kasvavat ihanat koivut, tuoreet haavat ja lepät ovat kauniina vastakohtana kuivaan havumetsään, johon ympäristöön on tottunut. Luonnostaankin on paikka hyvin sievä, mutta paljon sitä on myöskin istutuksilla y. m. sievistetty, paljon uutta ja kaunista siellä on vieraalla nähtävänä. 

Junalla Tampereelta Tammisaareen 1887

Nimimerkin Lpp Matkahavaantoja alkaa kuvauksella Tampereelta kohti Tammisaarta, mutta palaa myöhemmissä osissa poikkeamiin Paikkarin torppaan, Lohjan kirkolle ja Fiskarsiin.

Kauniina kesäisenä sunnuntai-aamuna astuin Tampereella höyryjunaan ja lähdin Tammisaarta kohti. Matka kävi alussa jotenkin yksitoikkoisesti. Ensikerran astuin vaunuista ulos Toijalassa. Oudolta siellä näytti ympärystä. Entinen tiheästi rakettu kylä oli viime syksynä muuttunut tuhaksi ja uusia rakennuksia oli vasta harvassa. Ei myöskään näkynyt sitä vireätä liikettä, joka Toijalassa tavallisesti on nähtävänä; pyhä-aamun tähden tietysti oli kaikki rauhaisaa. Pian oli kuljettu Akaan ja Sääksmäen väliset kankaat ja esille tulivat Saariuskulman laajat pellot ja Kalvolan Kirkkojärven somat ympäristöt monine kartanoineen. 

Parolan pysäyspaikalla olijotain harvinaista nähtävää. Siellä oli näet venäläisiä sotamiehiä. Ne eivät Suomessa ole oupoja vieraita, mutta ei moni matkustaja ollut niitä pitkään aikaan nähnyt. Muuan savolainen näytti niitä varsinkin uteliaisuudella katselevan. Parolassa on joka kesä ollut melkoinen joukko venäläistä sotaväkeä. Toisinaan niitä asuu niillä seuduilla talvellakin. Nyt i sanottu tykkiväkeä tulleen ensinkään. Ei tahdo Parolassa olla kylläksi tilaa kanuuna-harjotuksiin. Lähipaikkalaisilla on sotaväestä tietysti haittoja, mutta etäisempi ympärystä pitää sotaväen oloa onnenansa, kun saavat vähä karjan-tuotteita kaupaksi. Hämeenlinna, joka kesällä on erittäin viehättävä katsella, oli hiljattain saanut uuden uhkean rakennuksen, tietysti uutta alkeis-opistoa varten.

Hyvinkään ja Tammisaaren välillä pysähti juna useampia kertoja pysäyspaikkain välillä matkustavaisia ottaaksensa. Sopivahan tuo onkin, ettei joka tienhaaran tähden kalliita pysäyspaikkoja rakenneta, eikä virkamiehiä palkata; pääseehän sitä muutenkin junaan, kun vaan pysäytetään. Vaunussa on tienvierestä tuleville matkustajille pilettiä, joilla pääsee ensi pysäyspaikkaan. 

Lohjan asemalta poikkesin vähän rautatieltä sivulle päin, Nummelle, Lohjalle ja Sammattiin. Kauniita näkyaloja tarjoovat mainitut seurakunnat runsaasti. Kauniita järviä ja järven lahtia somien kukkulain ympäröiminä aukenee tuon tuostakin katseltaviksi. Metsissä on lehtipuita ja petäjiä, kuusia ei ole niin runsaasti kuin paikoin länsi-Suomessa. Omenapuiden viljelys näyttää siellä tulleen aikaisemmin tavaksi kuin länsi-Suomessa. Vanhoja omenapuita näkee yleensä talojen seinustoilla. Muuten ei puutarhan hoitoa näytä paljo harrastettavan. Omenapuutki olivat enimmäkseen jätetyt oman onnnensa nojaan. Rakennuksista paikkakunnalla ei ole erittäin sanottavaa. Olkikattoja näkee enempi kuin länsi-Suomessa. 

(*) Lounas 09.07.1887 no 54, 30.07.1887 no 60, 20.08.1887 no 66, 11.01.1888 no 3 B