Matkamiehen havainnoita Kaakkois-Hämeestä

 Nimimerkki -o -n tarjosi kesällä 1888 Matkamiehen havainnoita Kaakkois-Hämeestä.(*) Ote:

On mainitsematta jäänyt nuot suuret herraskartanot, joita outo huomaa näissä pitäjissä niin paljon. — Ne ovat suurimmaksi osaksi niitä Hämeen vanhan aatelin sukutaloja, joita ennen oli paljoa enemmän kuin nyt, vaikka otetaan lukuun nekin, jotka jo ovat talonpoikaisten hallussa. Kartanoiden akumenttitiloja on suuri osa joka pitäjän taloista ja onpa niissä vielä muutamia, joilla on veromatka Asikkalasta Hauholle ja Nastolasta Kärkölään. Aatelin muinaisesta vallasta ei ole enää muuta jäljellä, kuin monet tarinat ja "kaaskut" Huurneista ja Korpeista ja muista kuuluisista muinaisherroista. Olemmepa tavanneet talonpoikaisia, jotka johtavat sukunsa vanhoista aatelissuvuista. Muutamissa kylissä vielä lukevat metsän ja kalaveden vähyyden näitten entisten herrain vääryydeksi — "kukas niitä vastaan pystyi riitelemään". Entisten aikain jätteitä on kai sekin, että aatelisrouvia vielä nytkin sanotaan "armoiksi". 

Me emme suinkaan olleet yksinämme kuljeksimassa sydänmailla — herramaisia sporttimiehiä emme sattuneet näkemään, mutta näimme sen sijaan muita matkalaisia — noita täälläpäin tavallisia rättimiehiä eli lumppureita, jotka vankkureillaan kuljeksivat vähimmätkin syrjäpaikat. Heille antavat köyhät vaimot mielellään liiat rätit j. n. e. saaden heiltä rihkamia vastaan. 

Turvallisesti kulkee laukkukarjalainenkin vielä syrjätienoilla — syrjällehän hänen täytyy paeta — hän pelkää lautamiehiäkin. Oikein ihmetellä täytyy sitä suosiota, jota he yhteisen kansan puolelta nauttivat — eikä se olekaan ihmettä — säästyyhän pitkät kaupunkija puotimatkat ja vielä niin helpolla saa tavaran heiltä. Eräs kotipuolelleen matkustava laukkukarjalainen kertoi minulle kuinka vallesmanni oli ottanut pois häneltä repun muutaman isännän kanssa, mutta se sama isäntä oli laukkua tarkastaessa salaa pistänyt karjalaiselle kouraan rahat, jotka olivat kätkettynä laukkuun.

(*) Hämeen Sanomat 14.08.1888 no 65, 17.08.1888 no 66, 21.08.1888 no 67, 24.08.1888 no 68

Tampereelta Hyvinkäälle 1880

Kesällä 1880 nimimerkki K. L. kirjoitti Kaarlo-veikolle Hämeenkyrössä Matkamuistelmia Pirkkalasta Hankoniemelle.(*)

Oli ihana ilma Kesäkuun 22 päivä. Aurinko siirsi rataansa sinisen taivaan laella, luoden kirkkaat säteensä tomun asukkaille, samalla kirkastaen äsken uuteen eloon virkistynyttä kasvikuntaa. Aika joutui ja läksin perheeneni P:n pitäjään Tampereen rajaisesta kolkasta. Saavuttuamme Tampereelle huusi sen kasvattaja, tuo vanha tuttava koski, kuohupäine hyrskyineen hohisevalla äänellänsä: „tervetuloa ja hyvästi", samalla huomauttaen kuinka uonnon voimat ihmisneron avulla voivat muodostaa ympäristöänsä, kasvattaa ja lisätä seudun asukkaita ja liikettä. Tätä todistaapi kyllin se, että Tampere on jo toinen tahi ainakin kolmas kaupunki väkiluvussa ja etevin tehdaskaupunki maassamme. Eipä suurta aikaa huutaa kiviheiton päässä, toinen suuri luonnon voima, höyryhepo, ihmisen palveliana matkustajille: joutukaa! Jospa Amerikalainen Fulton, joka v. 1808 rakensi ensimäisen höyrylaivan, pääsisi tomumajastansa näkemään, kuinka hänen keksintönsä nykyään säännöllisesti palvelee ihmistä, ei hän suinkaan sitä enää tuntisi omaksi keksinnöksensä. Tosin suuret nerot ovat sitä aikojen kuluessa paljon korjanneet ja muodostaneet, mutta kuitenkin suurin ansio on sen, joka tuon ennen tuntemattoman voiman on voimaksi näyttänyt. Se meitä nyt kiidättää suurella voimalla ja nopeudella säännöllisesti.

— Kello lyö 4 ja nyt lähdetään. Heti arjoaapi Pyhäjärven kirkas pinta kauniine saarinensa ihanan ja juhlallisen näköalan samalla kun rautatien ääriset viljavainiot samalla kohtaa näyttää runsaasti luupaavilta. Matkaa jatketaan, asemapaikalta toiselle, kunnes illalla tullaan Hyminkäälle, jossa täytyy viettää yötä ja saapi levollisena muistella kuletun matkan vaiheita. Siitä ei ole juuri suurin sanottavaa. Tien äärillä vaihetteli mäet ja laaksot, kalliot ja kivikot, metsät, suot, pellot ja niityt, vainiot näyttivät yleensä lupaavan omistajilleen keskinkertaista tuloa, niityt sitä vastaan huonoa. Heinä niissä näytti harvalta. Sittemmin saatu virvoittava sade voipi niitä vielä paljon parantaa.

(*) Tampereen Sanomat 10.07.1880 no 55, 17.07.1880 no 57,  24.07.1880 no 59, 28.07.1880 no 60, 11.08.1880 no 64