Kansallismuseon naapurustosta (3/7): Tallgrenin ja Grönstrandin hanke

Samaan aikaan kuin Karoliina Lönnroth vielä kauppasi sipuleita ja kaaleja Fjälldalista kerrottiin julkisuuteen, että J. Tallgren suunnitteli samalle vuokra-alueelle rakennuskompleksia, johon tulisi noin 140 asuinhuonetta ja erillinen rakennus, jossa olisi 20 keittiötä ja 3 pakaria. Ajatuksena oli, että kullakin taloudella olisi kaksi huonetta ja kutakin keittiötä käyttäisi keskimäärin 3,5 taloutta (HD 5.9.1862, FAT 6.9.1862). Fjälldalin vuokraoikeus oli siirtynyt Lönnrothilta Tallgrenille 27.6.1862 (Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat Ca:2, 21.11.1876 §15).

Insinööri E. Scheckenbergin piirtämän ja päiväämättömäksi jättämän rakennuspiirustussetin asemapiirrustuksesta näkyy olemassa olleina peltoalueen vierellä pikkuriikkinen asuinrakennus (13) ja talli (12). Rakennusohjelmaan kuului uusi asuinrakennus, joka oli sijoitettu mahdollisimman kauan työväenasunnoista, mutta kuitenkin tien varteen. Rakennuksen ensimmäinen kerros piti olla kivestä ja toinen puusta. 

Fanjunkkari Johan Tallgrenin liikekumppanina Fjälldalissa oli Ulrik Grönstrand (HD 27.1.1866), joka ainakin hoiti viljelysmaan edelleenvuokrausta.  Työväenasuntohankkeeseen on liitetty myös Johanin veljen, insinöörikapteeni Henrik Tallgrenin, nimi (Lördagen 40/1905), joka esiintyi täällä äskettäin kirjavarkauden yhteydessä. 

HT 29.11.1865

Viljelymaan ja työväen kasarmien läheinen suhde näkyy hyvin valokuvasta.

HKM

Kasarmit tulivat valokuvatuksi jo vuonna 1866 C. E. Hoffersin panoramakuvan taustalle. Niitä vastapäätä näyttää olevan Hakasalmen huvila, mutta tämä on kuvakulmasta juontuvaa viirausta. Tien länsipuolelta ja kasarmien eteläpuolelta erottuu muuta kivinavettaa muistuttava kaksikerroksinen rakennus, joka on samassa asennossa kuin Tallgrenin yllä esitetty päärakennus. 

Noin vuonna 1868 Vuorikadulta otetun valokuvan taustalla kyseinen rakennus näyttää entistä enemmän navetalta. 

Vuosien 1866-76 osoitekalentereissa  Johan Tallgren, Ulrik Grönstrand ja Karolina Lönnroth ilmoittivat asuvansa Fjälldalissa. Kun vuokrakausi läheni loppuaan Tallgren anoi ja sai 15 lisävuotta (Hbl 23.11.1876). Seuraavana vuonna tehdyssä rakennuslupahakemuksessa näkyy tuolloinen puurakennuskanta harmaina suorakulmioina sekä viljelysalue sinisenä. Kirjaimella B on merkitty asuinrakennukset ja kirjaimella C ulkorakennukset. Tallgrenin asuinrakennus oli toteutunut eteläkulmaan ja välivuosina rakennettu massiivinen talousrakennus viljelysmaiden taakse.

Kansallismuseon naapurustosta (2/7): Lönnrothien vuokravuodet

KA. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.
B7Helsinki:31/19-27 Töölö / Tölö (1841-1843)

Kaupungin huutokaupassa 5.12.1846 korkeimman tarjouksen Fjälldalin vuokraamisesta seuraavaksi 30 vuodeksi teki porvari Anders Johan Lönnroth. Hän sitoutui vuosivuokran ohella rakentamaan alueelle asuinrakennuksen ja puiston sekä kiviaidan tien viereen. (Maistraatin pöytäkirjat 1846 Ca:155, 5.12.1846 §1). Vuokraamiseen vaaditut takuut muodostivat ongelman ja oltiin jo järjestämässä uutta huutokauppaa, kun Lönnrothin järjestelyt hyväksyttiin viime hetkellä (HT 20.3.1847; Maistraatin pöytäkirjat 1847 Ca:156, 24.3.1847 §7).

Vuosikymmen sitten totesin Lönnrothin olleen puutarhuri viimeistään vuonna 1822. Kyseiseen tekstiin linkittämättä sijoitin Lönnrothin 1820-luvun lopussa viljelysmaan vuokralaiseksi suunnilleen Aleksanterinkadun länsipäähän. Olen myös havainnut hänen 1830-luvun alussa vuokranneen viljelysmaata etelämpää, Punanvuorenotkon tienoilta. Maata käytettiin siellä, missä sitä oli. Fjälldalin ohella Lönnrothilla oli 1840-luvun lopussa vuokralla 16,25 kapanalan pelto, joka oli  Aleksanterinkadun rakentamaton tontti pelto 27 Aleksanterinkadulla (Maistraatin pöytäkirjat 1847 Ca:156, 24.3.1847 §7). Viljelyn perässä ei muutettu vaan Lönnroth asui vanhan katsaukseni mukaan vuonna 1850 Aleksanterin- ja Mikonkadun kulmassa.

HT 5.10.1853

Anders Johan Lönnroth ei ehtinyt tehdä paljoakaan Fjälldalin rakennuskannalle, sillä hän kuoli 22.7.1852. Perukirjassaan (HKA 2976, HT 2.11.1853) mainitaan vain kaksi rakennusta Fjälldalissa: vaunuvaja ja vanha puutteellinen kahden huoneen puurakennus. Kasvillisuutta sen sijaan oli. Konkurssiin vedetyn kuolinpesän nimissä myytiin monenlaisia puun taimia.

HT 10.10.1865

Vaikka Lönnrothin ensimmäisestä avioliitosta syntyneestä Magnus Ferdinandista oli tullut myös puutarhamestari, ilmoitukset jatkotoiminnasta Fjälldalissa julkaistiin hänen toisen vaimonsa Karolinan nimissä. Karolina Lönnroth ilmoitti "omistavansa" Fjälldalin eli ilmeisesti konkursikäsittelyn jälkeenkin vuokrasopimus oli nimissään (HT 28.12.1859). Kesällä 1862 hän ilmoitti muuttaneensa Fjelldahliin ja jatkavansa siemenkauppaa ja muuta ammattiinsa kuuluvaa liiketoimintaa (HT 15.7.1862). Asiakkaiden ei kuitenkaan tarvinnut vaivautua kaupungin ulkopuolelle vaan he saattoivat tehdä tilauksensa kauppapuodissa Lönnrothien vanhassa osoitteessa (HT 1.10.1862).

Ilmoittelu jatkui syksyyn 1865. Lönnrothien nimi jäi Fjälldaliin tämänkin jälkeen, sillä esimerkiksi vuoden 1887 osoitekalenterissa alueen Lilla Fjälldal rinnakkaisnimenä oli "Lönnrots åker" ja vielä vuoden 1910 osoitekalenterissa Tunturilaakson oheisnimenä on Lönnrotin pelto.

Eikä tässä kaikki. Viktor E. Pettersson tallensi juttuun "Gammalt och nytt kring Svenska arbetrinstitutet" (Hbl 8.2.1957) tiedon, että nykyisen Museokadun kohdalla kulki ennen Pikku-Lönnrothinkatu (Lilla Lönnrothsgatan) ja Nervanderinkadun paikalla Suuri Lönnrothinkatu (Stora Lönnrothsgatan).

Kansallismuseon naapurustosta (1/7): varhaisimmat kartat

 

1909 asemakaava

Fjälldal oli yksi Töölöön 1840-luvun alussa rajatuista kaupungin vuokra-alueista, jonka nimi viime tingassa suomennettiin Tunturilaaksoksi. Sen nykysijainti hahmottuu vuoden 1909 asemakaavaan piirretyin viivoin, vaikka katuverkko vielä muuttuikin. Alue on lähes suorakulmainen itäreunallaan suurin osa Kansallismuseon tontista ja sen eteläpuolella oleva puistikkokolmio. Sen sisään jää Temppeliaukio ja länsipää on jossain Mechelininkadun tienoilla. (Pohjoispuolella on Berga eli Vuoristo: (1, 2, 3, 4 ja 5))

Rakentamisen myötä pinnanmuodot ja maasto ovat Temppeliaukion kirkkoa lukuunottamatta  hävinneet. Kartoittaja vuonna 1749 hahmotti alueen pääsääntöisesti mäkiseksi, mutta tien vieressä oli jo peltoalue.

RA. Finland. Helsingfors /Helsinki/.
Geometrisk Charta öfver En del af den så kallade
Gallejholmen med mera på Hellsingefors stads ägor 

Vuonna 1776 piirretystä kartasta näkyy vielä selvemmin, miksi paikka sai nimen Tunturilaakso.

RA. Tracten omkring Helsingfors... C N af Klercker. 

Toisessa versiossa kallio on muodoton, mutta sillä kerrotaan kasvavan mäntyjä. Viljelyalue on kahdessa osassa pienempi tien vieressä (72) on räätälioltermanni Rönbergin käytössä ja suurempi (73) kapteeni Forsiuksen. Vuosikymmen myöhemmin Rönbergin leski käytti tilkkuaan (15 kapanalaa peltoa, 16,5 kapanalaa niittyä ja laidunmaata) heinämaana ja Kapteeni Forsius tynnyrinalan ja 30,75 kapanalan peltoaan samoin heinänkasvatukseen.

KA. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.
B7Helsinki:31/8-14 Töölö / Tölö  (1776-1777)

Yli kuudenkymmenen vuoden kartoituskatveen jälkeen Fjälldal tulee vuosina 1841-43 piirretyssä kartassa esiin rajoineen oikaistun Turun tien varrella. Vanhan ja uuden tielinjauksen väli on tänä päivänä Kansallismuseon tontti ja eteläreunan kalliot edelleen näkyvissä Eduskuntatalon pohjoispuolella.

KA. Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.
B7Helsinki:31/19-27 Töölö / Tölö (1841-1843)

Muiden vuokra-alueiden kanssa Fjälldalin vuokraoikeus huutokaupattiin 5.12.1846. Sanomalehti-ilmoituksessa (HT 18.11.1846) sen sijaintia määritti tien toisella puolella sijainnut salaneuvos Wallenin huvila, joka tunnetaan nykyään Hakasalmena. Ilmoituksen mukaan Fjälldalissa oli maata 47,75 tynnyrinalaa. Sekä kartasta, että maistraatin pöytäkirjasta näkyy karu totuus: suurin osa oli kalliota.

Maistraatin pöytäkirjat 1846 Ca:155, 4.11.1846 §3

Helsingin Lammassaaressa kuollut mies ja taloudenhoitajansa

Helsingin Viikin Lammassaari Vanhankaupunginlahdella on tuttu kohde lintuharrastajille ja muille ulkoilijoille. Siellä liikkuessani olen pohtinut alueen historiaa, mutta en ole sitä lähtenyt selvittämään. Toisessa hutkinnassa tuli kuitenkin vastaan Lammassaaressa helmikuussa 1884 kuollut mies Ulrik Grönstrand.

Hbl 24.2.1884

Ulrik Grönstrand syntyi 21.4.1819 Helsingissä isänään muurarinkisälli Erik Grönstrand, joka kuoli tuntemattomaan sairauteen 58-vuotiaana vuonna 1849. Leskensä Ulrika kuoli leskenä 1.5.1852 (HKA 2935). Tuolloin Ulrik oli muurarinkisälli, veljensä Fredrik maaherran kanslisti ja sisar Charlotta naimisissa papin Anders Anderssonin kanssa. 

Sisarusten äiti ei jättänyt kiinteistöjä perinnöksi, mutta kaupunginarkiston kiinteistökortistosta paljastuu moniosainen omistussuhde Iso-Robaan 8 Harakan korttelissa (94). Sen oli vuonna 1815 ostanut kaupungilta Ulrikan ensimmänen aviomies, kirvesmies Gustaf Strandberg. Erik Grönstrandin talousvaikeuksissa syksyllä 1848 kiinteistö huutokaupattiin muurarikisällile, joka saattoi toimia bulvaanina, sillä kuukautta myöhemmin Ulrik osti kiinteistön samalla summalla. Kaksi vuotta myöhemmin hän myi sen veljelleen jälleen samalla summalla, mutta veljen talousvaikeuksissa kaksi vuotta myöhemmin kiinteistö siirtyi ulkopuolisille.

Vuosikymmen myöhemmin Ulrik Grönstrand ryhtyi osakkaaksi Johan Tallbergin johtamaan hankkeeseen, jossa vuosina 1862-63 rakennettiin nykyisen Kansallismuseon paikalle työväenasuntokasarmeja sekä samalle Fjälldalin tontille mahdollisimman kauas vuokrattavista asunnoista huvila, jossa Tallberg ja Grönstand asuivat useita vuosia. Ulrik Grönstrandin talouteen kuului vuonna 1864 taloudenhoitaja Anna Lovisa Eklund, piika ja renki (KA. U56:976). Hän ilmoitti Fjälldalin osoitteekseen vuosina 1866-1876.

Lördagen 9.10.1905

Osakkuus Fjälldalista ei ollut Ulrik Grönstrandin ainoa kiinteistösijoitus. Vuoden 1875 kunnallisverojen kantokirjat kertovat, että hän maksoi työväenkasarmien vuokratuloista veroja muiden osakkaiden kanssa 40 äyriä  ja yksinään 10 äyriä Ison-Roban tonteista 20-22 (kortteli 93), jotka hän osti keväällä 1869 ja myi vuonna 1881 (Kiinteistökortisto; US 15.6.1881). Marraskuussa 1870 hän oli ostanut Ison-Roban 31 (kortteli 90), josta hän sai 4 äyrin verran vuokratuloja. Niiden määrää rajoitti se, että Grönstrand asui itse samassa osoitteessa, johon kirjattiin kantokirjaan työtuloistaan maksamansa 15 äyriä. Seuraavana vuonna talouteensa kuului Anna Lovisa Eklund, kaksi piikaa ja renki (KA. U77:1469 (1876)). 

Grönstrand ja Eklund henkikirjoitettiin samaan osoitteeseen vuoteen 1883 asti, mutta ilmeisesti he viettivät viimeistään kesästä 1879 alkaen aikaa myös Lammassaarella.

Hbl 25.10.1879

Lammassaari oli Grönstrandilla vuokralla. Hänellä oli saarella päärakennus ja tarvittavat ulkorakennukset eläimille, joita vuoden 1884 alkaessa oli 2 hevosta, 5 lehmää, 1 nuori nautaeläin, 31 kanaa, 7 kalkkunaa. Irtaimistonsa rikkaus ei kuitenkaan viitannut yksinkertaiseen maalaiselämään.  (HRA 7951, HRA 10355).

Hbl 28.2.1884

Perukirjasta selviää, että Grönstrand olisi voinut vetäytyä myös varsinaiselle maaseudulle, sillä hän omisti Rantasalmen Torasalon Karhulan tilan. Ehkä se oli päätynyt hänelle velan panttina, sillä lainaustoiminnasta kertoo yli 76 tuhannen markan saatavat. Omia velkoja hänellä ei juuri ollut ja Grönstrand omisti kuollessaan edelleen  kaupunkikotinsa ja neljänneksen Fjälldalin kasarmeista. 

Kuolinpesällä oli siis varaa ostaa Hietaniemen hautausmaalle mustasta graniitista tehty hautapaasi, jossa oli valkoisesta marmorista kranssikuvio (Hbl 28.9.1884). Hautahaku ei anna tarkkaa osoitetta Grönstrandin haudalle eikä Nervanderin mainitsemalle naapurilleen, joten todennäköisesti molemmat on uudelleenkäytetty.

Päivää ennen kuolemaansa Ulrik Grönstrand teki testamentin, jota hän ei jaksanut enää sängyssä maaten allekirjoittaa. Se jätti koko omaisuutensa taloudenhoitajalleen Anna Lovisa Eklundille. Hän jäi asumaan Lammassaarelle, josta asioitaan hoitanut Otto Albrecht vuokrasi oitis kesäasuntoa Eklundin kuoltua 15.4.1894.

Hbl 18.4.1894

Kiinteistökortistosta näkyy, että kaupunkikoti siirtyi perintönä Albrechtille ja ehkä hän sai haltuunsa myös Eklundilla edelleen olleen neljänneksen Fjälldalin vuokrakasarmeista. Lähimmät sukulaisensa olivat sisarpuolen lapset Mathilda Charlotta, Carl Leander ja Berndt Theodor Westerlund. Omaisuuden selvittelyyn meni aikaa sen verran, että irtaimisto huutokaupattiin vasta tammikuussa 1896.

Päivälehti 22.1.1896

Eklundin perukirjassa Lammassaaren vuokrasopimus arvioitiin arvottomaksi eli kausi oli lopussa. Verkkosivun perusteella jo kuolinvuonna vuokraoikeudet olivat julkisessa huutokaupassa, jossa leskirouva Wasenius sai sopimuksen maaliskuuhun 1921. 

Traakin lennätys Tampereella

Hämeen voima 7.12.1909

Leijat ilmaantuvat suomenkielisiin sanomalehtiin jouluksi 1909. Niitä oli varmasti nähty Suomessakin aiemmin, sillä SAOB:n mukaan jo vuonna 1741 sanakirjassa oli esimerkkilause tai selite "Drake som gossar löpa med". Myös muistelus Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa (Aamulehti 10.5.1936) käsittelelee 1900-luvun alkua varhaisempaa aikaa, arviolta 1880-luvun loppupuoliskoa tai 1890-luvun alkua. 

Nykyisistä tamperelaisista hyvin harvat tietävät, mikä "traaki" onkaan, puhumattakaan siitä, että osaisivat niitä valmistaa. "Traakin" eli leijan teko onkin hyvin huolellinen ja tärkeä toimitus. Päreristikko, joka pitää traakia levällään, on asetettava erittäin tarkasti. Hännän, jonka tehtävänä on tasapainon säätäminen, on oltava määrätyn pituinen ja painoinen ja rihmalanka on oikeaan kohtaan kiinnitettävä. Ennen vanhaan oli Tampere usein oikein "traakien" vallassa. Niitä leijaili kaikkialla ja niitä näki joka paikassa: katoilla, puissa, portinpielissä v.m. Niinkuin "nappikuoppakuumeen” aikana kunnioitettiin eniten sitä, jolla oli eniten nappeja, niin "traakien” aikakaudella oli paras mies taas se, joka parhaimman traakin valmisti. Yleensä pidettiin tähän aikaan etevimpänä traakintekijänä "Sakspekin Eetua”. 

Pikkupoikien mielestä tärkeimpiä ja tarkimpia tehtäviä oli "vonkaaminen”. Kun nähtiin jonkun laskevan "traakia” ilmaan, kiivettiin salaa jonkin läheisen rakennuksen katon päälle. Täällä odotettiin, kunnes tuuli painoi traakin alemmaksi lähelle kattoa, ja silloin se "vongattiin”: heitettiin purjelangan päähän sidottu kivi, joka tarttui traakin rihmaan, ja vedettiin koko peli nopeasti katolle. Sitten laskeuduttiin tavattomalla kiireellä "rankujaan" - palokujaan - ja vedettiin "traaki” alas. Tällöin läpätti sydän voimakkaasti takaa-ajon pelosta. Ja usein sattui, että "traakin” omistajat ennättivät paikalle ja antoivat "vonkaajille” sitä, mitä kuului.

Muistiin ja oletuksiin luottamisesta

Viime viikon Jyväskylän keikalla ehdin ennen Kustaa Vaasa -seminaaria tehdä museokierroksen ja muutaman vuoden tauon jälkeen kurkistin yliopiston tiedemuseoonkin. Sieltä lähtöä tehdessä aloin juttelemaan lippukassa/oppaan kanssa ja esittämään muistitietoani mummon "seminaarivuodesta" sodanaikaisessa Jyväskylässä. Oppaalle tuli ensimmäisenä mieleen se, että monet Seminaarinmäen rakennukset olivat armeijan käytössä, eikä hän osannut sanoa missä "seminaari" toimi.

Kerrankin olisin rynnännyt lukemaan valmista tutkimusta, mutta yliopiston kirjaston kappale yliopiston historian ekasta osasta oli korjattavana, mikä osoittanee yleisempää kiinnostusta aiheeseen. Googlailu herätti lisää ristiriitoja muistitietoni kanssa, sillä sodan aikaan "seminaari" oli jo historiaa ja kansakoulunopettajat valmistuivat Jyväskylässä Kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Mutta Helmi-mummo puhui aina seminaarista, puhuihan?

Kotiin päästyä olisin voinut kaivella yli vuosikymmenen koskemattomana ollutta kotiarkistoani tai etsiä tietokoneelta historian peruskurssille syksyllä 2010 tekemäni mummotehtävän. Mutta saatoin myös yliopiston tunnareilla tehdä "tutkimusta" Kansalliskirjaston digitoinneissa.

Esimerkiksi Suomen sosiaalidemokraatti kertoi 10.9.1941, että Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun oli kesällä kutsuttu 245 hakijasta 75 ylioppilasta, joiden joukossa oli mummoni. Valmistumisestaan samojen nimien joukossa kertoi esimerkiksi 5.6.1943. Sekä mielikuvani vuoden kurssista että "seminaarista" oli virheellinen? Tässä vaiheessa päätin kuitenkin kaivaa esille mummotehtävän.

Helmi halusi lyhytkestoisen koulutuksen, jolla saisi töitä, ja haki Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun. Hänet hyväksyttiin opiskelijaksi, mutta opetusta aloittavalle vuosikurssille ei järjestetty lukuvuonna 1941/42.[Valtonen 2009 s. 169] Tänä aikana Helmi ehti toimimaan Kokemäellä opettaja Hanna Kinnusen sijaisena sekä auttamaan Köyliön Kepolan koululla, jossa hänen siskonsa oli opettajana.

Kun opiskelu Jyväskylässä käynnistyi syksyllä 1942, paikattiin menetettyä vuotta kirjatenteillä. Opiskelua leimasi puute. Langan vähyyden vuoksi tehtiin käsitöissä vain yksi lapanen ja yksi sukka. Huvittelu ei ollut kuitenkaan täysin mahdotonta. Kurssilla oli pari sodassa vammautunutta poikaa, joista yksi sai myötätunnon osoituksena kannullisen kermaa, josta paistettiin letut koko porukalle.

Elin olin 15 vuotta sitten tiennyt koulun nimen ja aikajanan, mutta käsitys alunperin vuoteen ahdetusta seminaarikurssista oli jäänyt muistiini.

Sanomalehtiin palaten, Keskisuomalainen uutisoi 2.9.1942, että lukuvuoden alkajaistilaisuus oli pidetty edellisenä päivänä korkeakoulun juhlasalissa ja että ensimmäiselle vuosikurssille ilmoittautui 77 ylioppilasta. Sanomalehti julkaisi myös rehtorin puheen, jossa todettiin korkeakoulun rakennuksien olleen osittain muussa käytössä.

Oppilaskunta oli talkootyönä perunannostossa kahden kartanon pelloilla (26.9.1942) ja päivän mottimetsässä (10.10.1942). Naisylioppilaat järjestäytyivät lottien kyläosastoksi (15.10.1942). Itsenäisyyspäivänä pidettiin juhla korkeakoulun juhlasalissa (8.12.1942). Lukuvuoden lopettajaistilaisuus "pidettiin kukkivin tuomenoksin juhla-asuun somistetussa juhlasalissa, jonne opettajakunta ja oppilaat olivat kokoontuneet" (1.6.1943).  

Mitenkähän voisin varmistaa, tarkoitettiinko tuolloisella juhlasalilla nykyistä vanhaa juhlasalia Seminarium-rakennuksessa? Väitöspäivääni nimittäin antoi erityisen sävyn se, että kuvittelin Helmi-mummon joskus olleen samassa tilassa. Vaikuttaisi aika todennäköiseltä eli museolla saamani sätky oli turha. Paitsi opettavaisuudessaan.

Loviisasta, melkein täydellisestä listasta sekä digitoinneista

Eilisen teemoista eli Kustaa Vaasa -seminaarista ja digitoinneista jatkaen. Eräässä esityksessä mainittiin Svenska Mercurius ja mieleeni tuli sen paperisten vuosikertojen läpikäynti, josta syntyi teksti Tilaaja oli myös kirjoittaja 1750-luvulla. Siinä mainitsemani Joel Jakob Petrejuksen artikkeli Loviisasta on sittemmin tullut digitoiduksi, joten nyt sitä voisi kaikessa rauhassa lukea alkaen vuosikerran 1758 sivulta 279. 

Jyväskylässä kuullun esityksen ja keskustelun perusteella vaikuttaa siltä, että Svenska Mercuriusta toimittanut Gjörwell oli pyytänyt Petrejusta kirjoittamaan kaupunkikuvauksen. Petrejus oli paneutunut selvitykseen niin perusteellisesti, että oli tehnyt myös arkistotyötä! Tosin nykyaikaa muistuttaen hän ei ollut itse päässyt arkistoon, vaan oli tehnyt tietopyynnön: "All den kunskap jag har om Degerbys fordna tilstånd är mig benägit meddelt af de handlingar som finnes uti Lands-Contoiren i Helsingfors och här i Lovisa."

Ilman olemassaolevaa tutkimusta ja Googlea, Petrejus ei ole voinut sanoa mitään Loviisan alueen läänityksenä saaneesta venäläisestä aatelismiehestä Daniel Gallowitz. Eikä Google tiedä tuolla kirjoitusasulla hänestä mitään tänäkään päivänä. Pienten mutkien jälkeen selvisi, että yleisin kirjoitusasu on Galowitz ja lisätietoa on ainakin Paul Nybergin artikkelissa Golawitziana (Genos 4/1933). Miehen tausta on kuitenkin edelleen mysteeri.

Petrejus oli joko innostunut menneisyyden selvityksestä tai ei keksinyt kerrottavaa kaupungin nykypäivästä, sillä hän kirjoittaa historiasta enemmän kuin paikalliskertomuksissa yleensä on tapana. Nykyaikaa oli toki varsin vähän, sillä kaupunki oli nuori. Hyvin suunniteltua asemakaavaa Petrejus pääsi kehumaan ja tullimieheltä hän oli saanut edellisen vuoden laivatilaston.

Täydellisimmässä tuntemassani listassa paikalliskuvauksista eli R. Boldtin artikkelissa Ortbeskrifningen i Finland på 16- och 1700-talen Petrejuksen Loviisa-satsaus on noteerattu. Sen sijaan en löydä listasta sopivia julkaisua viittaukseen, jonka löysin Götheborgska Magasinetin numerosta 48/1759 (26.11.1759). 

Siinä Tukholmasta kerrottiin, että 

"Uti Samlingen af äldre och nyare Rön, som nyligen utkommet härstädes, finnas, bland annat, et par märkwärdiga beskrifningar öfwer twänne sokner i Finland, [...] Den ena beskrifningen rörer Pernå Soken [...] Beskrifningen öfwer Laihela soken är korteligen uptagen I Swenske Mercurius, hwarföre jag nöjer mig at nämna dess hufwud-ämnen.".

Laihian kuvaus Svenska Mercuriuksessa on Boldtin mukaan Ephraim Otto Runebergin Kungliga Vetenskaps Akademiens Handligarissa julkaistun tekstin versio. Lainauksessa kuitenkin ilmeisesti viitataan kirjaan Samling af äldre och nyare rön uti land-hushållningen (1759), jota - alkuperäiseen teemaan palaten - ei näytä löytyvän digitoituna. Koska nimike viittaa tekstien kierrätykseen, todennäköisesti kirjan teksti Pernajasta on Boldtin tuntema ja KVAH:ssa julkaistu Faggotin artikkeli.