Kaksi Alankomaihin haudattua suomalaista

 

Valokuva: Jos van Zetten.
CC BY 2.0.
Wikimedia 

Alankomaan rannikkoa reunustaa kapeiden raarien nauha. Yksi näistä saarista on Terschelling, jossa on vanha hautausmaa nimeltä Strieperkerkhof.

Saarelle poikkesi lokakuun lopulla 1880 suomalainen merikapteeni.

Tulitornin päällysmies pyysi meitä tulemaan hänen huoneesensa juomaan kupin kahvia, jonka myös teimme. Puheltuamme yhtä ja toista, tuli myös puheeksi kuinka monta kymmentä laivaa vuodessa joutuu hukkaan tämän saaren rannalla, sillä siitä pistää pitkät ulkomatalat. 

Puhuessamme sanoi päällysmies löytyvän meren puolisella rannalla erään haudan, jonka päällä on kivi ja siinä kirjoitus, jota ei yksikään ihminen osaa lukea, vaikka sitä on paljon oppineita miehiä Gröningin yliopistosta käynyt katsomassa. Siitä haudasta kertoi hän käyvän kaikellaisia puheita saaressa, että siinä muka pimeinä iltoina kuului koiran haukkuminen, nähtiin palavan valkioita j. n. e., ja kuinka 2 vuotta takasin oli nähty enkelin istuvan koko päivän tämän kiven päällä, jota muka kaikki majakka-vahdit olivat nähneet. 

Kuultuani kaiken tuon, pyysin minä majakkamestaria, että hän olisi niin hyvä ja lähtisi näyttämään sitä paikkaa, jonka hän myös kernaasti teki. Tultuamme paikalle ja puhdistettuamme kiven, joka oli sammaltunut, pisti minulle jotakin outoa silmään, ja vähän aikaa kummasteltuani, sanoin majakkamestarille, että minä osasin sen lukea, jota hän ei missään tapauksessa voinut us koa. Vaikka sanoin että se oli minun äitinkieltä, suomea, väitti hän vain, että jos se olisi semmoista kieltä, jota vielä maailmassa puhutaan, niin kyllä siitä olisi selvä saatu. Näin oli latinaisilla kirjaimilla kir joitettu: 

"Cuollu ja hautattu tähän baiccan Jacobus Andreaccen boica Mutru syntyny Viiburi 28 Sebtember 1558 cuoli 15 October 1601. Jumala armaha meiden bäle cun caicci voibi Amen“.

Vähän ylömmä maalle päin on toinen hauta, jossa on seuraava ruotsinkielinen päällekirjoitus: "Captain Jacob Kumelius född i Gamla Garleby afled här den 30 September 1846 i sin 53 lefnads år".

 Luultavasti, ja aivan selvästikin, nuot hautakivet ovat laivakumppalein tekemät. Mutta mistä nuot kivet ovat saaneet, ei tämän kirjoittaja voi ymmärtää, sillä saaressa minä en huomannut mitään kiviä. Kivet ovat sinertävän taulukiven lajia, pehmeitä ja hakkamattomia, soikion tapaisia; kirjaimet selvästi näkyvät. Kaksi sataa vuotta takasin ei saaressa ole ollut yhtään ihmistä. (Uusi Suometar 8.11.1880)

Sosiaalinen mobiliteetti 1600-luvulla

Svenska historikermötetin sessioista minulle tutuinta aihetta käsitteli "Den sociala mobilitetens vägar - genom skola, akademi och äktenskap i det tidigmoderna Sverige". Session oli koonnut Pontus Folkesson, joka käynnissä olevassa projektissaan on kerännyt koulujen matrikkeleita. Esitykseensä hän oli poiminut Linköpingin koulut, joiden oppilaiden tavanomaisin (~40%) tausta oli talonpoikaisissa kodeissa. Mielenkiintoisesti vaikkakaan ei yllättävästä näiden oppilaiden määrä laski katovuoden kohdalla.

Minulle uutta tietoa olivat erilaiset meriitteihin (tai suhteisiin) perustuvat palkitsemismekanismit, jotka osaltaan auttoivat tekemään kouluista sosiaalisen liikkuvuuden ponnahduslautoja.

Gunnar Elworth jatkoi tilastollisesti analysoimalla Strängnäsin koulun epätavallisen rikasta matrikkelia vuodelta 1690. Hän oli kehitellyt oman kolmiosaisen luokittelun yhteiskunnan portaille ja havainnut, että koulutuksella päästiin tekemään luokkaretkiäå jo 1600-luvulla. Pitikö tämän olla yllättävää on sitten eri asia.

Kolmantena koulutuksesta puhui Suomen Turkua edustanut Mari Välimäki. Hän tarkasteli Turun akatemian professorien taustaa ja mietti missä määrin perhesuhteet vaikuttivat uranluontiin tai eivät. Suureksi ilokseni yksi esimerkeistään oli Flachsenius-veljekset, joiden isän taustasta olin Marille höpissyt aiemmalla tauolla. Miten yhteydessään esiintyvä määre Westgöthe pitäisi ymmärtää? Liittyikö pitkään muuttoon joku työsuhde?

Kotiin päästyä avasin kirjaseni Flachsenius, muistiinpanoja ja totesin tehneeni alkusivuilla ihan kohtuullista jälkeä, vaikka en ollutkaan arvaillut isän muuton syitä. Ajatus jonkinlaisessa palveluksessa olosta on sittemmin syntynyt esimerkiksi Zacharias Eosanderia hutkiessa. (Eosander muuten kävi Linköpingin koulua.)

Alkuun päästyäni testasin myös Kansallisarkiston sisältöhakua ja löysin tilan nimellä hakien yhden oikeusjutun, jossa Flachseniusten isä oli mukana. Se ei nopealla lukemisella avannut sosiaalista taustaansa eikä asemaansa. Sukututkimuksellisesti mielenkiintoisempi oli Flachseniusten veljen kakkosavioliittoon liittynyt selvittely, jonka tavaamiseen voisi joskus harjoituksen nimissä palata. 

Avioliitoista puheen ollen session lopuksi Brita Planck puhui ei-aatelisten avioliitoista aatelisten kanssa. Jostain syystä en saanut muistiinpanoihini mitään olennaista ylös.

Tutkimusta 1600-luvusta

Bourdillat:
Album comique
(Gallica)

Tänään puolustaa Jaakko Björklund väitöskirjaansa Masters of War - Military entrepreneurship and foreign soldiers in early seventeenth century Sweden. 1600-lukua tutkitaan niin vähän, että on aikamoinen sattuma, että tähän kuuhun ajoittuu myös Sebastian Schiavonen väitöskirjan Sworn Swords and Unreliable Thieves : The early Vasa Kings’ attempts to utilise and control the Swedish-Scottish Military Network tarkastustilaisuus.

Sotaisaan teemaan sopii myös jälkikäteen verkkoon tullut Maria Julkun väitöskirja Vallan ja tiedon rajamailla : kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa. 

Suomalaisten väitösten harvinaisuuden ansiosta muita opinnäytelinkkejä on kertynyt varastoon useammalta vuodelta.

• Katajainen, Salla. Motti i Mattila : Språkkontakt mellan finska och svenska i Finnskogens ortnamn
• Lampinen, Mervi. Vallan ja vaurauden valot : Uuden ajan alun kulkue- ja saattuelyhtyjä Turun tuomiokirkosta
• Bendz, Hanna. Politiska minnen och traderade berättelser: Historieförmedling bland kvinnor inom svenska adeln under den tidigmoderna epoken (1567-1742)
• Jälknäs, Erik. Akta på mig och tjäna mig troligen. Den baltiska adelns etablering i det svenska riket 1568-1611
• Mattsson, Disa. Arvejord – en matktfråga?: Kvinnlig egendomsrätt på Åland runt sekelskiftet 1600
• Alvarsson, Johan. Naval Stores: Kartläggning av handel med hampa 1600-1850
• Johansson, Lukas. Drucken och footlöös - Kyrkans kamp mot dryckenskap under 1600-talet
• Sahlberg, Tea. Guds ord och konungens bud: Teologi och politik i predikan i det svenska riket 1611–1648
• Jensen-Eriksen, Patrik. Epätoivottu kosija : Johan Gyldenärin tausta ja hänen avioaikeensa 1620-luvulla
• Lindqvist, Ellen. Ett lustight och trowärdigt tillvägagångssätt att skapa nationell identifikation: En undersökning av Johannes Messenius Stockholmskrönika: En lustigh och trowärdig chrönika om Stocholm
• Leskinen, Saila. Maria ja seitsemän apostolia : Siuntion kirkon puuveistosten elinkaari ja attribuutio
• Svensson, Ludvig. Sjukliga och maktlösa: Sjukdomsbegreppet under svenskt 1600-tal.
• Skoglund, Martin: Climate and Agriculture in the Little Ice Age : The case of Sweden in a wider European perspective
• Berglund, Eric. Den svenska kolonialmaktens betydelse för Sveriges nationalidentitet: En kvalitativ text och innehållsanalys baserad på korrespondens om Nya Sverige 1638-1655
• Pontus Folkesson. Att skola en stormakt. Framväxten av 1600-talets skolsystem genom lokalsamhällets aktörer
• Nurmio, Karoliina. Vie, tuo, etsi ja todista : Kaupunginpalvelijoiden työtehtävät julkisen vallan kantavana voimana Ruotsin suurvaltakauden alkupuolen Turussa
• Andersson, Johan. Maria Olofsdotter Mussla: Den sista medlemmen av Ekaätten
• Pekonen Pihla. Kuningatar, jonka Jumala siunasi miehen sielulla : Ruotsin kuningatar Kristiinan, aikalaisten ja jälkimaailman tulkinnat Kristiinan tavoista tuottaa sukupuoltaan 1600-luvun yhteiskunnassa
• Johansson Hammar, Magdalena. Sébastien Bourdons återupptäckta porträtt av Magnus Gabriel De la Gardie i Uppsala universitets konstsamling.
• Niemi, Joonas. Hyvät naapurilliset suhteet : Ruotsin ulkopolitiikka ja suhteet naapurimaihin kuninkaallisen majesteetin esityksissä 1660–1675
• Strollo, Alvin. An easy catch?: A microhistorical study of salmon fishing as a common pool resource in Ragunda, Jämtland, 1666-1690.
• Pajala, Tommi. Saatana ja eletty usko Ahvenanmaan 1666–1678 noitaoikeudenkäynneissä
• Nordbrandt, Rebecca. I Herrens namn, döden: Domar under Det stora oväsendet 1668-1676
• Santavuori, Jaakko. Jumalan ja veren häpeä : Sukurutsa 1600-luvun Suomessa moraalipsykologian näkökulmasta
• Eerola, Jussi. Jättiläiset ja pakanalliset kuninkaat luterilaisen isänmaan sankareina: Antikvarismi uuden ajan alua Ruotsissa.
• Boberg Jegréus, Charlotte. Gud som haver barnen kär: En undersökning om oäkta barn, barnamord och barnkvävning i Torneå lappmark 1650–1750.
• Rekonen, Ronja. Rakkaudella kaivaten : tunteet ja niiden ilmaisu ruumissaarnoissa 1600-luvun lopun Lounais-Suomessa
• Hietanen, Petra. ”Å Gud nåde digh hafa du mördatt ditt fuster” : Lapsenmurhatapaukset yhteisön kuvaajina 1600-luvun Jääskessä ja Ulvilassa
• Wahlström, Jakob. Den ärlige kyrkoherden och den våldsamme drängen. Etablering av trovärdighet och sanning i den tidigmoderna häradsrätten 1687–1704
• Laakso, Elias. Hierarchies of hunger : The famine experiences of different social and occupational groups in Finland 1695-1697
• Hillborg, Sofia. Uthi stora landsplågor: 23 psalmer om krig, pest och hungersnöd i 1695 års psalmbok och 1697 års koralpsalmbok
• Tetteris, Karin. Captured Colours: The agency of military flags in Early Modern Swedish heritage production

P. S. Edelliseen 1600-luvun luettelointiin oli näköjään aihetta lähes tasan kaksi vuotta sitten.

Suomen vuonna 1633 kyseenalaistettu aatelisto

Footangel hautajaisvaakuna
Kuva: Yrjö Kotivuori
Heraldica, Kansallisarkisto
CC BY 4.0

Lindybeigen video Some points about caltrops johdatti minut eilen Footangel-suvun tietoihin. Niissä kiinnitti huomion maininta valtiopäivillä 1633 esitetystä listasta Suomen aatelismiehistä, jotka eivät ehkä olleetkaan aatelia. Suomen aatelin historian ruotsinnos on nykyään verkossa, mutta siitä ei löytynyt lisätietoa vuosilukuhaulla. 

Koska omissa tutkimuskohteissani on pari 1600-luvun alkupuolen tyyppiä, joiden aatelisarvo on kyseenalaistettu, hain omaksi huvikseni 1633-listan esiin julkaisusta Sveriges ridderskaps och adels riksdags-protokoll 1633-1638, s. 55. Suurin osa miehistä löytyi uskottavasti Jully Ramsayn kirjasta Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden, mutta Ramsay ei ollut täysin järjestelmällisesti viitannut listaan.

Effterschrefne personerss adelschap ähr i tvifelssmåhl:

Hindrick Gielsson, Rittmestare, 

Philip Mårtenson til Stoorgård, / sukua Jägerhorn af Storby. Otetettiin vuonna 1634 ritarihuoneelle. (Ramsay s. 221)

Laerss Hanson til Stoorgård, 

Johan Anderson til Hirssierf, / sukua Munck. Vaakunansa kuolinvuodella 1639 oli Someron kirkossa. Poikansa yritti päästä ritarihuoneelle vedoten isän veljen aatelisuuteen. (Ramsay s. 287-288)

Erich Jörenson på Judikala, / sukua Hufvudsköld. Kun Erik oli ollut kuolleena 8 vuotta, veljenpoika otettiin ritarihuoneen kirjoihin 10.9.1650, "efter hans fader och farfader varit af adel".   (Ramsay s. 189-191)

Jacob Hanson til Skittenbeck,  / sukua Gjös. Turun hovioikeus oli kuulustellut aatelisoikeuttaan jo 14.6.1630 ja Jacob Hansson oli tuolloin esittänyt Kristoffer-kuninkaalta 10.8.1444 Tukholmassa saadun rälssikirjeen. Jakob kuoli ennen vuotta 1635 ja poikansa Johan otettiin ritarihuoneen jäseneksi vuonna 1642. (Ramsay s. 145-147, Åbo Tidningar 28.07.1794 no 30)

Erich Arwedson til Kahilo,  / sukua Footangel. Toi valtiopäiville 1634 Erik Pommerilaisen antaman kilpikirjeen ja pääsi ritarihuoneen kirjanpitoon (Ramsay s. 128)

Paul Bousin til Pirlax, / sukua Bosin. Vasta poikansa liitettiin varsinaisesti ritarihuoneelle vuonna 1654. (Ramsay s. 48)

Johan Beingtson til Giessöö, Corporal, /  sukua Hammarstierna. Hyväksyttiin ritarihuoneelle 1642 kilpikirjeellä, joka oli 6.11.1578 annettu Johan Markussonille, joka ei kuulunut isälinjaansa. (Ramsay s. 174, 209)

Gert von Ungern; tvifles åm han ähr af dhe Ungern eller eij,

Olof Johanson til Nybolsta, Leutenandt, / sukua Stubbe till Ny Bollstad. Kuoli 1637. (Ramsay s. 442)

Erich Jahanson til Gunilla, / sukua Hästesköld. Onnistui todistamaan aatelisuutensa, sillä suku otettiin ritarihuoneelle 1634. (Ramsay s. 202-203)

Class Anderson til Stoorgård, / sukua Skalm i Finland. Hänellä tai pojallaan oli 1.8.1461 saatu kilpikirje, jonka nojalla suku otettiin Ritarihuoneeelle 1638 (Ramsay s. 402)

Hanss Thomasson til Kubböle. / sukua Starck. Hyväksytty ritarihuoneelle vuonna 1634. (Ramsay s. 421-422)

Desse effterschrefne ähre vähl af Adel, men uhtgamble:

Torsten Hinderson til Nårkulla / sukua Ekelöf (Ramsay s. 94)

Jören Jönson Swinhuwud, 

Thomass Boureus / sukua Beureus. (Ramsay s. 22-23) 

Wismarin ja Turun historian vertailua

Ensimmäisenä päivänä Saksassa tulimme Wismariin niin myöhään, että ehdin juosta vain pikaisesti yhteen kohteeseen toteamaan, että se vaati enemmän aikaa. Niinpä skippasin seuraavan ohjelmoidun päivän Stralsundissa, jossa olin naismuistin puitteissa käynyt (ks. Entisessä Etelä-Ruotsissa I, II, III) ja vedin perinteisen 7 tunnin maratonin neljässä kirkossa ja kolmessa museossa. Aukioloajat riittivät nipin napin, joten onneksi en sortunut paattiajeluun aurinkoisessa säässä.

Mielessäni oli historian Suomi-ilmiö, joten yritin muistiin nojautuen vertailla Wismaria Turkuun. Niinpä kaupunginmuseossa kuuntelin äänioppaan ekan pätkän viisi kertaa saadakseni ylös hyvin ohimennen lausutun kohdan, jossa "vendiläisten slaavien" ja obotriittien alueelle tuli uutta porukkaa Holsteinista, Westphalenista ja Ala-Saksista. Edeltävästä ristiretkestä ei lausuttu sanaakaan. Historia alkoi kirjallisista lähteistä, joista varhaisimmassa vuodelta 1211 keisari Otto IV jakoi oikeuksia Wismarin satamalle. Painotus historiankerronnassa on siis toinen kuin Suomessa ja Turussa. Mutta astiat kaupunginmuseossa hyvin tutun oloisia.

Turku sai uusimman tutkimuksen mielestä kaupunkioikeudet vuoden 1300 paikkeilla. Wismar oli kaupunki viimeistään vuonna 1229. Maailmanperintötalossa oli esillä kopio kaupungin hallinnon kirjanpidosta vuosilta 1250-72. Kolmen kilometrin mittainen kaupunginmuuri rakennettiin vuonna 1276 tiilistä, joiden polttaminen tuhosi ympäristön metsät. Kuitenkin tiiliä tarvittiin myös isoihin kirkkoihin. Näistä Marienkirchestä on jäljellä vain torni, jossa sai rahaa vastaan katsoa animoidun 3D-filmin kirkon laajentamisesta 1300-luvulla. Se oli havainnollinen ja näkisin vastaavan mielelläni Suomessa, jossa kirkkoja rakennettiin samoihin aikoihin. Merenkäviöiden Nikolaikircheä rakennettiin sata vuotta alkaen vuodesta 1370. Uusin kirkoista oli Georgenkirche, jonka rakennus alkoi 1400-luvun alussa. Siellä kuvasin oheisen seinämaalauksen ajatellen, että Turun tuomiokirkossa on voinut olla jotain vastaavaa.

Edellisenä päivänä Rostockissa olin nähnyt paikallisessa Mariankirkossa keskiaikaisen astronomisen kellon. Wismarin kaupunginmuseossa selvisi, että kaikissa kolmessa kaupungin kirkossa oli ollut astronomiset kellot, vaikka niistä oli jäljellä enää yksi viisari. Miten mahtoi olla Turussa?

Kirkkoihin liittyi arkkidiakonin talo. Tuli mieleen, että Turun piispan residenssi on voinut olla jotain saman tyylistä.

Wismarin muuri ja rakennuskaava määrättiin Lyypekistä käsin ja kaupunki kuului Hansaliittoon. Kauppaa käytiin koggilaivoilla ja satamassa oli sellaisen kopio, joka sopisi Aurajokeenkin.

Hansan heiketessä 1500-luvulla ruhtinaat pyrkivät saamaan valtaa kaupungeissa. Wismarissa tämä näkyy konkreettisesti Mecklenburgin herttuan häihin vuonna 1555 valmistuneessa renesanssipalatsissa. Eli kun Juhana herttua fiksaili Turun linnaa ennen omia häitään vuonna 1562, esikuvanaan oli tämän kaltaiset rakennukset.

Pyhän hengen hospitaalin kirkossa tekstit olivat vain saksaksi, joten saanut tolkkua siitä, mistä eri tavoin koristellut penkinpäädyt olivat kotoisin. Monet vuosiluvut olivat 1500-luvulta, kuvassa oikealla 1574.

Vuosisadan vaihtuessa Wismar sai vesijohdon. Kaupunki päätyi Ruotsin hallintaan vuonna 1648 ja sinne perustettiin 1653 tribunaali eli valitusoikeusistuin. Turun hovioikeus oli perustettu 1623.

Ruotsin valta kaupungissa kesti vuoteen 1803, joten se sai kaupunginmuseossa pari huonetta. Kiinnitin huomioni muunmuassa killan armopyssyyn, jonka kuvaus vastasi artikkelia Uhritukkeja ja fatipyssyjä – rahankeräyslippaiden varhaista historiaa lukemaani Turun historiakirjoitusta. Nikolainkirkossa oli jo ennen tätä tullut vastaan uhritukki, joka on oheisessa kuvassa.

Moneen kertaan näin kuvallisen painatteen Wismarin suuronnettomuudesta 28.7.1699, kun kolme ruutivarastoa posahti salamaniskusta. 

Useampaan kertaan kohtasin myös paikallisen symbolin Schwedenkopf eli Ruotsinpään, joita oli kaksi kaupunginmuseon kokoelmissa. Oliko ollut enemmän jäi epäselväksi, kuten muukin näihin liittyvä. Sataman perinnekeskuksessa jäin ymmärrykseen, että päat olivat entisiä keulakoristeita, joita oli käytetty sataman tuloväylän merkkinä.

Selkein muisto Ruotsin vallasta Wismarissa on Erik Dahlbergin suunnittelema arsenaali, jonka oven päällä on Kaarle XII:n nimikirjaimet. Nykyään rakennus on kaupunginkirjasto.

Rakennuksen yksityiskohtiin ohjattiin huomio näköputkilla toiselta puolelta katua.

P. S. Saksan varhaishistoriasta löysin "sopivasti" reissun jälkeen podcastin History of Germans. Koska asiasisältö on itselleni uutta, en voi sanoa laadusta muuta kuin, että vaikuttaa asialliselta.

Suomessa 1600-luvun alkupuolella käynyt saksalainen

Yhden iltani iloksi tein 'Finland'-hakuja Gutenberg.org:iin ja osuin vuonna 1663 kirjoitettuun ja vuonna 1674 julkaistuun matkakertomukseen. Sen kirjoittaja oli puolestaan lukenut Dr Rowlandin tekemää käännöstä kemiaa käsittelevästä tekstistä, jonka kirjoittanut "Dr. Schroderns" (p.o. Schroderus?) oli elänyt Suomessa jonkun Gustaf Hornin palveluksessa tms. Tämä tulee ilmi muistelmassa suuresta hirvestä.

Yritykseni tapauksen taustoitukseen olivat niin hedelmättömiä, että olin jo luovuttamassa, kun tuloksiin tuli sekä oma blogitekstini vuodelta 2011 että tulos, jossa oli oikeaa tietoa.

Matkakertomuksen kirjoittaja oli lukenut vuonna 1669 painettua kirjaa The Compleat Chymical Dispensatory, in five books, treating of all sorts of metals, precious stones, and minerals, of all vegetables and animals, and things that are taken from them, as musk, civet, &c. How rightly to know them, and how they are to be used in Physick; with their several Doses . . . being very proper for all merchants, druggists, Chirurgions, and Apothecaries, Englished by William Rowland, jonka alkuperäinen tekijä oli saksalainen Johan Schröder.

Hän oli (Wikipedian mukaan) 1620-luvun lopulla ollut kotiopettaja kreivi Gustaf Hornin taloudessa. Schröder oli Hornin palveluksessa myös 30-vuotisen sodan aikana, mutta 1620-luku tuntuu järjellisemmältä ajankohdalta käyntiin Suomessa. Gustaf Hornin lapset tosin syntyivät vasta seuraavalla vuosikymmenellä. 

Edelleen jää siis epäselvyyttä, mutta pääsin pidemmälle kuin vuonna 2011.

Riian ruotsalais-suomalaiset papit

Tein vuonna 2015 lyhyen katsauksen Riian ruotsalais-suomalaisesta seurakunnasta, joka käytti Pyhän Jaakon kirkkoa. AES-tutkimuksen käynnistelyn yhteydessä löysin keskeneräisen blogitekstin, jota olin kirjoittanut löydettyäni pappilistan kirjasta Beiträge zur Geschichte der Kirchen und Prediger in Livland (1843) sekä sen biografiset jatko-osat A-G, H-P & Q-Z, joiden tekijä oli Carl Eduard Napiersky. Lisätietoja metsästäessä löytyi myös Rigascher Almanach für 1865:sta C. A. B.:n artikkeli Die St. Jacobi-Kirche in Riga Von 1710-1790 u. Schluss bis 1864 sekä C. A. Berkholzin Beiträge zur Geschichte der Kirchen und Prediger Riga's (1867), johon on ruotsalais-suomalaisten pappien tiedot kopioitu Napierskyltä. (Napiersky oli koonnut myös Riiassa olleista armeijapapeista listan, josta löysin yhden esi-isäni, mutten toista.)

Näiden ja muiden verkkolähteiden varassa uudelleen kirkkoherrat ja muut papit, joiden vuosiluvuissa on vielä runsaasti epävarmuutta:

• 1621?-1645? Petrus Arvidi Guthemius, ehkä Pyhän Jaakobin kirkkoherra jo vuonna 1621 ja kuollut kesäkuuhun 1645 mennessä. Kirkkoherrasarja on aloitettu korkealta tasolta, sillä Turun hiippakunnan paimenmuistossa tyttärensä sanotaan olleen aatelista sukua ja Petrus on "kuningas Kustaa II Aadolfin hovisaarnaaja, Riian Pyhän Jaakobin ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra, Liivinmaan varasuperintendentti ja sikäläisen ylikonsistorin asessori, filosofian maisteri".
• 1650 Jeremias Agricola, seurakunnan diakoni vuoden 1650 paikkeilla. Mahdollisesti jo aiemmin, sillä vaimonsa Elisabeth Jacobsdotter Gevalandra haudattiin kirkkoon vuonna 1642.
• 1661-1662? Johannes Gezelius, joka oli Guthemiuksen vävy, nimitettiin kirkkoherraksi vuonna 1661 sekä SBL:n, Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin että paimenmuiston mukaan. Napiersky ei mainitse tätä vaikka on koonnut Gezeliuksen uratiedot.
• 1662-1672 Jeremias Gregorii Raumstadius (1628-1673), Turun hiippakunnan paimenmuiston perusteella Riian seurakunnan kirkkoherran apulainen kesällä 1657. Sekä Napierskyn että Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan samalla ilmeisesti sotilaspappina, myös sen jälkeen kun ryhtyi Riian suomalaisen seurakunnan kirkkoherraksi / suomalaiseksi pastoriksi vuonna 1662. Vuonna 1672 toisessa virassa Tartossa.
• 1664-1665 Gustaf Schilling, Kotivuoren mukaan pastori.
• 1665-1667 Herlacus Buthelius seurakunnan pappina 1665-1667. Kuollut vuoteen 1685 mennessä.
• 1665-1685 Paul Wingius, seurakunnan diakoni tai kappalainen jo 1665 ja vielä vuonna 1685.
• 1688-? Olaus Fontin, seurakunnan kirkkoherrana 4.7.1688 alkaen. Sukututkijan esittämän tiedon mukaan kuollut Riiassa ruton aikaan 25.7.1710.
• 1694?-1696 M. (eli maisteri) Andreas Georg Nothmann. Ruotsalaisen paimenmuiston mukaan Syntynyt Vesteråsissa lokakuussa 1643. Aloitti yliopisto-opinnot Uppsalassa 1670, sai maisterin arvon 1678, mutta oli jo sitä ennen ollut pataljoonan saarnaajana Saksassa. Vuodesta 1681 Liivinmaan kuvernöörin Christer Hornin kotipappina. Napierskyn mukaan suomalais-ruotsalaisen seurakunnan pappina viimeistään avioituessaan 1678, "ylipastori" vuonna 1694, erotettu virkavirheen takia 1696. Ruotsalaisen bibliografian mukaan elossa vielä vuonna 1703, paimenmuiston perusteella kuoli Riiassa kyseisenä vuonna.
• -1702 M. Arnold Fuhrmann .... Geni-profiilinsa mukaan syntynyt Riiassa eli todennäköisesti ei ole ruotsalais-suomalaisen seurakunnan pappi. 
• -1708 M. Theodor Krüger 
• 1709 M. Gudmund Krook, syntynyt Smoolannissa ja opiskellut Tartossa 1696-1699. Hän puolusti opinnäytettä Uppsalassa 1704, ja oli jo tuolloin suomalais-ruotsalaisen seurakunnan pappi Kari Tarkiaisen kirjan Se vanha vainooja (s. 243-244) mukaan. Tieto ei ainakaan perustu väitöskirjan kanteen, jossa Krookilla ei ole titteliä. Väitöskirjan tuoreemmassa käsittelyssä Nicolaus Bergius A Historico-Theological Exercise on the Status of the Muscovite Church and Religion Krookin persoonaan ei ole kajottu. 
• 1709 Erich Notmann, diakoni 1709. Edellä esiintyneen Anders Georg Nothmannin poika. C. A. B.:n artikkelin perusteella vuodesta 1668 ruotsiksi pidetyt seurakunnan kirjat jäivät tyhjiksi vuodeksi kevät-kesästä 1710 alkaen. Kaupunkiin oli iskenyt rutto.
• 1711 Petrus Brenner, joka paimenmuiston mukaan "pyrki ja pääsi Riikaan P. Jaakobin seurakunnan kirkkoherraksi 1711. Myöhemmin samana vuonna hän pakeni Saksaan Ruotsille kuuluvalle alueelle ja pääsi Bremenin ja Verdenin kenraalikuvernöörin, kreivi Mauritz Vellingkin kotisaarnaajaksi."
• 1727 Lars Wagner
• 1726-1754 Johann Forsman, jonka tiedot Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa. C. A. B.:n artikkelin mukaan vuonna 1748 aloitettiin uudelleen kirkonkirjojen pitäminen ruotsiksi.
• 1754 M. Matthias Christian Selander, joka kuoli 10.11.1792 Sölvesborgin seurakunnassa 72-vuotiaana, kyseisen hautauslistan perusteella.

Rigasche stadtblätter 11.11.1864

• 1759-1760 Karl Hothenius (Hollenius, Hodenius). Kuoli 5.5.1760 Riiassa.
• 1760-1776 M. Karl Norrmann oli syntynyt joulukuussa 1722. Hän opiskeli Uppsalassa ja Lundissa vuodesta 1745 alkaen. Maisteriksi päästyään katekeettana ollut Amerikassa. Kuoli 15.12.1776. 
• 1776-1805 Johann Ytter, Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa
• 1805-1814 Johann Adolph Ytter, myös Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa

Pilkahdus 1600-lukua

Vapun aattona saavuin Tukholmaan ja Siljan terminaalista päädyin tietenkin Historiska museetiin. Se on vakiokohteeni, mutta lähes aina käynnistä syntyy uusia ajatuksia. Tai ainakin vanhoja palaa mieleen.

Tällä kertaa kiersin tavallista huolellisemmin 1600-luvun kirkkointeriöörin ja ihmettelin jälleen kerran sitä, miten minuun(kin?) onnistuttiin istuttamaan ajatus reformaation yksinkertaistamista kirkoista. Haloo, barokki!

Museosalin katto on Eksjön kaupungin kirkosta vuodelta 1687. Omista tutkimuskohteistani sekä Porissa että Helsingissä on mainintoja kirkkojen maalatuista interiööreistä.

Esinetekstejä lukiessa huomasin, että kaksi aatelisen viiriä/seinävaatetta olivat "valokopioita". Ei haitannut mitenkään. 

Kolehtilippaalla oli uutta merkitystä tutustuttuani kolehtien historiaan. (Kyllä, päälläni oli raidallinen paita.)

Votiivitaulun perhe (Olof ja Ragnila Leonardtz, 1672) ei ole näköistaidetta, mutta antaa käsityksen siitä, miltä pappien perheiden olisi pitänyt näyttää.

Teema 1600-luvun kirkkojen ulkonäöstä palasi mieleen pari päivää myöhemmin Nationalmuseumissa. Sen perusnäyttelyssä oli hollantilainen kirkkointeriööri jonka kaltaiseksi kai kuvittelemme reformaation jälkeiset kirkot? Pohjolan todellisuus tuli sitten uudelleen museon vaihtuvan näyttelyn norjalaisen taiteiljan Harriet Backerin maalauksessa, jossa esitetyn Uvdalin sauvakirkon sisävärityksen väitettiin olevan 1600-luvulta.

Uusi Berner-suvun jäsen?

Suunnitelmanani, joilla on harvemmin taipumusta toteutua, on väitöstilaisuuden jälkeen tarttua AES-projektiin, jonka piti valmistua jo vuonna 2008. Siis suunnitelmissani. Kevyeksi aloitukseksi ajattelin tarkistaa onnistuisinko saamaan jotain lisätietoa AES:n eli Anna Elisabet Sarenin (1733-1820) äidin äidin ensimmäisestä aviomiehestä. Hänen perustietonsa selvisivät Yrjö Kotivuoren tekemästä lähdeselvitystyöstä:

KA valtakunnanregistratuura 8.10.1697 f. 640 (Till Stats Cont. om Nådeåhr för Fändrick Berners Encka ... Såsom Wij i nåder hafwe bewilliat at Fendrickens under Wårt Öster Bottens Infanterie Regemente Fredrich Berners Encka Christina Humble skall niuta nådeåhr effter bem:te des Man

En ole sotilasrullien kanssa vahvimmalla alueellani, mutta jotenkin pääsin oikeaan osaan Riksarkivetin hakemistoa ja pakitin lopulta vuoteen 1682, jolloin Friedrich Berner oli ensimmäistä kertaa  Pohjanmaan rykmentin Balthasar Güldenhoffin rykmentin vänrikkinä. Suoritus oli varsin hyvä, sillä kun mieleeni palasi kortisto Registerkort över namn i rullorna (1620-1723) niin siellä oli tarjolla vain yksi varhaisempi kirjaus. 

Tosin kortti paljasti, että minulta oli jäänyt huomaamatta vuoden 1684 kirjaus, josta olisi selvinnyt Bernerin vänrikin uran alkupäivä 20.9.1678. Sitä seurasi tulokseton sotaretki etelään, mutta loppuosa palvelusajastaan oli rauhaa ja Berner oli muun Pohjanmaan rykmentin tapaan sijoitettuna Riikaan. Tämä on itselleni olennaista, sillä näin ollen avioliittonsa Christina Humblen kanssa solmittiin todennäköisesti Riiassa. 

On myös todennäköistä, että Christina kuului joko upseeri- tai pappisperheeseen.  Upseerikortistossa on vain yksi potentiaalinen sukulainen: Johan Herman von Campenhausenin värvätyn jalkaväkirykmentin kapteeni Erik Humbla, joka ehkä oli sodan alettua vielä vanhoilla päivillään Riiassa siviilijoukkojen kapteenina vuonna 1701. Lewenhaupt tuntee Christer-poikansa, joka syntyi Liivinmaalla vuoden 1674 paikkeilla ja astui vuonna 1693 palvelukseen Pohjanmaan rykmentissä, joka oli pari vuotta aiemmin saanut komentajakseen von Campenhausenin.

Bernerin avioliitto Christinan (tai epätodennäköisemmin jonkun muun kanssa, joka olisi ehtinyt kuolemaan ennen uutta avioliittoa) on solmittu ennen 7.10.1696 tehtyä rullaa, jossa on ensimmäistä kertaa lisätietoa. Aviosäädyn lisäksi selviää, että Friedrich Johan Berner on kansallisuudeltaan karjalainen, 42-vuotias ja aatelisuutensa liittyy Mecklenburgiin. Jälkimmäinen herätti kysymysmerkkejä, mutta Karjalasta tuli mieleen Berner-esi-isäni. 

Berneriana-sivusto eli Viktor Bernerin yli sata vuotta sitten tekemä selvitys ei tunne vänrikkiä, mutta arvioidun syntymävuotensa 1654 perusteella hän voisi olla kirkkoherra Johannes Thomae Berneruksen poika. Tai voi olla olematta.

Wikimedia

Sotilasrullan hämärä maininta Meklenburgista avautui Berneriana-sivuston etusivulla, jossa oli selvitetty, että "Barner, Bärner, Börner, Berner (Vaakuna: sinisellä pohjalla pilvistä esiinpistävä, oikealle ojennettu ja hopealla haarniskoitu käsivarsi, joka pitelee palavaa tulisoihtua.) Vanha meklenburgilainen aatelissuku." Riiassa aatelisten upseerien alaisuudessa ainakin yli vuosikymmenen ollut Friedrich Johan Berner on joko muistanut tai keksinyt olevansa aatelissukua.

Vuoden 1697 rullasta selviää, että Friedrich Johan Berner kuoli elokuussa 1697. Christina Humble oli myöhemmin Kalannin haudattujen listaan merkityn kuoliniän perusteella tässä vaiheessa 36-vuotias eli oli todennäköisesti ollut Bernerin kanssa naimisissa kauemmin kuin kaksi vuotta. Ja elänyt pitkän pätkän elämästään Riiassa.

Suolankeittoa Suomessa

Oppivelvollisuuteeni kuuluneesta maantiedon opetuksesta ei ole päähäni jäänyt juuri mitään, mutta jostain on peräisin tieto Itämeren vähäisestä suolapitoisuudesta. Ei siis ole käynyt mielessäkään, että Suomessa olisi yritetty suolankeittoa.

Mutta valtiovallallahan näitä hankeideoita on kautta aikojen ollut ja kuningatar Kristiinan hallintokaudella kirjeellä 29.4.1642 määrättiin, että Suomeen kuljetettaisiin 3 keittopannua ja niillä keitettäisin maasta (?) löytyvästä suolavedestä Paraisilla, Tenholassa, Kemiössä, Sauvossa ja Nauvossa suolaa. Hankkeesta ei tullut menestystä.

Marraskuussa 1722 kapteeni Gyllenskruf ja norjalainen Gunderlack saivat erioikeuden Närpiöstä löytyneisiin suolalähteisiin. Ilmeisesti he yrittävät näiden veden keittämistä viisi tai kuusi vuotta.

Kuninkaallinen kollegio määräsi kirjeellään 15.11.1743 maaherra Creutzia järjestämään Limingan, Siikajoen, Kalajoen, Lohtajan ja Kokkolan pitäjäläiset sotavuosien tapaan suolankeittoon. Kalajoella ja Lohtajassa toimeen ryhdyttiinkin, ainakin Niemen kestikievarilla, jossa kolmessa pienessä rakennuksessa oli 8 kattilaa kuopista nostetulle vedelle. Kuopat kaivettiin keväisin. Keittämistä tehtiin niihin aikoihin vuodesta, kun muuta työtä ei ollut. Tuotantoa mitattiin tynnyreissä eli aivan mitätöntä se ei ollut.

Sota-aikoina 1700-luvulla rahvas oli Vaasan ja Turun läänin saaristossa keittänyt suolaa merivedestä. Kun 1800-luvun alussa kuninkaan pyynnöstä kerättiin tietoja kotimaan suolatuotannon mahdollisuuksista, jotka sitten esitettiin julkaisussa Economiska annaler vol 7. (1808), Oulun maaherra ilmoitti joidenkin köyhien 40 km Oulusta johonkin suuntaan keittävän suolaa merivedestä.

Tutkittua 1600-luvusta

Tänään on juhlapäivä. Tuttavani Henri Hannula puolustaa väitöskirjaansa kävelymatkan päässä eikä minulla ole mitään flunssan oireita eli pääsen paikan päälle. Olettaen, että mahdun saliin.

Henrin työn otsikko on Free Ships, Free Goods. Dutch Foreign Policy and Commercial Relations with Denmark and Sweden 1675-1690. Hän ei lusmuillut vaan teki Ihan Oikeaa Tutkimusta eli luki usealla kielellä käsinkirjoitettuja arkistomateriaaleja useassa maassa. Sivulöytönä tuli uutta tietoa Turun perustamisajasta! (Artikkelin Milloin Turku perustettiin? Kaupungin historian muistaminen uuden ajan alun historiankirjoituksessa ja tulkinta kaupungin perustamisajankohdasta SKASiin kirjoittivat yhteistyönä Henri Hannula, Panu Savolainen ja Reima Välimäki.)

Tutkimus 1600-luvusta käy yhä harvinaisemmaksi, mutta opinnäytelinkkieni varastoon on sentään kertynyt jotain perinteisen aasinsillan hyödyntämiseksi:

• Larsson, Josefine & Willsäter Andersson, Emelie. Inägomarkernas dynamik och förändring: En studie av marknamnskontinuitet och fredningssystem i nordöstra Skånes åslandskap år 1570 - ca 1700
• Thorelli, Johanna. De tjänstvilliga vännernas samhälle: Abraham Brahe och den svenska eliten 1590–1630
• Höglund, Patrik. Skeppssamhället: Rang, roller och status på örlogsskepp under 1600-talet
• Jonsson, Sarah. Att betala med sitt liv: En undersökning av rådstugurätten i Stockholm via Stockholms tänkeböcker från 1600–1630
• Stenlund, Nicklas. Kungliga västgöta regemente - förändringen av rekryterings och avancemang under 1600-1800-tal
• Carlsson, Erika. Mellan stuga och kolmila: Kolmilares religiösa fält mellan 1600–1950.
• Rönnqvist, Miriam. Der königliche Vater und seine ungehorsamen Kinder : Furcht vor Bauernrevolten, Revoltenkommunikation und politische Kultur im frühneuzeitlichen schwedischen Reich
• Edlund, Estrid. Ett enhetligt begär efter skiftande ideal: Förtjänster och åskådningar i ansökningar av adelskap 1620–1820
• Karlsson, Albin. Guds ära, rådets behag och rikets lugn: Åberopandet av Gud i det svenska riksrådets protokoll 1621-1636
• Nyholt, Sanna. “Not even with a cudgel in their head, the Russians understand”: Hierarchies and the concept of micro-communities on noble estates in Swedish Ingria 1623-1656
• Ruotimaa, Paulina. Bekännelser inför döden under svenskt 1600-tal: En mikrohistorisk analys av domboksbekännelser i Östra härad i Småland och Snevringe i Västmanland
• Rafai, Romain. Fighting the Covenants with the Evil: Women and Collective Violence in Stockholm (1667-1686)
• Langlott, Elin. Det stora frihetsbrevet: En studie av lappkodicillen och relationen mellan samerna och den svenska kronan 1670
• Uvén, Peter. ”Man hoppas här, näst Guds tillhjälp så skalldet bliva det Svenskas Västindien”.: En studie om historiebruket kring Silvergruvan i Nasafjäll
• Eriksson, Elin. Föränderliga rum: Rumsteoretiska perspektiv på småstaden Eskilstuna 1680 – 1747
• Mörner Stenberg, Maria. Alltid med rättsinnig världslig överhets samtycke: Prästernas argument om kyrkotukt, kyrkoaga samt andligt och världsligt regemente i debatten som föregår 1686 års kyrkolag
• Renström, William. Credit at Court: Court servants and urban credit markets 1688-1708
• Magnusson, Vide. En varulvs möte med marxism: En fallstudie kring maktutövning i 1600-talets Livland
• Haapala, Eeva. Omaisuusrikokset Lammin pitäjässä nälkävuonna 1697
• Hyle, Sami. Suursodan historiografian jäljillä : Kolmikymmenvuotinen sota 2000-luvun ruotsalaisessa, saksalaisessa ja suomalaisessa historiantutkimus- ja tietokirjallisuudessa
• Lundqvist, Marcus. Karl XI - Viljestark eller viljelös?: En kvalitativ och komparativ studie om hur Karl XI har skildrats i historieböcker mellan 1886-2019

1600-luvun lopun Helsingin lähisanomalehti

Avoimen(kin) yliopiston kurssi Arkistolöytöjä ja Helsingin historiaa - miten tulkinnat muuttuvat jatkui torstaina Sofia Gustafssonin luennolla Helsingistä 1500- ja 1600-luvuilla. Varhaisten perukirjojen maininnat vainajan pantatuista esineistä olivat suurin yllätys, mutta ei suuri aukko tiedoissani, sillä lounaalla Sofia totesi niiden olevan melko harvinainen ja ajallisesti rajattu ilmiö.

Sofia ei antanut kotiläksyä, mutta monet mainintansa Tallinnasta toivat mieleen, että löysin pari viikkoa sitten sattumalta ja "vihdoin" artikkelin Tallinnassa sen Ruotsin ajalla ilmestyneistä sanomalehdistä. Tietohakuni aiheesta ovat ilmeisesti taas olleet "inan" puutteelliset, sillä artikkelin kirjoittajan (Kaarel Vanamölder) nimellä googlaus kertoi vuonna 2012 valmistuneen artikkeliväitöskirjansa aiheeksi "Kommunikatsiooniväli Rootsi Läänemere-provintsides 17. sajandi lõpul – Revalsche Post-Zeitung varauusaegse informatsioonikandjana". No, minähän en tutki 1600-lukua... mutta A. R. Cederberg -fanina olisi kyllä pitänyt tuntea julkaisu Die Erstlinge der estländischen Zeitungsliteratur (1922).

Tallinnalaisen Reval(i)sche Post-Zeitungin numeroita on säilynyt vuosilta 1689-1710, mutta sarja ei ole täydellinen. Oletettavasti lehteä ilmestyi noin 2200 numeroa, mutta säilyneitä tunnetaan vain 144. Lehden vironkielinen Wikipedia-sivu on varsin aneeminen, mikä kuvastanee sitä, että suurin kiinnostus kohdistuu vironkielisen lehdistön historiaan. Baltian "ruotsalaisuus" 1600-luvulla on puolestaan niin kevyt silaus, että ruotsalaisessa lehdistöhistoriassa Tallinnassa ja Riiassa (Rigischen Novellen / Rigische Montags Ordinari Post-Zeitung 1681-1710) julkaistut sanomalehden voidaan ohittaa yhdellä kappaleella. 

Ruotsalainen Claes-Göran Holmberg vetää kotiinpäin väittäen varmaksi, että tallinnalaisen lehden toimitti paikallinen postimestari korostaen tämän yhteydenpitoa ylipostimestariin Tukholmassa ja esittäen lähes todennäköisenä, että Tallinnassa yksinkertaisesti kopsattiin Posttidningaria. Vanamölderin ote on kriittisempi ja hänen mielestään hypoteesille postimestarin yhteydestä lehden toimittamiseen ei ole varsinaisia todisteita, vaikka se on historiankirjoituksessa muuttunut tosiasiaksi ("Oletus teisenes hilisemas historiograafias taas faktilaadseks tõdemuseks"). 

Vanamölder ei ole tuijottanut vaan kotipesäänsä vaan tarkoituksenaan oli tarkastella Reval(i)sche Post-Zeitungia oman aikansa mediamaisemassa. Näin ollen hän oli avannut myös riikalaiset lehdet ja tullut siihen tulokseen, että Tallinnassa kopsattiin melko uskollisesti niitä, eikä suinkaan Tukholman lehteä. Hän ampuu myös alas hypoteesin, että Oridinari Freytags Post-Zeitung olisi ilmestynyt vuodesta 1675 alkaen Tallinnassa, kuten esimerksi lehden digitoinut Bremenin kaupungin ja yliopiston kirjasto väittää. 

Ainakaan virolaisessa Digarissa ei ole digitoituna Reval(i)sche Post-Zeitungia, joten en pääse muodostamaan omaa näkemyksestä lehdestä, jonka numeroita joku sanomalehdistä ja/tai ulkomaanuutisista innostunut 1600-luvun lopun helsinkiläinen on voinut tavata. Kuvanäyte sentään löytyi.

Mitä yhteistä on sanomalehdillä ja keskiaikaisilla käsikirjoituksilla?

Suomen keskiajan historiantutkimusta seuraava ei voi välttyä tiedolta, että keskiaikaisia käsikirjoituksia päätyi reformaation jälkeen kirjankansien täytteeksi. Mutta kolmen vuoden lehdistöhistorian lukemisen jälkeenkin minulle tuli yllätyksenä Eeli Granit-Ilmoniemen tiedotus toimittamassaan lehdessä Aurora 1/1922:

Vanhin säilynyt sanomalehti nykyisessä merkityksessä on Johannes Carolus nimisen kirjanpainajan ja v. 1609 Strassburgissa julkaisema »Relatio». Samantapaisia on allekirjoittanut saanut kansitutkimuksen avulla päivän valoon, nim. Helsingin yliopiston kirjastossa osan ensimäistä numeroa v:lta 1620 sekä Perniön pappilassa erään pergamentin, josta seuraavassa numerossa puhutaan, sisäsivun peitteenä painoarkin kappaleen latinankielistä sanomalehteä v:lta 1626. 

 

Se lehti, josta ylempänä on yksi sivu jäljennetty, on niinikään kansilöytö, saatu Porissa Satakunnan museossa. Sen nimenä on »Continuatio VIII der Historischen Relation», joka osoittaa, että »Relatio» niminen lehti on jo kauvan ilmestynyt, josta kys. oleva on jatkoa, 8:s järjestyksessä. Olen koettanut saada selvää tämän lehden ilmestyspaikasta, mutta vaikka kysely on mennyt Berlinin, Göttingenin, Münchenin, Wienin ja Praagin kirjastoihin, ei asiaa ole voitu ratkaista, kun tämä lehti on mainituista kirjastoista puuttunut. Kaikesta päättäen »Relatio» on ilmestynyt kahdesti vuodessa ja arvelun mukaan jaettu markkinaväelle, mikä osaltaan selittää lehden harvinaisuuden, sillä kun uutiset on luettu, on se viskattu menemään, niinkuin nytkin vielä tehdään. [...]

Kuvassa näemme elokuun alun v. 1611. Wienissä on ollut 3 p. elokuuta niin ankara rajuilma, että on lennellyt melkein munankokoisia kiviä ja niin rankasti satanut, että tulvavesi on mennessään taloja vienyt. Salama on Hernalsissa saarnanaikana tappanut akan, joka on jäänyt siihen paikkaan makaamaan. Samalla sivulla kerrotaan, kuinka kuningas Matthias saa koko Siebenbürgenin valtaansa. Lehden muusta sisällyksestä mainittakoon m. m., että turkkilaiset ovat tavallisuuden mukaan hyvin levottomia, he aikovat ryhtyä sotimaan Unkaria ja Puolaa vastaan, muutenkin on elämä yleensä hyvin rauhatonta ja sotaista. 

Tämä sanomalehtilöytö, samoinkuin lukuisat muut, herättää sen ajatuksen, että meilläkin täällä Suomessa olisi kansitutkimuksia oikein järjestelmällisesti suoritettava. Työ sopisi parhaiten kirjastojen ja arkistojen virkamiehille, joilla on runsaasti tutkimusaineistoa käytettävänä. Ei pidä ollenkaan luulla, että aineisto olisi jo loppunut. Monivuotisen kokemuksen nojalla saatan vakuuttaa, että kansitutkimuksen kautta voidaan vielä saada ilmoille aivan uskomattoman paljo näytteitä entisajan kirjallisista tuotteista, jotka ajan hammas on muuten perinpohjin hävittänyt. Olisi hyvä, jos useammat tätä alaa harrastaisivat, jotta kokemuksen pohjalla päästäisiin sellaisiin menettelytapoihin, ettei mitään arvokkaampaa kansia liotettaissa ja lehtikerroksia irroitettaissa menisi pilalle, niinkuin valitettavasti on joskus sattunut.

Päivä pohjoismaista ilmastohistoriaa

Nordiska historikermötetin ekan päivän omistin ilmastohistorialle, josta oli tarjolla 6 informatiivista esitystä. Ensimmäisessä luonnontieteilijä Hans Linderholm kertoi puulustojen sisältämästä tiedosta. Paljon oli tuttua, mutta nyt vasta tajusin, miksi pohjoisiin järviin on päätynyt tuhansien vuosien puuarkisto: veteen on kaatunut rannalla kasvaneet puut. Koska informatiivisten puiden pitää olla vanhoja ja ihmistoimintaa kohtaamattomia, puihin perustuva ilmastohistoriallinen tieto on Suomesta heikointa tiheimmän asutuksen alueelta eli Pähkinäsaaren rajan lounaispuolelta. Onneksi sarjoja Pohjoismaista on niin paljon, että sinnekin saadaan interpoloitua näkemystä.

Uutta tai unohtunutta oli se, että puulustoista voidaan tutkia leveysmittojen lisäksi puun tiheyttä, kemiallisia ominaisuuksia ja hiilen isotyyppejä. Uusinta uutta on solutason tarkastelu, josta Linderholmin näyttämän esimerkin perusteella voi erottua tulivuoren purkaus.

Seuraavaksi Fredrik Chapentier Ljungqvist esitteli pohjoismaista historiografiaa ilmaston huomioimisesta historiantutkimuksessa. Lyhyesti: jätettiin huomiotta ja/eikä ollut dataa, josta vetää johtopäätöksiä. Pidempi versio on Heli Huhtamaan kanssa kirjoittamassaan artikkelissa Climate in Nordic historical research – a research review and future perspectives.

Kolmantena Stefan Norrgård kertoi edelleen jatkuvista jäänlähtötutkimuksistaan, joista kuulin viimeksi Lahdessa 2019. Nyt tietokannoissaan on myös Kokemäenjoki vuodesta 1793, mikä tietenkin lämmitti sydäntäni. Varsinkin, kun kohdatessani kyseiset tiedot Kansalliskirjastossa, en tiennyt olivatko ne päässeet tutkimuksen kohteeksi. Vaikka olen joen rannalla kasvanut ja jäätilannetta seurannut, Norrgårdin esitys muistutti siitä, että jäällä ja sen lähdöllä oli aivan toinen taloudellinen ja toiminnallinen merkitys silloin kun se mahdollisti kulkemisen. (Juttelin Norrgårdin kanssa kahvitauolla ja jos joku sattuu tietämään missä on aikasarja jäänlähdöistä Loimaanjoessa, niin Norrgård olisi kiitollinen vinkeistä.)

Kahvitauon jälkeen Martin Skoglund kertoi käynnissä olevasta väitöskirjatutkimuksestaaan, jossa hän on kerännyt Jämtlannista monta pitkää aikasarjaa. Kymmenykset sadon markkereina vielä ymmärsin, mutta ohran kylvöpäivät vuosille 1699-1920, ohran korjuupäivät 1701-1920 ja heinän korjuuajat 1762-1863? Seudulla oli huomattavan tunnontarkkoja talonpoikaisia päiväkirjan pitäjiä? Tilastollinen vertailu näiden sarjojen ja ilmastohistorian välillä tuotti mielenkiintoisia korrelaatioita, joten Skoglundin tutkimukseen pitää perehtyä sen valmistuttua.

Heli Huhtamaa vaikuttaa Bernin yliopistossa ja johtaa viisivuotista projektia tulivuorenpurkauksien ilmastovaikutuksista Pohjoismaissa. Tämähän on ollut minua pitkään kiinnostanut seikka (Tulivuorista ja nälkävuosista (2010), Vuonna 536 (2013), Tulivuorten vaikutus Suomessa (2014), Kun Krakataun purkaus näkyi Suomeen (2015)) , joten kuuntelin mielenkiinnolla. Asiat osoittautuivat vähemmän suoraviivaisiksi eli vaikutukset Keski-Euroopassa eivät aina vastaa tilannetta Pohjoismaissa. Täytyy seurata Huhtamaan julkaisulistaa, että arvailuni korvautuvat tiedolla. Mielestäni kuulin ekaa kertaa, että nälänhädät 1601 ja 1695-97 liittyivät kaukaisiin tulivuorenpurkauksiin, jotka ovat tallentuneet napajäiden kerroksiin. Huhtamaa oli vertaillut näiden seurauksia Pohjanmaalla käyttäen kymmenyksiä ja autioitumisia. Jälkimmäisiin tietenkin vaikuuttivat viranomaisten linjaukset.

Viimeisenä Dominik Collet puhui 1770-luvun ensivuosien kriisistä. Tämä osui siis väikkäritutkimukseni aikaan ja esityksessä tuli esiin väikkäriin suoraan liittyviäkin seikkoja. Sattuman kauppaa, jossa tuli tässä välissä pikavoitto. Colletin varsinainen pointti oli selittää 1770-71 katoon yhdistettävissä olevia historiallisia käänteitä kuten Puolan ensimmäinen jako, Itä-Intian kommpanian romahdus ja vallankumoukset Ruotsissa ja Tanskassa.

Loppukeskustelussa Skoglundilta kysyttiin, kirjoittivatko talonpojat päiväkirjoissaan "lämpimästä" tai "kylmästä" säästä silloin, kun lämpötilaa eivät osanneet koulutetutkaan ihmiset mitata. Eivät kirjoittaneet.

Vierailulla 1600-luvun kaupungissa

Pohjoismainen historiantutkijoiden tapaaminen vei minut alkuviikoksi Göteborgiin. Pääsin kaupunkiin sen verran etuajassa, että ehdin kaupunginmuseoon. Siellä lähes kaikki oli samoin kuin viime vierailullani 7 vuotta sitten, mutta Göteborgin 400-vuotisjuhlinnan kunniaksi kaupungin varhaisvaiheiden osuus oli uutta. (Suhteellisen, näyttely avattiin vuonna 2017.)

Näyttelyn kierto oli tarkoitus aloittaa filmillä, joka pikakelasi alueen rajat ja linnoitukset keskiajalta alkaen. Esitystä oli elävöitetty animoiduilla kuninkailla, jotka välillä poukkivat esiin. Ratkaisua voi pitää yleisön kosiskeluna, mutta mitä ajaa haudanvakava tyyli, jota kukaan ei jaksa keskittyneenä katsoa? Lisäksi kuninkailla oli paikkansa: he (ja teksti) muistuttivat siitä, että rajojen veto oli kuninkaiden intressi ja tavallisilla ihmisillä oli aivan muita murheita.

Näyttelyn eka osa "Nya Lödose 1473-1621" käytti alueen arkeologisia löytöjä monipuolisesti ja hyvin. Avainesineeksi oli nostettu hopeinen sydänmedaljonki, jonka sisällä ollutta paperia ei ole onnistuttu lukemaan, mutta medaljongin todennäköinen kantaja on tunnistettu. Asiaa oli saatu irti useampi seinätaulu, jotka myös kutsuivat kävijöitä miettimään esineen tarinaa. Ehkä pointtina oli, että historiasta on tietoa, mutta siinä on myös epäselviä asioita. (Museon YouTube-kanavalla on toisenlainen esittely samasta esineestä.)

Varsinaisempi osuus oli hämärä ja hirsinen, mistä syntyi minusta "informatiivinen" tunnelma. Yllä näkyvään koti-interiööriin oli saatu dynamiikkaa/tarinallisuutta seinätaululla, joka muistutti lähes alituisesta sodan uhasta ja kas, seuraava vitriini esittelikin aseistusta.

Erittäin ihastunut olin yllä olevan kuvan alareunassa näkyvään raidotukseen ja siihen johtaneeseen viivaan. Näkövammaisille (kai?) tarkoitetut reittimerkinnnät ohjasivat pääkierron, poikkeamat ja paikat, joissa piti pysähtyä. Hermolepoa verrattuna useimpiin museoköynteihin.

Pidin myös kuvan kauppapaikkalavastuksesta. Oikeastaanhan kyseessä on varsin esineköyhä esillepano, mutta se ei tuntunut siltä. Varastolaatikkoa muistuttavina vitriinit olivat jännittävämpiä, ikään kuin "löytöjä". 

Materiaalisen elämän kuvauksen lisäksi arkeologisen tutkimuksen tuloksista saatiin irti myös elämää - ja lisää arvoituksiakin. Kaksi poikaa oli haudattu yllä näkyvän koulussa käytetyn rankaisuvälineen ja piiskausrisujen kanssa. Kuolivat pahanteossa ja vaativat rangaistusta? Kuolemasta päästiin uskonasioihin ja kaupungin väkivaltaisuuteen, josta kaivausten luulöydöt todistivat.

Mahdollisesti vanhasta kaupungista oli tehty myös jonkinlainen visualisointi, sillä yksi ruutu oli pimeänä.  (Nya Lödösen arkeologisista kaivauksista kertovat videot ovat edelleen YouTubessa.)

Varsinainen Göteborg perustettiin 1621 ja vuosisadan lopulla se oli paljon edeltäjäänsä rikkaampi paikka. Tämä tuotiin esiin filmillä, johon oli luotu näkymiä kaupunkiin, näyttelyarkkitehtuurin muutoksella sekä tietenkin esineistöllä. 

Tavallisempiakaan ihmisiä ei unohdettu, vaan näyttelyssä oli "takapiha", jonne lavastettu kaupunginportti ja häpeäpaalu kertoivat ihmisistä, jotka eivät välttämättä edes päässeet kaupunkiin. Autenttisina esineinä monesti toisaallakin nähdyt vahtipihdit ja pyövelin miekka. 

Vielä tavallisempaa elämää edustivat työstä, leikistä ja vanhuudesta kertovat vitriinit. Ennen koulun ja kirjakulttuurin esittelyä vitriinin sai myös lapsenmurhaajan tarina. Samoja elementtejä taidettiin kierrättää eli kertoa lopun juorupisteessä.

Paljon jäi tietenkin näkymättömiin. Eläimet ja merimiehet tulivat ensimmäisenä mieleen. Suhde ympäröivään maaseutuun. Väestönkasvu...

Näyttelyn viesti Göteborgista historiasta korosti "ruotsalaisuutta/alkuperäisyyttä" eli asukkaiden siirtoa Nya Lödösestä uuteen paikkaa. Hollantilaisten osuutta yritettiin häivyttää aktiivisesti esimerkiksi toteamalla, että Hollannista tulleilla saattoi olla juuret Saksan alueella. Kuitenkin näyttelyn aloittanut hopeasydän oli yhdistetty hollantilaiseen naiseen. 

Onko sanomalehtien lukemisesta hyötyä?

Eilisen kuukausirapsan intron alkupisteenä oli keskustelu siitä, että sanomalehtien lukemiseen pitää (edelleen) tottua tai peräti oppia. Se helposti unohtuu kaltaiseltani. Synnyin 1970-luvun alussa keskiluokkaiseen perheeseen, joten sanomalehtien tilaus ja lukeminen oli pitkään itsestään selvyys. Viimeisessä työpaikassani kummastelin nuorempaa kollegaa, jonka kanssa ei voinut keskustella aamun lehden sisällöstä. En mielestäni tee kovin suurta anakronistista virhetulkintaa, kun siirrän ajatukseni 1700-luvun puuteroituihin päihin: sanomalehden lukeminen voidaan/voitiin nähdä tietyn yhteiskuntaluokan tai arvostettujen ominaisuuksien merkkinä.

En myöskään koe olevani vaarallisilla vesillä rinnastaessani 1600-luvun tai 1700-luvun alun sanomalehden lukemisen aloituksen ensikosketukseen Twitteriin, erityisesti 10 vuotta sitten. Lyhyitä tekstejä, jotka eivät näytä liittyvän mihinkään? Miksi täällä ollaan? Onko tästä jotain hyötyä? Miten täällä pitäisi toimia?

Posttidningar 1.12.1729

 

Twiittini 27.6.2022

Mielikuvaa vahvistaa vuonna 1695 painettu Kaspar von Stielerin teos "Zeitungs Lust und Nutz/ Oder: derer so genanten Novellen oder Zeitungen/ wirckende Ergetzlichkeit/ Anmut/ Notwendigkeit und Frommen; Auch/ was bey deren Lesung zu lernen/ zu beobachten und zu bedencken sey?"  Sen äärellä pänni jälleen kerran heikko saksankielen taitoni, mutta sisällysluetteloa tavatessa muistikuvia 1980-luvun "Mihin tarvitaan kotitietokoneita" -teksteihin oli vaikea välttää. Jossain määrin siivottu konekäännös:

Ensimmäinen kirja.

I. Luku. Johdatus tätä työtä koskien.
II. Luku Sanomalehtien alkuperästä ja alkuvaiheista.
III. Luku. Sanomalehtien arvosta ja tärkeydestä
IV. Luku. Sanomalehtien nimistä
V. Luku. Sanomalehtien sisällöstä
VI. Luku. Niistä, jotka lukevat sanomalehtiä tai kuulevat niitä luettavan.
VII. Luku. Sanomalehden lukemisen tavoitteesta tai tarkoituksesta.
IIX. Luku. Sanomalehtien kokoajien ja kustantajien toimesta.
IX. Luku. Mikä sanomalehtiin kuuluu ja mikä ei?
X. Luku. Mitä vastata sanomalehtiä kritisoiville.

Toinen kirja.

I. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä.
II. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kauppiasyhteisössä.
III. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  suurissa kartanoissa.
IV. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä sodassa.
V. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kirkon piirissä.
VI. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  opetuksessa.
VII. Luku Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  naisille.
IIX. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kotona.
IX. Luku. Sanomalehden välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä matkustaessa.
X. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä onnettomuustapauksissa.
XI. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä sosiaalisissa tapaamisissa.
XII. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä erityisesti valtiotaidosta kiinnostuneille.

Kolmas kirja.

I. Luku. Sanomalehden luvun tavasta ja taidosta
II. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava nykyinen Eurooppa.
III. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava merkittävien henkilöiden sukujuuret ja heradiikka
IV. Luku Sanomalehden lukijan on hallittava maailmankuvaus (?).
V. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava Euroopan historia.
VI. Luku. Sanomalehden lukijan tulee ymmärtää vieraita kieliä.
VII. Luku. Sanomalehden lukijalla täytyy olla poliittista ymmärrystä.
IIX. Luku. Mitä sanomalehdet kertovat (?)
IX. Luku. Miten erottaa oikeat ja väärät sanomalehdet? (?)

"Me" vastaan "turkkilaiset" 1680-luvulla

Kun viime vuoden lopussa kävin läpi kotimaan uutisia 1600-luvun lopun Posttidningarista yllätyin Ruotsissa järjestetyistä kiitosjumalanpalveluksista voitoille kaukana Euroopassa. Teema tuli uudestaan vastaan Anna Maria Forssbergin kirjan The Story of War. Church and Propaganda in France and Sweden 1610-1710 (2016) sivuilla 186-191, joten koossa on ainekset muistiinpanoon.

Ottomaaneista eli turkkilaisista oli luotu täällä vihollista katolisten rinnalle jo 1640-luvulla. Kolmekymmentävuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan jälkeen katolilaisista puhuttiin vähemmän, mutta turkkilaisia esiteltiin Ruotsissa laajalti uhkana 1660-luvulla. Käsitystä levitettiin mm. kiitospäiväjulistuksissa, jotka luettiin jokaisessa seurakunnassa. Ruotsi osallistui sotaan lähettämällä Habsburgien joukkoihin neljä komppaniaa sotilaita 1663-64 ja samoihin aikoihin kirkoissa luettiin rukous turkkilaisia vastaan.

Kun sitten Ruotsissa vihdoin (ja väliaikaisesti) oli rauha (lukuunottamatta sissisodan rippeitä Skoonessa) huomio valtakunnallisessa tiedotuksessa kiinnitettiin tosissaan mannermaalle, jossa ottomaanit aloittivat jälleen sotatoiminnan 1680-luvun alussa pienen tauon jälkeen ja piirittivät Wienin 1683. Wienin piirityksen johdosta luettiin jokaisessa Ruotsin kirkossa rukous turkkilaisia vastaan. Kun tieto kaupungin pelastumisesta saatiin, järjestettiin kiitosjumalanpalvelukset valtakunnallisesti. Luoettavaksi jaettu painettu teksti ei ollut kovin informatiivinen, mutta tärkeintähän oli kiittää Jumalaa vääräuskoisilta pelastaumisesta.

Todellinen ottomaanien uhka Euroopassa väheni tämän jälkeen, mutta tiedotus Ruotsissa ei luonut heti tätä kuvaa.

Forssbergin mainitsema juhlinta kaksi vuotta Wienin piirityksen jälkeen lienee se, josta Karlskronasta kirjoitettiin Posttidningariin 29.9.1685. (Kuuluu niihin numeroihin, joiden digikuvat eivät ole enää käytettävissä. Kiitos KB!) Jumalanpalveluksissa istuneet kuulivat turkkilaisten olevan barbaarisia, raakoja, verenhimoisia ja pakanoita. Suomeksi papit saivat lukea valmiin käännöksen, jonka kansilehdellä luki:

Kijtos-kirjoitus, Turkin pijritöxen : ylönandamisen Braanin caupungin edes, nijn myös christityin sen päälle saadun woiton, Reuheuselin caupungin sisälleottamisen, sekä nijden christittyin onnellisen edeskäymisen Essekerin sillan tykönä, ja sen yhden osan maahan rickomisen ylitzen, ylösluettu seurakunnisa coco Ruotzin waldakunnasa ja sen alla olewaisisa maacunnisa ja herran lääneisä, syyscuusa, wuonna 1685

Forssberg ei mainitse juhlintaa alkusyksyllä 1686. Tämä näkyi epätavallisella tavalla Posttidningarissa, jossa 8.9.1686 kerrottiin lähettilään Tukholmaan tuomia sotauutisia. 

Seuraavan numeron viimeisen sivun alareunaan on ahdettu Tukholmasta tieto tulevista valtiopäivistä ja edellisenä sunnuntaina kirkoissa huomioitu sotauutinen. 

Todennäköisesti kiitosjumalanpalveluksia ei vietetty laajemmin ja kyseessä oli kohteliaisuus keisarin edustajalle, jolle uutinen oli tuotu. Hän puolestaan järjesti kiitosjumalanpalveluksen päivänä suuren juhla-aterian, jossa viini virtasi.

Heinäkuussa 1687 annettiin määräys valtakunnalliseen kiitosjumalanpalvelukseen ja lisäksi piti ampua kunnialaukauksia linnoituksissa ja kaupungeissa. Aiheena oli sadan tuhannen barbaarisen turkin voitto, josta nähtiin tarpeelliseksi kiittää Jumalaa. Posttidningar 29.8.1687 kertoo, että kyseinen kiitospäivä pidettiin 28.8.1687, sillä oli pitänyt varata aikaa viestin kulkuun seurakuntiin.

Jonkinlainen turkkilaisista saatu voitto huomioitiin kiitosjumalanpalveluksella jokaisena vuonna, yhdellä poikkeuksella, vuoteen 1692 asti. Järjestään korostettiin Ruotsin kuninkaan erinomaista suhdetta Habsburg-suvun keisariin, Turkin häviöiden suuruutta ja kristittyjen häviöiden mitättömyyttä. Ruotsi haluttiin mitä suurimmassa määrin esittää osana suurta kristikuntaa ja sota oli kätevän kaukana. Suomeksi painettiin kiitospäiviä varten ainakin 

• "Kijtos-kirja, sen keisarin wäeldä : wastan perindö wihollista Turkia saadun woiton ylitze, 14. päivänä septemb. wuonna 1689. Coco Ruotzin waldacunnan, ja sen alla olewaisten maacundain ja herran lähnein seuracunnisa, october ja november cuulla, ennen nimitettynä wuonna luettu", 
• "Yhteinen kiitos sana : ylize niiden keisarillisten s. 9 p. elokuusa w. 1691. Ungeris Peter-Waradein ja Salankemen wälillä saadun merkillisen woiton perindö wihamiestä Turkia wastan" 
• "Kijtos kirjoitus sen kuuluisan : warustetun caupungin ison Waradinin Ungerisa woitollisesta sisälle ottamisesta" 1692.

Vain parikymmentä vuotta myöhemmin ottomaanit oli sitten aika esittää aivan toisessa valossa, kun Kaarle XII joukkojensa rippeineen oli heidän vierainaan Benderissä.