lauantai 23. maaliskuuta 2024

Jonnin joutavia

 I. Pari akatemian oppilaista Ruotsissa meni maalle ravintoa pyytämään muutamassa talossa, kussa emäntä valitti heille onnettomuuden häntä seuraavan, jottei vasikkansa menesty, vaan tuota pikaa kuolevat tahi muutoin siihen eli tähän vikaan joutuvat ja ovat aina vastuksena hänelle. Tässä toinen iski silmää toiselle ja sanoi emännälle: "helposti minä sen seikan parannan, olen minä pahempiakin asioita auttanut", otti paperi-luiskan ja kirjoitti siihen:

Valko-vasikat tahi punot, 

Ellei he elä niin kuolkoot",

kääri sen toiseen paperiin ja käsketti panna lehmän kaulaan. Tämän jälkeen ei osaantunut erinomaista vahinkoa tapahtua, jonka tähden emäntä vakaasti luuli tenhovoimaa paperissa olevan, neuloi liina-tilkun sen ympäri, jottei se pahoin pitääntyisi, antoi sitä naapureillekin samoihin tarpeisiin, vielä ihmistenki tauteihin, ja luuli aina parannuksen ja onnen siitä seuraavan. Vuosikymmeniä kului monta, kun sana tuli että pispa oli pahoin kipiä kuoleman kynsissä. Nyt akka riensi pispan rouvan tykö, jutteli kuinka hänellä oli hyvää lääkettä kaikkiin tauteihin, näytti liina-tilkkua, kussa paperi oli neulottuna, ja sanoi jo monta sillä parantaneensa kovastakin kivusta. Saipa puheellansa rouvan myöntymään neuvoihinsa salaa pani tenho-välikappaleen pispan kaulaan, koska hän tautinsa tuskassa houraili. Kun sairas senjälkeen virkosi, näki hän liina-tilkun käärittynä kaulassansa kiikkuvan, otti sen käteensä, pärvötti sen monenkertaista verhoa ja löysi lopuksi paperi-lapun samoilla runo-rivillä, joita hän nuoruudessansa leikillä oli kirjoittanut ja emännälle vasikan onneksi antanut, jutteli asiata eukollensa ja naurahteli kun hän oli saanut saman lapun vielä kaulaansa kiikkumaan.

II. Ruotsin valtakuntaa säätyinensä verrattiin kerran sanomalehdissä lehmään, jonka seljässä vapasukuinen aatelismies käsillä huuhtoen istui rehvänä ja huusi: "minä teitä kaikkia vallitsen". Sarvista taluttain lehmää tiellänsä näkyi pappismies, joka oli sanovana: "minä teitä kaikkia johdatan". Porvari paraikaa lypsi lehmää ja sanoi: "minä teitä kaikkia peijaan". Viimeksi näkyi myös talonpoika tuovan heiniä lehmän eteen ja sen suuhun oli pantu sanat: "minä teitä kaikkia ruokin".

III. Laukkuryssä, joka tavaraansa ostajille kaikella muotoa pakkasi, oli hinnan jo puoleksi alentanut ja vakuutti lujasti ettei hänellä siitä ollut mitään voittoa, sillä hän myi sen aivan omalla osto-hinnalla, lupasipa siitäkin vielä vähä helpottaa "jotta kauppa kävisi." Tästä muutama kyseli häneltä "kuinka hän taitaa omasta ostohinnastansa alentaa; mitä hyötä hänellä sitten on kaupastansa?" Siihen laukkumies vastasi: "paljous voiton tekee"; "joka paljon myypi, se paljon voittaa, vaikka ostohinnallakin kauppaa tekee."

IV. Kauppalaivalla, joka Saksanmaalla purjehti, oli ruotsalaista ja suomalaista meriväkeä, joiden kieltä saksalaiset tarkasti kuultelivat ja sanoivat senjälkeen: "ala-ruotsalaista kieltä (platt Schweden) vähä ymmärtääkin, mutta yli-ruotsalaista (hoch Schweden)" jolla Suomen-kieltä tarkoittivat — ”ei häijy henkikään ymmärrä". (5.4.1861)

V. Herttua Fredrik Adolf oli tuntematonna kaupungin ulkopuolella kävelemässä ja pyysi talonpojan kuormalle takasin mennessänsä. Kuormalla istuen kyseli hän mieheltä mitä talonpojat sielläpäin kuninkaallisen huoneen jäsenistä pitivät. Mies yksinkertaisesti sydämensä mieltä mainitsi: "Kuningas on kaikkialtapäin aimo mies, mutta ajaa lujaa kyyttiä, jotta talonpoikien hevoset nääntyvät ja pilaantuvat sen aseissa, herttua Kaarlo on sankari suuri sodassa, mutta hempiä kotona, herttua Fredrik Adolf on pehmiä kun plaastari, ei se tee kellekkään hyvää eikä pahaa. Kun kaupunkiin tultiin erkani herttua kuormasta, antoi maamiehen käteen pari hopia-kolikkoa, löi sitte häntä korvalle kovan kolahduksen ja sanoi: "lähetä terveeksiä vertaisilles kotona ja vakuuta heille että herttua teki sinulle hyvää ja pahaa."

VI. Kuningas matkusti maantietä siinä kussa poika nulikka tien sivussa erinomaisella innolla lihan palaa hampahin repi. Kuningas pidätti ja kyseli pojalta: "mitäs pureskelet?” "Arvaappas?” vastasi poika. "Wasikanko lihaa?” arveli kuningas; "parempaa", vastasi poika; "lampaanko lihaa?" arveli taas kuningas; "parempaa", vastasi taas poika; "ethän sinä mahda syödä sian lihaa?” kyseli taas kuningas; "juuri sitä minä syön ja se on mitä parahinta mailmassa", vastasi poika. Sitten kuningas kyseli: "kenenkäs luulet minun olevan?" "taidat olla luutnantti", vastasi poika; "parempi", vastasi kuningas; "majuri?" arvasi taas poika ja tirkisteli terävää; "parempi", vastasi taas kuningas; ”ehkä kenraali joka sotamiehiä käy tarkastamassa?" arveli poika ja pudotti jo lihapalan hyppysistänsä; "parempi", vastasi vielä kuningas; "ethän mahda olla itse kuningas, koska armollinen siltavouti edellä ratsastaa?" sanoi poika peljäten ja pötkähti pakoon metsään.

VII. Muutaman herran kamariin meni varas, kokosi kaikki vaatteet kainalohonsa ja oli jo meno-matkallakin kun herra samassa tuli portailla vastaan ja kyseli: "mitäs niillä vaatteilla teet?" "Rouva nämät jätti minulle siivottavaksi", vastasi varas. "Odota vähän", sanoi siihen herra, "jotta tämänkin takin yltäni saat, tällä haavaa sen ravintolassa tahrasin!" Varas odotti takkia, katseli sen pilkkuja sanoen: "näitä ette ikään enää näe", ja meni matkaansa, josta ei hän vieläkään ole palannut.

VIII. Muutamalta herralta varastettiin rahasumma plakkarista, jota ei hän havainnut ennenkun ravintolasta pois mennessä piti velkansa maksaa. Kun vieraat kuulivat häneltä rahan kadonneen, tuli muuan joukosta hänen tykö ja kyseli kuinka paljon oli häneltä varastettu? "Pari sataa hopiaruplaa", vastasi herra. "Hyvä! että sain tietää", sanoi hurja, "minulle tulee siitä kolmas osa eikä nyt kumppanit taida minua pettää.”(12.4.1861)

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Täydennysosia

1) Tammikuussa kerroin, että Historien om Sverige eteni vuoteen 1658, mutta en kirjoittanut myöhemmistä jaksoista tänne mitään. FB:ssä raportoin, että "Historien om Sverigen jakso 7 alkaa Norjan tuntureilta 1719. Sitten selvitetään, miten tähän katastrofiin päädyttiin eli pakitetaan vuoteen 1658." Katselun edetessä huomattua oli "Haa, noituusoikeudenkäynnit esitetään tuontitavarana. Sotilaat toivat ideat Euroopasta." mihin historiantutkijatuttava totesi "Hassu juttu, perinteinen ruotsalainen kansallinen historiankirjoitus ymmärtääkseni korosti kovasti sitä, miten ruotsalaiset sotilaat tukahduttivat noitavainot Saksassa miehittämillään alueilla."

Oma kiinnostukseni oli (tietenkin) Suomessa: "Tiskasin samalla, mutta väittäisin, että Baltian ja Suomen miehitys jäi selkeästi mainitsematta. Pakolaiset Ruotsissa olisivat mahtuneet hyvin ruton selityksen yhteyteen." & "No, nyt tuli Suomi mukaan puolihuolimattomasti, kun mainittiin venäläisten hyökkäykset Ruotsin rannikolle."


Viikkoa myöhemmin "Ulrika Eleonora hepuloi 1719 ja matka kohti Suomen sotaa alkaa." Jakso tosin osoittautui hämmästyttävän rauhalliseksi: 
  • "Uudenkaupungin rauhaa ei mainittu ollenkaan ja Hattujen sota vilahti ohi kertomatta, ketä vastaan taisteltiin."
  • "Pommerin sotaa ei edes mainittu"
  • "Kustaa III aloitti sodan eikä tarvinnut edes sanoa ketä vastaan." 
  • "Sivulauseeseen sijoitetun Suomen sodan kohdalla sentään sanotaan, että vastapuoli oli Venäjä."

Viimeisiä jaksoja en katsonut, vaikka kuulemma mukana oli Tornionjokilaakson suomenkielisten asema.

2) "Merkityksellisten" etunimien bongailu jatkuu. Helsingissä kastettiin kesäkuussa 1887 "Jalo Urho" ja jossain seurakunnassa kastettiin loppuvuodesta 1899 poika "Usko Toivo Rakkaus". Jakaessani jälkimmäisen viitteettömänä kuvana facebookiin, tuttava kommentoi: "Vaarini serkku s. 1900 Impi Ihana ja vaarini s. 1901 Sulo Armas."

3) Radioaktiiviset vyöt eivät tietenkään olleet ensimmäinen eikä viimeinen terveystuote, josta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Melko epäilyttävältä vaikuttavat esimerkiksi turkulaisessa sanomalehdessä 1867 kaupatut "vesi-sähköiset" kihtiketjut.

Jostain vuoden 1912 sanomalehdestä leikkasin lähes joka vaivaan tehoavan pillerin mainoksen. Nämä pilleri tunsi Wikipediakin

4) Alkuvuodesta ilmestyneeseen artikkeliini Sanomalehtiemme varhaisia aprillipiloja lopetin keräyksen vuoteen 1910. Turkulaisen tutkimushankkeen blogissa on kerrottu mediapilasta vuonna 1918.

5) Jo kahdesti mainitussa Facebookissa kierrätettiin tilillä The Photo Record taannoisen kesäprojektini kuvitusta. Annettiin asiallisesti krediittiä ja otettiin yhteyttä yksityisviestilläkin, jonka tosin löysin vasta paljon myöhemmin.



torstai 21. maaliskuuta 2024

Turun linnan vankeja 1751

Vuodelta 1751 Turun linnasta on säilynyt vankilistoja maaliskuusta alkaen (*). Huomiosaraketta ei ole käytetty joka välissä ja osa lähdöistä ei ole vapautuksia vaan ilmeisesti oikeuskäsittelyn jatkumista Turun ulkopuolella.

Pisimpään eli huhtikuusta 1750 vankina oli ollut Maarian Metsämäestä talonpoika Simon Thomasson, jonka tuomio varkaudesta oli vahvistettu hovioikeudessa. Simon oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei rangaistusta, joka oli todennäköisesti raippoja, voitu antaa. Rangaistusta ei koskaan annettu, vaan kun lähtöpäiväksi kirjattiin 9.6.1751 sen selitteenä oli kuolema. Maariassa ei tehty kirjausta Isotalon isännän kohtalosta, sillä kuolinaika puuttuu Lasse Iso-Iivarin talonhaltijalistasta.

Tammikuun listassa oli myös Marttilan lukkari Anders Hackman, sillä "et besynnerligit brått". Nykyajasta nähden mielenkiintoinen on myös Mouhijärven lautamiehen Tuomas Saksan rikos: esivallan vastustaminen puheella. Molemmat odottivat kuninkaalle lähetyn anomuksen tulosta, jossa rankaisuksi määrätyn vesi-leipä vankeuden suoritettuaan he pääsivät vapauteen 25.6., sattumalta siis samana päivänä.

Huhtikuun lopussa linnaan tuotiin Perniön Laitilasta rakuuna Johan Tamber ja veljensä renki Gabriel Henriksson, joita syytettiin Gabrielin vaimon kuolemantuottamuksesta. Selvityksen jälkeen molemmat lähtivät pois toukokuussa. He palasivat vankilaan heinäkuun alussa, jolloin asian käsittely kihlakunnanoikeudessa oli edelleen kesken. Elo- ja syyskuussa asiaa käsitteli hovioikeus. Sen päättämä tuomio oli raippoja, jotka odottivat miehiä heidän lähtiessään linnasta lokakuun lopussa.

Toukokuussa oli viikon vankina mestatun rakuunan Johan Frimodigin vaimo Maria Jöransdotter Pöytyältä, joka oli tuomittu anoppinsa pahoinpitelystä sekä osallisuudesta aviomiehensä varkauksiin. Niissä väitettiin olleen mukana myös turkulaisen porvarin Henrik Sirkkala, joka oli samoin viikon vankina toukokuussa. Maria tuomittiin vesi- ja leipä päiviin, jotka hän suoritti heinäkuussa ja vapautui. 

Toukokuun lopussa vangeiksi tulivat Paraisilta yksinkertaisesta huoruudesta tuomittuina lukkari Jonas Söderberg ja "naishenkilö" Lisa Johansdotter. He pääsivät pois kesäkuussa istuttuaan rangaistuksena annetun vesi-leipä -vankeuden.

Syyskuussa linnaan tuotiin porilainen kauppias Rancken, joka oli sanonut jotain sopimatonta kuninkaasta. Hän pääsi jo samassa kuussa takuusummaa vastaan vapaaksi.

Yhtä lyhyt oleskelu oli Loimaan Euran kylän sotilas Thomas Flinckenstiernalla. Hän ei päässyt vapaaksi vaan joutui vaimonsa kuolemantuottamuksesta linnoitustyöhön.

Lokakuussa linnaan tulivat Tyrvään Tyrväänkylältä talonpoika Simon Simonsson ja sisarensa Beatha Simonsdotter. Heidät oli tuomittu vanhempiensa pahoinpitelystä ja asia oli nyt hovioikeuden käsittelyssä. Tuomio oli sukupuolittuneesti raippoja ja piiskoja, joiden saamiseksi sisarukset lähtivät linnasta 20.11.1751

Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluetteloa silmäillen kyseessä voisi olla Tyrväänkylän Pakilan Simon Simonsson (s. 14.12.1717), jonka isä Simon Simonsson (s. 13.10.1693) oli vanhoilla päivillään solminut uuden avioliiton 24.3.1751, mikä olisi mahdollinen syy suhteiden kiristymiseen. Geni-profiilinsa perusteella nuoremmalla Simonilla oli aikuisikään elänyt Beata-sisar.

(*) Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1700 (AID: v567602.b1700, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1740 (AID: v567602.b1740, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1810 (AID: v567602.b1810, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1850 (AID: v567602.b1850, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1890 (AID: v567602.b1890, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 1940 (AID: v567602.b1940, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 2000 (AID: v567602.b2000, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:2 (1751) Bild 2120 (AID: v567602.b2120, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:5 (1752) Bild 2310 (AID: v567605.b2310, NAD: SE/RA/1340101) [Tämä joutunut väärään paikkaan]

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Johanna Elisabet Beckmanin elämästä (3/3)

Edellisessä osassa Johanna Elisabet Beckman (s. ~1721) jäi vuonna 1743 eronneena ja lapsensa sekä perintönsä menettäneenä jonnekin. 

Entisen aviomiehen uudessa avioliitossa vuonna 1751 syntynyt poika muisteli myöhemmin, että kauan isänsä muuton jälkeen 

kom hans förra fru till Stockholm och gifte sig med  omrörde Capitain Transköld . Han skref då från Stockholm till min far och begärte min äldsta syster till sig . Hon reste opp, var en tid hos sin mor och gifte sig med Ekman & c.[4]

Jos muistikuva pitää paikkansa Johanna Elisabet Beckman meni uuteen avioliittoon ennen tytärtään, mikä olisikin järkeen käypää. Tytär Christina Dorothea Kiellgren avioitui 15.9.1761 isänsä seurakunnassa Flobyssä kuninkaallisen kansliakollegion kanslistin Anders Gustafsson Ekmanin kanssa.[5] Heidän lapsensa (Johanna Catharina 4.6.1762, Christina Elisabeth 17.7.1763, Gustav 11.2.1765, Hedvig Sophia 9.4.1766, Eva Eleonora & Maria Charlotta 28.5.1767) syntyivät Tukholmassa. Suhteita äidin sukuun oli, sillä kaksosten kummina oli äidin siskon mies.[6]

Avioliiton onnellisuudesta ei ole tietoa, mutta sen päätös vaikuttaa surulliselta. Christina Dorotea Kiellgren kuoli kesäkuussa 1767 ja Anders Ekman joulukuun alussa 1768. Lapsistaan oli tuolloin elossa 6-vuotias Christina Elisabet, 5-vuotias Carl Gustaf ja 4-vuotias Johanna (eli Hedvig Sophia?). Perukirjaa tehtäessä nuorin lapsista oli isoäitinsä eli Johanna Elisabetin hoidossa, mutta vanhemmat lapset kahden sisarpuolensa vastuulla. Vanhempien kuolinpesässä oli paljon irtaimistoa, mutta ei juuri mitään arvokasta jaettavaa.[7] 

Johanna Elisabet Beckmanin toinen aviomies Henrik Gustaf Transchiöld oli häntä kymmenisen vuotta nuorempi eli syntynyt 10.1.1732. Avioliitto on siis voitu solmia aikaisintaan 1750-luvulla. Valitettavasti tiedossa ei ole edes sitä, milloin Henrik Gustaf Transchiöldin armeijaura eteni luutnantin arvoon. Viimeistään vuonna 1760 pari löytänyt toisensa ja osti tuolloin Bon tilan Lidingöstä ja vuonna 1763 Torslundan Sångan pitäjästä. Molemmat tilat meni pian myyntiin.[1] Vuonna 1766 pariskunta asui Vämdön pitäjän Öster-Skäggan tilalla, mutta tämäkään osoite ei ollut pitkäaikainen.[2,3] Joulukuussa 1768 asuivat Vaxholmissa. [7] 

Käänteen parempaan olisi voinut mahdollistaa Dagligt Allehandassa julkaistu ilmoitus, jonka mukaan kauppalaivuri Carl Otto Beckmanin testamentti oli jättänyt kaiken omaisuuden Johanna Elisabet Beckmanille, jonka identiteetti tarkennettiin sekä isän että aviomiehen nimellä. Tarvitsi vain huomata ilmoitus ja ottaa yhteyttä Danzigiin.


Mutta ehkä omaisuutta ei ollut tai se kului samaa vauhtia kuin aiemmat rahat. Postidningar 29.7.1771 kertoo, että Henrik Gustaf Transchiöld oli hakeutumassa konkurssiin.


Sekä Johanna Gustava Beckman että toinen aviomiehensä kuolivat Tukholmassa keväällä 1779.[8]

Lähteet

[1] Elgenstierna VIII, 354

[2] Anbytarforumilla Kurt Hultgrenin tammikuussa 2001 jakama perukirjatieto, jota en saanut vahvistettua. 

[3] Värmdö (AB) AI:3 (1755-1770) Bild 257 / sid 473 (AID: v83276.b257.s473, NAD: SE/SSA/1587)

[4] Johan Henric Kellgren: Samlade skrifter VI (1923), 91 

[5] Floby (R) C:2 (1726-1771) Bild 261 / sid 513 (AID: v45400.b261.s513, NAD: SE/GLA/13117)

[6] Storkyrkoförsamlingen (A, AB) CIa1:10 (1752-1764) Bild 172 / sid 323 (AID: v90673.b172.s323, NAD: SE/SSA/0016); Storkyrkoförsamlingen (A, AB) CIa1:10 (1752-1764) Bild 192 / sid 363 (AID: v90673.b192.s363, NAD: SE/SSA/0016); Storkyrkoförsamlingen (A, AB) CIa1:11 (1765-1777) Bild 7 / sid 5 (AID: v90674.b7.s5, NAD: SE/SSA/0016); Storkyrkoförsamlingen (A, AB) CIa1:11 (1765-1777) Bild 28 / sid 47 (AID: v90674.b28.s47, NAD: SE/SSA/0016); Storkyrkoförsamlingen (A, AB) CIa1:11 (1765-1777) Bild 45 / sid 81 (AID: v90674.b45.s81, NAD: SE/SSA/0016)

[7] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:215 (1768) Bild 10210 / sid 827 (AID: v222797.b10210.s827, NAD: SE/SSA/0145a)

[8] Adolf Fredrik (A, AB) FI:5 (1775-1811) Bild 41 / sid 75 (AID: v81746.b41.s75, NAD: SE/SSA/0001)

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Johanna Elisabet Beckmanin elämästä (2/3)

Edellisessä osassa solmittu Johanna Elisabet Beckmanin avioliitto ei kariutunut väitettyyn rakkaussuhteeseen Porvoossa asuessa. Kun aviomiehensä Jonas Kiellgren sai kirkkoherran viran, jonka mahdollisesti appensa hänelle "osti", niin Johanna Elisabet muutti kanssaan Myrskylään. Sovun merkkinä pariskunta kävi yhdessä ehtoollisellakin tapaninpäivänä 1740. Kuitenkin jo kaksi viikkoa myöhemmin Jonas Kiellgren kävi selostamassa vaimonsa aviorikoksia Porvoon tuomiokapitulissa ja raastuvanoikeudessa mukanaan kirje, joka todisti salaisista tapaamisista.[1]

Ilmeisesti tämän jälkeen  Johanna Elisabet Beckman lähti ja pääsi vanhempiensa luo Biurböleen. Isä Petter Beckman lähti Bjurbölestä hakemaan Myrskylään jäänyttä omaisuutta. Keskellä yöllä pappilassa pakattiin rekeen myötäjäiset: hopeaa, vaatteita ja kangasta. Jonas Kiellgren hätyytti apua naapurista ja ylioppilas Jakob Hakelin tuli portille, mutta Petter Beckman veti miekkansa esiin ja uhkasi sekä nuorta miestä että vävyään. Jonas Kiellgren kiljui suomeksi "ottakaa kiinni ryöväri, ottakaa kiinni murhaaja". Reen perään lähdettiin ja se saatiin kiinni. Tässä yhteydessä Jakob Hakelin löi Petter Beckmania takaraivoon, minkä seurauksena hän kuoli pappilassa seuraavana iltana.[1] Porvoon hautauslistan mukaan Petter Beckman kuoli 27.1.1741, mutta hänet haudattiin vasta 12.11.1741. 

Viranomaiset tulivat 31.1.1741 vangitsemaan Jonas Kiellgrenin, jonka vankeus kesti lähes vuoden. Hovioikeus antoi tuomionsa Petter Beckmanin kuolemaan liittyen 5.11.1741 ja vapautti Jonas Kiellgrenin. Hän kuitenkin sai sakot varomattomuudestaan tilanteessa. Kiellgrenin vaimoaan vastaan esittämät syytökset olivat edenneet myös hovioikeuteen, jossa 15.11.1741 päätettiin, ettei mitään olennaista oltu saatu todistettua.[1]

Kun Johanna Elisabet Beckman 12.1.1742 synnytti tyttölapsen, Kiellgrenillä oli pitävä todiste. Hän oli ollut vangittuna, joten hän ei voinut olla pian syntymänsä jälkeen kuolleen lapsen isä. Talvikäräjillä Johanna Elisabet Beckman selitti lapsen isäksi metsässä kohtaamansa koiran ja pyssyn kanssa liikkuneen täysin tuntemattoman miehen, joka epäilemättä kuitenkin oli ollut ruotsalainen upseeri.[1] 

Asioiden käsittelyä hidasti ainakin hattujen sota ja pikkuviha. Johanna Elisabet Beckman pyysi myös omasta puolestaan avioeroa, josta annettiin tuomio Myrskylän ylimääräisillä käräjillä 25.8.1743, minkä jälkeen tuomiokapituli antoi varsinaisen erokirjeen 26.11.1743. Keskenään aviopari oli sopinut, että 4-vuotias tytär Kristina Dorotea jäisi isälle. Lapsen elättämiseksi Johanna Elisabet Beckman luovutti isältään saamansa perinnön Jonas Kiellgrenille ja tälle oli luvassa myös äidin isäpuolen Jacob Moldenin lahjakirjeestä juontuva etu.[1]

Jonas Kiellgrenin ura eteni vuonna 1746 Skaran hiippakunnan Flobyyn, jonne Johanna Elisabetin tytär siis muutti myös.[1] Myös Johanna Elisabet jätti Uudenmaan taakseen, mutta siitä lisää sarjan viimeisessä osassa.

Petter Beckmanin leski Dorotea Bode meni Porvoossa 12.9.1745 naimisiin kuninkaallisen amiraliteetin kapteeniluutnantin Erik Magnus Paulinin kanssa. Ehkä he olivat kohdanneet hattujen sodan vaiheissa? Erik Magnus Paulin muutti Karlskronasta Biurböleen ja pariskunta asui siellä lopun elämänsä. Dorotea Bode kuoli vuonna 1775 ja Eric Magnus Paulin 8.5.1779. [2] Perinnönjaosta maailmalle kadonneille lapsille tuli paikalliselle hallinnolle ongelma, jota helpotettiin muuttamalla irtain omaisuus käteiseksi.

Posttidningar 4.10.1779

Dorotea Boden tyttäristä oli Johanna Elisabetin jälkeen todennäköisesti vanhin oli Anna Dorothea Beckman (s. 1727), joka vietti häänsä reviisori Anders Lembergin kanssa Tukholmassa marraskuussa 1756. Anders Lemberg oli ilmoitettu isäksi jo kun 10.5.1752 Tukholmassa syntynyt Carl Gustaf vietiin kasteelle. Samoin kun kastettavana oli 24.6.1752 syntynyt Fredrika Ulrica, joka sai kummeikseen sekä äidin äidin että Sabina-tädin. Äiti ja tytär tulivat Bjurböleen, josta käsin tytär meni naimisiin 4.10.1774.[2, 3, 7]  

Posttidningar 3.8.1799
Sabina Beckman (s. ~1734) vihittiin Porvoossa 30.7.1758 avioliittoon Skaran rykmentin vääpelin Anders Kiellbergin kanssa. Heidän poikansa Gabriel syntyi Skaraborgin läänin Väringin seurakunnan Törestorpissa 28.5.1759. Pidempiaikaiseksi asuinpaikaksi seurakunnassa tuli Dammsängen, jossa syntyi Karl Gustaf 22.9.1761, Ulrika 10.1.1764, Maja Stina 18.4.1769 ja Anders 5.12.1770.[5] Sabina ei kuitenkaan ollut täysin aloillaan, sillä kaksoset Fredric ja Carl Magnus syntyivät Bjurbölessä 27.11.1765.[2] Anders Kiellberg kuoli Väringissä syksyllä 1792.[6]

Charlottan (s. 1735) Sara-tyttären syntyessä 12.1.1755 Bjurbölessä, tämän isä Theodor Morin oli vääpeli. Runsasta vuotta myöhemmin mies oli kersantti, kun tytär Friderica Charlotta syntyi 1.9.1756. Tämän jälkeen Theodor Morin lähti Porvoosta Pommeriin ja Charlotta Beckman otti 18.7.1761 muuttokirjan Tukholmaan.[2] Siellä Theodor Morinin ura eteni ylisotakomissaariksi ja perheellä oli varaa m.m. kattaa pöytä Itä-Intiasta tuodulla posliinilla. Sekä omistaa maatila, jossa Charlotta Beckman kuoli vuonna 1773. Aviomiehensä eli vielä 4 vuotta. Molempien surijoina olivat Saran ja Fredrika Eleonoran lisäksi veljensä Erland Magnus, Carl Theodor ja Adolph Reinhold. [4]

Nuorin sisaruksista oli vuonna 1766 upseerin vaimo Venäjällä. [3]

Lähteet:

[1] Wilhelm Lagus: Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884), 9-15

[2] Porvoon vihityt&kastetut, rippikirjat 1749-1759, 259; 1754-1770, 81; 1771-1776, 43

[3] Anbytarforumilla Kurt Hultgrenin tammikuussa 2001 jakama perukirjatieto, jota en saanut vahvistettua. 

[4] Toresund (D) C:2 (1761-1824) Bild 188 (AID: v62338.b188, NAD: SE/ULA/11558); Hedvig Eleonora (A, AB) FI:4 (1766-1785) Bild 136 / sid 265 (AID: v85669a.b136.s265, NAD: SE/SSA/0006); Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:245 (1777) Bild 1750 / sid 159 (AID: v222860a.b1750.s159, NAD: SE/SSA/0145a); Selebo häradsrätt (AB, D) FII:3 (1771-1783) Bild 340 / sid 338 (AID: v147835.b340.s338, NAD: SE/ULA/11314)

[5] Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 114 / sid 249 (AID: v56668.b114.s249, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 117 / sid 255 (AID: v56668.b117.s255, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 120 / sid 261 (AID: v56668.b120.s261, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 170 / sid 347 (AID: v56668.b170.s347, NAD: SE/GLA/13637); Väring (R) C:1 (1688-1774) Bild 172 / sid 355 (AID: v56668.b172.s355, NAD: SE/GLA/13637); Olof Parkin sukutaulu

[6] Väring (R) C:2 (1774-1849) Bild 185 / sid 35 (AID: v56669b.b185.s35, NAD: SE/GLA/13637)

[7] Hedvig Eleonora (A, AB) EII:4 (1756-1774) Bild 12 (AID: v85658.b12, NAD: SE/SSA/0006); Jakob och Johannes (A, AB) CIa:15 (1751-1759) Bild 325 / sid 359 (AID: v86368.b325.s359, NAD: SE/SSA/0008); Hedvig Eleonora (A, AB) CI:10 (1755-1757) Bild 21 (AID: v85578.b21, NAD: SE/SSA/0006)

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Johanna Elisabet Beckmanin elämästä (1/3)

Johanna Elisabetin isää kutsutaan hautausmerkinnässään amiraliteetin kapteeniksi Petter Beckman. Todennäköisesti sama mies oli jäänyt venäläisten vangiksi Hangonniemellä 14.7.1714 ja päässyt palaamaan Ruotsiin ennen rauhaa eli jo vuonna 1719.[0]

Yhden tyttärensä perukirja [1] paljastaa, että Petter oli ollut ainakin kahdesti naimisissa. Ensimmäisessä avioliitossa syntyi vuodenvaihteessa 1709/1710 Dorothea sekä myös aikuisiksi eläneet Margareta Catharina ja Maria. Ainakin Dorothea oli vielä lapsi, kun isä solmi 8.3.1720 uuden avioliiton Tukholman Jakob & Johannes -seurakunnassa naulantekijäoltermanni Hans Jakob Boden tyttären (s. 1705) kanssa. Tämänkin nimi oli Dorothea. [2, 10] Appi kuoli vain pari kuukautta myöhemmin ja jätti leskelleen ja kahdelle lapselleen talon Norrmalmilla ja käteistä niin paljon, että sillä olisi voinut ostaa kymmenen samanlaista taloa.[3] 

Lanko Henrik Hartwich Bode kuoli rintaperillisittä huhtikuussa 1726. Äitinsä eli Petter Beckmanin anoppi Maria Wulf oli tuolloin uudessa avioliitossa purjeentekijä Jakob Möldenin kanssa.[4] Liitto päättyi Maria Wulfin kuolemaan huhtikuussa 1733. Perukirjaan merkittiin, että tyttärensä Dorothea Bode asui Petter Beckmanin kanssa Uudellamaalla ja Porvoon pitäjässä Bjurbölen rusthollissa, joka kuului appivanhemmille. Kuolinpesässä oli runsaasti muutakin varallisuutta.[5]

Nykyään meteroriitin laskeutumispaikkana tunnettu Bjurböle sijaitsee noin kahdeksan kilometriä etelään Porvoon keskustasta. Mitään ilmeistä selitystä Bjurbölen omistukselle ei näy Tukholman perukirjoituksissa. Vielä ennen isoavihaa tila kuului Jöran Flemingille.[6] Jakob Mölden (tai Möller) oli asunut kaupungissa aiemman vaimonsa kuollessa vuonna 1720, eikä tämä pariskunta tuolloin omistanut tilaa.[7] Rauhan tultua tilalla oli vuokralaisia tai pehtoori.[8]

Viimeistään vuonna 1731 Bjurböleen olivat asettuneet Dorothea Bode ja Petter Beckman  tyttäriensä kanssa.[9] Tilalla kasvoivat Petter Beckmanin kakkosavioliiton tyttäret: Johanna Elisabet, Anna Dorotea, Sabina (s. ~1734), Charlotta (s. 1735) sekä edellä mainitussa perukirjassa nimettömäksi jätetty tytär.[10]

Johanna Elisabet Beckman oli syntynyt ennen Bjurböleen muuttoa ja todennäköisesti pian vanhempiensa avioliiton jälkeen. Siinäkin tapauksessa hän oli hyvin nuori solmiessaan avioliittoa vuoden 1737 paikkeilla Porvoon tuomiokirkon taloudenhoitajan Jonas Kiellgrenin kanssa. Mies oli häntä 20 vuotta vanhempi. Vihkimerkintä ei ole säilynyt, mutta helluntaina 1739 parilla oli vuoden ikäinen tytär. Tämä pantiin muistiin, sillä tuolloin Johanna Elisabet Beckmanilla oli käynnissä rakkaussuhde tuomiokapitulin konsistorin notaarin Matias Martiniuksen kanssa. Tai näin ainakin väitettiin.[11]

Lähteet:


[1] Tiedon perukirjasta jakoi Anbytarforumilla Kurt Hultgren tammikuussa 2001. Hän antaa ymmärtää, että perukirja tehtiin Tukholmassa vuonna 1766, mutta sitä en löytänyt Tukholman perukirjahakemistosta eikä ArkivDigitalin hakemistosta. Aiemmin Hultgren kertoi, että hautauskirjauksen perusteella Dorotea oli syntynyt vuodenvaihteessa 1709/1710.

[2] Jakob och Johannes (A, AB) CIa:12 (1709-1725) Bild 235 / sid 459 (AID: v86365.b235.s459, NAD: SE/SSA/0008)

[3] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:88 (1720) Bild 4310 / sid 419 (AID: v222393.b4310.s419, NAD: SE/SSA/0145a)

[4] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:96 (1727) Bild 1150 / sid 100 (AID: v222405.b1150.s100, NAD: SE/SSA/0145a)

[5] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:108 (1733) Bild 8180 / sid 788 (AID: v222423.b8180.s788, NAD: SE/SSA/0145a) & Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:108 (1733) Bild 10490 / sid 1018 (AID: v222423.b10490.s1018, NAD: SE/SSA/0145a)

[6] Suomen asutuksen yleisluettelo -arkisto  - Porvoo, jakso 116: Bjurböle Säteri. Lisäksi Wilhelm Lagus toteaa kirjansa Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884) alaviitteessä sivulla 11:"i Finska Adelns Gods och Ätter sid. 245: "Sedermera (efter Jak. Fleming, kring 1725) innehades Bjurböle af segelsömmaren Jakob Mölden""

[7] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:89 (1721) Bild 7030 / sid 691 (AID: v222394.b7030.s691, NAD: SE/SSA/0145a)

[8] Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8162 Tositekirja, f. 1–727 1724-1724, jakso 31, sivu 22Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8184 Tositekirja 1728-1728, jakso 22, sivu 17

[9] Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä - 8200 Tositekirja, f. 1–1530 1731-1731, jakso 167, sivu 287

[10] Syntymäajat Porvoon rippikirjoista 1749-1759, 259; 1754-1770, 81; 1771-1776, 43

[11] Wilhelm Lagus: Skalden Johan Henrik Kellgrens finska lefnadsminnen (1884), 9


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Tykö Tomminpojan elämä ja onnen-vaiheet

Oli nimimerkki K. W. W-n sitten Pyhtäällä vuonna 1838 syntynyt Karl Wilhelm Weman tai ei, jatkokertomuksensa Tykö Tomminpojan elämä ja onnen-vaiheet (*) on aikaansa nähden harvinaisen hauskasti kirjoitettu. Tyylinäyte alusta:

Yhtenä päivänä hämärän tullessa seisoi joukko akkoja Toimelan kylässä vanhan, maantien varrella olevan koivun vieressä ja pakisi tapauksista ja muista kylän asioista. Heidän kielet ja huulet olivat erinomaisessa liikkeessä ja samoin kädet, sillä jokaisella oli sukkapuikot joita he kiiruusti liikuttivat — he neuloivat sukkaa. Yht'äkkiä huomasivat he maantiellä vielä yhden akan, joka tuli juosten heitä kohti ja tultuaan heidän joukkoon hengästyneenä tötätti: 

— Ystävät! ... Kulkaa kummaa.... 

— Mitä, mitä? huusivat ne toiset. 

— Tommin vaimo ... on ... on ... synnyttänyt ... pojan, ilmoitti äsken tullut. 

Akat seisoivat avo-suin ja katselivat kummastuneina toinen toistansa. Viimein päästi yksi heistä kielensä taas entiseen liikkeesen ja lausui:

— Kumma kuitenkin! Mutta, mennään katsomaan! 

— Niin, mennään katsomaan! huusi nyt joukko ja pani säärensä liikkeesen. Polkutiellä tuli pitäjän lukkari heitä vastaan. Tälle ilmoittivat nyt akat huutaen ja rähisten sen kumman asian, että Tommin vaimo oli synnyttänyt pojan. Lukkari katseli akkoja avossa suin sanaa vastaamatta ja viimein kuin tointui huusi hän: 

— Kumman kumma! Tommin vaimo. 

— Niin, ja poika on niin kaunis, niin valkea ja hieno muoto sillä on ja niin kaunis se on kuin herrasväen lapsi, pakisi akka, joka toisille oli ilmoittanut asian koivun vieressä. 

— Se vasta kumma! huusi ne muut: Ja kuin herrasväen lapsi, lisäsi muutamat. 

— Mennään katsomaan! huusi lukkari ja seurasi akkoja. 

(*) I. Mitä Toimelan akat sanoivat kun Tykö syntyi OTAWA 07.11.1862 NO 44 

II. Kuinka Tykö kasvaa, opetetaan lukkariksi ja mitä hän vielä saa oppia ja tietää. OTAWA 14.11.1862 NO 45 

III. Tykö tulee Porvoosen ja mitä hän siellä näki ja huomasi OTAWA 14.11.1862 NO 45 

IV. Tykö Puhtalassa ja kuinka siellä kävi OTAWA 12.12.1862 NO 49 

V. Mikä Tykölle tiellä tapahtui ja kuinka hän pääsi Helsinkiin OTAWA 28.11.1862 NO 47 

VI. Mitä Kapteini Tyköstä sanoi, mikä hänelle Esplanatissa tapahtui ja kuinka hän nai OTAWA 12.12.1862 NO 49 

VII. Tykö tulee pataljuonan lukkariksi, kuinka muutoksia tapahtuu ja mintähden Tykö ottaa eron & VIII. Kuinka Tykö pääsee koulumestariksi Vaahtijärvelle ja mitä akat hänestä sanovat OTAWA 19.12.1862 NO 50 

IX. Kuinka uusi kirkkoherra Tyköön vihastui, antaa Tykölle korva-puustin ja miten sitte kulussa kävi & X. Tykö Toimelassa ja kuinka siellä kävi OTAWA 30.12.1862 NO 51