1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät

Tänä vuonna minulta jäi 1800-luvun tutkimuksen päivät väliin, kun niiden kanssa päällekkäin järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät ja halusin nähdä jotain (upo)uutta. Torstain tutkimuksen teon edellytyksiin keskittyneestä ohjelmasta minulla ei ole mitään sanottavaa, mutta siitä varmaan järjestäjät kirjoittavat omissa verkkoraporteissaan. Sivustakatsojan fiiliksen ja aikakauden kuvitukseksi otos Wienin reissulta:

Perjantaina puhuttiin varsinaisista tutkimuksista, mikä oli mielenkiintoisempaa, vaikka jokaisella esiintyjällä oli käytettävänään vain 10 minuuttia. Ensimmäisenä kuuntelin kauppakomppaniatrioa. Heistä Katja Tikka tutkii oikeushistorian näkökulmasta 1600-luvun alkupuolella Ruotsin ensimmäisiä komppanioita, joiden malli saatiin Alankomaista. Tikan fokus on siinä mitä yritettiin saada aikaan, mutta hän totesi havainneensa, että tavoitteisiin ei päästy eli pääomia ei saatu kerättyä.

Henri Hannula tarkastelee vuosisadan lopulla Alankomaiden diplomaatteja ja miettii keiden etua nämä ajoivat neuvotellessaan Ruotsin kuninkaan kanssa välillä tätä kiristäenkin. Kaarle Wirta, joka ei sairastuttuaan päässyt paikalle on väitöskirjansa Dark horses of business : overseas entrepreneurship in seventeenth-century Nordic trade in the Indian and Atlantic oceans jälkeen aloittamassa tutkimusta, jossa seuraa tervakaupan rahavirtoja. (Väitöskirjastaan Wirta puhuu tällä verkkovideolla.)

Seuraavassa sessiossa puhuttiin vallankäytöstä ja oikeudesta. Riikka Miettinen on syksyllä aloittanut kolmen vuoden projektin, jossa paneutuu siihen, miten mieleltään poikkeaviin / mielisairaisiin suhtauduttiin kun heille ei ollut laitoksia eikä (ajan tavalla) koulutettuja hoitajia. Lähteinään ovat pääosin tuomiokirjat.

Miettisen tutkimuksen rajanvedon haasteista sain konkreettisen kokemuksen, kun ulkomuistista menin hänelle höpisemään yhdestä miehestä 1720-luvun Kokemäellä. Kotiin päästyäni tarkistin lähteet ja kyse olikin erikoisemman puoleisesta uskonnollisesta herätyksestä, johon viranomaiset olivat puuttuneet vääräuskoisuuden takia. Mutta minun silmissäni ei ollut "ihan tervettä".

Katinka Sarjanoja on aivan alussa myötävannomiseen keskittyvässä väitöskirjatutkimuksessaan, mutta uskalsi väittää Heikki Ylikankaan olleen väärässä kirjoittaessaan, että käytäntö kuului vai keskiaikaan. Sarjanoja oli löytänyt esimerkkejä jopa vuonna 1695 tapahtuneen virallisen lopetuksen jälkeen.

Maria Julku on pidemmällä väitöskirjatutkimuksessaan Pohjanmaan käskynhaltijoiden asemasta 1600-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotti lukuisia muistipalaumia Olof Ångermanin vääntämisestä. Miten valtaa käytetään, miten toimenkuvia määritellään ja miten ne muuttuvat? Etäisyydet ja tiedon puutekin kuullostivat tutuilta, vaikka niiden suhteen Pohjanmaalla oltiin eri suuruusluokissa kuin Raaseporin voutikunnassa.

Kolmannessa sessiossa puhuttiin sodasta, josta en tajua mitään. Mutta oli kyllä jännää kuulla ääneen todettuna, miten Olli Bäckströmin kapinalliset ja Jaakko Björklundin aliurakointirakenteet resonoivat Afganistanin ja Lähi-idän edelleen käynnissä oleviin sotiin. (Bäckströmin tuoreeseen väitöskirjaan linkitin yhdessä muiden 1600-lukua käsittelevien opinnäytteiden kanssa viime vuoden lopulla.)

Elämän iloiksi ja kiroiksi otsikoidussa sessiossa Ilari Aalto kertoi Aboa Vetuksen kaivauksissa löytyneestä liitupiippukeskittymästä, joka oli ajoitettavissa 1600-luvun alkupuolelle ja täten yhdistettävissä kirjallisista lähteistä tunnettuun Anders Merthenin krouviin. Aallon hypoteesi on, että tupakointi keskittyi krouvin oven ulkopuolelle. Innostuneessa keskustelussa tarjottiin vaihtoehtoisena tulkintana, että kasa olisi syntynyt siivouksesta. (Jälkiajatus: miksei piipun paloille keksitty mitään uuskäyttöä? Eikö niillä olisi voinut pelata jotain?)

Marja Hartola kertoi tutkivansa menneiden aikojen ruokataloutta, mikä oli tietenkin minulle kiinnostava ja iloinen uutinen. Jenni Kuuliala jatkaa katolisten kirkon tuottamien lähteiden parissa ja miettii lääketiedettä ja elettyä uskoa uuden ajan alun Italiassa.

Päivien finaalissa Marjo Kaartinen kertoi, että latinankielisten tekstien kirjoittajien koneellisessa tunnistuksessa on saatu "aika jänniä tuloksia". Esityksen perusteella tämä minulta koko lailla piilossa pysynyt digihum-hanke Propreau tosiaan kuuluu onnistujiin.

P. S. Viime vuotisten opinnäyteharavointien vähäinen 1500-luku sopinee läntättäväksi tähän.

• Eemil Keräsen gradua ei ole verkossa, mutta hän on tiivistänyt siitä blogitekstin
  Kymmenysverotus kolmessa Varsinais-Suomen pitäjässä 1560-luvulla [Korjaus 12 tuntia julkaisun jälkeen. On verkossa: Kymmenysverotus Maskussa, Mynämäessä ja Nousiaisissa 1560-luvulla]
• Elsayed, Duha: Agricolan pitää – nesessiiviverbi kielikontaktin ytimessä
• Schiavone, Sebastian: Palkkamiekat kirjeissä : skotlantilaisten palkkasoturien näyttäytyminen Ruotsin kuninkaallisen ja aatelin kirjeissä 1570-1599
• Schygge, Kristoffer: "Med vår gunstige willie och tillatelse" : Statsmakten och gränsstäderna Kalmar och Viborg under Gustav Vasas tid
• Carina Junhager: Våld i Strängnäs stads tänkebok 1590-1599 : Våldsmål i Strängnäs rådstuga under 1590-talet
• Manuel Jiménez Fonseca: Civilizing Nature : Revisiting the Imperialist History of International Law 1511-1972 

P. S. 2. Myös Kari Hintsala oli paikalla ja julkaisi jo oman näkemyksensä kokemastaan. Sotasessiosta oli saanut minua enemmän irti, ylläri-pylläri.

Omalaatuinen Sofie von Fieandt

Padasjoen Saksala. Kodin kuvasto 32/1917

Padasjoella kirkkoherran tyttärenä vuodet 1861-68 asunut Naëmi Ingman mainitsee kirjassaan Laulajattaren muistelmia (1928) "varsin omalaatuisen henkilön ja lämpimän ihmisystävän" Sofie von Fieandtin, joka asui Mart-Hietalan tilalla lähellä veljensä Robert von Fiandtin omistamaa Saksalan kartanoa . Ei siis veljensä taloudessa, mikä olisi ollut tavanomaisempaa. (Rippikirjan 1856-65 mukaan hän oli muuttanut Saksalasta omaan talouteensa vuonna 1858.)

Hän oli tunnettu armeliaisuudestaan köyhiä kohtaan, joita hän auttoi kaikin tavoin, mutta samalla hänestä mainittiin, ettei hän koskaan käynyt kirkossa. Olipa moni nähnyt hänen työskentelevän ihan pyhäpäivinäkin, kehräävän ja karttaavan villaa tahi neulovan vaatteita, useimmiten juuri köyhille lapsille.

Padasjoen rippikirjan mukaan Adolfina Sofia oli syntynyt vuonna 1823 eli oli 44-vuotias suunnitellessaan "vanhoillaan päivillään" avioliittoa Alexander Napoleon Kekonin kanssa.

Papisto sai silloin kovan pähkinän purtavakseen: kuinka saatettiin hänelle antaa avioliittokuulutus, hänelle, joka synnillisenä ihmisenä ei käynyt edes kirkossa, vielä vähemmän Herran ehtoollisella! - Monien ja pitkien epäilyjen ja mietiskelyjen jälkeen päätettiin vihdoin asettaa hänelle valittavaksi seuraava vaihtoehto: joko jäädä naimattomaksi tai ensin käydä ehtollisella ja saada sitten kuulutuksen. Ja kuinka kävi? - Kaikkien ihmeeksi vanha neiti alistui pappien määräyksiin, tuli kirkkoon parhaiksi ehtoolliselle ja asteli sen päätettyä suoraa tietä ulos kirkosta.

Avioliitto solmittiin Padasjoella 23.9.1867.

Luin tuliaislehtiä

Tukholmassa ehdin Nationalmuseumin ja Armemuseumin lisäksi toki pyrähtää lehtikioskilla ostamassa tavanomaisen satsin luettavaa paluumatkalle ja kotiinkin.

Släkthistoria 1/2019 keskittyi valokuviin, joita mielenkiintoisempaa oli m.m. esittely Arvid Bergmanin kirjasta Född slav - död fri?, jossa hän kertoo Ruotsiin päätyneistä afrikkalaistaustaisista miehistä. Oma esi-isänsä oli Kustaa III:n aikaan armeijassa, mutta ei saanut eläkettään, kun ei "neekerinä" pystynyt todistamaan syntymäaikaansa. Bergmanin tutkimusten mukaan mies oli syntynyt Bostonissa ja mahdollisesti Vapaussodan yhteydessä päätynyt Eurooppaan. DNA-tutkimus on osoittanut Bergmanille yhteyksiä sekä Afrikkaan että Yhdysvaltoihin.

Pienenä hupijuttuna oli ArkivDigitalin nimihakemistosta 1860-1930 haettu lukusanoilla nimettyjä. Ja tosiaan oli lapsia, jotka olivat saaneet toiseksi nimekseen Sexa tai Sjunde syntymäjärjestyksen mukaisesti! Hiskistä en pikaisesti vastaavaa löytänyt. Suomesta on myös turha etsiä asiakirjatyyppiä Personalieböcker, joka Ruotsissakin oli kirkkoherrojen kirjoitettavana vain Västeråsin hiippakunnassa, mutta tavataan toisinaan muualtakin. Näissä on kirjoitettu jokaisesta vainajasta elämäkerta! (Toisinaan ruotsalaisissa hautauslistoissa on myös elämänkuvausta enemmän kuin Suomessa koskaan.)

Historiskan 4/2018 kertoi alkavasta projektista, jossa tutkitaan äänestysoikeuden rajoituksia Ruotsissa vuoden 1921 jälkeen. Kuten Suomessakin oikeus vietiin (tai sitä ei annettu) köyhimmiltä ja holhouksen alaisilta. Miten lie meillä sitten ollut romanien ja saamelaisten laita. Ruotsissa äänioikeuteen vaadittiin "henkikirjoitusosoite" (folkbokföringsadress), jonka puutteen takia nämä liikkuvan elämäntavan ryhmät eivät päässeet äänestämään.

Populär historia 2/2019 oli käyttänyt samaa kansikuvaa kuin minulla oli 1802-kirjassa. Kyseisen projektin perusteella minulla oli muistikuva, että Kustaa IV Adolf ei vaimonsa kanssa toimeen tullut, joten ihmettelin rakkauteen viittaavaa otsikkoa. Mutta kyse olikin siitä, että hän oli tehnyt valinnan itse eikä erityisen harkitsevaisesti. Artikkeli oli hyvä kertaus parin elämään - eikä tietenkään maininnut kesää 1802.

Lehden alkusälästä selvisi, että Suomessakin tuttu Pommac lanseerattiin 1919 ja 1920-luvulla se oli vielä hienoston juoma, jota voitiin terästää ginillä. Yleiseksi janojuomaksi se muuttui Ruotsissa 1950-luvulla. Lyhyehköllä pätkällä mainostettiin Ruotsin ainoaa pesulamuseota Vårbyssä, jonne pyykkiä tuotiin 1900-luvun alussa Tukholmasta. Missäköhän Helsingin pyykit pestiin?

Laajan artikkelin oli kuningasparin ohella saanut Angelica Balabanoff, joka osoittautui jälleen yhdeksi aukoksi tietämyksessäni Venäjän historiassa. Suomalaisissa sanomalehdissä hän näyttää esiintyvän ensimmäistä kertaa vuonna 1906 puhujana sosiaalidemokraattien puoluepäivillä Mannheimissa ja mainitaan sittemmin erityisesti vasemmiston lehdissä. Helsingin Sanomissa 21.10.1925 Balanoff on "kyttyräselkäinen kommunisti-nainen, joka myöhemmin [toimittuaan Italiassa Mussolinin kanssa] palasi Venäjälle Leninin ja Trotskin apulaisena ja ajeli tsaaritar-vainaan ajoneuvoilla."

Kirja Horet i Hälsta. En sann historia från 1600-talet, jonka olin laittanut metsästyslistalle, sai lehdessä kriittisen arvion, jonka mukaan rikostapauksesta ei oltu onnistuttu luoman lukuelämystä.

Salattua viisautta?

Selaillessani Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelman kortistoa "Leikillisiä kirjoituksia ja piirroksia D IV 41" kuullosti lupaavalta. Mutta vaikka pientä kirjasta kuinka kääntelin, en saanut tolkkua oliko kirjoittaja tosissaan vai leikin laskija. Erikoinen käsiala vaikeuttaa ajoittamista, mutta eiköhän tämä 1800-luvulta ole.

Helpoimmin olivat ymmärrettävissä kaksi ensimmäistä aukeamaa, jotka todennäköisesti oli täyttänyt joku muu kuin loppusivujen kynänkäyttäjä.

Sitten oli kyllä otsikkosivu

ja sille "selvennystä"

mutta kukaan Twitterissä kuvan nähnyt ei pystynyt jakamaan lisätietoa käsitteistä. Kirjoittajan keksimiä? Erikoisia asioita tutkivan ruotsalaisen mielessä hermethologia toi mieleen hermetismin eli kirjoituksiin Hermetica ja Corpus Hermeticum perustuvan ajattelun. Ainakin "salattu viisaus" sopii loppuihin sivuihin, joilla annettiin m.m. ohje kukon vetämälle tukille. Olki täytetään elohopealla?

Tähän liittyvä kuva on kirjan lopussa.

Toinen valmiiksi piirretty kuva on n:o 3

Sen selostus on tämä. Sukat ja jotain öljyä?

Viimeiseksi esimerkiksi otsikko, johon ei liity enempää tekstiä ja kuva on vain lyijykynähahmotelma, josta erottuu kyllä irti oleva pää.

Sisko eli Petteriä pidempään

Viime viikon päivästä Tukholmassa ei irtoa kolmatta postausta, mutta samaisesta kaupungista tein vähän ennen reissua tutkimuslöydön, joka kaipaa dokumentointia.

Olen varmaan aiemminkin todennut, että sukututkimus 1700-luvun Tukholmassa on oma lajinsa. Ei toivoton sellainen, sillä perukirjat auttavat usein ja seurakunnista on pääsääntöisesti historiakirjat tallella sekä osaan hakemistotkin. Hakemistoja on myös tutkimukselle oleellisiin henkikirjoihin, joita valitettavasti on säilynyt vain hajavuosilta.

Mutta ne henkikirjojen hakemistot ovat vanhoja ja käsinkirjoitettuja. Nimet eivät alkukirjaimen jälkeen ole aakkosjärjestyksessä. Jos ei tiedä minkä seurakunnan alueelta henkilöä pitäisi hakea, läpikäynti on rasittavaa sekä fyysisistä kappaleista kaupunginarkistossa että ArkivDigitalissa.

Ei toki mahdotonta ja kun välttämättä halusin tarkistaa kaikki lähteet yhdestä Schiltistä, niin kävin kirjoja yksi toisensa jälkeen läpi... ja löysin Petter Sundin siskon!

Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BC:16 (1730-1730) Bild 90 / sid 61
(AID: v573341.b90.s61, NAD: SE/SSA/003106)

Tämä ennen isoavihaa Helsingissä asunut nainen katosi toisen avioliittonsa jälkeen näkyvistä. Viime vuonna julkaistuun kirjaan raavin kokoon mainintoja aviomiehestään, mutta en pystynyt sanomaan naisesta itsestään mitään. Ilmiselvää slarvausta, sillä hän oli hakemistossa sekä omalla että miehensä nimellä. Ja asuvat alueella "Ladugårdlandet nedre", josta käytännöllisesti kaikki (tai ainakin yli puolet) tutkimistani henkilöistä löytyvät.

Itse henkikirjasta näkyy, että pariskunta asuu piikansa kanssa korttelin Hafsswalget tontilla n:o 6, jonka omistaja on Örebrossa.

Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BA:13:2 (1730-1730) Bild 180 / sid 116
(AID: v367133a.b180.s116, NAD: SE/SSA/003106)

Korttelin saa kartalle esimerkiksi kaupunginarkiston sivulla Kvarters och adressnyckel 1730–1810, jonka mukaan tontti 6 on nykyään Artillergatan 18. Halutessaan asian voi varmistaa vielä Stockholmskällanin karttavertailusta.

Aivan Armemuseumin vieressä eli tuostahan viime viikollakin (taas) kävelin! Museoalue oli 1730-luvulla armeijan aktiivikäytössä ja vieressä on kirkko eli mainio paikka kievarinpidolle, joka Catharinan miehellä henkikirjan mukaan oli ammattina.

Kun alue oli selvillä ei ollut mitään syytä jättää seuraavaa käytettävissä olevaa hakemistoa vuodelta 1741 tarkistamatta.

Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BC:26 (1741-1741) Bild 72 / sid 15
(AID: v573351.b72.s15, NAD: SE/SSA/003106)

Catharina on siis jäänyt leskeksi.

Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BA:18:1 (1741-1741)
Bild 137 / sid 27 (AID: , NAD: SE/SSA/003106)

Hän asuu edelleen samassa korttelissa, mutta nyt sen tontilla n:o 3. Häntä ei näemmä ole vapautettu henkirahasta, vaikka iäkseen arvioidaan 70, sillä Catharina ansaitsee edelleen oman elatuksensa kehräyksellä.

Kun asuinpaikka on aivan Hedvig Eleonoran kirkon vieressä on selvää, minkä seurakunnan kirjoihin Catharinan miehen ja todennäköisesti Catharinan itsensä hautaus on merkitty. Ja kyseisiin kirjoihin on jopa edellä mainittu hakemisto, joten ihmettelen entistä enemmän tutkimukseni aukkoa... paitsi, että kumpaakaan ei G:n eikä S:n kohdalta löydy.

Perukirjahakemistot olen takuulla Sund-kirjaa tehdessä tarkistanut, mutta varmuuden vuoksi... ainoa Golden-alkuinen nimi on Goldenou. Kehräämisellä eläneen naisen perukirjattomuus ei ole ihme, mutta perukirja olisi kyllä ollut aarre, sillä kaikki muutkin Petterin sisarukset ovat sodan jälkeiseltä ajalta hukassa.

Narvan voitosta

Wienin sotahistoriallisen museon jälkeen oli ilo Tukholmassa kävellä luottavaisin mielin Armemuseumin Narvan voitosta kertovaan näyttelyyn. Jossain muualla se voisi olla vain venäläisiltä vietyjä lippuja vitriineissä, mutta ei täällä.

Näyttely alkoi kirkkomaisella tilalla, jonka videonäytöillä pappi kertoi (vahvasti lyhennettyä) virallista totuutta voitokkaasta Narvan taistelusta. Vasemmalla puolella oli lisää tietoa siitä, miten lukuisilla painotuotteilla myös levitettiin silkkaa ilosanomaa. Yksi näistä oli Götakämpavisa, jonka sai kuunnella näyttelyssä myöhemmin.

Mutta oikealla puolella kirjeottein ja chatiksi modernisoituna tuotiin esiin se, miten ensin oli eletty epävarmuudessa ja aikanaan saatu tietää myös kuolleista ja haavoittuneista.

Valtakunnassa 5.2.1701 pidetyt kiitosjumalanpalvelukset olen ehkä jossakin käsikirjoituksessani maininnut, mutta Tukholmaan ei ole ollut syytä perehtyä, joten sen juhlavalaistus oli uutta tietoa. Brunkebergin mäelle oli pystytettu puinen portaikko, joka pahvilla peitettynä muodostui pyramidiksi. Pahviin oli leikattu latinaksi teksti, joka valaistiin 2500 traanilampulla, jotka vaativat 120 hoitajaa. Näky ikuistettiin kirjallisesti painotuotteeseen, josta sai lukea tekstin ruotsiksi ja saksaksi.

Kaikkia oli kehoitettu valaisemaan ikkunansa, mutta varakkaimmat olivat järjestäneet talojensa eteen illuminaatioita, joiden olemus suomalaisessa juhlavalaistuskuvauksissa on jäänyt minulle epäselväksi. Tällä oli esillä painokuvana tallennettu Bengt Oxenstiernan kodin edessä ollut 15 metriä korkea ja 50 metriä leveä kulissi, jonka puukehykseen pinkotettua pellavakangasta kuvineen valaisi 1000 lamppua.

Yli tuhat vuotta vanhaa (tai ikiaikaista?) perinnettä seuraten ruotsalaiset olivat Narvassa ottaneet voittamiltaan venäläisiltä näiden liput, rummut ja tykit, jotka tuotiin Tukholmaan. Päivän valoon ne tuotiin 21.8.1701 juhlavassa kulkueessa, jonka muotoa tavoitteli näyttelyn mittavien vitriinien rivi.

Mutta koska tämä ei ollut hehkutusnäyttely, vitrinien vieressä kulkevalla seinällä kerrottiin kaupungissa samaan aikaan pidetyistä sotavangeista.

Sotasaaliin ottamisen ohella myös sen esittelyllä on pitkä perinne, josta kerrottiin muutamin kuvin. Sitten jaettiin tietoa sotalippujen naulaamiseen liittyvästä symboliikasta, josta olin tietämätön. Tämän rinnalla muistutettiin, että lippujen alla kuljetaan yhä.

Narvan taistelua seuranneen juhlinnan jälkeen oli vihdoin aika kohdata totuus. Venäläisen univormu oli makuuasennossa vitriinissä ja dynaamista aseasetelmaa ympäröivät kuulanreiät ja veriroiskeet. Menehtyneet 11000 olivat saaneet peilipintaisen muistotilan.

Sen jälkeen näyttelyssä kerrottiin vielä taistelun muiston säilyttämisestä ja esityksistä. Tuoreeltaan sotasaalille suunniteltiin juhlavaa esittelytilaa, mutta sattuneesta syystä sellaista ei koskaan tehty. Mutta kahden taitelijan voimin saatiin dokumentoitua yksityiskohtaisesti venäläiset tykit, mikä oli onnekasta, sillä nämä piti sodan jälkeisessä taloustilanteessa myydä tai sulattaa.

Suomen sodan jälkeisessä kansallishengen uudessa muotoilussa Narvan taistelu sai uutta merkitystä. Sen ja muiden voittojen liput asetettiin Riddarholmin kirkkoon (hapertumaan) vuonna 1817. Cederström maalasi taistelusta verettömän ja liattoman kuvan 1910. Kun vuonna 1936 Narvaan vietiin pronssinen leijona, esitettiin hankkeen kansallismielisyydestä kriittisiäkin kommentteja, mutta kuten voin itsekin todistaa, leijona on kaupunkiin palautettu vuonna 2000. Ja vielä tällä vuosituhannella on ruotsalaisissa historian oppikirjoissa taistelun kohdalla toistettu myyttiä, että yksi ruotsalainen vastaa kymmentä venäläistä.

Remontoitu Nationalmuseum

Tukholman keskustan museoista minulla on etäisin suhde Nationalmuseumiin. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja syömässä erinomaisen salaattipöydän, mutta itse kokoelmista kuvani oli niin hämärä, että yllätyin, kun Anu Lahtinen alkoi puhua niihin kuuluvasta arkusta (täällä). Taulujahan siellä oli?

Niinpä museon pitkällisen remontin valmistuttua oli viime viikon Tukholman risteilyllä syytä mennä tutustumaan. Mielikuvani tauluista ei ollut kovin vinksallaan, sillä kronologisesti järjestetty kokoelmanäyttely alkoi ovelta, jonta päällä lukee Tafvelsamlingen. Mutta heti sisään astuessa edessä oli arkku, josta Anu oli puhunut.

Sekä 1500-luvun taidetta, enimmäkseen ulkomailta. Kansallismuseon nimen perusteella voisi muuta odottaa, mutta ensimmäisessä huoneessa vain Tanskasta sotasaaliina viedyn katoksen takana olevilla hallitsijamuotokuvilla oli selvä yhteys Ruotsiin.

Esinetekstit olivat minimalistisia eivätkä temaattisen ryhmittelyn esittelytekstit paljoa pidempiä. Eli sai jäädä ihmettelemään (aivan kuten omassa Kansallismuseossamme viime kesänä), että olivatko esimerkiksi huonekalut olleet täällä jo 1500-luvulla vai hankittu tyyliesimerkeiksi myöhemmin.

Ilmiselvästi tällaisesta ei yläkertaa kiertäessä ollut tarkoitus huolehtia vaan nauttia taidehistoriallisesta katsauksesta, jossa 1700-lukua lähestyttäessä alkoi tuli vastaan aidosti Ruotsiin liittyviä esineitä kuten David Klöcker Ehrenstahlin maalauksia.

Vitriinien pikkuesineet jäivät mysteeriksi, sillä olin rynnännyt näyttelyyn (etuovella kanssani odottaneita eläkeläisryhmiä pakoillen) kulkematta infotiskin kautta. Niinpä minulla ei ollut tietoa siitä miten pikkuiset numeroidut merkit vitriineissä oli tarkoitus avata. Poislähtiessäni selvisi, että joko puhelinsovelluksella tai lainalaitteella.

Onneksi isommista esineistä, kuten kreivi Piperin Ranskasta hankkimista seinävaatteista oli selostusta luettavissa ilman laitteita. Ja onneksi museon taiteesta on verkossa hyviä ja vapaasti käytettäviä kuvia, sillä nykyiseen kirjaprojektiin liittyvä nanoserkun aviomiehen maalaama Kaarle XII:n muotokuva katonrajassa oli haastava kuvattava.

1700-luvun puolella Ruotsi sekoittui sulavasti muuhun Eurooppaan, mikä tietenkin vastaa (yläluokan) todellisuuttakin. Koska taidehistoriasta ja tyylisuunnista olen saanut (ilmeisesti elinikäisen) yliannostuksen yritin ensisijaisesti etsiä kirjaprojektiin liittyviä juttuja. Onnekkaasti tuli vastaan muotokuva Itä-Intian kauppakomppanian superkargööristä. Ei siitä, joka oli (taas yhden) nanoserkun aviomies, mutta aikalaisestaan. Minkä jälkeen oli uskottavaa, että jollain sukulaisella on voinut olla melkein yhtä hieno kaakeliuuni kuin yllä näkyvä Rörstrandin kappale vuodelta 1748.

Alakerran 1800-luvun taiteesta en löytänyt montaa esimerkkiä Suomesta tutusta kansallisromantiikasta, vaikka nyt lähes kaikki työt taisivat olla ruotsalaisista käsistä. Tuttuja juttuja toki sai nähdä: Carl Larssonia, Anders Zornia, Elsa Beskowia ja Gustaf Cederströmin monesti esitetyn Kaarle XII:n ruumissaaton. Täällä oli vielä enemmän esineitä ja huonekaluja kuin yläkerrassa ja niistä monet kansainvälisiä klassikkoja. Ilmeisesti museon pointtina on siis esitellä eurooppalais-länsimaista taidehistoriaa Ruotsi-painotuksella.

Sisääntulokerroksessa on erillinen osio lapsille, mutta sinne ei päässyt sisään ilman lapsukaista, joten en voi siitä mitään muuta kertoa.

Jos joskus olen sateisena päivänä Tukholmassa ilman tekemistä ja museo on edelleen ilmainen, voin palata tekemään laitteistetun kierroksen, mutta todennäköisesti askeleeni vievät jatkossakin muualle. Myös ruokaa etsiessäni.

Joulukuusta tammikuuhun

21.12.

• Sen kerran kun istuu keskieurooppalaisen museon ylihintaiseen kahvilaan, niin kuulo- ja näköetäisyydellä on neljä suomalaista. Bruegelia olivat hekin katsomassa eli ei siinä sitten mitään erityistä. Pari tuttuakin kävi syksyn aikana.

28.12.

• Omin käsin @NatMuseum_FI tehty rapapalli. Kokeilen vielä tutumpaa ryijysolmintaa.

3.1.

• Vahdattuani aika monta näitä modernin ritarin videoita tuli mieleen, että eikös keskiajan hevoset olleet nykyaikaisia pienempiä? Ottaako yksikään elävöittäjä tätä huomioon? Tuleeko eläinsuojelu vastaan historiallisuuden tavoittelussa?

4.1.

• 1700-luvun papin suomea. (Le Bell, Nakkila. @NatLibFi, käsikirjoituskokoelmat Fö I 8)

7.1.

• Fuh chau / Futzou / Fu Chew Fu / Foo Chow... toivottavasti ei toiste tarvitse etsiä kiinalaista paikkaa 1800-luvun lähteistä. Hyvää vuosisadan puoliväliä edustavaa kuvaa ei ole vieläkään löytynyt.

9.1.

• Harmiton ja vauhdikas lukukokemus. Erityiskiitos kolmen lapsen androgyyneistä nimistä ja ulkonäöistä. #museot

10.1.

• Se tunne kun aiot aloittaa @tieteidenyo @SKS_finlit ja sitten @LehtonenTuomas kävelee VASTAAN tuomiokirkon edessä. Jotain B-luokan juttua siis? [Ei ollenkaan, vaan hyvinkin mielenkiintoista]

14.1.

• Kun kirjastohauissa taas kerran mokaa, onneksi mukana oleva muistiinpanopaperin kääntöpuolella on käytännön ohjeistusta.

15.1.

• Miehet ja tunteet eli Andre Svanström ja SS:n viimeiset aseenkantajat Suomessa
• Olen viikon sisään (taas) pari kertaa laittanut lomakkeen organisaatiokenttään vanhasta muistista N/A. Mutta mikä olisi suomenkielinen vastine? Kirjaton ja karjaton?
• Kun kirjassa ei ole henkilöhakemistoa, Hathi apuun.
• Koska K4 on edelleen mitä on, kannoin luettavani K3:een ja huomasin ekaa kertaa, että vaikka on runsaasti "luku"paikkoja, niin eihän näissä vaadittavaa valaistusta ole. Kaisa-talon kehuttu suunnittelu koskee totisesti vain paraatikerroksia.
Digitoitujen lehtien käyttöympäristöissä ei ole @NatLibFi voittajaa. Ulkomailla jää kaipaamaan mitä yksinkertaisempia asioita. Tänään hollantilaisella sivustolla zoomausta.

17.1.

• Ovatko kaikki suomalaisugrilaiset "finländare" @NatMus_SWE ? [Ei vastausta. Ehkä olisi kannattanut kysyä ruotsiksi.]

18.1.

• Lahden historiapäivien ohjelma julkaistu. Onneksi ymmärrän puhuttua ruotsia.
• [Video: Lasten päivät Viipurissa 1937] Mukava katsaus, vaikka kulkueista ja kenttäkohtauksista tuli mieleen muita ajan ilmiöitä

Kirkkoherran aineellisen kulttuurin tavoittelu 1500-luvun lopulta (2/2)

(Osa 1/2)

2. Kuvitteellinen kaivaus

Pari vuotta hopeaveron keruun jälkeen Matthias Martini hankki omistukseensa Karkun Järventaan kylän yhden tilan ja vuonna 1583 toisen, minkä jälkeen hänellä oli koko kylä ja yhdistettyä tilaa kutsuttiin kylän nimellä.[15] Muita tilaomistuksiaan ei tunneta, joten todennäköisesti elämänsä kirkkoherran viran ja siihen kuuluneen pappilan menetyksen jälkeen sijoittuu Riipilänjärven länsirannalle.

Voitaisiinko aineellisesta kulttuurista Matthias Martinin ympärillä vuodesta 1588 oletettuun kuolemaansa vuoden 1596 tienoilla saada lisätietoa arkeologisin kaivauksin?[16]

Varhaisin kartta Järventaasta on vuodelta 1644. Siinä on vain yksi tonttimaa.[17] Onko se sama jolla Matthias Martini asui vai oliko hänen aikanaan vielä jäljellä kahden tilan rakennukset? Tyypillistä olisi, että ne ovat muodostaneet ryhmäkylän, mutta varma tästä ei voi olla. Varsinkaan kun kylän maissa on kuin toisen tontin jättämä tila.

Tonttimaa on merkitty samalle paikalle vielä 1700-luvun lopussa tehdyssä kartassa, ilmeisesti 1800-luvun alkupuolella tehdyssä pitäjänkartassa sekä viimeksi mainitun perusteelta vuosisadan puolivälissä piirretyssä yleiskartassa. Näistä kolmesta voidaan erottaa myös edellä mainittu toinen mahdollinen tontti.[18] (Järventaan isojakokartta on tuhoutunut.[19])

Väinö Selanderin mukaan Järventaan omistus jakautui kahtia vuoden 1842 paikkeilla, mutta yhdistyi jo 1852 takaisin yhden omistajan alle. Tämän kaudella, jota kesti vuoteen 1893, valmistui päärakennus, jonka Selander 1940-luvulla tunsi.[20] Se on 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa piirretyssä Senaatin kartastossa Järventaan eteläisin ja kookkain rakennus.[21] Niemen kärjessä oli huvila viimeistään vuonna 1902.[22] Kolmas kartan rakennus on tunnistamatta.

Selander on tuntenut Järventakaan kuuluvalle Linnaisten niemelle rinnakkaisnimen Kinttulan nokka ja arvelee, että "Kylän alkuperäinen tonttialue on ilmeisesti ollut juuri ennenmainitun Kinttulan kallion kohdalla."[23]Valitettavasti hän ei ole selostanut Kinttulan kallion sijaintia tarkemmin. Ottaen huomioon yhteyden niemen nimeen, Kinttulan kallio on todennäköisesti sama kuin edellä mainittu mahdollinen tontti eli Riipilänjärven Mustalahden etelärannan Koivukallio, jota myös 2000-luvulla on arveltu 1500-luvun talon paikaksi. Paikkaa ei ole tiettävästi inventoitu.[24]

Vuoden 1644 kartan rakennettu tonttimaa on kohdennettu nykykartalle ja todettu paikan olevan nykyisin golfkentän ympäröimässä muokkaamattomassa metsäsaarekkeessa. Siellä on inventoinneissa havaittu kumpumainen muodostelma tai kiviröykkiö.[25]

Kuvitteelliselle kaivaukselle on siis kaksi potentiaalinen kohdetta, joista ainakin metsäsaareke on tutkittavissa. Edellä esitetyn karttatulkinnan perusteella paikalla on ollut asutusta 1800-luvun alkupuolelle asti, mikä ei ole lupaavaa 1500-luvun jäänteiden löytymiselle. Lisäksi olisi ollut toivottavaa, että kuvitteellinen kaivaus olisi voinut tapahtua ennen kuin vuonna 1992 käyttöönotetua golfkenttää alettiin rakentaa.

Nykytilanteessa tehty kaivaus voisi mahdollisesti osua vanhan ja paljon kokeneen entisen kirkkoherran nuijasotaan kohti kiristyvässä tilanteessa tekemään hopeaesineiden kätköön.[26] Huomattavasti todennäköisempää on, että kirkkoherran ajan löytyminen voitaisiin todentaa taloudellisesta toiminnastaan maahan jääneellä pikkukolikolla.[27]

Uskottavia löytöjä olisivat myös laadukas pöytäveitsi, juomalasien sirpaleet, kivisavi- ja punasavikeramiikka sekä mahdollisesti oluthana.[28] Lähempää entisen kirkkoherran henkilöä voisi olla löydettävissä metallinappi, solki tai kirjanhela.[29] Nämä ovat voineet tietenkin myös kuulua muille talouden jäsenille tai jollekin satunnaiselle vierailijalle.

Matthias Martinin varakkaassa taloudessa oli varmasti lukkoja niin ovissa kuin arkuissakin ja joku näistä tai avaimensa on voinut jäädä maahan ja olla rautanauloja hieman helpommin ajoitettavissa. Maaseutukohteilta on löytynyt rautaharkkoja, joten mahdollisuuden rajoissa on, että tällainen jäänne kertoisi Matthias Martinin oletetusta metallikaupasta.[30]

Ottaen huomioon tontin jatkuneen käytön kivijalan ja uunin tapaisten elementtien säilyminen 1500-luvulta tunnistettavina ja ajoitettavina vaikuttaa epätodennäköiseltä. Hylätty ja täytetty kellari olisi selkein mahdollinen löytökonteksti.[31]

Karkun pappilassa oli lokakuussa 1641 tehdyn inventoinnin mukaan pääosin uloslämpiäviä rakennuksia, joista asuinkäyttöön tarkoitetuissa oli ikkunoita.[32] Nämä olivat varmasti Matthias Martinin seuraajan ajalta, mutta herättävät ajatuksen, että 1500-luvun ikkunalasista ja savupiippujen tiilestä voisi löytyä paloja kuvitteellisessa kaivauksessa Järventaassa. Epätodennäköisempää olisi se, että vastaan tulisi todisteita kaakeliuuneista.[33]

Kuviteelliselle kaivaukselle ei ole käytettävissä vertailuaineistoa Satakunnasta, jossa historiallisen ajan kaivauksia ei ole vielä tehty, mutta esimerkiksi Vantaan Mårtensbyn Lillas ja Kirkonkylän pappila voisivat tarkoitukseen sopia. Yhteisenä haasteena maalaistalojen kaivauksille on esineiden ajoittamisen epävarmuudet ja se, ettei niitä voi varmuudella yhdistää kirjallisissa lähteissä mainittuihin asukkaisiin.[34] On myös otettava huomioon todennäköisyys, että metsäsaarekkeessa ei ole päärakennuksen paikka tai se ei ole todennettavissa.

3. Vertailu

Yhteistä kirjoitetuille inventoinneille ja arkeologisen kaivauksen löydöille on se, että ne ovat vain osa aikansa aineellisesta kulttuurista. Inventointeja rajaa aika ja tarkoituksen mukaan tehdyt rajaukset. Arkeologiset löydöt ovat osa siitä, mikä on erilaisin prosessein päätynyt maahan, säilynyt ja kaivettu esiin.[35]

Osittain aineistot täydentävät toisiaan. Keramiikkaa ja lasiesineitä ei varhaisimmissa kirjallisissa lähteissä mainita ollenkaan, mutta niistä on suhteellisen paljon löytöjä.[36] Inventoinneissa todennäköisimmin mainitut arvometalliesineet ovat harvinaisia arkeologisissa löydöissä. Mutta kun arkeologisista löydöistä tyypillisesti Suomessa puuttuu orgaaninen aines, josta tehtiin puuastioiden kaltaisia edullisia esineitä, jotka eivät aina tulleet inventoiduiksi, on selvää, että merkittävä osa aineellisesta kulttuurista voi jäädä molemmilta piiloon.[37]

Inventointi on ajoitettavissa päivän tai ainakin vuoden tarkkuudella, kun taas arkeologisen löytöjen valmistus- ja käyttöaika voi olla sadankin vuoden päässä toisistaan ja ajoitus siis huomattavan epätarkka ellei typologian lisäksi ole käytettävissä muita metodeita.[38]

Inventaarioissa esinekuvaukset ovat yksityiskohtaisimmillaan valmistuspaikkoja, mittoja ja värejä. Arkeologisista löydöistä voidaan näiden lisäksi löytää merkkejä käytöstä ja arvioida raaka-aineita sekä arvoa.[39]

Täydellisin mahdollinen kuva aineellisesta kulttuurista syntyy siis sekä kirjallisten että arkeologisten löytöjen käytöstä, mutta väistämättä se on vain pieni osa menneisyyden todellisuudesta.

[15] Piilonen 2007 s. 85
[16] Haggrén 2015 s. 445, 464-471; Heinonen 9.11.2018
[17] KA. MHA A 1 28-29
[18] KA. MHA A28:1/1-30c, Pitäjänkartasto. Karkku (2121 08+07 Ia.* -/- -), Kalmbergin kartasto, III 9 (rusk.)
[19] Luoto 2008 s. 9
[20] Selander 1944 s. 223, 227
[21] KA. MHA Senaatin kartasto XIX-XX 20-21; Yhdistäminen 1900-luvulla kuvattuun ja edelleen olemassa olevaan päärakennukseen perustuu paikkakuntaa tuntevien tiedonantoihin
[22] Selander 1944 s. 228
[23] Selander 1944 s. 216
[24] Luoto 2008 s. 9, 17
[25] Luoto 2008 s. 9
[26] Ehrnsten 16.11.2018
[27] Ehrnsten 22.11.2018
[28] Haggrén 2015 s. 517, 527-531, 534; Heinonen 2015 s. 46, 68-74; Haggrén 2.11.2018; Haggrén 30.11.2018; Heinonen 9.11.2018; Heinonen 14.12.2018;
[29] Haggrén 2015 s. 517; Terävä 23.11.2018; ; Heinonen 9.11.2018
[30] Terävä 23.11.2018; Heinonen 9.11.2018
[31] Haggrén 2015 s. 472-488; vrt Heinonen 2015 s. 38-45, 66-68
[32] Piilonen 2007 s. 369-371
[33] Haggrén 2015 s. 535; Heinonen 2015 s. 66-68; Qviström 13.12.2018; Heinonen 9.11.2018
[34] Heinonen 9.11.2018
[35] Heinonen 2015 s. 48-49; Russow 29.11.2018;
[36] Haggrén 2.11.2018
[37] Russow 29.11.2018
[38] Heinonen 2015 s. 48; Haggrén 2.11.2018
[39] Terävä 23.11.2018

Lähteet

Arkistoaineisto

Kansallisarkisto. Voudintilit.

129 Suomen peruutettujen rälssitilojen tilit 1591-1591
2247 Ylä-Satakunnan hopeaveroluettelo 1571-1571 

Kansallisarkisto. Maanmittaushallitus.

Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. Kalmbergin kartasto
Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. Pitäjänkartasto. Karkku (2121 08+07 Ia.* -/- -)
Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto. Senaatin kartasto XIX-XX 20-21
Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. Karkku Aluskylä 1792-1801 (A28:1/1-30c)
Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. Maakirjakartat. Öffwer Satagundes Härad, Karcko Sochn. (MHA A 1 28-29)

Arkeologiset raportit
Miikka Haimila: Vammala Rautaveden osainventointi 1999. 1999 (www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.125938)
Timo Jussila: Pirkanmaan historiallisen ajan muinaisjäännösten maastoinventointi syksyllä 2002 [2002] (www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.144900)
Kalle Luoto: Vammala, Karkku, Järventaka (Järventaka). Vesihuoltohankkeen arkeologinen valvonta 27.8.2008 [2008] (www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.144500)

Painetut lähteet ja kirjallisuus
Georg Haggrén: Keskiaika. Kirjassa Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. 2015, s. 369-536
Tuuli Heinonen: Kauppiaita, talonpoikia vai ratsumiehiä? 1500-1600-luvun maaseudun mikroarkeologiaa Vantaan Mårtensbyn Lillaksen tilalla.Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja 32. 2015
Mikko Hiljanen: Servants of the Crown or Trustees of the People? : Personal Agency Among the Local Clergy (1550-1610). Personal Agency at the Swedish Age of Greatness 1560-1720. Studia Fennica Historica, 23. 2017, s193-217
Visa Immonen: Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä. 2015 [Immosen väitöskirja ei ollut esseetä kirjoitettaessa tavoitettavissa]
H. Impola: Karkun Collinus-suvun alkuperä ja ensimmäiset polvet. Genos 66. 1995
Ulla Koskinen: Aatelin aineellinen kulttuuri 1500-luvun lopulla. Ennen ja nyt 10.1.2010 (http://www.ennenjanyt.net/2010/01/aatelin-aineellinen-kulttuuri-1500-luvun-lopulla/)
Ildikó Lehtinen ja Pirkko Sihvo: Rahwaan puku. Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. 2005
K. G. Leinberg: Åbo stifts herdaminne 1554-1640. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia V. 1900
Juhani Piilonen: Sastamalan historia 2. 2007
Riitta Pylkkänen: Säätyläispuku Suomessa vanhemmalla Vaasa-ajalla 1550-1620. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 55. 1955
Väinö Selander: Karkun ratsutilat: eräitä asutus- ja sukuhistoriallisia tietoja näitten talojen vaiheista vv. 1540-1940. Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja XVII. 1944
Pirkko Sihvo: Rakas ryijy. Suomalaisten ryijyt. 2009
Suomen hopeaveroluettelot 1571 IV Satakunta. Toim. Mauno Jokipii. Suomen historian lähteitä V, 4. 1953
Leena Willberg. Ryijyn tarinaa. Tuomas Sopanen & Leena Willberg: Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778-2008. 2008, s. 13-79

Luennot
Pe 2.11. Georg Haggrén: Historialliset kontra arkeologiset lähteet
Pe 9.11. Tuuli Heinonen: Historiallisen ajan arkeologian mahdollisuudet maaseutukylien tutkimuksessa
Pe 16.11. Frida Ehrnsten: Keskiajan kätköt – aarteita, talletuksia vai symbolisia uhreja?
To 22.11. Frida Ehrnsten: Pienet ja tylsät penningit. Rahojen arvo arkeologisessa löytöaineistossa.
Pe 23.11. Elina Terävä: Käsityöläisten taidonnäytteitä ja arkipäivän tarve-esineitä - metalliesineet ja niiden alkuperä
To 29.11. Erki Russow: AD 2018 - the year that changed the archaeology of medieval Tallinn
Pe 30.11. Georg Haggrén: Pöytäkulttuuri historiallisen ajan arkeologian valossa
To 13.12. Linda Qviström: Shades of darkness and glimpses of light- the inside of medieval buildings
Pe 14.12. Tuuli Heinonen: Uuden ajan alun ratsutila tapaustutkimuksena