Kuvaus henkikirjoituksen suorittamisesta Viipurissa 1898

Wiipurin Sanomien pakinoitsija vie meidät 30.3.1898 autenttisen oloisesti henkikirjoitukseen.

Kun tämä minunkin vähäpätöinen henkeni on joka vuosi kirjoihin pantava ja kun täällä meidän paikkakunnalla tavallisesti on niin hauskaa käydä henkikirjoituksessa, niin kerronpa tässä parista semmoisesta käynnistäni.

Henkiherramme näet on mies moisiansa. Hän on lyhyenläntä, paksuvatsainen, vanttera mies; ja kun siihen vielä lisään, että hän on kaljupää ja toiselta korvaltaan hiukan kuuro sekä käyttää silmälasia, noita virkamiehen tavallisia tunnusmerkkiä, niin luulenpa täydellisesti esittäneeni hänen persoonansa. Muutoin oivaltaa hän, kuten kaikki muutkin tämän kalttaiset virkamiehet, korkean asemansa.

Pitemmittä mutkitta siis voin lähteä hiukan kertoilemaan itse toimituksista.

On kevät. Ilma on jotensakin herttainen ja ihmisiä tulvailee laumoittain henkikirjoitukseen.

Tänne kokoontuu hirveän paljon väkeä. Ukkoa ja akkaa, tyttöä sekä poikaa, herraa ja narria tulvii huone ihan täpösen täyteen. Näyttää ihan siltä kuin suuri, tynnyri olisi ahdeltuna silakoilla, sillä eroituksella vaan, että nämät silakat ovat eläviä ja huojuvat sinne tänne.

Henkiherramme näet on toimituksensa viimepäiväksi kutsunut henkipanoihin kaikki kaupunkimme laitaosien asukkaat yhdellä haavaa ja siitä siis se hirveä kansan paljous. Hän lienee kai arvellut että hauskasti se toimitus pitää lopetettaman; ja tositeossa ikävä ei siellä tulekaan.

Henkiherra istui tiskinsä takana hikisenä ja pyylevänä. Toimitus alkaa.

"Pihkamäki, kaupungin maalla numero yks" — kaikuu kautta salin.

"Kuinka! Oliko se Saviruukki numero yks", kuuluu joukosta.

"Ei! Pihkamäki numero yks. Onko sieltä kettää?"

Nyt alkavat silakat huojua sinne ja tänne ja vihdoin hirveäin ponnistusten jälkeen rämpii pöydän luo eräs jauhosäkin muotoinen ämmänmöhkäle. "Anta tänne teiän listat! Onks' se Pihkamäki N:o 1?"

"Niihä se pitäs olla. Täss' on! Kassokaa työ herra paremmin! Työhä paremmi ossaatte lukkii.“

Henkiherra ottaa nuo kokoonkäärityt paperit ja oikoo niitä hirveällä rytinällä, ääneensä muristen: "djefvuln anamma, att de inte kunna öppnä sina listor", joka kai merkinnee: "peevelin mamma, akka kun höpisee listoihinsa." Ja sitten huutaa hän taasen kovalla äänellä:

"Akat siellä! Istukaa tei'än listoin pääl, et ne tulloot suoriks!" „Eiks teill oo piikoja?"

"Ei oo."

"No missäs helkkatissa kaikki kaupungin piiat tätä nykyä asuvat?" 

"Ka en tiiä, vaan ei meill oo". 

"No mää sitt matkoihisi!"

"Pihkamäki numero kaks'!" 

Hetken äänettömyys. 

"Eiks' sielt' oo yhtää listaa?" 

Ei kuulu ketään.

"Kuulkaa poliskonstaapel! Mänkää sanomaa niil, ett' heiän pittää tuuva miul listaasa. Tai mie ne pirut sakotan."

"Hyvä, herra henkpuukhollar!"

"Pihkamäki numero kolme!"

Taasen silakat huojuvat ja pari henkilöä vyörii tiskin luo. He antavat paperinsa henkiherralle ja tämä tarkastelee niitä.

"Mutt' eihä täss' oo yhtää syntymävuotta yllääl. Mänkää papin kansselii ja kysykää millo työ ootte syntynt. Ja eiks' teill oo piikoja?"

"Eihän nämät olekaan minun listani,"

"Kennes ne sitt' on? Etteks' työ oo Pihkamäki numero kolme?“

"Minä tuon vain vieraita listoja".

"Viekää sitt' ne takasii ja sanokaa, ett hyö kirjottaat siihe syntymäpäivääsä".

Ja henkiherra murisee taasen itseksensä: "satans backfolk, som inte förstår någonting". Mie käännyn kansan puoleen ja selitäni sen merkitsevän: "sata pakanaa vetävät samaa nuottia".

"Pihkamäki numero neljä!" - Ja nyt henkiherra aivastaa:

"Hvad i helvete luktar här sä illa". — Aisthii.

Mie taas selitän: "haudo hel . . tiin näiltä soilta".

"Atstsii! Kellä siellä on uuvet saappaat jalassa, nii tulkoo tänne! Ätstsii!"

Joukosta rämpii esille eräs pitkänläntä mies, jolla on uudet vasta voidetut saappaat jaloissa ja asettuu papereineen henkiherran eteen.

"Mill' sie rasvasit saappaas - kysyy henkiherra.

"Pannaaks' sekkii kirjoihin", rohkenee mies kysästä.

"Ei, senkin tolvana! Rasvasit' sie tökötill'?"

"Rasvasin! Mutta..."

"Ja sitt' tulet tänne haisemaan. Anna tänne listais ja mää sitt' matkais!"

"Mutt' miehä oonkii Saviruukilta".

"Se ei kuulu tähä". Anna vaa listais tänne ja mää matkaasi täält haisemast. Kuuliks', onkos teill' piikoja?

"Olihan niitä, vaan mihin lienevät kesän aikana hävinneet".

Samassa henkiherra työntää miestä rintaan. Mies painaa lakin päähänsä ja menee vitkalleen ovesta ulos, mennessään ivaten: "tököttäkää tekin saappaanne, niin pääsette, yhtä vähällä vaivalla ja muistakaa piikanne!"

"Pihkamäki numero viis;" „Pihkamäki numero kuus" j. n. e. — kaikuu nyt säännöllisesti kautta huoneen ja tungos kasvaa yhä. Viimein koko tuo ihmisjoukko rutistuu pöytää vasten.

"Älkää työnnä pöytää! Tai mie ajan tei'ät kaikki ulos".

"Eihän myö työnnettäskää. Mutta kun tuolta takanta niin kovasti lykkivät".

"Ulos joka sorkka, jos työ ette oo hiljaa!"

Melu ja tungos kasvaa vain yhä ja viimein ei enää henkiherra voi pidättää itseänsä, vaan alkaa tuuppia etumaisia rintoihin.

Nyt ryhtyy poliisikomisaariokin asiaan ja huutaa: "hyvät ihmiset, älkää niin kovin pakatko; eihän täällä kukaan ihminen voi olla!"

"Miksi sitä sitten yhdeksi päiväksi kutsutaan tänne kaiken maailman ihmiset? Yöhän tässä tulee käsiin, ennenkuin kaikki listat on vastaan otettu".

"Pihkamäki numero kaks'kymmentä", kaikuu taasen.

Muiden muassa vyöryy tiskin luo eräs mies lakki päässä.

"Ja-soo, djefvuln" tuumi henkiherra ja samassa nähdään hänen rämpivän tiskille.

Kaikki odottavat mitä nyt tapahtuisi ja minä puolestani luulen hänen rupeavan saarnan pitoon, kun kerran oli niin kosolta seurakuntaa ko'ossa.

Mutta ei! Nyt henkiherra kurottaa kättänsä ja — vipsis — tuon äsken mainitun miehen lakki on hänen kädessänsä sekä samalla myöskin ovesta ulkona.

"Ei tääl mikkää kapakka oo, ett sie tääl hattu pääs seisot" — tuumii henkiherra sekä rämpii sitten tiskiltä alas.

"Mutta ei sitä viskoakaan saa! viskokaa miestä, älkääkä miehen hattua!"-

"Suus kiinni, moukka! Mie laitan siut viel putkaa!"

"Saviruukki numero yks'. — Saviruukki numero kaks' j. n. e. — jatkuu salissa niinkuin ei mitään olisi tapahtunut ja minäkin viimein saan paperini heitetyksi.

Kun minulla ei ole ollut enempää täällä asiaa, niin lähden kotiani ja henkiherra jää jatkamaan huvitustaan.

Pietarissa tallennetut sävelet

 

Aamuruskossa 2/1859 Daniel Näätälä esitellään kanteleen soittajana, mutta mukana olleessa kuvassa käsissään on jouhikko. 

Artikkelin tekstin mukaan

Daniel Näätälä nähtiin monjaita vuosia sitte Viipurin markkinoilla, jossa hän, aivan tälläisessä puvussa kuin tässä, seisoi Viipurin kaupungin portilla, soittaen omatekoista kanneltansa ja jolla hän antoi kuulla pian kaikki suomalaisen laulun yksinkertaiset mutta ihanat nuotit. Harvat olivat silloin ne jotka seisatttuivat kuuntelemaan hänen soittoansa ja vissisti hänellä ammatistansa ei ollut suurta voittoa. Kohta sen jälkeen hän vaelsi Pietarin kaupunkiin ja aikoi myös siellä koetella taitoansa. 

Kertomuksen mukaan Näätälä kaupunkiin saavuttuaan esiintyi Pietarin huvipuutarhan portilla. "Vähitellen alkoi hopia rahoja sataa ukon päälle ja eteen ja ne lensivät vihdoin parvittain kuin linnut Väinämöisen hartioille." Setin päätyttyä mies vedettiin komeisiin vaunuihin eikä Näätälää tämän jälkeen Pietarissa nähty. Loppulauseiden mukaan Näätälä oli viety nuotintajan luo ja hän pääsi palaamaan rikkaana kotiinsa. Kertojan mukaan talletettuja lauluja esitettiin "Pietarin seuroissa ja soittosaleissa" ja ne olivat 1850-luvun lopulla laajasti tunnettuja. Tälle olisi kiva saada muukin lähde.

Yllättävän varakas Kymäläinen

Ilmarinen otsikoi Östra Finlandista 9.10.1878 lainaamansa uutisen Rikas kerjäläinen, joten se kuuluu kokoelmaani Saidat tai kerjäävät varakkaat, johon julkaisin jo jatkoksi Kaksi "uutta" rikasta kerjäläistä. 

Eräs ukko, nimeltä Kymäläinen, kotoisin Viipurin pitäjästä, joka täällä on monta vuotta käyskellyt talosta taloon, elättäen itsensä osaksi puuastioita vannehtimalla sekä luutien ja vispilöiden y. m. s. myymisellä, osaksi kerjäämiselläkin, on äsken kuollessaan jättänyt jälkeensä 3,000 hopearuplaa, jotka olivat erään täkäläisen kauppahuoneen tallennettavina. Vasta kun huomasi loppunsa lähestyvän, ilmoitti hän tämän isäntäväellensä Hiekan kaupungin-osassa, jossa hän oli saanut muutamassa nurkassa asua ilmaiseksi. Häntä perivät kaksi hänen sisarensa tytärtä, jotka pitivät ukolle kelpo hautajaiset, saattaen hänen maalliset jäännöksensä ruumisvaunuilla, kaksi hevosta valjaissa, viimeiselle leposijalle.

Östra Finland oli samana päivänä korjannut sanojaan eli korjannut summaksi 2700 hopearuplaa 

Asetus 9.8.1877 määräsi hopearuplan arvoksi neljää markkaa. Virallisesti Kymäläisen säästöt olivat näin 10 800 markkaa, mikä on on nykyrahassa noin 60 000 euroa. Tai hieman vähemmän, sillä Suomen esiteollisen kauden valuuttamuunnin (1534–1880) kertoo, että hopearuplan arvo oli hieman alle neljä markkaa.

ja niiden säilytyspaikaksi Yhdyspankin. He myös mainitsevat, että kyseessä oli "f. d. kyrkotjänaren", mikä yhdistyy Wiborgs Tidningin seurakuntauutisissa 8.10.1878 mainittuun suomalaisessa kaupunkiseurakunnassa kuolleeseen: "f.d. kyrkotjänaren Henrik Kymäläinen 73 år". Tarina oli ilmeisesti parempi ilman titteliä, sillä se jäi pois toistoista, joita julkaistiin melkein kaikissa Suomen lehdissä.

Seurakuntauutisesta huolimatta Kymäläisen hautausta ei ole tuomiokirkkoseurakunnan kirjoissa. Kuljettivatko sisarentyttäret vainajan aivan muualle? Hautausta en löytänyt Katihastakaan, eikä siellä ollut yhtään oikean ikäistä ja aikuiseksi elänyttä Henrik Kymäläistä. Myös yritys löytää Henrik Kymäläinen Hiekan esikaupungista vuoden 1877 henkikirjoista epäonnistui.

Ruotsalaisten kuvat Viipurista 1860

Ruotsalaisesta kuvalehdestä Illustrerad Tidning ei sisällysluetteloidensa perusteella ollut kuvia Suomesta vuosina 1856 ja 1857. Numerossa 32/1858 J. L. Runebergista kertova juttu oli kuvitettu C. Sjöstradin rintakuvasta tehdyllä kuvalla, mutta en leikkaa ja liimaa sitä tähän. Varsinaisia näkymiä Suomeen esitettiin vasta vuonna 1860. Numeroissa 32 ja 33 esiteltiin Viipuria näkymillä, jotka eivät ole kaupungin kuluneimpia

Behmin koulusta en ollut aiemmin kuullut. Kuvassa on samoja yksityiskohtia kuin Wikimediaan ladatussa eli ilmeisesti Ruotsissa harrastettiin kierrätystä.

Kolme muuta kuvaa olivat Monrepos'n puistosta, tietenkin.

Laivamatka Viipurista Tukholmaan heinäkuussa 1861

Otawassa julkaistiin alkuvuodesta pitkä kertomus Omituisia matka-muistelmia (27.02.1863 no 9, 13.03.1863 no 11, 27.03.1863 no 13, 31.03.1863 no 14, 10.04.1863 no 15, 24.04.1863 no 17, 01.05.1863 no 18, 08.05.1863 no 19, 22.05.1863 no 21, 29.05.1863 no 22, 05.06.1863 no 23, 19.06.1863 no 25). Pituutta selittää Viipurista 10.7.1861 alkaneen matkan ulottuminen Saksaan asti. Kirjoittaja A. R. oli tekstin perusteella kotoisin Viipurista, mutta asettui matkansa jälkeen elokuun lopussa Joensuuhun. Henkilöllisyytensä selvittäminen ei siis ole mahdottomuus, vaikka en häntä saapuneiden matkustajien listoista löytänyt.

Ote alkumatkasta:

Viipuri on hänen kotopaikkansa, josta hän, poikana ja nuorukaisena ollessaan, aina ennen surumielin erosi, jos yksinänsä oli penikulmankin päähän mentävä, — sillä ken hellä-tuntoinen kernaasti jättäisi rakasta ympäristöänsä, jos ei velvollisuus tahi muu siihen pakoita. Kotonta saattoivat häntä nyt edellisenä iltana omansa parhailla toivotuksillansa uuden kivi-laiturin vieressä seisovaan höyrylaivaan. Aamun neljännellä tunnilla herättivät lähtö-merkit ja torni-kellonkin lyönti ne lepäävät matka-kumppalit valveille, ja "Aura" köysistänsä ja voimiinsa taas päästyään, läksi ihanalla säällä tavallansa vettä kyntämään. Uuraan sataman läpi vauhdilla kulkeissamme, viipyivät kertojan silmät vielä näillä tunnetuilla seuduilla. Siellä niinkuin ennenkin kuului puu-tavaroiden läiskinä, ja miehet jo olivat liikkeellä laivoja lastaamassa. 

Illaksi jouduimme Helsinkiin, jossa käveltyämme ja muutaman tuttavan nähtyämme, seuraavana aamuna siirsimme etemmäksi Turkuun. Tässäkään kaupungissa minulla ei paljon outoa ollut, jossa jo vuonna 1855 kuukauden olin asunut. Kupitan eli p. Henrikin lähteellä asti käytyäni, sen vedellä itseäni virvoitettuani ja soittoa siellä kuultuani, käveleväisiä ja istuvaisia ja parannusta etsiväisiä vieraita nähtyäni, kaupungissa tuttavia tervehdittyäni, seurahuoneessa kahden kumppalini kanssa ilta-ruualla oltuani, menimme taas siihen käyntö-koneilla varustettuun väli-aikaiseen asuntoon, joka päivän koittaessa niinkuin kohtelias näyttely-tanssiatar kulki takaperin Aura-jokea myöten, sanoen sillä tavoin jäähyväisiänsä kaimansa lähestölle ja Suomen mantereelle, jonka tyttäristä muutamat rannalla viittailivat käsillänsä. 

Turun ja Ahvenanmaan saaristojen välitse kulkeissamme, oli kirkas sää ja vieno tuuli vei jonkun vastaamme tulevan laivan sen määräys-paikkaa likemmäksi, mutta avonaiselle merelle ennätettyämme, nousi paksu sumu, että piti toisinaan hiljemmin käyttää alustamme, ja varoten vastaan sattuvaisia antaa kuulua varoitus-ääntä. Kuitenkin tuli, päivällisen syötyämme, jo Ruotsin kalliot meidän näkyviin, ja kohta jo linnan ja viheriöitsevillä rannikoilla olevain ihanien asuntojen, sekä siinä pitkässä salmessa seisovien ja liikkuvien eri laivain ja veneitten sivuitse ehdimme noin kello 5:n aikana illalla pysähdys-paikalle Stockholmiin. 

Nya Dagligt Allehanda 13.7.1861

Kapineitamme tullimiehille näytettyämme, ja viimeiset Aurassa suoritettuamme, tuli meidän maalle astuessa, koko joukko ravintolan taritsijoita korttinensa sekä, kantamista ja ajamista pyytäviä ympärillemme, niin että ken ei jo ennen päättänyt, mitä tehdä ja minne mennä, olisi kauan saanut tinkiä heidän kanssa. Minä maata viljelevän maamiehen kanssa menimme somaan kortteriin vilkas-liikkeisen kadun varrella. Samana iltana oli vielä aika mennä teateriin, Humlegård nimisessä puistossa. Siellä meille tunnettu O. Andersson'in seura näytteli: "Jos vaimo vaan tahtoo, kyllä sille onnistuu" ja "Vähä kansan huvitusta". 

Tämä pääkaupunti on osittain kauniisti rakennettu, mutta on siellä myös vanhan-aikuisia kaitoja katujakin korkeine monikertaisine kartanoineen, joissa katu-solissa tuskin kaksi kärriä pääsevät toinen toistensa sivuitse, ja ilma on niissä arvattavasti haiseva ja painava. Rustinki-kammareissa näimme kuninkaallisten ja sotaväestön muinaisia monenlaisia pukuja, aseita, y. m. — Siellä näet muun seassa myös kuningas Gustaf II Adolf'in satuloitetun hevoisen topattuna, josta hevoisesta hän, uskomme puolesta Saksanmaalla sotien, sotatantereelle kaatui, siellä ovat hänen veriset vaatteensa ja miekkansa säilytettynä. Myöskin Kaarle XII:n mahtavan miekan, saappaat ja vaatteet, sekä entisaikasen nahkasen tykin ja kaikenlaista muutaki siellä näkee. 

Kuninkaan suuri linna on kaunis. Sen portailla lepää kaksi valettua lejonaa. Sen alla rantapuolella on ryytimaä, jossa etenkin iltoina moni herrasmies perheineen, puhellen ja soittoa kuunnellen, nautitsee kupin teetä tahi muuta läheisestä kahve-huoneesta. Rannasta lähtee usein niitä ketteröitä höyry-veneitä, vieden lystäilijöitä joko "Djurgård" nimiseen tarhastoon eli muualle. Tämä puu-tarha kuuluu olevan penikulman suuruinen, ympäri mitaten. Meidän siellä käydessä, pidettiin "Blåporten" nimisessä osassa pidot danskalaiselle ruhtinaalle, joka sotalaivansa kanssa haminaan oli tullut. Ravintolan edessä soitteli toinen soittokunta myös Suomessa tunnetuita ruotsalaisia lauluja; myöskin Bellman'in pilan sepittämiä. Toisessa kohdassa ampuivat muutamat maaliin, joiden seassa tapasin erään tuttavan englantilaisen. Ympäri käydään yhteen tullaan. 

Passia Viipurista saadessani, olin luvannut näyttää sitä Venäjän konsulaateissa ulkomailla. Konsulin tykö siis järven poikki veneellä mennessäni, jossa muitakin yli seurasi, puhutteli minua suomeksi eräs suomea taitava ruotsalainen, murteesta tahi näöstä arvaten että olin suomalainen. Tästäpä etenkin soutomies kummastui, ja toiselle rannalle päästyämme, hän muilta maksun ottaessa, ei tohtinut minulta ottaa niin mitään. Kohtelias saattajani tästä sanoi, rahvaassa vielä löytyvän sen epäluulon, että pitävät suomalaisia noitureina. Mälar-järven rannalla on pait muita suurempikin uima-huone eli koulu siinä taidossa. 

Moosen mäeltä on kaunis näkö-ala yli kaupungin. Sillä korkeudella on myöskin ravintola, näyttely-huone ja kansan huvitusta tarjona. Sieltä hämärässä palatessamme, tuli etempää muutamissa höyryissä, joista rakettia laskivat ja soittoa kuului, vapaa tarkka-ampuja-väki kaupunkiin, josta ne aamulla olivat ulos marssineet. Ne olivat tavallisissa herras-vaatteissa, joko garibaldi- tahi olki-hatuissa, ja kantoivat olallansa pajoneteilla varustettuja tussareita. 

Sunnuntai aamuna menimme kahden kesken suomalaiseen pieneen mutta somaan kirkkoon. Sinne ei tullut kaikkiaan kuin kymmenkunta henkeä, syystä kuin kuulin, että Ruotsiin muuttaneet umpi-suomalaisetkin, kohta sen maan kieltä opittuansa, käyvät ruotsalaisissa kirkoissa. Saarnaaja kuului olevan Ruotsissa syntynyt ja oppineen suomea pohjoisessa suomalaisessa seurakunnassa. Kirkon-meno ei kestänyt kauan. Muutamia värssyjä määrätyistä virsistä laulettiin urkujen johdolla, ja saarna oli lyhyt. Sieltä astuimme ensin vähäksi aikaa hovi-kappeliin ja sitten vielä ajalla suureen- eli Nikolaikirkkoon, jossa sielun-paimen Beskow piti voimallisen saarnan. Kirkko oli täpö-täynnä sanan-kuulijoita, jotka urkujen jälkeen veisasivat: "Meill' linna luja Jumala, myös vahva vastusaset". 

Tätä kaikkia nähtyä ja kuultua, menimme ravintolaan makeata päivällistä syömään. Niissä sekä kauppa-puoteissakin tavataan usein ulkomailla sieviä neitosia passaamassa. Sotamiehiä sinisissä unihvormuissa sekä muutoin Ruotsin vapaata kaunista väkeä oli hupaista nähdä. Paljon valittavat siellä irstaista vallattomuutta tapahtuvan. Kerran kuuli tämän kirjoittaja, levolle mentyä, kadulta heleän apuhuudon, joka kuitenkin poliisin väliin tultua loppui. Monta yhteistä hyvää toimeen saatavia seuroja kuuluu siellä löytyvän, jotka jo ovat monta kunnon laitosta etenkin nuorisolle aikoin saaneet. 

Saimaan kanavalla 1850-luvulla

Nimimerkki W. L. (V. J. Kallion mukaan Wilhelm Lavonius) oli kotimaanmatkailun varhaisia edistäjiä Sanan-Lennättimessä vuonna 1858 ilmestyneillä kirjoituksillaan Matka-muistelmia (*). Yhdessä näistä, kehuttuaan Monrepos'n puutarhaa, jota hän kutsuu Vanhan Viipurin metsiköksi, sekä "maakartanoita Kirjola, Kiiskilä, Saarela, Hämäläisenmäki, Lyykylänjärvi ja Näätälän järven ympäristöä" hän jatkaa

Mutta jos joku tahtoo saada todistuksen minun sanoilleni, että luonto tuhlaavalla kädellä täällä on levittänyt kauniita lahjojansa, niin matkustakoon Saiman kanavaa myöten Viipurista Lappeenrantaan taikka Viipurista Antrean pitäjän kirkolle ja sieltä Vuoksen virran vieritse Vuoksen niskalle. 

Kanavaa myöten tällä kertaa matkustin minä. Ennenkuin Viipurin kartanot ja tornit matkustajan silmä-piiristä ovat hävinneet, näkyy jo Suomen veden pohjan ympäristöltä koivujen ja leppien väliltä ihmisten iloisia asuntopaikkoja. Ja sitten kuin nämä ovat laivan jälelle jääneet ja tämä päässyt kanavaan, niin seuraa kauniita paikkoja, niin tiheästi toinen toisensa perästä että uupuisi kynä niiden suloisuutta selittäissä. 

Se vaan olkoon sanottu — vaikka muistutuksella että nämä kauniit paikat kaikki luonnostansa ovat niin omituiset, että vertominen niiden välillä ja parhaan valitseminen olisi lapsellista työta — että jos täällä matkustavainen tahtoo ihailla jotain erittäin kaunista, niin seisattukoon, koska on tullut Lavolan salmen lävitse ja yläpuolelle Juustilan järveä Juustilan sulkujen rinnalle. Siinä näkee korkealta mäeltä nimitetyn järven ja tämän järven rantoja. Oikealla kädellä siintä synkkämielisten koivuin väliltä Juustilan kartano ja toisella puolella kohoaa honkava metsä. Puiden välillä näkyy vihertävä nurmi, joka ruohonpäisenä penkereenä piirittää järven pintaa. 

Hjalmar Munsterhjelmin näkemys Juustilasta
Museovirasto

Juustilasta jatketaan tie kanavaa myöten Särkijärvelle ja Rättijärvelle, josta taas kanavaa myöten päästään Lietjärvelle ja Nuijamaajärvelle siksi kuin viimein matkustamisella kanavaa myöten tullaan Lauritsalan laiturille. Mainittavat ovat tällä tiellä kauneutensa puolesta taipale Särkijärven ja Rättijärven välillä ynnä näkyalat Rättijärveltä ja Räihältä Nuijamaan järven rannalla. Muutoin on merkillinen Suoskuanjoki, joka virtaa yhdessä laaksossa kanavan vieressä niin alhaalla, että koska Nuijamaan järven yläpuolella Kansolan kylän tienoilla tapasi kanavaa, niin oli tämän pohjaa alempana. Siitä syystä valmistettiinkin joelle kivikattonen tie kanavan alatse.

(*) Viipuriin tultuani (Sanan-Lennätin 09.07.1858), Saiman Kanava (Sanan-Lennätin 16.7.1858), Savonlinna (Sanan-Lennätin 30.07.1858), Varkaus (Sanan-Lennätin 06.08.1858), Maanviljelyksestä (Sanan-Lennätin 27.08.1858)

Ikuinen ylioppilas G. W. Fagerlund

Gustaf Wilhelm Fagerlund syntyi Viipurissa vanhempinaan räätäli Karl Gustaf Fagerlund ja Hedvig Helena Kuhlberg. Hän pääsi Viipurin lukioon ja ylioppilaaksi 29.10.1857.[1] Hän ei kuitenkaan voinut (todennäköisesti) taloudellisista syistä aloittaa heti opintojaan vaan palasi Viipuriin, jossa hän työllistyi keväällä 1858 opettajaksi Haminan kadettikouluun valmistaneessa Edvard Elfströmin koulussa, sitten Carl Lillen ja N .A. Zilliacuksen yksityiskoulussa ja Viipurin kansakoulussa. Pidemmäksi muodostui toimi Uuraan kansakouluopettajana vuosina 1861-1865.[2]

Opettamisen ohessa Fagerlund kirjoitti sanomalehtiin. Muistokirjoitusten mukaan vuonna 1858 tekstejään julkaisi Sanan-Lennätin, jossa esiintynyt nimimerkki K. W. W-n on yhdistetty Fagerlundiin.[3] Ulkomaisiin teksteihin perustuva fakta sopiikin hyvin koulua käyneen tekemäksi.

Luulon vaikutuksesta Sanan-Lennätin 13.08.1858 no 32
Mormonilaista. Sanan-Lennätin 06.08.1858 no 31
Mustalaisista, heidän alku-perästä ja ensimäisestä ilmautumisesta Europassa. Sanan-Lennätin 30.07.1858 no 30
Muutamat sanat hyödyllisten eläväin varjelemisesta Sanan-Lennätin 23.07.1858 no 29
Arabialaiset Afrikassa Sanan-Lennätin 09.07.1858 no 27

Muistokirjoitukset eivät mainitse viipurilaista Aamuruskoa, jossa samalla nimimerkillä julkaistiin vuonna 1859 enimmäkseen mukaelmia ja käännöksiä.

Tyhmä minäkin olin! Tarina Kyösti Kyöstinpojalta AAMURUSKO 11.06.1859 NO 23
Jalo kosto (Ranskan mukaan) AAMURUSKO 18.06.1859 NO 24
Kuvailemia ja satuja elämästä ja luonnosta XI & XII AAMURUSKO 03.09.1859 NO 35
Molemmat tynnyrit. (Krummacherin mukaan) AAMURUSKO 03.09.1859 NO 35
Lähetys-kunta. Tarina muualta AAMURUSKO 22.10.1859 NO 42
Aviollinen historia. AAMURUSKO 22.10.1859 NO 42
Pojat ja miehet AAMURUSKO 29.10.1859 NO 43 Tytöt AAMURUSKO 29.10.1859 NO 43
Manalainen rohvessorina. Kansansatu muualta AAMURUSKO 19.11.1859 NO 46
Kiinalaisten pääjuhlat AAMURUSKO 10.12.1859 NO 49
Lesken roppo. Suomentama. AAMURUSKO 31.12.1859 NO 52

Kahden vuoden tauon jälkeen samalla nimimerkillä julkaistiin fiktiota viipurilaisessa Otawassa. 

Sulho Otawa 2/1862
Pienisaaren neiti Otawa 30-32/1862
Myllärin tytär ja paruuni. Lyyertsin palalla Otawa 33/1862
Koulumestarin juttuja Otawa 33, 35, 37, 39, 41, 45/1862
Touvolan rikas tyttö Otawa 37&38/1862
Kaksi lehteä Otawa 39/1862
Nuorukaisen kosto Otawa 40/1862
Tykö Tomminpojan elämä ja onnen vaiheet Otawa 44, 45, 47, 49-51/1862

Samaan aikaan lehdessä ensin nimimerkillä G. W. F. ja sitten K. Wilkka alkoi ilmestyä paikalliskirjeitä Uuraasta ja muutakin kommentointia, joka jatkui lokakuuhun 1863.

Uuraan Kansa-koulu. Otawa 06.06.1862 no 22
Muutama sana talonpojalle -n-n Suomettaren 25 n:ssa. Otawa 04.07.1862 no 26
Haminan-seikkoja Uuraassa. Otawa 29.08.1862 no 34
Uuraasta. Otawa 17.07.1863 no 29
Uuraan kansa-koulusta. Otawa 24.07.1863 no 30
Sitä tätä. Otawa 24.07.1863 no 30
Suomennoksista sananen. Otawa 07.08.1863 no 32
Uuraasta Laurinpäivänä. Otawa 14.08.1863 no 33.
Kaupan-liikkeestä pyhäpäivinä. Otawa 21.08.1863 no 34
Uuraan kansakoulusta. Otawa 28.08.1863 no 35
Viipurin kävelyspaikoista. Otawa 04.09.1863 no 36
Porvariston edusmies-vaalista.Otawa 04.09.1863 no 36
Uuraasta. Otawa 11.09.1863 no 37
Morsiamen kerjäämisestä. Otawa 11.09.1863 no 37
Keisari Uuraassa. Otawa 18.09.1863 no 38
Uuraasta. Otawa 18.09.1863 no 38
Uusia hinaus-höyryjä Viipurin ja Uuraan välillä. Otawa 25.09.1863 no 39
Uuraasta. Otawa 25.09.1863 no 39
"M. Luther". Otawa 02.10.1863 no 40
Oikaisu. Otawa 02.10.1863 no 40
Uuraasta. Otawa 09.10.1863 no 41

Kirjoittaminen Uuraan kansakoulustakin yhdistäisi tekstit Fagerlundiin, mutta nimimerkkinsä tuli julkisuuteen myös lokakuussa 1863 alkaneessa oikeusjutussa.[4] 

Vuonna 1864 Porvoossa painettiin "Kyttyrä-Selkäinen tai Työn voima. Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä. Saksan kielestä suomentanut K. W. W-n". Samana vuonna lehden Maan ja merien takaa numeroissa 6&7 julkaistiin nimimerkillä K. W. W-n kertomus Kapina Porvoossa. Viipurissa painettiin vuonna 1865 kahdessa osassa Osoitus Kaupan kirjevaihtoon, jonka kolmesta suomentajasta yksi oli G. W. F. Helsinkiläinen Päivätär julkaisi kesällä 1865 G. W. F.:n kirjoittaman jatkokertomuksen Kavala ystävä (23.06.1865 no 24, 01.07.1865 no 25, 08.07.1865 no 26, 15.07.1865 no 27)  huomautuksella

Toimitus on antanut siaa palstoissansa tälle lähetetylle kertomukselle, kehoittaaksensa kirjoittajaa, jonka teoksessa helposti havaitaan aloitelijan käsialaa. Välttämättömimpiä muutoksia ja oikaisuja emme ole voineet jättää tekemättä. Jos olisimme tehneet enemmän muutoksia, niin kirjoittaja kenties ei olisi tuntenut omaa teostansa. Toimitus.

Lyhyempiä tekstejä nimimerkillä K. Wilkka ilmestyi kesällä 1865 Suomettaressa.

Uuraasta. Suometar 05.07.1865 no 152 & Suometar 06.07.1865 no 153 & Suometar 07.07.1865 no 154

Herra G. E. Eurénin suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta vähäinen muistutus. Suometar 05.07.1865 no 152

Uuraasta. Suometar 24.07.1865 no 168

Kaakkois-Suomesta. Suometar 25.07.1865 no 169 & Suometar 26.07.1865 no 170 & Suometar 27.07.1865 no 171 & Suometar 29.07.1865 no 173

Uuraasta. Suometar 02.08.1865 no 176

Sanojen: "Sääksi" ja "Sääski" merkityksistä. Suometar 03.08.1865 no 177

Uuraasta. Suometar 17.08.1865 no 189

Ojennukseksi Suomen Julk. S:main väliaikaiselle toimittajalle. Suometar 30.08.1865 no 200

Viipuri. Suometar 31.08.1865 no 201 & 01.09.1865 no 202 & 02.09.1865 no 203 & 05.09.1865 no 205 & 06.09.1865 no 206 & 07.09.1865 no 207

Fagerlundia ei mainita painetussa ylioppilaiden listassa vielä syksyllä 1865, mutta hän ilmoitti osoitteen Helsingissä kevätlukukaudesta 1866 syyslukukauteen 1868. [5] Fyysisesti nuorempi O. E. Tudeer aloitti opintonsa 1867 ja kirjoitti myöhemmin: "Muistan jonkun verran hämmästyneeni, kun minut ensimäisenä lukukautenani esitettiin pitkälle, veteläraajaiselle, näköään keski-ikäiselle vieläpä elähtäneennäköiselle, punssista kajahtavalle herrasmiehelle, jonka sanottiin olevan osakuntatoveri F." Tudeer muisti Fagerlundin myös osakunnan lehden Viborgs Kringlan kirjoittajana. Tudeer mainitsee nimimerkillä K. Wilkka suomeksi kirjoitetut jatkokertomukset "Paavo Lyydikäinen" ja "Vapaaherran onnettomuus" sekä nimimerkeillä G. Gustafsson tai G. G:son ruotsiksi kirjoitetut "Erik Väpnare" (1866) ja "Jöns Jönssons lefnadsöden (1867-1868). Fagerlund käutti myös nimimerkkiä Pukki.[6] Pahennusta hän herätti kirjoituksella, jossa pääkaupungin ilotytöt luokiteltiin yhdeksään ryhmään.[7]

Helsingissä asuessaan Fagerlund oli Helsingfors Dagbladin oikolukija ja avusti Hufvudstadsbladetia nimimerkillä Wilhelm [2, 7]. Tai tarkemman tiedonannon mukaan "Vuosina 1866—69 ja 1871—73 oli hän vakinaisesti kiinnitettynä "Helsingfors Dagbladin" toimitukseen sekä sillä välillä lyhyemmän aikaa myöskin "Uudessa Suomettaressa" [11]. Fagerlund siis kirjoitti edelleen myös suomeksi.

Johon kalikka, siinä vinkuminen. Suometar 06.08.1866 no 63

"Katujen nimistä Helsingin kaupungissa". Suometar 09.08.1866 no 64

Valtiopäiväkirjeitä. I. Pohjan-Tähti 20.02.1867 no 8

Valtiopäiväkirjeitä. II. Pohjan-Tähti 27.02.1867 no 9

Valtiopäiväkirjeitä. III. Pohjan-Tähti 09.03.1867 no 10

Valtiopäiväkirjeitä. IV. Pohjan-Tähti 13.03.1867 no 11

Fagerlund luopui opinnoistaan vuonna 1869 ja sai paikan Rannan kihlakunnan henkikirjoittajana pariksi vuodeksi [2, 7]. Nimilistojen lomassa syntyi jatkokertomus Paavo Teirinen (Uusi Suometar 28.11.1870 no 94, 01.12.1870 no 95, 05.12.1870 no 96 , 08.12.1870 no 97, 12.12.1870 no 98, 19.12.1870 no 100, 22.12.1870 no 101,  27.12.1870 no 102, 29.12.1870 no 103). Jonkinlaista akateemista kunnianhimoa osoittaa vielä muistokirjoituksissa vuodelta 1872 mainittu historiallinen kirjoitus "Hemming Gad, biografiskt utkast", jota kuvataan yliopistolla palkituksi.[2] Muistokirjoitusten ulkopuolelta kirjoituksesta ei kuitenkaan löydy tietoa.

Vuonna 1874 Fagerlund otettiin Viipurin lääninhallituksen ylimääräiseksi lääninkonttoristiksi [11]. Virkamiesura eteni vuoden 1875 alussa Viipurin lääninkanslian kirjeregistraattoriksi [8, 11]. Vuonna 1884 häntä kutsutaan lääninkirjuriksi.[9, 11] Vanha tuomio ei painanut, vaan joitakin vuosia Fagerlund oli myös painoasiamies Viipurissa [10]. Vuonna 1884 hän sai erityistehtäväkseen lahjoitusmaa-asiat [7].

Muistokirjoituksen mukaan "Wanhemmalla ijällään kirjoitteli hän joskus "Östra Finlandiin" ja "Wiborgs Nyheteriin"."[2] Kirjallisesta tuotannostaan eniten huomiota on saanut Wiipurin Sanomissa 13.8.-21.ll.1899 julkaistu kuvaus Viipurista, joka oli suomennettu Fagerlundin muistiinpanoista. Vuoropuhelussa Fagerlund on mukana sekä toisena osapuolena että keskustelun kohteena

- Tähän on näemmä rakennettu kivikartano Fagerlundin kartanon päälle. 

- Sen on räätäli Nilsson rakentanut. Hän tuli Fagerlundin kartanon ja räätäliliikkeen omistajaksi jo v. 1859, mutta on itse kuollut ja kartano on sen jälkeen jo kahdesti vaihtanut omistajaansa. 

- Minne Gustaf Fagerlund on joutunut? 

- Hän on läänin kirjanpitäjä ja lahjoitusmaiden asioiden esittelijä lääninhallituksessa sekä lähinnä vanhin virkamies siellä. Hän on ollut kansakoulunopettajana Uuraassa, useampia vuosia sanomalehtimiehenäja meni sitten lääninhallitukseen 25 vuotta takaperin. Hänellä on oma kartanonsa Saunalahden esikaupungissa Monrepoon alueella.[7]

Muistokirjoituksen mukaan Fagerlund oli "pitkän aikaa työskennellyt Viipurin läänin myöhempää historiaa warten, jota ei kuitenkaan ehtinyt saada valmiiksi. Arvokkaita ainesvarastoja sitä varten lienee vainaja jo ennättänyt koota."[11] Kesken jäi myös teos lahjoitusmaa-asiasta.[2]

G. W. Fagerlund kuoli 66-vuotiaana 29.9.1904.

[1] Veli-Matti Autio: Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899

[2] Muistokirjoitus. Karjala 30.9.1904

[3] V. J. Kallio. Fennica-kirjallisuuden salanimiä ja nimimerkkejä vuoteen 1885. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 211. 1939

[4] Otawa 16.10.1863 no 42, Otawa 23.10.1863 no 43, Otawa 30.10.1863 no 44

[5] Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1866, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1866, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1867, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1867, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1868, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1868

[6] O. E. Tudeer. Piirteitä epävirallisen viipurilaisen osakunnan elämästä (1864-1868). Kaukomieli : Wiipurilaisen osakunnan albumi = Wiborgska afdelningens album 5. 1912, 26-88

[7] Sven Hirn. Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 11. 1996, 82-171 (pdf)

[8] Helsingfors Dagblad 24.02.1875 no 53, Keski-Suomi188004.08.1880 no 62

[9] Suomalainen Wirallinen Lehti 05.07.1884 no 154

[10] Suomalainen Wirallinen Lehti 18.08.1885 no 189

[11] Muistokirjoitus. Wiipuri 30.09.1904 no 227 

Kadonneet kuvat Hämeenlinnasta ja Helsingistä

 

Finland Allmänna Tidningissä mainostettiin 19.7.1823 mahdollisuutta nähdä Cosmorama, joka esitti kuvina Pietarin keskeiset alueet. Ilmoituksen allekirjoittanut Fr. Otto oli kotoisin Hannoverista. Hän oli tullut toukokuun lopussa Pietarista Viipuriin , jossa hän oli esittänyt myös näkymiä Sveitsistä, Ranskasta, Englannista, Saksasta jne (Wiburgs Wochenblatt 24.5.1823). Myös Helsingissä ehdittiin nähdä koko kuvavarasto, sillä ilmoitusten mukaan viimeinen päivä koitti 29.7.1823.

Ilmoittelu Turussa alkoi kuukautta myöhemmin, joten aikaa jäi pienemmissä kaupungeissa esiintymiselle, aivan kuten Viipurin ja Helsingin välissä. Turussa yleisöä riitti kuukaudeksi (Åbo Tidning 27.8.1823, 27.9.1823). Mahdollisesti Fr. Otto lähti kiertämään Pohjanlahtea, sillä sanomalehti-ilmoituksia löytyy seuraavaksi Tukholman sijasta Upsalasta, jossa marraskuun lopussa oli näytteillä Pietarin ohella Pariisi, Sveitsi, Englannin Dover, Ranskan Calaisin tori sekä Waterloon taistelu 8.1.1815 (Upsala stads och länstidning 29.11.1823)

Seuraavat mainokset ovat tammikuulta 1824 Örebrosta, helmikuussa Norrköpingistä, maaliskuussa Linköpingistä ja huhtikuusta alkaen Göteborgissa, jossa oli viimeistään esillä suuri Fr. Otton maalaama Tukholma-kuva, joka ympäröi katsojat. Toukokuun puolella näytettiin myös panoraamakuvaa Göteborgista. Näytökset jatkuivat heinäkuun alkuun, jolloin Fr. Otto teki lähtöä Norjan puolelle.(Calmar Tidning 10.7.1824)

Fr. Otto oli varmasti liikkunut muuallakin, mutta kaksi vuotta myöhemmin hän palasi Göteborgiin Norjasta (Götheborgs Tidningar 22.8.1826). Ilmoittelu alkaa uudelleen vasta Tukholmassa, jossa uutuuksiin kuuluu Bergenin ja Trondheimin näkymien ohella Hämeenlinna. (Dagligt Allehanda 23.1.1827)

Mahdollisesti Fr. Otto oli tehnyt luonnoksia Suomessa kesällä 1823. Tai sitten hän oli saanut käsiinsä Carl von Kügelgenin töistä tehdyt painokuvat. Niihin kuuluu myös näkymiä Helsingistä, joka korvasi Hämeenlinnan kuvaohjelmassa maaliskuun alussa.  

Oltuaan Tukholmassa tammikuusta toukokuuhun 1827 Fr. Otto ilmeisesti kiersi pienempiä kaupunkeja, joista sanomalehti-ilmoituksia osui hakuun vain Karlskronasta elokuussa. Tämän jälkeen mies ja panoraamansa katoavat näkyvistä.

Muita tulee tietenkin tilalle, ks. Kosmorama?

Jaakko Krumbergin aikuiselämän monivaiheisuus

Jaakko Krumbergin lapsuudenmuistelma [1] päättyi epäonnistuneeseen kulkukauppayritykseensä talvisilla teillä. Lumista kulkemista on myös varhaisimmassa löytämässäni kirjoituksessaan Taika-uskoa kesällä 1887. [2] Pian sen jälkeen (ja ennen muistelmaansa) oululaisessa sanomalehdessä ilmestyi kirjoittamansa jatkokertomus Laitilan Anna, joka on hyvin fiktionmakuinen rakkaustarina.

Muistelmansa julkaisun jälkeen Krumberg jatkoi vuonna 1888 humoristis-realistisella tyylillä, jota edustaa lyhyt kertomus isännän kauppamatkasta.[4] Pidemmässä kertomuksessa [5] kaupungin markkinoille lähtee isännän kanssa matkan palkkaetuihinsa neuvotellut piika sekä renki Kalle, joka jo ensimmäisessä kestikievarissa teki 

oven suun puolessa kellon vaihetusta, vaan eivätpä oikeen tahtoneet sopia, kun Erkki tahtoi Kallen mielestä vähän liijan paljon välejä. Hyvähän sillä Erkillä tosin kello oli; paljon parempi kun Kallella, mutta paljon tahtoi häijy välejä; ei hirvennyt hän kauppoihin ruveta — ja olihan niitä markkinoillakin kelloja, monenkinlaisia, saattoihan hän siellä vaih taa jos tahtoisi eli myödä kerrassaan entisensä ja ostaa uuden. Silleen ne kaupat sitten jäikin.

Seuraavan nimellä Jakke Honka julkaistun jatkokertomuksen Perukkalaiset päähenkilönä oli kulkukauppias [6]. Kertomus Miten pääsin kiertokouluun ehkä palasi Jaakko Krumbergin omiin lapsuudenmuistoihin, sillä minäkertojalla on kasvatusvanhemmat.[7] Kynänsä kulki sujuvasti, sillä samana vuonna ilmestyi vielä jatkokertomus Kosioretki [8] ja ensimmäistä kertaa Oulun ulkopuolella, sanomalehdessä Savo-Karjala, nurkkanovelli Erkki ja Liina [9]. Vuoden lopussa alettiin myös markkinoimaan Werner Söderströmin kustantamaa kansankirjailijaimme novellikokoelmaa Syvistä riveistä. Sen viimeisissä vihkoissa tulisi ilmestymään tarina Perukkalaiset.

[Lisäys 26.3.2025: Savo-Karjalan nurkkanovellina alkoi 13.3.1889 ilmestyä Jakke Honka -nimellä nurkkanovelli Heikkalan Heikin kello ladottuna kuin se olisi ilmestynyt myös erillisenä kirjana "Kuopiossa 1889, O. W. Backman'in kirjapainossa"]

Vuoden 1889 puolella oululaisessa Kaiussa julkaistiin juhannuksen viettoon sijoittuva jatkokertomus Yökirkossa [10] ja huutolaishuutokauppaan päätyvä Yhteiskunnan kurjia. [11] 

US 3.9.1890

Vuonna 1890 Oulun sijaan Jakob Krumbergin tarinat ja tekstit julkaistiin Tampereella ja Jyväskylässä [12-16]. Tämä viittaa liikkumiseen ja olemiseen Oulun ulkopuolella  kuin myös se, että kustantajansa ei tiennyt olinpaikkaansa syksyllä 1890.

Jakob Krumberg oli varmasti Oulussa 24.6.1890, sillä tuolloin hän solmi avioliito Amalia Kustaantyttären (s. 18.6.1869 Ruovesi) kanssa. He ottivat muuttokirjan maaliskuussa 1891 Oulun maaseurakunnasta Ruovedelle, jossa Jaakko merkittiin kirkonkirjoihin suutarina.[29] Samana vuonna kirjoituksiaan julkaistiin sanomalehdissä Helsingissä ja Tampereella [17-21]. Lisäksi tarina Perukkalaiset sai arvostelun Valvoja 3/1891:ssä osana novellikokoelmassa Syvistä riveistä. 

Jakke Honka kertomuksessaan kuvaa syrjäisen kylän, Perukan elämää, nuorison tanssia, kuinka nuoret miehet ilvehtivät itaran kulkukauppiaan kanssa, saman kauppiaan onnistumatonta kosioretkeä, lukukinkeriä y. m. Lujempaa yhteyttä eri kuvauksien välillä tekijä ei ole saanut aikaan; luonteen kehityksestä ei ole puhettakaan. Kuitenkin täytyy myöntää että tekijällä on jonkin verran kuvaamiskykyä ; monet yksityiset kohtaukset ovat elävästi ja hauskasti kerrotut. Tekijä luullakseni osaa kertoa kun hänellä vaan on jotain kerrottavaa.

Masensivatko nämä sanat kirjoittajan vai alkoiko hän käyttää uutta nimimerkkiä? Vuosilta 1892-1894 ei löytynyt yhtään Krumberg tai Honka nimellä julkaistua tekstiä. Uuteen urayritykseen viittaa Turun läänin Uudenkirkon eli Kalannin "seiniin ja puihin" ilmestynyt painettu ja näyttelyn johtaja J. Krumbergin allekirjoittama ilmoitus Warieté teatterista. Monisanaiseen kuvaukseen verrattuna esitys osoittui pettymykseksi: "Koko ohjelma suoritetaan siten, että muuan naishenkilö tekee muutamia hyvin tavallisia silmänkääntäjätemppuja." Lopuksi "Sama nainen, joka koko ajan yksin oli esiintynyt, järjesti pöydälle onnenpeli-laitoksen ja kehoitti yleisöä pelaamaan. Kun maksoi 25 penniä, niin mahdollisesti voitti jotakin, ellei, niin sopi koettaa uudestaan maksamalla 25 penniä j. n. e. Paikalla ollut polisikonstaapeli kielsi kuitenkin moisen rahapelin." (Uudenkaupungin sanomat 22.12.1893)

Myöhempi uutinen 

Monipuolinen mies. Suutari Jaakko Krumberg on läänin kuvernööriltä pyytänyt lupaa saada näytellä tässä läänissä voimistelu-, laulu-, paletti- ja käsikonstinäytelmiä, vaan on häntä osoitettu hakemuksellaan kääntymään asianomaisten poliisiviranomaisten puoleen. (Wiipurin Sanomat 29.8.1896)

viittaa siihen, että J. Krumberg todennäköisesti oli Jaakko Krumberg.

[25]

Perheen liikkumisesta Ruoveden ulkopuolella puolestaan  kertovat kirkonkirjat. Oulussa solmitun avioliiiton tytär Saima Aliina syntyi 3.11.1892, mutta häntä ei kastettu Ruovedellä vaan Korpilahdella.[30]. Kesällä 1895 Jaakko Krumberg kirjoitti Päivälehdelle matkakirjeitä pohjoisesta Suomesta [22, 23, 24]. Vuoden lopussa oululainen sanomalehti uudelleen julkaisi luvattomasti Päivälehden albumissa Nuori Suomi ilmestyneen Jakke Hongan tarinan [25] ja meriselitti "hra Jakke Honka ei liene suurestikaan tunnettu näillä Pohjan perukoilla" (Oulun ilmoituslehti 17.1.1896)

Tytär Helmi Lyydia syntyi Sievissä 29.9.1895 ja kuoli Viipurin läänin Uudellakirkolla 4.8.1896. Tätä ennen isosiskonsa oli kuollut Iisalmella 29.1.1896. Selma Elina syntyi 30.10.1897 ja kastettiin Viipurissa. [29, 30] Tämä sopii yhteen pari kuukautta aiemmin julkaistuun pikku uutiseen.

Kulkukauppa. Suutari Jaakko Krumberg on oikeutettu yhden wuoden ajan läänissä myymään kotimaan tehtaitten ja kotiteollisuuden tuotteita. Kauppaa pidetään matkustamalla. (Wiipuri 12.8.1897)

Elokuussa 1898 Jaakko Krumberg, vaimonsa, vaimon ennen avioliittoa syntynyt poika sekä Selma Elina muuttivat virallisesti Ruovedeltä Viipurin maaseurakuntaan, jossa syntyi 27.6.1899 tytär Maria Sofia.  Perhe oli edelleen siellä kirjoilla, kun sukunimeksi muuttui Vuorimaa kesällä 1911.[31]

Karjala 23.6.1911

Vuonna 1912 Jaakko Vuorimaa ja vaimonsa muuttivat Viipurin kaupunkiin, josta kirkonkirjat ovat tuhoutuneet. He eivät ilmoittaneet tietojaan osoitekalentereihin, mutta tyttären häviäminen oli uutinen:

Jo toissa lauantaina lähti Kolikkoinmäeltä, siellä Koivistontie 11 asuvan työmies Vuorimaan 14-wuotias tyttö Selma Elina kaupustelemaan vaksisia piirongin koristeita, eikä tyttönen ole vieläkään palannut, vaikka hänen piti saapua kotiin jo saman päivän iltana. Hänet lienee nähty Nurmissa. (Viipurin sanomat 2.9.1912)

Selma Elina näyttää päätyneen myöhemmin Ruovedelle (Ruovesi 8.7.1931). Sisarensa Maria Sofia mainitaan työttömänä Helsingissä (HS 13.4.1926; US 12.7.1927). Isänsä Jaakko Vuorimaa katosi lopulta kaikilta niin, että hänet julistettiin vuonna 1958 kuolleeksi.[32]

Lähteet

[1] J. Krumberg. Pieniä muistelmia lapsuuteni ajoilta. Kaiku 24.9.1887 no 76, 28.9.1887 no 77, 1.10.1887 no 78, 5.10.1887 no 79, 8.10.1887 no 80, 12.10.1887 no 81
[2] J. Krumberg. Taika-uskoa. Kaiku 16.6.1887 no 48
[3] J. Krumberg. Laitilan Anna. Kaiku 13.7.1887 no 55, 16.7.1887 no 56, 20.7.1887 no 57, 23.7.1887 no 58, 27.7.1887 no 59
[4] J. Krumberg. Kotilan Jussin kaupunkimatka. Kaiku 8.5.1888 no 54, 17.5.1888 no 57
[5] J. Krumberg. Markkinamiehiä. Kaiku 14.6.1888 no 69, 16.6.1888 no 70, 19.6.1888 no 71, 21.6.1888 no 72, 26.6.1888 no 74, 28.6.1888 no 75, 30.6.1888 no 76, 5.7.1888 no 78, 10.7.1888 no 80, 12.7.1888 no 81
[6] Jakke Honka. Perukkalaiset. Kaiku 14.7.1888 no 82, 17.7.1888 no 83, 19.7.1888 no 84, 21.7.1888 no 85, 24.7.1888 no 86, 26.7.1888 no 87, 28.7.1888 no 88, 31.7.1888 no 89, 4.8.1888 no 91, 7.8.1888 no 92
[7] Jakke Honka. Miten pääsin kiertokouluun. Kaiku 6.10.1888
[8] Jakke Honka. Kosioretki. Kaiku 25.10.1888 no 126, 27.10.1888 no 127, 30.10.1888 no 128, 1.11.1888 no 129
[9] J. Krumberg. Erkki ja Liina. Savo-Karjala 26.10.1888 no 84, 30.10.1888 no 85, 2.11.1888 no 86, 06.11.1888 no 87, 20.11.1888 no 91, 23.11.1888 no 92, 27.11.1888 no 93, 30.11.1888 no 94, 14.12.1888 no 98, 18.12.1888 no 99, 21.12.1888 no 100 
[10] Jakke Honka. Yökirkossa. Kaiku 18.5.1889 no 57, 21.5.1889 no 58, 23.5.1889 no 59, 28.5.1889 no 61, 29.5.1889 no 62 
[11] Jakke Honka. Yhteiskunnan kurjia. Kaiku 10.8.1889 no 91, 13.8.1889 no 92, 15.8.1889 no 93, 17.8.1889 no 94, 22.8.1889 no 96
[12] Jakke Honka. Kovaosaisia. Kuvaus Pohjanmaalta. Aamulehti 22.2.1890 no 44, 25.02.1890 no 46, 27.02.1890 no 48, 04.03.1890 no 52
[13] Jakke Honka. Jo tulevat, jo tulevat! Keski-Suomi 28.6.1890, 03.07.1890 no 76
[14] Jakke Honka. Kestikievarissa. Keski-Suomi 17.7.1890, 22.07.1890 no 84, 24.07.1890 no 85, 26.07.1890 no 86, 29.07.1890 no 87, 31.07.1890 no 88, 02.08.1890 no 89, 05.08.1890 no 90
[15] Jakke Honka. Huutolaisena. Kuvailus elämäni ensihetkiltä. Aamulehti 8.8.1890, 10.08.1890 no 183, 13.08.1890 no 185, 15.08.1890 no 187, 17.08.1890 no 189, 20.08.1890 no 191, 22.08.1890 no 193
[16] Jakke Honka. Mitä vasten on vaivaistenhoito? Aamulehti 3.12.1890
[17] Jakke Honka. Rautatien mies. Päivälehti 23.1.1891, 28.1.1891, 1.2.1891
[18] Jakke Honka. Heleniuksen Herra. Uusi Suometar 18.2.1891, 19.02.1891 no 41
[19] Jakke Honka. Huutolainen. Päivälehti 6.3.1891 (myös Lounas 10.4.1891)
[20] Jakke Honka. Terveyttä hakemassa. Uusi Suometar 19.6.1891, 20.6.1891, 24.6.1891
[21] Jakke Honka. Kievarissa. Aamulehti 12.8.1891, 14.8.1891, 16.8.1891, jatkui?
[22] Jakke Honka. Matkahavainnoita Kemijoen varsilta. Päivälehti 10.7.1895
[23] Jakke Honka. Tornionjokivarsilta. Kirje Päivälehdelle. Päivälehti 17.8.1895
[24] Jakke Honka. Matkahavainnoita Tornionjokivarrelta. Päivälehti 3.9.1895
[25] Jakke Honka. Häntä vaivasi leini, humoreski. Nuori Suomi Päivälehden joulualbumi V. 1895 (Myös Oulun ilmoituslehti 29.12.1895, 3.1.1896, 5.1.1896)
[26] Jakke Honka. Suuri tohtori. Päivälehti 14.2.1896 
[27] Jakke Honka. Elämän haaksirikko. Kuvaus Hämeestä. Itä-Suomen sanomat 23.2.1897, 2.3.1897, 5.3.1897, 9.3.1897, 12.3.1897
[28] Jakke Honka. Reppu. Päivälehti 13.11.1898

[29] RK Ruovesi 1863-69, 393; RK Oulujoki 1891-1900, 265; Ulosmuutot Oulun maaseurakunnasta 1891; RK Ruovesi 1891-1900, 2263, 2239

[30] Kastetut Ruovesi 1891, 1897

[31] Ulosmuuttaneet Ruovesi 1898; RK Viipurin maaseurakunta 1898-1909 IV, 253; 1910-1919 VIII B, 718; LK Viipurin maaseurakunta 1910-1919 IV, 602

[32] Wikipedia

Kesäretki Suomeen: Viipuri

Tällä kertaa Maamme-peli pysähtyy Viipuriin, jota olen enimmäkseen pohtinut Juustenien yhteydessä. Muutakin on toki tullut nostettua esiin.

• Sikurin paluu ja näkemys Viipurista 1810-luvun alussa (23.5.2015)
• Tunnelmat Viipurissa 1701-1703 (7.6.2015)
• Tunnelmat Viipurissa 1705 (14.6.2015)
• Poikamieselämää Viipurissa 1770-luvulla (23.10.2017)
• Kun kenraali T. vielä muistettiin (26.4.2019)
• 1828: keskiaikaisen kirkon viime hetket (28.6.2023)
• 1834: tulipalo Viipurissa (4.7.2023)
• Viipurilaisten koulupoikien pahuus vm. 1894 (28.8.2023)

Viipurilaisten koulupoikien pahuus vm. 1894

Nykyään saa toistuvasti lukea mediasta, että ratkaisu nuorison yhteen tai toiseen ongelmaan olisi se, että opettajat toimisivat kouluissa tavalla tai toisella. Toista oli ennen, jolloin Viipurin kaupungin kansakouluopettajien valiokunnan mielestä ongelmat ratkaistaisiin - kirjoituksella sanomalehdessä. Ei heidään kirjoittamallaan, vaan sanomalehden auktoriteetillaan muotoilemalla.

Viipurin sanomissa ideasta ei innostuttu, mutta siihen tarttui 6.6.1894 koiranleuka, joka on voinut kyllä keksiä koko valiokunnankin. Hän kirjoitti: 

Mutta minä, minä pidän asian peräti tärkeänä. Sillä vielä nytkin kun muistan poikuuteni huikeat päivät — niinkuin Aleksis Kivi sanoo — herahtaa silmästäni katkera katumuksen kyynel. Jos minun poikana ollessani joku olisi kirjoittanut mahtavan pääartikkelin sanomalehteen kaikista niistä pahuuksista, joita minä ja kumppalini harjoitimme, olisimme varmaan ja arvelematta heti kääntyneet hyveen tielle. Moni seikka olisi nyt toisin ja omantuntoni taakka äärettömän paljon kepeämpi. Mutta silloin vielä oli ruoskavalta yksityisten lastenomistajain verraten heikoissa käsissä, eikä sanomalehdistön — tuon kolmannen valtiomahdin.

Lainauksena valiokunnan yhteydenotosta esitettiin 17-kohtainen lista epätoivotusta toiminnasta:

1) Kaikenlainen sopimaton käytös

2) Kaduilla ja toreilla kuleksivat tyhjäntoimittajina sekä oppivat näpistelemään.

3) Rajaton vapaus (ei määrä-aikaa eikä -paikkaa.)

4) Eivät anna tietä, vieläpä tuuppivat vanhempia ihmisiä ohikulkiessaan.

5) Pilkkaavat ja kiusaavat raajarikkoisia.

6) Tunkeutuvat maksutta huvipaikkoihin.

7) Huomauttajille antavat karkeita vastauksia.

8) Tappelevat laitakaupungeilla; järjestetyt kivisodat väliin. Pahimpia paikkoja tässä suhteessa ovat Kolikkoinmäki, Havi, Tiiliruukki, Neitsymiemi ja Sorvali, jossa veden sijaan rauhalliselle käyjälle sataa kiviä ja joka muutenkin on tunnettu otolliseksi kaikkien paheiden taimilavaksi.

9) Keräävät paperossien päitä, tuhraavat tulitikkuineen ja tekevät tulen vaaraa.

10) Kiroavat ja puhuvat tuhmuuksia.

11) Piirustelevat seiniin ja yleisiin paikkoihin hävyttömiä kuvia ynnä kirjoituksia.

12) Varastavat syksyin kasvitarhojen tuotteita, hiipimällä ojia myöten niihin illoilla ja öillä.

13) Esplanaadissa y. m. puistoissa katkovat puitten ja pensaitten oksia, tallaavat nurmen, keikkuvat aidoilla ja jahtaavat risinkkapyssyillä pikkulintuja, joita vastaan myös ankaraa hävityssotaa käyvät kaupungin liepeiden lähimetsissä, joissa kortinlyöntiäkin harjoitetaan, erittäin Paulovskissa.

14) Varastavat veneitä ja upottavat niitä avaamalla tapit, särkien lukot y. m.

15) varastelevat tyhjiä pulloja ja tekevät saadulla rahalla vaihtokauppaa.

16) Omenajaalat ja makeiskauppiaat ovat vaarassa syksyllä.

17) Hankkivatpa olutta ja 50 p:nin punssiakin, kun sattuu.

1834: tulipalo Viipurissa

 Sanan saattaja Viipurista 23.8.1834:

Koska parhailla rakennettiin uusia huoneita niille paikoille, jotka vielä olivat autiat edesmennetten tuli paloen jälkeen, alkoi kello kahden aikana lauvantai aamulla 16 päivänä tätä kuuta hirmuinen palo, joka muutamissa hetkissä rumasti raiskasi ja hävitti tätä kaunista kaupungia. 

Tundemattomalla tavalla oli valkea tullut vallollensa urmakarin Aqvilanderin vanhassa puuhuoneesa kaupungin sisässä. Koska tuli havaittiin ja annettiin ilmi kelloin soitolla ja rummuilla, tuotiin kohta kaupungin ruiskut ja muut sammutos aseet paikalle, sota väki ja polisi kiirehti sinne, ja kotona olevaiset kaupungin asukkaat tulivat avuksi. Mutta valkea oli pääsnyt voimiinsa ja mainittu huone oli jo yltänsä tulen vallassa. 

Sieldä leveni tuli ihmellisellä kiireydellä, ja ehkä palo oli alkanut äärimmäisessä kaupungin kolkassa vallin tykönä, niin se yhtähyvin uhkasi kauhealla tavalla muuttaa tuhvaksi koko kaupungin. Sillä vaikka ei käynyt kuin vähäinen tuulen hengi kaupungiin päin, niin tuli herätti suuremman tuulen, ja puiset katot ja tihiästi tehdyt huoneet olivat pitkällisen poudan ja varin kautta niin kuivettuneet, että ne syttyivät, mihin vaan säkeniä sattui. Tuli kulki tuulda myöden keskellä kaupungia ja lensi kuduin yli, siihen asti kuin sen juoksu, Jumalan avulla, puolen päivän rinnassa estettiin muutamain huonetten hajoittamisen, ja kaikkein asianomaisten ahkeran huolen pidon ja väsymättömän pelastuksen työn, niin myös palomuurien ja puutarhain kautta. Mutta ei tuli vielä silloin peräti hävinnyt, vaan sitä on sammutettu vielä jälestä ja vahditaan nytkin. 

Kolmetoista kymmendä kartanoa on palanut kokonansa, kaksi on palanut puoleksi, ja viisi on osittain palon ja osittain repimisen kautta vikoitettu. Vahingo oli sangen suuri sekä kartanoista, jotka olivat parhaita meidän kaupungissamme, että kauppa kalusta ja irtanaisesta tavarasta, joka on mennyt hukkaan. Seitsemän edellä mainituista kartanoista ovat olleet Suomen palo-avun yhteydessä. Niistä on neljä palanut peräti, kolme palanut osittain ja yksi revitty maahan. Palo-avun yhteyden vahingo ei ole vielä arvattu, mutta sitä luullaan nousevan melkein kuuteen kymmeneen tuhandeen ruplaan paperi rahassa. 

Muutamat hävitetyt eli vahingoitetut kartanot ja osa irtanaista kalua olivat myös Pietarissa palo vahingoa vastaan vahvistetut; mutta vahingoa kärsinein seassa löytyy myös köyhembiä kartanon isändiä, joiden huoneet ei olleet missään palo-avun yhteydessä kirjoitetut, ja paitsi näitä vielä hyyri-miehiä, jotka kaiken tavaransa ja välttämättömät tarpeensa palon kautta kadottivat. Jos sentähden kuka kristillinen kanssa veli tahtoisi näille vahingoa kärsineille apua tehdä, niin mahtaisi sitä lähettää läänin taikka kaupungin hallitukselle, eli seurakundain papille, jotka ovat luvanneet sitä vastaanottaa ja tunnon jälkeen jakaa tarvitsevaisille, niin myös siitä ajallansa aviisissa tilin tehdä.

Ruunulinna (1834), 
kansikuva

Muuta vuodelta 1834:

• Keisari jakoi mitaleita
• Egyptistä Oulun vaivaistaloon
• Jaakko Lindin "ura" käynnistyy
• Hesperian puistossa 1828-1834
• A. Liukkosen Ajanjuoksu- ja elämänrakennuksen mukaan "V. 1834 tuli aivan huono vuosi. "

1828: keskiaikaisen kirkon viime hetket

H. J. Strömmerin
kuvitusta
Gottlundin
Otava I:een

Vuonna 1828 ei ilmestynyt suomeksi sanomalehteä, mutta yksi vuoden merkkihetki on mukana, kun Sanan saattaja Wiipurista kertoi numerossaan 24.12.1836 suomalaisen seurakunnan kirkosta Viipurissa. Kirjoittajan mielestä kirkko oli ollut olemassa ennen kuin se yhdistyi dominikaaniveljien luostariin. 

"Munkkilaiset ei asuneet kirkossa, vaan luostari tehtiin maakivistä kaupungin puolelle kirkon jatkoksi niin, että luostarin ja kirkon välillä oli kirkon muuri väliseinänä. Luostari oli kirkkoa matalambi, ja sen välikatto laudoista oli alembana kuin kirkon valvi tiilikivistä. Kirkolla oli kahden puolen suuret ikkunat, mutta luostarissa ei olleet kuin pikkaraiset ikkuna reiät. Luostarin ulkokatto oli kirkon kattoon jatkettu, ja molemmat huoneet olivat pääldä nähden niinkuin yksi rakennus." 

"Koska Viipurin kaupungi voitettiin Venäjän vallalda, niin tehtiin meidän kirkkomme tuomio kirkoksi, ja oli yhteinen Suomalaiselle ja Ruotsalaiselle seurakunnalle siihen asti kuin nykyinen Ruotsalainen kirkko rakennettiin." 

"Mutta vaikka temppelimme oli kovalla kädellä rakennettu, niin kuitengin pitkä ikä teki sen vihdoin niin heikoksi, että täytyi purkaa vanha ja tehdä uusi siaan, joka oli soveliaambi ja tilavambi. Vuonna 1828 pidettiin viimeisen kerran Jumalan palvelus vanhassa kirkossa, ja moni harmaapää läksi surullisella sydämellä siitä pyhästä siasta, jossa hän lapsuudestansa asti oli tottunut Jumalaa kumartamaan. Silloin seisoi vielä suurin osa sitä väliseinää maakivissä, joka ennen muinoin oli kirkon ja luostarin välillä, ja vanhat kiini muuratut ikkuna reijät olivat siinä näkyissä, mutta seinä särettiin valvin ja katon kanssa, eikä heitetty muuta jälelle, kuin neljä ulkoseinää, jotka tiilikivillä parannettiin ja korotettiin. Kirkkoa purkaissa löydettiin endisessä luostarin seinässä pieniä ikkuna reikiä kaupungin puolella, jotka ennen olivat luostarin ikkunat, ja sen oven oikeassa pihpuoliaisessa, josta mennään meren puolelda sisään, tavattiin niin suuri reikä, että pienenländä ihminen mahtui siihen istumaan. Siinä olivat ne ihmisen luut, joita taanon mainittiin, ja se oli tiilillä muurattu kiini. Seinä oli maakivistä, ja luullaan sentähden, että reikä kaivettiin siihen silloin, kuin ihminen pandiin sisään ja muurattiin senjälkeen tiilikivillä kiini."

Virtuaali-Viipurin julkaisussa (pdf) väitetään, että "Vanhoissa maalauksissa ja vuoden 1640 kartassa esitetty kirkon ulkoasu muuttui perusteellisesti vuosina 1828–1831 arkkitehti A.F. Granstedtin suunnitelmien mukaan." Missäköhän nämä vanhat maalaukset ovat?  

Muuta vuodelta 1828:

• Ylioppilaita muistanut apteekkari Carger
• Turussa talvella 1828-29
• Rusthollarin poika vuonna 1828
• Hesperian puistossa 1828-1834
• "I sold and gave away 250 Finnish Common Prayer Books"
• Ajan-Tieto eli Muisto-Kirja merkillisimmistä tapauksista:"W. 1828 alkoi taas sota Wenäjän ja Turkin maan wälillä, joka seuraawana wuonna lopetettiin."

Viipurista rautateitse Yleiseen näyttelyyn

Juna Viipurin edustalla 1870-luvun painokuvassa
Museovirasto, CC BY 4.0

Tämän kesäiset Helsingin olot olivat kaikkialla maassamme kääntäneet huomion puoleensa. Suomen yleinen teollisuusnäyttely kehoittaa siis lähtemään pääkaupunkiin. Sinne matkaaminen rautatiellä on vilpasta laatua. Tuskin kerkiät muuta huomaamaan, kuin tulisia tervehdyksiä ja lämpimiä jäähyvästiä tuttavan kesken asemapaikoilla. Näetpä välistä isossa kiiruussa flegmatinki käyttävän hyvällä menestyksellä sangvinien omaisuuksia, jommoiseksi siellä täytyy välistä muodostua jokaisenki. 

Sitä vastaan luonnollisempiin matka havaannoihin, viljan kasvullisuudesta, vuoden tulon toiveista, ja muista paikkakunnallisista oloista, ei ole tilaisuutta. Kurkistettuasi joskus vaunun akkunasta tässä tarkoituksessa, ryöpsähtää hyvässä onnella silmäsi tuhkaa täyteen, tahi jos ei niinkään kävisi, niin voipu ehkä joku matkustavaisista sanoa: "olkaa hyvä ja laskekaa luukku kiini; siitä käy veto". Mainita kuitenki sopii, että rautatie Viipuriin ja Helsingin välillä kulkee niin kolkkoja seutuja, että ulkomaalainen voipi täydellä syyllä kysyä: missä ovat Suomen tuhannet järvet, sen humisevat hongistot, norot, niityt ja tuomistot? 

Sitä vastaan tarjoaa ihmisliike rautatiellä runsaasti monenmoisia, jopa omituisiaki matka-huvia. Et voi ihmetelemättä olla sitä kohteliasta kärsivällisyyttä, jolla Konduktööri tyydyttelee ja sovittelee hiljaisena istumaan Lahden asemalta junaan saapunutta Hämäläis-talonpoikaa, jonka luonnottomasta leikillisyydestä ja osaksi tylsästä huomaavaisuudesta voit pättää, että hän on ottanut lasin yhdelle ja toisen toiselle jalalle, osottaen siten, että Hollolanlahden kuuluisassa kylässä eletään vielä yhtä pulskasti, kuin ennenkin. 

Kun vielä mainitsen, että tuskin olet ennättänyt matka kumppaniltasi kysyä, kummoinen keinottelia tulee vielä aikoinaan tuosta pienestä poikanulikasta, joka on tottunut Riihimäen asemalla saamaan tinkomatta nyrkin sisältävästä vatukka tuohkosesta 20-75 penniä ja on jo siihenki hintaan osannut sommitella tuohkoseensa päällepäin kauniimmat marjat ja pohjalle huonot raiskeet, niin on jo juna pysähtynyt Helsingin asemahuoneella.

Majapaikan ahtaaltaki neuvoteltuasi ja yön levättyäsi, lähdet aamulla ensityöksi teollisuusnäyttelyä katsomaan. Paljon on täällä nähtävänä Suomenmaan tuotteista ja nerollisuudesta. Se esittelee kokonaisuudessa, vaan pienennetyssä muodossa Suomenmaan katselian ihailtavaksi, jota tehdessä huomaamatta veisaaki sydämesi tyytyväisyydestä:

"Siunaa Luoja Suomemme,
Suojel' sulo kotimme."

(Savonlinna 18.11.1876)

Lukioiden paremmuusjärjestys 1860- ja 1870-luvulla

Kevään perinteinen uutisointiaihe on ylioppilaskirjoitusten tulosten erot lukioittain. En lähde selvittämään tavan alkuhetkeä, mutta muuta hakiessa huomasin, että Helsingin yliopiston kolmivuotiskertomuksissa 1800-luvulla oli vastaavaa. (Nämä ovat Kansalliskirjaston digitoinneissa kokoelmassa Keisarillisen Aleksanterin yliopiston julkaisut.)

Vaatimattomana alkuna vuonna 1866 julkaistiin taulukko, joka jätti järjestykseen asettamisen lukijalle.

Kahdeksasta oppilaitoksesta kerrottiin ylioppilastutkintojen vuosittainen määrä ja tämän jakautuminen arvosanoittain. Kolmosen eli korkeimman arvosanan kohdalle ei tullut yhtään ylioppilasta Porvoossa, Kuopiossa tai Hämeenlinnassa lukuvuonna 1864-1865. Valtakunnan ykköslukio on kiistatta Helsingin lyseo, jossa ainoana korkeimman arvosanan saajat ovat enemmistönä joka vuosi.

Seuraavassa kolmivuotiskertomuksessa vuodet on laskettu yhteen ja mukaan on saatu Oulu ja Helsingin normaalikoulu. Jälkimmäinen voitti kaupungin lyseon: yli puolet ylioppilaista saivat korkeimpaan luokkaan kuuluvan arvosanan.

Kun arvosanoista laskettiin keskiarvot valtakunnan kärkeen eli helsinkiläiskoulujen väliin pääsi Jyväskylän alkeisopisto (vuodesta 1873 lyseo).

Seuraavalla kolmivuotiskaudella Helsingin normaalilyseoon on eksynyt heikompaa ainesta, mutta ero esimerkiksi Turkuun on ilmeinen. Varsinkin keskiarvoina.