lauantai 9. maaliskuuta 2024

Jonnin joutavia

 XLII. Kerran pappi kinkerillä kyseli kokoontuneelta kansalta muitten kysymyksien ääressä siivollisuudesta kyläkunnassa: "onko miehet täyttäneet velvollisuuksiansa vaimojansa kohden?" Siihen vastasi miehet: "kyllä on koetettu herra pastori voimia myöden."

XLIII. Ruotsalaisessa seurakunnassa, jossa oli suomen kielessä aivan taitamaton pappi, pidettiin joskus suomalaistakin jumalanpalvelusta. Tässä papin piti alttarille mennä ja luki messua usein aivan väärin. Kerran lopetti hän siellä näin: "Herra siunatkoon täitä ja varjelkoon täitä" j. n. e., joka aivan kamalalta kuului seurakunnan korvissa.

XLIV. Kaksi naapuria rupesivat jutulle. Toinen oli vähän kouluakin käynyt ja sittemisen suomalaisia sanomia lukenut, jottei hän ollut aivan tuntematon siitä tuulesta, kuin niissä tuoksuu. Toinen taas oli tavallinen talonpoika ja kyseli: "montako hevosta sinä pidät talven alla tallin päällä?" siihen toinen vastasi: ”en saisi ainoatakaan talven alle eikä tallin päälle; mutta talvena pidän kolme hevosta tallissa". Toinen taas kyseli: "olitkos lukkarissa yötä, kun hoviräätin päällä asiatas ajoit?" "en tainnut lukkariin mennä enkä pääsnyt hoviräätin päälle", vastasi toinen. "Kumma kun viitit matkia! aivampa sinä olet rikki-viisaaksi tullut! ei sun kanssas enää kehtaa puhella!" sanoi taas ensimäinen. Tähän toinen vastasi: jos olet laiska niin et viitti työtä tehdä, muita mitäs häpeet, sitä ei kehtaa tehdä."

XLV. Hevos-huijari kulki hevosta katsellen ostaaksensa, tuli taloon, kussa niitä oli myytävänä, rupesi vikoja niissä etsimään ja kaikella tavalla huonoiksi moittimaan, jotta hinta polkeentuisi. Olipa isännällä tasku-matti povessa, sovitti sitä huijarin suulle ja kallisti jotta aika lotkahdos kurkusta alas nuljahti. Nytpä toista puhetta kuultiin, hevoset olivat hyvät, ei niissä enää ollut mitään vikaa, mutta tällä haavaa ei hän hevosta tarvinnut sentähden ei hänen sopinut ostaa. "Vähässä paljon seisoo, vähä mätäs kuorman kaataa." (28.9.1860)

XLVI. Torpan mies, jolla oli akka ja neljä lasta, meni matkaan ja yötyi toisessa tuntemattomassa torpassa pari penikulmaa kotoa. Täällä sanoi hän leski-miehen olevansa ja kulkevan vaimoa hakein. Osasipa olla raavas tytär torpassa, jonkatähden heti ruvettiin kosimaan sitä miehelle ja aviokauppaa ahkerasti hieromaan. Tähän mies suostui ja oleskeli torpassa viikon-päivät kunnes vihdoin kotiopäin lähti. Senjälkeen ei aikoihin miehestä mitään kuulunut siksikun torpan-väki rupesi asiaa kysymään ja sen kautta havaitsi että mies oli heitä pettänyt, sillä hänen akkansa oli vielä elossa. Asia vedettiin oikeudelle sittenkun torpan-tytär oli perillisen saanut ja mies veti sakkoa petoksesta sekä huoruudesta. Niin se asia lopetti.

XLVII. Mustalainen tuli muutamaan taloon, kussa hän tiedoksi teki taitavansa miestä toimittaa naimattomille naisille. Talosta pois mentyä meni tytär salaa hänen peräänsä, saavutti tiellä ja kyseli millä tavalla se tapahtuisi. Siihen mustalainen vastasi: tuo salaa kenenkään tietämättä puoliyön aikaan kaikki kapineesi tämän puun juurelle, johon minä kuopan kaivan; viikon viivyttyä saat vaatteitasi perätä, toisella viikolla tulee ylkämies ja vuoden perästä olet talossa emäntänä." Neito nöyrä puheen kuuli, teki hurjan neuvon jälkeen, viikon viivähti kotona kapineita katsomatta; meni sitten matkoihinsa; kuoppa kuivilla risoilla täpö täynnä täytettynä, kaikki kalut kadonneet. Impi itki ilvehistä, muoto muuttui murehista, viikon vielä viivähytti, kun isälle ilmi teki hurjan töitä mustalaisen. Isä heti lähtee häjynelkistä takaa ajamaan, mutta tämä oli matkoihinsa mennyt eikä sinä ilmoisna ikänä siihen taloon ilmaantunut.

XLVIII. Sama mies meni toiseen taloon, kuhunka vävyksi pyysi tulla. Tähän toimeen talossa suostuttiin, jonkatähden miestä jonkun ajan siellä pidettiin, saipa vielä hevosenkin hakeaksensa kalujansa. Senjälkeen sitä miestä ei ole siinä talossa näkynyt eikä hevostakaan, mutta "käsi-kannon kainalohon" tyttärelle jätti, joka elävällä tavalla muistutti häntä keviämielisyydestänsä.

XLIX. Maaherran poika matkusti isänsä siassa kunniapalkintoa jakamaan niille jotka parhaampia lehmiä läänissä oli kasvattaneet. Muutamassa kestikiivarissa kysyttiin häneltä: "kuka herra on ja mitä herra kulkee?" Tähän veitikka vastasi: "minä olen maaherran sonni ja lähden läänin lehmiä katsomaan".(5.10.1860)

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Sotamies Jäykkä vänrikki Stoolin edeltäjänä

Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Runebergin vuosina 1848 ja 1860 ilmestyneet runoteos Vänrikki Stoolin tarinat "ilmensi ja voimisti suomalaisen kansallistunteen heräämistä 1840-luvulla". Samaan heräämiseen voitaneen siis laskea Maamiehen ystävässä (28.6., 19.7., 23.8. & 20.9.1845) julkaistu (pappi?) Johan Bäckwallin kirjoittama jatkokertomus Vanhan Sotamiehen lauseita, jonka päähenkilö oli sotamies Jäykkä. 

Alkukehystyksessä Jäykkä istui penkillä "tupakkia höyryyttäin. Muuan väestä anto hänelle suutupakkia ja pyyti entisistä sotakeinoistansa väen kuulla jotakin haastamaan." Yksityiskohta on mielenkiintoinen, ikäänkuin kyse olisi maksetusta esityksestä.

Kertojahahmo ei esittänyt sotaan lähtöä hurmoksen tai innon sävyttämänä.

Mutta kyllä, hyvät ystävät, sen arvaatte että liikkuu yhtähyvin sen jäykänki sydän semmoselle retkelle, kun sotakeino on, lähteissä ja ajatellessa, että siellä sataa luodia kun rakeita, joista ainoastaan yksi saattaa viedä hengen, kun myöski että siellä täytyy pistellä eläviä ihmisiä kivääri-peitseen (pajunettiin) kun silahkoita vartaaseen. Niin sano isävainajaniki, joka oli Parkumäen sotauroita. Kyyneleet pyörähtivät sentähden minulle´ki silmiin kotikylästä erautessa; vaan tuten tämän keinon painavan tarkotuksen ja sotamiehen velvollisuuden ajattelin toisekseen: tahi on kulta kukkarossa, eli sappi siramessa; lähde Jumala avuksi! Väen kokoon keräyttyä, pakkasta, tuulta ja tuiskua kärsittyä yhden joukon yhtäälle toisen toisaalle kulkeissa peräy väestö Leppävirralle ja yhdisty siinä.

Sodan ikäviä realiteetteja vahvistettiin vielä Kustaa III:n sodan muistoilla, joita oli Jäykällä isältään samoin kuin kohtaamallaan toisella sotamiehellä, jonka seurassa hän tappoi aikaa, kunnes

alko ampumapaukse kappaleen matkan päästä kuulua, rumpu kävi ja huutiin vihollisen olevan lähellä, myöski tuli käsky heti sotatantereelle astua. Me hyppäsimme ylös, sieppasimme värkkimme ja, pistettyäni vähäsen viinalla täytetyn lasin housun lakkariin, (sillä en, velikullat, joutanut hernettäkään siinä hopussa maistamaan) astumme väestöön joka asetettiin joen rannalle. Välkkyvillä kivääreillä ja huilujen soitolla juonti nyt vihollinen pitkissä jonoissa joen jäälle, ja kohta alkovat tuliputket kuoleman äänellä ulvoa. En veikkoset, minä enää tuntenut itsiäni ihmiseksikään, niin kummaksi muuttu luontoni, varsinki kun ensimäinen mies juuri vierestäni kuoliaksi ammuttiin. Jo yritin sillon juoksujalassa vihollisen päälle mutta toiset ottivat takista kiini ja käskivät muiden rinnalla pysyä.

Tarinan kerronta siirtyy sitten ulkopuoliselle Jäykän tarinan kuuleelle. Hän esittää Jäykän nimenomaan yksinäisenä toimintasankarina, joka menestyy niin lähietäisyydellä

Hah!, hah! juoskaa päätänne myöten alimmaiseen h---- karjastiin samassa ja ammuttiin, josta yksi vihollinen kellistyi ja toiset säikähtyneinä pötkivät pakoon. Sotamies Jäykkä, valtava hiihtäjä, oli lähetetty tälle suunnalle tutkimaan vihollisen liikuntota, vaan oli tullut toisista vähä erkaumaan ja nyt kuuli ampumisen, jonkatähden hän arvaten täällä jonkun vähäsen kahakan olevan, rienti maamiehiänsä auttamaan ja ennätti juuri nyt tyttären apuun.

kuin tarkka-ampujanakin

Ja niin käviki; kun viholliset ajoivat täyttä vauhtia mäen alle ja tulivat aitohangelle, upposivat hevoset kokonaan siihen, eivätkä päässeet takasi kun ryömyten taluttamalla. Tätä katsoa vilahuttaen seisahti Jäykkä ja sanoi: elkääpä huoliko! jo tuli minunki vuoroni. Samassa oikasi hän tarkalla kiväärillänsä, laukasi ja yksi kellistyi vihollisista hangelle. Enempätä aikaa ei hän tohtinut viipyä, vaan hujotti niityn poikki metsään.

Toisin kuin James Bond, Jäykkä ei tarinan päättyessä saanut rakastettuaan. 

P. S. 1. Ennen Vänrikki Stoolin tarinoita ilmestyi myös Kanawassa 24.2. & 3.3.1847 suomennoksena Totinen kertomus Pohjanmaassa tapahtuneesta nuija-sodasta vuonna 1596 sekä 7.4.1847 P. G. W-n:n suomennettu faktateksti Lappeenrannan tappelu 23 Elokuuta 1741.


torstai 7. maaliskuuta 2024

Ukrainan varhaisin sanomalehti?

Yhdessä eilisen Kansalliskirjaston Sanomalehtisymposiumin esityksessä testattiin tekoälyn kyvykkyyttä löytää Ukrainan varhaisin sanomalehti. Esityksen pitäjän mielestä (jos ymmärsin oikein) oikeasti varhaisin sanomalehti oli vuodelta 1917. En ole Venäjän lehdistöhistorian osaaja (vaikka yhden hyvän esitelmän Newspapers under the Tsars taannoin kuuntelinkin), mutta muistin Odessassa 1800-luvulla ilmestyneen tieteellisen lehden, jonka digitoinnista sain lisärivin listaani Pako Pultavasta Benderiin, osittainen bibliografia. Tuntui järkeen käyvältä, että kaupungissa oli myös sanomalehtiä viimeistään 1800-luvulla.

Myös Googlen voi sanoa toimivan tekoälyllä, mutta ainakin sen tuloksiin ja niiden hyödyntämiseen voi vaikuttaa. Muutamia lupaavia osumia avattuani päädyin Yhdysvaltain kongressin kirjaston (LOC) sivulle Russian Newspapers in the Library of Congress. Sen johdantotekstissä todettiin: "A non-governmental commercial press emerged in Russia in the mid-19th century, although censorship was still in effect." Eli sanomalehtiä alkoi olla enenevässä määrin 1800-luvun puolivälissä, mikä vastaa Suomenkin tilannetta.

Alasivulla Belarus, Moldova and Ukraine Newspapers in Russian on lueteltu LOC:n kokoelmien sanomalehdet. Eli ei välttämättä kaikki koskaan ilmestyneet ja suuri osa on 1900-luvulta. Mutta hakemalla tekstiä '18' Ukrainan alta löytyi tusina nimekettä, joista varhaisin oli vuodelta 1862. Pitkäaikaisin lehti näyttäisi olleen Kiovassa ilmestynyt Kievlyanin

Mutta jaksoin googlata hieman pidemmälle, ja löysin turisti-infon sivun, jota en lähtökohtaisesti pidä luotettavana lähteenä, mutta tuskin nimekkeitä ja vuosia on keksitty puhtaasta ilmasta:

Several issues of the first newspaper in Ukraine (“Kurier Lwowski”) appeared in 1749, and in 1776, a weekly newspaper called the “Gazette de Leopol” began to be distributed – the first newspaper to come out regularly in Ukraine.

In 1811, the oldest existing newspaper in Ukraine and Poland, the “Gazeta Lwowska” came out in Lviv. The first Ukrainian language newspaper, “Zorya Halytska” appeared in Lviv in 1848.

Wikimedia
Nyt ollaan vuosiluvuissa, jotka istuvat eurooppalaiseen lehdistöhistoriaan. Näkökulma on kuitenkin Lvivin kaupungin, joten täydennykseksi vielä pätkä toiselta ei-hirvittävän-luotettavan oloiselta sivulta:

Early periodicals in the western part of the country, which was occupied by the Austro-Hungarian Empire, appeared in foreign languages. In 1776, the first newspaper, Gazette de Leopol, was published in French and in 1811, Gazeta Lwowska appeared in German and later in Polish. The periodicals in eastern Ukraine, which was part of the Russian Empire, came out in the Russian language with Kharkovsky Ezhenedelńik ( Kharkiv Weekly ) in 1812, Kharkovskie Izvestiya (Kharkiv News) in 1817, and the magazine Ukrainsky Vestnik (Ukrainian Herald) in 1816, just to name a few. The first newspaper, Zorya Halitska (Galician Dawn) in the Ukrainian language came out in 1848.

Eli opetuksia:

1) Ensiarvoisen on tärkeää tietää valmiiksi jotain, jotta voi paremmin arvioida tarjotun tiedon oikeellisuutta.

2) Luotettavan oloinen lähde, jonka tiedostaa olevan epätäydellinen, voi hyvin olla epätäydellinen.

3) Tiedon hakeminen Googlella ei ole vain ensimmäisen linkin avaamista.

(Vuonna 1794 perustetussa Odessan kaupungissa ilmestyi muun muassa Venäjän ensimmäinen hepreankielinen sanomalehti. Alkaen vuodesta 1860.)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Täydennysosia

1) Heimo Aspelinin kuva (Tuulispää 5/1909) ei tullut vastaan, kun pari vuotta sitten yritin selvittää ihmisnäytteitä kirjoittaessani yhteen liittyneistä kaksosista.

2) Sarjassa: todellisuus on keksittyä hauskempaa. Kirjoitin otsikolla "Kukaan ei ole tutkinut" ja laitoin loppukaneetiksi linkin hätäisellä tutkinnalla tekemääni henkilöjuttuun. Sain perusteellisen kommentin, jossa a) kerrottiin, että kommentoija oli kirjoittamassa perusteellista elämäkertaa kyseisestä henkilöstä ja b) että kyseisen henkilön elämästä oli kirjoitettu (aiemminkin heikolla tutkimuspohjalla) sekä naisbiografian klassikossa että Kansallisbiografiassa. 

Tarkistin muistiinpanoni blogin alkuajoilta ja totesin kirjoittaneeni kyseisen pätkän kirjasta Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla muistiin, mutta jättänyt käyttämättä. Todennäköisesti siksi, että tuolloin olin huomannut KB:n artikkelin ja ajatellut naisen saaneen tarpeeksi julkisuutta. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi pysynyt mielessäni yli vuosikymmenen ajan.

3) Huomioimattomasta tutkimuksesta puheen ollen. Tein Turun tuomiokapitulin aineistoista m. m. tekstit Serkuksia kuninkaan luvalla naimisiin 1758 ja Serkuksia kuninkaan luvalla naimisiin 1760-luvulla hakematta mitään kirjallisuutta. Ei olisi edes tarvinnut lähteä kirjastoon, sillä verkossakin on Bonnie Clementssonin artikkeli Att söka kungligt tillstånd för giftermål: äktenskapsansökningar från besläktade personer under svenskt 1700-tal.

4) Kirjoitin väläyksenä povauksen historiasta "Kun kotikylien ennustajat katosivat paikalliskirjeistä, niissä esiintyi vielä hetken kiertäviä suomalaisnaisia." Hetki oli pidempi kuin tuolloin hahmotin, sillä Jokioisilta kirjoitettiin 17.4.1875 

Kortin pelaus ja tanssit ovat olleet hyvin harvinaiset, mutta nuo tytöt ovat ruvenneet pookailemaan itsiänsä ja ompa näihin aikoin kulkenut noita juoruämmiä mikä Lapualta mikä Ylänneeltä ja mainijoita kortin tuntijoita ne sanotaan olevan. Kun puhuvat suloisesti tyttöin kanssa, mitä muuta kuin kaffepannu tulelle ja korttipakka levitetään pöydälle, pookaaja se puhuu mitä sylki suuhun tuo, hän kehuu tytön omaa kauneutta, niin myös sulhasen rikkautta, jopa pian tapahtuvasta naimisestakin. Näitä juoruakan monihaaraista puhetta kuultelevat tytöt pöydän päässä käsi poskella ja suu makiassa naurussa. (Sanomia Turusta 7.5.1875)

5) Onneksi en ottanut "keisarin mitaleita" hirveän vakavasti. (Aion kylläkin vielä tutkia 1700-luvun vastaavia.) Mikko Kuitula nimittäin kuulutti pari viikkoa sitten FB:ssä:

Löytyykö suvustasi keisariaikana ritarimerkeillä, mitaleilla, arvonimillä tai muilla armonosoituksilla palkittuja ja aiheeseen liittyviä kuvia, kirjeitä tai muita asiakirjoja?
Olen aloittelemassa tutkimusta liittyen keisarilliseen palkitsemisjärjestelmään Suomessa. Arkistossa säilynyt aiheeseen liittyvä materiaali on jo hyvin kartoitettuna, mutta olen kiinnostunut myös yksityisistä aineistoista ja asiakirjoista. Tapani mukaan olen koonnut palkituista myös matrikkelin, joka ei aivan vielä kata koko keisariaikana, mutta se on tavoitteena.
Jos vastaus edellä olevaan kysymykseen on kyllä, laita viestiä henkilökohtaiseen sähköpostiini osoitteella etunimi.sukunimi@gmail.com.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Pohjois-Pohjanmaan savutuvassa 1770-luvulla

Satunnaisesti ilmestyvässä savutupien lämmityssarjassa siirrytään 1860-luvulta sata vuotta ajassa taaksepäin. Punataudista huolestuneen Anders Hellantin kirjoituksessa Om byggnings-sättet hos det fattiga folket i Torneå Stad och kringliggande landsbygd kan bidraga till rötfeber och andra sjukdomar, joka julkaistiin Kungliga Vetenskapakademiens Handlingarissa 1774, on karu kuvaus savutuvissa elämisestä Tornion ympäristössä. Peruslaiskana lainaan H. J. Boströmin suomenkielistä esitystä siitä:

Sitä vastoin ei maaseudella ikkunoita ollut, vaan niiden sijaan joka seinällä vähäinen, vetoluukulla varustettu aukko, joka voitiin avata ja sulkea aina sen mukaan  tahdottiinko kylmää vai lämmintä, valoa vaiko pimeyttä. Sillä väliin kun uunia aamuilla lämmitettiin, oli huoneessa enimmäkseen pakkasasteita, syystä, että oven, seinäaukot ja kattoreijän täytyi avata saadakseen savun ja hään tuvasta häviämään. 

Puolen päivän tienoissa sulettiin kaikki aukot, minkä jälkeen lämpö nousi nousemistaan, kunnes se illalla oli aivan sietämätön, keskiseinällä vähintään 20 astetta- Lämpö oli kaukana tasaisesta, sillä laattialla voi lämpömittari näyttää pakkasasteita, kun lämpö sen sijaan katon alustalla voi nousta 30 asteeseen ja sitä ylemmäksi. 

Useimmat asukkaat näissä pirteissä nukkuivat yönsä kylmällä laattialla, ainoastaan vähän olkia tai heiniä alustanaan ja ohut peite päällään. Jollakin aniharvalla saattoi olla vuoteenaan pienet lammasnahkavällyt. Kun lapset ja palvelusväki (joista erittäinkin piiat aina nukkuivat oven suussa) suurimman osan päivästä istuivat vedossa (avonaisesta luukusta tai ikkunasta tulevan ulkoilman ollessa 20-30 astetta kylmää ja sisällä 15-20 lämmintä) ja yöllä nukkuivat melkein pelkällä jääkylmällä lattialla, niin huudahtaa Hellant, täytyyy olla rautainen terveys pysyäkseen sairastumatta.

(Boström, H. J. Anders Hellant. Kaksisatavuotismuisto 1717 30/XI 1917. P[eräpohjolan ja] L[apin] K[otiseutuyhdistykse]n julkaisuja 3. 1918, s. 67)

maanantai 4. maaliskuuta 2024

Polkupyörien määrä Helsingissä 1800-luvun lopussa

 

Taannoisen Töölön Taipale -proggikseni yhteydessä kiinnosti monen muun asian lomassa mahdollisuus liikkua Taipaleeseen ja sieltä pois polkupyörällä. Luulin, että löytäisin Helsingissä vuodesta 1895 alkaen rekisteröityjen polkupyörien määrän kätevästi Helsingin kaupungin tilastollisesta vuosikirjasta, mutta ainakin vuoden 1920 osa tuotti pettumyksen, sillä numerosarja alkoi vuodesta 1905. Alaviitteessä tietona "Poliisikamarissa otettuja numeromerkkejä: vuosina 1907, 1912, 1914 ja 1918 alettiin uudet sarjat". Voisi kuvitella, että vuonna 1895 aloitettu numerointi olisi päässyt vasta vuonna 1904 yli kolmen tuhannen. Näin ei kuitenkaan ole.

Kiitos 1890-luvun lopun sanomalehtien kiinnostuksen kulloinkin "korkeimpaan polkupyöränumeroon", maininnoista on rakennettavissa varsin tarkka kehityskulku.


Kesällä 1900 todettiin, että joka kymmenennellä kaupunkilaisella (mukaanlukien lapset, vanhukset ja liikuntakyvyttömät) oli polkupyörä (Nya Pressen 16.6.1900).

Pienemmät numerot kertoivat pidemmästä harrastamisesta, joten olivat joidenkin silmissä arvokkaita. Tai ainakin yksi kaupungista poismuuttanut yritti myydä numeroaan.

Hbl 9.9.1899

Vuosittaisten rekisteröintien määrä väheni vuosisadan vaihteen jälkeen. Vuonna 1900 uusia rekisteröintejä oli 1631, vuonna 1901 1170, vuonna 1902 631 ja vuonna 1903 "vain" 562 (Helsingfors-posten 3.1.1904). Numerointi alkoi uudestaan luvusta 10000, sillä sitä isommat eivät eivät varmaankaan mahtuneet polkupyörien kyltteihin. Vuoden 1903 lopussa toista numerosarjaa oli käytössä 2208 numeroa (Hbl 1.1.1904). Vuotta myöhemmin luku oli 2728 (Hbl 1.1.1905). Ilmeisesti tämä sarja kasvoi seuraavana vuonna tilastojulkaisun lukuun 3624. Vuonna 1912 saavutettiin siis 20 tuhannen polkupyörän määrä. 


Uusi kasvu alkoi vasta 1910-luvulla. Tämän selitystä on varmaan joku jo miettinyt. Sortovuosina vastustettiin rekisteröitäviä tuotteita? Vanhat pyörät kestivät ja kiersivät uusille omistajille numeroineen? Polkupyörien tuotanto keskeytyi? Niistä saatiin jossain päin maailmaa parempaa hintaa? Helsingin kadut tai pyörätekniikka paranivat 1910-luvulla? Talous koheni ja rahaa oli useammalla? Mielenkiintoisesti kasvu alkaa ennen maailmansotaa ja jatkuu sen läpi.

Kansallisarkisto on digitoinut Helsingin polkupyörärekisteröinnit vuosilta 1895-1914. Ne löytyvät polulla Helsingin poliisilaitoksen keskuspoliisiosaston liikennetoimiston I arkisto > B LUETTELOT > Bh Muut luettelot > Bh I Polkupyöräluettelot 1895-1943.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Maistuisiko spiittinä?

Hbl 27.10.1912
Venäjästä omaksuttiin ruotsin kieleen sana spitting, jonka vastine suomalaisten suussa oli spiittinä, piittinä, piikinä ja kaikki mahdolliset niiden muutokset. Juoma tunnettiin myös suomalaisemmalla nimellä makivare tai varimake.

Helsingin markkinoilla 1848... Som vanligt, gjordes de största affärerna i kringlor och spitting. (Helsingfors Tidningar 2.2.1848)

Joensuussa vuonna 1860... oli sinne rakennettu keilirata, jota kesäisin ahkerasti käytettiin, ja sen yhteyteen pieni huvimaja, jossa "haavurimestari" Kasper Hällström piti "piittinän" (siirappiveden), kahvin, teen ja vehnäsen kauppaa. Juotuamme kopekalla kupin piittinää ja kahdella toisen kupin kahvia... (Karjalatar 22.9.1910)

Hämeenlinnan markkinoilla... Pari Venäläistä myös on saapunut "var-makiaa" myymään; ja viisi penniä pienestä klasista tätä siirappivettä mahtaa kehoittaa meidän ämmiä seuraamaan esimerkkiä. (Hämäläinen 28.1.1869)

Turussa... Koulupoika-ajoiltani n. 50 vuotta sitten muistan, että venäläiset kiertävät kaupustelijat talvimarkkina-akoiva tarjosivat höyryävistä samovaareistaan markkinaväelle juhlajuomana kuumaa siirappivettä, johon oli sekoitettu kaneelia. Tämä juoma, jota ryssät nimittivät "spiteneksi" kävi siihen aikaan suomalaisella nimityksellä "varimakea". (Uusi Suomi 28.12.1924) 

Helsingin markkinoilla 1874... Längs gatornas trottoarer, som leda mellan de ofvan nämna torgen, hade de gamla kända spittings och äppel-försäljerskorna uppslagit sin rörelse, och mången marknadsgubbe och mången ung tös, som till marknaden kommit att bese hufvudstaden, sågos med förnöjelse förtära det kokta vattnet, i hvilket något sirap blandats. (Folkwännen 7.10.1874)

Heinolan markkinoilla ... Kauppatorilla sanoivat kasvavan suuria ikivanhoja mäntyjä ja koivuja, joitten juurella "piikkinä-akat" polttavat nuotioita, jossa sitten lämmitetään "piikkinää" ja samalla myydään viinaa. Viinakaupan he kertoivat olevan luvatonta, mutta kumminkin sitä "piikkinä-akoilta" saa, kun pyytää "sitä retaa, jota ei kissa syö". Rohkeasti he kertoivat "piikkinä-akkain" kiertelevän poliisin silmiä, kun näet piikkinäpöydän ääressä on kaksi sankoa, toisessa on puhdasta vettä ja toisessa aivan puhdasta viinaa, - siitä sitä pistellään kahvikupilla niinkuin pesuvettä, pyyheliina toisessa kädessä ikäänkuin sillä puhdistaisivat kuppia. (Jyränkö 8.8.1893)

Kuopion markkinoilla ... "keskellä toria, siinä, missä nyt suuren miehen kuvapatsas seisoo, palaa roihusi iso tulennos. Tulennoksen päällä oli kiehuva kattila, jossa siirappivettä keitettiin. - "Vari makia piikkinä! Vari makia piikkinä!" kuului yli koko torin ja varsinkin nuoren kansan korvissa soi tuo huuto suloiselta. Mielitiettyänsä tempasi käsipuolesta sulhanen vei hänet kattilan ääreen ja tarjosi hänelle makeata nestettä. Ja kun vehnästä tai renikkata päälle puraistiin, niin ei parempata herkkua osattu ajatellakaan. (Juhani Aho: Muinoisista markkinoista. Savotar 1/1912)

Porissa ... Entinen ravintolanpitäjä M. Kanawaloff maistraatissa ilmoittanut alkavansa harjoittaa nisuleivän ja siirappiveden kauppaa (Satakunta 22.12.1886)

Useissa sanomalehdissä toistetun pätkän perusteella tässä Edelfeltin maalauksessa tarjotaan ja nautitaan spiittinää Helsingin satamassa.

Albert Edelfelt: Kohtaus Helsingin Kauppatorilta (1885)