Myrkytystapaus Tampereella 1864

 Tapani Kärkönen lähetti Tampereelta 9.5.1864 paikalliskirjeen osana, mutta saatesanoitta ilmeisesti tuoretta tapausta käsittelevän runon:

Muuan vaimo vainolainen,
Puoliso pahan-tapainen,
Keksi keinon kelvollisen,
Opin oikean osaisi;
Vaikk' ei oppi auttanunna,
Tarkotusta täyttänynnä,
Otti roisto rohtotolasta,
Lurjus lääkitykselästä
Myrkkyruokia rumia,
Tautisia, tappavia;
Sitte viinalla valeli,
Kahvillaki kaunisteli.
Joita juotti kullallensa,
Puolisollensa piteli
Aivan aamulla varahin,
Ennen muuta murkinata.
Aikoi päästä puolisosta,
Aviostansa erota,
Myrkkyruuan ruokinnalla,
Ketunleipien levyillä;
Mutta lääkäri lähetti,
Parantaja paiskaeli
Kuollon toiselle tolalle,
Tielle tarpehelliselle. —
Saa nähä näkevät silmät,
Kuulla korvat vanhenevat,
Kuinka käynehe asian
Oikeuen istunnoissa:
Annetaanko uusi miesi,
Uusi miesi mielusempi,
Jota toivonee toella
Syämellä sykkivällä;
Vaiko parka päätetähän,
Kaakku kaunis säätetähän
Kaakinpuussa parkumahan,
Kahlehissa karjumahan. 

Arkkiveisujen aika ei ollut vielä ohi, joten ehkä runoja edelleen käytettiin ajankohtaisasioiden käsittelyyn?

Joroisissa hylätty vaimo yms

Satojen leikkeiden jälkeenkin ruotsalaisista sanomalehdistä löytyy lisää väläyksiä suomalaista elämänkohtaloista. Inrikes Tidningarin ilmoituspalstalla 17.9.1794 kuulutettiin tykkimies Michel Töröistä, josta vaimo Anna Tetäväin ei ollut kuullut mitään vuoden 1787 jälkeen. Hiski ei tarjoa tietä lisätietoon pariskunnasta.

Inrikes Tidningariin 28.3.1794 ladottiin kolme Suomeen liittyvää ilmoitusta peräkkäin. Päälimmäisessä kaivattiin herra viskaali Frostenia, joka oli jättänyt lainansa pantiksi Turun tuomiokirkon taloudenhoitajalle Alexander Lauraeukselle hopeisen lusikan ja pikarin. Lauraeuksen kuoltua poikansa Alexander halusi joko lainatut rahat tai omistusoikeuden esineisiin.

Tämän alla Brita Johansdotter pyrki varmistamaan esteettömyytensä uuteen avioliittoon. Useammalta kuullun mukaan vapaaehtoisea armeijass palvellut aviomiehensä Matts Grön oli kuollut joulukuussa 1789. Jos olikin elossa, asiantlasta piti ilmoittaa Laitilan kirkkoherralle lain määräämässä aikaikkunassa.

Brita ja Mats olivat solmineet avioliittonsa Laitilassa 28.5.1775. "Sotilaan leski" Brita Johansdotter meni uusiin naimisiin 6.7.1794.

Kolmas ilmoitus koskee kirjanpitäjää Carl Johan Ebehardt joka oli kuollut Uudellakirkolla jättämättä perintöä. Tästä huolimatta varmuuden vuoksi kuulutettiin sukulaisten ja mahdollisten perijöiden perään.

Kertomuksia, jotka "muodosti Rae"

Runsas vuosi sitten tein mielestäni "kaikkeni" kootessani Epätäydellisen listauksen Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista. Avaamatta jäi kuitenkin V. J. Kallion Fennica-kirjallisuuden salanimiä ja nimimerkkejä vuoteen 1885, joka kertoo Wessmanin käytttäneen fiktion kirjoitukseen myös nimimerkkejä "-k. -e. -n" ja Rae. Erityisesti ensimmäinen on toivoton haettavaksi konetunnistetusta sanomalehtitekstistä, mutta jatkisten keräilyssä jälkimmäinen on tullut vastaan useampia kertoja ja tarttui muutamaan hakuunkin.

Varhaisimmat löydetyt nimimerkin käytöt olivat käännöksiä Jyväskylässä ilmestyneessä Päijänteessä. Rae oli suomentanut lyhyitä tekstejä ruotsalaisista lehdistä (Pieni pätkä romantisuutta (19.10.1882), Yksi päivä kärmeiden seassa (09.11.1881) ja jatkokertomuksena julkaistun  J. O. Åbergin kertomuksen Oskari I:sen lupaus. Seuraavana vuonna ilmestyi omasta kynästään Kaikenlaista (19.04.1882), jonka paikallishistoriallista tunnelmointia haukuttiin seuraavassa numerossa harjuloruiksi. Palaute ei lannistanut toimitusta taikka kirjoittajaa, joten kesällä julkaistiin jatkokertomus Konstapelin häät (05.07.1882 no 27, 12.07.1882 no 28, 19.07.1882 no 29, 26.07.1882 no 30, 02.08.1882 no 31, 09.08.1882 no 32), joka sai laajemman yleisön Weilin & Göösin kokoelmassa Novelleja ja kertomuksia V. 

Ilmeisesti Wessmanin todellisesta Tukholman matkasta kertoi Matkamuistelmia (23.08.1882 no 34, 30.08.1882 no 35, 06.09.1882 no 36, 13.09.1882 no 37, 04.10.1882 no 40). Matka lähti käyntiin Helsingistä, jossa Wessman oli heinäkuun puolivälissä (Hbl 14.7.1882). Keväällä 1883 hän lähti kahdeksi vuodeksi Amerikkaan, josta kirjoitti Suomeen sekä nimimerkillä Rae että nimikirjaimin F. W. (Näistä teksteistä kokosin viime viikon sarjan Jyväskylästä New Yorkiin huhtikuussa 1883, Jyväskyläläinen New Yorkissa keväällä 1883, Jyväskyläläinen matkaa New Yorkista Nashvilleen 1883, Jyväskyläläinen tuulisessa kaupungissa 1883-1884, Jyväskyläläinen Missourissa 1884-1885 ja Kotimatka Missourista Jyväskylään 1885.)

Paluun aikoihin viipurilainen Ilmarinen julkaisi Amerikkaan sijoitettujen tarinoiden ohella kertomuksen Sisarentytär ( 11.07.1885 no 80, 14.07.1885 no 81), suomennoksen Ensimmäinen parannettavani,(16.7.1885-21.7.1885), uskonnollisen kuvauksen Unen veli (01.08.1885 no 89), romanttisen tarinan Paistetut perunat (15.08.1885 no 95, 18.08.1885 no 96) sekä Pietariin sijoitetun kertomuksen Nihilislitär (29.10.1885 no 127, 31.10.1885 no 128, 03.11.1885 no 129, 05.11.1885 no 130).

Wessman käytti nimimerkkiä Rae vuonna 1886 Keski-Suomen pakinoissa: Akuttimien lomasta (28.01.1886 no 4), Akuttimien lomasta (11.02.1886 no 6), Akuttimien takana (08.04.1886 no 14 B Lisälehti). Nimimerkkiä käytettiin seuraavan vuosikerran markkinointiin, mutta sillä löytyy vain yksi kirja-arvostelu (05.02.1887 no 10). 

Vuonna 1888 Rae-nimellä allekirjoitettiin  Ruoka-aineksien ravitsevaisuus (07.03.1888 no 19), kertomus Kuvia kansan elämästä Keski-Suomessa (07.04.1888 no 28) ja kertomus Ollinpäivä kruunun Puustellissa (18.08.1888 no 66). Seuraavana vuonna Rae kirjoitti Vähän maalaiselämästä (06.08.1889 no 63).

Nimimerkin Rae käyttö oli niin harvinaista, että joku luuli sen olevan vapaa. Wessman kuitenkin regoi nopeasti ja voimakkaasti: 

Kun jo lähes kymmenen vuotta muutamanlaatuisissa kirjoituksissani olen käyttänyt "Rae"-nimitystä nimimerkkiäni ja kun sitä ennen minun tietääkseni kukaan muu tätä nimimerkkiä ei ollut käyttänyt, pidin sitä jonkunlaisena omaisuutenani — linnana, johon toisella ei olisi oikeutta, niinkuin olen huomannut useain muidenkin harvoinkin kirjailiana esiintyväin (suurista kirjailioista puhumattakaan) tekevän. (Suomalainen 21.2.1889) 

Wessman itse näyttää kuitenkin lakanneen nimimerkin käytön vuosiksi. Viimeiset esiintymät Keski-Suomessa ovat Tuokiokuvia matkalta. Hypnotismi lääkkeen palveluksessa  (09.07.1895 no 78) ja Tuokiokuvia matkalta. Kilpapurjehdus Helsingin edustalla heinäkuun 7 p:nä (13.07.1895 no 80).

Nimimerkki pulpahtaa Suomalaiseen ja todennäköisesti kyseessä on edelleen Wessman: Taka-aikaisia tarinoita (20.04.1903 no 44, 24.04.1903 no 46), Tunnelmakuvia (20.02.1905 no 21), Lyhyt elämä, surkuteltava kuolema (03.03.1905 no 26), Pakinaa Sumiaisista (15.06.1915 no 66)

Mitä tapahtui 1830-luvun osoitekonttorissa?

 

HT 12.9.1838

Varhaisin havainto Helsingin osoitekonttorista kertoo sen toimivan käytettyjen huonekalujen välityspisteenä (HT 12.9.1838). Kondiittori Jerngrenin tontilla toiminut laitos välitti myös luotettavia kamarineitoja (HT 3.11.1838). Sekä täyshoitoa Turussa yhdelle ja kahdelle (koulua käyvälle?) pojalle (HT 8.12.1838). 

Jos joku kaipasi Senaatintorilta löytynyttä rahasummaa, oikea osoite tiedusteluun oli osoitekonttori Järngrenin tontilla (HT 19.12.1838). Vastaavasti Fabianinkadulle rahojaan hukannut toivoi löytäjän saapuvan osoitekonttoriin (HT 23.1.1839).

Osoitekonttori välitti myös lainoja eli 1000 ruplan lainaa tarvitseva toivoi yhteydenottoja lainaajilta (HT 26.1.1839). Seuraavassa kyse oli 2500 ruplan summasta, jolle tarjottiin 6 % korkoa (HT 9.3.1839).

HT 30.1.1839

HT 27.3.1839

Nuoret naiset hakivat työpaikkaa niin palvelijana kuin kotiopettajana. Jälkimmäinen ilmoitti osaavansa opettaa ranskaa, saksaa ja venäjää, uskontoa, maailmanhistoriaa, maantietoa, aritmetikkaa, piirustusta, musiikkia sekä naisten käsitöitä. Olisi kiva tietää kenestä oli kysymys, mutta osoitekonttorin ilmeinen tarkoitus oli tarjoata anonimiteetti mahdollisimman pitkään. Puhtaaksikirjoituspalveluja tarjonnut ei siis ehkä halunnut ansaintakeinoaan yleiseen tietoon (HT 17.4.1839)

HT 20.4.1839

Myös osoitekonttorin pyörittäjä jää anonyymiksi, mutta hän ilmoittaa olevansa varaton ja vanha leski selventäessään palvelujensa hintoja. Ilmoitukset jatkuvat, mutta osoitekontt6ori muuttaa lasimestari Heimbergerin tontille N:o 5 Kameli-korttelissa Mikon- ja Hallituskatujen kulmassa (HT 5.10.1839, 8.1.1840) Vuotta myöhemmin toiminta siirtyy rouva Odengrenin taloon kaupunginkellaria vastapäätä (HT 14.10.1840). Muutosta sieltä kauppias Fischerin tontille Kasarmintorin nurkalle ilmoitettiin erikseen ja samalla muistutettiin palveluiden maksullisuudesta (HT 9.3.1842). Jo samana syksynä toiminta palasi leskirouva Odengrenin taloon, joka paikannettiin Fabianinkadulle, kauppoas Lindroosin kivitalon viereen (HT 1.10.1842). Seuraava osoitekonttorin sijainti oli lasimestari Sjöbergin tontin iso rakennus Fabianinkadulla (HT 2.8.1843). 

Sanomalehtien hakutulokset viittaavat toiminnan hiipumiseen tai uudelleen nimeämiseen 1840-luvun lopussa.

Monessa paikassa hauskana pidetty lasku

Kansalliskirjasto julkaisi FB-seinällään muutama päivä sitten sata vuotta vanhan Iltalehden "uutisen" hauskasta maalarin laskusta, jossa oli muun muassa "Laajennettu taivasta ja lisätty tähtiä". 

Tuli oitis mieleen, että juttu on varmasti kiertänyt sanomalehdissä pitkin ja poikin. Haku Kansalliskirjaston digitoinneissa vahvisti aavistuksen: varhaisin löytämäni versio oli ruotsiksi Kurre-lehdessä 5/1879 ja suomenkielisenä Etelä-Suomessa 17.2.1920. Niin Kurressa kuin Etelä-Savossa 11.3.1920 todettiin juttu jo aikaisemminkin hyvin tunnetuksi.

Kaikissa toistoissa oli säilytetty luotettavuutta lisäämässä tarkka päivämäärä 27.7.1618, mutta maantieteessä oli pientä variaatiota. Kurre sijoitti laskun Nürnbergin tuomiokirkkoon, Hangö-Bladet 31.8.1912 Nyedin kirkkoon Ruotsissa ja Lördagen 31.1.1920 Allumin pitäjään (Allums socken), mutta suomenkielisissä versioissa paikka on pudotettu joko kokonaan pois tai lyhennetty alkukirjaimeen eli ajattelemaan pysähtymätön lukija oletti, että kyseessä oli kotimainen asiakirja. 

Toisinaan yhteys Suomeen tehtiin selväksi. Leikintuntija naurun näytenumerossa 1924 laskuttaja oli "suomalainen ammattitaitoinen maalari". Satakunnan Kansan pakinoitsija väitti 16.9.1930 laskun löytyneen Turun linnan museon arkistosta ja versio toistettiin muutamassa lehdessä (Uusi Aura 18.9.1930 Savonmaa 4.10.1930 & Etelä-Savo 7.10.1930). Yhdessä näistä juttu jaettiin uudelleen kahdeksan vuotta myöhemmin sijoitettuna saksalaiseen seurakuntaan (Savonmaa 20.10.1938 & Salmetar 22.10.1938). Välivuosina lasku oli löytynyt myös "Erään suomalaisen seurakunnan vanhan kirkon arkistosta" (Karjalan ääni 31.8.1937).

Kungliga Biblioteketin digitoimissa sanomalehdissä varhaisin löytämäni versio oli sanomalehdessä Svenska medborgaren 9.5.1879. Aivan kuten saman ajan Kurressa, lasku oli sijoitettu Nürnbergiin. Kolme vuotta myöhemmin Nyaste förposten 21.10.1882 väitti, että lasku oli löytynyt vanhojen paperien joukosta Länsi-Göötanmaalla. Mielenkiintoisesti se ei enää ollut vuodelta 1618 vaan töiden päiväys juoksi 27.7.-15.8.1810 Allrumin pitäjässä ja laskulla oli myös allekirjoittaja. Västernorrlands allehanda nuorensi 30.4.1884 asiakirjaa lisää ja sijoitti sen edelliseen vuoteen.

Tanskan Mediestream ei tuottanut eteeni mitään varhaista versiota, vaan ensimmäinen kierrätys käynnityi Aarhus Amtstidendestä 22.9.1902. Lasku oli sijoitettu ruotsalaiseen Olavin kirkkoon. Joita lienee useita.

Alankomaiden Delpher tarjosi muun muassa Dragtster courantin 2.9.1880 version, jonka yllä näkyvässä kehystyksessä on mukana kaikki mahdolliset yksityiskohdat paikallistettuna Dordrechtin kaupunkiin. Deutsches Zeitnungsportal toi varhaisimpana eteeni version Rheinischer Merkurissa 7.2.1891, jossa juuri löytynyt lasku ei koskenut Nürenbergin tuomiokirkkoa vaan Lorentzkirchea. Paljon kehuttu itävaltalainen Anno toi eteen esimerkiksi version Österreichische Land-Zeitungissa 4.6.1906, jossa lasku oli päivätty Hampurissa 12.2.1783.

Maalarin laskun sisällössäkin on variaatiota, mikä vaikeuttaa etsintää. Varhaisin ja lyhyin versio sanomalehdistä löytyi British Newspaper Archivesta osana lukijakirjettä (Liverpool Albion 29.6.1840). 

Kokeilin vielä Googlen digitointeja saksaksi ja juttu löytyi useista anekdootti- yms. kokoelmista 1800-luvulla. Ja kahdesta vuonna 1789 julkaistusta kirjasta! Toinen kirja (**) on tekstikokoelma, jonka luonteen selvitykseen kielitaitoni ei riitä. Lasku on siinä päiväämätön ja sijoitettu Puolaan.

Wikimedia

Toinen kirja on matkakertomus, jossa tanskalainen näyttelijä Joachim Daniel Preisler(*) kertoi saaneensa tekstin käsikirjoituksena jonkinlaiselta huvintarjoajalta (En Spas-Fugl, ftedse riig paa Indfald og Anecdoter) Eimsbuttelissä eli Hampurissa. Lasku oli päivätty Hampurissa 12.2.1783. Alaviitteessään Preisler toteaa joidenkin epäilleen, että juttu oli jo julkaistu jossain kokoelmassa (Vade Mecum), mutta hän itse ei ollut sitä aiemmin kuullut eivätkä tuttavansakaan, jotka kannustivat julkaisuun.

(*) Journal over Reise igiennem Frankegige og Tyskland Aaret MDCCLXXXVIII. Anden deel. Kiöbenhavn 1789

(**) Cook und Clerke oder dei Weltumseegler. Zur Beantwortung der Frage: Welches sind die besten Mittel, sowohl rohe, als auch gesittete Vöiker vernünftiger zu machen, und sie von ihren Irrthûmern zu befreyen? Vierter Theil. Berlin 1789

Unioninkadun alle jäänyt plantaasi

Bengt Wessman (s. ~1730) oli yksi Helsingin suhteellisen varhaisista puutarhamestareista. Hän oli todennäköisesti kotoisin Ruotsista, sillä vaimonsa Elisabet Ungroth (Roth, Ängroth) oli hautauskirjauksensa mukaan syntynyt lähellä Uppsalaa. He asuivat Helsingissä viimeistään kesällä 1764, jolloin poikansa Johan Friedric syntyi (RK I Aa:4, 1785-1794, 180).

Johan Friedric oli 25-vuotias ja itsekin puutarhamestari, kun isän perunkirjoitus tehtiin keväällä 1790. Siihen kirjattiin vuokrattu puutarhatontti taloineen kaupungin ja Hämeentullin välissä (Åkerman 820). 

Kiitos vuoden 1784 peltoluettelon selviää, että kyseinen alue kattoi tuolloin vuoden 1776 kartan numerot 6, 7, 8, 9 ja 10 Hämeentien länsipuolella, nykyisin sekä Unioninkadun länsi- että itäpuolella. Jo vuonna 1776 Bengt Wessmanilla oli puutarha Kruununhaassa, mutta kartan seliteosa ei kerro sen tarkempaa paikkaa. Bengt Wessman teki ainakin yhden vuokrasopimuksen 30 vuodeksi (Mpk 8.11.1773 §2). Myöhemmin hän neuvotteli siihen pidennyksen ja oikeuden kasvihuoneen rakentamiseen (Mpk 2.10.1786 §4).

Isänsä kuoleman jälkeen, 14.10.1790, Johan Fredric Wessman vei Helsingissä vihille neidon Sophia Fredrica Granberg . Hän viljeli äitinsä kanssa perheen mukaan nimettyä viljelysaluetta, mutta heidän ja muiden perillisten välisiä sopimuksia jouduttiin setvimään maistraatin edessä ainakin vuonna 1799 (Mpk 24.4.1799 §11; Mpk 23.11.1799 §1). Erimielisyyksiin viittaa sekin, että Johan Fredrik muutti perheineen kesällä 1804 Hämeenlinnaan ja sieltä Turkuun marraskuussa 1805. Kesällä 1806 he palasivat Helsinkiin, jossa Johan Fredrik kuoli 24.12.1808 (RK 1806-1819, 299). Perukirjansa jäi ilmeisesti keskellä sotaa tekemättä.

Puoli vuotta myöhemmin sisarensa mies esiintyi maistraatissa vuokraoikeuden haltijana (Mpk 5.7.1809 §2). Joku rouva Wessman vuokrasi perheen viljelysmaat 18.9.1809 edelleen puutarhurille Carl Eric Sellberg, jonka kuollessa 11.6.1812 vuokraoikeus nähtiin arvottomana (HKA 63). Kuitenkin vuokraoikeuksia setvittiin jo edellisenä vuonna (Mpk 4.2.1811 §4). 

Yksityiskohtien setviminen vaatisi enemmän vaivaa kuin blogiteksti ansaitsee. Jotenkin vuokraoikeus päätyi puutarhamestari Johan Fredrik Wessmanille, joka oli edellä mainitun saman nimisen miehen esikoispoika. Hän oli vuonna 1811 puutarhaopissa Lempäälässä ja avioitui siellä 17.11.1814 Elisabet Åhlin kanssa. Avioliitto päättyi avioeroon toukokuussa 1822, perusteena vaimon tekemä aviorikos. Johan Fredrik solmi uuden avioliiton Snappertunan pappilassa 1.1.1834 Johanna Carolina Levanin kanssa.

FAT 30.4.1831

Johan Fredrikin määräaikainen vuokraoikeus oli päättymässä vuonna 1827 ja kaupunki ilmoitti vuokraoikeuden huutokaupasta, mutta huutokauppaa ei pidetty (FAT 13.1.1827; Mpk 15.1.1827). Uusi ilmoitus  julkaistiin kolme kuukautta myöhemmin (FAT 21.04.1827). Huutokauppapäivänä Johan Fredrik jätti maistraatille kirjelmän, joka valitettavasti ei ole pöytäkirjan liitteenä. Hän ei voittanut huutokauppaa. (Mpk 25.4.1827 §5 & §8). Mutta jatkoi jossain viljelyä, sillä myi kahta sataa omenapuuta keväällä 1831 (FAT 30.4.1831). Suurin osa oli syksyllä edelleen myymättä (FAT 03.10.1831). Kesällä 1832 hän myi Kruununhaassa pinaattia ja persiljaa (FAT 18.6.1832; FAT 10.8.1832)

KA. Kaupunkikartat
Helsinki Ic* 119

Puita myytiin, kun Wessmanin plantaasin viljelyn aika oli jo loppumassa. Kun Hämeenkatu (eli Unioninkatu) 1830-luvun alussa oikaistiin linjaus kulki viljelysten läpi. Tietyön yhteydessä kadun länsipuolella sijainneet rakennukset siirrettiin pois. 

Tässä vaiheessa puutarhurimestari Bengt Wessmanin jälkeläiset heräsivät valvomaan omistusoikeuksiaan. Rakennusryhmässä oli ollut yhden katon alla sali, kamari ja keittiö sekä eteistupa, kaksi puotia eli varastorakennusta, renkikamari, talli ja navetta, jotka olivat kuuluneet Bengt Wessmanille ja tämän vaimolle Elisabeth Ungrothille. 

Heidän perintönsä osituksessa rakennukset olivat päätyneet vävylleen, kultaseppä Anders Winbergille, joka oli myynyt rakennukset 31.12.1810 jommalle kummalle puutarhurimestari Erik Edbomeista. Nyt - kaksikymmentä vuotta myöhemmin - muut perilliset kuitenkin väittivät, ettei Winbergillä ollut oikeutta myyntiin. Asian käsittely alkoi syyskuussa 1831 Helsingin raastuvanoikeudessa ja ilmeisesti samassa asiassa annettiin päätös Turun hovioikeudessa kesällä 1837 (FAT 31.3.1831; ÅU 10.6.1837). Perheen asioita käsittelevissä oikeuspöytäkirjoissa riittäisi siis tutkittavaa.

FAT 1.7.1837

Johan Fredrik Wessmanin vaimon kuollessa kesällä 1837 pariskunta omisti Liisankadun ja Oikotien välissä tontin (Pukki 7) ja kaksikerroksisen kivitalon, jolle oli ostettu edellisenä vuonna palovakuutus (HKA 1536; FAT 29.10.1836). Rakennuspiirustuksen mukaan talon toinen kerros oli puusta. Talo ja tontti huutokaupattiin kahdesti 1847 (HT 19.5.1847, 11.8.1847).

Ruotsalaisten kuvat Viipurista 1860

Ruotsalaisesta kuvalehdestä Illustrerad Tidning ei sisällysluetteloidensa perusteella ollut kuvia Suomesta vuosina 1856 ja 1857. Numerossa 32/1858 J. L. Runebergista kertova juttu oli kuvitettu C. Sjöstradin rintakuvasta tehdyllä kuvalla, mutta en leikkaa ja liimaa sitä tähän. Varsinaisia näkymiä Suomeen esitettiin vasta vuonna 1860. Numeroissa 32 ja 33 esiteltiin Viipuria näkymillä, jotka eivät ole kaupungin kuluneimpia

Behmin koulusta en ollut aiemmin kuullut. Kuvassa on samoja yksityiskohtia kuin Wikimediaan ladatussa eli ilmeisesti Ruotsissa harrastettiin kierrätystä.

Kolme muuta kuvaa olivat Monrepos'n puistosta, tietenkin.