lauantai 5. heinäkuuta 2025

Yöpyminen Paaston torpassa kesäkuussa 1891

Yksi August Ramsayn kirjassa Jalkamatkoilta (1891) kuvatuista retkistä käynnistyi Turengin asemalla, josta miesjoukko kulki "Janakkalan, Rengon ja Lopen kautta etelään pain Hämeen ja Uudenmaan läänien syrjäistä rajaseutua kohti." Ote: 

Vasaran paukahdusten ääni oli jo ammoin jäänyt kuulumattomiin jäljelle metsään, joka yhä tiheämpänä piiritti meitä, kuin viimein auringon lasketessa pysähdyimme Paaston torppaan, joka on Lopen, Tammelan ja Pyhäjärven pitäjäin äärimmäisten nurkkain kulmauksessa. Tulomme oli nähtävästi odottamaton ja jotain ihan uutta, sillä nyt olimme seudussa, jonne vieras harvoin osuu, ja ulkoasu, matkailijan kävelypuku polvihousuineen ja reppu seljassa, teki ilmestymisemme sinne vielä oudommaksi. Mutta Suomi on vierasvaraisuuden maa, täällä ei kysytä passia eikä matkan tarkoitusta, taloon tulija on aina vieraan arvossa, ja se kyllin riittää hänen viihtymisekseen. Tupa ei ollut suuri, yksi huone vain, ehkä 6 kyynärää kullekin kantille, ja siinä asui kaikki talon väki, isäntä ja emäntä, renki ja piika ja vielä kaksi lasta. Mutta ettäkö meille, neljälle miehelle, ei siinä siltä vielä olisi tilaa, ei niille yksinkertaisille ihmisille johtunut kellekään mieleen. Yö oli kylmä — oli näet juuri kylmäin hallojen aika kesäkuun alulla 1891 — ja me sen tähden emme tahtoneet vaihtaa tuvan lämpöä, jossa tuli paloi avonaisessa takassa, eri huoneen etuihin, joita lato tai aitta mäellä olisi voinut tarjota. Olkia tuotiin ja lattialle sille pienelle alalle, joka oli tyhjänä ja paraiksi niin suuri, että riitti, laitettiin meille tilat. Syötyämme illallista kävimme päivän ponnistuksista väsyneinä mielellämme levolle, ja tuota pikaa oli koko maailma vaipunut suloisimpaan uneen.

Mitä täällä oli tarjona ruokaa ja yösijaa, oli kaikkein yksinkertaisinta, mutta eipä ollut sitte maksukaan suuri. Kuin yritimme tilin tekoon, sanoi emäntä jyrkästi, että maksusta ei mitenkään voinut tulla puhettakaan, »olihan saatu nähdä niin paljo uutta ja siinä oli kylliksi korvausta kaikesta vaivasta». Tosin me sekä illalla asettuessamme yöksi että aamulla pukeutuessainme olimme olleet uteliaimman huomion esineinä. Naiset ihmettelivät meidän varustuksiamme ja repussa säilytettyjä pikku tavaroita, ja miesten huomio kiintyi karttoihin ja kompassiin. Ne olivat hyviä kapineita. Niiden johdolla me olimme osanneet tulla tänne läpi metsän ja voimme osata edelleenkin, sillä »se, joka oli osannut tänne ilman opasta, löytää kyllä itse tien täältä poiskin», selitti isäntä aivan suoraan. Ja hän oli oikeassa. Metsäin samoamisen aistimme oli herännyt ja tullut tarkemmaksi, ja oppaasta riippumattomuuden sulous korvasi täydelleen pikku mutkien vastukset, joita meillä oli kiertäessämme jotakuta kartasta näkymätöntä suota tai lampia.

perjantai 4. heinäkuuta 2025

Punkaharjulla kesällä 1861

Nimimerkki G. Edr kirjoitti kesämatkastaan viipurilaisen opistolaisen R-n kanssa Vähäisen matkakertomukseen Otawaan 16.11.1861. Miehet lähtivät matkaan Viipurista ja kulkivat Jääksen kautta Imatralle. 

Tästä taas riensimme Savoon, tähän armaasen maahan! Hyvillä mielin matkustimme Ruokolahden ja Parikkalan kautta Punkaharjulle Parikkalassa näimme Juvan kosken, joka on 4 virstaa Rajanotkon kestkievarista Savonlinnaan päin maantien reunassa. Tämä koski on mitä kauniimpia. Putous taitanee olla 10—12 jalan korkea, ihan jyrkkä, joka seikka sen etenkin kaunistaa. Rannat ovat myöskin jyrkät kalliot, ja hyvin on kaunis luonto ympäristössä. Kirkko Parikkalassa on kanssa kauniilla kohdalla. 

Bidrag till vår odlings häfder

Nyt olimme likeellä sitä niin ylistettyä tahi kehuttua Punkaharjua. Me kiirehdimmä siis, toivoen sitä päivän noustessa nähdä. Sillä tähän aikaan samoin kuin auringon laskeissa on luonto siinä kauniin. Mutta tuulisella ilmalla sanotaan sen paljon kadottavan kauneudestansa. Aamulla varhain astuimme Punkaharjulle, aurinko alkoi kuumottaa, linnut visertelivät metsässä, luonto oli tyyni, ainostaan vähäinen tuulen puuska röyhelsi veden pintaa. Me kulimme hiljaan eteenpäin, la'astulla maantiellä, kivi-aita molemmin puolin. Me loimme silmämme milloin tälle milloin tuolle puolelle harjua; joka hetki muuttui luonnon muoto. Oli ikäänkuin joku näkymätöin voima olisi esiin tuottanut taulu-kuvia, jotka kyllä olivat erilaatuisia, vaan ei ollenkaan kadottaneet mitään kauneudestansa. Harju on muutamin paikoin hyvin korkea, sen pituus taitanee olla 7 virstaa ja leveys 10—50 syltä. Itäisellä puolella on nähtävänä Puruvesi ja läntisellä Pihlajavesi, molemmat tuhansilla kauneilla saareilla. Punkasalmi yhdessä ja Tuunaansalmi toisessa päässä harjua yhdistivät molemmat vedet. 

Tätä paikkaa ihmeteltyä riensimme tästä Savonlinnaan, josta taas aikomuksemme oli höyryssä lähteä Puumalaan, vaan höyry-laivat jättivät meidät, emmekä malttaneet odottaa heidän takasi-tuloa, jonka tähden kävimme matkustamaan maata myöten. Puumalassa olimma muutamia viikkoja sukulaisieni luona, jossa pitäjäässä meillä oli hyvin rattosa ja monta huvitusta, sillä paljon nuorisoa oli tänne keräytynyt kesää viettämään. Luonto on täällä myöskin hyvin ihana. Yksi seikka oli minusta eriskummainen, että nimittäin rääpys kala, jota täällä muinoin runsaasti saatiin, tänä kesänä oli melkein hävinnyt ja sen siaan kuore tullut näkyviin, jota taas' ennen harvoin on tavattu; tämä oli se kalan-laatu jota enin saatiin. vieläkö lienee laita semmoinen, sitä en tiedä. 

torstai 3. heinäkuuta 2025

Hartolasta Joutsaan kesällä 1858

Ote nimimerkin -s. P-ka. kirjoituksesta Matkankertomus Hartolasta (Sanan-Lennätin 13.8.1858), jossa on mielenkiintoisia yksityiskohtia rajamerkeistä ja hintatauluista.

Kuin lukiani lähdet Hartolan kirkolta kulkemaan Pohjoseen päin, niin siellä aukenee eteesi iso ala, jossa on monta herraskartanoa. Tultuasi noin 5 nykyistä virstaa, nousee ne suuret pellot jättämään ja vasemmalta puoltasi nousee näkymään järvi ja pieniä hökkeliä on usia maantien vieressä, joita hee keskenänsä kutsuu "Bethleheemiksi". Näiden hökkelien ohitse ajaissasi saat nähdä sen järven joka on se Rautavesi, 

tultuasi 11 virstaa Kurentaipaleen kestikievariin, jossa kauniit koivut kahden puolen maantietä varjoavat; muutaman sylen matkan tästä lähettyäsi tulee kuiva petäjäkankas 3 virstan matkan kulettua avaintuu eteesi taas hedelmäsempää maata; ajettuasi 5:ten virstan verta Kurentaipaleelta Joutsaan päin niin erkenee pieni maantie vasempaan käteen, se vie sinut Brusin Puustelliin, vaan isompi tie se vie suoraan vesin näkemättä Orakiven salmeen, jossa seisoo pylväs rannassa jossa näet kohta taksan mitä on maksettava kuin aivot ylipäästä; 

salmen keskellä on iso kivi, jossa seisoo punanen pylväs pystyssä, se on Joutsan raja-pylväs. Tässä viedään lossilla ylitse, ja nyt olet Joutsan Kappelin puolella. Tästä on 3 nykyistä virstaa Joutsan salmeen. Tällä välillä näkyy etäältä hedelmäisiä maita, vaan maantie menee kuivaa kankasta. Tultuasi Joutsan salmeen avaantuu eteesi toisella puolella salmen vasemman kätespuolella ison pellon laveus, ja taloja siellä täällä. 

Ensin salmen yli katsellessa näet vähän matkaa tien vieressä oikialla kätellä lossimiehen huoneen ja siinä vieressä kaksi vanhaa koivua, joiten juurella jo ennen muinen Joutsalaiset piti Jumalan palvellusta, silloin koska Joutsassa ei vielä kirkkoa ollut. Tässä oli Pappi saarnannut kesän aikana kauniimmilla ilmoilla (samalla kohdalla vasemman käden puolella on nykyjään Färjäri). 

Nämät unhotettuasi ja kuljettuasi puoli virstaa eteen päin, tulet Joutsan pitäjän tuvan eteen, jonka alapuolella eli vasemmalla puolella maan tietä seisoo vähä ryhmynen petäjä, jonka juurelta kuolleet Hautausmaahan kannettiin. (Mutta kuin oli aina ylimaantien vietävä niin sitte muutettiin yläpuolelle toiseen paikkaan.) 

Tultuasi pitäjän tuvan tykö, näet noin sadan kyynärän etävyytellä oikealla puolellasi pienellä harjulla Hautaus-maan, josta puiset muistopatsaat näkyyvät, ja niiten seassa muutama lehtikäs koivu. Jos mänet lähelle niin näet keskellä Hautaus-maata yhden mustan pienoisen tarhan, jonka sisässä kaksi vähästä koivu puuta ovat ylentäneet itsensä vähän korkeimmaksi sitä tarhaansa. Jos mänet sisään Hautaus-maahan ja tulet tämän tarhan tykö niin näet sen sisässä vähän kiven jossa on latina puustaimet C. C. A. T. 1826/47. arvelet nyt kuka tähän pantu on? ja sattuu muita olemaan, niin saat vastauksen, siinä on meidän entinen kappalais vaina, vara kirkkoherra Clas Christian Albert Tötterman. 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Raahesta Kuopioon kesällä 1876

Kesällä 1876 "seitsemässä Suomenmaan läänissä ja neljässätoista kaupungissa" käyneellä riitti kerrottavaa kirjoitussarjassa Muistelmia matkoilta kotimaassa (Karjalatar 05.01.1877 no 112.01.1877 no 226.01.1877 no 402.02.1877 no 502.03.1877 no 930.03.1877 no 1327.04.1877 no 1715.06.1877 no 2427.07.1877 no 3017.08.1877 no 3302.11.1877 no 44). Kohdekuvausten lomasta on poimittavissa matkustus Raahesta Kuopioon:

Pari viikkoa Raahessa oltuani, nousin taas noihin tavallisiin kaksipyöräisiin rattaihin, jotka jo olivat mielestäni unohtua, kuukauden ajan rautateillä ja höyrylaivoissa kulettuani ja käänsin kulkuni kuuluisahan Kuopiohon. [...]

Raahesta kuuden peninkulman matkaa kulettuani jouduin Ranssilaan, jossa luemme vänrikki Stoolin Tarinoista urhoollisten isänmaamme puolustajain 69 vuotta sitte kiivaasti moittineen kunnotonta ylipäällikköänsä, sotamnarski Klingspor'ia, jonka kiistan lopetti "vanha Lode, jäykkäherra" noilla pontevilla sanoillaan: "Häpeä kun urhot kehtaa haastellakaan tuommoisista". Nykyjään on Ranssila Siikajoen emäpitäjän alle kuuluva kappeliseurakunta. Kirkko on 92 vuotta sitte puusta rakennettu ja kirkon kohdalla vetää heti matkustajan huomion puoleensa maantien varrella seisova puinen ukkorahjus, jolta kädet ja jalat ovat aikojen kuluessa lahonneet ja jonka rinnassa on haava, mihin matkustajalta markkoja ja penniä kilahtaa Ranssilan köyhien varaksi. Muutaman peninkulman päässä Ranssilasta kohtaa Kuopioon kulkijata Paavolan vähäinen kirkko, ja täältä pari holliväliä ajettua, saapuu Pulkkilan kirkonkylään. [...]

Mitä luonnon ihanuuteen tulee, niin en tuota tällä matkallani voinut huomata, ennenkuin pääsin rajan yli Pohjanmaalta Savoon, tuohon avaruudeltaan mainioon Iisalmen pitäjään. Sillä melkein Raahesta asti viimeksi -mainitun pitäjän rajalle, joka väli on noin kahdenkymmenen peninkulman pitkä, kävi maantie milloin yksitoikkoisilla kankailla milloin soilla, oikeata mäkeä ei näkynyt nimeksikään ja yksi ainoa järvi pisti tällä väkillä silmiini, vaan heti Pohjanmaan rajan yli Savoon tultuani, tuntui ikään kuin olisin toiseen maahan saapunut. Mäen rinteistä ei ollut puutetta ja tuo tuhatjärviseksi kehuttu Savon luonto näytti kohta ihanuutensa. [...]

Viime kirjoituksessani mainitusta Partalan kylästä puolen peninkulman etelään päin ajettuani, saavuin tuolle Suomen sotahistoriassa kuuluisalle Koljonvirralle. Kaksi siltaa viepi nyt virran yli ja sen itäpuolella seisoo mä'ellä iso musta hautapatsas venäjänkielisellä kirjoituksella rautaisen piikeillä ja sotakirveillä koristetun aituuksen sisällä, osoittaen paikkaa, missä Koljonvirran taistelussa kaatunut ruhtinas Nikolai Dolgorukoi oli hautansa saanut. [...]

Koljonvirralta vähän matkaa kulettuani, saavuin Iisalmen vanhan sata vuotta sitte puusta rakennetun kirkon kohdalle. Suora tie, jonka kumpaisellakin varrella korkeat pajupuut kohoovat taivasta kohden, viepi kirkolta aivan lähellä olevaan pappilaan. Rattaitten minua vielä täältä tärisytettyä noin virstan matkaa, sain vihdoin niille hyväiset jättää Iisalmen kauppalassa. [...]

Iisalmella yötä oltuani, astuin uuteen Ansio-nimiseen höyryalukseen, joka minut vei yhdeksän peninkulman päässä olevaan Kuopioon. Ahkionlahden ja Nerkon kauniit kanavat tällä välillä läpikulettiin ja samottiiu milloin soikeita saarista rikkaita selkiä milloin soman salmen solia, joita kirkasti kesäisen auringon säteet ja joiden rannoilta joko kuului koiran haukunta ja joutui talo viljavainioineen näkyville tahi kajahti korvihin laitumella kuleksivan karjalauman kilisevät kellot. Erittäin ihanat ovat Maaningan seudut. Täällä näkyy muun muassa eri rannallaan kirkko ja pappila, jotka toisistaan eroittaa 1¼ virstan levyinen selkä.

tiistai 1. heinäkuuta 2025

Helsingistä Turkuun höyrylaivalla kesällä 1889

Päivän uutisissa vuonna 1889 julkaistu Matkamuistelmia (*) on allekirjoitettu nimellä Oleks. Kirjoittaja toteaa aluksi kuljettaneensa edellisenä syksynä karhut Korkeasaareen, mutta tämä ei auta tunnistamisessaan. Matkansa pysähtyi Turussa ja Ahvenanmaalla ennen Tukholmaa. Liikkellelähtö tapahtui Helsingissä. 

Syy, minkätähden matkustimme höyrylaiva "Nystad"issa, oli se, että tämä höyry kulkee koko matkan Turkuun saakka kauniissa saaristossa, johon tahdoimme tutustua. Näin kävimme, Porkkalassa, Pikkalassa, Svenvik'issä, Fagervik'issä ja kauniin Barösund'in kautta. Täällä on luonto ihana. Jylhät vuoret, milloin honkien ja lehtipuiden koristamat, milloin paljaat, ahtaat vedet, pitkät salmet ja molemmalle puolelle ulkonevat syvät lahdet tyynine vesipeilineen, kaikki muodosti maiseman täynnä rauhaa ja suloa. Kello puoli yhdeksän illalla rupesivat Tammisaaren kirkontornit näkymään. vasemmalla puolella kulkuväylää oli kaunis havumetsä ja miellyttävä puhdas hietaranta. Erääseen pieneen, ihanaan lahteen oli maalattu laiva laituri lipputankoneen tehty. Ihmisasuntoa ei näkynyt läheisyydessä eikä laivaakaan pysähtynyt siltaan. Kohtelias kapteeni selitti meille, että rannikon nimi oli "Hvitsand" (valkohiekka) ja silta sekä siitä vievä tie oli yksityisen henkilön, vapaaherra H:n, huolen kautta hiljan rakennettu.

Mutta minne tie? Dagmar'in lähteelle. Ja nyt juohtui mieleeni kaikki kertomukset H. H. M. M:iensa täällä käynnistä. Tämän lähteen reunalla olivat He toissa kesänä suvainneet viettää eräitä tunteja yksinkertaista perheelämää luonnon helmassa. Keisarinna itse oli keittänyt kahvin, johon tarvittavan veden Keisari oli noutanut rannalta, jolle hän myös oli tehnyt pienen kivisillan, kun ranta oli loiva. Terve tulleet takaisin!

Kello yhdeksän tulimme Tammisaareen. Täällä oli seuraavana päivänä seminaarin laulututkinto ja lopputoimitus, jonka tähden laiva jäi odottamaan Turusta ja Ahvenanmaalta kotoisin olevia oppilaita toiseen päivään kello yhteen asti. Hyvä aika siis tutkia ja tarkastella kaupunkia. [...]

Jatkoimme matkaamme. Seuraamme oli tullut noin kaksi tusinaa nuoria neitosia, joiden läsnä olo ei enentänyt hiljaisuutta laivalla.

Ei kestänyt kauvan, ennenkuin olimme Hankoniemessä, jossa höyry pysähtyi kuuluisaksi tulleen möljän ääreen, joka kyllä näytti tarvitsevan jatkoa. Tätä ei oltu hommattu sen enempää kuin että sen tuleva laajuus oli merkitty tynnyreillä. Laiva seisoi kylliksi kauvan, että saimme nähdä kivenhiomis-osake-yhtiö "Granit'in" työpajan ja valmiin varaston. [...]

Sitten kävimme Nordenskiöldin kivellä (eräs N:skiöldin täällä käymisen muistoksi korkealle mäelle tehty kivipöytä). Se on kauniisti hiottu, kirjoituksella varustettu, ja kivipenkkien sekä pensaiden ympäröimänä. Pienen ruotsinaikuisen linnoituksen "Gustafsvärd'in" rauniot näkyvät tähän, sekä etempää Hankoniemen silmä, sen pulska majakka Mutta eteenpäin vaan. Tulimme Bromarf'in pitäjään, jossa höyry kävi kirkonkylässä. Näimme pienen puukirkon, joka oli tehty vanhaan kaavaan: jyrkkä katto, pienet akkunat ja kello-tapuli erillään kirkosta.[...]

Saloon emme poikenneet; jätimme vaan eräitä matkustavia Vartsaloon. Kauniit olivat seudut, mutta kovasti nukutti; oli näet kello jo kaksi yöllä. Kävimme siksi levolle emmekä havahtuneet ennenkuin pitkä vihellys ilmoitti, että lähestyimme Turkua

(*) I 18.06.1889 no 139; II 12.07.1889 no 159; III 13.07.1889 no 160; IV 10.08.1889 no 184; [V] 10.09.1889 no 210; VI 25.10.1889 no 249; VII 30.10.1889 no 253; VIII 06.11.1889 no 259

maanantai 30. kesäkuuta 2025

Heinäkuun jumalanpalveluksissa 1800-luvun alkaessa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Tuolloinkin hallinto havitteli uusia kaivoksia, joten vuosittain oli syytä lukea vuonna 1723 annettu Armollinen Plakati ja Säändö niistä vapauxista ja Eduista, kuin kaikkein niiden yhteisesti pitä nautita saaman, jotka täsä Vantakunnasa ja sen omaisisa Maakunnisa jongun-kaldaisia Metall- ja Mineral Suonia ja hyödyllisiä Kivenlaatuja löytävät, ilmei andavat ja käymän saattavat. Tekstissä lueteltiin metalliesimerkkeinä "Kulda, Hopiata, Vaskea, Tina, Plyijyä, Elävätä hopia ja Rauta"

Useampia eli lähes kaikkia koski tammikuussa 1738 annettu Asetus kaikinaisten Rättyin kokomisesta Paperi-Brukeihin Waldakunnasa. Tekstiilien keruu paperitehtaisiin kuului jumalanpalvelusten ohjelmistoon myös lääninkanslian kuulutusten aiheena. Turun kuulutusten läpikäynnissä nämä ovat erottuneet poikkeuksellisella kaksikielisyydellään (1760176317941797)

Vaikka tavanomainen palveluksenvaihtoaika oli syksyllä heinäkuun lukuohjelmaan kuului vuonna 1757 annettu Asetus, niiden rangaistuxesta, jotka kirjoittavat eli andavat kirjoittaa itsellensä petollisia Orlofs- eli Lupa-Sedeleitä taicka Ero-Sedeleitä irti palveluxesta. Liikkumiseen liittyi myös vuoden 1741 Asetus Irrallisesta ja hyödyttömästä Väestä, kuin Ulkomalda sisälle tule niin myös kerjäämisen estämisestä, johon sisältyy mielenkiintoisia rinnastuksia.

kaiki Judalaiset, Sawojardit, Liinan dansajat, Commediantit, ja muut kuoharit mikä nimi heillä olla mahda, Mustalaiset, Zigenarit, jotka moninaisella Jumalattomuudella, ennustuxilla, vallheilla ja varkaudella tekevät Yhteiselle Kansalle suuren vaivan ja rasituxen, niin myös muut senkaltaiset, jotka Barometerein, kaikenlaisten klasein, Theen ja muiden vähemmän tarpeellisten kaluin kansa Ulkomaalda Valldakundaan tulevat, ja valmista rahaa myötänsä poisvievät 

Tähän nuorallatanssijoiden liikkumisen kieltämiseen törmäsin, kun selvittelin karhujen tanssittajia. En ehkä tuolloin lukenut asetusta huolellisesti, sillä nyt herää kysymys savojardien ansaintatavoista eli paheksutusta toiminnasta. Olof Dalinin lehdessä 1700-luvun alussa savojardilla on selässään laatikko, spelwärk. Posetiivareita? SAOB:n artikkelista syntyy sama mielikuva.

Kulkemiseen liittyi vielä myös vuonna 1748 annettu asetus jonga kautta ne niin kutsutut Tattarit eli Mustalaiset ja Zigenarit, kuin myös irralinen ja Joutilas väki, kieletän kulkemasta ymbäri Maata, joka toistettiin heinäkuussa "raja maissa", kun se oli jo maaliskuussa luettu koko maassa.

Lisäksi "niisä Paikkakunnisa Merimaista jotka makavat Merenkulmalla" luettiin syksyllä 1750 annettu asetus niistä Merimenoon harjaunduneista Miehistä, jotka jo ovat andaneet, eli tästälähin tahtovat andaa enrolerata eli sisällekirjoitta heidän nimens, palvelemaan Kuningallisen Amiralitetin alla.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Läänityksen saanut taloudenhoitajatar


Inrikes Tidningarissa 9.8.1784 julkaistu ilmoitus on lähtökohtaisesti tavanomainen. Joku on kuollut kaukana lähtökohdistaan ja mahdolliset perijät ovat tuntemattomia. Ilmoitustekstissä on kuitenkin pari mielenkiintoa herättävää yksityiskohtaa. Ensinnäkin vainaja Anna Margaretha Böhmin oli syntynyt "jollain Saksan seudulla". Toiseksi häntä kutsutaan taloudenhoitajaksi, jolla oli ollut elinikäinen "läänitys" rälssitilaan. Kolmanneksi, ettei asiat olisi liian yksinkertaisia, hänen sanotaan kuolleen 6.2.1782 Mynämäellä, jonka haudattujen listassa ei ole vastaavaa riviä.

Helposti ei myöskään löydy Antikkalan omistushistoriaa, mutta kylläkin paljon sen osia. Wikipediasta aloittaen

Antikkalan kylässä on sijainnut kaksi taloa, Antintalo ja Haijala eli Hajala. Molemmat tiloista ovat olleet rälsseinä. Antintalo kuului myös Turun tuomiokirkon omaisuuteen vuodesta 1421. Kirkontilojen peruutusten myötä Antintalo joutui kruunun haltuun vuonna 1555, mutta Haijala säilyi rälssitilana vielä ison reduktion jälkeenkin. Antintalosta tuli yksi Mietoisten ensimmäisistä perintötiloista vuonna 1761.

KA 7588:118
Kirkonkirjoissa Antikkalan kaksijakoisuus on vaikeasti hahmottuvaa, mutta esimerkiksi vuoden 1750 henkikirjassa selvää.   Erilliset nimet näkyvät vuoden 1845 maakirjassa, jossa Hajala on rälssitalo ja Antintalon osti verolle 22.2.1762 tilaa viljellyt Henrik Johansson, joka lienee oheisessa henkikirjaleikkeessä päällimmäisenä. Paikallaan on 1700-luvun lopulla Matts Henriksson, joka osti tilan äidiltään (1. lainhuuto 31.3.1773).

Eli säätyläisten kesken tehdyt kaupat, jotka löytyvät Turun maakunta-arkiston lainhuudatuskortistosta koskevat sitä puolikasta, jonka tulot eli "läänityksen" Anna Margaretha Böhmin tuntemattomana ajankohtana sai. Varhaisimmassa kirkkoherra Lars Sacklinius sai 1. lainhuudon 24.11.1727 "Antikkalalle", jonka oli myynyt kornetti Berndt Johan Wunsch. Maakirjojen perusteella omistus siirtyi vuoteen 1739 mennessä Anders Henrik Ramsaylle (s. 1707) (KA 7517:146, 7546:143, 7589:140).

Hän kauppasi tilan hovijunkkari Blechard Lybeckerille (s. 1723), joka sai Antikkalaan ensimmäisen lainhuudon 7.10.1765. Toisessa lainhuudossa, jonka onnistuin löytämään tuomiokirjasta miehiä kutsutaan langoksiksi. Tällä tarkoitettiin sitä, että Ramsayn äskettäin kuollut vaimon sisar oli Lybeckerin vaimo. Ilmeisesti tila pysyi sitten suvussa, sillä Gustaf Bleckert Lybecker sai 1. lainhuudon 29.1.1807.

Anna Margareta Böhmin/Bömin (s. 1720) kävi Antikkalasta käsin ehtoollisella viimeistään vuonna 1761 (Mietoinen RK 1759-1764, 3). Vuodesta 1765 alkaen hänet on rippikirjassa merkitty Antikkalan puolikkaan emännän paikalle (Mietoinen RK 1765-1770, 99;  RK 1771-1782, 5; Mynämäki RK 1765-1770, 309;  RK 1780-1785, 351).