Blogipoimintoja epidemiahistoriasta ja karanteeneista

Edward Hull: Death meeting coach
National Library of Medicine

En tiedä ovatko suomalaiset historiantutkijat päässeet perusmedioihin esittämään vertailuja mennneeseen, mutta ainakin he ovat innokkaasti jakaneet tietoa verkossa. Seuraavat ovat tulleet eteeni.

Helsingin yliopisto

• Kati Katajisto: Koronakriisi Suomen aikaisempien kriisien valossa – mitä historia voi ”opettaa”

Itä-Suomen yliopisto

• Jenni Merivuo: Epidemiat ajoivat rajasulkuihin 1700-luvulla – tärkeintä oli etäisyyden pitäminen
• Kati Parppei: ”Ruttokylän” uhrihenki siivitti tulevaisuuden turismia

Jussi Jalonen (Oulun yliopisto) teki Twitteriin epidemiahistoriallisia ketjuja

• Ensimmäinen: Richard Evansin teesi siitä, miten 1892 koleraepidemia tuhosi Hampurin liberalismin.
• Venäjän 1831 kolera on esimerkki despoottisesta hallituksesta, joka teki vähän liikaakin.
• Syksyn 1897 keltakuume-epidemia etelävaltioissa
• Neuvostovallan kamppailu sitkeää malaria-pandemiaa vastaan 1920- ja 1930-luvuilla
• Kommunistinen Unkari kärsi 1952-1959 vakavasta polioepidemiasta
• Vuoden 1972 isorokkoepidemia Jugoslaviassa
• Irlannin taistelu tuberkuloosia vastaan 1900-luvun alussa
• Meiji-kauden Japanin koleraepidemia 1879
• Vuosina 1871-1881 Sveitsi [...] "Tunnelkrankheit", tunnelitauti
• Miten islamilainen imperiumi kohtasi kulkutaudit 1800- ja 1900-luvulla?
• Belgian Kongo ja taistelu trypanosomiaasia, unitautia vastaan
• Los Angelesin rutto 1924, viimeinen lajissaan Yhdysvalloissa
• Vuoden 1976 sikainfluenssa Yhdysvalloissa ja fiaskoksi mennyt rokoteohjelma

Kalmistopiiri

• Ulla Moilanen: Pakko tanssia! Keskiajan tanssiepidemiat Euroopassa
• Nina Manninen: Katariinan kamarissa: Käsien pesu osana hygienian hoitoa 1500-luvulla
• Veli Pekka Toropainen: Ruttoepidemian torjuminen Turussa vuonna 1657
• Ulla Moilanen: Taistelua tartuntatauteja vastaan: Karanteenin ja eristämisen historiaa

Postimuseo

• Mikko Nykänen: Allekirjoitettu, sinetöity ja rei’itetty - kirjepostin desinfiointi koleravuonna 1831

Reima Välimäki (Turun yliopisto)

• Reima Välimäki: Koronavirus, musta surma ja reaktioita tuntemattomaan sairauteen

Turun yliopisto

• Maija Ojala-Fulwood: Tautiepidemiat ja liikkuvuusrajoitukset uuden ajan alun Ruotsissa
• Elina Maaniitty: Epidemiatorjuntaa ja kansanterveystoimenpiteitä 1700-luvulla

Tampereen yliopisto / Trivium

• Maija Ojala-Fulwood: Matkustusrajoitukset Ruotsin valtakunnassa 1620
• Jenni Kuuliala: Pyhimykset ja kulkutaudit keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa

Åbo Akademi

• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare
• Anna-Stina Hägglund: ”Så borde ni veta hur här står till i landet” – svåra tider i Nådendals kloster
• Patrik Hettula: ”At last the Influenza is on us, and has caught us as unprepared as ever.”
• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare (2): Två decennier av lidande i norra Ghana
• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare (3): Tunkuyau eller Sången om influensan

Köyhäinapua saaneen kistu

Helsingin Uudenmaankatu 34 ja 36 tunnettiin 1800-luvun lopulla Antipoffin taloina. En ole löytänyt niistä valokuvaa, yllä on 1860-luvun maisemaa lähikortteleista Fredrikinkadulla (Gustaf Edvard Hultin, Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat CC BY 4.0). Ina Langen salanimellä Daniel Sten kirjoittamassa kirjassa Bland ödebygder och skär (1884) Antipoffin "kivimuuri" esitellään näin:

Se on syrjäisen kadun vieressä, ja sisältää pari sataa henkeä, kun se, kuten silloin oli asian laita, on ylen määrin asuttu. Sanotaan, että kodittomat siellä, jos jaksavat maksaa, saavat yösijan muutamalla pennillä, mutta jos he ovat niin ylen köyhiä, ett’ei mikään maksu ole mahdollinen, voivat he kuitenkin saada jonkunlaista yösijaa, vaikka toisenlaisesta korvauksesta –.

Oli miten olikin, – muutamia vuosia sitte lienee niitten säädyllisten työperheitten luku ollut hyvin vähä, jotka rupesivat täällä asumaan. Sen asukkaat olivat paraasta päästä rappiolle joutuneita työntekijöitä sekä muuta kaikenlaista tointa harjoittama irtainta väkeä. Yhtä vastenmielisesti kuin säädyllinen ja toimeen tuleva työmies astui tähän paikkaan, yhtä ehdottomasti viettyy surullisempaan kohtaloon määrätty raukka tähän suureen siveelliseen pahuuden, köyhyyden, tapainturmion ja kurjuuden keskukseen.

Jo, poiketessaan jostain poikkikadulta sille kadulle, jonka vieressä tuo iso huone sijaitsee, hengitetään tuota saastaista ilmaa, jota tavallisesti höyryää niissä paikoin, jossa köyhyydellä on asuntonsa. Ja kuta lähemmäksi tullaan, sitä väkevämmin ja kiusaavammin tunkeutuvat epäterveelliset löyhkät hengittimiin.

Paikan ympärillä, kadulla, leikkii katuojissa joukko siivottomia, tavallisesti huutavia, julkeita ja laihtuneita lapsia, joitten kasvoissa on tuo ennenaikaisen, surullisen vanhuuden ilme, joka aina turmeltuneiden vanhempain lasten kasvoissa ilmestyy. (Suomennos: Viipurin Sanomat 3.8.–1.12.1886)

Uudenmaankatu 36:ssa kuoli 6.4.1886 Helena Sofia Karlsdotter, joka oli 74 vuotta aiemmin syntynyt Iitissä. (Vaikuttaa todennäköiseltä, että hän oli räätäli Carl Bertilssonille 20.2.1812 syntynyt tytär.)

Viimeiset vuodet nainen oli elänyt köyhäinavulla ja räsymattojen kutomisesta ansaitsemallaan rahalla. Yösijasta hän oli maksanut 10-15 penniä yöltä. Kuollessaan hänellä ei ollut arkkuun sopivaa vaatekertaa yllään, joten poliisikonstaapelin läsnäollessa käytiin läpi hänen auki ollut kistunsa. Sieltä löytyi nyyttiin sidottuna 800 markkaa seteleinä, joista muutama sadan markan, ja kulta- sekä hopealantteina.

Löydöstä 7.4.1886 ensimmäisenä raportoinut Hbl toteaa, että vainaja oli kurjuudessaan rahasumman kerätäkseen sekä kärsinyt kylmää että nälkää. Viikkoa myöhemmin Oulussa Kaiku otsikoi oman lyhyemmän juttunsa "Kerjäläisen raha-ahneutta".

Onko ahneutta se, että näyttää köyhältä, vaikka omistaa rahaa? Vertailuaineistoksi Suomettaresta 4.12.1865 uutinen otsikolla Erään ahneen ämmän testamentti:

Viimes kuun 4 p. kuoli Rymättylän pitäjässä torpparin leski Liisa Nordström 80 vuotisena. Hän jätti jälkeensä 2881 markkaa 32 penniä, joista hän oli määrännyt kolmanneksen eli 960 m. 44 penniä Suomen lähetysseuralle. Vaimo asui torpassa pappilan maalla ja eli kurjassa tilassa ja luultiinkin sen vuoksi köyhäksi, jonka tähden hän pappilasta usein saikin apua sekä vähennystä ulosteoistansa; mutta vähää ennen kuolemaansa ilmoitti tämä visukinttu hänellänsä olevan tavaraa talletettuna permannon alla, josta se myös löyttiin. Vanhassa padassa esim. oli noin 300 puhdasta hopiaruplaa, usioita Ruotsin hopiarahoja, 6 puoli-imperialia, kultasormuksia y. m. sekä irtainta tavaraa, esim. 4 leiviskää villoja y. m. 

Uudenmaan humala ja muut suomalaiset brändituotteet

Uudenmaan koronakaranteeni on tuonut maakunnan (p.o. maakunnat?) uudella tavalla tietoisuuteen. Merja Mähkä totesi viikonloppuna korona-havaintona, että "Lapsista kasvaa uusimaalaisia. Omani, joka ei koskaan ennen ollut edes kuullut Uudestamaasta, kysyi eilen, että onko niin, että Suomessa on vain Uusimaa ja muu maa. Vastasin, että Uusimaa ja muut maakunnat." Jari Kupila mietti maanantai-iltana, "milloin viimeksi ja missä yhteydessä #uusimaa on esiintynyt #maakunta na?Jotenkin on vaikea mieltää ”uusimaalaisuutta” identiteettinä samoin kuin muissa maakunnissa. Onko Uusimaa muuta kuin hallinnollinen yksikkö?"

Ruotsin mediaa seuraava tuttavani puolestaan kiinnitti huomiota siihen, että sikäläisessä uutisoinnissa karanteenialuetta kutsuttiin Helsingin seuduksi ja Nyland oli näkymättömissä. Toista oli 1700-luvulla, jolloin humalan alkuperäksi kannatti ilmoittaa Uusimaa.

Posttidningar 22.7.1754

Uudenmaan toinen brändituote oli ruisjauho.

Posttidningar 11.4.1748

Useammin ruis yhdistyi Vaasaan

Posttidningar 18.5.1752

Posttidningar 21.7.1755

Rukiilla ja humalalla voi uskoa olevan merkittäviä alueellisia eroja, mutta oliko niitä puutavaralla? Moiseen viittaa se, että myytiin erikseen riikalaisia palkkeja (PT 1.3.1756) ja suomalaisia.

Posttidningar 26.4.1753

Palkkeja käytettiin rakentamiseen eli laadulla oli väliä. Varmasti myös polttopuun laadulla ja suomalaisesta on muodostunut käsite Finnved, joka löytyy SAOB:stakin: "om ved som exporterats från Finl. Weste (1807). PT 1916, nr 19, s. 3. —"

Posttidningar 30.1.1752

Sanakirjasta löytyy vientituotteena myös voi eli finnsmör "om smör som från Finl. exporteras till Sv.; äv. (i sht förr) om smör avyttrat från ngn sv. finnbygd. NordT 1886, s. 469. TurÅ 1904, s. 317. —" Esiintymävuodet ovat myöhäisiä, mutta haku 1700-luvun sanomalehtiin osuu myynti-ilmoituksiin helmikuussa 1785. Sen sijaan 1700-luvulla on sanakirjan mukaan käytetty sanaa finnråg merkityksessä "ett slags i Finl. odlad höstråg med långsträckta små korn; (ritorkad) råg från Finland; finsk råg.", mutta tätä ruista en löydä sanmomalehdistä.

Vientituonteista muuhun eksyen opin sanakirjasta, että finnbär tarkoittaa tyrniä ja finnadel oli Värmlannissa käytetty metsäsuomalaisten nimitys.

Aprillipilatietouden kierrätystä

Aikaisemmin olen jakanut varhaisia sanomalehtien aprillipiloja, kerännyt Aprillipilan pohjoista aikajanaa ja kierrättänyt Pääskysen lukijoiden vastauksia kysymykseen Kuinka sinua "aprillattiin" huhtikuun 1 päivänä?

Näihin ei ole kertynyt paljoa lisättävää. Kokeilin kuitenkin (vielä kerran?) ruotsalaisia digitoituja lehtiä. Dagligt Allehanda yllätti iloisesti 1.4.1773 aloittamalla etusivunsa runolla "Warning för det wackra Könet, at ej låta narra sig April". Vahvistaa esitämääni aikajanaa.

Aivan uutta tietoa jakoi W. H. Norrköpings tidningarissa 4.3.1796 (todennäköisesti Stockholmspostenissa 17.5.1791 referoitua Journalisten lehden numeroa Vol8:1 lainaten). Aprillipäivän selitys löytyy Ilmestyskirjan 23. luvusta! Tarkistin ja aika vakuuttavahan teksti olikin.

3. kuukausi jatko-opiskelijana

Tämän kuun odotin jakautuvan seminaariesitystä edeltävään ja seuraavaan aikaan, mutta en todellakaan nyt toteutuneella tavalla. Kuun alussa kävin Turussa arkistossa ja yliopistolla marginaalisesti tutkimusta hyödyttäen. Sitten kokosin esitystä ja harjoittelin Palladion käyttöä. Ennen seminaaripäivää sain kuulla (tai kirjaimellisesti lukea), että viimeinenkin essee oli hyväksytty. Hieman, mutta ei auttamattoman, liian myöhään tuli kuunneltavaksi Konsta Kajanderin vinkit väikkärin aloittajille.

Seminaaripäivänä oli kuvainnollisesti koronaa jo ilmassa, joten väkeä oli vähän ja kiinnostusta esitykseeni vielä vähemmän. (Ainakin toivon, että selitys löytyy koronasta.) Keskustelussa suositeltiin varsin painavalla äänensävyllä työkaluja, joilla keräämäni data olisi kierrätyskelpoista. Olen itse varmasti esittänyt vastaavia puheenvuoroja vuosien varrella useaan kertaan ja silti teki mieli vastata joo-joo ja mutku-mutku.

Jos käyttäisin Kansalliskirjaston digitoimia sanomalehtiä, leiketyökalu toimisi tarpeisiini erinomaisesti ja minulla olisi valmiit suhteet kehitysporukkaan mahdollisia kysymyksiä tai hienosäätöpyyntöjä varten. Mutta alkuyhteydenottokin Kungliga Biblioteketiin on tekemättä, eikä minulla ole mitään käsitystä kehitysaikataulustaan. Kannattaako edes kerätä sivukohtaisia linkkejä?

Datan keräyksen harjoitusvaiheeseen Postidningarin vuosikertojen parissa mahdolliset uudet toimintatavat eivät ehtineet, sillä se tuli valmiiksi viime viikolla. Jee!  Jälleen revitty motivaatiota sekä graafista että tämän kuukausirapsan sisältötarpeista.

Läpikäynti oli osin puuduttavaa, mutta onneksi aina välillä tuli joku eksoottisempi jutun aihe tai tuttu paikkakunta (kerran jopa Kokemäki!). Juttuja kertyi pari tuhatta, joten niillä on ihan hyvä harjoitella ennen kuin aloitan keräämään (arviolta) viisi kertaa isompaa settiä Inrikes Tidningarista. Huhtikuun ohjelmana onkin PT-analyysi, jos terveenä pysyn. Ja mitään muutahan ei ole tiedossa, sillä viimeksi (itse)tyytyväisenä mainitsemani ohjelmanumerot korona pyyhkäisi pois kalenterista.

Analyysin etenemiselle on hankala keksiä mittaria, joten otan tueksi Elias Lönnrotin välittämän kansanviisauden:

Viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat. Moni toivottaa sitä, tätä ja kutaki ilman vaivatta saavansa ja, jos saisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Vaan tässä luulossaan erehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian hyväki pahaksi muuttuisi, tulis kultaki kuluksi, hopia hylyksi saisi. Vaan toivotuksilla ei nähtäisi missän loppua, yhdestä ruvettaisi toiseen, niin äärettömästi. Suurin onnemme on tosiaanki se, että vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamma, mitä toivomme. (Mehiläinen 7/1836)

Toivottavasti en kuukauden kuluttua joudu toteamaan, että Lempo suota souti, hiisi hiihtakoon suloa, jota sanottiin "välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu."

Lahtelan Riikku ja viimeinen emäntänsä

Sysmän Nuoramoisten Luikolassa syntyi 9.12.1855 talon tyttärelle Eva Kaisalle ja aviomiehelleen Antille tytär, joka sai nimet Anna Fredrika. Perhe muutti vuonna 1866 saman kylän Uuden Olkkolan Arolahden torppaan ja sieltä vuonna 1873 muonatorppariksi samaan kylään. Fredrika, joka pääsi ripille vuonna 1872, lienee jo tässä vaiheessa mennyt toisaalle töihin, sillä häntä ei merkitä vanhempiensa kanssa rippikirjaan. (LK 1853-63 s. 452, LK 1863-74 s. 459, 464, RK 1861-70 s. 384, 393, 1871-80 s. 491, 561, 1880-89 s. 561).

Elli Sallménin Kotilieteen 1/1925 kirjoittamien muistosanojen mukaan Fredrika, joka elämänsä lopussa tunnettiin Lahtelan Riikkuna, oli 17-vuotiaana eli vuoden 1872 paikkeilla päätynyt

kotitalousapulaiseksi perheeseemme Heinolaan ja seurasi sitten perheemme mukana, kun tämä vaihtoi asuinpaikkaa, viettäen suurimman osan elämäänsä Mäntyharjulla. Yhteensä 51 vuotta ja kolmen sukupolven aikana omisti hän työnsä ja harrastuksensa perheemme hyväksi. 

Riikku oli koko tämän pitkän ajan sama itsensä uhraava, ahkera ja huolekas palvelija, mutta samalla myös kaikkien perheenjäsentemme uskollinen ystävä. [...] 

Riikku oli voimakas persoonallisuus ja lisäksi erittäin lahjakas. Hänessä oli yhdistyneenä luja velvollisuudentäyttämisen halu sekä rautainen kyky vaatia samaa muilta. Hän ohjasi omalla tavallaan kaikkia talon toimia. Ei löytynyt asiaa, josta Riikulla ei olisi ollut tietoa, ei tavaroita, joita hän ei olisi tallettanut eikä harmia, johon hän ei olisi keinoa keksinyt. Hänen suurta velvollisuudentuntoaan osoittaa sekin, ettei hän koskaan laiminlyönyt valtiollista eikä kunnallista äänestystä. — Kun tähän vielä lisään, että Riikulla oli erinomainen ihmistuntemus ja karun pinnan alla lämmin sydän, luulen kuvanneeni ne ominaisuudet, jotka hänestä tekivät suuren. Perheemme hyvinvointi oli ojennusnuorana hänen toimissaan eikä hän säästänyt keinoja eikä lukenut työtuntejaan sitä edistäessään. 

Riikku oli aina lasten ystävä, mutta vasta vanhoilla päivillään, jolloin voimat alkoivat uupua aikuisten toimia järjestellessä, huomasi selvemmin, miten lapsilla hänessä oli omalaatuinen puoltaja ja kasvattaja. Hän kykeni aina luonteensa mukaisesti huomaamaan heissä valopuolia ja järjestämään lapsille työtä, jolloin he tunsivat itsensä hyvin tarpeellisiksi eivätkä tahtoneet hänen läheisyydestään poistua.

Riikun lähtiessä kotoa sille pienelle matkalle, jolla hän kuoli, paahtoi hän kahvia valmiiksi kotiin jääneille, haki esille määrätyn luvun saippuapalasia j. n. e. Se hyvä tarkoitus, joka oli pohjana tällaiselle menettelylle, säilyy aina kiitollisissa mielissä perheemme ja ystäväimme keskuudessa. Mäntyharjun kauniissa kalmistossa molempien jo manalle menneiden emäntiensä vierellä lepää vanha Riikku odottaen sitä palkintoa, joka on luvattu sille, joka on vähässä uskollinen.

Toinen näistä emännistä oli Elli Sallménin äiti Agnes Charlotta Wilhelmina Sallmén (o.s. Sundeberg), joka kuoli 64-vuotiaana Mäntyharjun Lahtelassa 14.9.1917 (Helsingin Sanomat 17.9.1917).

Elli Salmén oli syntynyt 27.5.1886. Hän tiesi jo tyttökoulussa haluavansa maanviljelijäksi ja kouluttautui Sippolan talous- ja puutarhakoulussa ja sitten Kurkijoen ylemmässä maanviljelyskoulussa. "Toimittuaan jonkun aikaa kiertävänä puutarhurina ja Otavan Maanviljelyskoulun opettajana hän antautui kokonaan maanviljelykseen ja talonpitoon". (Vaalimainos Suomen Naisessa 19/1927)

Elli Salmén oli Mäntyharjun maamiesseuran johtaja 1908-1910, 1913-14 sekä myöhemmin ainakin vuonna 1926. Hän "omisti tilansa ja häntä kuvaillaan "Mäntyharjun ainoaksi mieheksi" ja hänen kerrotaan muun muassa taistelleen valkoisten joukoissa 1918 ja hakeneen renkinsä Lahden vankileiriltä. Hän toimi kunnallispolitiikassa köyhäinhoitolautakunnassa ja oli mukana muun muassa perustamassa Mäntyharjulle maataloustuottajain yhdistystä." (Hanna M. Salminen: "Yhteinenhän on pelto ja liesi maasta elävillä miehillä ja naisilla". Naisen asema maatalousseuroissa ja niiden rinnalla 1920- ja 1930-luvuilla)

Vaalimainoksesta vielä hieman lisätietoa naisesta, joka taitaisi ansaita täydellisemmänkin elämäkerran. "Kunnanvaltuustossa on hän ollut useita vuosia ja kunnan köyhäinhoidon esimiehenä toimii hän tarmokkaasti ja asiantuntemuksella. Hänen alotteestaan ja pääasiassa hänen toimestaan perustettiin suurta siunausta tuottanut orpokoti Tyllilän taloon. Agronoomi Sailmén on myöskin ollut alkuunpanijana ja innokkaana toimihenkilönä kotiseutunsa maamiesseurassa, osuuskauppaliikkeessä, osuusturvepehkutehtaassa, puimaosuuskunnassa ja osuuskassassa. Hän kuuluu myös Kansallis-Osake-Pankin paikalliseen johtokuntaan. Poliittiset harrastukset eivät agronoomi Sallménille myöskään outoja. Hän on pitkät ajat kuulunut Kansallisen Kokoomuspuolueen Mikkelin piiriliiton piiritoimikuntaan ja Mäntyharjun Kansallisseuran johtokuntaan."

Elli Sallmén kuoli 1950-luvulla.

Hoitamattomat haudat Turussa, Närpiössä, Akaassa ja Tenholassa

Posttidningarissa 1730- ja 1740-luvuilla yksi yleisimpiä ilmoitustyyppejä oli kirkon sisäisten hautojen myynti (erityisesti Tukholmassa) ja kuulutukset haudoista, joiden perillisiä seurakunnat eivät tunteneet. Jälkimmäistä laatua edustaa turkulaisten ilmoitus, joka julkaistiin 11.5.1738.

Jöns Kurckin ja Gustaf Hornin komeita hautoja oli ylläpidetty seurakunnan rahoilla, mutta nyt oli päätetty, että ellei omistajia löydy marraskuuhun mennessä, niin haudat myytäisiin edelleen.

Turun historiallisessa arkistossa julkaistu Arvi Korhosen kirjoittama tietopaketti (pdf) antaa joko ristiriitaista tai täydentävää tietoa

...1650-luvulla rakennettu n.s. "Kankaisten ja Kurjen kuori", joka oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttama ja kokonaan ornistajiensa hoidossa. Toisinaan kylla tuorniokirkon oli siina toimitettava korjauksia, rnutta niistä perittiin kuorin omistajilta korvaus. 

Kaikista sekavin kuitenkin oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttaman ja myoskin kokonaan omistaman Kankaisten kuorin omistus. Näiden sukujen edustajia ei enää 1600-luvun lopulta paikkakunnalla asunut eikä kukaan huolehtinut kuorin korjaamisesta. Kun tuomiokiikko oli sita vv. 1686-1735 korjauttanut 765 kup. tal. 8 äyrin edesta sekä v:n 1738 palon jalkeen lisaksi kuluttanut korjauksiin 1,495 kup. tal., oli tuomiokirkon saatava Horn- ja Kurkisukujen haaroilta kummaltakin erikseen 1,130 tal. kup. 4 äyriä. Kun kysyrnykseen tulevat sukuoikeuksien omistajat olivat hajallaan yrnpari valtakuntaa, aiheutui tuomiokapitulille melkoinen vaiva saatavan perimisestä kirjeenvaihdon kautta.

Ilmeisesti maksajat siis löytyivät sanomalehti-ilmoituksella tai muuten. Miten lie käynyt 7.5.1741 ilmoitetuille haudoille Närpiön kirkossa? Vaikka kyseessä olivat entisen papin (Holmius) ja kirkkoherrojen (Laurentius Smolantus, Wazaeus ja Beckman, viimeksi mainittu vaimoineen) haudat, seurakunta ei ylläpitoa halunnut jatkaa.

Hiskin pappilistassa Holmiuksista on ylitarjontaa. Laurentius Johannis Smolandus oli kirkkoherrana vuodet 1624-33 ja  Johannes Johannis Wazæus kappalaisena 1636. Paimenmuistossa Laurentiuksen sukunimenä Gallus tai Tupp. Wazaukselle sukua olevia Beckmaneja ja Bäckmaneja on seudulla pappeina, mutta ei Närpiössä. Mahdollisesti jonkun jälkeläiset aktivoituivat, sillä verkkolähteiden mukaan "Kirkossa on säilynyt kuusi hautakiveä 1600-luvulta".

Kolmas esimerkki Posttidningarista 5.7.1750. Akaan kirkon muurattua hautaa oli käytetty viimeksi 1723 ja kun omistajaa ei tunnettu ajateltiin myydä eteenpäin. Akaan haudattujen listassa on paikat ja muutamia hautauksia kirkkoon, mutta sanaa muurattu en huomannut.

Neljäs huomaamani ilmoitus Posttidningarissa 21.7.1755 koskee Tenholan muurattua hautaa, jonka kunnosta ei puhuta mitään, mutta omistajaa kaivataan. Haudatut ovat kuuluneet sukuihin Stålarm. Gripenberg, Gyllenhierta ja Kiörning. Adelsvapen-wikiin katsoen Stålarm-suvusta löytyy Gyllenhiertan kanssa avioitunut ja 1670-luvun lopussa Tenholan kirkkoon haudattu tytär. Körning-suvussa on Tenholan kirkkoon haudattuja, mutta ei sukuyhteyksiä muihin nimiin. Gripenbergeillä ei näy yhteyttä Tenholaan eikä muihin sukuihin. Mihinköhän tietoon nimilista on perustunut?