Sanomalehdistä ja sukututkijoista

Suomen sukututkimusseura järjesti lauantaina etäyhteyksin aamupäiväseminaarin Tidningsmaterial som källa för släkthistorisk forskning ja uteliaisuudesta olin linjoilla samalla kuin järjestin vaatekaappiani. Koska puhujiksi oli valittu historiantutkijoita, jotka eivät itse ole tehneet henkilöhistoriallista tutkimusta, anti jäi odotusteni mukaisesti kevyeksi. Poikkeuksena tosin viimeinen esitys, jossa Matias Kaihovirta puhui etiikasta, josta keskustelua pitäisi jatkaa niin sukututkijoiden kuin historiantutkijoidenkin keskuudessa. Ja itsenikin pitäisi asiaa lisää ajatella. Tosin kerran eettisistä syistä jätin jutun tänne julkaisematta ja kesällä en sitä sitten tositarpeeseen enää löytänyt.

Mutta, jos nykyaika on anniton, niin ainahan on Kansalliskirjaston digitoinnit! Vähän yli 100 vuotta sitten A. Wilskman artikkelissaan Etelä-Pohjanmaan sukututkimuksen lähteistä (Kyrönmaa 1/1912) kirjoittaa:

On muuan lähderyhmä, joka elämäkerrallisten tietojensa runsaudella aivan erikoisessa määrässä houkuttelee sukututkijaa puoleensa, silti ansaitsematta sitä tärkeätä sijaa, mikä sukututkimuksessa kotiseutututkimuksesta puhumattakaan on sille suotu. Puhun sanomalehdistömme. Nykyään kohdistetaan yhä vilkkaampaa huomiota jo kauan vireillä olleeseen kysymykseen siitä, onko katsottava sanomalehdillä olevan historiallisen lähteen arvoa, johon kysymykseen m. m. eräs Saksan mainehikkaimpia historioitsijoita, Treitschke, on vastannut kieltävästi. Sukututkimukseen nähden on tämä kysymys mielestäni selvä: sanomalehdillä on ainoastaan opastavan lähteen arvoa. Toisin sanoin: tutkija turvautukoon sanomalehtiin ainoastaan sikäli, mikäli hän niiden avulla helpommin saattaa ulottaa tutkimuksensa itse alkulähteisiin, kirkonkirjoihin. 

 

Luulenpa monen sukututkijan huomanneen, että sukututkimustyöstä yleensä haitatta voidaan eristää sanomalehdet; ainakaan ei niiden lähteenä käyttäminen tuota tutkijalle sanottavaa hyötyä. Niissä olevat tiedot ovat useasti virheelliset ja vääristellyt; muistosanat vainajista ja muut sentapaiset elämäkerralliset kyhäykset ovat epätarkat ja tavallisesti liian tarkoitukselliset ja subjektiiviset kelvatakseen tasapuolisen tieteellisen esityksen perustaksi. Näinollen ei myöskään voitane myöntää sanottavaa merkitystä Helsingin yliopistonkirjastossa olevalle sanomalehtihakemistolle, tuolle laajalle, lähes 20 vuoden yhtämittaista
työtä kysyneelle ja sittenkin aivan keskeneräiseksi jääneelle, 1890-vuoden takaisten sanomalehtiemme ainehistolle. Puhumattakaan siitä, että tämä hakemisto on ainoastaan Helsingissä työskentelevien tutkijain käytettävänä, se yleensäkin verrattain harvoin voi opastaa sukututkijaa.

Koska kontekstointi on tärkeää, niin kurkistin Wikipediaan. Erityisesti sukututkijana tunnettu Atle Wilskman on kunnostautunut erityisesti sivistyssukujen matrikkelien kokoajana eli näkökulmansa eroaa merkittävästi useista tai useimmista nykyajan sukututkijoista. Esimerkiksi tuttavani kommentoi seminaarista kirjoittamaani FB-päivitykseen: "Itse kerroin juuri tänään esimerkin Kansalliskirjaston lehdistä ja kuinka sieltä löytämäni uutisen perusteella pystyin pyytämään kopion tuomiokirjasta. Ilman lehtiä en olisi tiennyt tapauksesta mitään."

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1866

Ny illustrerad tidningin toisessa vuosikerrassa oli useita kuvia Suomesta. Numerossa 5/1866 oli ahdettu yhdelle sivulle kolme näkymää Helsingistä. Yliopiston päärakennus ja satama ovat aiheina kuluneita, mutta katunäkymää Unioninkadulta en tunnistanut. Näihin liittyi artikkeli, jonka allekirjoitus on Z. T. eli se oli Topeliuksen kynästä.

Numerossa 46/1866 Vaasan uusi residenssirakennus eli läänin hallintorakennus sai lyhyen esittelytekstin, jossa palattiin Vaasan paloon, ja kuvan.

Numerossa 52/1866 oli J. Malmberhin ottamaan valokuvaan perustunut painokuva Raaseporista, jonka tueksi oli lainattu tekstiä Topeliuksen kirjasta Finland framstäldt i teckningar.