lauantai 13. heinäkuuta 2024

Kesäretki Suomeen: Savonlinna


Maamme-peli pysähtyy tällä kertaa Savonlinnaan, mikä osoittautui traagiseksi. Kaupunki on toki tullut blogissa mainittua, mutta en voi rehellisesti väittää yhdenkään tekstin varsinaisesti liittyvän Savonlinnaan. Ainakaan pelkkä maantede ei tilannetta selitä, sillä naapuripitäjästä Rantasalmesta on löytynyt enemmän jaettavaa.

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Kesäretkiä Suomeen: Valamo


Eliseltä Imatralta päädyttiin Valamon luostariin, joka on ollut hyvin marginaalinen paikka tämän blogin julkaisuissa. Eli olen kahta englanninkielistä matkakertomusta lainatessani jättänyt Valamon nimenomaisesti väliin. Se on omalla tavallaan mielenkiintoista, kuin myös se, että vuonna 1915 luostari nostettiin kansallisena nähtävyytenä esiin.

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Kesäretki Suomeen: Langinkoski

Maamme-pelin tämänkertainen näkymä esittää Langinkoskea. Vierailuista sen rannalla elen kirjoittanut raportit vuosina 2012 ja 2014. Astetta mielenkiintoisempi aihe on lähistöllä sijaitseva Kyminjoen luostari.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kesäretki Suomeen: Mankala

Tänään Maamme-peli ei tarjoa varsinaista pysähtymispaikkaa vaan kuva kertoo matkanteosta vesitse. Selostusteksti mainitsee sekä Mankala-kosket että niiden lähistöllä Heinolan. Esitteessä Matkailureitti Wesijärwi - Heinola - Mankala - Sitikkala on samankaltainen vene selkeämmässä koskessa.
Sittemmin rakennetut kosket eivät olleet Heinolassa vaan Iitissä, jota käsittelevät tai sivuavat ainakin seuraavat tekstit