Pitkäikäiset tykit Raahessa

Työstin viime viikon lopulla väikkäristä alalukua, jossa käsittelen loputtomia sanomalehtiin lähetettyjä rapsoja erityisesti kaupunkien juhlista. (Maaseudullakin juhlittiin toisinaan julkisesti, mutta harvemmin ja värittömämmin.) Yksittäisenä nämä kuvaukset voivat olla hauskoja, mutta kuten jo kirjaani Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802 kootessa huomasin, juhlissa ja täten myös teksteissä toistuvat samat kunnialaukaukset ja aamuun asti tanssit kaupungista ja juhlasta toiseen. Puuduttaa hyvin nopeasti.

Niinpä oli virkistävää, kun Raahesta 30.1.1746  kerrottiin prinssin syntymän kunniaksi ammutuista laukauksista tavallisuudesta poikkeavalla tavalla (Posttidningar 20.2.1746). Koettiin nimittäin tarpeelliseksi selittää, että oli käytetty "niitä" tykkejä, jotka olivat uponneet vuonna 1741. Nämä oli  edellisenä kesänä maistraatin toimesta kalastettu merestä. Kyseiset kaksi tykkiä oli päivän laukaisuja varten sijoitettu torille.

Leike oli mielestäni niin hupaisa, että jaoin sen FB-kavereilleni. (Huumorintajuni ei ole aivan tavanomainen.) Merihistoriasta kiinnostunut historiantutkija linkitti keskusteluun Kirsti Vähäkankaan artikkelin Pikkuvihan aikuset mörssärit museon seinustalla. Siitä selvisi uppoaminen:

Tämän hattujen sovan takia Ruottin kruunu lähetti syksyllä 1741 Tukholmasta paatillisen sotatarvikkeita Raaheen. Tykit ynnä muut tarvikkeet oli tarkotettu maavoimien käyttöön. Lasti ei päässy ikinä perille asti, ku laiva ajjautu myrskysä pois väylältä ja haaksirikkoutu Koninpään (tai Hevosenpään) karikolle. Sanomattaki on selevää, että laivan hylystä haalattiin heti pois kaikki mahollinen. Museon seinustalla nököttävät nelijä tykkiä on peräsin tästä lastista. Tykit oli valanu Olof Ehrencreutz Ruottin Ehrendalisa vuonna 1740. Ruottin kruunu lahajotti ne virallisesti Raahen kaupungille.

Jos tykkejä olisi ollut vuonna 1746 neljä, niin olisiko Posttidningariin kerrottu kahdesta? No, ainakin tykkien käytöstä Vähäkankaalla on sama tieto:

Sotatoimiin näitä tykkejä eijjoo tarvittu. Onneksi. Ihan toimettomina nei kuitenkaan oo vuosisatoja uinunu, vaan niillä on possauteltu joittenki jupileerausten kunniaksi.

Eli todennäköisesti juuri näillä - edelleen Raahessa olevilla tykeillä - ammuttiin yhdet 1802-kirjaan kirjaamani laukaukset. Mutta en tajunnut niiden merkitystä Raahen vierailuillani. Ymmärsiköhän  Kustaa IV Aadolf Raahessa ollessaan, että samoilla tykeillä oli juhlistettu isänsä syntymää? 

Täydennystietoa Abraham Stenfeltiin

Pari vuotta sitten julkaisemassani kirjassa Stenfeltin moninaiset vaiheet uskalsin arvailla siikajokelaisen Abraham Stenfeltin (s. 1835) tienneen Raahen koulun olemassaolosta, mutta en todellakaan uskaltanut häntä sinne sijoittaa vaan pidin todennäköisempänä epävirallista oppimista. Valitettavasti vasta tänä kesänä otin käsiini Eino E. Suolahden toimittaman kirjan Muistikuvia III (1956). Sen ensimmäisessä Auli Nuolivaaran kirjoituksessa on otsikkonsa mukaisesti Piirteitä Jaako Länkelästä hänen omien ja omaistensa muistelmien valossa. Länkelä oli syntynyt toukokuussa 1833 Revonlahdella. Vaikka perheen talous oli niin heikoilla, että talo oli jo myyty, poika pääsi syksyllä 1844 Raahen ala-alkeiskouluun. Länkelän omana 80-vuotiaana sanelemana muistelmana:

Syyslukukausi kului, eikä oppilas saanut taululleen noita pelättäviä nollia, joista jokaisesta aina seurasi patukan paukaus sormiin tahi kämmeniin. - - - Kevätlukukaudella tuli uusi temppu eteen. Käteen joutui ruotsinkielinen katekismus, ja sen ensi käsky oli opittava. Kukas opetti? Kumppani. Oli vanhempi oppilas, Kiviniitty, Stenfelt, joka kirjoituksen taitavana pani paperille ruotsin- ja vastaavan suomenkielisen sanan. Siten opittiin käsky, joka painettiin muistiin. Kumppani taulu ja kynä kädessä luetti, eikä nollaa taululle piirtänyt.

Abraham Stenfelt oli Länkelää kaksi vuotta nuorempi, mutta ehkä "vanhempi" viittaa siihen, että hän oli aloittanut koulunkännin aikaisemmin. Koulunkäynti tietenkin selittäisi Stenfeltin myöhemmän erinomaisen ruotsinkielen taidon kirjoitustaidosta puhumattakaan. Jos edelleen työstäisin käsikirjoitusta lainaisin siihen vielä Länkelältä ainakin tämän pätkän:

Kirjaa ei ollut eikä karttaakaan (oppilailla). Koulun seinällä riippui kartta. Istuimme pulpeteilla, jalat raheilla, ja yksi oppilas näytti paikkoja sanoen nimet. Ei liene poika poloisten hiljaisuus ollut mallikelpoinen, sillä toisesta huoneesta tuli äkkiä koulun rehtori Finelius ja tapansa mukaan käytti omaa asettaan, kämmentään. Sitä myöten kun hän eteni, pyörähti poika pulpetin ja rahin välitse lattialle, kunnes koko rivi oli sinne huvennut.

Pännii, mutta muistelmaa ei (käsittääkseni) olisi taaskaan millään järjellisellä tavalla olisi ollut löydettävissä. Missään kun ei ole tietokantaa, jolla hakea "1800-luvun alkupuolella Siikajoen läheisyydessä syntyneiden muistelmat ja elämänkerrat".

(Jos joku sattuu kaipaamaan kuvausta Oulun ylä-alkeiskoulun käynnistä 1848-1852, niin sellainen ja Kuopion lukion käynti seuraavina vuosina sisältyy Länkelän kokemana Nuolivaaran artikkeliin. Alaviitteenä sivulla 20 siinä on myös eloisa kuvaus Miina Simolinin matkasta Helsingistä Jyväskylän seminaariin elokuussa 1863.)  

Laivauutisia kesältä 1761

Blogiluonnoksistani löysin tämän kokoelman, johon olin poiminut tetoja otsikon Sjöfarande alta. Mutta olinko käynyt kaikki lehdet järjestelmällisesti läpi vai tehnyt hakuja? Todennäköisesti jälkimmäistä. Opetus: merkkaa muistiin! (Juu, olisin voinut tarkistaa selatessani kyseisen vuosikerran noin viikko sitten, mutta oli muuta mielessä. Mahdollisimman tarkkoja muistiinpanoja tehdessäni.)

Inrikes tidningar 28.5.1761: Turkuun suolaa Portugalin Setúbalista

Inrikes tidningar 15.6.1761: Helsinkiin Tallinnasta maltaita, ruista, pellavaa ja hamppua, mutta Jurricka Jurri (laivurin nimi?) on tuonut suolanvihreää (?) lihaa. Lyypekkiin lähti yksinkertaisia lautoja.

Inrikes tidningar 13.7.1761: Helsinkiin suolaa Espanjasta

Inrikes tidningar 20.7.1761: Loviisaan suolaa kapungin omissa pitkän matkan laivoissa, joista kaksi tulossa Välimereltä ja kolmas Göteborgista.

Inrikes tidningar 27.7.1761: Turkuun hamppua ja pellavaa Pernajasta ja viiniä Bordeauxista. Helsinkiin lihaa Haminasta ja Ibizasta suolaa, rusinoita ja viiniä.

Inrikes tidningar 24.8.1761: Turusta on lähtenyt Amsterdamiin tervaa ja rautaa, Riikaan tervaa. Helsinkiin on tuotu taas Virosta suolavihreää lihaa eli joku sitä täällä osti ja söi.

Inrikes tidningar 31.8.1761: Helsinkiin Tanskasta hiekkaa painolastina.



Inrikes tidningar 5.10.1761: Tukholmaan tullut Vaasasta tervaa, traania ja elintarvikkeita, Kokkolasta tervaa ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista elintarvikkeita ja tuohta, Naantalista elintarvikkeita, Porvoosta ruista ja ruisjauhoa, Porista eläimiä ja polttopuuta. Sato oli saatu korjttua ja meri ei vielä ollut jäässä.

Inrikes tidningar 8.10.1761: Tukholmaan edelleen Porista lihaa, voita, eläimiä ja polttopuuta, Tammisaaresta eläimiä, polttopuuta ja humalaa, Oulusta lohta, voita, talia ja tervaa, Naantalista lihaa, Loviisasta viljaa, Turusta lihaa, elintarvikkeita, ruisjauhoja ja kangasta, Raahesta voita, lihaa ja tervaa, Porvoosta ruista.

Inrikes tidningar 12.10.1761: Tukholmaan Turusta kangasta, jauhoja ja elintarvikkeita, Uudestakaupungista polttopuita, tuohta ja lihaa sekä Helsingistä lautoja

Stenfeltin maisemissa

Kokkolan jälkeen toistin viime kesän autoretkeä, mutta ikään kuin uusin tutkimuskysymyksin. Tuolloinhan olin edelleen 1802-fiksaantunut enkä tiennyt Abraham Stenfeltistä mitään.

Raahessa Stenfelt todistettavasti kävi, mutta riehakasta markkinakuvaustaan oli vaikea saada yhdistymään hiiren hiljaiseen kaupunkiin. Tällä kertaa en ehtinyt museoihin, kuten viime vuonna, mutta nyt onnistuin varaamaan huoneen Langin kauppahuoneesta, jossa remontoitunakin oli vanhaa tunnelmaa, josta osattiin rahastaa.

Ennen Stenfelt-jatkoa tein pikkupoikkeaman kivikaudelle Pattijoen Kastellissa, joka oli sekavasti opastettu sekä jätinkirkkona että linnanrauniona. Päällimmäiseksi jäivät mieleen hyttyset, joiden ruokintaan tahtomattani osallistuin kun ei muita nisäkkäitä ollut näkyvissäkään. Huomattavasti suureman vaikutuksen rakennelma teki J. W. Calamniukseen, joka selostuksessaan Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä m.m. totesi, että

Näin leveillä ja korkeilla muureilla tarjoaa linnoitus, joka lisäksi on ylänteen kukkulalla, varmaa suojaa, milt'ei vielä nytkin. Maanpuolella eivät kuitenkaan mäen rinteet ole niin jyrkät kuin mereen päin. Ylänteeltä näkee merenrantaa ja Braahen kaupunkia. Tännepäin on maa lakeana, niin että helpoin havaitsee, että Pohjanlahti ennen mailmassa ulottui ylänteen juuriin asti. Ja tästä ajasta linnoitus lieneekin. Se olisi siis ollut joku merilinna.

Olisiko hyttysten huitominen ikiaikaisesti ihmisiä yhdistävä toiminto? Entä meren tuijotus? En Siikajoelle päästyä Stenfeltin kotitilaa ohittaessa huomannut mitään lupaavaa rakennuskeskittymää, mutta karttaa vasta paikan päällä tarkistaessani huomasin yleisen tien merenlahden rantaan. Oikea lahti, väärä ranta ja väärä meren korkeus, mutta yritin eläytyä Stenfeltin istumiseen rannalla huomattavasti lämpimämpänä heinäkuun päivänä, jolloin hän päätti lähteä Ruotsiin. Ja jostain näköpiiristä käsittääkseni Stenfelt löysi parikymmentä vuotta myöhemmin rantautuneen valaan.

Siikajoen kirkolla pysähdyin jo viime vuonna, mutta nyt kurkistin kirkkoon sisällekin ja yritin keksiä mitä tahansa kirjan kuvitukseksi kelpaavaa. Kuten puiset hautamerkit, joita ei useimmilla hautausmailla ole.

AS22: Raahen museoissa

Sunnuntaina 1. heinäkuuta Raahessa oli auki 4 museokohdetta, joista ensimmäisenä sattui tulemaan vastaan Wanha apteekki. Siellä oli työvuorossa paikasta aidosti innostunut esittelijä, mutta minusta yhden apteekkimuseon nähtyään on nähnyt ne kaikki. Tämä oli kylläkin alkuperäisessä paikassaan (toimintansa loppuessa) mistä plussaa.

Sitten Soveliuksen taloon, jossa Kustaa IV Adolf vaimoineen kesällä 1802 poikkesi.

Tämä oli sisustettu 1890-luvun tyyliin. Tavaroista ja Soveliuksen perheestä sai tietoa joko kysymällä esittelijältä tai selaamalla eteisen pöydällä olevia materiaaleja. Kuulin "kuninkaan" vilahtavan selostuksessa ja löysin hänet myös papereista. Vihdoinkin!

Kolmas kohde oli Pakkahuone. Jo sen ulkoseinästä luin "museoaatteen edelläkävijästä" eli piirilääkäri C. R. Ehrströmistä, joka raahelaisten eksoottisista tavaroista innostui 1862 perustamaan Suomen ensimmäistä "yliopistojen ulkopuolista julkista museota" Raaheen. Lisää tietoa hänestä sai itse museossa ja ulkomaan ihmeitä oli esillä runsaasti.

Museon alakerta alkoi merellisessä tunnelmassa ja jatkui käsityöläisten sekä viinatehtaan merkeissä. Täytenä yllätyksenä tuli viimeinen huone, johon oli ahdettu Raahen kirkkoon 1600-luvun puolivälissä Michel Baltin tekemät koristukset. Eivät olleet Suomen kirkot reformaation jälkeen värittömiä ja esineettömiä! Aivan ihania ilmeitä ja hahmoja!

Yläkerran lelukokoelmasta ihastuin paikallisia rakennuksia esittäviin rakennuspalikoihin. Miksei tätä ole keksitty useammassa paikassa?

Kysy ja vastaa -peli 1860-luvulta on tuttu lapsuuteni teollisena versiona.

Tekstiilejä oli iso huone. Onkohan näillä miehen silkkikengillä astuttu askeltakaan?

Viimeinen eli neljäs kohde oli kruununmakasiini, jonka kertama tuntui osin päällekkäiseltä pakkahuoneen kanssa. Alakerrassa oli hieman merenkäyntiä ja yläkerrassa Raahen historiaa kronologisesti. Aitoja arkeologisia esineitä esihistoriasta ja keskiajalta ei ollut, mutta suurvalta-ajalta kylläkin.

Museon ylpeys on sukelluspuku 1700-luvulta. Minulle jäi epäselväksi oliko esillä alkuperäinen vai 30 vuotta sitten tehty kopio.

Samuli Sarkkilan (1878-1956) puuveistoksiin olin ihastunut jo pakkahuoneella ja kruununmakasiinissa oli niitä(kin) lisää. Niiden sanotaan esittävän raahelaisia 1920- ja 30-luvuilla.

Eli antoisinta oli taide 1600- ja 1900-luvuilta. Tykkäsin kyllä myös Pakkahuoneen merellisessä osuudessa olleista A. J. Hedmanin teoksista 1800-luvulta, mutta valokuvani niistä eivät onnistuneet.

"Raahen kirjasto" ja poikansa

Suomen kuvalehdessä julkaistiin alkuvuodesta 1875 Maksimilian Aukusti Myhrbergin elämäkerta, johon oli "käytetty kaikki tiedossa olevat hajalliset kirjoitukset Myhrbergistä ynnä myös koko joukko vainajan sukulaisilta ja ystäviltä saatuja suullisia tarinoita." Hyvin samannäköinen teksti on Julius Krohnin kirjoittama vuonna 1881 julkaistu elämäkerta.

Näissä Myhrbergin äidistä Christina Soveliuksesta (s. 1764) oli näin selvinnyt, että hän

oli monin puolin erittäin etevä nainen. Hänellä oli jalo sydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tavattomat hengen lahjat. Näitä viimemainittuja hän, koska ei siihen aikaan vielä mitään kouluja tyttöjä varten meidän maassamme löytynytkään, oli omin neuvoin harjoitellut ja kehitellyt. Hän oli oppinut ja lukenut paljon, varsinkin maantietoa ja historiaa koskevia kirjoja, niin että häntä yleisesti mainittiin puoleksi kunnioittavaisella, puoleksi pilkkailevaisella liikanimellä "Raahen kirjasto" (muuta kirjastoa ei silloin ollutkaan olemassa koko kaupungissa). Tieteellisten lukemistensa rinnalla oli hän myös kaunokirjallisuuttakin lukenut paljon enemmän kuin useimmat naiset Suomessa hänen aikanansa. Parempaa opettajaa ja kasvattajaa ei siis olisi voinut toivoakaan noille isättömäksi jääneille lapsille. Pienestä pikaraisesta asti he jo kuulivat äidin suusta innokkaita tarinoita sekä muinais- että nyky-ajan mainioista jaloista miehistä ynnä myös eläviä, kirjallisia kertomuksia vieraista maista ja kansoista. Kaikesta tästä kohosi heidän mielensä ja halunsa jo aikaiseen tavallisista jokapäiväisistä tapauksista ihmiskunnan ylimmäisiin pyrintöihin ja tottuivat heidän silmänsä laajempaan kuin oman kotinurkan piiriin.

Myhrbergin kuuluisuus perustuu taistoihinsa maailmalla. Näitä ennen hän Upsalasta Turkuun opiskelemaan siirryttyään oli rauhankin asialla.

Turussa, johon nyt [joulukuussa 1818] Myhrberg tuli, oli ylioppilaitten elämä siihen aikaan jokseenkin hurja ja raaka. Ylenjuominen ynnä sitten peuhaaminen kaduilla ja tappelut sällien kanssa oli jokapäiväisenä huvituksena. Tämmöisissä otteluissa oli uuden tulokkaan herkuleenvertainen väkevyys ja leijonankaltainen rohkeus sangen tervetulleita apulaisia. Yhtenäkin yönä taas koputettiin Myhrberg'in ikkunaan: eräs ylioppilasparvi oli joutumaisillaan tappiolle sällien kourissa; "kapraalia" (sen liikanimen oli Myhrberg kumppalein kesken saanut) tarvittiin välttämöttömästi avuksi. Mutta mitenkä se oli tehtävä? Jos hän meni ulos lukittuin ovein ja portin kautta, niin heräsi siitä varmaankin talonväki ja seuraavana päivänä, jos tappelusta rehtorille valitettiin, olisivat todistukset olleet aivan valmiit. Myhrberg senvuoksi keksi sukkelan keinon; hän kiipesi hiljaa kammarinsa uuninpiipun kautta katolle, laskeutui kadulle ja riensi taistelutanterelle. Siellä kallisti hänen voimansa pian voiton ylioppilaitten puolelle, mutta kahakka tuli niin kauheaksi, että poliisin täytyi tulla väliin. Pitkäin koipiensa avulla pujahti Myhrberg perään=ajajain näkyvistä ja palautui taas samaa tietä kammariinsa, missä hän kätki nokiset vaatteensa piiloon ja itsensä peiton alle sänkyhynsä. Kun sitten poliisi, joka "kynnestä oli leijonan" tuntenut, vaikkei pimeässä ollut mahdollista näöltä täyttä varmuutta saada, tuli hänen kortteeriinsa häntä hakemaan, oli hän syvimmästä unestaan heräävinään ja kummasteli suuresti kuinka häntä saattoi syyttää yöretkestä. Poliisimiehet, hämillänsä muka erhetyksestään, läksivät tyhjin toimin matkoihinsa.

Myhrberg'in todellisesti ritarilliselle, jalolle hengelle kävivät kuitenkin nämät "katuoja-sodat" (siksi hän niitä nimitti) hyvin pian inhoksi. Hän luopui niistä ja rupesi kaikkein jalompain pyrintöin johtajaksi kumppalein kesken. Yhä suuremmaksi karttui hänen ympärilleen kunnollisten ylioppilaitten joukko, ja viimein vihdoin uskallettiin käydä vallitsevan raakuuden kimppuhun. Ylioppilaskunta kutsuttiin yhteen tavalliseen kokouspaikkahansa, forum'iin, s.o., yliopiston juhlasalin eteishuoneesen, jossa pielien alustimet olivat puhujalavoina. Kiihkeän väittelyn perästä saatiin siellä se päätös toimeen, että vasta olisi rauhallisempi, sivistyneelle nuorisolle sopivampi elämä vietettävä. Juhlallisessa saattojärjestyksessä marssittiin nyt Uudelle Torille, jonka keskelle sorvatut koivusauvat, jommoinen aina oli jokaisella ylioppilaalla kädessä ja jotka olivat taisteluissa parhaina aseina, viskattiin suureen kasaan ja poltettiin. Samoin kuin Myhrberg oli ollut tämän tuuman ensimmäisnä keksijänä, samoin hän myös oli ensimmäisenä sitä toimeen panemaan; hänen sauvansa lensi ensiksi maahan röykkiön aluspuuksi.

Ne, jotka tähän aikaan tunsivat Myhrberg'in, kuvaavat häntä ulkomuodoltaan kauniiksi, käytökseltään hienosti sivistyneeksi, vilkkaaksi, suoraksi, rakastettavaksi nuorukaiseksi, joka mielellään otti osaa seura=elämään ja jota mielellään seuraelämässä nähtiin. Hän osasi hyvin tanssia ja paitsi sitä teki hänen kaunis, miehuullinen näkönsä jä vilkas puhelahjansa että neitoset hyvin halukkaasti toivoivat häntä tanssikumppalikseen. Mutta Myhrberg'illä oli se tapa että hän harvoiu läksi tanssiin pyytämään, ennen kuin muut nuoret herrat jo sen olivat tehneet. Silloin hän katsoi kutka tytöt olivat kumppalitta jääneet ja valitsi yhden niistä. Siinäkin pienessä seikassa ilmautui jo hänen jalo mielenlaatunsa.

Ryyppymies opettajana

Matti Hahtolan vakuutettua minut elämäkertansa  Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) suhteellisesta totuudellisuudesta on kuvauksensa opettajastaan yhdistettävissä vastaavan suhteellisella varmuudella Karl August Cajaniin. Raahesta lähdön ajoitus ja kuolinsyy stemmaavat.

Vuoden 1836 paikkeilla Raahen pedagogiossa luettiin "katekismusta, raamatun historiaa, maailman historiaa, maantietoa ja sisälukua sekä kirjoitusta ja laskentoa".

Koulu oli avoinna 7—10 e. p. p. ja 2—5 j. pp. Mutta usein tapahtui, ettei päästy j. p. p. sisälle syystä, että opettaja oli ryyppymies, ja levähti liian kauvan puolista. Kuitenkin lienee ollut oppinut mies, koska toisinaan saarnasikin kirkossa. Eräänä talvipäivänä oli hyvin pakkanen me oppilaat, jotka odottaissamme olimme kisailleet hyvän aikaa opettajan nukkuissa, aina neljään saakka ulkona, menimme viimmein eteiseenkin kisaamaan, että opettaja heräjäisi unestaan. Vaan kun siitä ei apua ollut, löi eräs vanhemmista oppilaisista useat kerrat kovasti nyrkillään koulun oveen. Silloin aukaistiin ovi ja opettaja tokasi: "kuka löi oveen?" Siihen vastauksen saatuaan tarttui hän lyöjää tukkaaan ja läsäytti konnalle, varoittaen ettei saa kolistaa ovelle. Kuitenkin pääsimme sisään ja oltuamme siellä yhden tunnin, laskettiin pois. 

Tietysti olisi opettajan käytöksestä tehty esimiehilleen kanteita, jos siellä olisi ollut herrasväen lapsia, mutta siellä kävi ainoastaan alhaisen lapsia. Herrasväki ja ne, joilla vaan varallisuutta oli, lähettivät lapsensa Ouluun kouluun. Raahen koulua pitivät mitättömänä, eikä siellä paljon edistynytkään.

Muutamana kevännä oli koulun hyyskää siivoamassa eräs äijä, jota nimitettiin Karipaukkariksi ja kun opettajakin sattui olemaan jotensakin tinassa, niin kävi hän väliin tarkistamassa Karipaukkarin työtä ja tuli kouluun kalossit pahassa siivossa. Opettajan ollessa Karipaukkarin toimia katsomassa, repäsi eräs koulupojista palasen ihka-uuden katekismoni lehdestä. 

Opettajan sisään tultua menin, näyttäen kirjaani, valittamaan, että tekevät pahuutta ja että äiti on kotona minulle vihassa kirjan repimisestä. Opettaja pani yhden kirjan lehdistä etu- ja keskisormen väliin käskien minun pitää kirjasta kiinni, sitte veti lehteä lausuen "repikö se noin?" Kun havaitsin kirjanlehden irtautuvan, niin annoin perään, mutta silloin iski opettaja minua korvalle, lausuen "etkö pidä." Sitte kysyi vielä: "repikö se noin?" Kun lehti oli jäänyt hänen sormiensa väliin, talutti hän tukasta minun mustaan penkkiin istumaan, viskaten lehden kappaleet laattialle, ja meni taaskin ulos Karipaukkarin pakinoille, jolla ajalla toverini tekivät minulle enemmän kiusaa. 

Kotia tultuani selvitin itkusilmissä äitille, mitä koulussa tapahtui näyttäen kirjaani. Äiti, jolla sanottiin olevan hyvä "supliiki," lausui ettei Matti iltapuoleen menekään kouluun. "Ette te taitaisi sinne päästäkaän, voipi taaskin maisterinne nukkua. Minä käyn huomen-aamulla maisterin puheilla," selitti äiti. Seuraavana aamuna lähtikin äiti maisterin pakinoille. Sieltä palattuaan kysyin: "mitä sanoitte maisterille?"

"Kyllä minulla sanomista oli. Uhkasin kannella piispalle, koska kohta piispan kinkerit tulee, että maisteri pitää huonoa käytöstä ja rötkistelee lasten nähden juovuksissa."

"No mitä maisteri sanoi?"

"Eipä sillä ollut mitään sanomista, pyysi ettei toki mennä piispalle kantelemaan. Hän lupasi ostaa uuden katekismuksen ja pyysi ettei ottaa poikaa sentähden pois koulusta." 

Asiasta ei ollut sen enempätä puhetta kotona eikä koulussa, kävin vaan edelleenkin koulussa, ja olihan siellä hupaisaakin kun oli paljon muitakin ja sai usein kisailla ja mäkeä laskea kirkon hyppyrissä ja Pitsenin mäessä, jotka olivat likellä koulua. Edistyminen oppiaineissa ei tullut sanottavasti kysymykseen. 

Eräänä päivänä iltapuoleen saavuimme me kolme naapuritaloin poikaa aikaiseen kouluun ja kun ovi sattui olemaan auki menimme sisään. Kohta riensin minä kynttilälaatikolle valitsemaan paksusydämistä kynttilää illaksi nenäni eteen. Laatikon kantta auki vetäissäni sattui käteni pulloon, joka kaatui ja meni rikki. Pullossa oli viinaa, ja viina juoksi pitkin laattiaa. Minä säikähdin, tuppasin laatikon kannen kiinni, hyppäsin toverieni viereen penkkiin ja pyysin etteivät suinkaan ilmoittaisi maisterille pullonsärkijäa. Hetken perästä tuli opettaja sisään, käveli pöydän luo, ja kun hän huomasi viinalätäkön laattialla, vihelsi hän pitkän säikeen ja kysyi, että onko täällä kuulunut mitään kilahdusta.

"Kyllä kuului kuin olisi lasi särkynyt," vastasimme yhteen ääneen.

Piika tuli sitten pyhkimään laattiaa ja korjaamaan pois lasinpalaset. Toverini olivat sittemminkin niin uskollisia, etteivät ilmoittaneet miten pullo särkyi ja niin säilytin selkänahkani eheänä.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti
Kuva Fyren 3/1902

Nätterborgin konsulin perhe

Oulun ilmoituslehdessä nimettömänä julkaistu Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) on minusta yhtä luotettavaa muistelmaa kuin mikä tahansa muukin. Kirjoittaja oli "syntynyt 19 päivänä lokakuuta 1829 ja kasteessa saanut nimekseni Matti, (isän kaima)." Kun elämänsä alkuvaiheet sijoittuvat Raaheen on Hiskistä helppo löytää sopiva kastettu, jonka vanhemmat ovat "Arbk. Matts Hahtola" ja "Caisa". Solmiessaan avioliittoaan 24.5.1829 (viitisen kuukautta ennen esikoisen syntymää) nimensä kirjattiin "Drg. o. Ungk. Matts Hahtola" ja "Pig. Caisa Gröning".

Vanhemman Matts Hahtolan syntymäajaksi kerrotaan SukuForumilla 17.6.1798. Poikansa kertoman mukaan tämä

oli pienen maatilan omistajan poika Siikajoen seurakunnasta ja kasteessa saanut nimekseen Matti. Mutta kun lapsia oli paljon ja maatila pieni, täytyi isäni, joka oli vanhin, lähteä hakemaan rengin paikkaa, jonka saikin kauppias Fellman'ilta Raahessa. 

Siikajoen kasteista ei oikealla päivämäärällä Mattia löydy, mutta voi hän silti paikkakunnalta olla. Vaimostaan poikansa kertoo, että

torpantytär Kaisa Röning Pattijoelta, oli samassa talossa kyökkipiikana, ja palveltuaan yhdessä talossa useampia vuosia, rakastuivat toisiinsa, ja niin tuli heistä parikunta sekä yksi pari lisää Raahen kaupungin roskatyön tekiäin ja huonekuntalaisten kirjoihin.

Kaisa on Pattijoen rippikirjoista löydetty. Hän kertoi aikanaan pojalleen, että olivat miehensä kanssa

palveluksensa ajalla olleet säästäväisiä, oli heillä kummallakin palkka-säästöjä, ja kun eräs työmies oli kaupitellut taloaan, ostivat sen ja maksoivat paikalla, oltuaan huonekuntalaisena toista vuotta. Talon maksettuaan jäi kolme reikäleipää vartaaseen, silloin oli isä lausunut: "Nyt on oma talo, mutta katsoppas leipävartaaseen?" "Älä ole milläsikään, kyllä Jumala siunaa toista, oli äiti vastannut." 

Tämä talo sijaitsi toisen kaupunginosan tontilla 65 (RK 1832-38 s. 36, 1840-46 s. 39, 1847-53 s. 45, 1854-63 s. 60)

eteläpuolella kaupunkia. Sen kaupungin osan korttelia nimitettiin "Nätterborgiksi", tietysti sentähden kun siinä oli ainoastaan kuusi yksihuoneista mökkiä. Meidän talossamme oli kolme huonetta ja seinät ulkopuolelta punaiseksi maalattu, ja nimitettiin sitä Nätterborgin konsulin taloksi. Sen nimen risti talollemme eräs samassa korttelissa asuva irstas ja juoppo nainen, jolla oli useampia jalkalapsia. Lapset olivat kuitenkin siivoja, elättivät itseään kerjäämällä, ja pientä asiaa tehdessään ansaitsivat lanttijakin. Mutta kun heidän äitinsä sai rahat käsiinsä, osti hän niillä viinaa. Kun lapset huomasivat mihin heidän äitinsä rahat käytti toivat he sittemmin rahansa vanhemmilleni talteen, siitä syystä alkoi sanottu nainen nimittää taloamme Nätterborgin konsulin taloksi, kun siellä muka tallennetaan muiden rahoja. Siitä saakka muutkin irvi-hampaat käyttivät samaa nimitystä, ja nimittelimät meitä lapsia Nätterborg'in konsulin lapsiksi, jotka saavat periä kultakolikolta. Isä oli näet eräänä rahan muuton aikana vaihettanut rahaa ja y. m. ohessa saanut toistakymmentä kultarahaa, jotka oli muutamain hammastikkuna, ja niillä ivasivat lapsiakin.

Matin jälkeen perheeseen syntyi 14.4.1839 poika Jaakko, joka

pantiin kouluun, mutta oli halutoin opintoja harjoittelemaan, eikä siis monta lukukautta käynyt koulussa. 18 vuoden ijällä lähti hän "jungmannista" merelle, ensi laivan purkaus-paikassa oli muiden yllytyksestä karannut laivasta ja oltuaan tovereinsa seurassa muutamia päiviä maalla, oli palannut laivaan takaisin, mutta eräänä myrskyisenä iltana pimeässä purjeita kokoon kääriessä oli pudonnut mastosta mereen, ja niin sai siellä hautansa. Veli Jaakko oli minua tukevampi ruumiiltaan ja väkevämpi voimiltaan, jo 18 vuoden ijällä paiskasi hän tavallisia miehiä kisaillessa kenttään.

Sisaret Maija ja Lovisa menivät merimiesten kanssa naimisiin. Tämä vahvistaa Marian osalta SukuForumin postaus ja Lovisan osalta SukuForumin postaus.

Omaelämäkertansa kirjoittanut Matti Hahtola kuoli 14.2.1916 Ylivieskan Raudaskylässä ollessaan edelleen Alavieskan lukkari.

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Kartta Kaupunkikartat (kokoelma) > Raahen kartat > Plan af Brahestad. (Raahe Iq* 9/- -)

Siansaksasta suomeksi

Sanomalehdessä Raahe kritisoitiin 24.7. & 31.7.1907 ruotsin sekaista suomea ja julkaistiin siinä sivussa Raahen Pekan sanakirja. Siansaksasta suomeksi. Lista ei ole mitenkään erityinen, mutta tarjoaa kesävisan (Lisäys 7:30. Hups. Ilmeisesti tämä piti alunperin tulla julkaistuksi kesällä. Kesän voi mielessään korjata sadepäiväksi.) sellaista kaipaavalle. Kirjoitus- ja tulkintavirheiden välttämiseksi (ja laiskuudesta) uudelleenjulkaisu kuvakaappauksina.

Kustaa IV Aadolf kohti Vaasaa

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.

Sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1802 julkaistu raportti ei suuremmin kuvaile Oulusta lähdön jälkeisiä päiviä. 16.7.1802 kuninkaan seurue päätyi Pyhäjoen pappilaan ja seuraavana päivänä matkustettiin Raahen kautta Kokkolaan, jossa porvaristo tarjosi iltaruuan.

Raahessa on tallella Jenny Montinin ompelukirja (neulakirja), joka Eija Turusen artikkelin kautta antaa hieman lisätietoa. Kirjaan oli omistaja nimittäin tallettanut Augusta Durchmanin (o.s. Hårdh) kertomuksen, jonka Turunen suomensi asuun

Silloin kun kuningas Kustaa IV Adolf Puolisoineen matkusti maassamme ja heitä odotettiin saapuvaksi Raaheen, oli näille Korkeille Vieraille valmisteltu majapaikka johonkin kaupungissamme (kihlakunnantuomari Alopeuksen luo?) ja kuskit olivat jo kehotetut pysäyttämään vaunut, kun Majesteetti ei suvainnutkaan niin tapahtuvan, vaan antoi käskyn, että pitäisi "ajaa suoraan". He tulivat sitten lähimpänä olevan kauppias Johan Soveliuksen talon luo ja se sai majoittaakseen Kuninkaan ja Puolison seurueineen. Tämän suuren kunnian, joka Soveliuksen taloa näin odottamatta kohtasi, huomasi toki ajoissa sen omistaja, joka oli ulkona kadulla ja juoksi hän sekä Lars Frieman ("Moppe ja Lusse") niin lujaa kuin kintuistaan pääsivät lähimpään kadunvarren puotiin (veljekset Sovelius) ja ottivat sieltä mukaansa pakan kangasta, joka kaikessa kiireessä levitettiin Soveliuksen talon rapun eteen.

Muistitieto on siis ristiriidassa aikalaisraportointiin, jonka mukaan Raaheen ei jääty yöksi, kuten Turunen on muistiinpanon tulkinnut.

Åbo Tidning julkaisi 14.8.1802 Kokkolasta tulleet tiedot, joiden mukaan vastaanottajiin 17.7. oli kuulunut Anders Chydenius. Kuningaspari yöpyi raatimiehen leski Catarina Riskan talossa ja heti kun olivat huoneisiinsa tulleet saivat (tietenkin) kuulla 128 laukausta, jotka ammuttiin läheisessä haassa. Puoli yhdeksältä seuraavana aamuna oltiin valmiita lähtöön kohti Vaasaa.

Vaasa pohjoisesta lähestyttäessä kirjassa Finland framstäldt i teckningar

Uudessakaarlepyyssä syötiin keskipäivän ruoka ja Vaasaan päästiin 18.7. illalla. Verkkosivujensa mukaan Pohjanmaan museo on sisustanut ruokasalin vastaamaan sitä, jossa "Abraham Falander kestitti kuningas Kustaa IV Aadolfin seurueineen 19. heinäkuuta 1802, kuninkaan vieraillessa Pohjanmaalla". (Falanderin kohtalosta muutama vuosi myöhemmin oli blogissa juttua viime joulukuussa.)

Vaasasta lähdettiin 20.7. Kristiinankaupunkiin. Siellä on säilynyt tietoja vierailuun valmistautumisesta, mistä kerron seuraavassa osassa.

Esteettömyyttään kuuluttavia (1/2)

Aiemmin Ruotsin puolella asunut leski Greta Lisa Halling aikoi avioliittoon Helsingissä. Papin todistus ei ollut kunnossa, joten sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 24.4.1788 asiasta kuulutus.

Piika Stina Henriksdotter oli tullut Vihdistä Viaporiin 1789 aikeissa mennä avioliittoon Kuninkaallisen amiratliteetin vapaaehtoisen Lars Gröndahlin kanssa. Avioliitto toteutuikin, mutta mies lähti 1790 Karlskronaan eikä hänestä sen jälkeen kuulunut mitään. Ellei hän ilmoittaisi kuuden kuukauden sisällä itsestään nähtyään esimerkiksi sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.12.1793 julkaistun ilmoituksen, Stina olisi vapaa uuteen avioliittoon.

Helsinkiläinen merimies Anders Forsberg oli avioliittoaikeissa Göteborgissa vuoden 1794 alkaessa. Esteettömyytensä naimisiinmenoon ei ollut täysin selvää, joten sanomalehdessä Posttidningar julkaistiin 24.5.1794 kuulutus.

Merimies Jöran Johansson Someron Harjun kylästä lähti ulkomaille vuoden 1783 paikkeilla eikä antanut sen jälken kuulla itsestään. Vaimonsa Maria Jacobsdotter oli 12 vuoden odotuksen jälkeen aikeissa mennä naimisiin Uskelan Hähkänän kylästä kotoisin olevan Matts Michelssonin kanssa. Tarvittiin kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.5.1795.

Pyhäjoen Haapajärvelle päätyi syksyllä 1791 mies, joka sanoi olevansa Saloisissa vuonna 1768 syntynyt Nils Nilsson Brunman. Hän oli lähtenyt kotoaan jo nuorena ja kulkenut pitkin maata eli naimisiinmenon esteellisyys epäselvää. Niinpä kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.4.1796.

Merimies Ananias Andersson Hatunen oli 1780-luvun lopulla juhannuksen aikaan lähtenyt laivalla Raahesta kohti Cadiria. Laiva myytiin eikä Ananias siis palannut sen kyydissä Raaheen. Eikä hänestä ollut kuulunut mitään kahdeksaan vuoteen, joten vaimonsa Catarina Michaelsotter Peckala suunnitteli uutta avioliittoa ja kuulutti määräysten mukaisesti sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.6.1796 asiaansa.

Raahen kastetuissa on merimies Anders Hatuselle ja vaimolleen Stina Johansdotterille 11.2.1763 syntynyt Ananias, joka vaikuttaa todennäköiseltä katoajalta, vaikkakin nuorelta sellaiselta. Verkkosukupuun Kaarina Hatunen eli Pekkala (s. 13.6.1760) on mennyt naimisiin Anders Johan Bogmanin kanssa eli ilmoituksesta lienee ollut hyötyä.