"Itikka," vanha juoppo räätäli, joka joi ja tappeli ja pieksettiin puolikuoliaaksi jokaisilla Kajaanin markkinoilla, oli myöskin kotiseutuni mainehikkaita henkilöitä. Vanhoilla päivillään, kun ei voinut enää ommella, ei juoda eikä tapella, hän asettui Hevossaareen mökkiläiseksi, aivan yksinänsä. Mutta vielä tapasi nytkin vanha konnuus: alkoi varastaa lähimmän talon kuopasta pottuja, neljänneksen päässä manterella.
Talon isäntä arvasi kuka varas oli ja asetti kuoppaan heinähangon juuri semmoiseen asemaan, että sen pitäisi sattua varkaan peräpuoliin, jos hän laskeutuu takaperin kuoppaan. Ja kun isäntä meni seuraavana päivänä katsomaan pottukuoppaansa, niin verta oli ollut runsaasti lumella. Ja "Itikka" makasi sen talven Hevossaaressa pöksässään sairaana, ilmaisematta kenellenkään mikä häntä vaivasi.
Minä sille "Itikalle" jäin ainakin suureen kiitollisuuden velkaan. Kun viime kerran Paltamon kirkolta olin matkalla kotikylääni, kesäkuulla 1867, niin rannat olivat jo laajalta sulat ja jää Oulujärven poikki melkein mahdoton kulkea, kun kaikki karipaikat selälläkin olivat jo sulana. Silloin sattui "Itikka" olemaan kulussa samalle suunnalle kuin minäkin — Oulujärven pohjoispuolelle. Minä otin hänen ilolla matkatoverikseni, ja annoin hänen kulkea heikolla jäällä melkoisen matkan päässä edelläni, arvellen, että jospa tuo hukkuukin, niin ei tuosta tule suurta vahinkoa. Ja niin me menimme onnellisesti järven yli, saapuen iltasella veljeni taloon, jossa heti nukuin tuolille istualleni. Enkä tainnut muistaa "Itikkaa" kiittääkkään semmoisesta avusta. Seuraavana päivänä aaltoeli jo iso järvi sulana, josta yksi yö oli jäät murtanut. Silloin oli niin myöhäinen kesän tulo, ett'ei tiedetty moista olleen sitten vuoden 1777. (Kajaanin Lehti 23.9.1899)
Pätkä on lapsuusmuistelmasta, jonka kirjoittaja asui vuonna 1899 "läntisellä pallonpuoliskolla". Melalahdesta lähti varmaan useampia siirtolaisia, mutta yksityiskohtiin ja ajoitukseen sopisi erinomaisesti kirjoittajaksi Aleksanteri Leinonen.
