lauantai 28. elokuuta 2021

Kaupunkien ruokakauppa 1800-luvun puolivälissä

Mistä "ennen vanhaan" kaupungissa ostettiin elintarvikkeet? Olen aina ajatellut, että torilta ja kansoittanut jokaisen kaupungin ja vuosisadan aukiot samanlaisin kojuin kuin Helsingin Kauppatorin 1900-luvun alun valokuvissa. Mielikuvassani maalaiset "tietenkin" veivät kuormansa torille.

Heräsin ajatuksen virheellisyyteen vasta kun luin Kotiseudusta 14/1900 J. M. M. T.: lyhyen kirjoituksen Mitenkä Raahessa ennen aikaan tultiin toimeen ilman paikallista sanomalehteä. Sen loppukappale kuuluu

Torikauppaa ei Raahessa tietysti ollut 1800-luvun puolivälissä, eipä edes 1870--luvullakaan, vaan maalaiset tavaroineen ajoivat kaupungin katuja tai pysähtyivät jollekin pihalle, jolloin talon emäntä lähetti tutuilleen sanan marja- tai lohikuorman saapumisesta, mistä tieto levisi kuin kulovalkea. — Kalat ostettiin rannasta, jonne rouvat lähettivät palvelustyttönsä koreaksi maalattu kaukalo kädessä vartomaan kalastajain saapumista ja suoraa veneestä ostamaan kalaa. — Tuoretta lihaa taas saatiin sillä tapaa että teurastaja lähetti sanan kaupungin rouville milloin tuoretta lihaa oli.

Tilanne tietenkin riippui kaupungista ja sen koosta. Kuopiosta kirjoitettiin Suomettareen 11.7.1856 torikauppaa edeltäneestä käytännöstä:

Näihin asti on täällä maakunta, erittäinki lauvantai-iltoina ja pyhä-aamuina, käynyt kartanosta kartanoon kaupiten tavaroitansa kaupunkilaisille. Jokainen arvaa, miten hankala tämä tapa on ollut sekä maakunnalle että kaupunkilaisille niin hintain epätasaisuuden kuin erittäinki tavarain saamisen puolesta.

ja Suomettareen 25.7.1856 muutoksesta:

Saatiinpa muuan kuukaus takaperin tuo jo kauvan toivottu torikauppakin käyntiin. Tätä asiata varten tasoittivat kaupunkilaiset yhdestä tuumin Tuhkaniemi-nimisen rannan ranta-toriksi, jossa Kallaveden takaa tulevat maantavaran tuojat saavat myydä tavaratansa. Lukiotori eli vanhalla nimellä hevois-tori on määrätty maata myöten ja Savilahden puolelta tuleville tavaran myyjille. Nämät kaksi toria on niin muodoin niin myyjille kuin ostajillekin vapaassa vallassa, mutta elkään mainitun tavaran kauppa enää tapahtuko muualla, jos tahdotaan välttää 3 kolikan sakon maksoa. 

Torikaupan järjestyksestä 1800-luvun puolivälissä kertoo oululaisen kirjoitus Oulun Wiikko-Sanomissa 30.7.1859:

 Muissa kaupungeissa pidetään tarkka vaari että järjestystä ei puutu kauppatorillakaan. Niin näemme Helsingin kauppatorillakin, jossa niin suuri liike ja väen paljous on, poliisin tarkasti katselevan että kukin tavaralaji on erityisellä paikallansa, jyväkuormat yhdessä, lihat toisessa paikassa, ja se sillä järjestyksellä että kuormat ovat vierekkäin, hevoset yhtäänne käännetyt, ja kunkin tavara-jonon välissä kapeita polkuja. Sillä lailla on helppo löytää mitä hakee, kulku on vapaa eikä toinen ole toisensa tiellä. Mutta kuinka toisin se ei näytä Oulun torilla jonakuna talvisena päivänä, jolloin se kauppa on virkein. Valtatie menee juuri torin poikki, ja hyvä on jos taluttelemalla, sivuttelemalla ja huutamalla viimen pääsee sen väki- ja kuorma-kihermän läpi ehjänä. Kaikki on sikin sokin: kuorma siellä, kuorma täällä, hevoset ristiin rastiin kuormien edessä, vieressä ja päälläkin, että on hengen vaarassa siellä tavaroita kysyessä ja etsiessä.  

Jyväskylässä sen sijaan (Koti ja koulu : sanomia lasten kasvattajille 18/1864 )

Tavallista jokapäivästä torikauppaa ei näet vielä meillä ole nimeksikään. Mitä vähän maanmiehillä ruoka-ainetta ja muuta on myytävätä sitä hän talosta taloon käy tarjoelemassa, mutta torille tuskin pysähtyy kuorminensa edes markkinoinakaan, muista ajoista ei puhumistakaan. Monelle kaupunkilaiselle, joka on onnistunut vetämään ruokakaupan luoksensa, onkin tuo kotona kaupitseminen varsin mielenmukainen, sillä täten aina etu kynnessä pääsee tuotteita valitsemaan ja saattaa vielä voitolla tarita tarvetta toisillenkin. 

perjantai 27. elokuuta 2021

Autonomian ajasta tutkimusta

Tänään puolustaa Tampereen yliopistossa Hilja Solala väitöskirjaansa Suomalaisen hevosrodun synty : Maatiaishevonen ja kotieläinjalostuksen kansainvälinen murros 1893–1907. Perinteiseen tapaan tilaisuuden kunniaksi kronologiaan perustuva opinnäytelistaus.

torstai 26. elokuuta 2021

Halikon monet onnettomuudet ja avunsaanti

Aikanaan esittelin maanvyörymässä peltonsa menettäneet veljekset Halikon Kurusta. Tuolloin löysin Inrikes Tidningarista kaksi sanomaa saadusta raha-avusta. En kuitenkaan huomannut hakea täydennystä Turussa ilmestyneistä lehdistä, joissa oli myös ilmoituksia annetusta avusta ainakin 2.1.1793, 29.4.1793, 5.8.1793 ja 2.9.1793.

Samaa mallia yritettiin kymmenen vuotta myöhemmin. Tuolloin oli salama osunut Maijalan puustellin mailla hiekkamäkeen, muodostanut syvän haudan ja heittänyt ilmaan isoja kiviä, jotka siirsivät ja tuhosivat läheisen torpan. Kuin ihmeen kaupalla rakennuksessa olleet torpparin vaimo ja äiti sekä kaksi pientä lasta selvisivät hirsirauniosta hengissä. Mutta omaisuutensa menettäneinä, joten kirjoitus Åbo Tidningissä 6.8.1803 päättyy avunpyyntöön. Jos se tuotti tulosta, ilmoitukset eivät osuneet paikannimellä tekemääni hakuun.

Niclas Lafrensenin
miniatyyri
August Armfeltista
Wikimedia
Jälleen (lähes) kymmenen vuotta myöhemmin Viurilan kartanonherra, vapaaherra August Armfelt kirjoitti Åbo Allmänna Tidningiin Halikossa tapahtuneesta onnettomuudesta. Tällä kertaa kyseessä oli lokakuun 1. ja 2. päivän välisenä yönä Alakydön kylää kohdannut maanvieremä. Se vei mukanaan suurimman osan kylän pelloista ja rantaniittyjä. Maa lähti liikkeelle 1342 kyynärän eli 796 metrin matkalta. Neljä latoa niittymaalla säilyi ehjänä, mutta siirtyi maan siirtyessä syntyneelle kummulle. Kirjoitus julkaistiin 13.10.1812.

Armfeltin kiinnostus tapahtuneeseen selittyy Åbo Allmänna Tidningissä 28.1.1813 julkaistusta selvityksestä: hän omisti kylän maat. Niinpä hän oli määrännyt varamaamittari Simon Grönlundin ja lautamiehet Christer Johansson Postin ja Israel Michelsson Saarenmäen tekemään virallisen vahinkoarvion, jonka lähettäminen lehteen oli todennäköisesti myös Armfeltin idea. Edellistä kirjoitusta vastaavan, mutta hieman tarkemman kuvauksen jälkeen, mainitaan Armfeltin seurassa ollut englantilainen herra Perceval, joka oli lahjoittanut kärsineille kolmelle viljelijälle 150 ruplaa.

Herra Percevalin kerrottiin olevan lordi Ardenin poika ja pääministeri Spencer Percevalin veljenpoika. Uutisia seuranneet tunnistivat varmasti jälkimmäisen nimen, sillä pääministeri oli 11.5.1812 dramaattisesti ammuttu kuoliaaksi parlamenttitalossa. Veljensäkin on saanut Wikipedia-sivun, jolla kerrotaan kuudesta pojasta. Jos historiallisesta romantiikkaviihteestä olen jotain oppinut, niin Halikossa käynyt ei ollut perheen vanhin poika, sillä tällä todennäköisesti olisi ollut joku arvonimi. Toisaalta tämäkin oli vain 18-vuotias vuonna 1812, joten pikkuveljensä olisivat olleet vielä nuorempia.

Ehkä tämä herra Perceval kertoi kotimaahan palattuaan näkemästään, sillä August Armfeltilla oli vielä kerran syytä palata maanvyörymään. Åbo Allmänna Tidningin 12.2.1814 ilmoituksissa Armfelt ylisti englantilaisten hyväntekeväisyyttä. Hän toisti tiedon Pecvalin lahjoituksesta ja kertoi nyt, että  samat onnettomat olivat äskettäin saaneet 300 ruplaa markiisi Buten pojanpojalta "Carl John af Dumfris och Windsor". Sama teksti julkaistiin toistamiseen 24.3.1814.

Ja mitä tapahtui Alakydölle? Tuoreen inventoinnin (pdf) mukaan: "Alakytö ilmaantuu karttoihin 1780-luvulla isojaon myötä. Tuolloin siellä kuitenkin jo on kaksi taloa, Alimmainen ja Ylimmäinen sekä yksi torppa. Alakydön kaksi taloa säilyvät täällä 1900-luvulle, jolloin ensin tyhjenee Alimmainen, jonka tontti otetaan viljelykäyttöön. Ylimmäisen tontilla on edelleen säilynyt yksi vanha rakennus." Maanvyörymää ei ole noteerattu kylän kehityshistoriassa.

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Arkistosta kadonnut 1700-luvun elämäkerta?

Kun julkaisin Huittisissa kuollutta karoliinia käsittelleen blogitekstin, tein pienen fuskun. Jätin loppuun arvelun paikallishistoriassa julkaistusta tiedosta, vaikka todellisuudessa olin jo tarkistanut Raimo Viikin Suur-Huittisten historia II:n ja löytänyt sieltä lähes samat tiedot kuin 1700-luvun sanomalehdestä. Nämä olivat väitöskirjani kannalta merkittäviä, sillä perustuivat toiseen aikalaislähteeseen, jota mielelläni olisin verrannut sanomalehteen. Jos olisin voinut.

Mutta Huittisten seurakunnan arkistoon kurkistus tuotti ikävän yllätyksen, joka tuotti tarpeen lähettää seuraava sposti Kansallisarkistolle:

Suur-Huittisten historiassa Raimo Viikki antaa tiedoille sivuilla 31-32 viitteeksi Nils N. Idmanin laatiman elämäkerran Matthias Willbergistä signumilla TMA HKA XXXI:5 ja sivulla 323 vastaavan viitteellä XXI:5. Kumpikaan signum ei vastaa nykyistä arkistokaavaa, enkä löytänyt elämäkertaa ainakaan kohdasta "Historiallisia tietoja Huittisten pitäjästä ja sen papistosta 1580-1887 (II Ha:1)". Viikin lähteissä sillä onkin rinnakkaissignum LI eli kyseessä ei ole oikea aineisto.

Voisitteko jostain vanhasta luettelosta selvittää, mitä nykyistä yksikköä XXXI:5 ja XXI:5 vastaavat? Tai siis ensisijaisesti sen, että mistä Idmanin teksti löytyy. XXXI vaikuttaa varsin monipuoliselta: [esimerkkejä]

Parin viikon odottelun jälkeen sain Turusta vastauksen:

Huittisten seurakunnan arkiston vanha osa on siirtynyt maakunta-arkistoon kahdessa osassa vuosina 1966 ja 1967, mutta järjestäminen on tehty vasta syksyllä 1980. Viikki on käyttänyt arkistoa tuossa välissä tai mahdollisesti ennen siirtoa. En löytänyt virka-arkistostamme luovutusluetteloita, joten en osaa sanoa mistä Suur-Huittisten historiassa käytetyt signumit ovat peräisin. Mielestäni niillä ei ole mitään tekemistä seurakuntien arkistokaavan kanssa.

Myös minä olisin katsonut ensimmäisenä Historiallisia tietoja Huittisten pitäjästä ja sen papistosta (II Ha:1). Toinen mahdollinen on väkilukutaulukoiden ja kuolleisuustaulukoiden lisätiedot (II Df:2), mutta en löytänyt niistä Willbergin tai ylipäätään kenenkään elämäkertatietoja. TMA HKA kieltämättä viittaa maakunta-arkistossa säilytettävään aineistoon, mutta valitettavasti en osaa olla asiassa avuksi.

Eli täydelliseltäkään näyttävät arkistoviitteet eivät aina auta paperien löytämisessä. Jos joku keksii, mitä muuta arkistoa Viikki olisi voinut tarkoittaa tai minne elämäkerta olisi järjestelyssä voinut päätyä, niin kommenttikenttä on käytettävissä. 

tiistai 24. elokuuta 2021

Liian varhain kuollut lehtihistorioitsija

Vasta kesän luku-urakoinnissa huomasin Historiallisessa aikakauskirjassa vuonna 1907 julkaistun artikkelin "Then Swänska Argus" varhaisemman vapaudenajan kuvaajana. Then Swänska Argus ei ollut sanomalehti vaan n.s. moraalinen viikkolehti eikä täten väitöskirjatutkimukselleni suoraan merkityksellinen, mutta 1700-luvun lehdistä kiinnostuneet historiantutkijat ovat niin vähissä, että kirjoittajasta oli syytä ottaa selvää.

Ilta Ilona Starck syntyi Luvialla 4.11.1882. Kymmenvuotiaana hän muutti Kokemäelle, jonne isänsä Gustaf Fredrik Starck valittiin kirkkoherraksi. Ilonaksi useimmin kutsuttu tyttö tuskin sai kovin vahvaa kokemäkeläisidentiteettiä, sillä hän kävi tyttökoulua Porissa, josta hän sai päästötodistuksen keväällä 1899 (Satakunta 1.6.1899; Satakunnan kansa 31.5.1939). Hän jatkoi opintojaan Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa (Päivälehti 6.6.1903; Autio: Ylioppilasmatrikkeli 1900-1907). Perheen isän kuoltua Kokemäellä kesällä 1900, Ilona veljensä ja äitinsä kanssa muuttivat kirjansa Helsinkiin (Kokemäen rippikirja 1901-1911 s. 791).

Ilona Starck pääsi ylioppilaaksi vuonna 1902 ja kirjoittautui Länsisuomalaiseen osakuntaan (Suomen yliopiston luettelo 1902, 1903). Hän vaihtoi Satakunnan osakuntaan, kun se perustettiin vuonna 1904 (Suomen yliopiston luettelo 1904) Sen riveissä hän osoitti aktiivisuutta osakunnan lipun hankinnassa ja sai näin karrikatyyrinsä osakunnan historiaan (Satakuntalainen osakunta 1904-1929). Hän kuului myös käsinkirjoitetun osakuntalehden toimitukseen.

Ilona Starckia voi seurata yliopiston luetteloissa vuoteen 1908 ja kerätä sarjan osoitteita, mutta luettelot eivät kerro hänen opinnoistaan mitään. Satakunnan Sanomissa 17.5.1908 ilmestyneen muistokirjoituksen tekijä luulee Ilona Starckin syntyneen Kokemäellä, mutta tarjoaa silminnäkijätodistuksen, jossa "Nuorena, elämänhaluisena ja toiverikkaana hän vielä jokunen aika sitten toveripiirin keskuudessa liikkui." Tuolloin tämä 

virkeästi otti osaa osakunnan ja sen nuorsuomalaisen ryhmän toimiin ja harrastuksiin. Innostunut, puhdashenkinen toveri saavutti kaikkialla suurta arvonantoa ja luottamusta. 
 
Mutta sitten hän äkkiä katosi toveripiirin puuhista ja hommista. Hivuttama rintatauti oli häneen kyntensä iskenyt. Reipas, nuori henki ponnisteli pitkät ajat taudin kuolettavaa vaikutusta vastaan. Mutta lopuksi se joutui ottelussa alakynteen ja kuolema korjasi saaliinsa. 
 
Ilona Starck oli niitä henkilöitä, jotka elivät aatteitten mailmassa. Hän oli kirjallisuuden kautta tutustunut ihmiskunnan ylevimpiin henkiin ja antautunut niiden jalostavan vaikutuksen alaiseksi. Hän oli luonut itselleen päämääriä, elämäntehtäviä, jotka tähtäsivät korkealle. Mutta kun sitten kuoleman ankara hengetär häntä äkkiä alkoi lähestyä ja selvästi antoi tietää, että hänen elinpäivänsä olivat luetut, niin osasi hän todellista henkistä suuruutta osottavalla tavalla alistua kohtalon määräyksiin ja ymmärtävästi hymyillen katsella kuoleman enkeliä, joka hänen vuodettaan yhä lähemmäksi lähestyi hitaasti, mutta varmasti ja peräytymättä. 
 
Elämän onni hänelle hymyili ja lupasi sitä riemua, mitä tässä ajallisessa elämässä korkeimmaksi arvataan. Pitemmän aikaa jo salaisesti kihloissa oltuaan hän tautivuoteella kihlauksensa julkaisi, hyvin kuitenkin tietäen että hänet ja hänen valittunsa oli pian toisistaan erottava kuoleman kylmä syleily.

Ilta Ilona Starck kuoli 13.5.1908 Hyvinkään parantolassa (Kansalainen 15.5.1908). Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. 

maanantai 23. elokuuta 2021

Uutisia 1700-luvun Suomesta skoteille

Näkymä Edinburghiin
Samuel Scott, Wikimedia
Alkukuusta ilmoitettiin, että British Newspaper Archive on avannut osan digitoiduista sanomalehdistään ilmaiseksi saataville
. Perinteiseen tapaan testailin haulla Finland ja keskityin 1700-lukuun leikkien, että ajanhukalla oli jotain tekemistä väitöskirjatutkimuksen edistämisen kanssa. (Ihan oikeasti oli hyödyllistä huomata, että lehtien rakenne poikkesi ruotsalaisista. Lähdekritiikkikin sai yllättävän runsasta harjoitusta.)

Suurin osa jutuista liittyi sotiin tai sotien uhkaan, mutta muutakin löytyi Edinburghissa ilmestyneestä sanomalehdestä Caledonian Mercury. Varhaisin osuma oli hyvin tuttu, sillä tiedot jurvalaisesta naisesta olivat tulleet vastaan jo Inrikes Tidningarissa 14.3.1763. 
A woman of the village of Jurva, near Laihela, in Finland, was mother of 17 children, grandmother to 113, and great-grandmother to 60, when she died the 25th of January last. At the time of her decease, 90 of these descendants were still living in the village, where the whole number of inhabitants amounted but to 170. (Caledonian Mercury - Saturday 09 April 1763)

Valitettavasti Jurvasta ei ole haudattujen listaa vuodelta 1763, joten tämä yhden kylän 25.1.1763 kuollut esiäiti ei ole yksinkertaisesti tunnistettavissa. 

Seuraava uutinen käsittelee konkurssiaaltoa vuonna 1768:
Extract of a letter from Stockholm, Feb 12. "Bankrupties become daily more frequent in this kingdom. There has just happened such one as we never before had an example of, viz. that of an entire city (Nicarleby in Finland) the magistrates of which, and all the inhabitants, excepting a single merchant named Regratier, have declared themselves insolvent to the parliament of Abo. Three-fourths of the inhabitants of the town of Vasa are also reduced to the same extremity."(Caledonian Mercury - Saturday 19 March 1768)

Joku Tukholmassa on siis väittänyt, että yhtä kauppiasta (nimeltä Regratier?!) lukuunottamatta kaikki Uusikaarlepyyssä olivat hakeutuneet konkurssiin samoin kuin kolme neljännestä Vaasasta. Totta vai tarua?

Pikku-uutinen Pohjanlahtea (jatkuvasti?) ylittävän aluksen haaksirikosta 

They write from Stockholm, that one of the yachts which are employed in the Gulph of Bothnia, between Sweden and Finland, has lately been lost. A great number of passengers going to Sweden, all perished, except two peasants. (Caledonian Mercury - Monday 28 February 1774)
on uskottava, mutta jää epäselväksi kuinka moni kuoli, jos "vain" kaksi säilyi hengissä.

Kuuman kesän 1774 karjatauti on todennäköisesti todellinen ilmiö ja venäläisten sulkema rajakin voi pitää paikkansa.

The extraordinary hot weather and drought that has lasted during the whole summer in Finland has caused a sickness among the people, and an epidemical distemper among the horned cattle, in that province, for which reason a party of Russian troops are posted upon the confines of the empire to prevent travellers from Finland from entering the Russian dominions without performing a quarantine of five days. And we hear the King, on account of the sickness, has postponed his intended journey to that quarter till the spring.(Caledonian Mercury - Monday 29 August 1774)

Letters from Stockholm, dated October 28, inform us, that the epidemical distemper which had reigned in Finland, and which had carried off vast numbers of the inhabitants, as well as horned cattle, was entirely stopt. This illness was attributed to the great heats and want of water. (Caledonian Mercury - Saturday 26 November 1774)

Silkkaa pötyä mahdollisesti sen sijaan on Ruotsista lähetettyyn kirjeeseen perustuva uutinen Turun tuomiokirkon tulipalo 20.12.1788, sillä vaikka kirkko on moneen kertaan palanut, kyseisellä päivämäärällä tietoa ei löydy. 

Letters from Sweden advise that the cathedral of Abo, in Finland, was consumed by an accidental fire on the 20th of December. This church was erected by Frotho, the second Christian Sovereign of the country, in 752. The organ was the work of the famous Guido Salviati, of Florence, and set up in 1554, which had a stop loud enough to be heard at a considerable distance from the church. But the greatest loss is the treasure, or bank, where an immense sum was kept for occasional relief of reduced or infirm persons, natives or foreigners. The whole damage is estimated at 6,000,000 of rixdollars, at 4 s. 6 d. each. (Caledonian Mercury - Monday 28 January 1788)

Mainittu kuningas on Saxo Grammaticusin historiassaan mainitsema. Luotettavan oloisilla sivuilla kerrotaan, että "Ensimmäiset luotettavat tiedot Turun tuomiokirkkoon hankituista uruista ovat 1500-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta", mutta Salviatia pitäisi lähteä  hakemaan kirjastoon. 

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Täydennysosia Turusta

1) Lähes vuosikymmen sitten tavasin 1800-luvulla painettuja kappaleita kapteeni Puffin muistelmista. Nykyään koko sarja on digitoituna Litteraturbankenissa:

Lisäksi on digitoitu Puffens kalender (1868), jonka runojen sekaan mahtuu pitkähkö viipurilaisen Samuel Croëllin elämäkerta, artikkelit Turun tuomiokirkon entisistä uruista ja perhehaudoista, Rhyzeliuksen kirjasta lainattu Turun tuomiokirkkoon 1646 iskenyt salama, kirje Henricus Florinukselta Johannes Gezeliukselle, y.m. Sisällysluettelo on lopussa. 

2) Taannoiseen Turun keskiajan piispojen läpikäyntiin asialliseksi täydennykseksi Kirsi Salosen artikkeli Magnus Nicolain (Särkilahti) epäonninen virkojenmetsästysmatka Roomaan 1465–1466.

3) Pari vuotta sitten reformaatiokurssi innoitti satavuotispäivien tarkasteluun. Tämän täydennykseksi A. R. Cederbergin kirjasta Vanhaa ja uutta (1917) ote Savosta syksyllä 1817 Turkuun matkanneen Olof Anders Järnefeltin kirjeestä Gustaf Adolf -veljelleen

Lokakuun 31 päivänä noin klo 8 e.p.p. pääsimme matkamme päähän. Me tulimme kuitenkin liian myöhään, sillä päivää ennen oli Akatemiatalo vihitty tarkoitukseensa. Tämä vahinko oli kuitenkin vähäinen niihin merkillisyyksiin nähden, jotka sittemmin ovat sattuneet. 
 
Riemujuhlapäivänä menin minä heti tuloni jälkeen kirkkoon. Mikä muinaisajan rakennustaiteen mestarinäyte! Minä tosiaankin hämmästyin astuessani sisään. Entäs nuo ihanat urut! Ah, minkä vaikutuksen eikö niiden jumalainen soitto jättänyt minun mieleeni. Tämä tästä. Riemujuhlapäivänä saarnasi tuomiorovasti [Gustaf Gadolin?]. En tarvitse mainita, että hänen saarnansa oli paras, minkä koskaan olen kuullut. Gadolin, Lagus, Snellman ja Jaakko Bonsdorff tulivat jumaluusopin tohtoreiksi. Se ilmoitettiin sarnastuolista, kuin myös se, että Turun hiippakunta on arkkihiippakunta ja että piispa Tengström on arkkipiispa. 
 
Jumalanpalveluksen päätyttyä laulettiin Te Deum, jonka aikana tykeillä ammuttiin. Päivä päättyi ilotulitukseen. Sinä saat uskoa, etten laiminlyönyt kuljeksia kaduilla niinkauan kuin tulitusta kesti. 
 
Seuraavana päivänä piti tuomiorovasti puheen yliopiston juhlasalissa; tämän jumalallisen huoneen sinä olet nähnyt ja sentähden en sen ihanuutta käy kertomaan. Siellä oli sellainen ahdinko, että yritettiin tukehtua. Siitä huolmatta sain mitä parhaimman paikan. Seisoin pilarin luona, joka oli lähinnä puhujalavaa ja sieltä voi nähdä kaikki. Juhlallisuus alkoi ja loppui musiikilla. 
 
Maanantaina eli marraskuun 2:na päivänä ei mitään [merkillistä] sattunut, mutta tiistaina vihittiin tohtoreiksi viisitoista kappaletta, josta Ursin oli priimus. Myöskin tässä juhlallisuudessa olin läsnä --