Opettaja ja verkonkutoja

Ateneum via
Wikimedia

Nimimerkki U. M-la. muisteli Keskisuomalaisessa 2.3.1928 Akseli Gallen-Kallelan taulun mallia Keuruulta eli "n. s. Jamanpään Juonasta antamassa ensi opetusta".

Mainitun Huhkojärven rannalla olevissa Jamanpään ja Ekolan torpissa oleskellen asui kestinä vuoron perään mainittu Joonas, Riikkansa kanssa. Jamanpäässä siihen aikaan saunakestinä kuin minä hänet opin tuntemaan ja muistamaan. 

Jamanpäähän oli n. 5 kilometriä kotoani, Jokakeväinen oli matka Joonaan luo tavallisimmin ehkä maaliskuun alussa. Jonas oli nim. taitava kalanpyydysten tekijä ja korjaaja ja näinollen oli hän aivan välttämätön tekijä ja vieras moneiksi viikoksi kodissani, jossa oli 2:si nuottaa ja kymmeniä rysiä ja verkkoja kunnossa pideitävä ja uusia kuluneiden tilalle kudottava, vaikka renkipojatkin nuotan siuloja koko talvet lisäksi kutoivat, niin työtä riitti vaikka kuinka, ainakin kuukauden päiviksi Joonaallekin.

Joonas oli huonojalkainen, kepin turvin huonosti liikkumaan pääsi, josta syystä hänet oli hevosella joka kevät tuotava ja taas kyydittävä, joten minäkin useasti jouduin tämän matkan tekemään. Muuten hän oli tyyni ja rauhallinen luonne - vaimonsa Riikka pieni, mutta enempi kireä - ja ehkä äreäkin. Jonas oli lukutaitoinen ja uskonnollinen joten hän verkkoa kutoessaan samalla tuli toimineeksi opetustehtävissäkin, ensi alkeita antaen, kuten taiteilija Gallen-Kallela, Suomen taiteen suur-mestari on hänet ikuistaanutkin taulussaan "Ensi opetus". 

Muistan millä tavattomalla ahkeruudella hän aamusta iltaan myöhään kutoi kalanpyydyksiä ja laitteli niitä kuntoon tavattomalla näppäryydellä johon nykyajan ihmiset eivät kykenisi. Pieni poika kun olin, häneltä opin kutomisen taidon siinä, sillä hänen luonaan rupadellen oli hauska olla, sillä lapsista hän piti ja lapset hänestä. Lapsista oli hauskaa kun hän taloon tuli. Pirtissä oli silloin hauskaa ja elämää, kalanpyydyksiä jos mitä joka paikka täynnä. 

Niin elävänä ja tutunomaisena on hän siinä taulussa, että tuntuu kuin Jonas vielä eläisi. Vaikka jo vuosikymmeniä on maan mustassa mullassa leivännyt. Kaihoisa tunne täyttää rinnan muistellessa aikaa vuosikymmeniä taaksepäin. Tuntuisi kuin astuisi pyhälle maalle jolle ei ole lupa astua ja tallata sen viheriää, sametin pehmoista nurmea. Siunattu olkoon lapsuuden ihanat muistot!