Ilmestynyt: Muinaiskalujen etsijä Salomon Wilskman

Kalmistopiirissä ilmestyi eilen Muinaiskalujen etsijä Salomon Wilskman ensimmäisenä osana sarjasta, jossa esitellään viisi suomalaista muinaisesineiden kerääjää, jotka olivat aktiivisia 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Tuoretta tutkimusta 1700-luvusta puheena ja linkkeinä

 

Suomen 1700-luvun tutkimuksen seura järjestää tänä iltana (16-18) verkkotilaisuuden, jossa muutaman viime vuoden aikana väitelleet pääsevät esittämään vartissa olennaisimman tutkimuksestaan. Yksi slotti on itselläni ja toivottavasti vielä menee muistinvaraisesti, vaikka työn esitarkastukseen jätöstä on jo kaksi vuotta.

Koska seuraavasta 1700-luvun väitöksestä ei ole varmaa tietoa, käytän tilaisuuden linkkivaraston tyhjennykseen. Edellisen listauksen tein Liisa Kunnaksen väitöksen yhteydessä viime vuonna. 

• Waldt, Filiph. Svenskar, västgötar eller vassbölingar? Föreställda gemenskaper bland allmogen under stora nordiska kriget
• Widegren, Hugo. The Friendly Turk: Perceptions of the Ottoman Empire by Swedes in Bender during the Great Northern War
• von Berlepsch, Simon. Från fältet till finrummet: Stora nordiska krigets påverkan på karriärutveckling och social rörlighet i den svenska officerskåren
• Peltoperä, Emmi. Isonvihan muistot perimätiedossa entisen Limingan suurpitäjän alueella
• Johansson, Annika Edit. Biskoparnas strategier i relationen till församlingar inom Linköpings stift under tiden 1731–1761
• Chen, Tzu Tung. Climate-associated human health effects. Lessons from historical malaria and mortality records in the pre-industrial Nordic countries
• Petersson, Adrian. Elakartade enigmatiska epidemier. En komparativ studie rörande den geografiska komponentens betydelse för sjukdomsincidens och dödlighet i epidemiska sjukdomar 1750–1810
• Andersson, Tommy. Urbana dödsfällor? - En jämförande demografisk studie av stad/landsbygd i Sverige år 1750–1800 med hänsyn till teorin ”urban graveyard”
• Wilke, Lars. De folkförödande städerna. Dödlighetskriser under 1700-talet i svenska städer och landsbygd
• Bouvin, Philip. Resa för järn: Svensk kunskapsinhämtning om järnhantering i 1700-talets Europa
• Grundberg, Cleo. Förnuftet i Guds tjänst: Trons förhållande till förnuftet under 1700-talet
• Stolpe Wikström, Nike. Medel att återställa kroppens och själens krafter? Om Carl von Linnés syn på växters inverkan på människans sinne(n) i Inebriantia år 1762
• Taveirne, Jitse. No Stone Left Unturned: Geological Practices in the 18th Century through the Network of Carl Linnaeus
• Rydström, Mikael. Social rörlighet under den Agrara Revolutionen. Tvååker socken i Halland 1768–1850
• Eklöv, Anders. "Wackra böcker stundom läsa…": Om attityder till kvinnors läsning i svenskt 1700-tal
• Strömberg, Vova. Lantmannens fina begärelser. Konsumtionen av tavlor i västra Sverige på 1700- och 1800-talet
• Ankartoft, Ludvig. Filipstads lasarett: En studie om Filipstads lasaretts uppkomst, funktion och skadebild.
• Wallström, Aina. Prosten och sockenstämman. Kontroll, konflikt och konsekvens i en mellansvensk landsbygd 1776 -1794 (Tekijä olisi hyötynyt Lauri Viinikkalan gradusta Vanhoillisuus ja valistus vastakkain? Seurakunnan ja papiston suhde pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä 1739– 1795 sekä Ella Mari Viitaniemen väitöskirjasta Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen. Paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730–1786.)
• Vepsäläinen, Otto. Pappien väliset virkariidat Porvoon hiippakunnassa kustavilaisella ajalla
• Pettersson Schweitzer, Lina. The Talk of the Town: Gossip and the Urban Communities of Eighteenth-Century Stockholm
• Lasén, Sebastian. För Fädernesland, eller för Konung? En undersökning av motiven hos adliga officerare som anslöt sig till 1772-års Revolution
• Tingström, Emil. Franska revolutionen i svensk press: Textanalys av två svenska tidningars samtida rapportering av franska revolutionen
• Brewitz, Tim. Bellona och Kronprins Gustav Adolf: En historisk marinarkeologi kring serieproducerade krigsfartyg under sent 1700-tal
• Edlund, Estrid. Unraveling the Tactics of the Archipelago Fleet: A Historic Account of the Battle of Svensksund in 1790
• Saira, Mikko: Kanssaihmisten hyväksi : Turun Soitannollisen Seuran hyväntekeväisyyskonsertit porvarillisen julkisuuden rakentajana 1790–1808
• Orjasniemi, Esteri. Pohjoisen toiseuden luona : Kohtaaminen ja tiedonmuodostus Giuseppe Acerbin ja Edward Daniel Clarken matkakertomuksissa
• Fjellman-Lätt, Åsa. Tusende tack för kärkomna brev: - En studie av två generationer borgerliga systrars brevskrivande och relationsskapande under sekelskiftet 1700–1800 och 1800–1900.
• Andersson, Hannes. Att förklara ett misslyckat krig: Svensk krigspropaganda i den officiella pressen under det pommerska kriget 1805-1807

Ilmestynyt: Yhteinen Maailman Historia ja kirjoittajansa

Jyväskyläläisten Pohjoinen historiankirjoitus julkaisi henkilöhistoriallisen tekstini Yhteinen Maailman Historia ja kirjoittajansa. Tein tekstiä viime vuoden lopulla ja näköjään 9.12.2024 kirjoitin SKS:n arkistoon sähköpostin

Hei, 

 

kävin pikaisesti viime torstaina tutustumassa Johan Ahlholmiin liittyviin aineistoihin, jotka jäivät odottamaan mahdollista kakkoskierrosta. 

 

Näihin liittyen kysymys. Mikrofilmiltä luin kirjekokoelman kirjeen 365:81:1, joka filmin alussa olevan luettelon mukaan oli lähetetty M. A. Castrenille ja päivätty 10.11.1854. Myös itse luin päivämäärän vuoden 1854. Vasta kotona tarkistin Castrenin elämäkertaa ja huomasin hänen kuolleen jo keväällä 1852.

Muodostin hypoteesin, että kirje olikin päivätty vuonna 1851. Sen sisällöstä on tässä yhteydessä olennaista viittaus oleskeluun "Kiannossa" eli Ahlholmin ensimmäisessä papinpaikassa Suomussalmella sekä vastaanottajan onnittelu professorin viran johdosta.

Lukiessani tänä aamuna Lönnrotin kirjeenvaihdon verkkojulkaisua, totesin, että Ahlholm aloitti 15.9.1859 kirjeen hänelle muistellen aikaa Kiannolla juuri ennen Lönnrotin koleralääkärin tehtävää. Wikipedia tietää kertoa, että Lönnrot nimitettiin suomen kielen professoriksi vuonna 1854.

Näin ollen erikoisen päiväyksen vaihtoehtoinen selitys on se, että kirje oli Castrenin sijaan lähetetty Lönnrotille. Lönnrot on kiistatta ollut Suomussalmella Ahlholmin asuinvuosina 1825-1833, mutta en tiedä voiko samaa sanoa Castrénista, enkä juuri tällä hetkellä ehdi asiaa selvittämään.

Mielipiteitä, näkemyksiä?

Asiantuntijat tarkistivat ja "olivat samaa mieltä kanssasi: se on Lönnrotille osoitettu. Korjaamme tiedot tänne arkiston järjestelmiin. Kirje tullaan aikanaan lisäämään myös Lönnrotin kirjeet -verkkojulkaisuun http://lonnrot.finlit.fi/omeka/."

Olen kontribuoinut ainakin jotain suomalaiseen historiantutkimukseen.

Kevät: tytöt hyppivät

Pojat pelaavat jo "nappipeliä" ja tytöt hyppäävät "murkryytaa" (!?). (Kotkan sanomat 4.4.1888)

Pojat juoksivat kadulla roirosilla ja tytöt hyppivät nuoralla. (Teuvo Pakkala: Vaaralla. Kuvia laitakaupungilta. 1891)

Kesän lähestymisestä osottaa jo sekin, että pojat ovat "kuprulla" tai "känikällä" kaduilla ja tytör taasen hyppäävät "ruutua". Väliin näkee kymmenkunta pikkupoikaa seisovan katujen nurkissa ja lyövän kuprunsa seinää vastaan. (Kaiku 31.3.1897)

Ja laitakaupungilla ovat poikaset jo aikoja sitten suurella huudolla ja melulla "kuprujaan" seiniin koputelleet ja napeista tapella natistelleet, ja tyttöreuhkanat ovat "murkröönää" hypänneet, että hameet leiskuvat. (Louhi 19.4.1902)

Kun pojat heittävät "yglaa" ja "boblaa" päivän puolella katukäytävää ja tytöt hyppivät liidulla tehdyn kehän sisällä. (Tuulispää 41/1907)

Sen sanovat nappipelissä ritaantuneitten poikaviikarien vihaiset äänet ja reijät hoikkakinttuisten, yhdellä jalalla hyppivien pikkutyttöjen sukissa. (Kyminlaakso 4.4.1908)

Pikkupojat ovat ahkerassa työssä nappikuopan heitossa ja pikkutytöt hyppäävät "myrkruunaa" ja kun leivokin kuultiin viime sunnuntaina, niin eipä liene kun "kuu kiurusta kesään"! (Raahe 28.4.1909)

Kuivilla paikoilla heittävät pikkupojat nappikuoppaa ja tytöt hyppivät ruutua- (Kyminlaakso 2.4.1910)

Pieni tyttöparvi on pehahtanut portinpieleen, piirtää siihen tarvitsemansa kuvion roudittuneeseen maahan ja kuukkaa "myyryllä" iloisesti naureskellen ja reippaasti hyppien yhdellä jalalla, potkaisten aina kenkänsä kärellä "myrrykiveä" rannun yli. (Kaiku 4.4.1913)

... täällä jo pojat pelaa nappikuoppaa seinän vieremillä ja tytöt hyppää neliötä... (Satakunnan Sanomat 22.2.1914)

Joka kevät kun pienet munsöörit katujen etelänpuoleisilla rinteillä alkavat nappiputin peluun, kun kirjavahameiset pikkutytöt hyppivät "pataa"... (Turun Sanomat 1.4.1928)

Aurinkoisilla paikoilla heittivät oululaiset pojat nappia ja tytöt hyppivät ruutua, mitkä molemmat ovat pettämättömiä kevään merkkejä. (Satakunnan Kansa 12.4.1928)

Pikku tytöt hyppäävät nuoraa ja "myrkröönää" eli "myrryä, jota nykyisin kai myös neliöksi sanotaan, ja pojat ovat "potalla", "seinärahalla", tai "ristirahalla" tahikka uittelevat laivoja rapakoissa. (Kaleva 24.4.1936)

Kun sitten kävelemme taas takaisin arkiseen elämään, kaupunkiin, näemme pikkutyttöjen hyppäävän ”myrryä” eli ”myrkröönää", ja muistamme kuinka hirveästi sitä hypättiin silloin lapsena keväisin, ihan aamusta iltaan. Samanlaiset näkyvät meiningit olevan näillä Viipurin "tyttölöillä” kuin meillä siellä Oulussa, mutta "myrryä" he kuitenkaan eivät hyppää. Ei, he sanovat: "Käydään kittilää", ja - ihmeissämme pysähdyimme kun ensikerran tuon kuulimme. Eikä täällä myöskään koskaan olla ”piilosilla”, ”konkalla” tai ”väkisillä”, ”puukkotikasta” puhumattakaan. Täällä sitävastoin leikitään "kuuropeittoo”, ”konkan” vastine on ”omat nimet kirjoihin”, ja ”väkisillä” olo on ”tippaa”. Ja muistuu mieleemme se keväisen illan riemu, jolloin leikittiin ja juostiin siellä kotikaupungissa emmekä millään malttaneet lopettaa ennenkuin oli ihan nukkumaan menon aika. Ja valoisaa oli, niin valoisaa! Oli kevät. Pohjolan lyhyt uinuva kevät! (Kaiku 24.4.1937) 

Kalle Sandell, Tampereella esiintynyt taiteilija

Lainaus artikkelista, jonka toisen osan perusteella muistellaan Tamperetta 1880-luvun loppupuoliskolla tai 1890-luvun alussa. 

Italialaiset posetiivarit olivat siihen aikaan hyvin suosittuja, kertoi vanha tamperelainen. - Missä ikinä heitä vain liikkui, oli perässä myöskin suuri lapsilauma seuraten heitä pihasta pihaan. Kaunein taulu, mikä pitkän elämäni varrella on syöpynyt sieluuni, oli juuri posetiiviin naulattu, ja se kuvasi etelämaalaista palatsia pylväskäytävineen ja sitruunapuineen. Varmimpana kevään merkkina kaupungissa pidettiin aina ensimmäistä posetiivaria.

Muutamat suomalaisetkin olivat ryhtyneet harjoittamaan täta jaloa ammattia, ja heistä oli varmaankin yliveto tamperelainen Sandellin Kalle. Yhteen aikaan olivat Sandellin Kallen "pirut" kaupungin nuorison suosituimpana puheenaiheena.

Kalle kulki kaduilla tärkeän näköisenä särmit ja "pirut" kainalossa, ja perässänsä nuorukainen, joka kantoi posetiivia. Kun hän saapui johonkin pihaan, soitettiin ensin juhlallisesti muutamia kappaleita ja sitten vasta ryhdyttiin näyttelemään. Särmit vedettiin ympyrään keskelle pihamaata ja katselijaväeltä kerättiin sitten viiden pennin pääsymaksu. Näiden alustavien toimenpiteiden jälkeen alkoi itse näytös. Ja se oli monelle tamperelaiselle suuri elämys, sillä "pirut" tanssivat hyvin ja tekivät monenlaisia hullunkurisia temppuja.

Sandellin Kalle oli hyvin ylpeä ja oman tärkeytensä tunteva mies. Hänellä oli yllänsä oikeat komeljanttarin trikoot ja hän osasi suorittaa taitoa kysyviä silmänkääntö- ja taitavuustemppuja sekä kumarrella taiteilijan tavoin yleisölle. Jos joku pikkupoika uskalsi mennä häntä puhuttelemaan, niin hän vastasi koppavasti: "Ei jummarra, ei jummarra. Iittali, iittali ... "

Jo aikoja sitten on Sandellin Kalle piruineen hävinnyt Tampereelta. Viimeksi hänet kuulemma nähtiin Heinolan markkinoilla, jossa han esiintyi ulkomaalaisena taiteilijana ja sai suurta suosiota osakseen.

M —i L—a: Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa. Aamulehti 10.5.1936

Lisää posetiivejä teksteissä

• Posetiivarit pappiloissa ja muuallakin
• Posetiivien paluu
• Helsinkiläisen ajurin muistelmia
• 1859: marakatti

Yhteinen merkkipäivä vuonna 1861

Vuonna 1861 rahakeräys Porthanin patsasta varten oli (jälleen) käynnissä. Keräyksen vauhdittamiseksi Suomalainen Kirjallisuuden seura oli "kääntynyt Suomen kaupunkien pormestarein kautta kaupunkia kehoittamaan viettämään Porthanin syntymäpäivää, 9 p. marraskuussa, joilla kuilla huvituksilla ja näin kokoamaan täyttöä tähän vielä puuttuvaan summaan.[1] Vielä ei eletty kansanjuhlien aikaa ja yhtäaikainen sekä valtakunnallinen aktiviteetti kansalaistoimintana oli uusi asia.

Kaupungien ulkopuolellakin kutsuun vastattiin ainakin Iissä.

Marraskuun 9 päivää, Porthaanin syntymäpäivää, vietettiin täälläkin juhlallisesti, jota varten edeltäkäsin kulkivat nimilistat. Ehkä keli oli huono, keräysi kuitenkin paljo osakkaita, joita oli pitkil täkin matkoilta tullut. Juhlasalin perä oli kaunistettu läpikuultavalla laitoksella, jossa kullalta paistavan lyyrän sisällä oli Porthanin nimi punaisilla puustaveilla hopio-jännetten päällä. Lyyrän alla oli Porthanin kuva kannistettuna luonnollisella laakeri-seppeleellä, jonka ympärillä oli kaksi viheriäistä laakeri-oksaa. Laitoksen päällä loisti sininen taivas tähtineen. Molemmin puolin laitosta oli kuusia, jotka yhteensä sitä varten laitetun ja vaatteella peitetyn jalan kanssa olivat puhuma-istuimena. 

— Vierasten tultua alettiin juhlallisuus puheella: "Ansaitseeko lempeämme oma Suomenmaamme?" — Sitte nousi istuimelle puhuja, joka lyhyesti kertoi Porthanin vaikuttavaa elämää ja tointa ja puhe lopetettiin maljan esittelemisellä sen suuren mies vainaan muistoksi, ja se tyhjettiin hurraten. Kohta senperästä piti eräs vanha puhuja lyhyen ylistys-puheen Porthanista. Sitte nousi yksi suomalainen maanomistaja istuimelle ja esitteli maljan isänmaamme kunniaksi. Sen perästä laulettiin suomeksi: Maamme. 

Tällä välillä oli tanssit ja leikit huvituksina, eikä tämä iloinen seura eronnut ennen kuin puolen yön jälkeen, jokaisen tytyväisenä ollen illan viettämisestä. Mielten ja tarkoitusten puolesta oli tämä illan vietto kokonaan erilainen tavallisista kokouksista, se nähtiin käytöllisestikkin niistä runsaista apuvaroista, joita tässä jätettiin. Ehkä tulo-raha oli esitelty 50 kop. herroilta ja 25 kop. rouvasväeltä, joista keräysi 15 ruplaa, oli isänmaanlempi kuitenkin niin suuri, että ainoastaan muutamat pysähtyivät tähän maksoon, vaan usiammat antoivat niin runsaasti, että rahoja kokousi yleensä 41 ruplaa, joka on paljo kyllä maanpaikalle, jossa ei ole paljo seuraa, varsinkin kun jo ennenkin on täällä koottu samaan tarkoitukseen. 

— Viimeksi kiitti yksi osakkaista suomeksi talonisäntää huoneesta ja juhlallisuuden toimittamisesta, sillä tämä kaikki pidettiin erityisen miehen kostannuksella, sillä vaikea olisi muutoin ollut muistojuhlaa saada toimeen, kun sen laittajat asuivat hajallaan pitäjäässä. — Näin vietettiin tämä juhla, joka kaiketikkin kauvan tulee elämään sen viettäjäin muistossa, samassa kuin se suosittaa tuntoa, että he voimainsa jälkeen ovat olleet avullisina siihen yhteiseen tarkoitukseen.[2]

Ja

Tampereella vietettiin 9:s p. Marraskuuta, samatekkuin epäilemättä useimmissa maamme kaupungeissa, juhlallisesti. Kello 7 ehtoolla kokoontui suuri joukko kaupungin asukkaita ja vielä muutamia maalaisiakin seurahuoneesen, jossa pidettiin sekä suomeksi että ruotsiksi muistopuhe Porthanista, luettiin ja laulettiin isänmaisia runoja, tehtiin soitantoa j. n. e. Seurahuoneen sali oli yli ympäri kaunistettu viherillä kuusilla, ja puheistuimen ylitse hohti Porthanin nimi Suomen vaakunan alla. Rahaa aiottua muistopatsasta varten sanotaan kootuksi vähintäkin 150 ruplaa hop.[3]

Kansalaisten järjestämästä juhlasta voitiin esittää julkista kritiikkiäkin. Hämeenlinnasta tätä oli kahdessa tekstissä, lainaus lyhyemmästä:

Suuresti petyimme molemmat, kun luulimme suomalaisuuden asiaa tässä tilaisuudessa ajettavan omalla kielellä. Alusta näytti kyllä kaikki suotuisalle, paitsi että huoneen perältä pilkotti ruotsalainen vuosiluku. Mahdotoin väen paljous kaikista säädyistä näytti sulaavan yhteen yhdeksi kansaksi, ja keskinäistä puhetta kuuli sekä suomen- että ruotsinkielellä. Seurahuone oli somaksi kaunistettu ja muistutti tavallansa päivän merkitystä. Viheriäisen metsän ylipuolella seisoi Suomen vaakuna ja metsän edessä pylvään päällä Porthanin rintakuva. Juhia aljettiin ihanilla soiton sävelillä ja joukko lukiolaisia lauloi sitte suomalaisen kansalaulun "tuoll' on mun kultani". Nämät kaikki viittasivat että suomalaisuus piti saaman nauttia oikeuttansa. Mutta puhe Porthanin ansiosta, joka nyt seurasi, oli — ruotsinkielinen. Jo entisestä kiitetty puhuja toht. Lindström edestoi siinä kyllä ylevältä puolelta Suomen kansan ja kielen oikeudet, kuvaten miten ne kansat, joitten kieli on sorrettu, vaipuvat syvimpään synkeyteen. Minusta oli puhe kuitenkin ikäänkuin hautaluku suomalaisuudelle. Oudon kielen vuoksi en millään tavalla voinut pitää sitä tarkoitukseensa vastaavana, vaikka se muuten olikin aivan hyvä. Moni kyllä sanonee, että olisi vääryyttä puhua suomea niille, jotka eivät sitä ymmärrä. Mutta siihen vastaan, että ruotsia ymmärtämättömäin luku juhlallisuudessa varmaan oli suurempi kuin suomea osaamattomain. Sillä tunnethan jo entiseltä Hämeenlinnan porvariston ruotsintaidon. Erittäin korville suloinen oli puheen jälkeen seuraava laulu, jossa joukko vallasnaisiakin otti osaa. Laulu tunki sitä enemmän sydämeen, koska se nuotiltaan oli suomalaisillekin tuttu: "oi kallis maamme." [4]

 

Muilta paikkakunnilta tarjolla on valmis kooste:

Helsingissä vietettiin Porthanin juhla yli-opiston juhlasalissa, joka oli niin täpötäynnä väkeä, että monen täytyi kääntää porstuassa takaisin. Kansselineuvos Rein piti ruotsinkielellä puheen Porthanin ansiosta ja merkillisyydestä sekä yleensä että erittäinkin suomalaisuuden kannalta katsottuna. Laulun ja soiton säveleet kaikkuivat väkevästi illan koroitukseksi. Muun ohessa laulettiin kaksi Porthanin kunniaksi sepitettyä laulua, toinen ruotsinkielinen prov F. Cygnaeuksen tekemä, toinen suomenkielinen maist. J. Krohnin tekemä. Porthanille nostettavan muistopatsaan hyväksi jäi tilaisuudesta säästöä 341 rupl. 15 kop. Ilman sitä on pääkaupungissa nimilistoilla samaan tarkoitukseen koottu markansuuria lahjoja, mutta kuinka paljon tällä tavalla on varoja karttunut, ei ole vielä sanomalehdissä ilmoitettu. 

 

Turussa oli 700 henkeä kokoontunut seurahuoneesen, joka oli somaksi tilaisuuteen kaunistettu. Soitto-yhdistys huvitteli saapuville-tulleita useammilla soitantonumeroilla, laulu-yhdistykset ja lukiolaiset lauloivat ruotsalaisia ja suomalaisiakin lauluja, h:ra J. A. von Essen kuvasi ruotsinkielisessä puheessa Porthanin elämän, vaikutuksen ja merkillisyyden Suomen kansalle, ja kreivi K. Mannerheim luki Porthanista vuonna 1839 sepitetyn ruotsalaisen runon L. Stenbäckiltä Juhlallisuuden kautta kerääntyi 323 rupl. 48 kop. [...] 

 

Porvoossa vietettiin Porthanin juhla lukion juhlasalissa, joka oli mukavasti koristettu. Toht. Nordström esitteli ruotsinkielellä Porthanin elämän ja vaikutuksen merkitystä Suomen kansalle, sekä luki tilaisuuteen kirjoitetun ruotsalaisen runon. Tämän ohessa vaihetteli laulua ja soittoa. Rahaa karttui noin 60:en rupl. paikoilla. [...] 

 

Lovisassa annettiin Porthanin syntymäpäivänä kauppaneuvos Sucksdorffin salissa seuranäytelmä, joka vapa-ehtoisten lahjain kanssa tuotti 87 rupl. säästöä. 

 

Viipurissa oli, laulu- ja soittokunnan jäseniä lukematta, vähän viidettä sataa henkeä kaikista säädyistä koossa seurahuoneessa Porthanin muistoa viettämässä. Suomalaisia ja ruotsalaisia lauluja laulettiin satalukuisessa lauluparvessa ja soitantoa teki tavallista suurempi soittojoukko. Rehtori Ahrenberg esitteli ruotsinkielellä Porthanin jaloa vaikutusta kansamme kaikiin omituisiin rientoihin, mainiten samalla myöskin muutamia toisia Suomen muistettavia miehiä. Loppupuoli iltaa kulutettiin tanssi-iloilla. Laulut ja soitantonumerot annetaan toistamiseen teaterihuoneessa halvemmalla pääsymaksolla. 

 

Kuopiossa olivat tulleet yhteen noin 200 henkeä, niitten joukossa paitsi kaupunkilaisia muutamia vallassäätyisiä maaseuduilta. Tuomioprovasti Borg piti puheen (ruotsin- vai suomenkielelläkö?) Porthanin arvosta sekä entiselle yli-opistolle Turun kaupungissa että koko Suomen maalle ja sen nykyiselle kansalle Tähän oli liitettynä laulua ja soittoa, jonka ohessa nuoriso huvitteli hypyllä. Säästö nousi 117:een rupl. 50:een kop. 

 

Oukussa vietettiin tämän juhlallisen päivän iltä soitannolla ja laululla sekä elävän kuvataulun esittämällä. Kansaa oli koossa 324 henkeä ja rahaa kerääntyi 132 rupl. 50 kop. 

 

Vaasassa oli Porthanin muistoksi toimitettu soitantoa ja laulua, yli-alkeiskoulun rehtori Hallstén esitteli ruotsalaisessa puheessa Suomen sivistyshistorian vaiheet ja henkikirjoittaja Brander luki Runebergin: "Döbeln vid Juutas". Tässä yli-alkeiskoulun huoneissa vietetyssä juhlallisuudessa oli väkeä 250:en hengen paikoilla ja säästöä jäi siitä 105 rupl. Seuraavana päivänä pidettiin Porthanin muistopatsaan hyväksi tanssihuvit ja hoijakkaajo. [...] 

 

Pohjan Joensuussa pidettiin puhe Porthanin väsymättömästä vaikutuksesta ja isänmaan rakkaudesta sekä huviteltiin soitannolla, laululla, hypyllä ja eläväin tauluin katselemisella. Kansaa oli juhlassa kaupungin väestön suhteen koolta. 

 

Porissa selitti koulunopettaja Stenhagen puheessa juhlan tarkoituksen, pari soittonumeroa soitettiin ja loppupuoli iltaa vietettiin hypyllä. Sali oli kauniiksi koristettu ja väkeä koossa enemmän kuin yhteisissä tiloissa tuskin milloinkaan. Ilman sitä on samaan tarkoitukseen pidetty lastentanssit ja rahoja koottu tavallisuuden jälkeen valmistetuilla Martinpäivän päivällisillä. Kaikkiastaan on koottu 300:an rupl. vaalo. 

 

Uudessa Kaupungissa mainitaan kaupunkilaisia samana iltana kuin Porthanin juhlaa maamme kaikissa äärissä vietettiin olleen yhdessä muutaman yksityisen nimipäivää viettämässä. Pormestari oli esiintuonut nimilistan ja kehoittanut läsnä-olevia kirjoittamaan apuja Porthanin muistopatsaasen, koska muka muutkin kaupungit ovat siihen varoja koonneet. Keskustelu oli syntynyt, eikö olisi parempi panna yhteen rahaa kaupungin kirkonrakennukseen. Keskustelun päätös oli, että kirjoitettiin nimilistalle noin 20:en taikka 30:en rupl. paikoilla. 

 

Jyväskylässä olivat sekä virkamiehet ja porvarit että talonpoikiakin osallisia Porthanin muistojuhlassa. Puheita pidettiin suomenkielellä ja juhlan koroitukseksi lauletut laulutkin olivat suomalaisia. 70 rupl. koottiin muistopatsaan hyväksi. 

 

Fiskarsin pruukissa Pohjan pitäjässä vietettiin Porthanin juhla puheella ja lauluilla. Kaikenmoisia naisten ompeluksia sekä muitakin lahjoitettuja kaluja myytiin huutokaupassa ja muuten. 200 rupl. koottiin. 

 

Iisalmessa on 9:nä p:nä marraskuuta ristiäisissä Porthanin kuuvapatsaskassaan kerätty 14 rupl. 50 kop. 

 

Parikkalassakin on Porthanin juhla vietetty ja vähempi rahasumma koottu. [5]

Lähteet:

[1] Oulun Wiikko-Sanomia 02.11.1861 no 44

[2] Tapio 23.11.1861 no 47

[3] Hämäläinen 22.11.1861 no 47

[4] Hämäläinen 15.11.1861 no 46

[5] Hämäläinen 29.11.1861 no 48

Museoviraston arkiston kaivelua

Kun alkuvuodesta verkkoon avautui Museoviraston arkistokanta ja digitoitua materiaalia, tuttavani oli innoissaan: "täältähän löytyy vaikka mitä". Omat hakuni toivat esiin Kulttuuriympäristöportaalista tuttuja dokumentteja ja olo oli pettymys. Monia muita tunteita heräsi, kun käytin useita tunteja järjestelmälliseen kansioiden avaukseen.

"Rakennetun ympäristön tutkimukset kunnittain: Helsinki" -kahlauksesta jäi käteen Arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokkaiden rakennusten luettelo (1972), Helsingin I kaupunginosa. Kortteleiden 30 (Leijona) ja 31 (Sarvikuono) rakennushistoria ja -inventointi (1973), Helsingin vanha kaupunginosa, rakennushistoria ja nykyasun inventointi (1973-75), Ruoholahden sadan markan villat (1976), Helsingin vanhan kaupunginosan asemakaavan muutos. Rakennushistoria (1976), Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston kemian laboratorio- ja museorakennus Helsingissä (1981), Aleksanterinkatu 4-6-8-10, rakennus- ja käyttöhistoria (1985), Merellisen Helsingin rakennettu ympäristö 1808 - 1987 (1986-1987),  Kasarmintori, sen historia ja toritila (1987), Tommi Lindhin lisensiaattitutkimus Töölöläisfunktionalismin 4 vaihetta (2002), Svenska Teatern. Rakennushistoriaselvitys ja väritutkimus (2008). Muutamasta muusta mielenkiintoisesta nimekkeestä tiedosto oli näkymättömissä, mutta rajoitussyytä ei oltu kirjattu systeemiin yksiselitteisesti.

Osiossa "Kansatieteelliset käsikirjoitukset ja muu aineisto numerojärjestyksessä" rajausperusteet olivat selvemmin esillä ja olivat lähes yhtä mielenkiintoisia kuin itse arkistoaineisto. Esimerkiksi vuoteen 1929 ajoitettu Julius Lehmuksen selvityksen "Kokemäenjoen kalastuksesta yleensä ja lohi- ja siikakalastuksesta erittäin" näyttörajoitus perustui tekijänoikeuksiin. Kyseessä lienee vuonna 1880 syntynyt Jooseppi Julius Lehmus, jonka kuolinvuotta ei ole kädenkäänteessä saatavilla. (Oli elossa vielä vuonna 1937.) Onko selvitystyö tehty Museovirastossa? Jokaisesta käsikirjoituksesta? Tavalla, joka mahdollistaa automaattisen avauksen, kun 70 vuotta on kulunut?

Käsityöhön viittaa se, että Asikkalassa vuonna 1934 Hämäläisen osakunnan projektin kahdeksasta työstä ainoastaan sodassa kuolleen Esa Kahilan Piirteitä Asikkalan kyläelämästä on auki. Lievää ylivarovaisuutta osoittaa vuonna 1891 Suomen Muinaismuistoyhdistykselle otsikolla "Oeconomia" lähetettyjen sääenteiden, lääkeresepttien yms. peittäminen tekijänoikeuteen vedoten.

Elämäkerran Matti Skyttä, kuuluisa metsästäjä Humppilasta lienee kirjoittanut humppilalainen Paavo Valfrid Nuutila, joka kuolemasta jouluaattona 1954 on yli 70 vuotta. Tosin tämänkin korjaamisen jälkeen tiedosto todennäköisesti jäisi näkymättömiin, sillä Museovirastolla on hyvin laaja ymmärrys henkilötiedoista, jotka voimassa olevan lain puitteissa kuuluvat vain eläville. Henkilötietoihin vedoten on salattu muun muassa

• Asiakirjoista jäljennettyjä tietoja 1700- ja 1800-lukujen kansanpuvuista
• Antero Pelkonen: Tuomiokirjoista poimittuja tietoja kansanpuvuista vuosilta 1626-1749
• Antero Pelkonen: Tuomiokirjoista poimittuja tietoja kalastuksesta ja metsästyksestä 1600- ja 1700-luvuilta
• Antero Pelkonen: Savon tuomiokirjoista v:lta 1633-1749 poimittuja tietoja rakennuksista
• Antero Pelkonen: Tuomiokirjoista poimittuja tietoja kulkuneuvoista, silloista, teistä, majataloista ym. 1600- ja 1700-luvuillta.
• Erkki Tiesmaa: Kainuulaista talouskalustoa 1700-luvulla perunkirjoitusluetteloiden mukaan

Ilmeisesti näissä siis mainitaan kauan sitten kuolleitten nimiä toisin kuin esimerkiksi Sylvi Louhimaan selvityksessä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajaseutujen talokalustoista vv. 1798-1810 pesänselvitysluetteloiden mukaan. ;yös E. A. Virtanen onnistui kirjaamaan Syntymään, lapsuuteen ja kuolemaan liittyvät tavat ja uskomukset Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa tuomatta mukaan henkilötiedoiksi tulkittavaa ainesta toisin kuin Enne Taavi käsikirjoituksessa Muistiinpanoja syntymään ja kuolemaan liittyvistä käsityksistä Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Satakunnassa. 

Toisaalta ehkä vasta vuonna 1980 kuolleen Simo Karilaisen kirjoitusta "Musakon Pekka", muuan kulkuri Räisälästä ei ole salattu tekijänoikeuksien eikä henkilötietoihin vedoten. 

Tutkimusta 1600-luvusta

Bourdillat:
Album comique
(Gallica)

Tänään puolustaa Jaakko Björklund väitöskirjaansa Masters of War - Military entrepreneurship and foreign soldiers in early seventeenth century Sweden. 1600-lukua tutkitaan niin vähän, että on aikamoinen sattuma, että tähän kuuhun ajoittuu myös Sebastian Schiavonen väitöskirjan Sworn Swords and Unreliable Thieves : The early Vasa Kings’ attempts to utilise and control the Swedish-Scottish Military Network tarkastustilaisuus.

Sotaisaan teemaan sopii myös jälkikäteen verkkoon tullut Maria Julkun väitöskirja Vallan ja tiedon rajamailla : kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa. 

Suomalaisten väitösten harvinaisuuden ansiosta muita opinnäytelinkkejä on kertynyt varastoon useammalta vuodelta.

• Katajainen, Salla. Motti i Mattila : Språkkontakt mellan finska och svenska i Finnskogens ortnamn
• Lampinen, Mervi. Vallan ja vaurauden valot : Uuden ajan alun kulkue- ja saattuelyhtyjä Turun tuomiokirkosta
• Bendz, Hanna. Politiska minnen och traderade berättelser: Historieförmedling bland kvinnor inom svenska adeln under den tidigmoderna epoken (1567-1742)
• Jälknäs, Erik. Akta på mig och tjäna mig troligen. Den baltiska adelns etablering i det svenska riket 1568-1611
• Mattsson, Disa. Arvejord – en matktfråga?: Kvinnlig egendomsrätt på Åland runt sekelskiftet 1600
• Alvarsson, Johan. Naval Stores: Kartläggning av handel med hampa 1600-1850
• Johansson, Lukas. Drucken och footlöös - Kyrkans kamp mot dryckenskap under 1600-talet
• Sahlberg, Tea. Guds ord och konungens bud: Teologi och politik i predikan i det svenska riket 1611–1648
• Jensen-Eriksen, Patrik. Epätoivottu kosija : Johan Gyldenärin tausta ja hänen avioaikeensa 1620-luvulla
• Lindqvist, Ellen. Ett lustight och trowärdigt tillvägagångssätt att skapa nationell identifikation: En undersökning av Johannes Messenius Stockholmskrönika: En lustigh och trowärdig chrönika om Stocholm
• Leskinen, Saila. Maria ja seitsemän apostolia : Siuntion kirkon puuveistosten elinkaari ja attribuutio
• Svensson, Ludvig. Sjukliga och maktlösa: Sjukdomsbegreppet under svenskt 1600-tal.
• Skoglund, Martin: Climate and Agriculture in the Little Ice Age : The case of Sweden in a wider European perspective
• Berglund, Eric. Den svenska kolonialmaktens betydelse för Sveriges nationalidentitet: En kvalitativ text och innehållsanalys baserad på korrespondens om Nya Sverige 1638-1655
• Pontus Folkesson. Att skola en stormakt. Framväxten av 1600-talets skolsystem genom lokalsamhällets aktörer
• Nurmio, Karoliina. Vie, tuo, etsi ja todista : Kaupunginpalvelijoiden työtehtävät julkisen vallan kantavana voimana Ruotsin suurvaltakauden alkupuolen Turussa
• Andersson, Johan. Maria Olofsdotter Mussla: Den sista medlemmen av Ekaätten
• Pekonen Pihla. Kuningatar, jonka Jumala siunasi miehen sielulla : Ruotsin kuningatar Kristiinan, aikalaisten ja jälkimaailman tulkinnat Kristiinan tavoista tuottaa sukupuoltaan 1600-luvun yhteiskunnassa
• Johansson Hammar, Magdalena. Sébastien Bourdons återupptäckta porträtt av Magnus Gabriel De la Gardie i Uppsala universitets konstsamling.
• Niemi, Joonas. Hyvät naapurilliset suhteet : Ruotsin ulkopolitiikka ja suhteet naapurimaihin kuninkaallisen majesteetin esityksissä 1660–1675
• Strollo, Alvin. An easy catch?: A microhistorical study of salmon fishing as a common pool resource in Ragunda, Jämtland, 1666-1690.
• Pajala, Tommi. Saatana ja eletty usko Ahvenanmaan 1666–1678 noitaoikeudenkäynneissä
• Nordbrandt, Rebecca. I Herrens namn, döden: Domar under Det stora oväsendet 1668-1676
• Santavuori, Jaakko. Jumalan ja veren häpeä : Sukurutsa 1600-luvun Suomessa moraalipsykologian näkökulmasta
• Eerola, Jussi. Jättiläiset ja pakanalliset kuninkaat luterilaisen isänmaan sankareina: Antikvarismi uuden ajan alua Ruotsissa.
• Boberg Jegréus, Charlotte. Gud som haver barnen kär: En undersökning om oäkta barn, barnamord och barnkvävning i Torneå lappmark 1650–1750.
• Rekonen, Ronja. Rakkaudella kaivaten : tunteet ja niiden ilmaisu ruumissaarnoissa 1600-luvun lopun Lounais-Suomessa
• Hietanen, Petra. ”Å Gud nåde digh hafa du mördatt ditt fuster” : Lapsenmurhatapaukset yhteisön kuvaajina 1600-luvun Jääskessä ja Ulvilassa
• Wahlström, Jakob. Den ärlige kyrkoherden och den våldsamme drängen. Etablering av trovärdighet och sanning i den tidigmoderna häradsrätten 1687–1704
• Laakso, Elias. Hierarchies of hunger : The famine experiences of different social and occupational groups in Finland 1695-1697
• Hillborg, Sofia. Uthi stora landsplågor: 23 psalmer om krig, pest och hungersnöd i 1695 års psalmbok och 1697 års koralpsalmbok
• Tetteris, Karin. Captured Colours: The agency of military flags in Early Modern Swedish heritage production

P. S. Edelliseen 1600-luvun luettelointiin oli näköjään aihetta lähes tasan kaksi vuotta sitten.

Hovioikeuden päätöksistä sanomalehdissä

 Yksi sukunimihaun yleinen tulos 1800-luvun sanomalehdistä on hovioikeuden päätoslistaukset. Nyt kun Kansallisarkistolla on digitoituna hovioikeuden aineistoa, luulin hyppäämisen niihin olevan helppoa. Mutta ei. Otetaan esimerkiksi Åbo Underrättelser 10.8.1872, jossa on kaksi eri listaa kesäkuulta.

Oikeanpuoleinen lista "gifna utslag" on samoilla päiväyksillä asiakirjassa "Aha:12 Päätösten julkipanokirjat 1869-1875". 

Jos esimerkiksi ottaa ylimääräisen kanslistin Lindeberg, huomaa kohdallaan myös päivämäärän 15.5.[1872]. Sama nimi ja päivämääräyhdistelmä varhaisemman mukaan järjestettynä löytyy asiakirjasta "Dbb:55 Päätösnide, Tammi-kesäkuu 1872-1872". 

Vastaavasti löytyi yläpuolella ollut keissi ja kolmaskin testini oli tuloksellinen.

Vasemmanpuolisen listan "utgifna domar" keissejä ei näy julkipanokirjoissa eli en tiedä miten ne helpoiten löytyvät asiakirjasta "Dba:55 Tuomionide, Tammi-kesäkuu 1872-1872", joka on myös järjestetty aikaisemman päivämäärän mukaan. Esimerkiksi Leidenin 5.6.1872 annettu tuomio on sijoitettu päivämäärän 5.2.1872 kohdalle ja Nordströmiä koskeva julkistus 12.6.1872 päivämäärän 8.2.1872 kohdalle. Avain lienee jossain digitoimattomassa listassa. 

Hakemani keissi oli vasemmanpuolisessa listassa eikä kärsivällisyyteni riittänyt yli 1000 kuvan järjestelmälliseen läpiselaukseen. Aivan sattumalta löysin tapauksen asiakirjasta "Aca:46 Vetoasiain diaari 1872-1872" päiväyksillä 3.2.1872 & 9.2.1872 sekä huomautuksella "lepää 30 päivää". Kävin toiverikkaasti tuomioniteestä läpi maaliskuun alun, mutten löytänyt tapausta. Joissakin diaarin kirjauksissa oli "huutopäivä", mutta tämäkään ei auttanut poimimaan kyseisiä keissejä tuomioniteestä. Luovutin.

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 3/3)

Edellisessä osassa selvisi, että Pernajan koulun rahoittajaksi tarjoutunut Andreas Bohlin oli todennäköisesti kuollut Tukholmassa elokuussa 1799 kuollut Anders Henriksson Bolin, jonka perukirja oli tehty (*), vaikka en sitä aluksi löytänyt. Perukirjasta käy ilmi sama kuin henkikirjoista eli Bohlinin perheettömyys. Tämä tarkoittaa, että asiakirja paljastaa sisaruksensa. Eli yhden esimerkin perheestä, jonka jäsenet olivat pitkin ja poikin Ruotsia.

Anders Bolinin veli insinööri Benjamin Bolin eli perukirjan mukaan vuonna 1799 Tibblen kartanossa Vassundassa. Genin päivittäjän mielestä hän oli syntynyt samassa seurakunnassa vuonna 1737. Ainakin siellä oli vuonna 1776 syntynyt poikansa, joka AnbytarForumiin kirjoittaneen oli mukaan eli myöhemmin Sigtunassa ja Enköpingissä. Rippikirjoissa Anders Bolinin taloudessa esiintynyt Susanna Bolin paljastuu perukirjan lopulla Andersin veljentyttäreksi eli isänsä on Benjamin.

Andersin sisar oli vuonna 1799 talollisen leski Ulrica Gran, joka asui Forsbyn ruukilla, mikä lähes tulkoon varmistaa Andreaksen yhdistämisen kouluhankkeeseen. Hiskistä löytyy todennäköinen vihkimerkintä: Pernajassa 5.12.1751 Forsbyn "Konungs" "U.karl. Anders Gran" & "Hedvig Ulrica Bolin". Genin kirjaajat tietävät, että Hedvig Ulrican isä oli etunimeltään Henrik, mikä stemmaa tukholmalaisen miehen patronyymiin.

Ennen Andersia oli kuollut veljensä Peter Bolin, jonka avioliitosta Maria Jöransdotterin kanssa oli vuonna 1799 elossa neljä lasta. Hiskistä löytyy heidän lapsistaan Catharina s. 19.10.1771 ja Andreas s. 27.4.1775, jotka molemmat on viety kasteelle Kråkön kylän tilalta Påfvals. Sukupuun tekijä tietää Peterin kuolleen keväällä 1777 ja tuntee myös tämän Ulrica-sisaren jälkeläisineen.

Vuonna 1799 Peterin tytär Anna Helena oli naimisissa purjekankaankutoja Erik Råbergin kanssa. Vuonna 1764 syntynyt tytär Maria Elisabeth oli naimaton. Tytär Margareta (vai Brita?) oli rakuuna Fredric Starckin leski. Ja vuonna 1771 syntynyt tytär Catharina oli naimaton. He kaikki asuivat Porvoon kaupungissa.

Perukirjaan kopioidusta testamentista syntyy vaikutelma, että Anders Henriksson Bolinilla oli avioton tytär Christina Charlotta Bolin, jonka äiti oli taloudessa asunut mademoiselle Christina Ulrica Schult. Virallisesti kyse oli adoptoidusta tyttärestä. Kun Christina Ulrica vuonna 1847 kuoli 89-vuotiaana, Christina Charlotan mainitaan asuneen pitkään hänen luonaan (**). Henkikirjassa 1845 tilanne näyttäytyy päinvastaisena, sillä siinä Christina Ulrica Schult (s. 5.8.1758) asui Christina Charlotta Bolinin (s. 6.7.1788) isältään perimässä ja omistamassa kiinteistössä Ladugårdlandetin korttelin Vedbäraren talossa 2 (6), Tullgatanin varrella. (pdf). Tarkasti ottaen kiinteistön omisti vielä tuolloin äitinsä. Tukholman kaupunginarkiston kortistosta Fastighetsregister 1675-1875 selviää, että Anders Bolin oli ostanut tontin huutokaupasta kesällä 1793. Se myytiin Anders Bolinin tuntemattomien perillisten nimissä huhtikuussa 1853, sillä Christina Charlotta Bolin oli kuollut 27.6.1852 (***) ja isänsä testamentin ehtojen mukaan kiinteistö palautui puoli vuosisataa aiemmin jaettuun pesään. Nykyisin paikka on osa Karlaplania.

Testamentin moniosaisuudesta ja kauppiaan velkasuhteista on kertynyt perukirjaan lukemattomia sivuja. Koska vuoden 1790 henkikirjan kohdalla totesin Anders Bolinin asuneen vuokralla on perukirjan omaisuusluettelosta syytä nostaa esiin tieto, että kuollessaan mies omisti samaisen kivitalon tontilla 12 Drottninggatanin ja Brunkebergin välissä sekä myös saman korttelin tontilla 13 kivitalon Drottninggatanin kulmassa. Näköjään kuitenkin tulkitsin henkikirjan väärin, sillä Tukholman kaupunginarkiston Fastighetsregister 1675-1875 kertoo, että Anders Hindrichsson Bolin sai lainhuudon tonttiin 12 (myöh. 3) jo kesällä 1775. Vuonna 1810 tontin Drottning- ja Malmskillnadsgatanien välissä omistivat insinööri Benjamin Bolinin perilliset, jotka myivät sen vuonna 1811. Tontin 13 (myöh. 4) oli ostanut aikaisintaan vuonna 1796. Benjamin Bolin myi sen kreivi Claes Hornille vuonna 1801.

(*) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:336 (1799) Bild 6470 / sid 608 (AID: v222975.b6470.s608, NAD: SE/SSA/0145a)

(**) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:535 (1847) Bild 7270 / sid 126 (AID: v223224.b7270.s126, NAD: SE/SSA/0145a)

(***) Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:555 (1852) Bild 970 / sid 16 (AID: v223257.b970.s16, NAD: SE/SSA/0145a)

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 2/3)

Eilinen eksyminen Piittimeen ei tuonut lähemmäksi Pernajasta lähtenyttä miestä, mutta pohjoisen kauppiasperheen selvityksessä selasin sanomalehtiosumia aiempaa pidemmälle. Näin osuin kuolinpesän velkojien kuulutukseen Posttidningarissa 3.3.1800.

Tässä on kyse tukholmalaisesta "mauste"kauppiaasta Anders Hindricsson Bohlin eli yksityiskohdat sopivat paremmin tietoihin Pernajaan tarjotusta lahjoituksesta. Jostain syystä kuolinpesänsä käsittely on venähtänyt, sillä ilmoitus julkaistiin kolmannen kerran Posttidningarissa 17.1.1801. 

Valitettavasti Tukholman konkurssiasiakirjoista rakennettu sivusto lensi viime vuonna bittitaivaaseen. Kaupunginarkiston sivuilla on jäljellä hakemisto konkurssiasioiden diaariin vuosilta 1707-1849, jossa on vuodelta 1807 "And. Bolins, Sterbhus". Viive ja kirjoitusasu herättää epäilyksen, että kyseessä on toinen mies.

Bohlinia ei löydy Tukholman kaupunginarkiston porvarioikeuskortistosta. 

Applikationens första register är över personer som ansökt om burskap 1726-1764 ordnat A-Ö och hänvisar till Borgerskapets äldste volym F II a:1-3 och Handelskollegiet volym E III b 1:1-7. Därefter följer två separata register; namnregister över Ej beviljade buskapsansökningar 1735-1795 hänvisar till Handelskollegiet volym E III b 2:1 samt namnregister över “Ej diarieförda burskapsansökningar” 1765-1845, som hänvisar till Handelskollegiet volym E III b 1:8-11.

Ehkä hän on hakenut kauppiasoikeuksia  vuoden 1765 jälkeen ja hakemus on diarioitu asianmukaisesti?

Oikoteiden jumiuduttua aloin jo epätoivoisesti käydä läpi aluettain tehtyjä vuoden 1790 henkikirjahakemistoa, joka on järjestetty vain sukunimen etukirjaimen mukaan. Todennäköisyys, että hyppää oikean nimen ohi on epämiellyttävän suuri, joten kesken läpikäynnin hyppäsin takaisin Kaupunginarkiston sivuille tarkistamaan löytyisikö mies kuitenkin vielä helppokäyttöisemmästä vuoden 1800 henkikirjahakemistosta. Kyllä, ainakin melkein. Sukunimi ja patronyymi ja kuolinpesä stemmasivat Klara övressä tehtyyn kirjaukseen.

Tällä tiedonmurusella palasin vuoden 1790 hakemistoihin ja huomasin tehneeni alkeellisen mokan. Ottaen huomioon, että olen käyttänyt hakemistoja aikanaan paperisina tämä lankeaminen oli suurehko synti. Riksarkivetin digitoima Register till mantalslängder och mantalsuppgifter/Klara nedre och övre, Kungsholmen aukeaa Klara Nedren hakemistoon, mutta pitää lukea otsikkosivu ja ymmärtää, että övren hakemisto on pidemmällä. Sieltä löytyi nopeasti "Bolin, A. Kryddkrämare 17", joka ohjasi ArkivDigitalin puolella kuvaan Överståthållarämbetet för uppbördsärenden (AB) G1BA:25:9 (1790) Bild 130 / sid 17 (AID: v367217.b130.s17, NAD: SE/SSA/003106)

Löytyi siis kauppias Anders Bo(h)lin, joka oli maksanut veroa hopeisesta kellosta ja vaunuista eli on uskottavaa, että hänellä oli seuraavana vuonna varaa lahjoitustarjoukseen. Henkiverokirjauksesta käy myös ilmi, että Anders Bohlin asui vuokralla rakennuksessa, jossa oli 18 tuplaikkunaa ja 41 yksinkertaista. Osoitteensa on tontti 12 korttelissa "Warnberg eller Brunkeberg". Kaupunginarkiston hakemistossa 1729 och 1810 års tomtnummer kirjoitusasu on Varenberg ja tontin nykyiseksi osoitteeksi paljastuu Drottninggatan 24.

Bohlinin sijoittaminen Klaraan tarkoittaa,että häntä voi hakea myös Klaran kirkonkirjoista. Kaupunginarkiston hakemiston Äldre kyrkoböcker avulla selviääkin kuolinpäivä 12.8.1799 ja viite 5:148. Kyseiseltä sivulta selviää kuoliniän ohella se, että Anders Henrikson Bo(h)lin oli kuulunut köyhäinhuoneen johtokuntaan, mikä on linjassa lahjoitushankkeen kanssa.

Klarasta on myös "rippikirja", mutta sen tietosisältö on aivan muuta kuin Suomessa. Koska osoite pysyi samana pystyin nopeasti kaikki, mutta missään ei ollut enempää henkilötietoja. Selvisi kylläkin, että neiti Bolin oli etunimeltään Susanna.

Lopuksi palasin alkuun eli perukirjahakuun, joka tuotti nyt suoraviivaisesti oikean tuloksen.... 

Piiloutunut lahjoittaja Andreas Bohlin (osa 1/3)

K. O. Vikman kertoo kirjassaan Suomen kansan lukutaidon synty ja kehitys Ruotsin vallan aikana (1910), että vuonna 1791

Eräs varakas kauppias Tukholmasta, Andreas Bohlin, joka oli syntyisin Perna[ja]sta, tahtoi saada syntymäkyläänsä, Forsbyn tehtaalle, perustetuksi koulun ja sitä varten hän tarjosi kirjeellisesti pitäjälle 20,000 vaskitalarin suuruisen lahjoituksen, jonka koroilla olisi palkattava opettaja perustettavaan kouluun. (s. 240-241)

Sama tieto on toistettu muuallakin, mutta lisätietoa Bohlinista ei ole joko etsitty tai löydetty. Luulin että nykylähtein ja taidoillani tietoaukko olisi ripeästi täytettävissä, mutta erehdyin. Haasteen selitys voi olla sukunimen kirjoitusasun mutaatio, mutta olettaen se oikeaksi ArkivDigitalin Tukholman perukirjoissa nimellisesti lähin osuma on 4.5.1809 kuollut vahtimestari Anders Otto Bohlin, jolla oli 58-vuotiaana vaimo Helena Wassberg ja 9-vuotias poika Anders Gustaf (Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (AB) F1A:375 (1809) Bild 730 / sid 65 (AID: v223013.b730.s65, NAD: SE/SSA/0145a).

Täytyy kerätä tietoa pienempinä paloina. Läheskään kaikki kauppiaat eivät näy sanomalehdissä, mutta A. Bohlin esiintymistä syntyy mielenkiintoinen sarja.

A. Bohlin (tai useampi) esiintyy sanomalehtien laivaliikennetiedoissa. A. Bohlin oli Dalerössä matkalla kohti Malmöta (PT 13.5.1756). A. Bohlin tuli Tukholmaan Uumajasta (IT 9.8.1762), Piittimestä (IT 26.9.1763), Göteborgista (IT 15.11.1764), Piittimestä (IT 17.6.1765), Uumajasta (IT 29.7.1765), Piittimestä (IT 26.9.1765), Marstrandista sillilastissa (IT 29.5.1766), Piittimestä (IT 19.6.1766), Piittimestä (IT 18.6.1767), Piittimestä tervalastissa (IT 1.10.1767), Piittimestä (IT 20.6.1768), Piittimestä (IT 14.8.1769).  

Laivuri And. Bohlin teki lähtöä Tukholmasta Karlskronaan (DA 7.7.1777). Anders Bohlinin aluksella oli Piittimestä tuotu Tukholmaan teerejä elävinä (DA 10.7.1781). And. Bohlin mainitaan Norrköpingissä matkalla Malmöhön ja Landskronaan (NT 14.7.1790). A. A. Bohlin tuli Tukholmaan Riiasta hamppu- ja pellavalastissa (DA 16.6.1792). A. A. Bohlin tuli aluksellaan Tukholmaan Köningsbergistä (DA 28.8.1792). Laivuri Anders Andersson Bohlin odotti Tukholmassa lastia ja matkustajia (DA 4. & 6. & 14.9.1792). A. Bohlin Helsingörissä matkalla Karlskronasta Göteborgiin (IT 21.5.1793). A. A. Bohlin Helsingörissä matkalla Göteborgista Viipuriin (IT 25.6.1793).   

Puolustusmenoihin
lahjottaneiden listaus
(Ks. aiheesta aiemmin)
IT 21.7.1795

Laivuri And. A. Bohlinin alus Göteborgissa (GN 29.8.1795). A. Bohlin Helsingörissä sillilastin kanssa matkalla Marstrandista Itämerelle (IT 27.10.1795). A. A. Bohlin Dalarössä matkalla Karlskronaan (IT 13.5.1796). Laivuri Bohlin aluksensa kanssa Tukholmassa (DA 21.6.1796). Laivuri Andreas Bohlinin tuonut lastia Norrköpingistä Göteborgiin (GA 28.6.1796). Kapteeni And. Bohlin Göteborgista aluksineen Tukholmassa (DA 29.8.1796). A. A. Bohlin Helsingörissä matkalla Danzigiin (IT 7.4.1797). Kapteeni And. Bohlinin kaljaasia Friheten lastattiin Göteborgissa matkalle Amsterdamiin (GN 27.5.1797). And A. Bohlin Helsingörissä matkalla Danzigista Göteborgiin vehnälastissa (IT 13.6.1797). 

Pitkän tauon jälkeen kapteeni And. Andersson Bohlin on Göteborgissa (DA 28.6.1800) ja matkalla Tukholmasta Göteborgiin (DA 9.11.1803). Tällä välillä julkaistiin Inrikes Tidningarissa  kuolinilmoitus Piittimen raatimieskauppiaasta And. Bohlin. Noin vuonna 1728 syntyneenä häneen voi hyvin yhdistää varhaisimmat laivatiedot, varsinkin, kun pohjoiset satamat olivat aluksi yliedustettuina. Göteborgissa lienee seilannut toinen mies.

IT 16.8.1797

Tiedon saa vahvistettu haudattujen listasta.

Arkiv Digitalin digitoimassa ohuessa Piittimen perukirjahakemistossa "Anders Bohlin handelsman" on mainittu vaimonsa Brigitta Lindin perukirjassa. Kyseistä perukirjaa en löytänyt AD:stä, mutta arkistoviite "1790 F II:1 30" vei RA:n digitointiin. Varakkaalla, muttei ylettömän rikkaalla pariskunnalla oli pojat Nils, Magnus ja Jonas, joten koululahjoitus seuraavana vuonna ei vaikuta kovin todennäköiseltä. (Perukirjasta "1794 F II:1 77" selvisi, että Nils kuoli ennen isäänsä.)

 

Piittimen seurakunnasta ei ole rippikirjoja 1700-luvun lopusta, joten Andersin mahdollisen Pernaja-yhteyden selvittämiseen ei ole yksinkertaisia keinoja. Varsinkin kun hän (tai mahdollinen toinen lahjoittaja) on syntynyt niin varhain, ettei Pernajan tai Forsbyn kastelistoistakaan ole apua.

(Talteen vielä poikien googlausosumatkin. Sukututkimuksessa (pdf) esiintyy Margareta Brunnius (s. 1768, k. 9.7.1848), joka solmi ensimmäisen avioliittonsa 1789 sulhasenaan kauppias Piittimessä, Magnus Bohlin (s. 1763, k. 1793). Hänestäkään ei siis ollut kaupungissa tallella perukirjaa. Anbytarforumin keskustelussa Jonas Bohlin on omillaan ollut kauppias Piittimessä vuonna 1794 ja samalta näyttää ylle leikattu lahjoituslista. Kyseessä ei siis ole Uumajassa 40-vuotiaana 7.1.1791 kuollut kauppias Jonas Bohlin (IT 10.2.1791). )

Yhteisiä merkkipäiviä 1857-1860

Vain murto-osa keisarillisen perheen runsaasta juhlakalenterista on sanomalehtitietojen mukaan ollut Suomessa merkityksellistä. Suurin osa raportoiduista juhlista on Helsingistä, jossa järjestämiseen lienee olut painetta kenraalikuvernöörin ja senaatin taholta. Lisäksi kaupunkiin sijoitettu venäläinen sotaväki on voinut olla ylimääräisten vapaapäivien tarpeessa.

Aleksanteri II:n syntymäpäivä 29. huhtikuuta ei ollut Suomen sääoloissa aina mukava vietettävä. Mainintoja juhlinnasta on Helsingin lisäksi Turusta ja Vaasasta. [1] Yksi uutinen suomeksi Helsingistä:

H. M. Keisari Aleksander Toisen korkea syntymä-päivä vietettiin 29 p. huhtik. kirkko-paraadilla sekä Kasarmi-torilla, jossa Suomen kaarti oli, että Senaattitorilla, jossa oli venäläinen sota-joukko. Paraati Kasarmi-torilla alkoi virsi-soitolla ja rukouksella. Iltaisella oli juhlavalaistus.[2]

Yhden ainoan kerran, 2.6.1857, mainitaan Helsingistä laivojen liputus suurruhtinas Konstantin Nikolajevitschin ja suurruhtinatar Helena Pavlovnan nimipäivien ja suurruhtinatar Aleksandra Petronvnan syntymäpäivien takia. [3]

Marian päivä 3. elokuuta mainitaan useimmiten ainoastaan keisarinnan nimipäivänä, vaikka keisarillisessa perheessä oli muitakin Marioita.[4] Kakksi uutiset ovat Helsingistä, kuten myös esimerkki suomeksi

Viime maanantaina t. k. 3 p. H. M. Keisarinnamme korkeana nimipäivänä, annettiin vahtilaivasta haminassa keis. tervehdys-ampuma ja laivat haminassa olivat viireillä kauniisti puetut. Iltasella loistivat yleiset huoneet ilo=tulilta, ja näytelmähuoneessa annettiin erittäin juhlallinen näytös H. M. Keisarinnan kunniaksi. Kansaa oli vahvasti sinä iltana liikkeellä.[5]

Keisarinnan syntymäpäivään 8. elokuuta osui myös suurruhtinas Nikolai Nikolajevitschin syntymä- ja nimipäivä. Yhteensattumasta huolimatta uutisointi on hyvin vähäistä.[6]

Viime lauvantaina t. k. 8 p. H. M. Keisarinnamme korkeana syntymäpäivänä sekä H. K. K. Suuriruhtinan Nikolai Nikolajevitshin syntymä- ja nimipäivänä annettiin vahtilaivasta haminassa keisarillinen tervehdys-ampuma ja laivat satamassa olivat viireillä kauniisti puetut. Iltasella loistivat yleiset huoneet ilotulilta ja soittoseuran säveleet kaikuivat kävelypuistossa.[7] 

Keisarin nimipäivänä 11. syyskuuta oltiin jo palattu kesäkodeista kaupunkeihin ja tummenevat syysillat sopivat valaistaviksi, joten Aleksanterinpäivän vietosta on vuosilta 1857-60 eniten tietoja ja Helsingin lisäksi Turusta, Kuopiosta, Hämeenlinnasta, Vaasasta, Viipurista ja Oulusta.[8] Esimerkkiuutiset Kuopiosta ja Turusta:

Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimipäivänä, 11 p:nä tätä k., oli kaupunkimme kauniisti tulilla valaistu, ja neljännen Suomeen jaetun paltaljonan soittokunta puhalteli kauppatorilla aivan somasti sointuvia säveliä. Maarahvasta näkyi myös koolla olevan enemmän kuin yhtenäkään lauvantai=iltana koko kesänä.[9]

Edellä puolen päivän ammuttiin kanunilla sotahöyrylaivalla "Kalevala", joka on kaupunkimme satamassa Pikisaarella. Ehtoolla oli kaupunki ilotulilla valaistu. Ehtoolla oliki ilma selkiä ja kaunis kuuvalo, ehkä melkein koko päivän oli satanut.[10] 

 Perintöruhtinaan Nikolai Aleksandovitschin syntymäpäivää 20. syyskuuta vietettiin Helsingin lisäksi Turussa. Edes täysi-ikäisyyden saavuttaminen vuonna 1859 ei lisännyt juhlintaa. [11] Nikolain nimipäivä 18. joulukuuta mainittiin vain kerran.[12]

Yhtä harvinainen oli Helsingissä 5.5.1860 huomioitu leskikeisarinna Aleksandran Feodorovnan nimipäivä, joka tuolloin "vietettiin tavallisella tavalla". [13] Leskikeisarinna kuoli ennen vuoden loppua ja tuomiokapitulit ilmoittivat kiertokirjeissään 14.11. kiitosjumalanpalveluksesta ja kellonsoitosta, jonka loppu ilmoitettiin ensimmäistä kertaa Finlands Allmänna Tidningarissa.

Lähteet:

[1] Finlands Allmänna Tidning 30.04.1857 no 98; Åbo Underrättelser 01.05.1857 no 33; Vasabladet 02.05.1857 no 18; Finlands Allmänna Tidning 11.05.1857 no 107; Åbo Tidningar 05.05.1857 no 34; Helsingfors Tidningar 06.05.1857 no 35; Finlands Allmänna Tidning 30.04.1858 no 98;  Åbo Tidningar 30.04.1858 no 33; Åbo Underrättelser 30.04.1858 no 33; Helsingfors Tidningar 01.05.1858 no 34; Helsingfors Tidningar 30.04.1859 no 34; Åbo Tidningar 06.05.1859 no 34; Helsingfors Tidningar 01.05.1860 no 52; Åbo Tidningar 01.05.1860 no 33

[2]  Suomen Julkisia Sanomia186003.05.1860 no 35 

[3] Finlands Allmänna Tidning185703.06.1857 no 125

[4] Finlands Allmänna Tidning 04.08.1857 no 176; Finlands Allmänna Tidning 03.08.1858 no 176; Helsingfors Tidningar 04.08.1858 no 61; Finlands Allmänna Tidning 04.08.1859 no 177

[5] Suomen Julkisia Sanomia 06.08.1857

[6] Finlands Allmänna Tidning 10.08.1857 no 181; Helsingfors Tidningar 11.08.1860 no 95

[7] Suomen Julkisia Sanomia 10.08.1857 no 59

[8] Suomen Julkisia Sanomia 14.09.1857 no 69; Sanomia Turusta 15.09.1857 no 37; Finlands Allmänna Tidning 05.09.1857 no 204; Finlands Allmänna Tidning 12.09.1857 no 210; Vasabladet 12.09.1857 no 37; Åbo Tidningar 15.09.1857 no 72; Åbo Underrättelser 15.09.1857 no 72; Sanomia Turusta 14.09.1858 no 37; Finlands Allmänna Tidning 13.09.1858 no 211; Åbo Tidningar 14.09.1858 no 72; Helsingfors Tidningar 15.09.1858 no 73; Vasabladet 18.09.1858 no 38; Helsingfors Tidningar 10.09.1859 no 72; Finlands Allmänna Tidning 12.09.1859 no 210; Helsingfors Tidningar185914.09.1859 no 73; Åbo Tidningar185913.09.1859 no 70; Åbo Underrättelser185913.09.1859 no 70; Suomen Julkisia Sanomia 13.09.1860 no 71; Sanomia Turusta 14.09.1860 no 37; Wiborg 07.09.1860 no 104; Oulun Wiikko-Sanomia 08.09.1860 no 36; Finlands Allmänna Tidning 12.09.1860 no 214; Åbo Underrättelser 13.09.1860 no 109; Wiborg 14.09.1860 no 106-107; Vasabladet186015.09.1860 no 37

[9] Suomen Julkisia Sanomia 27.09.1858

[10] Sanomia Turusta185913.09.1859 no 37

[11] Suomen Julkisia Sanomia 21.09.1857 no 71; Finlands Allmänna Tidning 21.09.1857 no 217; Helsingfors Tidningar 21.09.1859 no 75; Åbo Underrättelser 23.09.1859 no 73; Åbo Underrättelser 25.09.1860 no 114

[12] Finlands Allmänna Tidning 19.12.1860 no 298

[13] Suomen Julkisia Sanomia 07.05.1860 no 36; Finlands Allmänna Tidning 08.05.1860 no 107

[14] ÅCB XIII:349; BCB 290 (29.4.1865)

Satunnaisia pilalehtiä ja muuta luetteloitua

Vappulehtiä digitoiduista teksteistä hakiessani törmäsin ensimmäistä kertaa julkaisuun Finsk bok-katalog, johon nimestään huolimatta on luetteloitu paljon muitakin painotuotteita. Jos julkaisua hakee Finnasta saa käsityksen, ettei sitä ole digitoitu, mutta tämä on vain osittain totta. Kyse on Finsk Tidskriftin liitteestä/sisarjulkaisusta ja varhaiset luettelot on digitoitu sen osana: vuodelta 1878, vuodelta 1879 ja vuodelta 1880.

Näistä selviää esimerkiksi, että vuonna 1878 painettiin kaikenlaisen mielenkiintoisen lomasssa esimerkiksi Sippolan kunnan jahtisäännöt. Vuoden 1879 listaukseen ryhmiteltiin ruotsinkielisiksi kertaalleen julkaistuiksi pilalehdiksi Friskytten, Kokko, Maj-mjödet, Mårtens Gås, Påsk-ägget ja Sköna Helena. Suomenkielisten teosten joukossa on ennestään tuttu lautapeli "Huvi-Matka Avasaksaan" sekä noppapeli "Nordenskiöldin Koillis-väylä 1878-1879". 

Vuoden 1880 läpisilmäilyssä löysin minulle aiemmin tuntemattoman Suomen historian lähdejulkaisusarjan, joka kiinnosti niin paljon, että kävin tutustumassa fyysiseen kappaleeseen Kansalliskirjastossa. Historiallisia tutkimus-kokeita (1876-1882) osoittautui ylioppilaiden opinnäytteiksi, joissa oli mielenkiintoisinta lähes järjestään tuntemattomat tekijänimet. Tutulta kuullosti toki nimi P. E. Svinhufvud ja verkosta löytyneen lisätiedon mukaan 18 sivun "Majuri Juhana Henrik Fieandt'in elämäkerta" oli sukulaisestaan tehty laudaturtyö. Kaikki sarjan osat on lueteltu Historiallisessa bibliografiassa.

Kansalliskirjaston digitointien järjestelmällisyydestä löytyi tällä otoksella itse luettelon tilanteen lisäksi vain pieni aukko: yksi pilalehdistä on luetteloitu, mutta sitä ei ole digitoitu. Toisaalta Kansalliskirjaston luettelossa on sanalla pilalehdet varustettuna laskiaistiistaiksi 1878 Helsingissä ilmestynyt Telefonen ja vuodelta 1879 Iloinen poika : Terve tänne tultuani! Terve tervehyttäjälle!, joista kumpaakaan ei ole kirjaluettelossa.

Vuoden 1879 luettelosta ei myöskään löydy Savonlinna-sanomalehdessä 31.5.1879 markkinoitua Otto Edvard Dybergin julkaisua "Kuopion raastuvan-oikeuden tutkinto Zimmermann'in murhajutusta", josta olin kiinnostunut myöhemmän blogitekstin vuoksi. Sitä ei löytynyt myöskään Finnasta. Kansalliskirjastoon lähettämääni tiedusteluun sain vastauksen "Ko. julkaisu on pienpainatekokoelmassa (Pienpainatekokoelma II Oikeuslaitos Oikeusjutut)"

Eli kokonaiskuvaa painetusta mediasta ei saa katalogista eikä tietokannasta. Sillä - kuten olen muutamaan kertaan todennut - mikään tietokanta tai luettelo ei sisällä "kaikkea".

Eikä ole muutenkaan virheetön. Listat 1800-luvuilta tarjoaisivat tietenkin myös loputonta hupaa tarkastamalla luettelointitietoja. Onko Mäntsälän kunta ottanut uusintapainoksen vuonna 1879 julkaistusta pelistä? Miten se liittyy nyrkkeilyyn?

Toukokuun jumalanpalveluksissa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Toukokuussa karja pääsi laitumelle ja alkoi tuottaa maitoa, joten pakolliseen ohjelmaan kuului tammikuussa 1773 annettu asetus Rangaistuxen Kowendamisesta nijlle, jotka lypsävät toise miehen Lehmän, Lamban, elli Vuohen. Vuoden 1734 laissa määrätty häpeärangaistus, jossa seisottiin julkisella paikalla maitoastia kädessä oli osoittautunut tehottomaksi, joten sen oheen tuli miehille uhaksi raipat ja naisille vitsat.

Laitumelta Hevoisen, Eläimen, eli muun Luondokappaleen varastaneiden rankaisuja oli kovennettu jo elokuussa 1748 ja tämäkin teksti oli aiheellista toistaa joka toukokuussa.

Luettava oli myös huomattavasti pidempi ote lokakuussa 1723 annetusta asetuksesta Salpeterin Keitos-Töissä Vandakunnasa, mitä niitten ylösauttamiseen ja voimasans pitämiseen tulee. Salpietarin tuotannosta piti lukea myös kuninkaan kirje kesältä 1729, keittäjien rikoksista vuonna 1746 annetun asetuksen ote, kuninkaan päätökset rahvaanvalitusten perusteella syyskuussa 1741 sekä syyskuussa 1743 ja valtiopäiviltä 1756 säätyjen sekä kuninkaan kirjoitukset.

Kevään myötä alkoi tietenkin merenkäynti, joten meren rannalla sijainneissa seurakunnissa piti lukea vuonna 1766 annettu asetus Rangaistuxesta niille, jotka tapahtuisa Haaririkoisa ei jätä pikaista apua ja palvellusta. 

Vapunpäivänä 1882 Helsingissä

Ote F. H. B. Laguksen kirjasta Muistelmia ja kuvauksia kielitaistelun ajoilta (1924)

Första maj 1890

Keisari Aleksanteri II oli salamurhan kautta kuollut, ja hänen kiellostansa ylioppilaskunta ei ollut saanut lippujansa käyttää, mutta nyt kun hän jo oli vainaja, arveltiin, ettei kukaan lippujen käyttämisestä närkästyisi eikä kiinnittäisi huomiotaan niiden käyttämiseen. Niinpä muutamat vanhemmat ylioppilaslaulajat vapunpäivänä v. 1882 tulivat kirjastoon ja ottivat piilopaikasta esille laulajien lipun. Se kannettiin tangon ympärille käärittynä laulajain joukon keskellä niin alhaalla, ettei sitä näkynyt tuskin ollenkaan miesjoukosta. Kun oli tultu Kaisaniemen ravintolan edustalle, niin lippu asetettiin pystyyn pöydän yläpuolelle.

Edellisenä vuonna oli Kaisaniemen ravintolan isäntä vastaanottanut ylioppilaslaulajat epäkohteliaasti. Laulajat olivat tilanneet itselleen punssimaljan, mutta isäntä ei tuonut maljaa, kun punssin tilaajat eivät esittäneet luetteloa kaikista niistä, jotka yhteisesti sen maksaisivat. Närkästyneinä laulajat olivat lähteneet pois koko puistosta ja marssineet Alppilaan. Siellä otettiin vastaan kohteliaasti ja suurella riemulla. Se yleisö, joka tavallisesti oli vapunpäivänä tullut ylioppilaslaulua kuuntelemaan, oli seurannut laulajain jäljessä Alppilaan, ja Kaisaniemen ravintoloitsijan odotettu runsas rahatulo jäi sillä kertaa noin 10 000 markkaa pienemmäksi. Sellaisesta vahingosta viisastuneena ravintoloitsija ymmärsi vuonna 1882 olla kohteliaampi. Heti laulajien saavuttua tuotiin tilaamatta suuri punssimalja laulukunnalle ilmaiseksi. Ravintoloitsija ymmärsi, että ylioppilaslaulu houkutteli niin runsaasti yleisöä, että hänen kyllä kannatti tehdä uhrauksia pitääksensä yleisön koossa laulukuntaa kuuntelemassa.

Yllätyksekseen ylioppilaslaulajat huomasivat, että kunnioitettu vanhus, professori Pacius, oli tullut Kaisaniemeen ylioppilaslaulua kuuntelemaan eikä ainoastaan kuuntelemaan, vaan hän tarttui tahtipuikkoon ja johti laulua. Harvinaisella innolla laulu kajahteli ja niin ahkerasti laulettiin, että tuskin muistettiin kastella kaulaa, vaikka ainetta kyllä oli, joka äänet selvitti ja kurkut kirkasti.

Ylioppilaslaulajain suoritettua suurimman osan ohjelmastansa ja tauottua vähän lepäämään, kuului aivan viereltä uutta laulua. Sinne oli kokoontunut iso, noin 200 miestä käsittävä mieskuoro, joka esitti tavallisia mieskvartetteja reippaasti ja moitteettomasti. Laulajat olivat kaartinpataljoonan sotilaita ja heitä johti parooni G. A. Gripenberg, joka siihen aikaan palveli upseerina kaartinpataljoonassa.

Ihmetellen kuunneltiin sotilaitten reipasta laulua ja ukko Pacius kääntyi parooni Gripenbergin puoleen kysyen:

»Mitä metodia te, herra parooni, olette noudattanut opettaessanne näitä sotamiehiä laulamaan, kun he ovat oppineet niin hyvin?»

»Praktillista metoodia, herra professori», vastasi parooni.

»Mitä te tarkoitatte praktillisella metoodilla?»

»Minä komennan sotilaani laulamaan kauniisti ja, jolleivät he laula kauniisti, niin minä annan korville. Se keino on tavallisesti auttanut.»

Pacius naurahti ja kääntyi ylioppilaitten puoleen sanoen: »Entä jos minäkin rupeaisin teitä, hyvät herrat, opettamaan noudattaen praktillista metoodia?»

»Me protesteeraamme», kuului kuin yhdestä suusta ylioppilaitten puolelta.

Uudelleen tarttui Pacius tahtipuikkoon, ja kauan sekä ahkerasti että innokkaasti kaikui ylioppilaitten kvartettilaulu, kunnes oli tullut päivällisen aika ja valkolakkinen lauma järjestyi lähtemään pois Kaisaniemen puistosta takaisin ylioppilastalolle. Rohkein mielin nostettiin laulajain lippu korkealle liehumaan kevättuulessa ja ikäänkuin juhlasaatossa se vietiin takaisin ylioppilastaloon talletettavaksi.

Tämä laulajain lipun käyttäminen vastoin keisarivainajan kieltoa ikäänkuin yllytti mieliä, kun kieltäjä ei enää ollut elossa eikä kukaan muu sen käyttämistä vastustanut. Useammalla oli mielessä ajatus, että nyt oli tehty uhmaavan rohkea teko.

Jälkeen puolenpäivän kokoontui Kaivopuiston isoon ravintolasaliin ylioppilaita ja muutakin yleisöä huone täyteen. Istuttiin pienten pöytien ääressä niin taajassa, että ravintolan palvelijat töin tuskin pääsivät liikkumaan yleisöä palvellessaan. Yhdessä huoneen kulmassa istui saman pöydän ääressä ryhmä lääkäreitä. Heidän keskuudessaan pohdittiin tavattoman intohimoisella kiihkeydellä kysymystä erään professorinviran täyttämisestä. Äskettäin oli kuollut professori Wendelin ja lääkärien mieliä piti jännityksessä kysymys, kuka olisi pätevin ja sopivin hänen seuraajakseen. Niin kiihkeästi asiasta väiteltiin, että kerrottiin professori J. V. Runebergin viimein kiukustuneena antaneen korvapuustin vastaväittelijällensä. Tämä maksoi takaisin samalla mitalla. Kiihtymys yltyi, niin että syntyi iso rytäkkä, jota kesti pitkän aikaa. Toisessa päässä salia olevat nousivat seisomaan nähdäksensä, miten tuo rytäkkä päättyisi ja he saivat kauan aikaa arvailla, kumpi puoli jäisi voitolle. Kun viimein J. V. R. ja hänen kannattajansa sekä heidän vastustajansa olivat tarpeeksi voimakkailla argumenteilla saaneet toinen toisensa vaikenemaan ja rauha palasi, syntyi salin toisessa nurkassa uusi jupakka.

Erään pöydän ääressä istui yliopiston voimistelun- ja miekkailunopettaja V. L. Bergholm, notkea, vikkelä ja voimakas mies, jonka sisar oli harjoitellut laulunopinnoita. Närkästyksellä kuuli hän sisarestansa puheltavan ylenkatseellisesti ja halveksivasti ikäänkuin jostakin huonosta naisesta, ja hän ryhtyi kurittamaan sisarensa maineen häpäisijöitä. Kun joukko yhä lisääntyi, niin Bergholm viimein väsyi, ja paiskattiin uupuneena ulos salista. Sellaisen näytelmän katselemisessa kului pitkä aika. Bergholmin notkeat liikkeet sekä voimakkaat iskut herättivät ihailua. Jokainen tahtoi nähdä, miten hän selvisi taistellessaan yksin suurta joukkoa vastaan. Lähinnä olevat olivat nousseet seisoalle paremmin nähdäksensä ja voidaksensa väistyä syrjään, jos joku nyrkki sattuisi hairahtumaan liian lähelle heitä. Huoneen perällä olevat eivät voineet seurata etualalla temmeltävien voimanmittelyä, kun keskivälillä seisovat estivät näkemästä. Sentähden ne, jotka olivat salin perällä, nousivat pöydille voidakseen paremmin seurata lattialla seisovien ylitse tuon mielenkiintoisen tapahtuman eri vaiheita. Sitä katseltiin ainakin yhtä suurella mielenkiinnolla kuin nykyajan urheilukamppailuja. Ja sitäpaitsi sen ajan yliopistonopettajat ylen harvoin panivat toimeen tämänlaatuisia näytäntöjä. Sitä suuremmalla tarkkuudella oli tilaisuudesta otettava vaarin.

Miekkailunopettaja piti kauan puoliaan suurta joukkoa vastaan, kunnes hän sortui. Mutta kun pöydällä olevat estivät eräitä heidän taakseen lattialle jääneitä ylioppilaita näkemästä taistelun viimeisiä vaiheita, työnsivät nämä pöydän nurin.

Pöydällä seisojat suistuivat tietysti nurinniskoin maahan toinen toistensa päälle, juuri silloin kun he seurasivat taistelua sen jännittävimmillä hetkillä. Pöydän kaatajat pitivät heidän lankeemustansa koomillisena kuperkeikkatemppuna ja nauroivat sille makeasti. Mutta toista mieltä olivat ne, jotka olivat olleet pöydällä. Päästyänsä jälleen jaloillensa he jakelivat vikkelästi korvapuusteja naurajille. Pikemmin kuin asianosaiset olivat aavistaneetkaan, vaihtuivat nyt osat näytelmässä. Entiset katselijat olivat muuttuneet näyttelijöiksi, joiden voimaa, notkeutta, häikäilemättömyyttä ja nopeutta korvapuustien jakelemisessa nyt saivat arvostellen ja nauraen ihailla toiset.

Se oli vapunpäivän viettoa, jonka vertaista ei oltu nähty vuosikymmeniin. Seuraavan päivän sanomalehteen oli joku totuudesta vähän välittävä reportteri kirjoittanut, että yleisö oli muka Kaivopuistossa liiallisella alkoholin käyttämisellä itsensä niin kiihdyttänyt, että iltapäivällä syntyi tappelu ensin ylioppilaitten, sitten dosenttien ja lopuksi professorien kesken. Vakuutan, että taistelujärjestys oli ihan päinvastainen, ja hyvin epävarmaa oli, tokko dosentit ollenkaan ottivat osaa tappeluun.