Kotimatka Missourista Jyväskylään 1885

Vielä vappuna 1885 Fredrik Thure Wessman kirjoitti Aamulehdelle Kansas Citystä Missourissa (AL 26.5.1885, 28.5.1885). Kotimatkallaan hän pysähtyi Chicagossa (US 29.6.1885). Matka kohti New Yorkia jatkui tietenkin rautateitse.

Mukavassa rautatievaunussa istuen, mennä hujottelimme Pennsylvanian läpitse huimaavaa vauhtia, monien siltojen alatse, läpitse kaivantojen ja tunnellien ja useampain pienempien purojen ja notkelmien ylitse, rautatiellä, joka yleensä on kaksi-, ja muutamin paikon neljä-ratainen. Suuria junia kiitää tuon tuostakin ohitsemme huimaavalla nopeudella ja tärinällä sen laisella, että on mahdotonta sivullansa istuvan toverin puhetta kuulla. Pittsburg'in kaupungissa pysähtyy juna noin tunnin ajan, suoden meille tilaisuuden ympärillämme katselemaan ja hengittämään hieman raittiimpaa, vähemmän kivihiilen sauhulla täytettyä ilmaa kuin mitä meidän rautatiellä täytyy keuhkoihimme henkiä. Mainitusta kaupungista lähdettyämme, kulkee tiemme pitkin Hudsonvirran idänpuoleista rannikkoa ja on tämä tie aina Philadelphian kaupunkiin saakka niin viehättävän kaunis, että epäilen, tapaako sen vertaa ihanuudessa missään. Tämä on paljo sanottu, mutta tuskin liian paljo. (US 8.7.1885)

Nevada. MutualArt

New Yorkissa Wessman astui Nevada-laivaan, joka kulki kohti Liverpoolia "rajussa myötätuulessa huimaavaa vauhtia", matkustajien "näkemättä muuta kuin kalalokkia, jäävuoria ja jonkun purjehtijan silloin tällöin, ja kuulematta muuta kuin seuralaistemme äänen, myrskyn ulvonnan, hyökyaaltojen kohinan ja pauhun niitten raivoisina laivan laitoja piestessä ja hyvin usein laivan kanttakin huuhdellessa sekä laivakoneen taukoamattoman jyskeen ja kolinan". (US 17.7.1885)

Wessmanin saapuminen Suomeen ei ole jättänyt merkkejä. Amerikkaan sijoittuvia tekstejä ilmestyi yhä ja on mahdotonta sanoa milloin ne on kirjoitettu ja mistä ne on lähetetty. Ilmarinen julkaisi fiktiivisen oloisen tekstit Sanomalehden toimittajana (23.07.1885 no 85 & 25.07.1885 no 86) ja Numero Kolmesataa seitsemänkymmentä (30.07.1885 no 88 ), Missouriin sijoittuvan ja ehkä muistelmallisen Tammen kuiskeita (20.08.1885 no 97) sekä hyvin fiktiivisen Big Beaver-joella. Kertomus Indian-territorista ( 11.08.1885, 13.08.1885, 15.08.1885). Pohjolan lumousvoima kuvasi Amerikassa olleen kaipausta Suomeen (04.08.1885 no 90, 06.08.1885 no 91)

Laajin fiktiivinen Amerikan muisto oli Ilmarisen nurkkanovellina julkaistu Chicagoon sijoitettu tarina Mitä kuu matkoillansa näkee (03.10.1885 no 116 (s. 1-4), 06.10.1885 no 117 (s. 5-8), 08.10.1885 no 118 (s. 9-12), 10.10.1885 no 119 (s. 13-16), 13.10.1885 no 120 (s. 17-20), 15.10.1885 no 121 (s. 21-24), 17.10.1885 no 122 (s. 25-28), 20.10.1885 no 123 (s. 29-32), 22.10.1885 no 124 (s. 33-36), 24.10.1885 no 125 (s. 37-40), 27.10.1885 no 126 (s. 41-44))

Keski-Suomen otsikko Muistelmia Amerikasta lupasi 28.10.1886 kirjoitussarjaa, jonka ensimmäinen osa oli Laulajaiset Nebraskassa, mutta jatkoa ei löytynyt. 

Vuonna 1887 ilmestynyt Wessmanin kirja Vähäsen Amerikasta eli kertoelmia matkoilta Suuressa Lännessä alkaa suoralla lainauksella sanomalehtitekstistä ja kirjaan on kierrätetty myös Aamulehdessä julkaistu Kertoelmia matkoilta Amerikan Yhdysvalloissa. Samoin kuin kirjoitussarja kirja päättyy jouluun 1883.

Jyväskyläläinen Missourissa 1884-1885

Nebraskan Omaha, josta Fredrik Thure Wessman lähetti matkakirjeitään Suomeen toukokuussa 1884, oli mukaansa

suurehko, vuorinen kaupunki Missouri-virran varrella Nebraskan valtiossa Amerikassa. Siellä asuu paljon skandinaavialaisia: ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia; enin kuitenkin viimeksi mainittuja, joita siellä tavataan melkein kaikilla toiminta-aloilla, vieläpä virkamiehinäkin.

Skandinaavialaisilla on täällä monenlaisia seuroja ja yhdistyksiä, muun muassa myöskin lauluseuransa. Ja laulu harjoituksiansa pitävät he suuressa rakennuksessa, joka ylpeänä kohoupi Farnam-kadun varrella, ja sen alakerroksessa löytyy usea komea kauppapuoti ja yläkerran on seura vuokrannut käytettäväksensä. Kokoushuoneessa löytyy sanomalehtiä ja kirjoja, joita seuran jäsenet saavat kokous-iltoina maksutta käyttää, mutta kellään ei ole lupaa niitä mukanansa viedä. Harjoituksiin kokoonnuttaessa ja lauluharjoitusten päätyttyä panevat seuran jäsenet tavallisesti tanssiksi; lauluseuraan kun kuuluu parhaastaan nuoria henkilöitä kummastakin sukupuolesta.(Keski-Suomi 28.10.1886)

Ilmeisesti hän jätti kaupungin, kun "Asemanpäällikkö on ilmoittanut lähettävänsä muutamia miehiä rautatienradalle toimittamaan pienempiä korjaustöitä niissä paikoin, missä senlainen ratamestarin tarkastuksen mukaan tarpeellinen on, ja tämän johdosta on asemahuoneelle saapunut kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen, valmiina lähtemään ulos radan korjaus työhön." (US 9.7.1884, 12.7.1884)

Keikan myötä Wessman oli toukokuun lopulla St. Josephin kaupungissa Missourissa. Pian hän oli matkalla etelään.

Minä olin yksin Amerikassa. Se oli viime vuoden kesäkuun 15 päivää vastaan yöllä. Kuljin ihan yksinäni pitkin rautatie-rataa Leavensworth'in kaupungista Kansas Cityä kohden, Kansas-valtion puoleista Missouri-virran rannikkoa. Oli jotenkin pimeä, kuten täällä ainakin yöaikana ompi keskellä kesääkin. Taivaan itäisellä reunalla samosivat synkeät pilvet, tuolloin tällöin harsohuuliansa ravoitellen, joitten lomista silloin näkyviin välähti tulinen kieli, todistaen ukkosen olevan ilmassa. Ylempänä avaruuden kupukolla pilkoitti muutamia tähtiä, ikäänkuin yksinäisen vaeltajan kovaaonnea ilkkuen. Huokaus toisensa perään kohousi povestani, kiitäen tuonne korkeuteen Armon Herran valtaistuimen eteen. Olin rahatta ja melkeen ruoatta, työttä ja kodotta, ventovierasten ihmisten seassa, suuressa Amerikassa, sen 55 miljonan ihmis-asujanten seassa, jotka päälliseksi vaivoin puhettanikaan ymmärsivät Olin kuin pienoinen pisara äärettömässä meressä, etsiskellen ruohon kortta, johon väsynyttä itseäni olisin nojata saattanut! (Ilmarinen 2.4.1885)

Elokuuhun mennessä Wessman asettui Missourin osavaltion Kansas Cityyn, jossa hän työskenteli rautatieyhtiön työpajassa, jossa oli "noin satakunta skandinavilaisia: ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia sekä minä ainoa suomalainen, mutta irlantilaista ei ole ainoatakaan". Kotimaa ei silti unohtunut, vaan Wessman lähetti  Kansas Citystä erilaisia tekstejä ainakin kolmeen suomalaiseen sanomalehteen (US 26.9.1884, 14.10.1884, 15.10.1884, 28.10.1884, 22.11.1884, 9.12.1884, 3.1.1885, 22.1.1885, 17.3.1885; Ilmarinen 20.1.1885, 3.3.1885, 5.3.1885, 19.3.1885, 2.5.1885, 21.5.1885; AL 28.2.1885, 26.3.1885, 31.3.1885, 25.4.1885, 5.5.1885, 19.5.1885). Toisinaan hän rentoutuikin:

Iltanen on syöty. Se kun täällä tehdään kello 6 tienoissa, jääpi kullenkin vielä muutama tuntinen iltapuhdetta, jolloin saapi koto-toimia toimiskella, tahi tavalla tai toisella itseään huvitella ennen levolle rupeamista, joka tapahtuu vasta 10 tienoissa, sillä työhön ryhdytään vasta kello 7 tienoissa aamulla. — Niin, kuten sanoin: iltanen oli syöty, vieläpä oikeen kunnon iltanen, sillä se täytyy myöntää, että ken kerran ruoan pariin täällä pääsee, hän saapi ylimalkaan jokapaikassa kunnon ruoan, ravitsevan ja herkullisen, syödäksensä — mutta kylläpä siitä maksaakin saa: noin 85 —100 markan vaiheille. [...]

 

Ehdittyämme tuolle ihmisistä kuhisevalle Main- kadulle, joka jonkuunlaisen emä-virran tavoin johtaa virrassa hyöriviä ihmisiä kadun varsilla oleviin kauppapuoteihin, kapakoihin ja jos jonkinlaatuisiin huvitus-huoneisin, ja johon lukemattomat pienemmät virrat (kadut) purkavat, varsinkin näin iltapuhteisin, niillä käveliöitä, astumme ulos hevosrautatie vaunuista ja yhdyimme mekin tuohon äärettömään ihmistulvaan. Me kuljemme tuolla, täällä tapana olevella nopeudella, johon vähitellen olemme tottuneet ja joka on ainoa keino, jonka avulla tuossa äärettömässä ihmistulvassa saattaa eteenpäin päästä.(Ilmarinen 12.5.1885, 16.5.1885)

Tavanomaisempien raporttien ohessa Wessman kirjoitti "lyhyen biografisen katsahduksen" Amerikan Yhdysvaltain presidentit (US 28.07.1885, 29.07.1885, 31.7.1885), Tolowa-indianeista (AL 31.1.1885), fiktiota hipovan kuvauksen Chicagon sanomalehtipoika (Ilmarinen 07.04.1885) sekä yhtenäisemmän kokonaisuuden Kertoelmia matkoilta Amerikan Yhdysvalloissa (Aamulehti 05.01.1885 no 2, 10.01.1885 no 4, 13.01.1885 no 5, 20.01.1885 no 8, 22.01.1885 no 9, 24.01.1885 no 10, 27.01.1885 no 11, 03.02.1885 no 14, 17.02.1885 no 20, 19.02.1885 no 21, 21.02.1885 no 22, 26.02.1885 no 24, 05.03.1885 no 27, 10.03.1885 no 29, 14.03.1885 no 31, 21.03.1885 no 34)

Jyväskyläläinen tuulisessa kaupungissa 1883-1884

Wikimedia

Fredrik Thure Wessman saapui Nashvillestä Chicagoon marraskuussa 1885.

Noin viikon päivät Chicagon katuja kuljettuani työtä etsien, saavuin eräänä päivänä Illinois Central-rautatien konepajalle, muutama penikulma kaupungin ulkopuolelle. Täälläkin turhaan työtä etsittyäni, olin juuri kotioni palajamaisillani kun näin erään „silkkisilinterin" kierielevän muutaman, hiljaisessa liikkeessä olevan junan alla, sekä silinterin omistajan juoksevan junan sivulla koettaen sateenvarjollaan saada päähineensä jälleen oikealle paikalleen „leipämyllynsä" yläpuolella, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minä, joka olin tottunut liikkumaan liikkeellä olevain junain välissä, päätin mennä hänen apuunsa ja onnistuinkin saamaan hatun radan ulkopuolelle ja olin juuri hyppäämäisilläni sivulle, kun juna seisahtui ja vaunut tönnäsivät liki toistansa. Silloin vasta havaitsin, etten ollutkaan lukuun ottanut, että vaunujen välimaa täällä oli koko joukon lyhempi kuin L. N. rautatie-radalla. Seurauksena oli, että ruumiini vatsan kohdalta likistyi pahanpäiväseksi ja yksi kylkiluustani meni järkiään poikki. Lähellä olevat työmiehet, jotka eivät kipuani tunteneet, sanoivat minulle samoin kuin Sparfvin'in Susanna miehelleen, kun tämä santakuopassa, maan lohetessa runneltui ja henkensä heitti: „kuka sinun sen vietävän äski mennä sinne krooppahan?" jonka tähden minä lähdin nilkuttamaan kaupunkiin takasi, jonne tuhansia tuskia kärsittyäni lopulta pääsinkin. Ruumiini oli kuitenkin sillävälin ajettunut ja tuskani olivat hirvittävät. Onnekseni tapasin kaupungissa erään suomalaisen, jonka kanssa jokuu päivä sitä ennen olin tutustunut ja hän johti minun n. k. „county hospitaliin," jonne minä heti vastaan otettiin ja sijoitettiin siellä kuudennen osaston huoneisin. (AL 22.1.1885)

Heti tänne saavuttuani sairastuin ja sain maata vapaa-sairaalassa täällä lähes neljä viikkoa, ja kun jälleen "kyntysilleni kykenin", oli joulu "oven edessä". Ei tuntunut hupaiselta tuon ennen ilolla odotetun juhlan lähestyminen, mutta täällä olin jo saanut monesti ennenkin mukauntua oloihin, jotka eivät niin erittäin hupaisilta tuntuneet, niin että olinhan jo tottunut ja onnekseni sain asunnon parin suomalaisen, täällä asuskelevan pojan luona ja se teki, että ikävä ja kaipaus kotimaahan ei tuntunut niin kovin katkeralta, varsinkin kun kumpikin maalaiseni erinomaisella ystävyydellä koki parautensa mukaan huvittaa sekä minua että itseään. (US 28.2.1884, 1.3.1884)

Puolisen vuotta amerikkalaista työelämää koettuaan Fredrik Thure Wessman kirjoitti oululaiselle Kaiulle jatkokertomuksen Kuvaelmia työväen elämästä Amerikassa (Kaiku 26.03.1884 no 25, 29.03.1884 no 26, 02.04.1884 no 27, 05.04.1884 no 28, 09.04.1884 no 29). Postiyhteydet Suomeen olivat niin nopeat, että Wessmanin Chicagossa helmikuun 15 päivä kirjoittama kirje julkaistiin Suomessa alle kuukautta myöhemmin (US 10.3.1884)

Vapaapäivänsä helmikuun lopussa Wessman käytti tutustuen Chicagon teurastamoon, josta kuulemansa tiedot hän halusi omin silmin varmistaa (US 7.4.1884). 

Olisin halusta katsellut enempikin ympärilleni täällä, mutta haju oli minusta niin paha, ett'en sitä voinut pitemmältä kärsiä; käänsin siis askeleeni kaupungin keskustaa kohden ja Stock Yard'in ulkopuolella olevasta pysäyspaikasta noustuani rautatiejunaan, olin tuokion kuluttua keskukaupungissa, jossa, Washington-vainajan kunniaksi, kaupungissa majaileva sotaväki juuri parhaillaan marssi pitkin suurimpia katuja suuren torvisoittokunnan ja rumpali-parven sellaista meteliä pitäissä, ett'ei "tahtonut korviaan auki saada!"

Muissa matkakirjeissään Chicagosta ei ole tietoja omasta toiminnastaan (US 17.4.1884, 18.4.1884). Kaupungissa olonsa loppuvaiheessa Wessman lähti maaseudulle rengiksi, mutta ei saanut lypsämistä onnistumaan (US 24.5.1884).

Kielitaitonsa riitti jo sanomalehtien lukemiseen (US 19.6.1884) eli parempaa työtä kannatti tavoitella. Huhti-toukokuussa Wessman lähti valtamerilaivalta tuttujen toverien houkuttelemana Nebraskan Omahaan Nebraskassa (US 9.6.1884, 3.7.1884, 5.7.1884). 

Jyväskyläläinen matkaa New Yorkista Nashvilleen 1883

"Jos mihin tulimme työtä kysymään, oli täällä jo kymmenittäin ennen meitä samalla asialla ja kadut työ-konttorien ulkopuolella olivat mustana työnetsijöitä kaikista maailman kansoista", totesi Fredrik Thure Wessman ajastaan New Yorkissa keväällä 1883. "Tosin olisimme heti saaneet työtä etäällä olevissa lyijy- ja kivihiili-kaivoksissa, mutta samalla saimme tietää, että senlainen työ oli sekä varsin raskas ja vaikea, että terveydelle ja hengelle vaarallinen. Myöskin olivat nämät työpaikat etäällä ja kulku niiden läheisyyteen maksoi paljo pahaa." 

Matkakumppanin maamies lupasi työmahdollisuutta Kentuckyssa ja Wessman lähti 8.5.1883 tovereineen vesitse kohti Louisvilleä. 

Seuraavana päivänä kello 5 tienoissa j. p. p. kuljimme pienen, linnoituksilla varustetun "Hampton"-nimisen kaupungin ohitse, ja kello 6 aikaan saavuimme Norfolk'iin, jossa enin osa matkustajista maalle nousivat ja myöskin osa lastista purjettiin tämän satamalaiturille. Kello 1 tienoissa yöllä jatkettiin matkaa jälleen ja 10 p:nä huhtikuuta [p.o. toukokuuta] puolisen aikaan saavuimme Richmond'iin, jossa meidän merimatkamme sillä kertaa loppui.[...] Richmond'ista jatkoimme matkaamme rautateitse vielä samana päiwänä ja kuljimme Lexington'in ja Heentington'in kautta Lousvillen kaupunkiin, jonne saawuimme 12 päivä iltapuolella.

Perille päästyä selvisi, että työn sijaan vastassa oli työnvälittäjä. Viikon vähiä rahojaan syöneet miehet saivat tarjouksen rautatienrakennustyöstä. Jälleen lupaukset olivat todellisuutta parempia ja työn ääreen piti kävellä 17 penikulmaa ja maksaa tavaroiden kuljetuksesta. (US 31.10.1883) Kun Wessman pian ymmärsi, että palkasta vähennettävien kulujen jälkeen mitään ei jäisi käteen, hän päätti jättää metsän ja siirtyä Nashvilleen, jonne rautatiekartan mukaan oli yhtä pitkä matka kuin Louisvilleen (US 2.11.1883)

Onnekseni satuin tapaamaan erään ruotsalaisen työmiehen eräänä päivänä; hän työskenteli Sautister-rautatieyhtiön rautatie-työhuoneessa Edgefild'issä, Nashvillen esikaupungissa. Hän oli alatyöpäälikkö, ja hänen avullansa sain työtä, saman työhuoneen läheisyydessä, jossa hän itse työskenteli; hän ei kuitenkaan ole minun työpäällikköni. Hän toimi myöskin että sain majan ja ravinnon eräässä "Boardinhouse"nissa lähellä työpaikkaa. (US 7.11.1883)

Mutta marraskuun puolivälissä loukkasin eräänä päivänä käteni, niin että täydyin jäädä työstä pois, ja kun sitten joutilaana ollessani rupesin tilaani, oloani ja tulo- ja meno-laskujani tarkastamaan, havaitsin hämmästyksellä, että siellä työskenteleminen 1:den dollarin palkalla päivässä ei millään tavalla ollut minulle edullinen. Niin kauan kuin myötäni tuomani vaatteet eheänä pysyivät, ei tosin minulla olisi mitään hätää, mutta niiden kuluttua kun rupeaisin uusia hankkimaan, niin silloin heti tulisi pula rahasta, ja jos sairastuisin, niin parin viikon ajalla kuluttaisin koko kesäisen säästöni; sen selään hawaitsin ja niin pian kuin siitä vakuutetuksi tulin, päätin myöskin, vielä kerran pyytää palkan lisäystä ja jos se minulta vieläkin kiellettäisiin, heti jättää työpaja siellä ja pyrkiä muualle. (AL 5.1.1885) 

Toisessa yhteydessä Wessman julkisti menonsa Nashvillessä. Hän käytti 17 taalaa kuukaudessa ruokaan ja asuntoon. Kolme kirjettä Suomeen veivät 15 senttiä ja kirjoitustarpeisiin kului 31 senttiä. Englanninkielen tunteihin hän käytti 25 senttiä viikossa ja sai tällä kaksi oppituntia. (SWL 4.6.1885)

Nashvillestä Wessman lähetti Suomeen useamman matkakirjeen, joiden selostus oloista oli tarkoitettu ensisijaisesti mahdollisille siirtolaisille (US 16.10.1883, 18.10.1883, 15.11.1883, 30.11.1883). Kirjoitus kauppaoloista Amerikassa lienee puolestaan suunnattu entisille kollegoilleen (US 11.12.1883, 13.12.1883). Raportointi Uudesta Meksikosta (US 21.12.1883, 27.12.1883) lienee perustunut paikalliseen lehdistöön, sillä varaa ja aikaa matkailuun ei näytä olleen. Vielä marraskuussa Wessman päiväsi matkakirjeen Nashvillessa (US 29.12.1883). Marraskuun puolivälissä hän muutti Chicagoon.

Jyväskyläläinen New Yorkissa keväällä 1883

Toisen luokan matkustajana Fredrik Thure Wessman pääsi New Yorkiin saapuessaan suoraan maihin, mutta hän oli tutustunut kolmannen luokan matkustajiin ja luvannut mennä saapumista seuranneena päivänä heidän avukseen Castle Gardeniin, Ellis Islandin edeltäjään (US 26.9.1883). Wessman viipyi tämänkin jälkeen vielä joitakin päiviä New Yorkissa ja teki havaintoja matkakirjeeseensä. 

Aamiaisen syötyämme menemme jälleen ulos ihmistulvaan. Leveä katu on edessämme, sen keskustaa pitkin kulkee rautatie-juna, loppumattoman pitkä, hiljaisella vauhdilla eteenpäin; veturin päällä helähtelee tavallisen ruokakellon suuruinen kello, ilmoittaen ihmisille junan liikkeessä oloa. Sen kummallakin puolen kulkee ratavaunut, toista puolta ylöspäin, toista alaspäin, ja niiden välissä ajurinvaunuja ja kuorma-ajuria lukemattomia, yksi sinne toinen tännepäin, ja katujen vierustoilla jalkaväkeä kaiken-värisiä ja kaiken ikäisiä molemmista sukupuolista. Mutta ei siinä vielä kaikki: yllämme tuolla, ei huoneiden katoilla, mutta 5 6 kerroksisten huoneiden kattoin korkeudella, kulkee edestakaisin paljous ihmisiä, milt'ei linnun nopeudella, ilmarautateitä myöten, mitkä on rakettu katujen ylitse. (US 1.10.1883)

Noin runsaan puolen tuntia kuljettuamme saavumme lähelle suuren suurta „Central Parken'ia". Täällä astumme ulos junasta ja menemme korkeassa kiviaidassa olevasta, suuresta rautaportista sisälle puistoon. Portin ulkopuolella on hevostalleja, joista saamme, jos haluamme, vuokrata itsellemme ratsuhevosen, tahi jos mieluummin istumme ajopelissä, saatamme vuokrata joko yksi, kaksi tahi nelivaljakon, avonaisen tahi katetun ajopelin kanssa. Portin sisäpuolella on valmiiksi satuloittuna pienen pieniä, säyseviä „ponny"-hevosia, joilla ratsastaen lapset saavat huvitella. Puistossa on erittäin ratsutiet, erittäin ajotiet ja erittäin kävelytiet; tiepuolessa olevat ilmoitukset ilmoittavat millä tiellä kävelijä saapi kulkea, ja myöskin mihin suuntaan on meneminen, kun sinne tai sinne haluaa. Oudolle ovat nämät hyväksi osviitaksi, sillä puisto on äärettömän suuri. Järjestystä ylläpitää vahdit, joita kulkee ristiin rastiin varsin tiheässä ja jotka ovat helposti tunnettavat sinisenharmaasta puvustaan ja sotilas-lakistaan.(US 3.10.1883)

Seuraavana päivänä päätimme käydä katsomassa juuri valmistumaisillaan olevaa siltaa „East -River"-virran ylitse. Nyt se jo on valmis, mutta silloin vielä oli suuri työväen paljous sitä valmistamassa; pääasiallisesti olivat maalarit siinä toimessa, istuen tahi seisten vipusilloissaan, mitkä rippuivat siltaa kannattavista, sivurautoihin kiinni liitetyistä rautalangoista, ja maasta heitä katsellen näyttivät nämät pieniltä, kärpäisten kokoisilta, tuohon suureen siltaan, maailman kahdeksanteen ihmeesen verrattuna. Nev York'in puolelta ei sitä oikein hyvin sopinut katsella, jonka vuoksi me, 2 centillä piletin lunastettuamme, menimme höyrylautalla eli lossilla Brooklyn puolelle, jolloin tulimme kulkemaan sillan ohitse ja saimme ihmetellä sen suuruutta ja somaa rakennusmuotoa ihan läheltä. (US 12.10.1883, 22.10.1883)

Brooklyn Bridge avattiin toukokuun lopussa 1883.

Wikipedia

Jyväskylästä New Yorkiin huhtikuussa 1883

Julkaistessani vuosi sitten Epätäydellisen listauksen Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista lainasin asiaa suuremmin miettimättä Wikipediasta lauseet

Wessman teki 1883–1885 opintomatkan Yhdysvaltoihin ja kirjoitti matkansa aikana matkakirjeitä joita julkaistiin Uusi Suometar-, Kaiku- ja Ilmarinen-lehdissä sekä Aamulehdessä. Hän kirjoitti matkastaan myös kirjan Suuresta Lännestä, joka ilmestyi 1887.

Päijänne 25.10.1882

Wessman oli vuonna 1882 jyväskyläläinen kauppias, joilla ei ole tapana tehdä oppimatkoja ja hyljätä liiketoimintaansa. Kauaksi matkustamiseen sopii myös huonosti se, että vuoden 1883 alussa Wessman kuulutettiin avioliittoon (ÅT 23.1.1883) ja hän solmi avioliittonsa Mathilda Henriette Enbergin kanssa Jyväskylässä helmikuun lopulla (Keski-Suomi 24.2.1883). 

Selasin lehtiä eteenpäin odottaen tietoa vaimon kuolemasta, joka olisi motivoinut kotimaan jättöön. Vastaan tuli kuitenkin tavanomaisempi syy lähtöön: konkurssi. Wessman oli poistunut maasta toukokuun loppuun mennessä jättäen vaimonsa ja velkansa (FAT 13.8.1883).

Oman kertomuksensa mukaan Wessman sulloi matkalaukkunsa täyteen Jyväskylässä 2.4.1883 ja aloitti matkansa rekikyydillä lähimmälle rautatieasemalle. Lahden asemalla hän sai tietää, että suunniteltu laivayhteys oli kirjaimellisesti jäissä, ja päätti koukkata Pietariin, josta pääsi rautateitse kahdessa vuorokaudessa Hampuriin. Siellä piti

etsiä konttori, jossa pilettiä myydään; mutta niitä oli monta ja kaikki verrattoman hyviä: yhdessä konttorissa kehuttiin sen linjan laivain kulun nopeutta, toisessa ruoan hyvyyttä laivalla, sen suuruutta ja matkustajain paljoutta, jotka sillä linjalla olivat Amerikan onnellisuuksia ja rikkauksia etsimään matkustaneet y. p. m.; lopultakin sovimme kaupoilla erään "State-"nimisen linjan konttorissa: laivan piti samana iltana lähtemän Hamburg'ista kulkemaan Glasgov'in kautta ja saapuvan Amerikaan 14 vuorokauden kuluessa; maksu oli 316 suomen markkaa, nimittäin toisella luokalla, kaikki mahdolliset tarpeet ja kulungit matkalla siihen luettuna. 

Kun kauppa oli tehty ja kontrahti kirjoitettu ja allekirjoitettu, piti minun saada mukanani olevat rahat vaihdettua Amerikalaiseen rahaan. Laivakonttorissa kysyttyäni, missä sen saattaisin tehdä, neuvoivat he minua erääsen rahanvaihto konttoriin; täällä vaadittiin 5 m. 60 p. dollarista. Minä hämmästyin, koetin tinkiä minkä voin, mutta siitä ei apua ollut; lopultakin täytyi minun myöntyä ja maksaa mitä vaadittiin. Pörssi-tunti oli ohitse, kaupunki tuntematoin ja laivan piti lähtemän parin tunnin kuluttua. 

Kun se oli tehty piti hankkia evästä, varsinkin tupakkia ja tilkkanen konjakkia varalta, jos joku taudin puuska tapaisi "aalloilla avaroilla, merellä rannattomalla“. Kun kaikki oli toimittu parauden mukaan, saavuin lopultakin hämärässä, liehtari mukanani, laivalle, ja ollen väsymyksestä nääntymäisilläni, rupesin heti vuoteelleni nukkumaan. Aamulla herättyäni ja ylleni puettuani, menin laivan kannelle ja havaitsin olevamme aavalla merellä; kylmä tuuli puhalteli jäljestämme hiljaa laivaa keinutellen; jälleen alas laivan peräsalonkiin mentyäni, näin muidenkin matkustajain liikkeellä olevan. (US 14.9.1883)

Wessmanin yksityiskohtainen raportti päättyi vasta kun laivamatkakin.

Lauantaina, huhtikuun 28 p. kello 10 aikaan e. pp. näimme vasemmalla maan siintävän, ensikerran neljäntoista päivän kuluessa. Paljaan veden näkemiseen oli jo niin tottunut, että etäällä siintävää maata katseltiin ja tähysteltiin kuin ihmettä. Useampia, sekä purje- että höyryaluksia tuli samalla näkyviin. Ja vihdoinkin kello 3 aikaan j. pp. purjehdimme linnoitusten ohitse, ja Nev-York'in satama haamoitti kaukana edessämme. Kun tulo-laukaus oli ammuttu, saapui pieni höyryvenhe laivallemme; siitä nousi meidän laivaamme useampia herrasmiehiä, kiiltävät napit nutussa; ne olivat terveyskomitean jäseniä ja virkamiehiä emigrationi-kommisionissa; me toisen luokan, samoin kuin ensiluokankin matkustajat saimme täällä laivalla jo toimia valmiiksi, mitä kolmannen luokan matkustajat vasta Castle Garden'issa, josta alempana laveammin, suurilla vastuksilla toimivat. (US 19.9.1883)

Ruotsalaisten kuvat Suomesta 1855

En ole aktiivisesti seurannut Alvinin kehitystä vuonna 2018 tekemäni katsauksien Alvin-löytöjä, ensinnäkin karttoja & Alvin-löytöjä, muutakin kuin karttoja jälkeen, mutta sattumalta olen huomannut, että siellä on tutkimukseeni merkityksellistä täydennystä 1700-luvun lehdistöön. Sekä myös 1800-luvun lehtiä, joista minua kiinnostivat kuvalehdet. Ja niissä erityisesti näkymät Suomeen.

Median kehitys on usein ottanut harppauksia sotien aikana, joten ei olisi pitänyt yllättyä siitä, että Illustrerad Tidning aloitti vuoden 1855 alussa ja ensimmäiset näkymänsä Suomeen numeroissa 36/1855 ja 37/1855 liittyivät Krimin sotaan. 

Kuvatekstin mukaan alla on esitetty ranskalaisten rakettiveneitä Viaporin ympäristössä.

Kuvatekstin mukaan alla on ranskalaisten mörssaripatteri Viaporin ulkopuolella. 

P. S. Blogin pitkäaikaisille lukijoille tulee tuskin yllätyksenä se, että tämä on taas yhden sunnuntaisarjan aloitus.

Useampana päivänä syntynyt ja kuollut kirjoittaja

Kansan ääni 1/1917

Kalle Haapakoski syntyi Wikipedian mukaan 2.12.1867 Nivalassa, Ylioppilasmatrikkelin mukaan 9.12.1867 Oulaisissa, Kirjasammon mukaan 8.12.1867 Oulaisissa ja muistokirjoituksen mukaan vuonna 1867 Ylivieskassa. Lisäksi Ylioppilasmatrikkeli antaa hänelle kaksi vaihtoehtoista kuolinpäivää: 25.4.1898 tai 16.1.1917. Hautakivestään on luettu synnyinpäivä 8.12.1867 ja kuolinpäivä 18.1.1917.

Vaati kieppauksen FamilySearchin sukupuuhun, että Kalle Haapakoski löytyi Ylivieskan rippikirjan 1881-1890 sivulta 411, jossa hänellä oli syntymäpaikkoina sekä Ylivieska että Oulainen. Hänet on merkitty epäselvästi poikapuoleksi, todennäköisimpänä äitinään Liisa Aleksandra Jaakontytär (s. 30.9.1845), jonka ensimmäisen avioliittonsa lasta/lapsia ei ole tätä kirjoittaessani Genissä. 

Liisan ja ensimmäisen aviomiehensä Karl Olofsson Haapakoski (s. 12.6.1839) kirjaus virallisesta lähdöstä Ylivieskasta huhtikuussa 1867 selittää epäselvyyden Kallen syntymäpaikassa (RK 1855-1864 (I), 102). Vuoteen 1876 mennessä leskeksi jäänyt Liisa ja Kalle ainoana lapsenaan olivat palanneet Ylivieskaan, Liisan lapsuudenkotiin (RK 1876-1880, 181). Sukulaisten tai isäpuolen avulla Kalle saatiin koulutielle ja hän pääsi Oulun yksityislyseosta ylioppilaaksi vuonna 1890.

Jo lukiovuosinaan Kalle Haapakoski ryhtyi kirjoittamaan nimellä Kalle Koski. Kaiku julkaisi kertomuksensa Kahwepannu (22.11.1888, 24.11.1888, 27.11.1888), joka alkoi

En aio tässä kertoa meidän nuorten ajaltamme, vaan ajalta jolloin nuo muutamat meidän aikamme harmaapäät olivat nuoria, jos ei juuri nuorukaisia, niin kumminkin nuoremmalla puolen ikäänsä. En myöskään aio kertoa mitään kaunista rakkaushistoriaa tuolta romantiselta ajalta, kerronpahan vaan tuosta meidän aikanamme yleisesti tunnetusta, vaan silloin jotenki harvinaisesta kahvepannusta.

„Mitähän siitäkin on kerrottavaa?"

Olkaa hyvä ja odottakaa vähän! Teitä taitaisi ikävystyttää, jos kertoisin vaan tuon "kaisun" mustista kyljistä ja sen semmoisista? Mutta enpä niin teekään. Kerron vaan muutamasta perheestä, jonka onnistui saada "kaisu" seurakumppanikseen sydänmaan yksinäisyyteen. 

Kaiussa ilmestyi myös Kohonnut tytär (27.12.1888, 29.12.1888) ja Oulun ilmoituslehti julkaisi kertomuksen Luhtakapakka (29.05.1889, 01.06.1889, 08.06.1889, 12.06.1889, 15.06.1889).

Syksyllä 1890 Kalle Haapakosken ylioppilaselämä Helsingissä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ylioppilas Ahlforsin puukotusjuttu. Lokak. 14 p:vää vasten yöllä puukotti ylioppilas Edvard Asp ylioppilas Johan Ahlforsia. Hänen seurassaan oli ylioppil. Karl Haapakoski. Asia oli tänään raastuvan oikeudessa esillä. Kahden todistajan kuultua uudisti yleinen syyttäjä edesvastaus vaatimuksensa lisäten, että puukotus oli ollut tahallinen. Sitäpaitsi vaati hän Aspia ja Haapakoskea edesvastaukseen juopumuksesta.

Oikeus tuomitsi Aspin puukotuksesta 5 kuukauden kuritushuoneesen sekä maksamaan kipurahoja ja korvausta 350 m. Asp ja Haapakoski saivat humalasakkoa 12 m. sekä kulujen suoritusta. Oikeus määräsi Aspin hetikohta vangittavaksi. Haapakoski ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen. (Päivälehti 19.12.1890)

Sekä Edvard Asp että Kalle Haapakoski erotettiin yliopistosta keväällä 1893 kahden poissaolovuoden jälkeen (Suomen yliopiston luettelo kevät 1893). Kalle Haapakoski ryhtyi Päivälehden avustajaksi ja ilmeisesti oleskeli Helsingissä vuoden 1890 lopulle.

Tuntematon (31.12.1890 no 302), Sittenkin sopimaton (19.06.1891 no 139), Taivaan akkunat (21.06.1891 no 141), Vanhoja tuttavia (03.07.1891 no 150), Muuttuvia suhteita (21.07.1891 no 165 & 22.07.1891 no 166), Uutta (08.12.1891 no 285), Kenkälipponen (01.01.1892 no 1)

Ylivieskassa 4.11.1891 päivätty runo No, niinpä niin julkaistiin Louhessa 09.12.1891 ja oululaisessa sanomalehdessä ilmestyi myös tarina Yhteistä hyvää 23.12.1891. Vuoden 1892 alkaessa nimimerkki Kalle Koski alkoi ilmestyä tiheästi sanomalehdessä Keski-Suomi, joten oletettavasti Kalle Haapakoski oli muuttanut Jyväskylään. Elokuussa 1892 nimimerkki muutti Vaasassa julkaistuun Pohjalaiseen ja Kalle Haapakoski ryhtyi myös Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurojen Pyrkijä-lehden kirjoittajaksi.

Vuonna 1893 ilmestyi Kalle Kosken nimellä kirja Parantumassa. Elokuussa Amerikan Uutiset uutisoi:

Ensi ilmestymästä numerosta alkaen on Amerikan Uutisten toimituksessa tapahtuma suuri muutos parempaan päin. Suomessa hyvin tunnettu nuori kirjailija Kalle Koski (K. Haapakoski), joka on jo työskennellyt vanhassa maassa parin sanomalehden toimituksessa, on hiljan saapunut Minneapolisiin. Oleinme onnistuneet saamaan hänet Amerikan Uutisten ja Kuvalehden toimittajaksi, ja tiedämme, että tämä on ilahuttava uutinen lehden kaikille ystäville.

Haapakosken Amerikan vuosista on selostusta vuonna 1917 julkaistuissa muistokirjoituksissa, joten se on oikea kuolinvuosi. 

Oliko Esplanadilla vasikkahaka?

Esplanadi. Ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehitämisperiaateet. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2017:1 (pdf) kertoo sivulla 14, että 

Melkein kaikki helsinkiläisperheet omistivat karjaa 1800-luvun alkupuolella, ja heidän kannaltaan nykyisen Esplanadin alue oli sikäli merkityksellinen, etä siellä sijaitsivat sekä Iso etä Pieni Vasikkahaka (Stora och Lilla Kalfagen).[2=Näitä nimityksiä on käytety myös jonkinlaisina lempi- tai pilkkaniminä.]  Kaupunkilaiset saatoivat helposti pistäytyä siellä varmistautumassa eläintensä hyvinvoinnista. Niitä pidetiin ilmeisesti milloin pienemmässä, milloin isommassa haassa aina sen mukaan, miten ruohoa riiti eläinten syödä. Suurempi haka ei vältämätä tarjonnut vasikoille parempia elinehtoja, koska mainitu Kluuvinlahden pohjukka täyti osan siitä. 

Mitään lähteitä Vasikkahakojen olemassa oloon ei siis anneta. Varhaisena karttana esitetään 1700-luvun puoliväliin ajoitettu tullikartta, jossa Espoon tullin läheisyydessä on peltoalue ja vähän kauempana on tunnistettavissa tien mutka, josta tuli Erottaja, ja sen myöhemmin Nybergin ja Lampeniuksen nimillä tunnetut viljelysalueet. Tulli oli Runebergin patsaan tienoilla eli lähes puolet Espan aluetta oli tulliaidan sisäpuolella, jossa tuskin oli tilaa eläinten ruokintaan.

KA. Kaupunkikartat (kokoelma) - Helsinki Ic* 35/- - Situations Carta öfver Helsingfors stad

Samat elementit näkyvät vuonna 1763 tehdyssä kartassa, jossa peltoalueen koillisnurkkaan piirretty ruudukko muuttuu myöhemmin selväksi puutarhaksi. Se on merkitty kirjaimella A, mikä tarkoittaa, että kyseessä oli pormestari Goveniuksen pelto. Selitteiden listassa on mukana kaupunginhaka, mutta se sijaitsee nykyisen Kaisaniemen puiston alueella.

RA. Finland. Helsingfors /Helsinki/. Charta Öfver Helsingfors Stad Med Dess Närmaste Belägenhet. Afmätt År 1763 af A.E. Gete.

Tutummassa 1776 kartassa Nygren/Lampenius alueen itäpuolella (yllä O, Carlstedska Sterbhusets åker) on Kauppias Myhrin pelto, josta vuoteen 1784 mennessä tuli tupakkatehtaan osakkaiden plantaasi, (45) ja Kauppias Schwartzin peltotilkku, joka oli vuonna 1784 säämiskäntekijä Friskin kaali- ja tupakkamaa (44). Tien ja tulevan Espan eteläpuolella Goveniuksen puutarhan (43) vieressä on kaksi hakaa (48,49), mutta nämä on nimettyjen henkilöiden hallinnassa, mikä ei viittaa yleiseen käyttöön.

Kansalliskirjaston digitoimista sanomalehdistä sana kalfhagen löytyy ensimmäisen kerran Moskovan matkakirjeestä, jossa tehdään vertaus Helsinkiin: "Boulevarnerna, i allo liknande vår "kalfhage" i Helsingfors" (HM 21.2.1842). Sana viittaa siis puistoalueseen eikä todelliseen vasikkahakaan. Vastaavasti lompakon löytäjä antaa paikannuksen Kalfhagen (HT 2.6.1849). Fiktiossa esiintyy "den delen af esplanaden, eller kalfhagen - såsom den oftare kallas - som sträcker sig emellan fabiansgatan och teaterhuset" (MB 6.12.1849).

Kiistatta Esplanadia siis kutsuttiin vasikkahaaksi, mutta tarkoittiko tämä sitä, että paikalla oli ollut vasikkahaka? Ei, vaan kyseessä oli alunperin pilkkanimi.

Esplanaderna af den äldre linien, tre till antalet, bära sedan lång tid tillbaka i dagligt tal det gemensamma namnet: kalfhagar. Öfver detta spenamn ha de ingen anledning att blygas; de ha erhållit det till följe af sin oskyldiga egenskap att utgöra en sommar-lekplats för stadens barn. (Papperlyktan 23.5.1859)

Sama käy ilmi romaanista Guvernanten Celias minnen, jossa "dem man på malice kallar "kalfhagar"" (s. 42) ja saman kirjoittajan romaanissa Bruno "i kalfhagarna - ett fult namn för den enda promenaden inom staden" (s. 2).

Kansallisleikki, joka kannattikin unohtaa

Helsingfors Dagblad raportoi 8.6.1866 edellisenä päivänä järjestetystä taiteilijakillan ohjelmallisesta ulkoilmapäivästä, johon kuului 11 kohtainen lista otsikolla "Olympiska spel". Näiden joukossa oli "Puukkotikka, en äkta finsk nationallek à la chinois" eli aito suomalainen kansallisleikki kiinalaisittain. 

Puukkotikka oli menneisyyttä jo 8.4.1937, jolloin oululaisessa Kalevassa pakinoitiin

Tässä tuonnottain saimme kirjeen Helsingistä vanhalta kamulta, joka ennen oli vain Yyte, mutta nyt on melkoinen herra pääkaupungissa, ja hänkös ilahdutti meitä ja ravitsi muistojen höystöistä, nopeasti versovaa ketoa seuraavinkin sanoin:

"Ekkö muista ku Lyötyllä, siinä aalopin alla, iskettiin puukkotikkaa? Linkkuveittellä sitä pelattiin, vaikka ei se lippari sillä tahtonu oikee luistaa, Nelijään pokkaan istuttiin tiimakaupalla, ja mullaki oli hyvä tuuri ku kolome peliä yhteen mennoon pelasin ennenku kivesti kolomeen sormeen...

Puukkotikka... .lippari... kolomesormija! Nepä vasta olivat taikasanoja, jotka heti loihtivat näkyviin aurinkoisen kentän, kehässä istuvan poikasakin ja heidän välissään huiskavan veitsen, linksarin tai pienen punatuohipäisen puukon. Tekipä, teki veitsi mukavat kiehkurat, loikat ja lenkit ilmassa ja putosi pystyyn maahan - jos putosi, sillä siinä se konsti ja yrityksen yllyke olikin, että veitsi terällensä pystyyn meni. Me muistelemaan hartaasti puukkotikan heittosarjan pitkähkön nimistöä, joka sitten selvisikin erään rouvan ja herran ystävällisellä, hyvämuistisella avulla. 

Puukkotikkasanasto, joka on parempi monta kevätrunoa ja siksikin, mutta erittäinkin mukavien muistojen verestäjäksi on tähän pantava, kuuluu asiaa tärkeästi harkinneen puukkotikkakongressin memorandumin mukaisesti näin: kämmen - käsiselekä - isonyrkki - pikkunyrkki - lyönti - puotto - lippari - kaksisormija - kolomesorniija - nikutukset nakutukset kaiken maaliman hupatukset - eukko - ensilaukki - toinenlaukki - kolomaslaukki - päämotti (eli päämoukku) - huikki.

Hyvä herrasväki, ruvetaanko puukkotikalle?

Kotiseutu-lehdessä 4/1939 julkaistu Matti Kenttämaan artikkeli puukkotikasta perustui myös tietoihin Oulusta. Alkusanojen mukaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa "nuorukaiset kautta maan tunsivat ainakin sen länsi- ja eteläosissa. Jotkut arvelevat sen tulleen merimiesten mukana, mutta ei sekään tunnu aivan varmalta, kun leikki tunnetaan monin paikoin sisämaassakin."

Digitoiduissa lehdissä puukkotikasta on huomattavasti vähemmän mainintoja kuin muista peleistä ja leikeistä. Samaa on painotus Ouluun, jossa jostain syystä nuoruusmuistoja kirjattiin innokkaammin kuin muilla seuduilla.

Puutarharengin levottomat jalat

Narvasta kotoisin ollut Jöran Ekström merkittiin 1780-luvun lopulla rengiksi Turun rippikirjaan ilman syntymävuotta (RK Turku I Aa:7, 1787-1792, 143; RK Maaria 1787-1792, 185). Hän oli sitten Vahdossa, jossa vei 27.11.1791 vihille Maja Lisa Andersdotter Askin (s. 11.11.1769). Heidän esikoisensa syntyi jo 15.4.1792 ja kastelistaan Jöran merkittiin desetööriksi eli ehkä hän oli tullut Varsinais-Suomeen Venäjän joukoista Kustaa III:n sodan aikana. 

Perhe muutti vuonna 1792 Ruissaloon (RK Vahto 1782-1794, 24) ja he olivat hetken Maarian kirjoissa. kunnes häviävät näkyvistä (RK Maaria 1795-1800, 19). 

Vuosisadan vaihduttua Jöran ilmaantui Huittisiin, jossa hän teki vuorotyösopimuksen. Joka toinen viikko hänen piti olla renkinä kapteeni P. G. von Delwigin puutarhassa ja joka toinen viikko kirkkoherra Daniel Idmanin puutarhassa. Työ oli jatkunut sen aikaa, että Ekström oli ehtinyt saada yli puolen vuoden palkat sekä näpistää hänelle uskottuja rahoja. Tämän jälkeen hän, vaimonsa ja kaksi lastaan olivat ottaneet jalat alleen. 

Työnantajat puolestaan järjestivät lääninkansliassa 10.6.1802 kirjoitetun kuulutuksen. Sen perusteella kirkkoherra oli palkannut miehen, jolla ei ollut näyttää papintodistusta! Ekström arvioitiin 50-vuotiaaksi ja kuvattiin laihaksi. Hän osasi puhua sekä suomea että ruotsia.

Kesällä 1806 Jöran Ekström oli puutarhamestari Vehmaan Karintaassa, jossa 15.8.1806 syntyi tytär Maria Elisabeth.

Seuraavaksi Jöran ja vaimonsa ilmaantuvat vuonna 1808 Metsämaan Kallioon. Ilmeisesti liikkeellä oltiin edelleen ilman kunnon todistuksia, sillä esikoispoika Jöranin syntymävuosi on heilahtanut vuoteen 1790. Jollain tarkkuudella pikkuveli Carl Gustaf oli syntynyt vuonna 1800 ja Jacob Johan vuonna 1803. Perhe muutti virallisesti josta vuonna 1811 Taivassaloon (RK Metsämaa 1804-1813, Kallio; LK 1804-1815). Siellä esikoinen oli räätälin oppilas (RK Taivassalo 1811-1821, 392), mutta vanhempansa jatkoivat matkaansa Loimaalle (RK Loimaa 1810-1813, 395).

Kissat turkiseläiminä

Pohtiessani Kauanko turkiseläimet ovat olleet tarhoissa? mieleen ei tullut, että entisaikoina kissojenkin nahat käytettiin hyödyksi. Otto Latva sen sijaan mainitsi sekä kissat että koirat artikkelissaan Tuote vai elävä olento? – Näkökulmia turkiseläinten historialliseen rooliin Suomessa 1900-luvulla, mutta ne eivät olleet aikarajauksellaan keskeisiä. Eli täydennyksen paikka.

Vuosien 1822 ja 1859 tullitaksoituksessa sekä koiran- että kissannahat nähtiin mahdollisina Suomen vientituotteina (FAT 12.11.1822; Wiborg 12.3.1859). Mutta tänne myytiin siperialaista kissannahkaa valmiina kauluksina (ÅT 11.1.1826). Takin kauluksina ne olivat tarjolla myöhemminkin (ÅT 21.11.1848). Kadonneena tavarana mainitaan naisten ulkotohvelit, joissa oli vuori kissannahasta (Vasabladet 8.8.1863). Kissan turkki oli turkiksisista halvin ja sitä yritettiin esittää muuna.

Eräänä päivänä viime viikolla kaupiteltiin täkäläisellä kauppatorilla kahta nahkaa, jotka ilmoitettiin olevan ketunnahkoja. Muuan henkilö osti ne viidestä markasta, vaan nahkoja tarkastettaessa huomattiin ne olevan vaan ruskeita kissannahkoja. (ST 29.11.1887) 

Hyvän hinnan kissannahkalla sai muuan metsästäjä Säämingistä Savonlinnan markkinoilla. Hänellä oli kolme näädän nahkaa, kaksi ketun nahkaa ja niiden joukossa yksi punasen kissan nahka, jota hän myös näädän nahkaksi sanoi ja kun se oli hyvin laitettu ja viruteltu kuin toisetkin näädän nahkat, niin meni se toisten mukana kaupaksi ja mies sai siitäkin 5 mrk. Onhan siinä jo kissannahkalle hintaa, sanoo kirjeenvaihtajamme. Mutta oliko se rehellistä? (Savonlinna 30.3.1897) 

Hämeenlinnan markkinoilla viime lauantaina oli myöskin liikkeellä joukko huijareita. Muuan Hattulan mies osti markkinoilta ketunnahkoja, mutta lähemmin tarkastettuaan huomasikin hän ne kissannahkoiksi. (HS 21.01.1913)

Paavo Korhosen runossa Savon ukko sanoo "Heti kukkaron kuristin, Kissannahan keärin kiinni" ja kissannahka esiintyy toisinaan rahakukkaron synonyyminä (OWS 24.4.1830). Toinen kissannahan erityiskäyttö oli koulujen sähködemonstraatioissa. Hämeenlinnan lukion opettajan tahattomasti tai tahallisesti antama vinkki 1890-luvun alussa johti teurastukseen, jonka Eino Leino tallensi muistelmaansa  Elämäni kuvakirja : erään aikansa lapsen muistoja, mielialoja ja mietelmiä.

Omasta puolestani olisin taipuvainen tämän nyt kyseenalaisen yön tapahtumia Hämeenlinnan kissannaukujaisiksi nimittämään. Naukui silloin todellakin monen mamman kissa ja monen vanhanpiian ainoa turva tunsi sisuksensa vavahtavan kuolemanpelosta. 

Ei säälitty silloin Ammonin pakanain pyhää karjaa. Suuri parku kuultiin, kuten kerran Egyptin esikoisten keskuudessa. 

Tulos oli kokonaan tyrmistyttävä, yli oivallisen. 

Kun seuraava fysiikantunti tuli, oli opettajan pöydällä useamman kuin yhden kämmenenmitan korkuinen kasa tuoreita, kiiltäviä kissanvuotia, joihin lehtorin alati valpas katse heti silminnähtävällä mielihyvällä kiintyi. 

Käsitys, että kissannahka auttaa kihdin oireisiin ilmaantuu sanomalehtiin varsin myöhään (Finland 25.7.1891). Vuonna 1908 mainostettiin "Reumatismia vastaan Kissannahkoja" ja "Kylmiä jalkoja varten Kissannahka pohjallisia" ja seuraavan vuoden ilmoitustekstissä "Peitottuja kissannahkoja suosittelevat lääkärit erinomaisena parannuskeinona luuvaloa ja reumatismia vastaan" (HS 3.12.1908; Suomalainen kansa 13.11.1909). Tämä arvo johdatti yhden kirjoittajan ajatukset eläinjalostuksen mahdollisuuksiin.

Kissannahka on nyt jo varsin kallisarvoinen sen takia, että se on pettämätön varustus reumatismia vastaan. Mutta vielä arvokkaamumaksi se tulisi jalostuttamalla kissa jollain kallisarvoisella turkiseläimellä, esim. sopulilla. Varsin kaunis tulos olisi siitä, että sininen kettu ja valkea kissa jalostettaisiin toisillaan. Sinisenvalkea kettukissan nahka olisi kerrassaan ihana nähdä. (Uusi Aura 1.6.1911 )

Hämäläinen 23.1.1868

Kajaanin lehti 23.10.1901

Lieneekö oravain vähyys syynä siihen, kun kissannahkat kuuluvat rupeavan käymään kaupaksi. Eräs Miehikkälän mies myi tuonottain eräälle kauppahuoneelle Haminassa mirrin nahkan. Hinta oli 5 markkaa siitä. Onpa siis huomioon otettava tämäkin kauppatavara. (Haminan Sanomat 8.12.1893)

Nahkojen ostajat ovat sanomalehdissä enimmäkseen näkymättömiä, mikä selittyy joko olemattomalla kaupalla tai kaupanteon sujuvuudella. Todennäköisesti jälkimmäisellä. Ilmoitukset lisääntyivät 1900-luvun puolella, jolloin "Maailman turkiskauppa käyttää vuosittain 1 milj. kissannahkaa." (Uudenkaupungin Sanomat 12.04.1910). 

Mikkelin markkinoilla 1907

Pienempiä turkiksia ostettiin myöskin korkeilla hinnoilla, esim. kärpännahkoja 6 markalla, oravannahkain arvo oli parhaasta päästä 60 p. Harvinaisena ilmiönä tavattiin kaupassa koko runsaasti kissannahkoja, ehkäpä juuri tuotteina niiltä seuduilta, joista metsänhaaskauksen tähden ovat jalommat turkiseläimet kadonneet. Muuksi ei tätä "mirrien" nylke mistä voi ajatella sillä hintain hyvyyden ei tähän luulisi kehoittavan, "vuodista" kun maksettiin parhaasta päästä ainoastaan 25 p. (Mikkelin Sanomat 21.3.1907)

Alhainen hinta osaltaan selittää, miksi Suomessa ei ainakaan julkisuuteen tuotu kissojen kasvatusta nahkojensa tähden. Sellaisesta oli sanomalehdissä kyllä juttuja Siperiasta ja Amerikasta.

Kun kallisarvoisemmat turkislajit ovat ruvenneet loppumaan, korvataan niitä halvemmilla, kuten kissan- ja koirannahoilla, jotka silloin tavallisesti värjätään. Pensan ja Simbirskin kuvernementeissä on syntynyt oikea suurenmoinen kissaviljelys. Noin 50 vuotta sitten sai kissannahan ostaa 2 kopeekalla; nyt siitä täytyy maksaa 25 —30 kopeekkaa. Nahat lähetetään suuriin kaupunkeihin, joissa ne muodostuvat „ketunnahoiksi". Koira saa kuoltuaan kunnian olla „skunkkina". (Päivälehti 17.2.1893)

Muuan farmari Ameriikassa, jonka tuon tuostakin täytyi ottaa velkaa taloonsa ja jolla vuosi vuodelta oli huono onni viljankoorjuussa, kun samaan aikaan sikojen ja voin hinta lakkaamatta laski, ei lopuksi nähnyt muuta neuvoa kuin antaa velkojainsa tapella maasta ja mannusta ja itse ryhtyä kerjuusauvaan.

Mutta ennenkuin hän oli varsin näin pitkälle joutunut, näki hän sattumalta eräässä sanomalessä, että suuret määrät kissannahkoja joka vuosi lähetetään Euroopasta ameriikkalaisiin lakkitehtaisiin. Kun hän luki tämän, teki hän ripeän päätöksen. Hän muuttikin farminsa kissatarhaksi. Tämä loistava tuuma on tehnyt miehestä miljoonanomistajan.

Hän alkoi liikkeensä hankkimalla 1,000 mustaa kissaa, 5,000 rottaa ja jokseenkin yhtämonta hiirtä. Estääkseen eläinten karkuunpääsemistä, aitasi hän maansa mitä huolellisimmin. Kissat söivät rottia, rotat söivät hiiriä, ja hiiret elivät niistä kissoista joita joka päivä tapettiin.

Näin ei farmarilla ollut mitään kunnossapitokustannuksia liikkeestään. Se oli alituinen kiertokulku, toinen eläin söi toisen ja saivat kuitenkin aikaa loma-aikoina lisääntyä. Ja sillä välin istuskeli farmarimme tyytyväisenä ja kokoili rahoja kissannahoistaan, joista lakkitehtailijat maksavat dollarin kappaleelta. Itsestään selvää on että kissat tapettiin sähköllä — 50 kerrallaan.

Ja kuitenkin lisääntyivät nämä eläimet niin erinomaisen nopeasti, ettei kuolevaisuutta voi ollenkaan huomata. Mies väittää että hänellä nyt on noin 15,000 kissaa, 25,000 rottaa ja ainakin yhtä monta hiirtä tilallaan. Ja kun kissannahkojen tarve yhä kasvaa, voipi hän ajatella vanhuutensa päiviä turvallisesti. (Tampereen Sanomat 10.7.1898)

Ananaksia Helsingissä kasvattanut mies

Wikimedia

Joseph Tengström syntyi Ahvenanmaalla vuonna 1800, ilmeisesti aviottomana lapsena Hammarlandissa. Viimeistään vuonna 1813 hän asui Tukholman lähistöllä ja 1820-luvun alkuvuodet Tukholmassa. Mikään kirkonkirjoissa ei viittaa työhön puutarhassa, mutta muutettuaan vuonna 1825 Helsinkiin, Tengströmiä alettiin pian kutsua puutarhamestariksi.(*)

Vuonna 1830 hän myi perunaa Punavuorennotkossa (FAT 1.5.1830). Samasta osoitteesta hän ilmoitti joulukuussa kukkien ihailijoille, että kasvihuoneessaan kukki Aloe Arboreskus (HT 15.12.1830). Kukinto olikin verkosta löytyneiden kuvien perusteella näkemisen arvoinen. 

Kauppapuutarhureille tavanomaiseen tapaan Tengström myi siemeniä (FAT 23.2.1831, 31.1.1834), hedelmäpuita ja marjapensaita (FAT 2.10.1832), ruohoa, kukkia ja hedelmiä (FAT 5.11.1833), porkkanoita, punajuuria ja piparjuurta (HT 23.4.1834), ananaksia, viinirypäleitä ja vesimeloneita (FAT 5.9.1834).

Hän oli mennyt 20.11.1832 naimisiin Sophia Christina Falckin kanssa ja heille syntyi seuraaavana kahtena vuosikymmenenä lukuisia lapsia.

Lokakuussa 1834 Tengström ilmoitti muuttaneensa Punavuorennotkosta Maurinkadulle Kruununhaan Peuran (20) kortteliin, josta käsin hän jatkossa myi siemeniä (esim. FAT 22.10.1834, 29.11.1834, 21.1.1844). Seuraavana kesänä hän ilmoitti paroni Klinckowströmin puolesta, että korttelin tultua rakennetuksi ja asutuksi rannalla ei enää saisi uida (HT 4.7.1835). Kun Tengström keskellä talvea myi ananaksia, tuoretta persiljaa, ruohosipulia ynnä muuta, hän ei enää ilmoittanut osoitteekseen Kruununhaan korttelia vaan paroni Klinkowströmin puutarhan Kruununhaassa (HT 3.2.1836). 

Klinkowström-yhteyden myötä on todennäköisempää, että Tengströmin Punavuorennotkossa viljelemä alue oli myöhempi Kaartin puutarha eikä Punanotkoksi kutsuttu alue.

Kruununhaasta Tengström myi seuraavina vuosina ainakin siemeniä (FAT 22.1.1839, 16.1.1841, 14.1.1842), ruukkukukkia (FAT 11.3.1841) ananaksia (FAT 7.8.1840, HT 10.8.1844, HT 14.8.1847) aprikooseja ja persikoita (HT 10.8.1844) ja viinirypäleitä (HT 14.8.1847). 

Kuvakaappaus Rakennusviraston julkaisusta
Liisanpuistikko. Historiaa ja nykypäivää (2007, pdf)

Klinckowströmin palatsi todennäköisine kasvihuoneineen piti jättää, kun tämän kuoltua valtio lunasti tontin ja rakennukset vuonna 1850. Tavanomaisessa vuosittaisessa siemenhinnastossaan Joseph Tengström ilmoitti vuoden 1851 alussa asuvansa Vuorikadulla Kamelin korttelissa (HT 22.1.1851). Vuoden lopussa hän muutti Pohjois-Esplanadille Yksisarvisen (33) kortteliin eli Kluuvi- ja Fabianinkadun väliin (HT 3.12.1851). Sieltä käsin hän myi piparijuurta (21.1.1852), siemeniä (FAT 22.1.1852) ja kuivia mausteita (HT 25.2.1852).

FAT 8.1.1853

Joulukuussa 1852, kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan, Joseph Tengström osti huutokaupasta Hauen korttelin (50) tontin, jonka nykyosoite on Korkeavuorenkatu 30 ja Ludviginkatu 1. Sieltäkin käsin hän myi siemeniä ja toisinaan valkosipulia tai juureksia (FAT 11.1.1854; HT 24.1.1855; HT 28.2.1855; HT 3.12.1856; FAT 27.12.1856; HT 17.3.1858; HT 16.2.1859; FAT 13.4.1859; HT 7.1.1860). Tontin rakennuspiirustusta vuodelta 1853 ei ole vielä digitoitu alkuperäisestä, joten en uskalla väittää isoa neliötä viljelysmaaksi.

Joseph Tengströmin kuolema 29.3.1863 oli uutinen, muttei ananasten tai elämäntyönsä tähden. Huomionarvoista oli se, että hän sai kuolemaansa johtaneet vammat liikenneonnettomuudessa, jossa maaseudulta tullut ajoi kärryillään päälleen Kauppatorilla (Helsingfors Dagblad 30.3.1863, FAT 31.3.1863, Folkwännen 1.4.1863, )

(*) Össeby (AB) AI:5 (1810-1818) Bild 140 / sid 10 (AID: v94786.b140.s10, NAD: SE/SSA/1593); Jumkil (C) AI:5 (1807-1820) Bild 190 / sid 181 (AID: v125054.b190.s181, NAD: SE/ULA/10498); Katarina (AB) BII:4 (1819-1827) Bild 53 / sid 49 (AID: v86953.b53.s49, NAD: SE/SSA/0009); Adolf Fredrik (AB) AII:5 (1818) Bild 1750 / sid 1455 (AID: v81565a.b1750.s1455, NAD: SE/SSA/0001);  Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkisto, I Aa:14 Naimattoman työväestön rippikirja 1827-1837, 300; Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkisto, I Aa:10 Naimisissa olevan työväestön rippikirja 1827-1839, 338

Ilmestynyt: Muinaismuistojen kokooja K. A. Lindström

Kalmistopiirissä ilmestyi heinäkuun lopussa neljäs osa museoesineiden kerääjistä kirjoittamastani pienoisbiografiasarjasta. Muinaismuistojen kokooja K. A. Lindström päihitti kaikki yritykseni löytää etunimensä, taustansa ja loppuelämänsä. Jätä kommenttikentään tietoa, jos pystyt parempaan!